sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Finally - Josocon!


Paljon blogissakin mainostamani Josocon on nyt takanapäin, ja minulla on ilo kirjoittaa siitä raporttia, vaikkakin tyypilliseen tapaani viikon jälkijunassa.

Jännitin Josoconia niin paljon, että joka päivä kouluun mennessäni ja valtavaa pihalle pystytettyä "Days to go" -countdown-laskuria katsoessani pienet perhoset lentelivät vatsassa. En hermoillut niinkään kisan lopputulosta kuin paria muuta seikkaa: mitä ihmettä laittaisin päälleni ja miten välttäisin lavalla totaalijäätymisen?

Muutamia päiviä ennen kisaa päätin lopulta käyttää yhtä Japanista ostamistani classic lolita -mekoista. Kyseessä on Mary Magdalene -brändin vaalea mintunvihreä mekko, jonka ostin eräänä päivänä Ikebukuron Closet Childista. Ajattelin, että miksipä mennä lavalle arkimekossa, kun voisi kerrankin olla oikein kunnolla nättinä! Viimeisinä päivinä ennen kisaa oli vielä asuun sopivien asusteiden metsästystä. Tällaiset kenkien ja mekon väriin sopivat koristukset onnistuin löytämään:


Huonosti nukutun yön jälkeen festivaalin sunnutaipäivä sitten koitti, ja puoleltapäivin oli vihdoin aika mennä lavalle. Järjestäjien kanssa käyty tiivis sähköpostien vaihto kulminoitui tähän hetkeen. Olin muun muassa pyynnöstä tiedottanut heille, minkä kappaleen haluaisiin soimaan lavalletuloni taustamusiikiksi. Pitkän pähkäilyn jälkeen olin keksinyt kappaleeksi Kanon Wakeshiman Princess Charlestonin, johon olinkin harvinaisen tyytyväinen. Laulu on ihanan pirteä ja sopii sanoineen kutakuinkin täydellisesti kisan teemaan. Kanon on myös ollut tunnettu lolita-tyylistään, joten siinäkin suhteessa kappalevalinta sopi yhteen asuni kanssa. Musiikin rämähtäessä käyntiin nousin lavalle tekemään lyhyen tervehdysniiauksen ja siirryin taakse riviin odottamaan. Katsojia näytti olevan ainakin yli 100!


Olen hämmästynyt, miten rennon oloisesti selvisin koko tunnin ohjelmasta. Hieman asiaa toki helpotti se, että show'n kaava oli minulle tuttu, sillä finalisteille oli annettu kisan käsikirjoitus etukäteen luettavaksi.

Aluksi oli lyhyt esittäytymisosio, jossa vain lyhyesti kerroin olevani Momo kaukaa Suomesta. Jo tässä vaiheessa kolme kisaajista esitti vapaaehtoisia (ja yleisön rakastamia) erikoisnumeroitaan - kaksi tanssi ja yksi harjoitti kalligrafiaa.


Kisan seuraava osio, talk show, olikin etukäteen ajateltuna ehkä jännittävin. Olin kuumeisesti miettinyt etukäteen, mitä sanoisin lavalla japaniksi, ja olen tosi yllättynyt, miten kommelluksitta se loppujen lopuksi menikään - en takellellut paljoa ja yleisökin tuntui ymmärtävän sanomani. Käsikirjoituksessa oli listattu liuta kysymyksiä (kuten "Mistä kaikki sai alkunsa?", "Huvittavia sattumuksia?", "Perheen ja kaverien reaktiot?", "Meikkaamisen opettelu?", "Tämänpäiväisen asun teema?" jne.), mutta aikarajan puitteissa niistä ehdittiin käsitellä yllättävän harvoja. Talk show oli siis ohi oikeastaan jo ennen kuin ehti alkaakaan. Alla olevassa kuvassa vastailen "asun teema" -kysymykseen kertoen asuni väristä ja vilauttaen korvakoruanikin.


Kolmas osio oli arvauspeli. Siinä jokaisen kisaajan piti esittää määrätty sana eleiden avulla muille finalisteille tarkoituksenaan saada heidät arvaamaan se. Tietysti etukäteen jännitti, sattuisiko omalle kohdalle tuntematon tai vaikeasti esitettävä sana. Turha pelko, sillä sanat olivat helppoja. Omani oli "omena" (jap. ringo), jonka elehdin yksinkertaisesti haukkaamalla kädessä olevastani ilmaomenasta palasen ja osoittamalla sitä sormella. Muiden esittämiä sanoja olivat esimerkiksi "Minni Hiiri", "kissa" ja "kana". Olin vähän yllättynyt tällaisista sanavalinnoista - etukäteen olin varma, että tässä osiossa pitäisi näytellä jonkinlaisia tunnetiloja. Toisaalta olin helpottunut, että selvisin näin helpolla.

Lopuksi yleisölle annettiin äänestyslipukkeet ja kisaajia pyydettiin poseeraamaan lavalla. (Poseerausten jälkeen oli itse asiassa vielä hetken talk show -osiota sillä aikaa kun tulosta laskettiin.)



Nettiäänestyksen ja paikan päällä tapahtuneen äänestyksen yhteistulos oli selvillä tuota pikaa, ja kärkikolmikon nimeäminen aloitettiin kolmanneksi tulleesta - joka satuinkin olemaan minä. Toiseksi tuli ruskeamekkoinen kisaaja, ja aivan ennakko-oletusten mukaisesti voitto meni hänen vieressään istuvalle valkoneuleiselle. Hän oli kerännyt eniten suosiota Twitterissä, teki lavalla upeaa kalligrafiaa, vastaili kysymyksiin hauskasti ja vieläpä näytti oikein kauniilta - ansaittu voitto siis! Voittaja taisi saada palkinnoksi ilmaisen aterian jossain ruokalaketjussa, ja muut finalistit saavat kuulemma jälkeenpäin Onna no ko ni naritai -kirjasen.



Kisa ei pettänyt odotuksiani - siitä tuli juuri sellainen ikimuistoinen kokemus kuin olin toivonutkin. Kiitos vielä hurjasti kaikille minua äänestäneille!

31 kommenttia:

  1. Eikää, ootpas kaunis *__* varsinki toi kolmanneksi viiminen kuva on niin sulonen kuva susta :3
    Onnea kolmannesta sijasta! :)

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa että meni noin hyvin ^^ oli varmasti kiva kokemus~~~

    VastaaPoista
  3. Hhnnfffghh ei aavistustakaan tuliko ensimmäinen kommentti perille koska junan netti heitti minut ulos, mutta olipas ihana asu ja olet taas ollut niin kauniina! En ikinä lakkaa hämmästelemästä noita sääriä. c: onnea kolmannesta sijasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oijoi, näköjään ei tullut :( Kiitos paljon ihanista sanoistasi <3

      Poista
  4. Tuo mekko on tosi suloinen ja sinäkin näytät oikein sievältä. Mukavaa, että kisa meni hyvin ^^ Olisit ansainnut voiton ja tuo koulutyttöpukuun pukeutunut olisi voinut mielestäni tulla kakkosena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä siitä ansaitsemisesta, mutta kiitos paljon! ^^ Niin, hän oli oikein kaunis c:!

      Poista
  5. Olit todella kaunis ja mekko sopii sulle loistavasti, asukokonaisuus oli upea! :)

    VastaaPoista
  6. Voi kun ootte kaikki niin kauniita!! \;w;/
    Omia suosikkeja sinä & tuo ruskeamekkoinen kisaaja~ <3
    Itselle ei kyllä voittajan asukokonaisuus oikein iskenyt, mutta oli varmasti todella viehättävä & taitava!
    よくできました Momo!! ~;u;~

    (p.s: ihana musiikkivalinta)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Tuomas! ^^
      Voittajan asu ei ehkä itsessään ole niin erikoinen, mutta kokonaisuutena hän tosiaan oli viehättävä.

      Poista
  7. Onnea kolmannesta sijasta!! \('u')/
    Mun lemppareita olivat sinä ja tuo koulupukuun sonnustautunut. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon \(^u^)/!
      Ja koulupukuun sonnustautuneella oli myös hieno tanssi!

      Poista
  8. Onnea! Tuo mekko on aivan ihana! :)

    VastaaPoista
  9. Olisit ollut voittaja-ainesta! Ihana mekko ja ihania kuvia! Tsemppiä sinne Japaniin. :-)

    VastaaPoista
  10. Siun sääret on to die for!!!! Täydelliset UPEAT!!! AAAAAAH! ^_^ Onnea pronssista, kaunotar! <3 Anonyymi mutta uskollinen lukijasi, Eve.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin iloiseksi tulin että vaikea kuvailla sanoin ;_; Kiitos <3!

      Poista
  11. oot aivan käsittämättömän kaunis ja sulla on monipuolinen persoona, en tajua miksei sulla ole jo lukuisia seurustelukumppaneita *3*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tosi otettu - nöyrät kiitokset ;;__;;!
      (Seurustelu & rakkaus tosiaan tuntuu olevan mulle ikuinen mysteeri, mutta yritän jotenkin pitää toivoa yllä...)

      Poista
  12. Voi eiii sun olis pitäny voittaa! No onneksi olet meille suomalaisille aina voittaja ^^ Olet älyttömän suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ihan mielettömästi <3 Olen liikuttunut, että joku ajattelee näin ihanasti ;_;

      Poista
  13. Voi luoja miten nätti olet! *-* ihana! Ja aivan mielettömän kaunis tuo mekko ja asusteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielettömästi kiitoksia <3! *-* Olen tosi otettu!

      Poista
  14. Toi mekko sopii sulle kaikista parhaiten kaikista sun mekoista! Ei sillä, etteikö ne muutkin sopis, mutta toi on mun suosikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, superihana kuulla! Tämä on Japanista ostamistani lolitamekoista kallein, joten harkitsin pitkään ennen kuin uskalsin ostaa sen, mutta vaikuttaa siltä että osto tosiaankin kannatti ^^

      Poista
  15. Odotamme malttamattomina seuraavaa postausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla että joku odottaa <3 Viime aikojen tapahtumat ovat olleet enemmän vaihtoblogini materiaalia, joten tämän blogin puolella on valitettavasti ollut hiljaisempaa :( Mutta minulla on kyllä jo hämärä mielikuva muutamista asioista, joista voisin kirjoittaa vähän tekstipainotteisemmankin postauksen. Postaus tulee todennäköisesti nyt alkavalla viikolla, joten jos vielä vähän aikaa jaksa(tte) odottaa! Joulu on odotuksen aikaa, niinhän sitä sanotaan ^^'

      Poista
  16. Ootpa ihana! Tuo mekko on suloinen ja näyttää noi nätit jalkasikin! Tykkään kovasti tyylistäsi ja se että olet poika ei häiritse tippaakaan!
    Elno ��

    VastaaPoista