Keväällä tuli katsottua Netflixistä japanilaiset rakkaus-tosi-tv:t ”Onko rakkaus sokea? Japani” ja ”Mirai Nikki" (Tulevaisuuspäiväkirja, kaudet 1 ja 2). Kerrassaan vaikuttavia sarjoja täynnä upeita ihmisiä. Tosielämässäkin rakkauttaan jatkaneita pareja seuratessa tuli myös olo, että pääsisinpä minäkin vielä joskus kokemaan vastaavaa rakkautta.
Olenkin tässä ajatellut, että hormoneiden (joita päädyin lopulta käyttämään vain reilut pari viikkoa) sijaan se, mitä eniten tarvitsen elämääni, on toinen ihminen: nainen, joka pitää minusta omana itsenäni, juuri tällaisena naisena ja ihmisenä kuin olen. Ihan ilman hormoneitakin. Ehkä sitä erehtyi ajattelemaan, että hormonien myötä myös naisten kiinnostus minuun kasvaisi, kun ainakin prosessia pitemmälle vieneillä someaktiiveilla suosiota tuntuu riittävän. Minulle on sanottu, että tällaisesta ”välitilassa olevasta” on ei monikaan kiinnostu. Mutta entä jos tämä hormoniton vaihe ei ole minulle mikään ”välitila” vaan lopullinen tila? Jospa kuitenkin olisin edes yhden naisen mielestä maailman kaunein – niin ulkoisesti kuin ennen kaikkea sisäisesti – juuri tällaisena kuin olen. Haluan edelleen uskoa, että on mahdollista, että riittäisin jollekin tällaisena – tai riittämisen sijaan jopa ylittäisin odotukset.
Mutta voinko mitenkään riittää? Parisuhdetta olen toivonut ainakin koko aikuisikäni, mutta sellaista ei vain ole siunaantunut. Todella lämpimän olon sydämeeni ovat saaneet ne pari ihmistä, jotka ovat osoittaneet minuun kiinnostusta/ihastusta viimeisen vuosikymmenen aikana. Omat tunteeni eivät vain valitettavasti heränneet, vaikka kuinka toivoin. Jotenkin tosi surullista ja valitettavaa, että silloin harvoin, kun joku ihana minusta kiinnostuu, omat tunteeni eivät herää. Ja kun en haluaisi tuottaa kenellekään pettymystä sanomalla ei.
Karu tosiasia taitaa vain olla, että jotta molemminpuolisen ihastuksen todennäköisyys nousisi, kiinnostuneita pitäisi olla enemmän kuin muutama vuosikymmenessä. Loppujen lopuksi aika harva taitaa löytää elämänkumppania ensimmäisten kiinnostuneiden joukosta. Pelottaa, että tätä menoa olen yksin vielä 50-vuotiaanakin – enkä haluaisi olla yksin enää vuottakaan. Elämä ei ole tuntunut täysipainoiselta, kun ole päässyt jakamaan sitä todella tärkeän ihmisen (muun kuin perheenjäsenten) kanssa. Toisaalta viihdyn hyvin yksinkin, mutta liika on liikaa. Suuri tyhjiö ilmaantuu sisälleni tasaisin väliajoin. Yli 32 vuoden ikäisenäkään en ole vielä koskaan kokenut intiimiä läheisyyttä, ja kosketuksen hetkekin ovat vähissä satunnaisia kaverihalauksia lukuun ottamatta. Läheisyydenkaipuu on suuri.
Olen yrittänyt pohtia, mikä minussa on sellaista, ettei lähes kukaan ihastu minuun. Ehkä pystyn arvaamaan syitä. Epäilemättä yksi iso on tämä transasiani ja toinen suuri Japani-harrastuneisuuteni. Olen aika introvertti ja ujo, jolloin minusta ei saa ensitapaamisella ehkä hirveästi irti etenkään isommassa porukassa. Huumorintajuni ja -makuni ovat pitkälti Suomen valtavirrasta poikkeavia, ja ehken ulkoisestikaan ole enemmistön mielestä aivan viehättävimmästä päästä. Ehkä kaikki asiat yhdessä vain muodostavat sellaisen kokonaisuuden, joka on lopulta liian erilainen useimpien naisten makuun. Tietysti kaikissa on omat huonot puolensa, niin minussakin. Olen kuitenkin yrittänyt tunnistaa ja kehittää niitä ja toivon, etteivät ne ole asia, joka peittää kaiken hyvän alleen. Kokonaisuutena nimittäin ajattelen, että olisin todella hyvä tyttöystävä jollekin. Että joku jää paljosta paitsi, kun ei ole kanssani.
Millaista
tyttöystävää minä sitten etsin? Ajattelin seuraavaksi listata joitain asioita,
joista useimpia kuvittelisin tyttöystävässä ja toivottavasti tulevassa elämänkumppanissani
olevan. En halua listata mitään vaatimuslistaa, mutta jonkinlainen käsitys
minulla on siitä, millaisen naisen kanssa todennäköisimmin olisin samalla
aallonpituudella. Voitte sitten ehkä kommentoida, kuulostavatko toiveeni jotenkin
epärealistisilta.
-
samankaltainen
huumorintaju kuin minulla. Minua eivät oikein naurata esimerkiksi musta huumori,
alapäävitsit, kaksimielisyydet, ironia tai tyypillinen stand-up. Sen sijaan
olen ihan hulluna sanaleikkeihin, tilannekomiikkaan ja absurdiin huumoriin.
Ei-kaksimieliset Fingerpori-sarjakuvat ovat ihan huippuja, ja lempikoomikko(ryhmä)ni
on hulvatonta manzai-huumoria tekevä japanilainen The Sandwich Man -duo.
-
liikunnallisuus.
Voisimme pelata tennistä, käydä balettitunneilla, harrastaa merenneitouintia,
patikoida vaikkapa Japanin vuorilla… tai monenlaista muuta. Olen itse niin
liikunnallinen, että haluaisin ehdottomasti nauttia liikunnasta myös
tyttöystävän kanssa.
-
terveelliset
elämäntavat. Tämä on vähän jatkoa edelliseen. Liikunnan lisäksi pyrin syömään
terveellisesti, nukkumaan riittävästi, en tupakoi enkä juo alkoholia kuin
satunnaisissa tilanteissa. Tuntuu, että yhteiselo olisi ehkä sulavinta toisen samankaltaisen
kanssa. Tupakointi on ehdoton ei.
-
samantyyppinen
maailmankatsomus. Vaikken juuri koskaan kirkossa käykään, pohjimmiltani olen
kuitenkin kristitty, ja ehkä luontevinta olisi olla toisen kristityn kanssa.
Tulee jotenkin turvallinen olo, kun tietää että toinen ajattelee elämästä suht
samalla tavalla. Voisin kuitenkin varmasti olla myös esimerkiksi agnostikon
kanssa.
-
positiivinen
elämänasenne. Olen itse joskus vähän murehtivainen, joten olisi ihanaa, jos joku
olisi positiivisella olemuksellaan osoittamassa, että paistaa se päivä
huomennakin. Positiivisuus tarttuu!
-
kohteliaisuus.
Arvostan kovasti ihmisiä, jotka ovat kohteliaita: tervehtivät, kiittävät,
pahoittelevat ja ylipäänsä ottavat toiset ihmiset huomioon arjen eri
tilanteissa. Kaikilla on silloin kivampaa.
- feminiininen tyyli ja kiinnostus laittautua. Tunnetusti omakin tyylini on tosi feminiininen. Tykkään kauniista vaatteista (etenkin japanilaisesta naisellisen elegantista mutta samalla söpöstä tyylistä), meikkaamisesta ja ihonhoidosta, kynsien- ja hiustenlaitosta – lähes kaikesta kauneuteen liittyvästä. Olisi niin ihanaa laittautua yhdessä, jakaa kauneusvinkkejä, olla toistemme makutuomareina, käydä yhdessä kynsistudiossa tai kampaajalla… tämä on yksi iso unelma arjen yhteisistä iloista.
- kyky olla sekä pinnallinen että syvällinen. Jos edellä mainitut ulkonäköjutut ovatkin jossain määrin pinnallisia, niin niiden vastapainona toivoisin, että voisimme keskustella syvällisestikin kaikesta maan ja taivaan väliltä.
- kiinnostus pelata pelejä. Lautapelit (enkä tarkoita tässä nyt Kimbleä ja Afrikan tähteä vaan kaikenlaisia aikuisten pelejä, joita julkaistaan satoja joka vuosi) ovat uskomattoman hauskaa tekemistä, jonka parissa saa käyttää aivoja ja viettää hauskaa sosiaalista aikaa. Omistankin kymmenittäin lautapelejä. Mikäpä sen hauskempaa kuin viettää pimeitä syysiltoja kumppanin kanssa mielenkiintoisen lautapelin parissa. Tai konsolipelin! Voisimme nauttia esimerkiksi Mario Kartin tai Pokemonin meiningistä yhdessä.
- monogamisuus. Haluaisin ehdottomasti perinteisen kahdenvälisen suhteen.
- toive saada oma lapsi/lapsia. Jo pienestä pitäen haaveenani on ollut saada oma biologinen lapsi. Olisi ihanaa, jos kumppanilla olisi sama haave.
- se, ettei elämä pyöri täysin eläimien ympärillä. Monet lemmikit ovat tosi suloisia, mutta en voi sanoa itseäni eläinihmiseksi. Joitain eläimiä pidän jopa vähän pelottavina. Vähäsen myös ahdistaa ajatus, että taloudessa olisi joku eläin, joka voisi periaatteessa rikkoa, liata tai muuten pilata jotain tärkeää. Ei eläimen kanssa eläminen varmasti mahdotonta minulle olisi, mutta ainakaan tällä hetkellä se ei ole omaa mukavuusaluettani.
- edes jonkinlainen kiinnostus Japaniin. Japanista on muodostunut minulle kuin toinen koti, ja tulen toivottavasti käymään siellä vielä usein tulevaisuudessakin. Olisi ihanaa, jos kumppanilla olisi edes pieni kiinnostus Japaniin ja sen kulttuuriin, koska olisi mukavaa esimerkiksi matkustaa ja viettää siellä aikaa yhdessä. Suurempikin kiinnostus ja ymmärrys kielestä ja kulttuurista olisi tietysti plussaa, niin yhteistä olisi vielä enemmän.
Listaa voisi jatkaakin, mutta eiköhän tässä ole oleellisimpia. Miltähän nämä ominaisuudet ja asiat teistä kuulostavat? Muistutan vielä, että tämä on vain omaa kuvitelmaani samalla aallonpituudella olevasta naisesta, eikä välttämättä ole mitenkään mahdotonta, ettenkö voisi ihastua naiseen, joka poikkeaa edellä kuvaillusta jollain tapaa. Listaa ei siis kannata pelästyä. Loppujen lopuksi tärkeintä on se, miten kemiat ja luonteet sopivat yhteen, ja sitä on vaikea sanallistaa.
Toistaiseksi esimerkiksi Tinderissä ja HERissä ei vain ole tullut vastaan naisia, joita kohtaan olisi herännyt kovin suurta kiinnostusta. Lähes kaikissa tuntuu olevan jotain vieraannuttavaa, mikä aiheuttaa olon eri aallonpituudella olemisesta, eikä sille oikein mitään voi. Ehkä joukossa olisikin minulle sopivia naisia, mutta se ei vain tule ilmi lyhyessä sähköisessä muodossa. Toisinaan ”mätsejä” muodostuu, mutta minkäänlaista keskustelua ei käytännössä synny. Lähes aina joudun itse olemaan se, joka lähestyy ja yrittää aloittaa keskustelun. Toisaalta tämä on ymmärrettävää, koska en taida olla loistava keksimään muita houkuttelevia profiilitekstejä. Sovellusten käyttäminen on joka tapauksessa alkanut tuntua puuduttavalta työltä, kun ne eivät ikinä ole johtaneet mihinkään.
Tuntuu, että haluaisin tutustua uusiin ihmisiin ennen kaikkea livenä. Silloin saa jotenkin heti kokonaisvaltaisemman käsityksen: huomaa helpommin, onko kemiaa ja onko toisen seurassa helppo olla. Vuoden 2020 alussa 30 vuotta täytettyäni tein päätöksen, että alan käydä kaikissa minua vähääkään kiinnostavissa lesbo- ja harrastustapahtumissa, joita vain ikinä järjestetään, mutta juuri kuin kiusaneleenä korona sitten pilasi kaiken. Nyt on suuret toiveet, että tauti (jota en vielä ole sairastanut ja haluaisin edelleen välttääkin) laantuisi ja voisi käydä normaalimpaan tapaan tapahtumissa.
Perinteiset sanonnat, kuten ”silloin sen tapaa, kun vähiten odottaa” ovat osoittautuneet tähän mennessä kohdallani täysin paikkansapitämättömiksi. En tapaa yhtään ketään, ellen ole aktiivinen. Tuntuu, että minun tilanteessani pitää nimenomaan etsiä, mutta sekään ei saisi mennä liian pakonomaiseksi. Arvostaisin, jos vielä useammat muutkin todella etsisivät suhdetta, vähän kuin "Onko rakkaus sokea?" -sarjan jääsenet. Tinderin lukuisat ”en etsi mitään” -ihmiset eivät oikein innosta. Tietyissä lesbotapahtumissakin lähes kaikki ovat jo valmiina hyvin keskenään viihtyvinä seurueina, ja minä sitten niitä harvoja, jotka yksinään etsivät seuraa. Ainakin itse ujona koen, että olisi paljon helpompi lähestyä muita yksinäisen oloisia kuin yrittää päästä mukaan valmiiseen seurueeseen – ja vaikka pääsisikin, joukossa ei saa annettua itsestään yhtä paljon kuin kahden kesken. Kahden ”koronaeristäytymisvuoden” aikana sosiaaliset taitoni ylipäänsä tuntuvat saaneet pienen kolauksen.
Postauksella alkaakin olla jo pituutta. Halusin kuitenkin kirjoittaa mietteitäni tästä mieltä kalvavasta asiasta. Ehkä minun kannattaisi mennä myös juttelemaan jollekin terapeutille? En usko, että tämä yksinäisyys tekee hyvää pitemmän päälle, itsetunnollekaan. Olisi kiva kuulla, mitä ajatuksia tilanteeni herättää vai herättääkö mitään. Jatkanko samaan malliin vai muutanko jotain? Muutanko itseäni, jotta kiinnostuisin useammista naisista ja useammat kiinnostuisivat minusta? Se kyllä sotii alkuperäistä tavoitettani vastaan, kun toivoin, että joku pitäisi minusta juuri tällaisena. Eikä itseään ole ihan helppo muuttaa. Joudunko jossain vaiheessa toteamaan, että sielunkumppania ei yksinkertaisesti löytynyt? Vielä jaksan kuitenkin uskoa, vaikka tiukkaa tekee.
Rakkaus on sokea, mutta minun mahdoton sitä kokea?
Satuin törmäämään blogiisi aivan sattumalta. En tunne sinua tai tiedä sinusta tämän postauksen verran enempää, mutta haluan silti toivottaa onnea rakkauden löytymiseen! Vaikutat herkältä ja lämpimältä ihmiseltä, joku vielä saa sinusta ihanan kumppanin. Älä yritä muuttaa itseäsi muiden takia, niin saat ympärillesi vain vääriä ihmisiä.
VastaaPoistaMitä tulee tuohon anon oksettavaa kommenttiin, toivon että pystyt tuollaiset painamaan villasella. On hirveää, miten edelleen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöillä on niin vähän tilaa hengittää. Olet hyvä noin <3
Kiitos tosi paljon <3 Vaikeinta on pitää itsensä kasassa, kun yksinäisyyden tunne on välillä niin murskaava. Se sitten välillä näkyy kaikenlaisena epätoivoisuutena.
PoistaMun oli pakko poistaa se ylemmän anon kommentti, en kaipaa yhtää enempää pahaa oloa tässä tilanteessa.
Mielestäni olisi hyvä keskustella tilanteesta terapeutin kanssa Asiaan voisi löytyä uusia näkökulmia ja se voisi myös auttaa itsesi kanssa. Historiasi on varmasti vaikuttanut... Mielestäni ihmisiä olisi hyvä tavata avoimin mielin. Vaikka sanoit etteivät em listatut ole vaatimuksia niin mietin että aika spesifejä "toiveita" olet kuitenkin miettinyt. Se saattaa muodostua ongelmaksi. Voit yllättäen ihastua ihmiseen joka on jotain ihan muuta kun olit ajatellut haluavasi kun olet näiden toiveiden suhteen avoin. Se vielä pitää todeta että negatiivisuus ja surumielisyys sekä "mollaaminen" (lähinnä Suomi vs japani) eivät ole kovin viehättäviä puolia. Viehättäviä puolia sinulla kyllä riittää, olet esim. hyvin rohkea ja erityinen hyvällä tavalla. Toivon kaikkea hyvää ja uskon ettei kumppanin löytyminen ole ollenkaan mahdotonta.
VastaaPoistaKiitos paljon analyyttisestä kommentista!
PoistaSe terapeutti voisi olla tosiaan hyvä, kunhan vain keksin, millainen terapeutti olisi sopiva.
Hmm, olisi mielenkiintoista kuulla, mitkä "toiveistani" ovat mielestäsi erityisen spesifejä, sellaisia jotka rajaavat liikaa. Tiedostan joidenkin spesifiyden, mutta ne ovat niin tärkeitä minulle, että niiden poistaminen olisi tosi vaikeaa.
Olen pahoillani surumielisyydestä, joka tässäkin postauksessa vallitsee. Suru on kuitenkin tunne muiden joukossa, ja tämä blogi on kuitenkin minulle eräänlainen "päiväkirja", jossa en arastele ilmaista kielteisiäkään tunteita. Uusille tuttavuuksille näyttäydyn kohtaamisissa hyvinkin iloisena :)
Jep, Suomea on tullut "mollattua" ehkä vähän liikaa, tosin osittain mielestäni aiheestakin. Kyllähän mielipiteitä saa olla. Tavallaan siinäkin vain on korostunut se, ettei mulla ole ympärilläni oikein ketään samanhenkisiä.
Kaikkea hyvää sinullekin!
Eri ano täällä, moi!
PoistaMielipiteitä saa tietenkin olla, mutta jos vuodesta toiseen paha mieli jatkuu niin eihän se hauskaa seuraa ole. Ihmiset kun lähtökohtaisesti haluavat viihtyä toisiensa seurassa ja pitää hauskaa.
Jos on hyvin tyytymätön tilanteeseensa niin siihen pitäisi yrittää omalla toiminnallaan aktiivisesti ja ennen kaikkea positiivisesti vaikuttaa. Sullahan on ihanan proaktiivinen asenne, mutta silti ei jostain syystä mieluista seuraa löydy.
Jos on hyvin pitkiä aikoja tyytymätön tilanteeseensa niin ehkä terapeutille olisi hyvä jutella. Ehkä omasta käytöksestä ja ajattelumalleista saattaisi löytyä jotain, joka jarruttaa positiivista muutosta. Kerron tämän kanssa ihan omasta kokemuksesta ja suosittelen!
Moi, kiitoksia kommentista!
PoistaHeti alkuun pitää oikaista: en siis tarkoita, että mä toisin mitään "pahaa mieltä" ilmi esimerkiksi treffeillä, ellei varta vasten päätetä alkaa puhua syvällisiä. Ei, mä olen positiivinen ja iloinen, yritän luoda hyvää tunnelmaa miten vain osaan :) Haluan juuri pitää hauskaa, kuten voit tämänkin postauksen kohdista lukea (liikunta, pelit, huumori, kauneusjutut jne.) Ainoastaan on kyse siitä, että olen välillä laittanut somessa tuttavieni näkyville huomioita asioista, jotka Suomessa ja Japanissa ovat kokemukseni mukaan eri tavalla, ja kaipaillut ehkä muutosta Suomessakin. En kuitenkaan ole enää muutamaan vuoteen laittanut muuta kuin joitain yksittäisiä huomioita, kun olen huomannut, että ihmiset eivät tällaisesta vertailusta pidä.
Proaktiivisuuteen olen tosiaan pyrkinyt, vaikka introverttina se on välillä vaikeaa. Olen yrittänyt mennä jopa mukavuusalueeni ulkopuolelle tavatakseni ihmisiä avoimin mielin, toistaiseksi tuloksetta.
Terapeutti kai tulisi tarpeeseen. Mulla vain on huonoja (tai neutraaleja) kokemuksia niistä muutamista terapeuteista, joilla olen käynyt, kun en ole kokenut saavani hirveästi hyötyä. Lisäksi käyminen on tosi kallista. Tuntuu vaikealta pystyä löytämään juuri itseä auttamaan kykenevä terapeutti.
Varmaan nimenomaan valittaminen tuo ihmisille ärsytyksen pintaan, sillä se ei ole mitenkään toimiva vaikutuskeino, ehkäpä jopa päinvastoin. Kaikki maat voivat oppia toisiltaan jotain, mutta jos tuntuu, että jossain muualla voisi olla kokonaisvaltaisesti mielekkäämpää ja elämänlaatu kohenisi niin voi pohtia josko sinnepäin väliaikaisesti jopa muuttaisi. Sun koulutustaustalla varmasti onnistuisi!
PoistaAnyway, toivottavasti löydät sopivan terapeutin, jos sitä päädyt kokeilemaan. Ei kannata säikähtää, jos ei heti löydy oikeaa terapeuttia. Moni käy useammalla eri vastaanotolla ennen kuin nappaa. Ja jos ei nappaa, niin sekin voisi olla hyvä teema terapeutin kanssa jutusteluun!
Onnistuisi varmasti kovalla päättäväisyydellä, mutta Japaniin en tule koulutustaustasta huolimatta muuttamaan ainakaan pitkään aikaan. Tällä hetkellä ainoat todella tärkeät ihmiseni ovat Suomessa (perhe), enkä halua heistä eroon. Koska kulttuurit tosiaan voivat oppia toisiltaan, Suomessa asuvana olenkin olen kokenut tavallaan luontevana tuoda juuri omassa asuinkulttuurissani esiin hyviä asioita, joita kaipaisin tänne Japanista. Yleisluontoisia asioita, joita ei olisi mitenkään mahdoton matkia. Ketäpä haittaisi, jos ihmiset käyttäytyisivät paremmin (esim. elokuvateatterissa, julkisissa liikennevälineissä, kaupan kassalla) tai roskaisivat kapungilla vähemmän? Minusta se olisi kaikkien etu.
PoistaEn usko että itse ärsyyntyisin, jos joku kaverini vertailisi kahden hyvin tuntemansa maan kulttuureja ja toisi esiin kulttuurieroja, kriittisestikin. Todennäköisesti miettisin omaa käyttäytymistäni ja pohtisin, olisiko jopa helppo muuttaa tapojani toisenlaisiksi, järkevämmiksi. Koska itselleni tällainen vaikutuskeino epäilemättä toimisi, olen ajatellut, että ehkä muillekin. Ilmeisesti ei kuitenkaan toimi. Siispä ole näitä juurikaan enää viime aikoina toitottanut. Enkä varmasti toitottaisi tyttöystävällekään. Mitä nyt saattaisin mainita joistain eroista, joita arjessa normaalisti tulee vastaan, jos ero on kovin suuri.
Niin, ei kai tässä auta muu kuin lähteä kokeilemaan eri terapeutteja. Kiitos tsemppauksesta.
Ihanaa jälleen kuulla sinusta <3 Jotenkin tulee aina hyvälle mielelle, lukea mitä kulloinkin on meneillään.
VastaaPoistaHarmi ettei kumppania vain löydy, mutta tietenkin se varmasti sun tilanteessa on vaikeampaa kun vertaa "normaaliin" valtaväestöön. Mun mielestä ei ole silti tarkoituksenmukaista missään tapauksessa muuttaa itseäsi, totta kai sun on kelvattava sellaisena kuin olet. Jos se on tämä välitila, sen on riitettävä, mutta toki se jonkin verran karsii potentiaalisia kumppaneita. Keskusteluapu tämän suhteen kuulostaa kyllä oikeasti tosi hyvältä idealta, sillä jos nyt kävisi niin huonosti ettet ketään löytäisi, ei masentuminen asian takia ole kannattavaa. Ja tietysti se masennus ja ahdistus tyttöystävän löytämisestä vaan entisestään vähentää onnistumisen mahdollisuuksia.
Koita pysyä tyytyväisenä itseesi ja siihen mitä olet. Se on ok ja se riittää kyllä. Jos ei riitä, ei elämää silti kannata elää vain toista varten, on kuitenkin niin tärkeää olla tyytyväinen itseensä. Muuten sitten vain avoimin mielin. Ymmärrän että on tiettyjä deal breakereita joista ei halua edes keskustella. En mäkään huolisi tupakoivaa tai alko-bilehilettä kun se olisi niin kaukana omasta arvomaailmastani. Kuitenkin kunnioittava suhtautuminen esimerkiksi tähän sun Japanijuttuun varmasti voi hyvinkin riittää, jos ihminen on muuten kiva, muttei vaan ole niin sisällä tässä.
Ja mistäs sitä tietää, mäkään en ennen mieheni tapaamista mitenkään diggaillut japanista, katsonut animea, kuunnellut musiikkia, mutta kun mies oli totaaliweeb, niin päätin osoittaa kiinnostusta sille tärkeisiin juttuihin ja nykyään ollaan molemmat yhtä innoissaan niin japanista kuin koreastakin. Vaikkei lähtökohta olisi sama, voi siihen yhteiseen määränpäähän silti päästä, jos molemmilla on halu ymmärtää toista. Siksi ei kannata turhan hanakasti tarttua siihen millainen olisi täydellinen ihminen. Etsii sellaista jonka kanssa on mukavaa ja synkkaa, jolla on halu kuunnella sun kiinnostuksista ja sulla itselläsi on halu kuunnella toisen kiinnostuksenkohteista.
Kiitos kommentista <3 Ihanaa että olet tykännyt lukea, mitä minulla on milloinkin meneillään.
PoistaYritän tosiaan pysyä avoimena, kuten vähän yritin tuossa listauksen jälkeen todeta. Sinun tapauksessasi olisi mielenkiintoista tietää, miten sitten päädyit alun perin niin erilaisen miehen kanssa yhteen. Menitköhän esim. rohkeasti juttelemaan kaikille miehille eri tilaisuuksissa, vaikkei miesten olemus ei olisi vaikuttaisi yhtään sinun tyypiltäsi? Tai tuliko joku sattumalta istumaan viereesi bussissa vaihtaen pari sanaa, ja kaikki alkoi siitä? Miten käytännössä toteuttaa tuota monen sanomaa "avoimin mielin" -periaatetta?
Tuntuu, että potentiaalisten tutustuttavien skaala on liian iso, jos aikoo kaikkiin tutustua ilman juuri mitään ennakkokriteerejä. Siihen ei yksi elinikä riitä. Olenhan tähän astikin jutellut tosi erilaisille ihmisille esim. monissa tapahtumissa, mutta aito kiinnostus syvempään tutustumiseen ei vain ole herännyt. Siksi on tullut mieleen, että ehkä minun pitäisi juurikin enemmän rajata sitä, millaisiin ihmisiin ylipäänsä tutustun, jotta ihastuminen tulisi helpommin mahdolliseksi. Onkohan tällaisessa ajattelussa mitään järkeä?
En missään nimessä etsikään täydellistä ihmistä, koska sellaista ei olekaan. Etsin yksinkertaisesti sellaista, jonka kanssa synkkaisi ja olisi yhteisiä asioita, arvoja ja tavoitteita. Oli hän sitten lesbo, bi tai muu.
Kiva kuulla sinusta taas välillä! Olen tykännyt seurata sinun blogiasi.
VastaaPoistaMitä tulee tuohon parinhakemiseen, niin olen sinun kanssa samassa venessä. Itse olen jo vähän yli neljäkymmentä ja olen koko ikäni ollut ilman intiimiä suhdetta. Tämä läheiyyden kaippuu alkaa olemaan jo ihan murskaava tässä. Rasittavinta on nähdä kuinka ympäriltä kaikki ihmiset aina löytää sen jonkun. Kaupunkikin on näin kesäisin täys rakkautta ilmassa ja ei voi olla kuin kateellinen sille kuinka helppoa se on joillekkin ihmisille.
Olen siis transnainen, mutta täysin kaapissa ja itse veikkaan, että se on juuri se syy miksei ketään löydy. Naiset kun tuntuvat hakevan miestä ja he varmasti jotenkin aistivat sen, että minussa on jotain "vikaa". Jo koko parinhakudynamiikka on minulle vaikeaa, kun miehen tehtävä olisi olla se toimelias aktiivinen hakija ja itselläni kaikki se miehen rooli sotii itseäni vastakarvaa. En pysty olemaan miehen roolissa siinä parinhaussa. Lesbojen löytäminen taas on ihan turhaa edes yrittää, niin kauan kuin en etene tässä transasiassa.
Olen myös sinun tapaasi introvertti niin sekään ei yhtään auta asiaa.
Ja tosiaan nämä deittausappit ovat ihan hirveää pinnallisuutta. Niistä kyllä ei saa kuin pahan mielen aikaan itselleen. Ne kyllä masentavat kun ei saa mitään vastakaikua keltään.
Voi ei, tosi ikävä kuulla tilanteestasi :( Hyvin samantapaisia ajatuksia kuin minulla. Voi olla, kaapissaolo vaikeuttaa tilannetta vielä entisestään. Toisaalta ulostulokaan ei takaa oikein vielä mitään, kun tuntuu, että todella harvat naiset ovat parisuhdemielessä kiinnostuneita (ainakaan prosessia läpikäymättömistä) transnaisista.
PoistaOlen huono tsemppaamaan, kun omakin läheisyydenkaipuuni tuntuu usein niin musertavalta. Ei tässä varmaankaan auta muu kuin toivoa jonkinlaista "ihmettä" ja yrittää vain toimia joka päivä parhaan harkintansa mukaan, etsien ehkä introverteillekin sopivia LGBT-tapahtumia yms., joissa tutustuminen olisi helpompaa.
Kaikkea hyvää sinulle, ja mukavaa kesän jatkoa joka tapauksessa!
Kiva lukea kuulumisiasi pitkästä aikaa! (: Olen seuraillut blogiasi jo useampia vuosia, mutten ole koskaan uskaltanut kommentoida.
VastaaPoistaKumppaniin liittyviin toiveisiisi liittyen mietin muutama asiaa. Cis-heterona en oletettavasti pysty täysin tilanteeseesi samaistumaan, mutta on kuitenkin helppo ymmärtää, että sinun tilanteessasi kumppanin löytäminen on vaikeampaa - niin harmillista kuin se onkin. Tuota toivelistaa lukiessa tulikin mieleen, että kaikki(!) kriteerisi täyttävää henkilöä on todennäköisesti erittäin vaikeaa löytää - ja voi tietysti olla, ettet tällaista henkilöä etsikään, vaan nämä ovat lähinnä esimerkkejä. Sinänsä en näe, että mikään yksittäinen kriteeri olisi erityisen tiukka, vaan tarkoitan lähinnä sitä, että kaikki tai edes suurin osa listan asioista esiintyy ehkä harvemmin yhdessä ihmisessä. Tämä siis ihan vain mainintana, ei välttämättä sillä ajatuksella, että sinun pitäisi alkaa ”tekemään kompromisseja” tai muuta vastaavaa - jos itse koet, ettet halua tinkiä yhdestäkään kohdasta, tuskin olisit onnellinen tyypin kanssa, joka ei toiveisiin istu.
Oman kokemukseni perusteella mietin myös, että yhteisten kiinnostuksen kohteiden ja harrastusten sijaan voi mahdollisesti olla hedelmällisempää keskittyä vieläkin enemmän persoonaan/yhteensopivuuteen toisen kanssa. Jos toinen ei esimerkiksi sattumalta olisikaan kiinnostunut Japanista tai peleistä, mutta olisi muuten aivan huipputyyppi, niin ehkä näitä harrastuksia voisi toteuttaa vaikka jonkun ystävän tai harrastusryhmän kanssa? Oman puolisoni kanssa meillä on sekä yhteisiä että omia harrastuksia, ja olemme myös esitelleet toisillemme omia harrastuksiamme. Yritämme myös aina suhtautua avoimesti toistemme harrastuksiin, vaikka itseä ei alkuun niin kiinnostaisikaan. Ehkä sinullakin voisi käydä niin hyvin, että löydät vaikkapa tyypin, joka ei alkuun ole kiinnostunut esim. Japanista, mutta sinun vaikutuksestasi alkaakin kiinnostua aiheesta + päälle vielä saa sinut innostumaan jostakin omasta jutustaan?
Ja tosiaan, kaikki yllä mainittu on siis lähinnä omiin kokemuksiin pohjautuvaa pohdintaa, ei niinkään suoria neuvoja. Koen itse, että kumppania koskevien toiveiden miettiminen on hyvä asia, mutta voi ehkä myös rajoittaa sitä, kenestä kiinnostuu. Seurustelin itse 3 vuotta tyypin kanssa, jonka kanssa kiinnostuksen kohteet sinänsä kyllä mätsäsivät ja päälle päin sovimme yhteen, mutta muutama todella tärkeä mielipide & persoonallisuudet eivät kuitenkaan ihan sopineet yhteen. Nykyisen puolisoni löysin lopulta niin, että päätin vain avoimesti etsiä ihmistä, jonka kanssa on mukava olla ja joka hyväksyy erilaiset mielipiteet. Tälläkin menetelmällä uuden mukavan ihmisen löytymiseen meni useampi vuosi, mutta itselläni siis lopulta toimi tuollainen kriteerien karsiminen ja avoimen suhtautumisen korostaminen. En tietysti tiedä toimisiko sinulla, mutta ehkä voisi olla kokeilemisen arvoista pistää kriteerit/toiveet välillä kokonaan taka-alalle, jos et ole sitä kokeillut.
Ja vielä yksi juttu: oletko kokeillut maantieteellisen alueen laajentamista eli esim. kansainvälisten deittipalstojen kokeilua? Itse löysin sekä nykyisen mieheni että aiemman pitkäaikaisen kumppanini ihan sattumalta Suomen ulkopuolelta, vaikka en tietoisesti ulkomaalaista kumppania etsinytkään. Itsekin Japania harrastavana olen myös huomannut, että japanilaisten kanssa voi joskus olla helpompi olla oma itsensä, jos on ehtinyt upota vähän syvemmälle Japanin kulttuuriin (toisaalta tämäkin riippuu ihmisestä ja kulttuurien välisissä suhteissa on omat lisähaasteensa, mutta kuitenkin).
Hei, kiitos pitkästä kommentista! Ihanaa että uskalsit kommentoida ensimmäistä kertaa!
PoistaKuten postauksessa sanoin: "Muistutan vielä, että tämä on vain omaa kuvitelmaani samalla aallonpituudella olevasta naisesta, eikä välttämättä ole mitenkään mahdotonta, ettenkö voisi ihastua naiseen, joka poikkeaa edellä kuvaillusta jollain tapaa." Sinun tapaasi minäkin siis etsin nimenomaan ihmistä, jonka kanssa on hyvä olla. Olen vain tullut tulokseen, että usein sellainen ihminen omaa esim. samankaltaisen huumorin, elämänarvot ja tulevaisuudentoiveita kuin minä. Sanot, että voisi olla hedelmällisempää keskittyä vieläkin enemmän persoonaan/yhteensopivuuteen toisen kanssa, mutta eikös tämä ole juuri sitä :)? Ei tietenkään tarvitse olla kiinnostunut täysin samoista asioista kuin minä, mutta on jotenkin vaikea kuvitella, mitä edes tekisimme yhdessä tai mitä juttelisimme, jos ei olisi mitään yhteistä.
Mietin tuota toteamustasi "päätin vain avoimesti etsiä ihmistä, jonka kanssa on mukava olla ja joka hyväksyy erilaiset mielipiteet". Kaipaisin konkreettisia neuvoja. Miten käytännössä pääsit kokemaan, miten mukavalta kenenkin kanssa oleminen tuntuu? Korostat täyttä avoimuutta, joten oliko tutustuminen täydellistä hakuammuntaa?
Kansainväliset deittipalstat ovat mielenkiintoinen ehdotus. Ihan yleisestikin deittipalstojen suhteen tosin mietin, että aito "minä" tulee ilmi paljon paremmin livenä kuin minkäänlaisen tekstin välityksellä. Sama pätee kuvan saamiseen vastapuolesta. Ihmiset ovat niin erilaisia tekstin läpi kuin luonnossa, missä mikroilmeetkin näkyvät. Haluaisin kovasti tavata livenä ja todeta, onko live-kemiaa. Kansainvälisyys itsessään on pieni ongelma siinä mielessä, että en millään haluaisi kaukosuhdetta tai muuttaa pois Suomesta läheisteni luota. Samoin tykkään ilmaista itseäni äidinkielelläni, suomeksi. Japanissa ollessani olen kyllä aistinut, että siellä on ollut enemmän naisia, joilla esimerkiksi huumori ja muut arvot ja asenteet ovat mätsänneet omiini, mutta kunnon tutustumismahdollisuuksia on lyhyillä matkoilla ollut vaikea löytää. Ei se Japaniin (tai jonnekin muualle) muutto täysi mahdottomuus olisi, jos aivan täydellinen mätsi löytyisi.
Oletko avoin sille ajatukselle, että ehkä tyttöystävä voisi löytyä Japanista? :)
VastaaPoistaOlen, ja kyllähän se lähes joka Japanin-matkalle lähtiessä on jossain mielen perukoissa ollut pienenä ujona toiveena :) Tuossa ylemmässä kommentissa jo vähän kirjoitinkin samasta aiheesta. Käytännössä se olisi vaikeaa, koska harva japanilainen haluaa tai pystyy muuttamaan pois Japanista, ja itsekään en olisi kovin halukas muuttamaan Japaniin pois läheisteni luota.
PoistaTerve, olen FB-kavereitasi ja seurannut ulosantiasi aika pitkään.
VastaaPoistaEmpatisoin todella vahvasti tilanteesi kanssa, mutta samaan henkäykseen sanon että sinusta on nykyisellään vaikea pitää. Annat itsestäsi sellaisen kuvan, ettet ole ihmisenä kovin pidettävä. Viimeiset vuodet olet aina päivitellyt miten Suomi on perseestä ja Japani on täydellinen. "Miksi Suomessa porukka menee bussiin, huoh... Japanissa on maglevit! Suomessa juodaan vain Juhla Mokkaa... Japanissa on jokaisessa kahvilassa vähintään 20 lajia vihreää teetä, sais olla hieman sivistystä!" Kärjistäen nyt heitän, mutta se tulee aina negaation kautta.
Muutenkin oma itsedialogisi on ihan helvetin negatiivinen. Todella paljon surkuttelua ja ylipäätään pessimististä elämänasennetta, tai vähintään neutraalia. Enpä ole positiivisuutta sinulta nähnyt muutakuin ihan muutamia kertoja, ja ne on olleet joidenkin hienojen kuvien yhteydessä jostain tapahtumista. No, mietitääs... mitä itse hait kumppanilta? POSITIIVISUUTTA! Jep, ihmiset haluavat olla positiivisten ihmisten ympäröiminä. Sellaiset, jotka tuovat ja antavat enemmän kuin ottavat.
Selvästi et OSAA olla positiivinen. Tämä johtuu luultavasti ettet arvosta itseäsi kovin korkealle, ja olet oppinut elämässäsi läheisiltäsi pessimistisiä paradigmoja. Itsekin opin omalta äidiltä pessimismiä ja perusnegatiivista asennetta. Olen työstänyt tätä 10v määrätietoisesti pois ja alkanut toteamaan positiivisia asioita, ja nykyään olen aivan hemmetin positiivinen tyyppi. Ympärilläni on paljon kavereita ja olen 11v ollut onnellisesti suhteessa ja rakastan kumppaniani aivan älyttömästi. Musiikki on itselleni tärkein asia, diggaan paljon raskaasta musiikista. Puoliso ei siedä raskasta musiikkia. Olen vilukissa, puolisolla on aina kuuma. Olen tarkka ja hieman mikromanageeraava. Puolisoni on hälläväliä/intuitio-ihmisiä. Me täydennämme toisia sellaisella tavalla etten osaa sanoiksi pukea, ja ollaan ihan täydellinen match :D Vaikka vaikuttaa ihan oudolta miten voisimme olla yhdessä.
Hienoa, että oot saanut työstettyä omaa pessimistisyyttäsi, se on kyllä tärkeä asia ja varmasti Momollekin olisi tosi hyödyllistä kuten totesit. Kuitenkin, en nyt tarkoita tätä pahalla, mutta sun kommentistasi huokui toisaalta aikas voimakas itseriittoisuus, joka myös tekee varsin epämiellyttävän vaikutelman ihmisestä... myös itseriittoisesta/itseään liiaksi korostavasta ihmisestä on vaikea pitää.
PoistaTerve, kiitos molemmista kommenteista! Vastaukseni on kohdistettu oikeastaan kokonaan ekalle anolle.
PoistaNyt kyllä täytyy sanoa, että elät jonkin verran menneisyydessä. Somessa olen kirjoittanut (Suomen kannalta) negatiivisia Japani-vertailuja vielä jokunen vuosi sitten, mutta ymmärsin itsekin, ettei negatiivisuus ole niin kivaa,
joten tietoisesti vähensin sen aikas minimiin. Jos katsot vaikka tämän vuoden postauksiani, niin siellähän on arviolta 80 %:sti positiivista juttua, mukaan lukien suomalaisista TV-ohjelmista, suomalaisesta musiikista ja uusista hiuksistani. Ota myös huomioon, että kaikki julkaisut eivät välttämättä näy juuri sinulle.
Ne harvat Suomi-Japani-vertailujutut, joita kuitenkin silloin tällöin olen edelleen jossain yhteyksissä laitellut, ovat kyllä olleet mielestäni enimmäkseen perusteltuja eikä tuollaista aivottoman oloista weeaboo-meininkiä, jota kärjistyksissäsi kirjoitit. Minä esimerkiksi pidän Japanin kohteliasta maskikulttuuria ihan fiksuna monestakin syystä ja toivon, etteivät suomalaiset olisi heivanneet maskeja syrjään heti koronan "loputtua". Minun on kuitenkin vaikea uskoa, että tällaiset pienet maininnat - vaikka olisivatkin Suomen kannalta negatiivista ajattelua - voivat lamaannuttaa kaikkien kiinnostusta minuun niin totaalisesti. Etenkin kun niitä esiintyy vain kohtuudella.
Paha sanoa, miten oma olemukseni on tarkalleen ottaen muodostunut - lähimmässä lähipiirissäni on näet todella optimistisestikin ajattelevia. Sanoithan kuitenkin itsekin esimerkkien värittämänä - vastakohdat voivat täydentää toisiaan sellaisella tavalla, ettei osaa sanoiksi pukea. Tarkoitukseni ei ole viedä kumppanin energiaa liialla negatiivisuudella, mutta kenties tässäkin asiassa tietynlaiset vastakohdat voisivat täydentää toisiaan. Tuskin Suomen kaikki muutkaan pariskunnat ovat positiivisuuden multihuipentumia. Toki silti positiivisuuteen on aina hyvä pyrkiä.
Olisi kyllä kiva jutella näistä jutuista myös ihan kahden kesken yksityisviestein, jos vain uskallat hypätä pois anonyymiyden suojista :) Kenties voisimme molemmat oppia jotain.
Avaimet onneen ovat ihan käsissäsi, kunhan teet nämä asiat:
VastaaPoistaSillä et ole luontaisesti ja kasvatuksesi seurauksena positiivinen, sinun pitää opetella positiivisuuteen ja kiitollisuuteen. Kun heräät aamulla, mieti kuinka siistiä on että sun jalka ei ole amputoitu. Voit laittaa painoa sille ja kävellä! Kuinka hyvältä maistuu aamukahvi/tee/leipä? Sinulle varmasti kuulostaa tyhmältä ja epäaidolta, mutta positiiviset ihmiset toimivat juuri näin. Niiden "default setting" on arvostaa tavallisia arjen asioita ja kertoa niistä muille ihmisille. Nostaa ihmisistä ja asioista se paras esille. Kerro ympärillä oleville ihmisillesi esim. työpaikalla, että kuinka kiva on olla täällä töissä / suosittele jotain lounaspaikkaa josta erityisesti nautit / kerro jokin aidosti positiivinen remarkki jostain kokemastasi asiasta. Alat vaan elämään positiivisesti. Yhtäkkiä huomaat että maailma ympärilläsi muuttuu! Enkä nyt yhtään liioittele tai kuseta - yhtäkkiä ihmiset alkavat olemaan mukavampia, he haluavat kuulla sinusta, he kutsuvat sinua tapahtumiin etc. Tässä on tosi iso ja perustavanlaatuinen paradigma. Helpoin tapa käsittää tämä on käänteisajattelulla; kutsuisiko kukaan juhliinsa negatiivista ja ankeaa ihmistä? Tuskin kukaan. Ja tämä uusi positiivisuus on helpoin toteuttaa uudessa ympäristössä, jossa ihmiset eivät vielä tunne sinua. Entuudestaan tuntemillesi ihmisille tässä menee vuosia oppia tuntemaan uusi sinä.
Sinun pitää alkaa uskomaan omaan hyvyyteesi ja siihen että olet positiivinen ja hyvä ihminen. Muuten se on teatteria. Ansaitset rakkautta, eikä se vaadi mitään checkboksien checkausta. Olet arvokas ihminen.
Tiputat vaatimuslistasi kokonaan ja alat etsimään hyvää ihmistä. Etsit ihmistä. Et japaniharrastajaa, et urheilijaa, et lautapelailijaa. Kaikki nuo asiat voi olla tai olla olematta kumppanissasi. Kumppanisi voi olla juntti maalainen, joka ei ole koskaan käynyt ulkomailla. Sen kanssa on vaan hyvä olla ja luotat siihen. Nauratte jatkuvasti ja hän voi opettaa sinulle sellaisia asioita elämästä joita et ikinä itse osannut arvostaa. Voit viedä hänet kultturellina lomalle japaniin ja ehkä hän näyttää sinulle Kolin hienot maisemat. Voitte tehdä paljon asioita erillään ja osan asioista yhdessä.
Mutta heti kun "boksaat itsesi" ja laitat ison toivelistan ja olettamusarvoisesti vaadit niitä, lähtöparadigmasi ja asenteesi elämään ollessa negatiivinen ja pessimistinen... jep, silloin et varmasti löydä kumppania :)
En jaksa kirjoittaa enempää, toivottavasti sait ajatuksista kiinni.
Itseäni kiinnostaisi tässä tilanteessa se, että miten paljon Momo yleensäkään viettää aikaa tilanteissa joissa voi tavata ihmisiä? Kuuluuko arkeen paljoakaan sosiaalista toimintaa? 30+v introvertihtävillä ihmisillä on aika tavallista, että kaveripiiri voi olla pieni ja vähän etäinenkin eikä sen kautta tapaa uusia ihmisiä, eikä välttämättä oikein missään muuallakaan jos on jo vakityössä jne. Asenne on kuitenkin toissijainen juttu, jos pääongelma on se ettei ihmisiä tapaa missään. Itse jos olisin Momon tilanteessa niin en välttämättä edes yrittäisi mistään lesbobileistä etsiä kumppania, vaan yrittäisin vaan mahdollisimman paljon verkostoitua omiin kiinnostusten kohteisiin ja harrastuksiin liittyen, koska se on kyllä ihan fakta että se on todennäköisin tapa löytää omanhenkisiä ihmisiä. Käydä kaikenlaisissa tennistapahtumissa ja vaikka erilaisten liikuntamuotojen alkeiskursseilla, Japaniin/animeen/peleihin liittyvissä tapahtumissa ja kursseilla ja keskustelupalstoilla (vaikkapa Redditin lukuisat kanavat joita on ihan joka lähtöön ja joissa voi tutustua ulkomaalaisiinkin), koittaa keksiä mahdollisuuksia päästä tekemään jotain projektia Japaniin, käydä kielivaihtoa netissä japanilaisten kanssa, olla mukana vaikka jossain yliopiston toiminnassa alumnina, jne jne, ihan vaan työntää itseään epämukavuusalueellekin sosiaalisesti jotta maksimoisi mahdollisuuden tavata mahd. paljon ihmisiä. Se on introvertille/luonnostaan vetäytyvälle todella vaikeaa, mutta kannattaa ja on pakkokin yrittää jos haluaa verkostoitua. Siihen heittäytymiseen kyllä auttaa tuo positiivisen asenteen kultivoiminenkin.
PoistaKiitos kommenteista!
PoistaYmmärrän hyvin pointin kiitollisuudesta ja positiivisuudesta, siinä on hyvinkin paljon järkeä. Positiivinen ja kiitollinen elämäntapa voi tehdä ihmeitä.
Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että kiitollisuus on jo ollutkin läsnä elämässäni viime vuosina merkittävällä tavalla. Koko (lääketieteellisen) transprosessini lopetuksen oleellisena taustatunteena oli nimenomaan kiitollisuus siitä, mitä minulla on jo nyt, ilmankin prosessia. Tunsin ja tunnen edelleen kiitollisuutta siitä, että saan elää naisena edes tässä tilanteessa jossa olen nyt, ja maassa, jossa ei tarvitse suuremmin pelätä kävellessään kaupungilla transnaisena.
Myös arkipäivässä olen suuri kiittelijä - lautapeli-illastakin lähtiessä vielä kerran kiitän kanssani pelanneita, vaikka muut tyytyisivät sanomaan vain heipat. Olen niin kiitollinen, että jotkut ovat halunneet käyttää aikaa kanssani. Olenkin miettinyt, onko liika kiittäminen suomalaisista jopa ärsyttävää (toivottavasti ei) ^^'. Varmaan olet myös huomannut, että myös täällä blogissani minulla on tapana vastata jokaiseen kommenttiin (=kiitollisuudenosoitus) ja yleensä myös kiittää kommentista.
"Kerro ympärillä oleville ihmisillesi esim. työpaikalla, että kuinka kiva on olla täällä töissä / suosittele jotain lounaspaikkaa josta erityisesti nautit / kerro jokin aidosti positiivinen remarkki jostain kokemastasi asiasta. Alat vaan elämään positiivisesti." Olen tehnyt viime vuosina kaikkia mainitsemiasi asioita :) Kun "pakottaa" ajattelemaan itsensä positiivisesti, se myös tosiaan jossain määrin toimii. Vähän kuin jos pakottaa itsensä hymyilemään, niin aivot tulkitsevat sen oikeastikin jossain määrin positiivisena.
Mutta vaikka olisi kuinka positiivinen, niin se ei välttämättä silti johda siihen, että löytäisi itselleen sopivaa kumppania. Se, että tulee kutsutuksi lukuisiin juhliin ja muihin ei tarkoita sitä, että juhlissa automaattisesti olisi ketään, jonka kanssa synkkaa parisuhteen arvoisesti. Noin vuosina 2011-2014 koen olleeni elämässäni positiivisimmillani, avoimimmillani ja introverteimmillani ja tavanneeni huiman määrän ihmisiä niin coneissa kuin muissa tapahtumissa. Sain valtavasti tuttavia ja kavereita, mutta en muista tavanneeni ketään sellaista, jonka kanssa olisi ollut tuntemus siitä, että on niin mukava olla, että haluaisi jopa parisuhteeseen
Ehkä jopa osittain tiedostamattani muutin tämän jälkeen asennettani sellaiseksi, että minun on tarkemmin valikoitava, millaisiin ihmisiin haluan tutustua. Eihän kukaan jaksa hakata päätään seinään loputtomasti. Samoin kirjastossa hakeudutaan tarkemmin rajatun ja mieluisan hyllykön viereen sen sijaan, että vedellään kirjoja satunnaisista hyllyistä ympäri kirjastoa sillä toiveella, että jokin kirja olisi sattumalta täydellinen mätsi. Toki se on mahdollista, mutta varmasti epätodennäköisempää kuin omasta suosikkiosastosta.
Korostan vielä, että en "laita isoa toivelistaa ja olettamusarvoisesti vaadi niitä". Sanoinhan postauksessa: "Muistutan vielä, että tämä on vain omaa kuvitelmaani samalla aallonpituudella olevasta naisesta, eikä välttämättä ole mitenkään mahdotonta, ettenkö voisi ihastua naiseen, joka poikkeaa edellä kuvaillusta jollain tapaa." Tämä on vain puhtaasti oman kokemukseni perusteella muodostunutta "dataa" - tämän tyyppisiä ominaisuuksia omaavien ihmisten kanssa nyt vain olen sattumalta tähän mennessä viihtynyt parhaiten, joten eikö ole rationaalista etsiä saman tyyppisiä jatkossakin? Miksi ihmiset ylipäänsä kirjoittavat esim. Tinder-teksteihinsä, millaista ihmistä etsivät? Olen kuullut pidettävän myös vahvuutena sitä, että tietää millaista ihmistä etsii, niin ei kuluta aikaansa "vääränlaisiin". Karu fakta kun on, että elämä on ohi ennemmin kuin huomaakaan, joten aika pitäisi käyttää järkevästi. Vaikka toisaalta sanotaan, että rakkaudessa järjellä ei ole sijaa, vain tunteella...
Olisi kiva kuulla, miten törmäisin esim. tähän mainitsemaasi "junttiin maalaiseen". Täydellisenä mätsinä hän kelpaisi minulle ehdottomasti, mutta miten ylipäänsä voimme tavata, kun elämäntyylimme ovat niin erilaiset?
Vietän vapaa-aikaa sosiaalisissa tilanteissa niin paljon kuin se introvertille luonteelleni on kohtuullista. Oma esim. konsolipelaamiseen käytettykin aika on jaksamiselle niin tärkeää, että silloin tällöin se ajaa sosiaalisten juttujen yli. Kaikkien harrastusteni tapahtumissa ja kisoissa käyn kuitenkin niin paljon kuin mahdollista. Valitettavasti noin puolet niistä on niin miespainotteisia, että tämän kumppaninlöytymisaspektin voi lähestulkoon unohtaa (tennistäkin kun joudun valitettavasti pelaamaan miesten kisoissa). Olen myös aloittanut uusia harrastuksia, mutta niitäkään ei voi loputtomasti aloittaa, ellei lopeta samalla vanhoja (mikä ei ole tapaistani). Joka tapauksessa olen käynyt harrastuksiini liittyvissä tapahtumissa paljon enemmän kuin missään lesbotapahtumissa, jotka satuin mainitsemaan tässä postauksessa.
PoistaKavereitahan olen kyllä uusiin harrastuksiin heittäytymällä löytänyt (mikä on sinänsä todella mahtavaa ja tervetullutta), mutta toistaiseksi en mitään vakavampaa. Useimmat ovat kuitenkin niissä harrastamassa eivätkä etsimässä parisuhteita tai edes välttämättä kavereita. Yritän kuitenkin pitää toivoa yllä, kun nyt jatkan samaa rataa parin vuoden koronatauon jälkeen. Koronarajoitusten jälkeen mahdollisuudet ovat nimittäin selvästi lisääntyneet.
Tosin kesän speed-deitti, jossa itse osoitin tutustumiskiinnostusta kolmeen henkilöön jättämällä yhteystietoni mutta kukaan ei osoittanut minua kohtaan, oli kuin märkä rätti kasvoille. Pakkohan siitäkin oli toipua, koska surkuttelu ei ainakaan paranna tilannetta. Sielläkin muuten yritin antaa itsestäni ihan todella positiivisen kuvan ja mielestäni onnistuinkin. Enpä sitten tiedä, onko sanan "Japani" mainitseminenkin monelle punainen vaate, mutta vaikea sitä on olla mainitsemattakaan, jos kysytään koulutuksesta tai harrastuksista. Itse pidän siitä, jos ihminen on jostain asiasta intohimoinen, joten en häpeile omaakaan Japani-intohimoani.
Hei! Olisi kiva taas kuulla sinusta, jos jaksat kirjoittaa!
VastaaPoistaKiitos ihanasta kommentista ja pahoittelut viiveestä. Valitettavasti taidan poistaa tämän kuolleen blogin lähiaikoina.
PoistaEn tiedä onko joku näist deitisovelluksista sinulle tuttu
VastaaPoistaDeittisivustot haltuun! Tässä Top-10 parhaat deittisivut vuodelle 2023
https://treffimaisteri.com/deittisivustot/
Onko esim. OkCupid tuttu? Täytyy tunnustaa etten ole kuulut siitä aiemmin.
https://treffimaisteri.com/okcupid-suomi-kokemuksia/
Olen itse parisuhteessa joten en ole itsimässä seuraa tällä hetkellä. Eli minulla ei ole kokemuksia tuosta sivustosta mutta ajattelin kantaa korteni kekoon.
Toivon että löydät kumpanin jonka kanssa voit olla oma itsesi ja olet tyytyväinen yhteiseloon.
Kiitos paljon kommentista! OkCupid on tuttu jonkinlaisen kokeilun verran eikä osoittautunut toimivaksi. Olen väsynyt deittisovelluksiin ja -sivustoihin.
PoistaHei! Luin sun blogia vuosia sitten ja tuli yhtäkkiä mieleen et miten sulla nykyään menee. Halusin vaan sanoa, että toivon että sulle löytyy joskus se mitä haet jos ei ole vielä löytynyt. ♥ Ite naisia hakevana naisena oon joskus deittisovelluksissa ehkä kokenut sen "välissäolemisen" vaikeaksi lähinnä siksi, etten ole ollut varma, tietääkö ihminen ite mitä hakee, et jos sanoo profiilis vaik et olen nainen mut nimenä on "miehen" nimi, niin vähän heti miettii et onko tässä joku ristiriita. Tai vaikka tiedän et naiset voi näyttää milt haluu ni jos korostaa omaa naisellisuuttaan mut kaikki kuvat on ns. "miesmoodissa" ni tulee epävarmuus siit et millasen tyypin kohtaa jos menee treffeille. Nää on vaan hölmöi ajatuksii mitä tulee itelle mieleen tästä ku puhuit et ite mietit et onko liian "välissä" tai jotain, uskon et oot ihana ja rakastettava nainen joka tapauksessa ja toivon et oot täs kohtaa jo löytänyt toisen ihanan naisen joka sopii sun toiveisiin täydellisesti. :) Ja jos et ole, toivon sulle edelleen mukavaa ja toiveisiisi sopivaa elämää jatkossa. :3 <3
VastaaPoistaJestas, luin oman kommentin uusiks ja tajusin et se korostaa liikaa sitä millainen "pitää" olla vaikka koitin nimenomaan korostaa mielessäni sitä et ei tarvii olla yhtään mitään, mutta nämä on asioita joita ehkä koen et joillain ihmisillä saattaa tulla mieleen jos vaik nimi ja kuva tai kuva ja kuvaus ei matchaa. Sori, en tarkoittanut olla mitenkään tahditon!
PoistaKiitos todella paljon kommentoistasi ja pahoittelut viiveestä. Et ollut yhtään tahditon. Jokainen kommentti tässä kuolleessa blogissa piristää kyllä. Valitettavasti olen ajatellut, että voisin pikku hiljaa kuitenkin poistaa tämän blogin. Minulla menee olosuhteisiin nähden ihan hyvin kiitos paljon kysymästä. Ihanaa syksyn jatkoa!
PoistaOlisi kiva kuulla kuulumisiasi, kun jaksat taas kirjoittaa. Toivottavasti löydät itsellesi kumppanin joka hyväksyy ja rakastaa sinua sellaisena kuin olet ja voit tuntea samoin tätä toista ihmistä kohtaan. Erilaisena ihmisenä eläminen ei ole aina helppoa, mutta on helpompaa jos jonkun kanssa voi jakaa kokemuksia. Toivon sinulle kaikkea hyvää.
VastaaPoistaOikein lämpimät kiitokset kommentistasi ja pahoittelut viiveestä. Kuten tuohon ylempäänkin kommenttiin kirjoitin, taidan valitettavasti poistaa blogin lähiaikoina. Minulla menee kuitenkin ihan ok, vaikka yksinäisyys vaivaa edelleen. Kaikkea hyvää sinullekin!
PoistaMoi, vieläkö mahdat lukea kommentteja... Olen seurannut blogiasi sieltä kymmenen vuoden takaa alkaen. Olet jäänyt mielen perukoille, ja onkin ollut kiva aika ajoin huomata, että tänne on tullut uusia postauksia <3
VastaaPoistaLäheisyyden ja ymmärryksen puuttuminen osaa olla kyllä superkipeää. Toivon sulle kaikkia aiempia haavoja hoitavaa suhdetta, sitten kun sen aika joskus vielä koittaa.
Toki tämän blogin aihepiiri on vain yksi näkökulma, mutta mietin, voisinko ehdottaa sulle tutustumista autismin kirjoon ja siihen, miten autismi ilmenee meissä naisissa (esim. Embrace autism-sivulta löytyvä RAADS-R-testi on aika nopea tehdä). Mulle oman autistisuuden tajuaminen nosti valtavan taakan harteilta - se vääränlaisuuden tunne, joukkoon kuulumattomuus ja aina ulkopuolisena oleminen, tunne kuin olisi väärältä planeetalta... Vuosikymmeniä se projisoitui ilkeilyksi ja muka huumorilla ilmaistuun itseni suomimiseksi.
Kun viimein olen tajunnut, että on olemassa "yhteisö", jossa on "kaltaisiani", olen löytänyt rauhan itseni kanssa. (Muiden kanssa sitä onkin vaikeampi löytää, koska joudun vielä pari vuotta elämään tilanteessa, joka kuormittaa mua ylivoimaisesti.)
Sanon tämän kaikella rakkaudella, koska teksteistäsi paistaa sama kipu ja epävarmuus kuin minusta muutama vuosi sitten. Tapasi ilmaista itseäsi sekä asiat jotka teksteistäsi välittyvät käsityksestä sinusta itsestäsi, ajatus- ja arvomaailmastasi, suhteestasi ympäröivään maailmaan - tämä kaikki tuntuu niin raastavan tutulta. Sinussa ei ole mitään vikaa. Sinuja ja minuja on valtavan paljon, ja jos muut eivät meitä ymmärrä, voimme tukea toisiamme.
Joskus puhutaan jokaisen "omasta kuplasta", mutta musta tuntuu että se kupla on niillä neurotyypillisillä. Me nepsyt olemme se aine niiden kuplien ulkopuolella.
Rakkautta sinulle, kuplaan tai sen ulkopuolelle.
Terveisin autistinen ikätoverisi, joka käy töissä, on taitava kohtaamaan ihmisiä ja elää ulkoisesti ihan tavallista elämää, mutta haluaa silti koko ajan paeta siitä normaalin näköisestä kuplasta ja leijua vapaudessa, väliaineessa...
Kiitos tosi paljon kommentista! On tosiaan ollut pitkiä aikoja, kun en ole lukenut blogia. Nyt satuin onneksi lukemaan. Lämmittää kuulla, että olin jäänyt mielen perukoille :)
PoistaKiitos myös testin vinkkaamisesta. Mielessäni on käynyt, onko minussa jotain autismiin viittaavaa, kun esim. jatkuva keskustelukumppanin silmiin katsominen on välillä epämukavaa. Tein äsken juuri tuon sanomasi RAADS-R-testin. Sain pistemäärän 39 mikä viittaa kuitenkin aika vahvasti, etten ole autistinen. Osaan kysymyksistä oli aika hankalia vastata, kun ei ollut "osittain totta" -vaihtoehtoja. Täytin myös muutaman kohdan eri tavalla testimielessä, ja silloinkin sain vain 45. Autismin raja on testin mukaan 65 (ja 50 olisi "joitain autistisia piirteitä" mutta todennäköisesti ei autistinen).
Arvelen edelleen, että ulkopuolisuuden tunteeni johtuu todennäköisimmin yksinkertaisesti siitä, että satun olemaan kombinaatio asioita, jotka eivät nykyään ole muilla ikätovereillani niin yleisiä, kuten erikoinen huumorintaju, tietyllä tapaa "perinteinen" arvomaailma ja ennen kaikkea kymmenen vuoden takainen Japanissa asumisen jakso (+ lukuisat matkat ja muu kulttuuriin syventyminen), joka vaikutti pysyvästi perspektiiveihini. "Kuplaksi" tätä varmaan voisi joku kutsua, mutta koen, että tämä on ennemminkin "third cultural space" (Suomen ja Japanin välissä), kuten eräs tubettaja tämän kokemuksen hyvin ilmaisi.
Lohduttavaa kuulla, että kokemukseni kuulostavat tutuilta. Onhan se varmasti mahdollista olla paljonkin samoja kokemuksia, testin tuloksesta huolimatta! Ilahduttavaa kuulla, että "yhteisön" löytäminen on tuonut sisäistä rauhaa. Kiitos vielä kommentista ja ihanaa loppuvuotta! <3
Hei! Todella ikävä kuulla että ajattelit poistaa blogisi, olen aina säännöllisesti tullut tänne katsomaan päivityksiä. Kirjoitat niin hyvin ja analyyttisesti. Saako kysyä mitä sinulle kuuluu transasioiden ym. saralla? Muistaakseni kirjoitit aiemmin, ettet ole enää edennyt hoidon kanssa tai ollut juuri naismoodissa, vaan keskittynyt itseäsi kiinnostaviin asioihin. Miten muuten voit? Oletko ajatellut jatkaa sisällöntekoa jollain toisella alustalla? Ikävää jos sinua ei voi seurata enää missään :( Blogisi on ollut ihan super tärkeä itselleni, ainoa blogi joka on jäänyt mieleeni vuosiksi.
PoistaHei! Kiitos paljon kommentistasi. Ihana kuulla, että blogillani on ollut merkitystä sinulle. Enkä osaa kunnolla ilmaistakaan, miten mukavalta tuntuu, kun joku vielä kyselee, mitä minulle kuuluu.
PoistaKerrotaan se nyt tässä: olen ollut naishormoneilla jo yli 14 kuukautta :) Pääsin lopulta yli kaikista esteistä ja ainakin tällä hetkellä kaikki menee hyvin ja tuntuu siltä, että ratkaisu oli oikea. Hormonien vaikutukset ovat olleet hyvin maltilliset - johtuneeko myöhäisessä iässä aloittamisesta - mutta olen vielä toiveikas niidenkin suhteen. Joka tapauksessa olen ylpeä itsestäni, kun uskalsin tehdä tämän vuosikymmenen pohdinnan jälkeen.
Blogin kirjoitus on jäänyt, kun vuosien mittaan on alkanut tuntua enenevissä määrin siltä, etten ehkä haluaisi enää jakaa niin paljon asioita elämästäni julkisesti. Niinpä olen tässä harkinnut tosiaan blogin poistamista. Ehken sitä kuitenkaan vielä tee. Joka tapauksessa minua voi seurata instagramissa: @misaki_4679
Kiitos vielä, ja hyvää joulua ja muutenkin jatkoa!