lauantai 3. lokakuuta 2015

Onnellisuutta etsimässä

Jännä tunne vähän kuin uusi elämänvaihe olisi alkanut.

Mitään ihmeempiä ei ole tapahtunut, mutta elämä on vain tuntunut kevyemmältä, kun olen sysännyt mielestäni ahdistusta ja stressiä luovat asiat, ennen kaikkea hormoneiden aloittamiseen liittyvät huolet. Niiden sijaan olen (aikaavievien töiden ja opiskelujen ohessa) keskittynyt tekemään asioita, joista nautin ja jotka tuntuvat hyviltä juuri tällä hetkellä.

Ehkä päällimmäisenä mielessä on ollut kilpailullinen tenniksenpeluu, jonka aloitin kesän puolenvälin aikoihin. Sen jälkeen on voittoja kertynyt 22 ja häviöitä vain 3 paljon paremmin kuin olisin mitenkään voinut kuvitella. Jotain innostuksesta kertonee se, että jätin tänä vuonna väliin sekä Animeconin että Traconin (joissa olen käynyt tähän asti katkeamatta monta vuotta peräjälkeen), koska kyseisinä viikonloppuina oli tenniskilpailut. Aloitin kisaamisen D-luokassa, mutta viime kisat ovat olleet jo C-luokan turnajaisia miesten sarjassa. Tietysti "mies" särähtää korvaan, mutta sille ei yksinkertaisesti mahda mitään, kun en naisten sarjassakaan lain mukaan saa pelata. Loppujen lopuksi on melko yhdentekevää, missä luokassa pelaa, kunhan vain pääsee pelaamaan. Misten C-luokassa pelaa kuitenkin usein myös B-luokan naisia, joten luokan "mies"-nimitys ei tunnu niin rajoittavalta.

Tennikseen verrattavissa oleva innostuksenlisäys on tapahtunut myös japaninopiskelussa, jota olen harrastanut koulun ohella lukuisten japaninkielisten Nintendo 3DS -pelieni avulla. Niiden parissa olenkin viettänyt tänä vuonna reilusti yli 200 tuntia. Uusia sanoja ja kanji-merkkejä oppii nykyään (lähes) päivittäin melkein kuin huomaamatta.

Mainittava on myös Pokémon-korttipeli, johon innostus palasi kertarysäyksellä Japanin-vaihtoni aikana. Peli oli suuri osa elämääni ennen kaikkea vuosina 2005-2009, ja nyt muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen ajattelin keskittyä siihenkin taas niin kunnolla kuin budjetillisesti ja ajallisesti pystyn. Vuoden 2008 MM-kisakutsun ja -matkan uusiminen lienee epätodennäköistä, mutta Suomen turnausten ohella ainakin European Challenge Cupissa olisi mukava käydä keväällä Keski-Euroopassa.

***

Esimerkiksi nämä kolme asiaa ovat ainakin jossain määrin vakuuttaneet minut siitä, että energia ja mieli on mahdollista keskittää oman kehon ja sukupuolen ulkopuolisiin asioihin ja silti kokea jopa onnellisuudeksi kutsuttavaa tunnetta. Kaikissa mainituissa tekemisissä "oma itse" ikään kuin unohtuu, jolloin ei ole merkitystä, mitä sukupuolta sattuu olemaan, kun keskittyminen on täysin itse toiminnassa. Kenties sukupuolen merkityksen pienentäminen tällaisin konstein on hyvinkin toimiva tapa. Mainituista asioista huokuu myös kilpailu- ja pelihenkisyyteni. Niin kauan kuin tennis ja muut pelit (ja toivottavasti mahdollinen työpaikkakin joskus) onnistuvat tuottamaan minulle edes jotakin flow-tilan tapaista, tuntuu ettei prosessin aloittaminen ole välttämättömyys onnellisuuteni kannalta.

Tämä ei kuitenkaan ollenkaan tarkoita, että sukupuoli olisi täysin menettänyt merkityksensä elämässäni. Edelleen tykkään tuoda naissukupuoltani esille esimerkiksi laittautumalla naisellisesti. Sukupuoli ei vain ole enää se, jonka pohjalle miellän koko onnellisuuteni tulevaisuudessa. Voisi kai sanoa, että olen jollain tapaa sinut sen kanssa, millainen ihminen (ja nainen) olen tällä hetkellä, enkä tavoittele enempiä, kun tiedän, millaiset seuraukset sillä tavoittelulla voisi olla kokonaisonnellisuudelleni.

Tämän mekon käytöstä en luovu, vaikka syksy on jo pitkällä. Hiukset ovat nyt tavallista kivammat, sillä kävin juuri kampaajalla pienellä tasoituksella.

36 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla ^___^ tennis on kiva laji, pelasin pienenä vaarini kanssa. Ihana herkkä kuva <3

    VastaaPoista
  2. Hei jes! Mahtavaa kuulla, että olet onnistunut siirtämään keskittymisen kivoihin asioihin. Ei tarvitse turhia stressailla. n_n

    Muuten. Tuli Pokémonista mieleen, että kuinka hyvin oot perehtynyt tähän jo jonkin verran hypetettyyn Pokémon GO -peliin? c:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kiitos ^_^!
      Sen verran olen perehtynyt, mitä siitä nyt on julkisuuteen kerrottu. Pokémon GO on "ihan kiva" idea, mutta itse en ole siitä sen kummemmin innostunut. Olen vankkumaton perinteisten Pokémon-pelien kannattaja ^^'

      Poista
  3. Ihanaa kuulla taas sinusta! Mitä pelejä pelaat 3DS:ällä? Kaipaisin itsekin vinkkejä uusien pelien ostoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ^^!

      Suurin osa ajasta kesällä ja syksyllä on mennyt Dragon Quest VII:n (yli 100 tuntia) ja Fire Emblem ifin (yli 80 tuntia) parissa. Myös Rhythm Tengoku The Best Plus -rytmipeliä tuli kesällä pelattua runsaasti (yli 60 tuntia). Keväämmällä pelasin Theatrhythm Dragon Questia ja Legend of Legacyä (jonka vaikeustaso nousi ylitsepääsemättömäksi). Näitä siis voi pelata vain japanilaisella 3DS:llä, joten jos et omista sitä, nämä eivät ole kovin hyviä vinkkejä :c

      Seuraavaksi on suunnitelmana jatkaa Shin Megami Tensei IV:ää, jota aloitin jo viime vuoden puolella mutta joka silloin tuntui liian vaikealta. Aloittamani Persona Q:n kartanpiirtosysteemi ei vain oikein iske, joten saapa nähdä, missä vaiheessa sitä jaksan jatkaa. Visual novel -puolella houkuttelisi kovasti aloittaa PS Vitalla Shin Hayarigami, mutta saattaa olla, että päädyn pelaamaan sitä ennen Steins;Gaten (josta satuin ostamaan poikkeuksellisesti englanninkielisen version). Moni muukin peli odottelee vielä jatkamistaan (ja pari jopa aloittamistaan), mutta aika ei vain tunnu riittävän kaikkeen >_<

      Poista
  4. Blogiasi on kivaa lueskella ja olet tosi sievä ja suloinen neiti, kaikkea hyvää sulle! ^.^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta, mutta kiitos todella paljon ^u^! Kaikkea hyvää sinnekin!

      Poista
  5. Heissan~ Satuin löytämään blogisi Demin kautta kun luin siellä yhden aloittamasi keskustelun. En sitten oikein tiennyt, että mitä kautta minun kannattaisi sinulle kirjoittaa, joten päädyin sitten tänne. :'D Olen tässä tämän illan ajan lueskellut blogiasi ja pakko on kyllä myöntää, että se on mielenkiintoista luettavaa. Olen itsekin äärimmäisen kiinnostunut kaikeasta Japaniin liittyvästä, joten se tekee näiden tekstien lukemista entistä loistavampaa. Tajusin tuossa myös, että taisin nähdä sinut kesällä Desuconissa, koska mekkosi näytti niin tutulta OwO Ja palatakseni siihen Demi-kirjoitukseen. Olen itse panseksuaali eli sukupuolella ei ole minulle minkään sortin väliä. Minulle se persoona on kaikesta tärkeintä. Meitä erilaisia on siis montaa sorttia, etkä ole missään nimessä yksin! Minulla on myös yksi transpoika hyvin tärkeänä ystävänäni, joten ymmärrän jotenkuten ajatusmaailmaasi ja voin vain kuvitella, että se ei ole aina helppoa. Olisi aivan mahtavaa tutustua sinuun paremmin, ystäviä ei voi koskaan olla liikaa! Ja nyt sitten tajusin kuinka creepyltä sepustukseni kuulosti xD Mutta anyways! Toivottavasti sinulla on ollut hyvä päivä ja toivottavasti huomisestakin tulee sinulle hyvä päivä! Pysy rohkeana ja ole oma ihana, kaunis itsesi! \^u^/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon noista sanoista, gagakuma! Ja pahoittelut näin myöhäisestä vastauksesta :(!
      Et kuulostanut creepyltä ^^ Tutustutaan vaan jos haluat~

      Poista
  6. Hei! Olen lukenut jo kauan rehellistä ja koskettavaa blogiasi. Todennäköisesti tiedätkin tämän blogin, mutta vinkkaan varmuudeksi: http://istuusepaivankakkaralla.blogspot.fi. Pienen ekaluokkalaisen Magdaleena-tytön uskomattoman viisas äiti kirjoittaa transsukupuolisen lapsen elämästä. Olen blogistasi ymmärtänyt, että omien vanhempiesi hyväksyntä erikoislaatuasi kohtaan ei ole yhtä varauksetonta, mutta toisenlainen esimerkki voisi sinua kiinnostaa. Kaikkea hyvää sinulle! MaijaH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, samoin sinulle!
      En tiennyt tuosta blogista entuudestaan, mutta mielenkiintoiselta toki vaikuttaa. Kiitos vinkkauksesta!

      Poista
  7. Meneekös Momolla hyvin kun blogi on näin hiljainen :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mäkin mietin :D ...ku ei oo kuulunu pitkää aikaa mitää...

      Poista
    2. Kiitos kysymästä, mukava kuulla että joitain kiinnostaa :)!

      Ihan hyvin menee. Blogiin ei vain ole ollut sisältöä, kun olen keskittynyt esimerkiksi juuri tässä postauksessa mainitsemiini asioihin (tennistilastokin on tällä hetkellä jo 42-6, kun se tämän postauksen kirjoitusaikaan oli 22-3). Haluan kuitenkin pitää blogin aihepiirin hieman rajattuna, joten ihan kaikesta en tänne kirjoita. Vaikea sanoa, onko lähiaikoinakaan tiedossa mitään blogipostauksen ansaitsevaa. Toivottavasti edes jotain, ettei paikka aivan sammaloidu :(

      Poista
  8. "Kaikissa mainituissa tekemisissä "oma itse" ikään kuin unohtuu, jolloin ei ole merkitystä, mitä sukupuolta sattuu olemaan, kun keskittyminen on täysin itse toiminnassa."

    Eikös tämä ole transihmisille juuri tyypillistä, että yritetään tukahduttaa tunteensa lähes kaikin keinoin ja täyttää päivät kaikella muulla, että ei tarvitsisi kohdata tunteitaan? Pahoittelen, jos olen tökerö, mutta tekstisi lopusta tuli minulle surumielinen vaikutelma.

    Toivon, että asiasi vielä lutviutuvat vanhempien suhtautumisen sekä perhehaaveiden osalta. Ehkä sitten uskallat tavoitella enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista!

      Kyseinen toteamus voi tuntua surumieliseltä, jos sen assisioi tyypillisiin transsukupuolisten kertomuksiin. Omalla kohdallani vaikuttaa kuitenkin siltä, ettei ole kysymys tunteiden tukahduttamisesta vaan yksinkertaisesti minulle mieluisten asioiden tekemisestä. Sukupuoli tuntuu yksinkertaisesti menettäneen merkitystään mielessäni.

      Kiitos :)!

      Poista
  9. Mitä Momolle kuuluu? :) olisi kiva kuulla mitä olet tehnyt ja muita juttuja myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos kysymästä! Ihan hyvää kuuluu! Kiva kuulla että jotakuta kiinnostaa, vaikka blogi onkin pysynyt ilman päivitystä niin monta kuukautta :(

      Joudun tosin toteamaan, ettei niin mitään erikoista ole tapahtunut. Esimerkiksi tässä tekstissä mainitut asiat pätevät suurimmaksi osaksi yhä edelleen. Ehkä jotain ajatuksia on, mutta ne eivät vielä ole tarpeeksi jäsentyneitä blogiin kirjoitettaviksi. En lupaa mitään, mutta katsotaan.

      Poista
  10. Hei Momo, hyvää naistenpäivää! Mukava kuulla että sulla on mennyt hyvin. Päivittele kun siltä tuntuu, täällä me ollaan! ^^

    Terveisin eräs lukija :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii ^^!
      Tämäpä yllätys, kiitos todella paljon! Samoin sinulle! Ihanasti sanottu, että "täällä me ollaan"~

      (Anteeksi että vastaan näin paljon naistenpäivän jälkeen, kännykkäni yleensä ilmoittaa uusista kommenteista mutta nyt niin ei käynyt)

      Poista
    2. Heippa! Ei se mitään, sitä sattuu. Itse olen käynyt täällä nykyään vain silloin tällöin ja oikeastaan tuo naistenpäivän kommentti oli ihka ensimmäinen kerta kun rohkaistuin kommentoimaan :D (oon ollut huono blogi- jafoorumi-osallistuja pitkän aikaa). Mutta minä tässä joutavia jorisen kun piti vain kiittää vastauksesta ja sanoa että tottahan se vain on, täällä me lukijat odotellaan sitten kun sulla on aikaa :)

      Mukavaa alkuviikkoa!

      Poista
  11. Momo olisi kiva kuulla kuulumisisasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Olisikin kiva kirjoittaa pitkästä aikaa jotain, mutta ei mulle yksinkertaisesti kuulu oikein mitään... tai jospa kirjoittaisinkin juuri siitä o.o(?)

      Poista
    2. Me lukijat kaivataan jotain informaatiota, ei väliä, onko tapahtunut mitään maata mullistavaa! :D Eikö nuo muutkin bloggaajat kirjota aika arkipäiväisistä asioista..

      Poista
  12. Hei Momo! Laitoin sulle sähköpostia jokin aika sitten, ja ajattelin kysyä ootko saanut sitä.. Mut ei mitään aineita siitä kuitenkaan, vaikka jonkinlainen vastaus olis toivottava :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, en ole huomannut sitä :o!
      Oletko varma, että kirjoitit sähköpostiosoitteen oikein (prinsess eikä princess)?

      Poista
    2. laitoin uudestaan, olisikohan nyt? :D

      Poista
    3. Nyt on! Vastaan siihen pian :)

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä! Ei varsinaisesti, mutta viime viikkoina on käynyt yhä useammin mielessä, että kirjoittaisin postauksen pitkästä aikaa! Kunhan viimeiset koulujutut saan pois alta, kirjoitus varmaankin toteutuu :)

      Poista
  14. hejpådej ooks hylänny blogis kkokonaa KKona

    VastaaPoista
  15. Kirjoita pian, jooko? Tiedän että moni haluaisi päivitystä, vaikka mitään ihmeellistä ei olisikaan tapahtunut! Pliiiis :D

    VastaaPoista
  16. Joo jotain olisi kiva lukea! :) osallistuitko mihinkään tapahtumaan pride-viikolla?

    VastaaPoista
  17. Momo, mitä kuuluu? Postauksiasi on ikävä. Venla

    VastaaPoista