Two months to go!

NONIIN! Loppuviikosta tuli taas mieleistä postia!

Ensimmäinen transpolikinikka-aikani on nyt selvillä, ja se on 17.1.2013! Enää alle kaksi kuukautta, tarkalleen ottaen 57 päivää! 57 voi näyttää paljolta, mutta se menee varmasti nopeasti hitaasti. Kirjeen mukana tuli jonkinlainen mielialatesti, johon pitäisi vastata ennen käyntiä. Eka käynti ihan varmasti helpottaa oloani paljon, koska saan varmaan jo joitan vastauksia kysymyksiini sekä seuraavien käyntiaikojen päivämääriä. "Vähän" jo jännittää (ja oi kuinka paljon tulen jännittämään siinä odotushuoneessa!), mutta onhan tässä nyt aikaa valmistautua henkisesti.

Kirjeen tulo sai minut taas ajattelemaan prosessia enemmän, kuinkas muuten. Pariksi viikoksi olin saanut asian jo mielessäni taka-alalle ja pystyin keskittymään paremmin arkipäiväisiin juttuihin, mutta nyt monet ajatukset vilistävät taas päässäni ja odotus on lähes sietämätöntä. Aina peiliin katsoessani mietin, miten mieskasvoni mahtavat muuttua prosessin alettua. Välillä jostain tietystä kulmasta katsoessani olen jopa näkevinäni vilauksen tulevaa naisminääni peilikuvassani.

Taas olen myös katsellut Youtubesta transition-videoita, vaikka ne saavat minut ahdistumaan: kun näen prosessin läpikäyneitä, upeiksi naisiksi tulleita ihmisiä, iskee sanoinkuvaamaton malttamattomuus. Tuntuu, että jokainen päivä miehenä menee hukkaan ja on pois naisena olemisesta. Ja kun katson alle 20-vuotiaana hormonit aloittaneiden videoita, iskee kauhea ikäkriisi ja epäusko omiin mahdollisuuksiin, vaikka tiedänkin olevani vielä suht nuori. Olisi hyvä pyrkiä pois kaikenlaisesta perfektionismista, koska siitä ei tässä prosessissa ole kuin haittaa ja ahdistusta. Pitäisi vain tyytyä omaan tilanteeseen, odottaa kaikessa rauhassa ja uskotella, että kyllä kaikki järjestyy hienosti. Mutta kun se on niin vaikeaa.

Pahoittelen, tästä ei ole tarkoitus tulla mitään valitusblogia, mutta suht alakuloiset tunnelmat tässä nyt tällä hetkellä on...

Kokoan pientä listaa prosessin hyvistä ja huonoista puolista (lista varmasti venyy vielä jatkossa):

+ saan naisellisemman ulkonäön (rinnat, pehmeämpi iho, lihakset pienenevät, karvat vaalenevat, muutoksia kasvoissa ym.)
+ hormonien vaikutuksesta pystynen ilmaisemaan tunteitani paremmin
+ laittautumisesta tulee hyväksyttävää
+ yhteiskunta alkaa kohdella minua täysin naisena (toivottavasti)
+ tunnen itseni onnellisemmaksi?
(+ mahdolliset muut leikkaukset jatkossa)

- huonot välit perheen/suvun kanssa?
- tyttöystävän löytäminen vaikeutuu?
- työpaikan saaminen vaikeutuu?
- hormonien terveysriskit
- ääneni ei muutu, joten se saattaa silti paljastaa miehisen alkuperäni (ellen onnistu treenaamisessa)
- en voi saada lapsia perinteisellä tavalla
- jotkut kaverit varmasti hylkäävät (mutta sittenpä eivät olleet oikeita kavereita)

Miinuspuolissa on elämän kannalta tosi isojakin juttuja, mutta toisaalta plussapuolissa on esimerkiksi niinkin oleellinen asia kuin onnellisuus (vaikka naiseksi pääseminen onkin vain yksi osa onnellisuutta). Toisaalta monissa jutuissa on perässä kysymysmerkki, mikä kertoo tulevaisuuden ennalta-arvaamattomuudesta. On vaikea aavistaa, millaista elämäni naisena tulisi käytännössä olemaan.

***

Mainitaan vielä, että eilen tuli pitkästä aikaa ostettua jotain kivaa eBaystä: kaksi peruukkia, molemmat vain noin 9 e/kpl ja ei postikuluja. Tuon olkapäihin ulottuvan väriksi valitsin "Dark Brown" ja lyhyemmän "Light Brown". Halusin välillä kokeilla vähän lyhyempiä peruukkeja.

English summary: I received a letter in which they told me the first date when I will meet my transition doctor: It will be on 17th January which means only 57 days to go! I'm very nervous. I've been watching transition videos on Youtube but somehow, they sadden me a bit. I'm also thinking about the various pros and cons regarding the transition. Yesterday, I bought a few wigs, both shorter than usually.

Transtwenties! (My first fashion show)

Tästä minun on pitänyt kirjoittaa jo kuukausia, mutta aina se on vain jotenkin jäänyt. Kyseessä on toukokuun lopulla Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla pidetty HAMK Wetterhoffin 3. vuosikurssin jalkine- ja vaatesuunnittelijoiden muotinäytös 2012, johon pääsin mukaan uskomattomalla tuurilla. Siitä tulikin yksi vuoden ihanimmista ja muistettavimmista päivistä.

Kaverini lähetti minulle suunnittelijakaverinsa puolesta näytöstä edeltävänä päivänä viestin, jossa hän kysyi, pääsisinkö malliksi muotinäytökseen esittelemään miestransvestiiteille suunniteltua mallistoa. Eräs malli nimittäin oli perunut tulonsa, ja korvaajaa kaivattiin. Arvatkaa innostuinko heti! Minulla piti kuitenkin olla töitä juuri näytöspäivänä, mutta soitto työnantajalle paljasti, että kuin maagisesti työvuoroni olikin peruuntunut!

Mallisto oli Laura Kokon suunnittelema "Transtwenties", jota tapahtuman nettisivuilla kuvaillaan näin:

"Transtwenties on 1920-luvun innoittama naistenvaatemallisto – miehille. Kohderyhmänä ovat Male-to-Female -transvestiitit eli miehet, jotka pukeutuvat naisten vaatteisiin. Mallisto ottaa kantaa pukeutumisen sukupuolirooleihin. Housuihin pukeutuvaa naista paheksuttiin vielä 1920-luvulla, mutta nykyään moinen syrjintä olisi naurettavaa ja perusteetonta. Miksi siis mekkoon pukeutuvaa miestä syrjitään vielä vuonna 2012? Malliston suunnittelija, Laura Kokko, löytää inspiraationsa erilaisuudesta ja häntä kiehtovat erityisesti ns. ”valtaväestöstä” poikkeavat kohderyhmät. Kokon suunnittelutyössä tärkeää on filosofia tai tarina, jonka hän pyrkii kertomaan suunnittelemiensa vaatteiden kautta. Kokko leikittelee mielellään erilaisilla tunnelmilla, ja hänen tuotteissaan onkin usein havaittavissa ripaus huumoria tai dramatiikkaa."

Edeltävänä päivänä soitin vielä suunnittelijalle kysyäkseni lisätietoja. Selvisi esimerkiksi, että mallistoon kuului neljä asua - työasu, arkisempi oloasu, talvitakki ja juhlamekko - joista minä saisin pitää näytöksessä juuri juhlamekkoa! Jihuu! Yöllä sain nukuttua melko hyvin, mikä on yllättävää, kun ottaa huomioon miten paljon yleensä jännitän kaikkea. Oli tosi  jännittävää ajatella, että seuraavana päivänä menisin ensimmäistä kertaa suuren yleisön eteen naiseksi pukeutuneena! Jännitystä lisäsi se, että olin ymmärtänyt muiden mallien olevan jokseenkin kokeneita, jolloin erottuisin helposti joukosta kömpelyydelläni. Aamulla pakkasin sitten kiireesti peruukin, pari kenkäparia ja meikit (joita tosin ei olisi tarvittu) mukaani matkalaukkuun ja suunnistin poikamoodissa aurinkoisessa Helsingissä Vanhalle Ylioppilastalolle, jossa esityksen valmistelujen ja harjoittelun piti alkaa jo puolenpäivän jälkeen.

Saavuin ajoissa paikalle, ja pian eteeni avautui upea sali catwalkeineen. Oli ihmeellistä ajatella, että illalla minäkin sitten kävelisin siellä kaikkien tuijottaessa... Löysin pian Lauran, malliston suunnittelijan, ja hänen kanssaan odottelimme tovin muiden malliemme saapumista. Yhtä lukuun ottamatta he saapuivatkin pian, ja lähdimme käymään lounaspitsalla ennen valmistelujen alkua. Jännitystä helpotti se, että mallistomme mutkin mallit olivat ilmeisesti kaikki tuuraajia, joten en olisi ainoa ensikertalainen lavalla. He olivat vieläpä todella mukavia, ja tutustuin kahteen heistä paremminkin.

Lounaan jälkeen valmistelut alkoivat toden teolla. Pääsimme pian ammattilaisten meikattaviksi, ja meille tehtiin mallistoon sopivat 1920-luvun tyyliset meikit. Meikattavana ollessa tuli kyllä ihanan naisellinen olo, kun tunsi olevansa yksi meikattava tyttö muiden tyttöjen joukossa siinä ahtaassa huoneessa (vaikka tunnelmaa vähän latisti jonkun meikkaajan sanoma "transumeikki"-sana). Meikki oli mielestäni ihan onnistunut varjostuksineen ja 20-lukulaisine huulineen, vaikka ei se täysin kasvojen miehekkyyttä poistanut (jäin miettimään, oliko jopa tarkoituskin, että transvestiittiys näkyi jotenkin meikistäkin). Peruukkiini tehtiin 20-luvun tyylinen kampaus, josta tuli loppujen lopuksi hieno nuttura.

Iltapäivällä pidettiin myös pieni kenraaliharjoitus, josta ei ole sen kummempaa kerrottavaa. On aika siirtyä illan kohokohtaan, itse muotinäytökseen!

Kuva: Tom Höglund

Näin paljon salissa oli katsojia ennen näytöksen alkua, jonkun arvion mukaan jopa 400.

Youtubesta löytyy myös näytöksen video. Meidän mallistomme alkaa kohdasta 9:37, ja minä tulen lavalle sen neljäntenä ja viimeisenä jäsenenä.

Ennen näytöksen alkua jännitys oli tietysti huipussaan. Kun salin puheensorina lakkasi ja juontaja aloitti alkupuheensa, jännitys oli käsin kosketeltava - "Se on menoa nyt!" Pian näytöksen taustamusiikki alkoi soida, ja mallijonon ensimmäinen malli astui parrasvaloihin. Ja minä jännitin kuin hullu. Pikku hiljaa jono edessäni lyheni ja lyheni, ja joka askel toi minua lähemmäksi lavallemenoaukkoa ja tihensi sydämenlynötejäni. Näin mallistotoverieni menevän lavalle ennen minua yksi toisensa perään, ja pitkien sekuntien jälkeen koitti oma vuoroni. Lavallaolosta minulla on aika vähän muistikuvia, koska olin niin jännittynyt. Jälkeenpäin harmittelin, että seisoin olin ensimmäisessä poseerauksessa liian vähän aikaa, ja muutkin poseerauksetkin tein aika vauhdilla. Lähtiessäni kävelemään takaisinpäin catwalkin päästä sain kuitenkin valtavan itseluottamusboostin, kun jostain syystä yleisö antoi minulle huimat suosionosoitukset. Ei voi olla kuin kiitollinen siitä kannustuksen määrästä :). (Videolla ääntä on ilmeisesti hieman editoitu.)

Tässä kuva asustani. Asussa yhdistyy hienosti modernius ja 1920-luku, ja pidinkin siitä aika paljon. Se tosin oli suunniteltu hieman minua kookkaamalle henkilölle, ja vaikka sitä viime hetkillä yritettiinkin vielä muokata kapeammaksi, jäi se silti vähän väljäksi. Valitettavasti tämäntyyppiset kampaukset eivät juuri imartele piirteitäni naisellisessa mielessä, mutta kampaus oli kuitenkin todella hauska kokeilu. Jos totta puhutaan, ei minua varmaankaan kovin naiselliseksi voi tämän kuvan perusteella kuvailla - mielestäni näytän enemmän androgyyniltä.

Tässä vielä pari (huonoa) illalla kotona otettua kuvaa meikistäni ja kampauksestani.

Kaiken kaikkiaan päivä oli aivan mahtava elämys. Tämä on osoitus siitä, miten yhdenkin päivän varoitusajalla jokin unelma saattaa toteutua. Suuri kiitos Lauralle, että pääsin mukaan!

English summary: I got a wonderful opportunity to take part in a fashion show in which I wore a dress that was designed for male-to-female transvestites. I got to taste what a model's life feels like. Professionals did my makeup and hair. Before the show I was really nervous but everything went pretty well and the reaction of the crowd was positive. The day was a great experience!

Pictures for a change

Transpolilta ei ole kuulunut mitään uutta, joten yritän vain saada jotenkin ajan kulumaan. Vaikuttaa siltä, ettei aika ehdi tulla pitkäksi kaikkien näiden koulutöiden keskellä... Kirjoitin muuten japanin aineen tästä aiheesta! Aiheena oli "Unelmani", ja naiseksi tuleminenhan on ehkä suurin unelmani, joten pakkohan siitä oli kirjoittaa. En tiedä, pitääkö opettaja minua nyt jotenkin "henkisesti sairaana", mutta ei sillä ole mitään väliä. Ennen pitkää hän kuitenkin tulisi tästä tietämään.

Nothing new from the transclinic and I'm just trying to pass the time. However, it appears I will be busy because of the loads of school work... By they way, I wrote an essay about this subject! The title was "My dream", and becoming a woman might well be my biggest dream, so of course I had to write about it. I don't know if the teacher now thinks I'm "mentally ill", but I don't care. She would've learned about my case sooner or later in any case, so why not.

Liian pitkään aikaan en ole postannut kunnon asu- ja naamakuvia, joten tässä muutamia kuvia viime viikoilta. Ei mitään kovin uutta, mutta näettepä minkä oloisena olen oleskellut.
It's been a long time since I last posted any decent outfit / face pictures so here are a few photos of how I've been looking recently.

Tältä näytin pari viikkoa sitten, kun Amanda, Tiia ja Katja tulivat luokseni ja Amanda ja Katja taas ihanasti meikkasivat minut!
This is how I looked when Amanda, Tiia and Katja came over and Amanda and Katja did my lovely makeup!

Tällaisena olin maanantaina sen jälkeen, kun olin käynyt kertomassa lääkärille asiani (lääkärissä olin kuitenkin ollut poikana). Näin taas hetken Amandaa, ja kävimme UFF:illa. Samalla reissulla "palkitsin" itseni ostamalla pari kivaa juttua: mustat ballerinat (joissa on rusetti) ja uuden hajuveden (Jeanne Arthes Lover)!
This was the outfit I put on on Monday after I had went to the doctor's (although I met the doctor in boy form). I hanged out with Amanda for a while and we went to UFF. I even "rewarded myself" by buying a few nice things: black ballerinas (with a ribbon) and a new perfume (Jeanne Arthes Lover)!

Nyt kun ostokset tuli puheeksi, pitää myös mainita tänään saapuneet alaripset!
I also have to mention the downer lashes that I received today!

Seuraavana päivänä Katjan luo. Katja lainasi vähän asusteita, ja niiden kanssa tulikin tosi kivoja kuvia.
The next day I went to Katja's place. She lent me a few accessories and I got some lovely pictures wearing them.

Tältä siis näytän vielä poikana. Innolla ja jännityksellä mietin, miten naiselliseksi hormonit pystyisivätkään minut tekemään. Vaikka kovasti tekisi mieli, vielä ei saa iloita - ei ole mitenkään varmaa, pääsenkö koskaan hormoneihin asti, eihän tutkimusprosessi ei ole vielä alkanutkaan. Viime postauksissa olen vaikuttanut itsevarmalta prosessin suhteen, mutta siitä huolimatta pitää pohtia vielä todella tarkasti, olisinko aivan varmasti joka tavalla valmis tähän suureen elämänmuutokseen. Mä niin toivon että olisin. Tällä hetkellä ajatukset vaan tuntuvat olevan yhtä vuoristorataa, kun erilaiset pelot ja epävarmuudet muutoksenjälkeisestä elämästä tulvivat mieleen. Kirjoittelen varmaan piakkoin taas syvällisempää postausta, kun ajatukseni vähän tästä selkiytyvät.


This is how I look still as "a boy". I'm really looking forward to how feminine the hormones could make me! As much as I'd like to, I shouldn't rejoice before I get to know if I'm ever even allowed to start hormones - the examination process hasn't even started yet. Even if I sounded pretty confident in my earlier posts, I still have to consider if I'm really ready for this great change in life. I really hope I was. At the moment it feels like me thoughts are like a rollercoaster, as different fears concerning post-transition life come to my mind. I'm planning on writing a more deep analysis on this again after my thoughs clear up a bit.

A letter

Odotin transpoliklinikan ottavan minuun yhteyttä viikon tai parin sisällä, mutta ihan näin nopeasti en uskonut sen tapahtuvan. Jossain vaiheessa iltapäivää huomasin, että postiluukusta repsotti yksinäinen kirje, mikä sai sydämeni hypähtämään. "Onkohan se...?" Kun kuoren päällä luki sen tulevan sairaanhoitopiiristä, pulssini kiihtyi ja asia varmistui: transpoli on huomioinut minut! Hyvin jännittyneenä avasin kirjekuoren, ja toivoa täynnä silmäni siirtyivät kahlaamaan tekstiä läpi. Kumpa ensimmäinen käyntini olisi pian!

"Olemme vastaanottaneet lääkärin lähetteen, jossa Teitä on suositeltu Sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikan tutkimukseen / hoitoon.
- -
Arvioitu jonotusaika on noin 3 kk.
--
Kutsu osastolle / poliklinikalle tulee myöhemmin kirjeitse / puhelimitse."

***

Kirje jätti ristiriitaiset tunnelmat. Toisaalta voin nyt olla levollinen, että minut on rekisteröity transpolin jonoon ja asiani edistyy. Toisaalta kolme kuukautta tuntuu aivan liian pitkältä odotusajalta tässä levottomassa mielentilassa. Kirje oli lähetetty 24.10., joten siitä kolmen kuukauden päästä olisi 24.1. - minun 23-vuotissyntymäpäiväni! Tarkka aika ilmoitetaan myöhemmin, mutta on kuitenkin tiedossa syntymäpäivälahja, jota todella odotan - vaikka mieluusti olisin voinut ottaa sen jo joululahjaksi. Kovasti toivoin, että prosessi olisi päässyt alkuun jo tänä vuonna, mutta ei voi mitään. Jotenkin tämä aika pitää kuluttaa, vaikka tällä hetkellä se tuntuukin tuskaisen vaikealta. Tiedossa ovat ehkä elämäni pisimmät kolme kuukautta sitten armeija-aikojen.


Viikko siis alkoi lääkärikäynnillä ja päättyi kirjeeseen. Niiden välillä en pystynyt tekemään juuri mitään keskittymistä vaativaa, koska ajatukseni olivat niin tiiviisti kiinni kaikessa prosessiin liittyvässä - ja tulevat varmasti olemaan pitkään. Koko viikon olen vain kysellyt kaikkea mahdollista trans-kavereiltani, manannut omaa ikääni ja miettinyt suhtautumistani biologisten lasten saantiin ja hormonien riskeihin (suuria juttuja loppuelämän kannalta). Koska tänä vuonna pitäisi oikeasti vielä opiskellakin, pitää varmaankin pakottaa asia pois mielestä ja ajatella sitä tarkemmin sitten tammikuussa. No ei se kyllä mielestä lähde, mutta ainakin pitää rajoittaa kaikesta stressaamista.

Nyt kirjeen saatuani olisi ehkä hyvä tilaisuus kertoa koko jutusta myös vanhemmille. Mitä enemmän vanhemmilla olisi aikaa tottua ajatukseen naisellistumisestani, sen parempi. Toisaalta aikaa on ensi tammikuustakin lähtien vielä noin vuosi (nimittäin prosessin tutkimusvaihe), joten yhtä hyvin voin kertoa vasta joskus pitkällä ensi vuoden puolella. Pitää toivoa, ettei perheeni pysty vielä päättelemään olemuksestani mitään olevan tekeillä.

Tarkan käyntipäivämäärän ilmoitusta odotellessa...

(English summary: Today I received a letter from the Transsexual Identity Disorder Polyclinic, saying I'll have to wait for about 3 months for the process to begin. I have mixed feelings: it's great to hear the case is being taken care of but the 3-month-wait sounds terribly long to me. After 3 months, I will already turn 23. During this week, I haven't been able to do anything at all since I've only been thinking about everything related to the process. This might also be a good opportunity to tell my parents about the process, but I might as well wait a little longer as there will be a lot of time for that still during the examination period next year.)

First step to WOMANHOOD!

Ajatus on kypsynyt: haluan naiseksi - pysyvästi.

Lukiessani viikonloppuna vastauspostauksen rohkaisevia kommentteja minulle vihdoin lopullisesti kirkastui, että minun täytyy tehdä elämässäni juuri niin kuin sisimpäni sanoo - välittämättä vanhempien, suvun tai muiden mielipiteistä. Vihdoin ymmärsin, että itse asiassa mikään ei estä minua tulemasta naiseksi, jos se vain itsestäni tuntuu oikealta ratkaisulta. Se nimittäin tuntuu.

Ajatus naiseksi tulemisesta ei ole mitenkään uusi, vaan se on ollut mieleni kätköissä jo useita vuosia. Olen kuitenkin jotenkin alitajuisesti "kieltänyt" asian ajattelun itseltäni. Voisi sanoa, että haaveeni on tähän mennessä automaattisesti kariutunut mielessäni näihin kolmeen asiaan:
1) perheen totaalinen suvaitsemattomuus
2) pelko kaverien ja muiden lähipiirini ihmisten reaktioista
3) ajatus siitä, etten olisi oikeasti transsukupuolinen (eli "nainen miehen ruumiissa")

Nyt olen pystynyt kumoamaan kaikki kolme estettä ajatuksen tasolla. Vaikka perhe ei todellakaan tule sulattamaan päätöstäni helposti, heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sopeutua ajan myötä. Tietenkin suureen elmänmuutokseen tottuminen vie aikansa, ja se on luonnollista. Onneksi prosessiin kuuluu myös omaistapaaminen, jossa hoitohenkilökunta selittää tilanteen läheisilleni. Voin siis jättää asioiden selityksen ammattilaisten käsiin, mikä on todella helpottavaa, ja vanhemmilleni varmasti todella paljon uskottavampaa kuin jos yrittäisin selittää asiaa itse. Perheeni ei ehkä tule sulattamaan ratkaisuani koskaan täydellisesti, mutta jaksan uskoa, että he kuitenkin lopulta hyväksyvät minut.

Kavereista suurin osa on tullut tietämään tyttöilystäni (ja siten ehkä myös epäsuorasti halustani olla nainen) viime kuukausien aikana, kun olen laittanut tyttökuviani myös Facebookiin. Kaveripiirissä asia siis tuskin tulisi kovin suurena yllätyksenä, vaikka jotkut ovatkin tähän asti saattaneet ajatella naiseksi pukeutumistani vain jonkinlaisena "harrastuksena". Toiset kaverit ja tietenkään opettajat eivät asiasta tiedä mitään, mutta en jaksa antaa niin vähäpätöisten seikkojen enää estää itseäni. Odotan myös mielenkiinnolla sukuni reaktioita. En ole täysin selvillä heidän suhtautumistavoistaan, mutta arvioin joukossa olevan enimmäkseen vastustajia ja ehkä satunnaisia kannattajia. Joka tapauksessa odotan innolla (joskin hieman jännittyneenä) pääseväni heidän eteensä rohkeasti tyttönä kumotakseni heidän ennakko-oletuksensa. Ja sitten on nämä isovanhemmat. Äitini kerran sanoi, että isoäidilleni ei missään nimessä saa kertoa pukeutumisestani, koska "hän on vanha, ei häntä saa järkyttää". Tällaiset asiat tyypillisesti ovat vaikeita vanhuksille, mutta ymmärrystään voi toivon mukaan kehittää vanhanakin. Minä kun en haluaisi elää vain miellyttääkseni sukulaisiani.

Lopuksi tärkein asia: sukupuoliidentiteettini on alkanut selvitä vuosien ja kuukausien kuluessa. Aivan alussa pidin itseäni sairaana, ja myöhemmin luulin oppineeni ymmärtämään olevani transvestiitti. On kuitenkin selvästi alkanut tuntua siltä, että pelkkä naiseksi pukeutuminen ei riitä tekemään minua onnelliseksi saati tuntemaan oloani vapautuneeksi. Vaikka kulkisin naisten vaatteissa kadulla, niin esimerkiksi kun silmiini osuu naisia, tunnen välittömästi pienen ahdistuksen siitä, etten ole vaatteistani huolimatta fyysisesti nainen. Usein käyttämäni sana "tyttöily" on myös alkanut tuntua väärältä - se kun viittaa keinotekoisuuteen, siihen, etten olisi oikeasti tyttö vaan esittäisin vain. Kun todella mietin omaa identiteettäni unohtaen kaikki sosiaaliset paineet, ymmärrän että minussa tosiaan on jonkinlainen sisäinen nainen. Vaikka olisinkin tuntenut itseni usein pojaksi näiden vuosien aikana, uskon sen johtuvan vain siitä, etten ole sosiaalisen paineen ja pinttyneiden tapojen takia uskaltanut ja pystynyt päästämään sisäistä naistani vapaaksi. Tällä hetkellä tunnen ajatusmaailmani olevan jo hyvinkin naisellinen, ja ajattelen asioita yhä enemmän vain naisen näkökulmasta. Wikipedian mukaan "pitkään oli myös vallalla käsitys, että melkein kaikki transsukupuoliset ihmiset ovat kokeneet koko ikänsä kuuluneensa vastakkaiseen sukupuoleen. Tämä ei nykytiedon valossa välttämättä pidä paikkaansa." (lähde: Riki Anne Wilchins: Denial, Dissociation, and Transsexuality as Incest) Tämän mukaan myöskään se, etten tuntenut itseäni tytöksi pikkulapsena, ei siis poissulje sitä ettenkö voisi olla transseksuaalinen. Mielestäni jo se, että minulla on valtava halu olla nainen, todistaa etten voi olla pelkästään transvestiitti.

***

Asiaan! Jo lauantaina tein päätöksen, että heti arkiviikon alkaessa ja puhelinlinjojen avautuessa soittaisin terveyskeskukseen varatakseni ajan yleislääkärille, jolta pyytäisin lähetteen "transpolille". Niinpä maanantaina heräsin aikaisin soittamaan, mutta pettymys oli suuri, kun sekä terveyskeskuksesta että terveydenhuoltosäätiöstä kerrottiin ensimmäistenvapaiden lääkäriaikojen olevan aivan marraskuun lopulla. Myöskään päivystyspoliklinikka ei tuottanut tulosta. Jouduin siis turvautumaan yksityiseen lääkäriin, joka oli vaihtoehdoista kallein. En antanut sen kuitenkaan haitata, sillä luonnollisesti asiani on hyvin kiireinen ja halusin saada lähetteen niin pian kuin mahdollista. Sainkin varattua lääkärin heti samalle päivälle.

Lääkärikäynti hieman jännitti, mutta sujui hyvin. Olin ilmeisesti kyseisen lääkärin ensimmäinen transpolille haluava, joten hänellä ei ollut tarkkaa käsitystä tällaisen tilanteen toimintatavoista. Päivän päätteeksi sain häneltä kuitenkin kauan odottamani puhelun, jossa hän kertoi lähettäneensä lähetteen sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle! Tunnelma oli todella helpottunut. Näin prosessi vihdoin pääsi käyntiin.

Tällä hetkellä odotan transpolilta vastausta, joka saapunee parin viikon sisällä. Odottaessani olen katsonut Youtubesta paljon kaikenlaisia muuntumisvideoita (niin animaatioita kuin todellisiakin), jotka vain lisäävät innostustani ja jännitystäni! Tässä yksi niistä:

Miten naisellistumiseni siis käytännössä tapahtuisi? Kuudesta kuukaudesta ehkä noin vuoteen venähtävän tutkintaosuuden jälkeen alkaisi vuoden pituinen ns. tosielämän koe, jonka alussa alkaisin käyttää hormoneja. Jo niistä tapahtuu vaikka mitä: Rinnat alkavat kasvaa. Iho pehmenee naiselliseksi. Kasvoihin tulee naisellista pyöreyttä. Rasva siirtyy alavatsaan, takamukseen ja reisiin. Etenkin ylävartalon lihakset pienenevät. Karvankasvu hidastuu ja karvat pehmenevät ja vaalenevat. Tunteet tulevat näkyvmmiksi ja kyynelehtiminen lisääntyy, jne. Kaikkea tätä odottaessani mielessäni pyörivät kuitenkin myös hormonien sivuvaikutukset ja riskit, joita pitää todella pohtia tarkkaan. Esimerkiksi sydän- ja verisuonitautien ja sydänlaskimoveritulpan riski kasvaa hieman, ja osteoporoosiriski ilmestyy. Ilmeisesti myös maksa jotenkin rasittuu hormoneista. Kun transtutkimukseni alkaa, aion todellakin ottaa enemmän selvää kaikista riskeistä. Iso juttu on myös se, että hormonit aloitettuani en myöskään pystyisi enää saamaan lapsia, mutta onneksi on koeputkihedelmöitys.

Jostain syystä ikäni on alkanut stressata minua paljon tämän asian suhteen. Netissä yleisesti sanotaan, että mitä nuorempana aloittaa, sitä naisellisempi lopputulos. "Voi miksen aloittanut aiemmin" -surkuttelu on turhaa ja ahdistavaa, mutta se vain tunkee päähäni jatkuvasti. Sain siis lähetteen nyt 22-vuotiaana, ja tutkimukseni alkaa arviolta parin kuukauden kuluttua, jolloin olen jo melkein 23. Jos kaikki menee kuten tavallisesti, tutkimusosuus päättyy ehkä vuoden kuluttua, joten hormonit pääsisin aloittamaan ehkä juuri 24 vuotta täytettyäni. Hormonien vaikutukset näkyvät vähäisesti jo joidenkin viikkojen tai kuukauden jälkeen, mutta varsinaisesti näyttäisin naiselta ehkä vasta 25-26-vuotiaana. Jos silloinkaan. Hieman pelkään, että miehinen kehitykseni on edennyt jo niin pitkälle, etten pysty enää tulemaan täysin läpimeneväksi naiseksi (kiitos kaikille blogikuviani naisellisiksi kehuneille, mutta puhun nyt vielä syvemmästä naiseudesta, jota ei voi saavuttaa vain meikeillä ja vaatteilla). Mitä enemmän pääsisin naisen näköiseksi, sitä helpompaa elämän jatkaminen naisena olisi, kun ei joutuisi kokemaan syrjintää ja kaikenlaisia ennakkoluuloja. Toki minuakin paljon vanhempia prosessin käyneitä suht läpimeneväksi naiseksi tulleita on paljon, mutta jotenkin asia vain silti vaivaa omaa mieltä. Naisellistumisen aste riippuu myös geeneistä, eli huonolla tuurilla voisin kai jäädä näyttämään vain miehen ja naisen sekoitukselta. Erilaiset leikkaukset ovat toki myös mahdollisia sukupuolenkorjausprosessissa, mutta toistaiseksi olen keskittynyt miettimään vain hormoneja. Leikkauksetkaan eivät kyllä ole millään tapaa poissuljettuja omalla kohdallani.

Tästä lähtien blogini tulee siis kaiken muun ohella seuraamaan prosessin edistystä. Transtutkimus tulee pitkine odotusaikoineen olemaan raastava ja henkisesti haastava, mutta kai tästä selvitään. Ainakin ehdin pohtimaan asioita kunnolla. Kunhan tästä nyt tulisi jotain, ettei kaikki intoiluni olisi turhaa. Toivon mukaan loppu on onnellinen.

Tai siis että loppu on alku.

***

PS. Jostain syystä Blogger ei ole pariin päivään antanut minun vastata suoraan kommentteihin, joten sanon tässä yhteisesti. Sydämellinen kiitos ihanista viesteistä! Melkein liikutuin kyyneliin lukeissani niitä. Olen tosi onnekas, että olette kaikki puolellani. Noin kannustavien kommenttien saaminen on yksi ihanimmista asioista, mitä olen elämässäni kokenut, oikeasti.

(Sorry, no English this time either. To sum it up, I'm finally thinking about becoming a real woman and discussing the reasons of my decision, the start of the process as well as its pros and cons)

Everything revealed!!! (vastauspostaus)

Nyt olen vastannut kaikkiin kysymyksiinne, ja on aika julkaista vastaukset. Ryhmittelin kysymykset eri aihepiireihin ja vähän yhdistelin niitä. Tästähän tuli mukavan pitkä postaus, toivottavasti pidätte! (For English readers: if the question was in Finnish, the reply will also be only in Finnish, sorry.)

 

ALKUVAIHEET

Mistä tää koko "juttu" lähti? :) / Miksi aloit pukeutua tytöksi? / Mistä sait idean ryhtyä pukeutumaan tytöksi? :) 

-        Minusta tuntuu, että se on joku synnynnäinen ominaisuus, joka heräsi kunnolla joskus murrosiän aikoihin. Muistan kyllä ajatelleeni jo ihan pikkulapsena (mutta vain satunnaisesti), että olisi ihanaa olla päivä prinsessana. En sanoisi että kyseessä on ”idea”, pikemminkin joku sisäinen ominaisuus.

Minkä ikäisenä suunnilleen huomasit, että haluaisit olla tyttö etkä poika? 

-        Huomasin haluavani pukeutua naisten vaatteisiin joskus 12-vuotiaana eli siinä murrosiän aikana. Silloin olin hyvin epävarma itsestäni, pelkäsin etten ole "normaali" vaan jotenkin sairas jne. Vasta pitkän ajan kuluessa opin hyväksymään sen, että haluaisin oikeasti olla tyttö ja että siinä ei ole mitään väärää.

Mistä kaikki lähti kun aloitit tyttöilemisen?

-        Olin yksin kotona ja näin äitini vaatteita ja rintaliivit jossain lojumassa. Lähestyin niitä ja... siitä tyttöily varsinaisesti lähti.

Koska ekan kerran pukeuduit tytöksi? 

-        Riippuu vähän siitä, mikä lasketaan tytöksi pukeutumiseksi. Aluksi (joskus ala-asteen loppupuolella) vain pukeuduin naistenvaatteisiin ilman peruukkia ja meikkiä, eli en ollut ”täysin” tytön näköisenä. Joskus 2008-2009 olin luultavasti ekaa kertaa täysin tytöksi laittautuneena.

Oliko iso kynnys vetää ensimmäistä kertaa mekko päälle? Entä lähteä ensimmäistä kertaa ihmisten ilmoille tyttönä? / Millainen oli ensimmäinen "tyttöilykertasi" kodin ulkopuolella, ihan "ihmisten ilmoilla" siis?

-        Kynnys mekon pukemiseen ei ollut iso, se vain tuntui tosi jännittävältä! Ensimmäinen mekko, jota kokeilin, taisi olla joku äidin (ruma) mekko, mutta kyllä siitäkin jo tuli tosi naisellinen olo. Sen jälkeen aloinkin sitten sovittaa mekkoja kaupoissa (etenkin marketeissa, koska niissä ei joudu kävelemään sovituskoppiin myyjän arvioivan katseen alla), ja vasta muutaman vuoden kuluttua uskalsin ostaa ensimmäisen oman mekon.

-        En ole ihan varma, mikä lasketaan ensimmäiseksi julkiseksi tyttöilykseni. Jos cosplay lasketaan, se tapahtui kesällä 2009, kun olin tyttöhahmo Kairiksi pukeutuneena Animeconissa. Koska kyse oli cosplaystä, kynnys ei ollut kovin iso, ja siksi en laskekaan tätä ensimmäiseksi tyttöilykseni.

-        Ensimmäinen normaali julkinen tyttöily tapahtuikin sitten 2011 keväällä. Olin yksin kotona ja halusin välttämättä päästää tyttöpuoleni vapaaksi. Olin kyllästynyt yksinäiseen tyttöilyyn kotona. Silloin yksinkertaisesti päätin, että nyt otan tyttönä olemisessa seuraavan askeleen ja näyttäydyn julkisesti lähimmässä kauppakeskuksessa. Se oli ensimmäinen kerta, kun astuin ulos kotiovesta tyttönä. Jännitys oli VALTAVA, kun pelkäsin että naapurit kurkkivat pihoiltaan ja mahdollisesti kertovat näkemästään myöhemmin vanhemmilleni. Onneksi eivät kuitenkaan (ilmeisesti) huomanneet. Oli kyllä jännä tunne ajaa ekaa kertaa autoa tyttönä! Kauppakeskuksessa ollessa jännitys laski, mutta vain vähän. Koko ajan yritin olla mahdollisimman tyttömäinen, mutta luulen että aika moni tajusi minun olevan poika. Meikkaustaitoni eivät myöskään olleet kummoiset. 

PERHE & KAVERIT

Tietääkö kaikki tuttusi/kaverisi/perheenjäsenesi 'harrastuksestasi'?

-        Perhe tietää vain, että olen cosplayannut tyttöhahmoja. He myös tietävät, että olen transvestiitti (eli tyttöilijä) saatuaan sen vahingossa selville. Heillä ei kuitenkaan ole aavistusta, että omistan suuren määrän lolita- ja muita naistenvaatteita, eivätkä sitä, että tyttöilen usein, muulloinkin kuin con-tapahtumissa.

Lähes kaikki Facebook-kaverini tietävät tyttöilystäni nykyään, koska olen laittanut tyttöilykuviani myös Facebookiin. Kuvat on kuitenkin piilotettu kaikilta sukulaisiltani sekä muutamilta, joille en yksinkertaisesti uskalla kertoa tyttöilystäni (ainakaan vielä). Facebookin ulkopuolisistakin jotkut tietävät, jotkut eivät.

Miten vanhempasi saivat kuulla tyttöilystäsi?

-        Se oli karmivaa. Vuosi oli 2011. Minulla oli kiire lähteä viikonloppuvapaalta takaisin armeijaan, ja satuin vahingossa jättämään perheemme yhteiselle tietokoneelle auki erään Demi-keskustelun, jossa mainitsin mm. olevani transvestiitti. Lähdettyäni vanhempani olivat menneet koneelle ja sattumalta huomanneet keskustelun. Joskus parin viikon kuluttua olin taas kotona lomalla. Makoilin rauhassa sängylläni, kun huoneeseeni tullut äitini alkoi puhua jotain tyyliin: ”Tää saattaa tulla sulle yllätyksenä, mutta me tiedetään susta eräs asia…” En unohda sitä ikinä! Sydän alkoi lyödä ja tuntui, että kaikki on pilalla. Kun äiti oli kertonut asian, kommentoin paniikissa jotain epämääräistä ja lähdin kiireesti pois huoneesta, koska halusin välttää aiheen käsittelyn. Olo oli melkein epätodellinen. ”Ethän sä oikeasti ole transvestiitti, ethän?” kuului vielä perästä. Näin minulle ensimmäistä kertaa valkeni vanhempieni asenne, joka ei todellakaan ole myötämielinen tyttöilylle.

Mitä perheesi ajattelee tyttöilystäsi?

-        He ajattelevat, että tyttöily on väärin ja epäluonnollista ja että minun pitäisi ehdottomasti "parantua" takaisin ”normaaliksi”. Heidän mielestään mekkojen ostaminen ovat rahan tuhlausta. Pelkkä mielikuva minusta vanhojentanssimekossa saa äitini itkemään.

Jos oot sun perheen kanssa nii ootko pukeutunu tytöks?

-        Tähän mennessä vain kerran, silloin kun he veivät minut autolla Traconiin. Se tosin oli poikkeus, eli normaalisti en missään nimessä voi pukeutua tytöksi heidän nähtensä. Olisi aika unelmatilanne, että pystyisin pukeutumaan vapaasti vanhempienkin seurassa, mutta se tuskin tulee tapahtumaan, ellei ihmeitä tapahdu.

Onko sinulla sisaruksia? Jos on, millaiset välit sinulla on heidän kanssaan?

-        Minulla on pikkusisko, ja välimme ovat hyvät. Hänkään ei tosin voi sietää tyttöilyäni, joten myös häneltä joudun salaamaan sen täysin, mikä on kurjaa.

 

Miten suurin osa kavereista suhtautuu?

-        Suurin osa suhtautuu todella hyvin ja ymmärtäväisesti. Jotkut ovat tyttöilystäni jopa tosi innoissaan, jotkut taas suhtautuvat neutraalimmin eivätkä kiinnitä siihen juuri huomiota. Yleisesti ottaen olen kuitenkin tosi tyytyväinen siihen, miten kaverit (etenkin naispuoliset) tähän suhtautuvat.

Onko sulla enemmän tyttö- vai poikakavereita? Mitä miespuoliset kaverisi ovat mieltä?

-       Tyttöjä suurin osa. Minulla ei ole niin paljoa yhteistä monien miespuolisten kanssa, koska en ole varsinaisesti kiinnostunut monista "miesten asioista". Tosi harva miespuolinen kaveri suhtautuu minuun ymmärtäväisesti, vaan lähinnä hämmentyneesti, halveksivasti tai hieman huvittuneesti.

Kuka oli ensimmäinen ihminen, jolle kerroit tyttöilystäsi?

-        Ensimmäinen taisi olla eräs tyttö, johon tutustuin Demin keskustelupalstalla. Vuosi oli muistaakseni 2009.

Onko tyttöilyn ja loleilun myötä tullut paljon uusia kavereita?

-       On ♥! Olen tosi kiitollinen, että olen päässyt tutustumaan niin moniin tyttöilyn kautta. Toivottavasti tulee jatkossakin!

Mainitse muutama parhaista ystävistäsi? - Henriikka, Amanda, Kati... :)

SEURUSTELU

Kiinnostavatko naiset vai miehet sinua (seurustelu yms.)? / Mikä on seksuaalinen suuntautumisesi?

-        Naiset. Hetero olen.

Koetko tyttöillessäsi olevasi kiinnostunut naisista vai miehistä?

-        Naisista.

Seurusteletko?

-        En, mutta haluaisin. :(
.

Oletko koskaan seurustellut? / Milloin seurustelit ensimmäisen kerran ja tiesikö hän tyttöilystäsi?

-        Tänä vuonna tapailin ensimmäistä kertaa, mutta en laskisi sitä vielä seurusteluksi. Hän kyllä tiesi tyttöilystäni ja tykkäsi siitä kovasti.

Koetko petipuuhissa olevasi mies vai nainen?

-        Ei ole kokemusta, mutta mielelläni tuntisin itseni naiseksi.

TYTÖKSI MUUTTUMINEN?

Hei! Surettaako sinua se fakta että olet joutunut syntymään pojaksi?

-        Surettaa. Melkein päivittäin olen hieman ahdistunut siitä, etten syntynyt tytöksi.

Haluaisitko olla pysyvästi tyttö, vai riittääkö tyttöily sillon tällön sulle? 

-        Haluaisin olla pysyvästi. Ei riitä missään nimessä :(.

Oletko harkinnut leikkauksia ikinä? Tai jotain hormonihoitoja? / Oletko harkinnut sukupuolenkorjausta, vai haluatko vain "crossdressata" etkä olla oikeasti nainen? :)

-        Olen harkinnut. Ongelma on vain se, että perheeni ei yksinkertaisesti hyväksyisi sitä. Ja vaikka menisin tässä vaiheessa leikkaukseen tai aloittaisin hormonit, minulla on mennyt jo 22 vuotta ”hukkaan” poikana :(. Leikkausta tai hormoneja ei sitä paitsi edes saa aloittaa, ellei diagnosoida transsukupuoliseksi, jollainen minä en varmastikaan ole...

You look amazing dressed as a girl ♥ But I was wondering if you also want to become a girl, or that you just enjoy dressing up as one? Hope I don't offend you, but I was just curious about it ^^

-        Thank you! Of course you don’t :)! Yes, I’d also like to become a girl. Sadly, in my situation it’s pretty much impossible because of my parents.

TYTTÖNÄ ULKONA

Jos lähdet ihan normaalina päivänä tyttöilemään, miten kauan sinulla menee laittautumiseen?

-        Puolestatoista tunnista jopa kolmeen tuntiin sisältäen meikkaamisen, pukemisen ja peruukin säätämisen ja ehkä jotain muuta pientä, kuten jalkojen sheivaamisen, kynsien lakkaamisen ym.

Kun olet pukeutunut tytöksi, käytätkö naisten vai miesten vessaa?

-        Naisten.

Menisitkö/menetkö uimahallissa naisten vai miesten puolelle?

-        Koska olen biologisesti mies, minua ei päästettäisi naisten puolelle :(.

Onko sinulle tullut mitään kommenttia tuntemattomilta, kun olet ollut tyttönä/lolitana? Mikä on omituisin kommentti jonka olet kuullut itsestäsi? / Onko sinusta puhuttu ikinä pahaa (tai muuta vastaavaa) tyttöilysi takia? / Onko sinulle sanottu koskaan pahasti tyttöilystäsi? Mikä on pahin?

-        Kaikenlaista sitä ohikulkijat ovat keskenään supatelleet, mutta kovin tarkkaan en ole kuullut. Harvoin kukaan tulee kuitenkaan sanomaan mitään suoraan, etenkään negatiivista. Tylsin kommentti oli joidenkin poikien aivan syyttä huutama ”Kikkeli näkyy!”. Pahimmat kommentit ovat oikeastaan kaikki internetistä. Eräälläkin keskustelupalstalla on tullut kommentteja, joissa minua haluttaisiin lyödä nyrkillä naamaan ja muuta vastaavaa.

Pelkäätkö joskus et ihmiset tajuaa et oot poika?

-        Pelkään useinkin. Jos olisin täysin varma, että ihmiset pitävät minua tyttönä, minua ei jännittäisi ollenkaan liikkua kaupungilla.

Kun tyttöilet, koetko itsesi tytöksi vai tytöksi pukeutuneeksi pojaksi? :)

-        Niin ikävältä kuin se kuulostaakin, tunnen usein oloni vain tytöksi pukeutuneeksi pojaksi :(. Itsensä tytöksi tunteminen vaatii sellaista henkistä vapautumista, johon pääsee vain todella hyvällä itseluottamuksella. Tyttöillessä pitäisi pystyä irroittautumaan kaikista niistä miehisistä toiminta- ja ajatusmalleista, joita joudun arkena noudattamaan, ja se ei aina ole helppoa. Haluaisin todella kovasti tuntea itseni tytöksi, kun olen laittautuneena, joten toivottavasti se pian alkaisi onnistua.

Tunnistavatko ihmiset sinut pojaksi helposti, vaikka olisit pukeutunut tytöksi/lolitaksi?

-        Sitä olen itsekin miettinyt, mutta vaikea sanoa. Tuntuu, että joillekin menen täydellisesti läpi tytöstä, kun taas jotkut tunnistavat heti pojaksi ja alkavat hihitellä. Kai se riippuu ihmisestä, ja siitä, mihin kiinnittää huomiota. Etenkin lolitana ollessa ihmisten katseista on niin vaikea arvioida, epäilevätkö he minua pojaksi vai kummastelevatko muuten vain näyttävää asua.

Kuinka usein ostat naisten vaatteita/käyt katselemassa niitä?

-        Noin kerran viikossa käyn katselemassa, joskus toki useamminkin. Viime aikoina en ole kovin usein ostanut vaatteita, koska olen vähän yrittänyt säästää rahaa. Mutta jos joku tosi söpö vaate löytyy, ostan yleensä heti!

Shoppailetko naisten vaatteita mieheksi vai naiseksi pukeutuneena?

-        Molempina. Mieluummin tietysti shoppailen naisena, koska silloin tunnen ”kuuluvani joukkoon” naistenvaatekaupassa. On vaan niin ihanaa shoppailla vaatteita tyttönä tyttöjen joukossa :).

Ostatko ikinä poikana tyttöjen vaatteita?

-        Ostan, ehkä jopa useammin kuin tyttönä :(. Silloinkin otan kyllä yleensä tytöksi laittautumiseen tarvittavia juttuja (kuten peruukin ja rintaliivit) mukaan, jotta pukukopissa saan katsottua, miltä jokin vaate näyttäisi päälläni kun olen tyttönä.

Tullaanko sulle usein kadulla puhumaan tmv.?

-        Silloin tällöin kaupungilla blogini lukijat ovat tulleet puhumaan, mikä on tosi hauskaa! Muutama vanhempi rouvakin on tullut juttelemaan, kysyivät mm. mistä olen ostanut mekon ja toivottivat tsemppiä. Kaiken kaikkiaan suht harvoin kukaan tulee juttelemaan, mutta silloin kun tulee, se on sitäkin hauskempaa :).

Mitä kaikkea hauskaa sinulle on tultu sanomaan, kun olet ollut tyttönä?

-        Mieleenpainuvin tilanne on ehkä se, kun keväällä Esplanadin reunustaa kävellessäni eräs mies tuli läheisen ravintolan terassilta luokseni ja halusi kutsua minut samppanjalle. Kuultuaan ääneni tapahtui tietenkin klassisesti, eli hän kysyi: ”Oletko sä mies?!” ja perui sanansa. (Oli kuitenkin ihanaa huomata, että ainakin kaukaa katsottuna minua luultiin naiseksi!)

Minkälaisia kommentteja saat kuulla muilta ihmisiltä itsestäsi?

-        Jos lasketaan sekä suulliset että blogikommentit, niin usein minua sanotaan aika paljon tytön näköiseksi ja vaatteita ihastellaan. Myös sääriä ovat yllättävän monet kehuneet. Kommentit ovat siis pääosin erittäin positiivisia, ja ne lämmittävät mieltäni ja lisäävät itseluottamustani aina todella paljon ♥! (Kiitos kaikki!)

Mikä on pahinta mitä tyttöillessä voisi mokata?

-        Ehkä se, että peruukki lähtisi jotenkin pois päästä tai kaatuisin korkkareilla.
  
Usein kun tytöllä on hame/mekko ulkona ja alkaa tuulemaan ja helma nousemaan, on tytön reaktio usein nolostuminen, kädet pitelemään helmaa alhaalla, pieni nauraminen(usein peittämään nolostumisensa) tai jopa kiljaisu. Miten itse reagoit/reagoisit jos tuulenpuuska päättää viedä hameen helmaa astetta ylöspäin?

Haluaisin reagoida juuri kuvailemallasi tyttömäisellä tavalla, mutta tuntuu että tällä hetkellä reaktioni olisi vähän poikamaisempi :(. Luulen että nolostuisin, laittaisin helman nopeasti alas ja katsoisin ympärilleni, että mahtoikohan joku nähdä. En varmaan sanoisi tai huutaisi mitään, vaan yrittäisin olla kuin asiaa ei olisi tapahtunutkaan. Tällaisia asioita on niin vaikea opetella, jos ne eivät tule luonnostaan ;__;...

Oletko aina lolita vai pukeudutko ikinä kuin ihan tyttötyttö (jos ymmärrät mitä tarkoitan)?

-        Melko usein pukeudun myös kuin ”tyttötyttö”. Välillä on kiva kokeilla muitakin tyylejä :).

Vaihtuuko sulla persoonallisuus kun muutut pojasta tytöksi?

-        Kyllä se vähän muuttuu. Tyttönä olen jotenkin ujompi, mutta silloin osoitan innostukseni naisellisiin asioihin helpommin kuin poikana. Muutos saisi kyllä olla vieläkin selvempi. Toivon joskus (mahdollisimman nopeasti) saavuttavani persoonallisuuden, jossa voin täysin unohtaa olevani poika ja antaa naiseuteni ottaa vallan.

Puhutko normaalilla äänelläsi kun tyttöilet?

-        Joo, valitettavasti. En ole vielä alkanut harjoitella naisellista äänenkäyttötapaa, mutta alan varmaan piakkoin katsoa Youtubesta aihetta käsitteleviä opetusvideoita.

Koitatko kimentää ääntäsi ollessasi tyttö? :D

-        En, koska mä en yksinkertaisesti pysty tuottamaan kovin kimeää ääntä :(.

Häiritseekö itseäsi jos olet pukeutunut tytöksi ja äänestäsi kuulee että olet mies? Tai siis että ihmiset tajuaa kuullessaan äänesi että olet mies?

-        Häiritsee, koska juuri se paljastaa minut useimmiten mieheksi. Minua häiritsee kaikki, mistä ihmiset voivat tunnistaa minut mieheksi. Myös omaa fiilistä se laskee, kun suusta ei tulekaan naisen ääni.

Kuinka usein viikossa pukeudut tytöksi/lolitaksi?

-        Vaihtelee todella paljon. Parhaimmillaan olen laittautunut jopa neljä kertaa viikossa, mutta joskus en kertaakaan. Keskimäärin ehkä kerran viikossa. 

Oletko kotonasi tyttö vai poika? Kumpi on sinulle rennompi olotila? 

Tosi kurjaa joutua vastaamaan näin, mutta kotona olen useimmiten poikana. Jos oikeasti haluan saada aikaiseksi jotain (esim. tehtyä läksyjä kunnolla) minun kannattaa olla poikana. Meikkaamiseen ja meikin poistoon menee yleensä niin paljon aikaa, että usein en vain jaksa ryhtyä siihen. Sitten kun olen tyttönä, ajatukseni pyörivät niin paljon tyttöyteni ympärillä, että kaiken muun tekeminen hieman kärsii. Jään ottamaan itsestäni kymmeniä kuvia ja keskityn tarkkailemaan käyttäytymiseni ja oleskeluni tyttömäisyyttä, ja muuta sellaista. Sitten huomaankin, että on tullut jo ilta, ja monia juttuja on vielä tekemättä. Niinpä tykkään tyttöillä kunnolla vain niinä päivinä, joina voin käyttää siihen hyvällä omallatunnolla koko päivän. (Kaiken lisäksi peruukin pitäminen pitkään sisätiloissa on aika kuumaa puuhaa, ja peruukki kuitenkin olisi tosi oleellinen tyttöillessä)

Haluaisin kyllä olla kotonakin jatkuvasti tyttönä! Ehkä se vaatisi vain totuttelua...

Kumpana haluaisit sinusta puhuttavan/ajateltavan, naisena vai miehenä? Jos tajusit!

-        Naisena! Ymmärrän kyllä, että minua on vaikea ajatella naisena, jos näkee minut poikamoodissa, mutta se olisi silti suuri toiveeni. Yksi ilahduttavimmista asioista onkin se, kun kuulen itseeni viitattavan naisena. Esimerkiksi kerran kun olin laittautuneena kaupungilla, eräs ravintolanpitäjä sanoi minulle ja kaverilleni (tyttö): ”Hei tytöt!” Sen jälkeen hykertelin ilosta!

MUUTA TYTTÖILYYN LIITTYVÄÄ

Mikä olisi tyttönimesi, jos haluaisit itseäsi kutsuttavan jollakin nimellä?

-        Monet kutsuvat ihan vaan Momoksi, mutta olen miettinyt vähän muitakin nimiä. Suomalaisista nimistä tykkään aika paljon Saara-nimestä. Myös Amandasta tykkään erityisen paljon, se kuulostaa tosi tosi tyttömäiseltä! Virallinen tyttönimi on kuitenkin vielä päättämättä.

Voitko tehä videon jossa sut meikataan pojasta tytöks? :)

-        Voin toki! Olen halunnut tehdä sellaisen jo pitkän aikaa, mutta mietin vieläkin miten sen saisi parhaiten toteutettua.

Lempi vaatteesi? (Saa olla useampia niin lolitan kuin tavallisen tyttöilyn puoleltakin)

-        Jos vaatetyypeistä puhutaan, niin ehdottomasti mekot! Joskus olen maininnut, että Juliette & Justine -brändin lolitamekko olisi unelmamekkoni, mutta siihenkin olen vähän alkanut kyllästyä. Tällä hetkellä lempi-lolitamekkoni on Japanista ostettu vaaleanpunainen Bodylinen mekko, eli tuo bannerissa näkyvä.

-        Tavallisen tyttöilyn puolelta tykkään eniten ihanasta vanhojentanssimekostani! Siitä ei olekaan vielä kuvia blogissa, mutta se on UPEA! ;) Lempikenkäni ovat mustat nilkkurit (korkeakorkoiset ja naiselliset).

Entäpä printtisi?

-        Varmaankin Angelic Prettyn Cosmetics-printti. Se jos mikä on tyttömäinen :).

Ensimmäinen lolimekkosi?

-        Anna Housesta ostettu haalean vaaleanpunainen mekko, jossa on kukkaprintti. Sillä on minulle vieläkin paljon tunnearvoa, enkä aio koskaan myydä sitä.

Oletko ikinä ajatellut kasvattaa hiuksia vai pysytteletkö mieluummin peruukissa?

-        Tietty omat pitkät hiukset nostaisivat paljon mielialaani tyttönä, mutta niiden kasvattaminen ei tule olemaan mahdollista ainakaan vähään aikaan. Niin kauan kuin olen perheen ja muiden rajoittavien sosiaalisten tekijöiden piirissä, joudun turvautumaan vain peruukkeihin. Toisaalta peruukeilla saa aina juuri sellaiset hiukset kuin haluaa.

Mistä hankit peruukkisi?

-        Monista paikoista :). Ensimmäinen peruukkini oli Punanaamiosta, ja ainakin yhden toisenkin olen sieltä ostanut. Ne ovat kuitenkin huonolaatuisia, enkä käytä niitä enää. Suurimman osan peruukeistani olen ostanut eBaystä satunnaisilta myyjiltä. Niissä on yleensä ollut aika hyvä hinta-laatusuhde, ja ne ovat olleet hinnaltaan 10-25 e. Yksi peruukkini on Lockshop-nettikaupasta. Se maksoi vähän yli 40 e, mutta laatu ei tuntunut olevan merkittävästi parempi kuin noissa eBayn halvemmissa peruukeissa. Tämänhetkisen lempiperuukkini (näkyy mm. bannerissa) ostin Japanista lolitamerkki Bodylinen kaupasta Harajukusta.

Kuinka usein vietät päivän omana itsenäsi, täysin miespuolisena siis, miesten vaatteissa ja roolissa. Tai koska tälläinen päivä on viimeksi ollut?

-        Viimeksi eilen :(. Valitettavasti niitä päiviä on suurin osa viikosta… Tänään sentään pidin aamulla hetken naisten paitaa ennen kouluun menoa.

Mikä on miesmäisin ja naismaisin tapasi?

-        Naismaisin tapani on varmaankin se, miten innostun niin paljon kaikesta naisellisesta: meikeistä, vaatteista jne.! Myös ujouttani on sanottu jotenkin naiselliseksi. Erityisen miesmäisiä tapoja ei tule heti mieleen oikein ollenkaan… hyvä niin :D.

Miksi lolita, tai miten/mitä kautta löysit sen? 

-        Tykkään näyttää mahdollisimman sievältä ja tyttömäiseltä, ja lolita sopii siihen tarkoitukseen tosi hyvin. Valitettavasti en muista, miten ensimmäisen kerran tutustuin lolitaan, mutta ensimmäiset tyylin edustajat näin varmaankin vuoden 2008 Animeconissa. Saattaa olla, että jo sitä ennen olin törmännyt lolitaan internetissä. Ensimmäisen lolitamekkoni ostin sitten keväällä 2010 Anna Housen nettikaupasta.

Lempimerkkisi? / Lempilolibrändisi?

-        Monilla brändeillä on joitain kivoja vaatteita, mutta mikään ei ole muodostunut varsinaiseksi suosikiksi. Jotenkin olen tykännyt Bodylinestä sen hyvän hinta-laatusuhteen vuoksi. Muista kuin lolibrändeistä Liz Lisasta pidän ehkä eniten, vaikken yhtään Liz Lisan vaatetta (vielä) omistakaan.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin?

-        Blogia ehdottivat minulle aluksi kaksi kaveriani, Candycotton ja Vesa. Pikku hiljaa aloin harkita blogin tekemistä vakavasti, ja se alkoi vaikuttaa tosi houkuttelevalta idealta. Ajattelin, että joitain voisi jopa kiinnostaa lukea tyttöelämästäni. Kun vielä kaverini Sanni auttoi minut alkuun Bloggerin käytössä, blogi syntyi onnellisesti 4.2.2012. Suurkiitos näille kolmelle, ilman heitä en olisi ehkä vieläkään aloittanut bloggaamista!

Mitä uutta olet saanut elämääsi blogin kautta?

-        Vaikka mitä! Ennen kaikkea olen saanut paljon lisää itseluottamusta ja uusia ihania kavereita ♥. Olen myös saanut lukijoilta paljon neuvoja tyttönä olemiseen ja esimerkiksi meikkaamiseen, poseeraamiseen ja kaikkeen muuhun. Blogi toimii minulle myös eräänlaisena päiväkirjana, mikä on aivan uutta minulle, sillä en ole koskaan ennen kirjoittanut päiväkirjaa.

  

Joudutko moderoimaan blogin kommentteja paljonkin, vai onko suurin osa kommenteista asiallisia?

-        Olen poistanut vain yhden kommentin, ja oikeastaan senkin olisi voinut jättää näkyville. Voisi siis sanoa, että lähes kaikki kommentit ovat asiallisia. Toki välillä sanotaan negatiivisiakin juttuja aika suoraan, mutta en halua moderoida niitäkään kommentteja. Kaikilla olkoot mielipiteensä.

Opiskeletko/Oletko töissä? (Mitä/Missä? Jos haluat kertoa *virn*) / Miten siellä suhtaudutaan tyttöilyysi ja oletko siellä miehenä vai naisena?

-        Opiskelen Helsingin yliopistossa. ;) Koulussa olen aina miehenä, koska en halua/uskalla hämmentää opettajia. Suurin osa opiskelukavereistani tietää tyttöilystäni ja suhtautuu siihen hyvin. Eräissä koulun tapahtumissa aion kyllä tyttöillä jatkossakin (kerran olen sen jo tehnytkin, ja monet tykkäsivät).

Henkilöitä jotka inspiroivat sinua? / Onko sinulla ketään tyyli idolia? (Noin niin kuin lolitan puolelta tai sitten jos taas pukeudut muuten vain tytöksi)

-        Tähän mennessä minulla ei valitettavasti ole ollut ketään selkeää idolia niin lolitassa kuin muutenkaan. Tykkään kerätä vaikutteita vähän sieltä sun täältä. Ihailen etenkin monien suomalaisten lolitojen ja gyarujen tyyliä.

MUUT KYSYMYKSET

Jos saisit esittää yhden toiveen (ihan minkä tahansa!) ja se myös toteutuisi, niin mikä se olisi?

-        Toiveeni olisi, että syntyisin uudelleen tyttönä.

Kiusataanko sinua paljon?

-        Nykyään ei ollenkaan. Viimeksi minua kiusattiin joskus ala- ja yläasteella, mutta se ei edes liittynyt tyttöilyyn.

Onko oma tukkasi lyhyt vai pitkä? 

-        Lyhyt, noin 1 cm.

Millaset sun tulevaisuudensuunnitelmat on? / Mitä haluat elämältä? / Missä toivot olevasi 10 vuoden päästä? / Missä näet itsesi 10 vuoden päästä? Unelmia ja tavotteita? Millainen olet sillon ja mitä olet saavuttanut?

-        Tulevaisuudessa aion jatkaa tyttöilyä entistäkin rohkeammin ja paremmalla itseluottamuksella. Kovasti haluaisin myös löytää tyttöystävän, mennä naimisiin ja saada lapsia. Hatara unelmani olisi myös päästä töihin Japaniin ja muuttaa sinne. Jos se ei onnistu, haluaisin työskennellä Suomessa jotenkin Japanin kielen ja kulttuurin parissa. Haluaisin vain elää onnellisesti omana itsenäni rakkaiden ihmisten kanssa :). (Tietysti tekisi myös mieli toivoa, että 10 vuoden päästä olen jo täysin nainen aloitettuani naishormonien syönnin, mutta se tuskin tulee tapahtumaan…)

Millaisia harrastuksia sinulla on? / Mitä harrastat? Siis ihan muuten vaan vapaa-ajallasi?

-        Blogin pitämisen ja shoppailun lisäksi harrastan tällä hetkellä lähinnä animen katsomista. Pelaan myös tennistä, mutta nyt en ole päässyt pelaamaan moneen kuukauteen. (Mainitaan vielä, että lapsena soitin kymmenisen vuotta haitaria).

Jos saisit ottaa mukaan yhden asian autiolle saarelle, mitä ottaisit?

-       Meikkipussin? Vaatekaapin? Äh, liian vaikea kysymys :D! Jos kännykkä on sallitaan vastaukseksi, niin ehkä ottaisin kuitenkin sen, jotta voisin hälyttää pelastuspartion.

Jos saisit olla kuka vain ystävistäsi kuka olisit? (siis näyttää häneltä yms.)

-        Ei pysty valitsemaan, koska kaikki ystävät niin ihania :).

Jos saisit olla kuka vain maailman ihmistä, kuka olisit? (siis näyttää häneltä yms.)

-        Ehkäpä Luna Haruna tai Sayumi Michishige (kuvassa vasemmalla).

Kolme lempibiisiäsi? :3

-        Kuuntelen melkein pelkästään j-poppia ja animemusiikkia, joten kaikki suosikkikappaleet löytyvät noista genreistä. Suosikit kyllä vaihtuvat aika nopeaa tahtia, mutta esimerkiksi nämä kolme:

o   AKB48 – Ue kara Mariko

o   Kanon Wakeshima – Kajitsu no Keikoku

o   Nippon Egao Hyakkei – Momoiro Clover Z

Lempielokuvasi?

-        Varmaankin Henkien kätkemä. Katson muuten tosi vähän länsimaisia elokuvia nykyään.

Lempiväri?

-        Vaaleanpunainen! Viidakonvihreäkin on aika kiva, tosin ei välttämättä vaatteen värinä.

Lempieläin?

-        En ole suuri eläinfani, mutta toisaalta eläintarhassa katson kaikkia eläimiä mielelläni jonkin aikaa. Jos nyt jokin pitää valita, niin kissa ♥.

Lempivuodenaika?

-        Kesä. Tykkään lämpimästä! Kesällä pääsee käyttämään ihania mekkoja ja voi mennä rannalle bikineissä :).

Lempiaikakausi?

-        Nykyaika. Nykyaikana on niin paljon paremmat mahdollisuudet olla oma itsensä (tyttönä) kuin ennen, että en oikeastaan haluaisi mihinkään muuhun aikakauteen.

Missä haluaisit asua, jos saisit maailmasta valita ihan minkä paikan ja aikakauden tahansa?

-        Nykyajan Japanissa, mieluiten Tokiossa. Tykkään Japanin söpöilykulttuurista ja kaikista ihanista japanilaisista vaatteista! Muutenkin tykkään monista Japanin asioista. Olisi kyllä kiva kokeilla jotain tosi eksoottisiakin paikkoja (kuten Afrikka) ja mielenkiintoisia aikakausia (keskiaika), mutta nyky-Tokiota kaipaan ehkä eniten.

Mitä cosseja sinulla on ollut?

-        Nämä neljä:

Animecon 2009: Kairi (Kingdom Hearts)

Animecon 2011: Sharon Rainsworth (Pandora Hearts)

Desucon Frostbite 2012 & Desucon 2012: Chii (Chobits)

Kikucon 2012: Twelfth (Mirai Nikki)

Kuvia löytyy “My girly history: part 2” –postauksesta.

Mitä muuttaisit itsessäsi?

-        Sukupuoleni.

***

Kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille! Oli tosi kiva vastailla näin monipuolisiin kysymyksiin ♥! Jos jokin jäi askarruttamaan, niin lisää vain kysymyksiä ^^!