perjantai 7. marraskuuta 2014

Josocon voting - START!

Kuten aiemmin kerroin, päätin pyrkiä Tokion yliopiston Komaba-kampuksen "koulufestivaalin" kilpailuun ("Josocon"), jossa biologisesti miespuoliset opiskelijat kisaavat siitä, kuka on söpöin tyttö. Nyt on alkamaisillaan kisan nettiäänestysvaihe!

Ensin kerron lyhyesti kisaan liittyneistä aiemmista vaiheista. Vähän ensimmäisen Josocon-postaukseni jälkeen minulle ilmoitettiin päivä, jolloin kisan esikarsintahaastattelu pidettäisiin. Sain tietää siitä alle vuorokauden varoitusajalla, joten mikä onni, että olin ehtinyt ostaa sopivan asun (sen vaalean kukkamekon) ajoissa. Jännitin vähän, miten pärjäisin haastattelussa japaniksi, mutta minulle kerrottiin, ettei sitä tarvitse jännittää, kunhan ulkonäkö on kunnossa.

Haastattelu pidettiin lokakuun alkupuolen viikonloppuna Komaban kampuksen kerhotalossa. Muutama järjestäjäpuolen opiskelija asettui istumaan tyhjään luokkahuoneeseen pitkulan pöydän ääreen ja minä istuuduin omani ääreen heitä vastapäätä. Minulta vain kyseltiin tyypillisiä asioita, kuten milloin aloin käyttää naisten vaatteita ja miten usein nykyään käytän niitä. Lievästi jännittyneenä jankkasin japania melko kankeasti, mutta sain kuitenkin asiani ilmaistua. Lopussa yksi järjestäjistä totesi, että luultavasti pääsen läpi karsinnasta, vaikkei muita ollut vielä edes haastateltu - sen verran vaikuttuneita he tuntuivat ulkonäöstäni olevan.

Noin viikon päästä haastattelusta sainkin tiedon, että minut on valittu pääkisaan. Samalla pyydettiin täyttämään informaatiolomake kisan nettisivuja varten sekä ilmoitettiin kuvauspäivä sivuille tulevien kuvien ottamista varten. Kuvaus järjestettiin pari viikkoa sitten lauantaina, mutta sen alkuosa oli vähän harmillinen. Paikalle oli nimittäin saapunut kisan virallinen kuvaaja, mutta jostain syystä hän jäi odottamaan toisen hakijan laittautumisen valmistumista, ja minua kuvaamaan lähetettiin järjestäjäpuolen henkilö, joka kertoi olevansa hieman heikko kuvaamisessa. Kenties tästä syystä nettisivuille päätynyt kokovartalokuva ei ole aivan parhaasta päästä. Kuvaussession lopussa kameramies kuitenkin liittyi onneksi seuraan, ja hänen ansiostaan minusta saatiin sivuille ihan hyvä lähikuva.

Josoconin tämänvuotisille nettisivuille pääsette allaolevaa logoa klikkaamalla! Eteenne aukeaa heti finalistien esittelysivu, ja kunkin finalistin tiedot näette pikkukuvia klikkaamalla.

http://utjosocon.sakura.ne.jp/candidates.html

Josoconin Twitter-versioon puolestaan pääsette *tästä*.

Esittelysivuni tiedot suomennettuina:

Nimi: Momo-chan (モモちゃん)
Jäsen: Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta, 4. vuosi (vaihto-opiskelija)
Ikä: 24
Lähtöisin: Suomi
Harrastukset: Tennis, blogin kirjoittaminen
Erikoistaito: absurdi huumori
Luonne: tyttömäinen, shimeyaka*
Vapaa-ajanviettotavat: Shoppailu, meikkaaminen
Viehättävin osa: Jalat
Lempiruuat: Jäätelö, pikkunaposteltavat, katsudon
Vapaa sana: Hiukset ovat naisen sielu ♡
Twitter: Ei ole
*shimeyaka = hiljainen, rauhallinen, tyyni; vakava, surullinen, murheellinen; naisellinen, hienostunut, hillitty, lempeä, sulava, viehkeä

Henkilökunta on näköjään pistänyt alle oman (hurjasti liioittelevan) kommenttinsa minusta, joka vapaasti suomennettuna kuulostaa pääpiirteissään tältä:

"Henkilökunta on vauhkona! Kaukaa Helsingistä on saapunut SSS-luokan kaunotar, joka saattaa Hollywood-näyttelijättäretkin häpeään ♪ Enkelin hiukset, läpikuultava lumenvalkea iho ja kauniisti kaartuvat hoikat jalat ovat todellakin Pohjolan synnyttämä ihme! Mutta nekin ovat hänen viehätysvoimastaan vain pienen pieni osa ♪"

Kisa koostuu kahdesta osasta, joista toinen on nettiäänestys ja toinen lavalla käytävä kisa 23.11. pidettävässä koulufestivaalissa. Ilmeisesti kuka tahansa saa äänestää, joten kun olette valinneet suosikkinne, voitte äänestää häntä helposti yhdellä klikkauksella täällä:


Hurjan söpöjä nuo japanilaiset kilpailijat! Kävipä "Pohjolan tytölle" miten tahansa, unohtumaton kokemus tulee varmasti~

Hyvää äänestysintoa!

66 kommenttia:

  1. Oi miten hienoa ja kuvasikin on niin nätti tuolla sivuilla! Kukkamekkosi on aivan ihana ^__^

    VastaaPoista
  2. Vai muka liioitteleva, tottahan tuo on! Oot ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totuus olkoon katsojan silmässä :D Kiitos Deena <3!

      Poista
  3. Hyvä kyllä etenkin toi lähikuva susta~ Söpöjä ovat japsitkin mutta äänestin kuitenkin Pohjolan tyttöä, lol ;)

    VastaaPoista
  4. Oi olet kaunis :3 varmasti tulee olemaan mahtava kokemus tuo kilpailu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;_;! Joo, kunhan vaan lavalla kaikki menee hyvin ^^' Enää kaksi viikkoa siihen...

      Poista
  5. Oletpa kauniina! Pidän peukkuja! Ja äänestin!

    -Uneksija

    VastaaPoista
  6. Todella sieviä kuvia sinusta!

    VastaaPoista
  7. Piti laittaa kääntäjään kun en japania osaa, mutta äänestin! :) tosi nätti olet kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen että sivu on täysin japaniksi, mutta onneksi kääntimistä on sentään pieni apu ^^ Kiitos niin paljon!

      Poista
  8. Toi lähikuva on ehkä paras kuva mitä susta on ikinä otettu! :O niiiiiin suloinen ja ihana ;w; toivottavasti voitat! ;D

    VastaaPoista
  9. Äänestetty on! Olit kyllä selkeästi nätein :)

    VastaaPoista
  10. Komppaan muita, et on kyllä ehkä yks näteimmistä kuvista, jotka susta on otettu. <3

    Pelottavaa, et oikeesti ymmärsin pienen osan ton sivuston teksteistä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajunnutkaan että siitä _niin_ hyvä kuva tuli *-*. Kiitos valtavasti ihana Velo <3

      Ei pelottavaa vaan just hienoa :D!

      Poista
  11. Henkilökunnan kommentti = paras. (Ja totta. :D)

    VastaaPoista
  12. Älä ole yhtään huolissasi tuosta kokokuvasta :D . Varsinkin siitä jotenkin huokuu juuri tuo henkilökunnan mainostama Hollywood kaunottaren henki. Muutkin kilpailijat olivat kyllä oikein kauniita ja tyttömäisiä, mutta ei minun silti tarvinut kauaa miettiä, ketä äänestän ;) .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö! Olen sitten levollisemmin mielin sen kuvan suhteen :'D (vaikkakin tuo roikkumaan jäänyt olkahihna pistää vähän silmään) Kiitos ihanasta kommentista <3

      Poista
  13. Vastaukset
    1. Kiitos <3!

      (Huomasin muuten, että joka päivä voi äänestää kerran :/ Olisi tasapuolisempaa, jos yhdestä IP-osoitteesta saisi äänestää yhteensä vain kerran...)

      Poista
  14. Nättejä muutkin ovat mutta ääni annettu iki ihanalle momolle.
    XOXO Petra

    VastaaPoista
  15. Äänestetty, onnea kisaan!! <3 <3 <3

    VastaaPoista
  16. Tuo henkilökunnan kommentti aiheutti kunnon aww-fiiliksen^^ olit kyllä oikeasti aivan tavattoman kaunis kuvassa, kyllä sieltä ennustan voiton tulevan! ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos olet sitä mieltä kuvastani ^^ ♡ Kiitos!

      Poista
  17. Voi ei toi henkilökunnan kommentti on ihana! XD
    Äänestin, onnea kisaan. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ^^' Kommentista huokuu tyypillinen japanilainen meininki. Kiitos soro!

      Poista
  18. Hämmästyin japanintaidoistani, kun osasin äänestää sinua ilman kääntäjää :D Hieman vaati kokeilua kyllä. Ja nimen tunnistin sillei "Siinä on alussa E ja E ja 5"
    Toivottavasti ääneni tuli sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se varmasti tuli, hyvin osattu! :'D Tiesitkö, että tavun モ:n ("mo") lisäksi on olemassa myös ヨ ("yo")? Se vasta E:ltä näyttääkin XD

      Poista
  19. Eikö se kuuluisi olla hiukset ovat naisen kruunu:) Tsemppiä kisaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, Googlen mukaan sanonnan suomenkielinen vastine tosiaan on tuo. Kuulin sen nyt ekaa kertaa. Minusta se vain kuulostaa paljon laimeammalta kuin japanilainen versio, jossa kirjaimellisesti puhutaan 'sielusta'. 'Sielu' kuulostaa jotenkin paljon merkityksellisemmältä kuin 'kruunu'. Kiitos tsempistä ^^!

      Poista
  20. Tsemppiä Pohjolan kaunottarelle. Pitää äänestää huomenna uudelleen. :)
    T:Laura

    VastaaPoista
  21. Pakko sanoa, että vaikka ovatkin tosiaan hyvin suloisia nuo japanilaiset niin kyllä sä eniten tytöltä näytät! :'D
    Todella kauniita noi kuvat susta. ^^ Kävin äänestämässä, toivottavasti voitat. ♥ :3

    VastaaPoista
  22. Ääni annettu eilen ja tänään! Toki myös huomenna :)

    VastaaPoista
  23. Olet kuvassa aivan ihanan kaunis :)
    Tosi paljon tsemppiä kilpailuun ;3

    VastaaPoista
  24. Tosi ihana tuo henkilökunnan kuvaus sinusta! Onnea kovasti kisaan! :) Kävin äänestämässäkin.

    VastaaPoista
  25. Oooh Momo olet ehdottomasti kaunein! *__*

    VastaaPoista
  26. Minua ihmetyttää miten yliopisto-opiskelijana, et ole ikinä kuullut sanontaa hiukset ovat naisen kruunu:) Sehän on ikivanha sanonta ja kaikki sen tietävät. Mokaat kyllä itsesesi, jos annat kommentin hiukset ovat naisen sielu, koska eihän se tarkoita yhtään mitään. Mutta sinä teet niin kuin parhaaksi näet. Välillä kyllä olet kovin naiivi ja viaton, mutta se varmaan johtuu iästäsi ja kokemattomuudestasi elämässä. Pidän sinusta kuitenkin kovasti, joten älä ota sanomisiani pahalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Momo jo aiemmin mainitsi, "hiukset ovat naisen sielu" oli suora käännös japanista suomeksi.

      Poista
    2. Mua hämmentää nämä elämäänsä kyllästyneiden anonyymien kommentit. Miksi pitää tulla dissaamaan toisia? Moni ei-kovin-koulutettu tosiaan tuntuu tietävän kaiken maailmasta, mutta mitä enemmän oppii sitä enemmän huomaa, miten paljon asioita onkaan, mitä ei tiedä. Tottakai tuo japaninkielinenkin sanonta tarkoittaa jotain. Eikä ihmisen sivistys nyt mistään vanhojen sananlaskujen osaamisesta ole kiinni.

      Poista
    3. Kiitos Ano ja Lyra.
      Ei kai yksi sanonta niin iso asia ole. Kommentoija sanoo, että "kaikkihan sen tietävät", mutta pikainen googlaus paljastaa, ettei se ole edes yleisimmästä päästä - vain alle 1000 osumaa, kun taas yleisimmillä sananlaskuilla (kuten "Hulluilla on halvat huvit") niitä on yli 100 000. Miksei 'sielun' mainitseva versio suomalaisille muka "tarkoita yhtään mitään", jos se japanilaisille kuitenkin tarkoittaa? Ei sen ymmärtämiseen ainakaan minulla montaa sekuntia mennyt - hiusten merkitystä naiselle tämäkin sanonta selvästi korostaa, vain eri nyanssilla kuin suomenkielinen versio.

      Poista
  27. Tosi ihanaa :'3 Kuvat, kaikki kilpailijat ja koko juttu, erityisesti tuo saamasi kommentti :D Äänestin, ja pidän peukkuja ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii kiitos Sari :D!
      Twitterin perusteella 飛天ちゃん (kisaaja nro 5) muuten tuntuu olevan ylivoimaisesti suosituin, mutta en ihmettele - onhan hän todella kaunis.

      Poista
  28. Luulen kyllä, että vitonen vie voiton. Snun jalkaksi näyttivät aivan anoreksiajaloilta, vaikka muuten toki olit kaunis, mitä nyt se iso laukku ja hihna eivät näyttäneet kovin hyviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä ihmettelisi jos veisikin, suosittu tuntuu olevan. Itsekin olen samaa mieltä kokokuvastani - jalat, hihna ja vähän muutkin jutut näyttävät siinä aika ikäviltä. (Virallinen kuvaaja olisi varmasti huomauttanut esimerkiksi roikkumaan jääneestä hihasta, mutta kuten sanoin, kuvauksen tuo osa meni vähän puolivaloilla :/) Kiitos kun sanoit kuitenkin muuten kauniiksi ^^

      Poista
  29. Hei eihän kaikki kommentit voi olla ihanaa ja pus pus. Pitää ostata ottaa myös kritiikkiä vastaan. Kuitenkin luultavasti saat kritiikkiä ihmisiltä, vaikka voittaisit koko kisan. Jos kisoihin lähtee ei saa olla herkkänahkainen tai jos on niin itkut pitää itkeä sitten vasta kotona. Minä olen sinun puolella ja sen takia haluan myös tuoda kritisoivia asioita sinun puolesta kisaan. Olen sitä mieltä, että voitat kisan,mutta liian ylpeäksi ei kannata ryhtyä (japanilaiset eivät ole etkä sinäkään). Bon courage mon ami!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enhän ole niin sanonutkaan - hyvin perusteltua kritiikkiä saa tietysti antaa. Ja enkö sitten ole osannut ottaa kritiikkiä vastaan? Mihin oikein viittaat? Ei minulla ollut aikomustakaan ryhtyä ylpeäksi saati "itkeä", päin vastoin :( Mutta kiitos tsempistä!

      Poista
  30. Kai tuonne voi tulla seuraamaan ulkopuolisena henkilönä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, varmasti voi! Mäkin kävin kampuksella jo talvella, kauan ennen kuin olin virallisesti koulun opiskelija. Oooo oletko sä siis tulossa *-*!

      Poista
    2. Saattaa olla että ilmestyn sinne ystäväni kanssa... Tiedätkö mihin aikaan sinne kannattaisi tulla?

      Poista
    3. Sepä olisi kiva! Kisa on klo 12-13, joten suosittelen tulemaan vähän ennen kahtatoista.

      Paikka on tässä kartassa vasemmalla näkyvä sinisellä rajattu neliö (いちょうステージ)
      http://blog-imgs-45.fc2.com/w/i/s/wish33rd/20131122005906317.jpg

      Poista
  31. Kyllähän se vaan on niin että Pohjosen tyttö voittaa tämän! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu ihan siitä miten ihmiset ovat äänestäneet ja kellä on aktiivisimmat tukijoukot ^^' Mutta kiitos paljon <3

      Poista