sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Difficult discussion

Eilen kaarsimme vanhempieni kanssa eräälle ABC-asemalle lounaalle keskustelemaan ensimmäistä kertaa kasvotusten tulevasta (?) elämänmuutoksestani. Piti kuulemma valita joku kodin ulkopuolinen paikka, jottei pikkusiskoni kuulisi vielä asiasta (ja siten hämmentäisi mieltänsä juuri ennen ylioppilaskirjoituksia). Kolmituntisesta keskustelusta ei kuitenkaan tullut ollenkaan niin yksinkertaista kuin äidin aiemmat viestit olivat ehkä antaneet ymmärtää.

Heti aluksi vanhempani ilmoittivat, etteivät missään nimessä estä minua tekemästä omia päätöksiäni, mutta haluavat olla täysin varmoja siitä, että tekemäni ratkaisu tulee olemaan oikea, koska rakastavat minua niin paljon, etteivät halua minulle mitään kurjaa. Heidän pääpointtinaan oli, että nykyinen naisidentiteettini ei johdu geeneistä, joten sen täytyy olla kasvatuksen aiheuttama minäkuvan vääristymä, johon myös huonolla itsetuntonnollani on ollut paljon vaikutusta. "Tossun alla oleva" ja "tyttömäinen" isäni ei kuulemma ole antanut minulle oikeanlaista miehen mallia, ja kun tämän yhdistää "kaikki mulle nyt heti" -luonteeseeni, vääränlainen minäkuva muodostuu helposti. Heidän mielestään olen yksinkertaisesti kadottanut kyvyn pitää itsestäni miehenä ruokkimalla "väärää identiteettiä" ja uskottelemalla itselleni valheita. 100% varmana todisteena identiteettini vääryydestä vanhemmat pitävät sitä, että olin pikkulapsena täysin poika. Koska identiteettini ei siis johdu geeneistä, se on kuulemma myös korjattavissa esimerkiksi terapialla ja erilaisiin piireihin hakeutumisella. Ja jos kuitenkin päättäisin mennä prosessiin, vanhempieni mielestä minun olisi aivan ehdottomasti mentävä myös leikkaukseen, koska "nainen, jolla on miehen sukupuolielimet, on aivan luonnoton". Tottakai he olivat myös tulostaneet ohjenuorakseen erään leikkausta katuvan MTF-trans-ihmisen (joka "ei suosittele prosessia kenellekään") kertomuksen - "jos yhdellekin on käynyt näin, sinullekin voi käydä".

Keskustelun jälkeen äiti antoi minulle läjän papereita, joissa oli kommentteja alkuperäiseen paljastusviestiini liittyen. Tässä tärkeimmät kommentit, joista suurin osa tuli puheeksi jo keskustelun aikana:

"Ei sitä [onnellisuutta] pysty etukäteen tietämään itsekään, eli et voi etukäteen tietää, tuletko oikeasti onnellisemmaksi keinotekoisena naisena kuin luonnollisena miehenä ilman kaikkia hoitoja. Sukupuolen vaihdos voi aiheuttaa ihmisille erilaisia ongelmia, joista ei voi tietää etukäteen, ja paluuta takaisin ei ole, vaikka kuinka haluaisi."

"Se, että todellakaan et pienenä leikkinyt nukeilla tai halunnut tyttöjen vaatteita, todistaa sitä, että ainakaan geneettisesti et ole sisäisesti tyttö. Pikkulapsenahan ihminen on luonnollisimmillaan sitä mitä on, eli hän ei ole vielä ympäristön muovaama, kuten myöhemmin. Sinullehan ihan tyrkytettiin pehmoleluja ja nukkeja, kun tiesimme, ettei poikaa saa kasvattaa yksipuolisesti eli roolimallien mukaisiin "poikien leikkeihin" ym."

"Olimme kauhean noloja aina, kun joku toi sinulle lahjaksi nallen tai muun pehmolelun. Harmiksemme heitit ne heti siinä samassa lattialle. - - Muistat kai myös omat nukkesi Ollin ja Allin. Niillä et leikkinyt koskaan, vaikka meistä se olisi ollut hyvin tasapainottavaa kehityksellesi."

"Ainakin olet voinut itse miettiä erilaisuuttasi ja kärsiä siitä, kun et viihdy tyypillisten raisujen poikien kanssa ja siten jäit syrjään. Olet voinut vähitellen mielessäsi päätellä, että tyttönä olisi mukavampaa ja ehkä helpompaa, ja että olet väärällä tavalla erilainen poika - siispä oletkin tyttö!"

"Huono itsetunto on ihan takuuvarmasti vaikuttanut käsitykseesi itsestäsi. Ja olethan itsekin myöntänyt itsetunto-ongelmasi."

"Olen vakuuttunut siitä, että tämän ajan vaatimukset ja sosiaaliset paineet, jotka kohdistuvat nuoriin poikiin, ovat kauhistuttaneet sinua. Kun luodaan painetta seurusteluun ja sukupuolielämään, ja kun aloitteen teko on usein pojan tehtävä, niin olet kauhusta ja pelosta paennut tyttöilyyn."

"Tuo pukeutuminen tytöksi (tai monet muut omituiselta vaikuttavat jutut) murrosiässä ei ole mitenkään ihmeellistä. Sitä tekee varmaan moni tuon ikäinen ja vanhempikin. - - Kukapa noista salaisista touhuista toisille kertoisi. Jokainenhan luulee olevansa ainoa."

"Pukeutuminen ei tietenkään kadonnut, kun miehisyyttäsi vahvistavia asioita ei ilmaantunut (esim. tyttöä, joka olisi ihastunut sinuun juuri miehistä tai muita miehistä identiteettiäsi vahvistavia asioita). Pakenit itseäsi."

"Tyttönä elämisen haave on, sano mitä sanot, mielen pakoa todellisuudesta. Se on pelkoa miehenä olemista kohtaan ja toiveajattelua, että tyttönä olisit onnellisempi, kun et ole uskaltanut kohdata miestä itsessäsi."

"Vaikka tykkäsit "olla tyttönä" [viittaus cosplayhyn], niin, anteeksi vaan, mitään tyttömäistä sinussa ei luontaisesti sisältäsi löydy. - - Nyt olet jo varmaan oppinut (kaikenhan oppii, kun haluaa), mutta luontaista sisäistä tyttöä sinussa ei ole."

"Se että olet kiinnostunut tytöistä, osoittaa myös, että olet pikemminkin mies kuin nainen. Useimmat miehet, jotka haluaisivat olla naisia, ovat kiinnostuneita miehistä (toki eivät kaikki)."

"On olemassa sanonta, että kun pahalle antaa pikkusormen, se vie koko käden. Olikohan sinun tarkoitus antaa vain pikkusormi, mutta menikin koko käsi."

"Lisääntynyt "rohkeutesi" voikin olla myös sitä, että olet vaimentanut tai tukahduttanut sisäisen äänesi, joka yrittää väittää, että vieroksuvat katseet ja naurahdukset loukkaavat ja koskevat. Kestääksesi pilkan olet alkanut kovettaa itseäsi, mikä on surullista, kun ihmisen pitäisi saada olla tunteva ja loukkaantuvakin."

"Sitä paitsi äänesi ei välttämättä koskaan tule muuttumaan naiselliseksi. Tulet olemaan siihen aina tyytymätön, vaikka miten naiselta näyttäisit."

"Vaikka ei koe itseään mieheksi, sen kokemisen voi saada esiin niin, että hyväksyy kaikki sen puuttumiseen liittyvät ongelmat. Voi alkaa vahvistaa itsessään sitä miestä, joka tuntuu puuttuvan, eikä sitä naista, joka sekin oikeasti puuttuu."

"- - Ajattele (baletti)tanssijamiehiä tai taitoluistelijamiehiä: kapeat naismaiset vartalot, tyttömäiset liikkeet, mutta silti eivät koe itseään naisiksi. Jos itsetunto on kunnossa, niin minäkuva pysyy oikeana."

"Kun jo ensimmäiset varovaiset mainintasi suuntautumisestasi herättivät ymmärtämystä kavereissasi, niin huomasit, että tämä on hyvä keino saada ihailua ja itsetuntoa. Tällä tavalla pääset sieltä sivusta yhtäkkiä jopa niiden monien ihailemiesi rohkeiden tyyppien ohi. Teet jotain niin repäisevää, että saat kaikkien huomion ja jopa ihailua rohkeudestasi. Tällä tavalla saat itsetunnollesi kohotusta, jota se edelleen kipeästi kaipaa. Haluat näyttää itsellesi ja muille, että sinähän et takuulla ole ujo ja sivustaseuraaja, vaan varsinainen ihailun kohde."

"Mitäpä, jos kuitenkin olet pettämässä itseäsi? Mitäpä, jos kuitenkin olet noin varma asiastasi vain sen tähden, että et uskalla enää peräytyä, kun olet sen jo niin monille kertonut. Ei ole helppoa ottaa askeleita takaisin ja kääntää kelkkaa niin, että osoittautuisit pelkuriksi tai naurunalaiseksi. Tässä itsesi pettämisessä ei itsetuntosi ole kohonnut, vaan päinvastoin. Perääntyminen toisi vain huonomman itsetunnon. Syvällä sisimmässäsi olet mennyt yhä enemmän rikki etsiessäsi onnea. Petät itseäsi, kun luulet onnen löytyvän siitä, että muutat itseäsi naiseksi, miksi kuitenkaan oikeasti et muutu, kun kerran olet miehen kromosomit syntyessäsi saanut."

"Elämä ei ole ulkokuorta! Et mene läpi naisena, koska olet syntynyt mieheksi ja sellaisena pysyt. Keinotekoisella muuttamisella, luonnollisen hormonitoiminnan sekoittamisella ja sukuelimien silpomisella et naiseksi muutu. Nimittäin mikään tai kukaan ei voi taata, että mikään noista jutuista kohdallasi onnistuu."

"Olemme huolissamme sinun onnellisuudestasi vain siksi, että rakastamme sinua. Haluasimme, että tulisit onnelliseksi aidosti, et keinotekoisuuden kautta. Ja haluamme olla varmoja, että tekemäsi valinnat ovat varmasti oikeita."

"Täysi-ikäisyys ei istuta ihmiseen kypsyyttä, viisautta ja laaja-alaisuutta. Olet nuori ja elämää kokematon. Olet pohtinut asioita "huolella" yksin, mikä on vaarallista ja yksipuolista. Oma mielesi voi johtaa sinua harhaan, varsinkin kun tämä nykyaika on hyvin otollista tällaisille asioille. Nykyään mikään "normaali" ei enää ole muotia. Odotapas vaan, kun parin vuoden päästä monta ihmistä menee keskenään naimisiin tai sisarukset keskenään jne. Se, että olet pohtinut asioita Facebook-kavereiden kanssa, ei paljon paina. Ne kaverit eivät tunne sinua niin, kuin vanhempasi tuntevat. Heihin et voi luottaa niin, että varmasti tiedät heidän pysyvän rinnallasi silloinkin, kun sinulla on vaikeaa. Heidän tsemppauksensa on pinnallista, ei oikeaan, syvään ystävyyteen perustuvaa, vaikka he tällä hetkellä luotettavilta vaikuttaisivatkin."

"Emme vähimmässäkään määrin halua loukata sinua. Näemme vain heikon itsetuntosi ja vääristyneen minäkuvasi, ja niiden takia emme voi luottaa ratkaisusi oikeellisuuteen.

"Meille on aina tärkeintä oman lapsemme onni, eikä edes identiteetti. Jos tämän sukupuolen vaihdoksen myötä tulisit varmuudella onnelliseksi, niin suvun hyväksynnällä ei olisi mitään merkitystä. Koska vain me - eivät ystäväsi - tiedämme sinua aina vaivanneen huonon itsetunnon, tiedämme, miten ajatusmaailmaasi on vallannut pelko ja itseinho, jonka kautta minäkuvasi on vääristynyt."

""Sukupuoli-identiteetti ja sukupuolinen suuntautuminen ovat kaksi aivan eri asiaa." Ehkä, mutta kovasti liittyvät toisiinsa. Nimittäin jos et uskalla kohdata omaa seksuaalisuuttasi miehenä, niin voit alkaa haluta suuntautua vastakkaiseen identiteettiin, jonka ei tarvitsekaan sitä kohdata."

"Valitettavasti et tule rakastamaan itseäsi yhtään enempää keinotekoisena naisena. Rakastat vain sitä luomaasi haavekuvaa, joka mielestäsi näyttää onnen perikuvalta."

"Ihminen valehtelee, uskottelee itselleen luontaisesti asioita, joihin on kiinnittynyt."

"Miten niin tiedät, ettet kuulu (hormonien) riskiryhmiin? En ensin ajatellut kertoa tätä, kun olet niin hermoheikko terveysasioissa, mutta tässä tilanteessa on pakko: kyllä meidän suvussa on aivoverenkiertohäiriöitä. - - (esimerkkejä) - - Luin näistä trans-asioista hiljattain ja vastaan tuli artikkeli, jossa sanottiin, että miehelle annetut naishormonit kasvattavat aivoverenvuodon riskiä." (Tämä minua pelottaa nyt aika paljonkin).

"Transsukupuolisuutta VOI muuttaa, vaikka kaikkialla toitotetaan, että ei voi. On tiedossa ihmisiä, joiden trans-taipumus on palannut "normaaliksi". Siihen saa apua. Kaikki on kiinni TAHDOSTA."

"Helpompi tie ja vähemmän rankka, joskin vaatii TAHTOA: oma sukupuoli vahvaksi."

***

Vaikka olen viime aikoina ollut hyvinkin päättäväinen ja varma prosessin suhteen, keskustelu ja etenkin jotkut äidin kommenteista saivat minut hyvin hämmentyneeksi ja ahdistuneeksi. Niin ahdistuneeksi, että itkin eilen illalla ja tänään päivällä, vaikka yleensä itken tosi harvoin. Monet äidin väitteistä on melko helposti kumottavissa (osa pistää melkein vihaksi), mutta osa on sellaisia, joihin minäkään en pysty sanomaan mitään. Kun väitteet ovat noinkin hyvin perusteltuja, sitä alkaa väkisinkin miettiä, olisiko niissä sittenkin jotain perää. Tuntuu, etten enää tiedä, uskallanko luottaa omiin tuntemuksiini - suoraan sanottuna en tiedä, mitä ihmettä minun pitäisi tehdä hormonien aloittamisen suhteen. Haluan prosessia edelleen enemmän kuin mitään muuta, mutta samaan aikaan monet äidin sanat piinaavat päätäni.

Tämän kaiken jälkeen voi olla vaikea sanoa mitään, mutta kuulisin silti mieluusti ajatuksianne. Taidan olla aika hukassa.

(Sorry, no English translation this time, right now I'm too confused to write one. It's all about how my parents try to convince I'm not a real transsexual but I'm just telling lies to myself)

107 kommenttia:

  1. Oho. Kovia ja raskaita sanoja ehdottomasti. Luin kaikki äitisi kommentit huolella läpi, hänellä on mielenkiintoisia pointteja. Mutta, osa niistä tosiaan on selvästi vääriä toteamuksia. En ole itse sitä mieltä, että koska olit pienenä lapsena tyypillisen 'poikamainen' se tarkoittaisi ettei käsitys omasta sukupuolesta voi muuttua - en usko että läheskään kaikki oikeasti transsukupuoliset ihmiset kokivat jo lapsena alusta alkaen olleensa toista sukupuolta. Geeneillä ei asian kanssa varmaan edes ole tekemistä... Myös 'miehen mallin' puuttuminen on mielestäni huono selitys tuntemuksillesi, nimittäin yksinhuoltajaäitejäkin on nykymaailmassa hirveän paljon, joidenka perheessä lapselta puuttuu myöskin 'miehen malli' täysin kokonaan mutta se ei yhtään mitenkään oleellisesti lapseen vaikuta (kuten ei esimerkiksi itseeni). En myöskään usko että naiseksi haluaminen olisi jokin 'pakokeino' huonon itsetunnon takia - naisten elämä ei sen helpompaa ole kuin miestenkään - jopa päinvastoin, jos äitisi sitä yritti väittää.
    Lisäksi, olen täysin samaa mieltä, että seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti pitää ehdottomasti pitää erillään, eivätkä kyseiset asiat liity toisiinsa millään tapaa.
    Olen hiukan väsynyt tähän aikaan illasta mutta satuin kuitenkin lukemaan tämän jo ja halusin nyt kommentoida kun oli vielä jotain ajatuksia päässä... anteeksi mahdollisesti sekava teksti enkä tiedä oliko tästä mitään apua, mutta en ehdi enkä jaksa kirjoittaa juuri nyt enempää. Kommentoin mahdollisesti uudestaan huomenna... tsemppiä. Pidä päätöksestäsi kiinni, jos itse tunnet sen oikeaksi ja uskoisit rakastavasi itseäsi enemmän naisena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki oli apua! Järkeviä ajatuksia - olen ihan samaa mieltä noista mainitsemistasi jutuista. Kiitos.

      Poista
  2. En voi sanoa, että äitisi kommentit olisivat mitenkään hyvin perusteltuja. Suurimmaksi osaksi ne perustuvat vain hänen omaan näkemykseensä asioista. Nuo "heikko itsetunto" perustelut vähän ihmetyttävät myös. Toki hän on tuntenut sinut koko elämäsi ja tietää sinusta enemmän kuin moni muu, mutta silti kommenteista paistaa läpi jonkinlainen tietämättömyys ja halu kieltää asioiden todellinen laita.

    Tämä on siis vain minun, anonyymin blogin lukijasi mielipide. Älä masennu ikävistä kommenteista, vaan keskity nyt vain olennaiseen, koska uskon, että olet itse kuitenkin varma mitä teet. Näytä äidillesi, että hän on väärässä. Itse kuitenkin tunnet itsesi parhaiten :) Vanhempasi tottuvat vielä asiaan ajan mittaan.

    t. Aktiivinen blogisi seuraaja

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut blogiasi jo pitkään, mutten ole aiemmin kommentoinut mitään. Minusta ehdottomasti järkevintä olisi, jos jatkaisit prosessia ja toimisit sen mukaan. En täysin tarkkaan tuosta prosessin kulusta tiedä, mutta sehän on rakennettu juuri siten, että sukupuolenkorjauksesta oltaisiin aivan varmoja ennen kuin sitä lähdetään toteuttamaan? Aiemmassa postauksessa kertomasi hormonihoidon aikaistaminen kuulosti mielestäni harkitsemattomalta ja huonolta idealta, koska juuri tuon peruuttamattomuuden takiahan tämä korjausprosessi on tehty niin hitaaksi.

    Itse koen, että olisi parasta jos vain menisit (kuin myös kaikki muutkin korjausta haluavat) sovitun kaavan mukaan ennen mihinkään peruuttamattomaan ryhtymistä. Vuosi voi kuulostaa pitkältä ajalta, mutta murrosikäsi on kuitenkin jo ohi, joten ei sinä aikana enää mitään suuria muutoksia tapahdu, mitkä tekisivät sinua sen miehekkäämmäksi. Ottaen huomioon vielä nuo ongelmat itsetunnossasi ja epävarmuuden, niin en usko että on hyvä tehdä mitään hätiköityä vaikka tällä hetkellä olisitkin aivan varma päätöksestäsi. Jos varmuuttasi voi horjuttaa noin "helposti", ei se ehkä kuitenkaan kauhean tukevalla pohjalla ole.

    Jos vain luottaisit ammattilaisiin ja prosessin kuluessa mikäli molemmat osapuolet tulevat täyteen varmuuteen, että halusi olla naispuolinen on aito, en usko että siinä enää silloin mitään epäröitävää on. Ja luulisi, että vanhempasikin silloin hyväksyisivät, kun et tosiaan olisi vain itse asioita käynyt läpi, vaan hyvin perusteellisesti asiaan perehtyneen ihmisen kanssa. Siinä olisi myös tarpeeksi aikaa parantaa itsetuntoasi ja selventää ajatuksiasi :)

    Tämä näin ulkopuolisen silmin nähtynä, toivon että edes jotain ajatuksia ja apua antoivat nämä mieleeni tulleet jutut. Blogiasi on ollut tosi mukavaa lukea, hassua miten sitä voikaan tuntea iloa ja surua ihan tuntemattoman puolesta :D Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin sisälläni tunnen, että virallinen prosessi olisi monella tapaa (esim. vanhempien mielenrauhan kannalta ja terveydellisesti) järkevin reitti. Silti sitä vain pelkää, että tutkimusjakson jäljellä olevien kuukausien aikana kehoni ehtii kuitenkin hivuttautua "väärään" suuntaan - onhan fakta, että miehen luusto muotoutuu lopulliseen miehiseen muotoonsa jo 25 ikävuoteen mennessä, joka lähestyy päivä päivältä. Vaikka murrosikä on jo ohi, hormonien vaikutuksien kannalta on kuitenkin lukemani mukaan vielä huomattava merkitys sillä, aloittaako lähempänä 20 vai 30 ikävuotta. Tuntuu siis jotenkin turhauttavalta olla aloittamatta jo omatoimisesti, kun diagnoosi kuitenkin vaikuttaa sen verran todennäköiseltä (ja jos jostain syystä olisikin pakko keskeyttää prosessi jostain syystä, hormonit voi lopettaa vielä joidenkin kuukausien jälkeen ilman, että mitään "lopullista" on tapahtunut). Mutta toistaiseksi hillitsen itseni ja yritän vielä miettiä kaikki asiat läpi niin tarkasti kuin mahdollista. Kuitenkin kyse on (oletettavasti) "vain" 5-11 kuukaudesta ennen kuin saisin diagnoosin.

      Kiitos paljon Lovella.

      Poista
  4. Välillä vetää aika sanattomaks sun äidin kommentit. Mun mielestä on väärin väittää, että sulla on "vääristynyt" minäkuva. Ja mua pisti vähä vihaks toi viittaus: "On tiedossa ihmisiä, joiden trans-taipumus on palannut "normaaliksi"." Iha ku sun äiti pitäis sua jonain kummajaisena. :(
    Ja toho et olit lapsena ihan poika. Ite oon siis tyttö ja olin hyvinkin poikamainen pienenä, mutta koen itseni aivan tytöksi. Äitisi logiikan perusteella voisi väittää, että olisin sisäisesti poika, mitä en todellakaan ole.
    Joo ajatus ei kulje enää tähä aikaa, mutta kovasti voimia ja haleja sulle <3 Katotaa saisinko jotain järkevää sanottavaa lisättyy ku oon hereillä!

    VastaaPoista
  5. Voi sinua, iso halaus täältä!
    Mitä äitisi kommentteihin tulee, niin no.. jotkin vaikuttivatkin suht 0perustelluilta ja varmasti niillä on helppo sekoittaa vasta äskettäin korjausprosessiin lähtenyt ihminen. Ymmärrän myös, että heillä on vanhempinasi huoli, että tekisit vääriä päätöksiä ja olisit lopulta onneton - toisaalta eiköhän siinä ole pitkälti myös syynä heidän oma kapeakatseisuutensa sukupuolenkorjausta kohtaan ja itsekkäät halut estää sinua ryhtymästä hommaan. Ymmärrettävää, mutta valitettavaa.

    Ei ole mikään ihme, että koet olosi hämmentyneeksi tuon jälkeen - sitä tuppaa olemaan kovin altis vanhempien mielipiteille vielä aikuisenakin. Omat vanhempani saivat minut jopa vakuutettua hakemaan opiskelupaikkaa, joka ei millään tasolla kiinnostanut minua ja hylkäämään sen, mitä olin suunnitellut yläasteelta asti. Tulin onneksi järkiini ennen pääsykoekirjojen ilmestymistä. Jos kuitenkin koet olosi epävarmaksi, niin voithan sinä vielä odottaa ainakin pari kuukautta. Ymmärrän että asialla on hoppu, mutta mitään merkittäviä fyysisiä muutoksia ei enää tapahdu ainakaan tuossa ajassa, ja tuskimpa tulet korjausten jälkeen haikailemaan tuota lyhyttä aikaa. Uskon täysin, ettei sinun kohdallasi ole kyse mistään "vääristymistä", mutta psykologikäynnit varmasti vain auttaisivat poistamaan epäilyjä ja etenkin vanhempiesi tapaaminen hoitohenkilökunnan kanssa.

    Päädyt sitten odottamaan tai toimimaan heti, niin lykkyä tykö! Olet vahva, rohkea ja upea tyttö; tie tavoitteeseesi ei vamasti tule olemaan helppo ja suoraviivainen, mutta se varmasti kannattaa lopussa! Tuli kovin paha mieli lukea, että olit itkenyt asian takia :( voimahalaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;__; *halauksia*
      Tunnut ymmärtävän tilanteen tosi hyvin sekä minun että vanhempieni kannalta. Psykologia ja omaistapaamista odotellessa pitää vaan jatkaa tätä iänikuista asioiden pohdintaa ja mielessä pyörittelyä. Halaus vielä!

      Poista
  6. Pisti oikein vihaksi lukea noita juttuja. Äitisi taitaa väkisin yrittää kääntää päätäsi. Älä nyt anna tuon liikaa vaikuttaa omiin päätöksiisi vaikka ymmärrän, että vanhempiesi mielipide on tärkeä. Tuskinpa vanhempasikaan sinua täydellisesti tuntevat vaikka niin antavat tuossa ymmärtää. Mielestäni vain sinä itse voit tietää mitä todella haluat tehdä ja mikä sinut tekee onnelliseksi.
    On myös törkeää tulla väittämään etteikö sinusta voisi koskaan tulla naista. Niinkuin äitisi voisi sitä tietää.
    Muista kuitenkin asettaa omat ajatuksesi ja tuntemuksesi muiden edelle. :)
    Paljon voimia sinulle ja toivottavasti tämä tilanne selviää pian!♥

    VastaaPoista
  7. Nyt tulee ehkä paskin neuvo ikinä ja niin mainstream, mutta kuuntele sydäntäsi. Sä itse teet päätöksesi sä tiedät kuka sä olet ja millainen olet pohjimmiltasi. Teet mitä itse näet parhaaksi ja mikä tuntuu mukavalta ja oikealta. Ja kun äitisi oli laittanut tuonne että niitä ystäviä ei ehkä olekkaan parin vuoden päästä, niin kyllä niitä on ja tulee olemaan enemmän. *halaus* Muista vain katsoa kohti tulevaisuutta ja nykypäivää älä katso menneisyyteen.
    Jotta elämässä pääsee eteenpäin tarvitaan vain uskoa, toivoa ja keijupölyä! (Wait what? XDD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa olisikin olemassa keijupölyä, joka muuttaisi minut aidoksi naiseksi tuosta noin. Mutta varmasti usko ja toivokin auttavat tässä asiassa. *halaus* Kiitos Rii-nyan.

      Poista
  8. Toisaalta kurja lukea noita kommentteja, toisaalta huomaa kyllä kuinka paljon vanhemmat välittävät ja yrittävät auttaa, ja miettiä asiaa monelta kantilta. Olen Lovellan kanssa samaa mieltä, että asiantuntijoiden kanssa asian läpi käyminen, eli prosessin jatkaminen, varmasti avaa koko jutun paljon paremmin. Vaikka ihminen itse tuntee itsensä parhaiten, oma kuva itsestään voi silti olla hyvin hankala hahmottaa ihan täysin. Minä ainakaan en hahmota henkistä tahi fyysistä itseäni kovinkaan hyvin. Silloin juuri ulkopuolisen, ja nimenomaan ammattilaisen näkemykset auttavat huomattavan paljon. Omiin epävarmuuksiin ja vanhempien pelkoihin ei kannata uhrata liikaa mietteitä, mutta kaikki on kyllä varmastikin oikein hyvä kirjoittaa ylös! Eli blogiin ja mielellään vielä fyysiseen muistikirjaankin. Kirjoittaminen on hirveän hyvä keino oppia tuntemaan itseään.

    Paljon voimia sinulle! Asiat kyllä selkiytyvät ihan varmasti, kun sen eteen tekee töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaahan se hyvinkin olla, että prosessin edettyä parikin kuukautta asia on auennut minulle ja vanhemmilleni jo paljon enemmän. Kirjoittamisesta on tosiaan ollut hyötyä, ja tulen tekemään sitä jatkossakin. Kiitos Miss Chaos!

      Poista
  9. Teki jotenkin pahaa lukea erityisesti tuota huonosta itsetunnosta hokemista. Jokaisella meistä on huono itsetunto jossain vaiheessa elämää, ja toisaalta jokainen rakentaa sen oman identiteettinsä jonkin asian tai piirteen ympärille - jokaisella on todellisuudesta poikkeava minäkuva ja jokaisella se on jollain tavalla "vääristynyt" koska ihminen on subjektiivinen olento.

    Ihmisillä on myös aina elämässään erilaisia rooleja riippuen siitä kenen seurassa on. Aika harva esim. puhuu ihan samalla tavalla kavereiden kuin isoäidin kanssa. Sinulal rooleiss aon vähän isompi ero keskenään ja se tietysti aiheuttaa hankaluuksia kun et voikaan vain sujuvasti vaihtaa roolista toiseen tilanteen mukaan. Niinpä on pakko pyrkiä priorisoimaan eri roolit.

    Tilanteesi on varmasti rankka tällä hetkellä. Voimia pohtimiseen. Jos sinulla on joku puhelinnumero transpolille, kenties voisit soittaa sinne ja kysyä voisiko sieltä järjestyä joku keskusteluaika mahdollisimman pian jotta saisit jutella asiasta aiheeseen perehtyneen mutta kuitenkin ulkopuolisen ihmisen kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo, on kyllä. Itse transpolilla ei tosin taida olla sellaista keskustelumahdollisuutta, mutta sitä varten on Transtukipiste. Kiitos muistutuksesta, pitänee vihdoin mennä sinnekin juttelemaan oikein työntekijän kanssa. Ei siitä voi olla muuta kuin hyötyä.

      Poista
    2. Hienoa, en tullut ajatelleeksi koko tukipistettä. Ota ihmeessä yhteyttä sinne, olosi helpottaa parhaiten kun puhut asiasta niin paljon ja niin monelle että alat jo itsekin kyllästyä aiheeseen. Kokeiltu on muutamassa vaikeassa tilanteessa. :)

      Poista
  10. Enpä voi oikein muuta neuvoa antaa kuin, että kuuntele sydäntäsi ja toimi sen mukaan. Kiirehtiä ei tuon prosessin suhteen kannata vaan suosittelen käymään koko prosessin normikaavan mukaan - sinulla on kuitekin koko loppuelämäsi aikaa viettää naisena. Kannattaa käyttää kaikki jäljellä oleva aika ennen hormonien aloittamista pohdiskeluun ja itsensä tutkiskeluun.

    Kokemuksesta tiedän, että suurimmissa päätöksissä kannattaa antaa itselleenkin aikaa tottua ajatukseen ja saada tietynlainen sisäinen rauha päätöksen suhteen. Oma huolenaiheeni tuntuu tuohon sinun tilanteeseesi verrattuna todella vähäpätöiseltä eikä päätökseni ole lainkaan yhtä peruuttamaton kuin sinun tapauksessasi - kyse on niinkin pienestä asiasta kuin basson hankinta ja soittamisen aloittaminen. Kuitenkin se on saanut äidiltäni suorastaan täyden tyrmäyksen (isäni ei edes tiedä...) ja aiheuttanut useita öitä, jolloin en ole pystynyt estämään kyynelien virtaamista silmiini. Vaikkei oma unelmani olekaan kovinkaan kummoinen olen aina pelännyt aivan kauheasti puhua kenenkään kanssa koko asiasta. Harva ystäväni tai sukulaiseni tietää koko haaveestani ja vielä harvempi todella uskoo siihen - kukaan ei osaa kuvitellakaan pientä hiljaista ja ujoa classic/sweet lolita neitoa ja klassista musiikkia soittavaa huilisia basson kanssa kapinallisena rokkarina, jollainen syvällä sisimmässäni asustaa. Jo pelkästään tyylini muuttaminen lolitaan sai äitini aluksi kauhistumaan; minähän herättäisin kauheasti huomiota ihmisten ilmoilla liikuessani!

    Noin puoli vuotta sitten tein lopullisen päätöksen siitä, että lopetan itselleni valehtelemisen ja ostan sen basson viimeistään ensi syksynä, kun en kerta mitenkään saa sitä pois mielestäni, vaikka olen jo monta vuotta yrittänyt keksiä sataa hyvää syytä unohtaa koko "turhanpäiväinen" haave. Vaikka syksyyn onkin vielä puoli vuotta ja olen malttamaton -olenhan jo valmiikisi hieman vanha aloittamaan uuden soittimen soittamista, varsinkin jos tarkoituksena on tulla todella hyväksi soittajaksi (vaikken sentään ammattilaiseksi tähtääkään) - niin päätökseni jälkeen olen pystynyt olemaan paljon... huolettomampi... eikä minun ole enää tarvinnut itkeä yrittäessäni miettiä teenkö oikeaa ratkaisua. Jotenkin olen tässä puolen vuoden aikana saanut rauhan ja varmuuden siitä, että tämä on se, mitä todella haluan - olivat sukulaiseni ja ystäväni mitä mieltä tahansa.

    Joten joo... tuli kauhean pitkä ja asiaan mitenkään liittymättömaltä vaikuttava viesti, mutta perus pointtini oli se, että ymmärrän todella hyvin tunteesi päätöksesi suhteen. Meillä molemmilla on tilanne, jossa kaikki viivyttely on tavallaan hukkaan heitettyä aikaa. Silti kannattaa ottaa tuleva vastaan aivan rauhallisin mielin, vaikka se onkin vaikeaa. Meidän kummankin vanhemmat vastustavat päätöstämme, mutta tässä kannattaa todella miettiä, mitä itse elämältään haluaa. Kannattaa olla rehellinen itselleen: vain silloin voi tehdä päätöksiä, joita ei joudu katumaan jälkikäteen. Vanhemmat toki tuntevat lapsensa paremmin kuin muut läheiset, mutta hekään eivät voi nähdä, mitä todella on sydämmessäsi. Vanhemmat myös tuppaavat aina vertaamaan siihen, millainen on ollut lapsena ja vastustavat kaikkia muutoksia - useimmille vanhemmille on vaikea hyväksyä jo sitäkin, että heidän lapsistaa kasvaa aikuisia ;).

    Muuten se mummon järkyttämiseen vetoaminen on minun mielestäni typerä syy olla ottamatta uutta askelta elämässään. Totta kai hänelle on varmasti shokeeraavaa kuulla asiasta. Toisaalta eihän sitä koskaan voi tietää - hän voi olla yllättävänkin ymmärtäväinen (en tietenkään tunne mummoasi). Sitä paitsi mummosihan voi ihan hyvin elää vielä vaikka kuinka monta vuotta, joten ei kannata jarruttaa vain odottaakseen hänen kuolemaansa. Tuo hunoon itsetuntoon vetoaminenkaan ei ole kovin reilua. Minullakin oli nuorempana aivan todella huono itsetunto. Silti en halua basistiksi vain saadakseni suosiota tai näyttääkseni muille, että "katsokaa, kyllä minäkin uskallan", vaan koska oikeasti haluan tehdä hyvää musiikkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka tilanteesi on eri, vertaus on oikein osuva. Meidän pitää tosiaan kuunnella sydäntämme ja luottaa, ettei se johda harhaan - vanhempienihan mielestä sitäkin voi harhauttaa. Vaikka vanhempani sanovat, ettei minussa ole mitään tyttömäistä, niin sydämeeni he eivät kuitenkaan näe. Miksi sen sisäisen tytön pitäisikään näkyä niin selvästi esimerkiksi tämän mieskehon elehdinnässä, eikö ehdottomasti tärkeintä kuitenkin ole sisin?

      Kiitos Ano! Jatkan itsetutkiskelua.

      Poista
  11. 3) "Kun jo ensimmäiset varovaiset mainintasi suuntautumisestasi herättivät ymmärtämystä kavereissasi, niin huomasit, että tämä on hyvä keino saada ihailua ja itsetuntoa. Tällä tavalla pääset sieltä sivusta yhtäkkiä jopa niiden monien ihailemiesi rohkeiden tyyppien ohi. Teet jotain niin repäisevää, että saat kaikkien huomion ja jopa ihailua rohkeudestasi.."

    - Jälleen, en allerkirjoita kaikkea, mutta osassa olen samaa mieltä. Mielestäni olisi ollut reilua kertoa vanhemmillesi tästä blogista ennen keskustelua (et muistaakseni ole vieläkään kertonut), sillä tämä on ollut erittäin suuri tekijä omantuntosi ja prosessin pönkittäjänä. Kuten aiemmin sanoin, kun lähes 100% "fanitytöistä" täällä ihailee rohkeuttasi ja sitä kuinka uskallat olla oma itsesi, ei se voi olla vaikuttamatta päätöksentekoosi. Vanhempasi puhuvat FB-kavereista, mutta jos he tietäisivät kaikki kymmennet ihmiset jotka eivät tunne sinua laisinkaan, mutta kannustavat sinua muutokseen, jonka oikeuden vain sinä itse voit tietää, olisi heidän sanomisensa todennäköisesti erilaisia kuin nyt.

    4) "Se että olet kiinnostunut tytöistä, osoittaa myös, että olet pikemminkin mies kuin nainen. Useimmat miehet, jotka haluaisivat olla naisia, ovat kiinnostuneita miehistä (toki eivät kaikki)."

    - Tämä ja se, mitä vastasit viime postauksen kommenteissa lapsien saamisesta. Mies, joka onkin nainen, mutta haluaa omat lapsensa omista siittiöistään. Srsly? Fucked up, koska jos olisit täysin nainen omasta mielestäsi, et juuri miettisi siittiöittesi pakastamista tai lapsien saamista tuolla tavalla. Miksi lapsesi kutsuisivat sinua, jos olet äiti, mutta silti heidän biologinen isänsä? Siinäpä pohdittavaa sitten lapsille...

    5) "Sitä paitsi äänesi ei välttämättä koskaan tule muuttumaan naiselliseksi. Tulet olemaan siihen aina tyytymätön, vaikka miten naiselta näyttäisit."

    - Et tule kuitenkaan olemaan 100% nainen vielä nykylääketieteellä, joten todennäköisesti olisit oikeasti tyytymättömämpi siihen millainen olisit muutoksen jälkeen kuin millainen olet nyt.

    6) "Täysi-ikäisyys ei istuta ihmiseen kypsyyttä, viisautta ja laaja-alaisuutta. Olet nuori ja elämää kokematon. Olet pohtinut asioita "huolella" yksin, mikä on vaarallista ja yksipuolista. Oma mielesi voi johtaa sinua harhaan, varsinkin kun tämä nykyaika on hyvin otollista tällaisille asioille.

    En tiedä voiko vanhempien sanomiset mennä tämän todemmaksi. Vaikka vanhemmat saattavat usein tuntua siltä, että he eivät ymmärrä nykymaailman menosta mitään, täytyy vanhemillesi nostaa hattua, sillä he ovat selvästi background checkinsa tehneet - ja googlesta vielä! Internet - kaiken pahan (mutta myös hyvän) alku. Ilman internetiä, olisit tuskin koskaan löytänyt koko lolita-juttua (kuten myöskään niin moni muu loli-harrastaja) ja voisit siihen kuluttaman ajan sijasta koittaa "miehistyä". Eläminen ja kokeminen on ainoa tapa parantaa itsetuntoa ja tulla viisaammaksi. Elä, koe, tee virheitä(mieluusti ei kuitenkaan mitään peruuttamatonta), hanki tyttö/poikaystävä, näe maailmaa (maailmassa on niin monta muutakin maata ja kulttuuria kuin Japani) ja uskalla olla oma itsesi (niin kuin itse näet ja koet, ei niin kuin kukaan täällä tai vanhempasi neuvoo sinua olemaan). Jos kaiken tämän jälkeen sinusta edelleen tuntuu, että olet nainen, olet mielestäni valmis muutokseen. Meidän ikäisillämme on kuitenkin valitettavan yksipuolinen maailmankuva ja tiettyyn piiriin on liian helppo jäädä "comfort zonelle" makaamaan. Olet älykäs, mutta vanhempasi ovat sinua viisaampia - sitä ei mikään muuta, koska elämänkokemusta ei missään voi opiskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Tämän kuuluisi olla se eka viesti...) Täällä myös blogiasi jo jonninverran seurannut. Olen odotannut oikeaa hetkeä kommentoida ja näkisin tämän postauksen olevan vihdoin oikea aika kertoa omat näkemykseni tähän asiaan. (Tulee monessa eri viestissä, koska meni vähän pitkäksi kuten tekstini aina)

      Eniten olen blogisi kanssa ollut shokissa kommentoijien näkemyksistä asiaan. Tuntuu, että 100% kommentoijista ovat kannustaneet prosessiin hyvin perustein tai täysin perusteetta. Olen äitisi kanssa hyvin monessa asiassa samaa mieltä ja vaikka osa hänen mielipiteistään oli ehkä hieman turhan kärjistetysti perustelluita, osa hänen pointeistaan oli enemmän kuin valideja.

      Mielestäni tärkein tekijä tähän koko projektiin ryhtymisessä on todennäköisesti heikko itsetuntosi. Muistan kuinka moneen kertaan vuosien varrella sinusta yritettiin ottaa jotain irti (kuten esim. TurkuTukholma viikonlopun Amarillo-reissulla), mutta juuri mitään ei saatu ja koko Joona oli täysi mysteeri kaikille. Henkilökohtaisesti paras muisto huonosta itsetunnosta oli 2011 SM-kisoista kun Spiritomb ilmestyi jostain mystisesti penkille pelin alussa ja annoit minun jättää sen penkille (etkä edes kutsunut tuomaria!). Todennäköisesti olisin varmaan saanut sinut ylipuhuttua laittamaan Spiritombin aktiiviseksi, jos tarpeeksi olisin vängännyt ja vain luoja tietää olisitko silloinkaan sanonut vastaan?? Mitätön esimerkki, mutta mielestäni selvä osoitus siitä, kuinka heikko itsetuntosi on, koska jo epäterve järki sanoo tuollaisessa kohtaa pyytää sitä tuomaria tai edes väittää vastaan.

      Takaisin itse asiaan. Näissä asioissa olen äitisi kanssa samoilla linjoilla:

      1) "Ei sitä [onnellisuutta] pysty etukäteen tietämään itsekään, eli et voi etukäteen tietää, tuletko oikeasti onnellisemmaksi keinotekoisena naisena kuin luonnollisena miehenä ilman kaikkia hoitoja. Sukupuolen vaihdos voi aiheuttaa ihmisille erilaisia ongelmia, joista ei voi tietää etukäteen, ja paluuta takaisin ei ole, vaikka kuinka haluaisi."

      - Koska itsetuntosi on niin heikko, en mitään muutosta alkaisi tekemään ennen kuin olet korjannut tärkeimmän asian - itsetuntosi. Sitten voidaan katsoa vaihdatko sukupuolta vai et. Sukupuolen vaihdos ei tule tekemään sinusta yhtään itsevarmempaa vaan ehkä jopa vielä epävarmemman (jos se nyt on edes mahdollista)

      2) "Tyttönä elämisen haave on, sano mitä sanot, mielen pakoa todellisuudesta. Se on pelkoa miehenä olemista kohtaan ja toiveajattelua, että tyttönä olisit onnellisempi, kun et ole uskaltanut kohdata miestä itsessäsi."

      - En tiedä tuosta miehen kohtaamisessa itsessäsi, koska en tunne sinua niin hyvin, mutta paolta todellisuudesta tämä kyllä tuntuu. Ja fakta on, että vaikka muuttuisit osalta naiseksi, todellisuus sinun on kohdattava edelleen (joka tulee olemaan vielä vaikeampaa tässä yhteiskunnassa kuin nyt) ja et todennäköisesti olisi yhtään sen onnellisempi. Kirjoitit sen 5 vai 6 L:aa ylioppilaskokeissa ja olet todistanut, että pystyt periaatteessa mihin vain - itsetunnon löytäminen on vaikeaa, mutta ei todellakaan yhtä vaikeaa kuin noin monen L:n kirjoittaminen. Ja loppujen lopuksi se vaatiikin sitä aivan samaa asiaa kuin lukeminen - panostusta.

      Poista
    2. 7) Tuo terveys

      -Terveys on ihmisen tärkein asia ja jos et ole terve, et ole onnellinen. Ihan sama missä ihmisiltä kysytään, mikä heille on tärkeintä elämässä, lopputulos on aina terveys. Ilman terveyttä kun mistään muustakaan ei pysty nauttia. Mielestäni tämä on se viimeinen naula arkkuun, että jos OIKEASTI olet aivan 150% varma muutoksesta, silläkin uhalla, että olet valmis menettämään elinvuosiasi tai muuten vain tulle "epäterveemmäksi", on minusta oikein että vaihdat sukupuoltasi.


      Lopuksi. Olen käytännön ihminen ja kuten olet hyvin analysoinut mahdolliset negatiiviset asiat, mitä muutos voi sinun elämänlaatusi tuottaa, kysyisinkin - onko se sen arvoista? Olet hyvä tyyppi (Ihan poikanakin joka pelaa tennistä), fiksumpi kuin suurin osa ihmisistä ja olet turhaan epävarma. Se yksi Amarillokerta oli tarpeeksi minulle todistamaan sen ja mielestäni sinun pitäisikin ymmärtää se ja sen arvulla korjata itsetuntosi.

      Mitä tyttöilyyn tulee - vaikka et vaihda sukupuolta, on mielestäni silti ihan ok jatkaa sitä, jos siitä oikeasti jotain saat irti senkin jälkeen kun parannat itsetuntosi. Yhteiskunnassa naisten vaatteisiin pukeutuminen on kuitenkin niin "yleistä"; että siihen mieltyneitä ihmisiä löytyy aivan vallan ylimmän kahvan omaavista ihmisistä normaaleihin duunareihin. En voi sanoa, että itse pitäisin sitä normaalina, mutta jokaisella meistä on omat "outoutemme" jotka tekevät meistä onnellisia ja uniikkeja.

      Blogger taas osaa kun viestit menivät järjestykseen 2. 1. 3. ....

      Poista
    3. Kiva kun joku tuo vähän eriävää, mutta hyvin perusteltua näkemystä asiaan. Täällä kun tunnutaan joko olevan go for it tai sitten että hyi vittu olet luonnoton -paskaa. Se tekee hyvää myös Joonalle. Mutta yhteen kohtaan tahtoisin vähän kommentoida.

      """4) "Se että olet kiinnostunut tytöistä, osoittaa myös, että olet pikemminkin mies kuin nainen. Useimmat miehet, jotka haluaisivat olla naisia, ovat kiinnostuneita miehistä (toki eivät kaikki)."

      - Tämä ja se, mitä vastasit viime postauksen kommenteissa lapsien saamisesta. Mies, joka onkin nainen, mutta haluaa omat lapsensa omista siittiöistään. Srsly? Fucked up, koska jos olisit täysin nainen omasta mielestäsi, et juuri miettisi siittiöittesi pakastamista tai lapsien saamista tuolla tavalla. Miksi lapsesi kutsuisivat sinua, jos olet äiti, mutta silti heidän biologinen isänsä? Siinäpä pohdittavaa sitten lapsille..."""""

      Miten se on fucked up? Kyllä trans-ihmisetkin tahtovat lapsia, ihan biologisia sellaisia ja lisäksi se on useille myös se ainoa mahdollisuus saada yhtään. Siinä vaiheessa ei ole väliä tuleeko se oma panos siihen lapsentekoon siittiöistä vai munasoluista. Vaihtoehtoja kun ei ole. Lisääntyminen on joka tapauksessa yksilön biologinen elämäntehtävä ja lisäksi myös monen elämänhaave, olipa sitten mies, nainen, jotain muuta. Jopa niillä, joilla ei ole mitään mahdollisuuksia saada biologisia lapsia yleensä tuntevat ainakin jossakin välissä elämää suurta tarvetta hankkia lapsia.

      Ja lapsille sillä ei ole mitään väliä. He kasvavat ja tottuvat tilanteeseensa ja pystyvät elämään onnellisena, kunhan vanhemmat tai vanhempi tai muut hoitajat ovat rakastavia ja turvallisia. Heille ei ole minkäänlaista väliä mitä sukupuolta vanhemmat on. He tarkastelevat sukupuolia lähinnä kulttuurin aiheuttamien käyttäytymismallien suhteen. Eivätkä he tee eroa oman eikä kavereiden perheeseen ennenkuin joku taulapää alkaa lapsirukalle ehdottelemaan että sun perheesi on epänormaali, luonnoton, outo ja sairas aiheuttaen näin täysin turhaa tuskaa ja ahdistusta onnelliselle pikkulapselle.

      Ei mulla muuta.

      Poista
    4. Vasta-argumentteja Anonyymille

      Jo se että myönnät avoimesti huijanneesi turnauksessa kertoo sinusta jotain. Vahvat syövät heikot, right? Mielestäsi myös ihmisen halu saada lapsia on fucked up? Trans-ihmisillä kun ei ole muuta vaihtoehtoa omien lasten saamiseen kuin sukusolujen talletus, munasoluja ei transnainen tule koskaan tuottamaan. Also, miten seksuaalinen suuntautuminen on tekemisissä sukupuoli-identiteetin kanssa? Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Ja kun vielä homoudestakin voidaan katsoa kieroon ihmistä, miksi ihmeessä tässä tilanteessa joku korjaisi sukupuoltaan tietäen että sen seurauksena saa vielä homo-leiman?

      "en mitään muutosta alkaisi tekemään ennen kuin olet korjannut tärkeimmän asian - itsetuntosi."

      En nyt tunne Momon ajatusmaailmaa täydellisesti, mutta mitäpä jos syy huonoon itsetuntoon onkin juuri siinä että on miehen kehossa ja roolissa, muttei halua? Ei ns. osaa vetää miehen roolia, vaan nainen tulee luonnostaan? Jos saa olla luonnollisessa tilassa omana itsenään ilman että pilkataan avoimesti (tarkoitan siis että olisi miehenä, mutta käyttäytyisi kuin nainen), itsetunto oletettavasti parantuu.

      "Et tule kuitenkaan olemaan 100% nainen vielä nykylääketieteellä, joten todennäköisesti olisit oikeasti tyytymättömämpi siihen millainen olisit muutoksen jälkeen kuin millainen olet nyt. "

      Tämä lause pistää kyllä kiehumaan. Määrittele nainen? Miksei voi olla 100% nainen? Veikkaan että olet yksi näistä joka sanoo "luulin ensin tytöksi, mutta sillä olikin pippeli". On naisia käsillä, naisia silmillä, naisia varpailla, naisia vaginoilla, naisia peniksillä, naisia hiuksilla. Yksi fyysinen vaihtelevuus vain lisää. Vaikka olisi 100% biologisessa miehen kehossa, se on vain fyysinen ominaisuus, eikä osa ihmisen sukupuolta.

      "Ilman internetiä, olisit tuskin koskaan löytänyt koko lolita-juttua (kuten myöskään niin moni muu loli-harrastaja) ja voisit siihen kuluttaman ajan sijasta koittaa "miehistyä". Eläminen ja kokeminen on ainoa tapa parantaa itsetuntoa ja tulla viisaammaksi."

      Eikö elämässä ole kyse juuri sen tekemisestä josta itse pitää? Miksi kuluttaa aikaa johonkin sellaiseen mitä ei halua tehdä, tässä tapauksessa "miehistymisen koittamiseen". Jos vapaa-ehtoisesti oma-aloitteisesti etsii lolita-yhteisöjä ja kuluttaa aikaansa siihen, eikö se jo kerro että kyseinen ihminen haluaa oikeasti sitä? Monellekko elokuvaohjaajalle sanoisit "miksi kulutat aikaa elokuvien katseluun ja niiden tutkimiseen? Voisit käyttää sen ajan vaikka jääkiekon pelaamiseen"?

      Poista
    5. Oi, tästä tulikin mielenkiintoista keskustelua. Kiitos kaikille *-*!

      Täytyy kyllä sanoa, että yhdyn täysin Asio Otuksen lapsikommenttiin ja vasta-argumentoivan anon ajatuksiin. Juuri noin olen asioita itsekin pohtinut. "Naisen rooli" ei ehkä tule täysin luonnostaan (mikä lienee kuitenkin ymmärrettävää 23 v miehen kehossa, roolissa ja mieshormonien vaikutuksessa pakosti eläneelle), mutta joka tapauksessa huonon itsetunnon syy onkin todennäköisesti juuri siinä, että joudun olemaan haluamattani miehen kehossa ja roolissa - siltä minusta ainakin tuntuu.

      Keskustelun aloittaneelle Anolle:

      Vau. Heti Spiritomb-maininnasta tajusin, kuka siellä kirjoittelee, ja melkeinpä liikutuin. Olemme yhteisestä harrastuksesta huolimatta olleet melko etäisiä, mutta arvostan suuresti sitä, että kirjoitit takiani näin perusteellisen analyysin. Kuten Asio ja toinen Anokin osoittivat, perustelusi eivät ole kaikilta osin aivan sulatettavissa, mutta esitit kyllä tärkeitä pohdinnan aiheita. Eriävät näkemykset tosiaan tekevät hyvää - jos/kun niistäkin pääsee yli, on valmis prosessiin. Kiitos.

      Jäin vielä miettimään Amarillo-muistelmaasi. Muistaakseni TurkuTukholman jälkeisessä raportissa juuri kirjoitit, miten Amarillossa olin osoittautunutkin luultua paremmaksi tyypiksi? Jotenkin nyt on hämmentävää lukea, että olin silti "täysi mysteeri kaikille". Ehkä kyse oli vain siitä, että olin kuitenkin hieman ujo ja siten huono tutustumaan minulle tuntemattomampien piirien ihmisiin. Kyllähän monien pelaajien kanssa olin läheisimmissäkin tekemisissä, ja tuskin heille olin mikään mysteeri, päin vastoin. Mitä Siritomb-tilanteeseen tulee, niin sen mystiseen ilmestymiseenhän oli oikeastaan looginen syy, ja ehkä penkittämisen sallimisella yritin vain osoittaa spirit of the game -asennetta. Joskus saatan kyllä antaa liian helposti periksi, mutta en yhdistäisi sitä suraan itsetunnon heikkouteen. Kyllä minä judgeakin olen huutanut, ehkä joskus jopa turhissakin tilanteissa. (Ja jos joku pohtii tätä jargonia, niin kyse on Pokémon-korttipelistä :P)

      Poista
  12. Normaalisti pistäisin tähän kunnon rantin äitisi mielipiteistä mutta valitettavasti ne vetivät minut niin hiljaiseksi, etten pystynyt muuta kuin lukea ja haukkoa henkeä. Vanhempasi ovat mulkvisteja enkä koskaan toivoisi kenellekkään samanlaisia. Siksi otan osaa. Voimia muru! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Ano ♥! ("Mulkvisti" on ehkä hieman karu nimitys, koska kuitenkin he rakastavat minua ja yrittävät ajatella parastani. Mutta kieltämättä joissain asioissa heidän silmiään voisi vielä vähän avata...)

      Poista
  13. Tulin vähän surulliseksi, äitisi kommentit olivat hyvin tylyjä enkä ihmettele, että tulit sinäkin surulliseksi. Juuri nyt et tarvitsisi käännytyssaarnaa vaan jutteluseuraa. Kannattaa ehkä jutella luotettavien ystäviesi kanssa, josko saisit ajatuksiasi selväksi=)(Vaikka toki tämä blogiinkin kirjoittaminen varmasti auttaa, mutta eriasiahan se on jutella oikeiden ihmisten kanssa.)

    Vaikka äitilläsi oli monta mieltäalentavaa lausetta, mieleeni jäi silti se yksi tärkeimmistä: "Meille on aina tärkeintä oman lapsemme onni, eikä edes identiteetti. Jos tämän sukupuolen vaihdoksen myötä tulisit varmuudella onnelliseksi, niin suvun hyväksynnällä ei olisi mitään merkitystä." Kyllä vanhempasi sinua rakastavat kaikesta huolimatta. Ehkä hekin tarvitsevat vain ymmärrystä,sillä heilläkin on varmaan pää aika sekaisin nyt eikä heillä ole kokemusta siitä, miten tälläiseen asiaan pitäisi suhtautua.


    Mutta muista. Olet lähtenyt tähän prosessiin itsesi takia. Ymmärrän hyvin, että vanhempien mielipiteet ja hyväksyntä merkitsevät paljon. Mutta sinä itse tiedät parhaiten, mikä sinulle on parhainta. Vain sinä tiedät, mitä tunnet, ajattelet ja mistä tulet onnelliseksi.

    Voimia♥

    VastaaPoista
  14. Vau. Aika vahvoja näkemyksiä vanhemmillasi. On ihan ymmärrettävää, että nuo kommentit sekoittivat mieltäsi. Äitisi esittää asian niin, että hän saisi pääsi käännettyä. Hän haluaa sinulle parasta, tietenkin. Mutta silti hän sanoo "Haluaisimme, että tulet onnelliseksi aidosti, et keinotekoisuuden kautta." En ole paljon asiaa tutkinut, mutta eikö valtaosa sukupuolenvaihdoksen kokeneista ole onnellisia? Ja eikö tuo "keinotekoisuus" ole hieman väärä sanavalinta? Luin kaikki äitisi kommentit. Näistä näkyy todella selvästi hänen kantansa asiaan. En osaa paremmin auttaa, muuta kuin tee kuten itse parhaaksi koet! Olen varma, etteivät ystäväsi hylkää sinua. He tukevat ja auttavat sinua eteenpäin. Ehkä sinun pitäisi jutella heille. Kun saat selville heidän mielipiteensä, pystyt tekemään päätöksiä helpommin.

    Jälleen kerran voimia sinneppäin ♥! Täällä on yli 400 tsemppaajaa + anonyymit. Olet ihana sellaisena kuin olet tai tulet olemaan! <33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, se on ihan kyselytutkimuksillakin mitattu asia, että valtaosa sukupuolenkorjauksen tehneistä on tullut (mielestään) onnellisiksi. "Keinotekoisuus" on tosiaan väärä sanavalinta - ovathan hampaiden paikkaukset, tekonivelet, proteesit ja ties mitkä ihmisen terveyttä edistävät jutut tavallaan "keinotekoisia", eikä niissä ole mitään pahaa. Ystäville olen toki myös jutellut ja tiedän heidän mielipiteensä. Niistä on valtavasti hyötyä ja tukea, mutta silti mun pitää vielä pohtia asia omassa päässäni täysin selväksi :c.

      Kiitos Elsa ♥!!!

      Poista
  15. Yritä jaksaa ja kuuntele sydäntäsi :) Nuo ovat valtavia päätöksiä, joten ymmärrän vanhempiesi huolen, mutta sen olisi voinut tuoda pehmeämmin esiin. Et ole kummajainen, jos sitä mietit. Jokainen on arvokas ja rakkauden arvoinen. Vaikutat herkältä,mikä voi lopulta olla suurin vahvuutesi.
    Olet halauksen tarpeessa ^^

    VastaaPoista
  16. Voit Joona olla kuitenkin ylpeä vanhemmistasi. He selvästi rakastavat ja tahtovat sun parastas. He ovat myös kaivaneet tietoa eivätkä vaan turvautuneet edellisiin varsin suppeisiin tietoihin asiasta. He eivät myöskään ole lopullisesti hylkäämässä sinua vaan varmasti kuitenkin tulevat seisomaan rinnallasi, teitpä minkä valinnan tahansa. Ajan myötä, jos saat heidät vakuutetuksi, että teit onnellisuutesi kannalta oikean ratkaisun, he takuulla tulevat jopa tukemaan sinua.

    Toki he katsovat asiaa konservatiivisten, oman aikansa ja kasvatuksellisten lasien läpi ja kiinnittävät tarjotussa tiedossa lähinnä siihen, mikä palvelee heidän omaa asiaansa, sitä valintaa minkä he toivovat sinun tekevän. Esimerkiksi sukupuoliroolien, seksuaalisen suuntautumisen ja tuon geeni-kasvatus-puheen kohdalla se on selvää. Sukupuolirooleillahan ei nykyään ole sukupuoli-identiteetin kanssa tekemistä, seksuaalinen suuntautuminen ei tee kenestäkään yhtään enempää tai vähempää naista tai miestä, vaikka se suuntautuisikin oman sukupuolen edustajiin eikä kasvatuksella tai geeneillä ole todettu olevan juurikaan itsearvoista merkitystä (käsittääkseni). Kuitenkin he ovat suurimmaksi osaksi perustelleet näkemyksensä hyvin, kertoneet miltä kantilta he ovat kehityksesi nähneet. Suosittelen varovasti miettimään heidänkin kantaa asiasta.

    Muutenkin ennen lopullisen päätöksen tekoa toivon, että tosiaan etsit myös niitä eriäviä mielipiteitä, kaivat vähän negatiivistakin näkemystä prosessiin ja erityisesti objektiivista asiantuntemusta vaikka juuri niiltä lääkäreiltä ja hoitajilta. Myös vanhempasi kannattaisi kuunnella asiantuntevan, puolueettoman psykiatrin näkemyksen tilastasi, sillä hehän ehdottivat terapiaa, joten heillä on luottamus terapeutteihin ja näin ollen ammattikunnan näkemys painaa ja voisi rauhoittaa tilannetta.

    Itse subjektiivisesti ajattelen, että sinä tosiaan olet nainen ja kehon tuominen lähemmäs naiseutta, vaikka keinotekoisesti, tulee lisäämään onnellisuuttasi siitäkin huolimatta, ettet ehkä koskaan voi olla tyytyväinen kaikkiin puoliisi, jotka jäävät pakostakin muistoiksi mieheydestä. Mutta kukaanhan ei ole täydellisesti tyytyväinen itseensä. Kuten sanottu, Be happy with what you've got and work with it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikesta huolimatta olen ylpeä, että vanhempani välittävät minusta niin paljon. Se, että hämmennyn niin paljon joistain äidin kommenteista, kertoo vain siitä, että heidän mielipiteillään on myös paljon merkitystä minulle. Minusta vain tuntuu, että esimerkiksi heidän ehdottamansa "miehisyyden" etsiminen olisi todella hidas prosessi - pahimmassa tapauksessa siinä kävisi niin, että etsisin pari vuotta turhaan "miehisyyttäni", jonka jälkeen palaisin takaisin transprosessiin entistä ahdistuneempana, kun olisin huomannut, etteivät tuntemukseni mihinkään katoa.

      Lupasin vanhemmilleni, että menen tosiaan etsimään eriäviä mielipiteitä. He arvailivat, että "kristillisissä opiskelijajärjestöissä" saattaisi mahdollisesti olla trans-vastaisempia mielipiteitä, joskaan eivät kokemuksettomina olleet asiasta mitenkään varmoja. Mutta lupauduin menemään sellaiseen keskustelemaan ja etsimään näkökulmia :/

      Asiantunteva, puolueeton psykiatri taas on aika hankala löytää. On varmaan ihan arpapeliä, sattuuko kohdallemme osuva psykiatri olemaan tarpeeksi puolueeton. "Tavallisilla", transprosessin ulkopuolisilla psykiatreilla ei käsittääkseni ole edes kovin paljoa tietoa tai ymmärrystä trans-asioista (jota tämän asian selvittelyssä kuitenkin tarvittaisiin), joten siinäkin suhteessa saattaa olla vähän vaikeaa. Minun ja vanhempieni yhteinen aika on myös melko rajallinen, joten lienee hankalaa löytää psykiatri, joka yhdellä (?) käynnillä saisi riittävän hyvän kokonaiskuvan tilanteestani, kun transpolin työntekijöiltäkin identiteettini ymmärtäminen vaatii useita kuukausia ja käyntikertoja. Eiväthän transpolinkaan psykiatrit/psykologit periaaatteessa ole mitenkään "puolueellisia", joten ehkä mun vain kannattaa odottaa sitä prosessin aikana tapahtuvaa käyntiä ja pyytää vanhempiani ottamaan yhteyttä samaan henkilöön :/

      Niin, kukaan ei varmaan ole itseensä täydellisesti tyytyväinen. En usko, että minulla sen hyväksymisessä olisi mitään ongelmaa :)

      Kiitos paljon Asio!

      Poista
    2. Joo, se käynti siellä transpolilla selittää varmasti paljon heille. Lisättäköön vielä, minkä unohdin. Tosiaan he vetovata huonoon itsetuntoon, mutta eiköhän se mene niin, että ensin tulevat ahdistus ja hämmennys ja tyytymättömyys omaan sukupuoliseen tilaan ja sitä kautta huono itsetunto eikä toisin päin.

      Poista
  17. Moi

    Luin tässä töissä nopeasti läpi kirjoituksesi ja kyynel tuli täälläkin päässä silmään. En rupea erittelemään äitisi kommentteja, mutta suurin osa niistä nojaa siihen perinteiseen transtarinaan mikä ei suinkaan ole kaikkien transihmisten tarina. Ei kaikki ole 5-vuotiaista saakka olleet sitä tai tätä.

    Kannattaisi ehkä viedä heille jotain asiallista tietoa sukupuolen moninaisuudesta etteivät vanhempasi ole netistä löydetyn tiedon varassa.

    Mutta loppujen lopuksi vain sinä voit tietää sisälläsi kuka olet ja mitä haluat. Siihen ei kukaan muu pysty.

    Voimia ja haleja!

    Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Henna!

      Jep, aika perinteistä ajattelutapaa tuo, että kaiken olisi pitänyt olla selvää jo 5-vuotiaana - nykyään kun on todistettu, ettei se ole mitenkään välttämätöntä transidentiteetin "oikeellisuuden" kannalta.

      Yritin kertoa heille, että sukupuoli on paljon moniulotteisempi juttu kuin "biologinen tyttö/poika", mutta he pitäytyvät tiiviisti vanhentuneessa käsityksessään :I Pitänee näyttää heille Transtukipisteen materiaaleja tms.

      Kiitos paljon!

      Poista
  18. Äitisi kommentit herättivät paljon ajatuksia ja keskustelunaiheita, mutta olen aika huono ilmaisemaan itseäni ja halusin kiinnittyä nyt vain tähän kommenttiin:

    "Se, että olet pohtinut asioita Facebook-kavereiden kanssa, ei paljon paina. Ne kaverit eivät tunne sinua niin, kuin vanhempasi tuntevat. Heihin et voi luottaa niin, että varmasti tiedät heidän pysyvän rinnallasi silloinkin, kun sinulla on vaikeaa. Heidän tsemppauksensa on pinnallista, ei oikeaan, syvään ystävyyteen perustuvaa, vaikka he tällä hetkellä luotettavilta vaikuttaisivatkin."

    Kyllä. En tiedä esim. allergioitasi tai lempiväriäsi, jotka vanhempasi varmaan tietävät. En tiedä millainen olit lapsena, mitkä olivat sinun lempilelusi. Vanhempasi tietävät. Mutta silti on väärin olettaa, että he tietäisivät sinusta kaiken. Sanon tämän siksi, koska uskon, että omat vanhempani tietävät joistakin asioistani hyvin vähän tai edes ollenkaan, vaikka ne minulle tärkeitä ovatkin. Osan näistä jaan vain kavereille, osan tuntemattomille joita en koskaan tapaa ja osa pidän sisälläni visusti piilossa. Oletan, että jokainen tekee näin. Tämän takia kukaan ei voi tuntea sinua täysin. Vain sinä voit tuntea itsesi (vaikka se jokaiselle vaikeaa onkin).

    Mielestäni on siis väärin turvautua täysin vanhempien apuun ja neuvoon, kuten äitisi kommentisa kovasti yrittää neuvoa. He eivät tunne puoltasi, jonka jaat vain kavereille tai muille lähimmäisillesi. Vaikka ystävyys ei ehkä ole aina pysyvää, uskon, että rinnallasi on aina tukemassa joku.

    Ja mitä tuohon "pinnalliseen tsemppaamiseen" tulee... uskon siihen, että jokainen meistä oikeasti tarkoittaa sitä, mitä tänne on kirjoitettu. Sitä ei pidä väheksyä.

    Mielestäni parasta on se, että nimeomaan keskustelet asiasta kavereiden ja ammattilaisten kanssa. Olisin lisänyt myös vanhempien kanssa keskustelun, mutta voiko sitä keskusteluksi sanoa, jos se on enemmän käännytystä. Ja anna asialle aikaa, älä näiden kommenttien perusteella tee mitään hätiköityä.

    Lähetän vielä halauksia, taidat tarvita niitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan, vanhempani eivät tiedä (ainakaan kunnolla) kaikkia puoliani, eivätkä varsinkaan sitä, mitä tunnen ja ajattelen mieleni perukoilla. "Tyttöpuoleni" on tullut vahvimmin esiin ehkäpä juuri vuorovaikutuksessa kavereiden kanssa (ja yksin ollessa), joten on ymmärrettävää, että se puoli minusta on vanhemmille vieraampi (vaikka joitain "tyttömäisiä" piirteitä on aivan varmasti ilmennyt perhe-elämässäkin). Kodin ilmapiiri kun on aina tuntunut jotenkin sellaiselta, että minun olisi suotavaa käyttäytyä "poikana", koska sellaiseksi olen syntynyt biologisesti. En ole ehkä tietoisesti ajatellut silloin tukahduttavani jotain puolta itsestäni, vaikka niin on saattanut tiedostamatta käydä.

      En missään nimessä väheksy keidenkään tukijoideni tsemppaamista! En usko että kenelläkään olisi mitään syytä kirjoittaa tsemppauksia, joita ei oikeasti tarkoita ja joita ei voisi perustaa johonkin. Arvostan kannustuksia paljon, mutta täytyy muistaa, että lopulliset päätökset teen kuitenkin aina omassa päässäni, niin kuin jokaisen pitääkin :).

      Kiitos Sera! *hali* :)

      Poista
    2. Jokainen hieman vaihtoehtoisempaan kulttuuriin/alaryhmään kuuluva yleensä tukahduttaa jotain juttuja vanhempiensa edessä, oli sittne kyse seksuaaliseen suuntautumiseen, sukupuoleen, räväkämpään pukeutumiseen, musiikkiin liittyvään tai vaikka mihin vastaavaan liittyvästä asiasta. Aika monella kumminkin on tarve olla se vnahempien "unelmalapsi", se on ihan luontaista mutta usein ristiriidassa oman elämän kanssa.

      Poista
  19. tuossa kun lueskelin noita juttuja minun veri rupes suorastaan kiehumaan vihasta

    oikeasti SINÄ päätät SINUN tulevaisuudesta ja se mitä sinun äitis tai iskäs tai kuka tahansa muukaan ajattelee että mitä sinun "pitäisi olla" tai rupeaa arvostelemaan ja ylianalysoimaan sinua pitäis ajatella asiaa omalle kohdalle
    vaan kun ei osaa koska meidän ikäluokan vanhemmat on tosi vanhanaikasia ja just tollasia periaate ihmisiä

    ARGH usko pois minäkin olen joutunut taistelemaan siitä että minä saan olla minä
    mutta se on sen kivun ja tuskan arvoista

    älä anna kenenkään kertoa sinulle vastoin
    se mitä sinä tunnet olevasi on sinä
    se mitä haluat tulla olemaan on sinä
    se miten sinä ajattelet,näet ja käsittelet asiat on sinä

    ja silloin kuin joku horjuttaa "sinua"
    ei sinun tarvitse enään kuunnella tai arvostaa kyseistä ihmistä

    ja se pointti mitä mä tällä räyhäämisellä haluan sanoa on
    SINUSSA EI OLE MITÄÄN VIKAA

    toivottavasti osasin rohkaista sinua näillä sanoilla
    VOIMIA <333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kipinä ♥ Ehkä mun on silti hyvä vielä hetki miettiä noita äidin sanoja... jotta varmistun siitä, että voin luottaa omiin ajatuksiini.

      Poista
  20. Luulen, että äitisi on vain pettynyt menettäessään ainoan poikansa, ja mielestäni on väärin kommentoida noin suoraan sinulle todella vaikeaa asiaa. Kehotan pyyhkimään mielestä äitisi kommentit ja sitten keskittyä ajattelemaan, mtä todella haluat.

    Olisi ihanaa nähdä, millainen olisit hormonit aloitettuasi! Ja ajattelen mielessäni miten ihanaa olisi jos vanhojen tansseissa saisit pukea jonkun kauniin mekon! <3 Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä hän suoralla kommentoinnilla yrittää vain saada minut näkemään asiat niin kuin hän ne näkee. Tuntuu, että en voi vaan pyyhkiä kommentteja mielestä - on jotenkin todistettava, etteivät ne pidä paikkaansa kohdallani.

      Niinpä, se olisi ihanaa ja sitä odotan niin itsekin. Vanhojentanssit tosin menivät jo, joten sitä mekkoa pitää käyttää sitten jossain muissa tilaisuuksissa...

      Kiitos Reetta!

      Poista
  21. Hiya ~
    Ymmärrän tavallaan sun vanhempien huolen ja varmasti myös hämmennyksen tästä asiasta, ja onhan osassa noista kommenteista ainakin idea. Mutta useimmat noista ovat juurikin sitä vanhempien itsekästä rakkautta sitä "poikaa" kohtaan joka heillä on ja he varmasti eivät ole vielä täysin edes sisäistäneet koko asiaa. Vanhemmat vain ajattelee että ehkä muutat mielesi ja sen jälkeen kaikki olisi normaalisti, mutta jos tunnet itsesi tytöksi ja olet tuntenut jo monta vuotta olevasi enemmän tyttö, ei se voi mihinkään kadota. Mielipiteeni on että kannattaa vain aloittaa prosessi.
    Itse ajattelen että tämä tekee susta enemmän sen mikä koet olevasi ja se tekee sut onnelliseksi, eikä ole lainkaan teeskenneltyä kuten vanhempasi jossain kohtaa sanoivat. On teeskentelyä olla sellainen joka ei tunne olevansa. Geenit ja isähahmojen puuttuvuus eivät liity tähän millään lailla, ja mielestäni on väärin että vanhempasi vähättelevät esim ystäviesi tukea tässä asiassa. Täälläkin on monta monta ihmistä jotka rakastavat sua tuollaisena ja ovat täysin sun tukena tässä asiassa. Uskon että olet hämmentynyt ja pahoilla mielin, siinä oli kyllä tosi paljon asiaa yhdelle kerralle sulateltavaksi. Mutta mielestäni mikään siinä millainen olet ei ole itsellesi valehtelua tai teeskentelyä. Suurin osa äitisi väitteistä ovat kuitenkin pelkkien uskomuksien ja tuntemuksien perusteella ja käännyttämisen pohjalta tehtyjä. En usko että tulisit yhtään sen onnellisemmaksi olemalla jotain sellaista joka et koe olevasi.
    Oot hieno ja mahtava ihminen (näin blogistalkkerin näkökulmasta) ja varmaan myös yksityiselämässä. Niinkuin moni tässä jo sanoi niin kuuntele sydäntäs ja tee niinkuin susta tuntuu parhaalta, ei niinkuin jostain muusta tuntuisi.

    Nyt pitää kiirehtiä tekemään yhteishaku, mutta koin tämän kommentin tärkeämmäksi kirjoitttaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heip! Kiitos niin paljon tästä koskettavasta kommentista, jonka koit jopa yhteishkua tärkeämmäksi ; _ ;! Sain tästä paljon voimaa!

      Poista
  22. En usein kommentoi blogeihin, varsinkaan jos kommentteja samasta aiheesta on jo. Äitisi kommenttilista jatkui jatkumistaan enkä voi olla hiljaa. Argumentteja oli liikaa. Äidilläsi ei ole mitään aihetta sanoa asioita joita hän sanoi, kuten että YSTÄVÄSI eivät voi ikinä ymmärtää sinua tai että et ole sisäisesti tyttö. Kuten on nyt jo usein ilmi tullut, perustelut ovat pöyristytävän huonoja. Vanhempiesi käsitys sukupuolista ei ole ehkä laajimmasta päästä. Vaikka itse leikin usein lapsena autoilla ja hirviöillä ei se tarkoita etten olisi nainen. Sama pätee sinulla. Tämä ei ole myöskään sairaus joka pitäisi parantaa.
    Suurin syy tähän "virheeseen" vanhempiesi mielestä ilmeisesti on itsetunto. Huono itsetunto on sinut ajanut tähän.
    Naurahdin. Huono itsetunto ei välttämättä liity tähän laisinkaan, jos liittyy se on lähinnä tilanteen tulos, ei syy.
    En ota kantaa siihen oletko tekemässä oikeaa päätöstä. Koska en tunne sinua. Enkä nyt täysin vihaa vanhempiasi, tottakai he ovat järkyttyneitä ja yrittävät kaikin keinoin sopeutua tilanteeseen. Tämä on yksi keino. Rakkaus sinua kohtaan paistaa selvästi kaiken sopimattoman hevonpaskankin läpi.
    Koita kestää. Ota aikaa itsellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiiin totta kaikki mitä sanot. Heidän sukupuolikäsityksensä on kapea, mutta en usko että on edes olemassa niin päteviä todisteita, jotka saisivat heidät vakuuttuneiksi sukupuolen moninaisuudesta - kaiken he kumoavat "nykyajan muotina". Hekin myönsivät, ettei tämä ole "sairaus", mutta kuitenkin jonkinlainen "häiriö". Juuri itsetunto on heidän mielestään suurin syy. Itsekin olen taipuvainen ajattelemaan, että kyllä se on ennemminkin tilanteen tulos... Mutta miten niin subjektiivista asiaa pystyisi heille todistamaan?

      Koitan kestää. Kiitos Ano.

      Poista
  23. Aikamoisia kommentteja tänne on tullut, mutta sanon vielä oman näkemykseni (yritän pitää lyhyenä).

    Kun kyseessä on näin vakava ja elämää muuttava asia, älä kuuntele kavereidesi tai varsinkaan näiden kommentoivien vinkkejä totuuksina. Heillä (kummallakaan ryhmällä) tuskin on kellään asiantuntemusta tällaisista asioista. Itse tilanteessasi haluaisin puhua asiasta ulkopuolisen asiantuntijan (seksuaaliterapeutti esimerkiksi) kanssa. Läpi käytäisiin myös nämä vanhempiesi kommentit. On myös tärkeää kyseenalaistaa (ei välttämättä kumota) omat ajatukset.

    En sano, oletko sinä vai vanhempasi oikeilla jäljillä, vai kummatkin osaltaan, koska en tunne sinua, enkä ole ammattilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mmh, tuossa on todellakin järkeä. Kyseenalaistaminen on tärkeää, jotta voi varmistua (tai olla varmistumatta) ajatusten oikeellisuudesta. Mutta voiko kukaan ulkopuolinen (seksuaaliterapeutti yms.) ymmärtää tuntemuksiani ja ajatuksiani niin hyvin kuin minä itse, jos olen huono muotoilemaan niitä kaikkia edes sanoiksi? Kieltämättä haluaisin jutella asiasta ja näyttää esimerkiksi vanhempien kommentteja jollekin ulkopuoliselle asiantuntijalle - ehkä Transtukipisteen työntekijä olisi paras vaihtoehto. Pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja varata se aika nyt vihdoin...

      Kiitos ajatuksistasi, Ano.

      Poista
  24. Nyt on pakko sanoa, että en jaksanut lukea kaikkia noita äitisi juttuja. Mielestäni ne kuulostavat (ainakin ne, jotka luin) siltä, että ne yrittäisivät käännyttää ja horjuttaa omia tunteitasi. En yritä väittää, että vanhempasi olisivat kauheita tai epämukavia, mutta mielestäni sinulla on oikeus kuunnella omaa sydäntäsi ja tehdä omat valintasi. Et voi etukäteen tietää, tuletko onnelliseksi naisena, mutta jos olet onnellinen silloin kun pukeudut ja esität naista niin en näe mitään syytä, miksi et tulisi "oikeana" naisena yhtä onnelliseksi. Uskon, että tämä on sinulle vaikeaa, mutta muista nyt, että olet kuka olet ja tunnet niin kuin tunnet ja pysy sellaisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, yrittävät käännyttää minua "miehisyyteen". Avainkysymys onkin nyt se, onko sydämeni tahtotila pysyvä vai väliaikainen ja ohimenevä, kuten vanhempani ajattelevat. Asiaa voi pohtia loputtomasti, mutta loppujen lopuksi se ei selviä muuten kuin aloittamalla hormonit ja katsomalla, mitä tapahtuu.

      Kiitos Iris!

      Poista
  25. Tätä tekstiä ja kommentteja kun lukee, niin tekisi vaan mieli tulla lohduttamaan ja halaamaan sua. Tunnut olevan nyt keskellä sellaista sekasortoa, että ei mikään ihme, jos tämä kaikki ahdistaa eikä tiedä miten jatkaa. Tämä saattaa kuulostaa kuluneelta, mutta sanon nyt, että asioilla on oikeasti tapana järjestyä, vaikka ne olisivat kuinka huonosti. Pitää vain jaksaa jatkaa eteenpäin. Muista, että loppupeleissä se olet vain sinä, joka tiedät mikä on oikea ratkaisu tässä tilanteessa. Sinä tunnet itsesi kuitenkin paremmin kuin kukaan muu.

    Iso halaus sinulle ja tsemppiä tulevaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahdistus jatkuu edelleen, mutta on pakko vaan luottaa: asiat järjestyvät, niin kuin ovat aina ennenkin järjestyneet.

      Kiitos ja iso halaus ;_; !

      Poista
  26. Vanhempiesi sanomisissa on todella fiksujakin ja ajattelemisen arvoisia pointteja. Sinun todella kannattaa miettiä asioita monelta kannalta ( niin kuin varmasti olet tehnytkin) Esimerkiksi voisitko kuvitella tulevasi onnelliseksi miehenä? Jos nyt tapaisit elämäsi tytön ja hän hyväksyisi sinut juuri sellaisena kuin olet niin voisitko kuvitella eläväsi hänen kanssaan onnellisena, vaikka olisitkin mies? Ehkä sinun kannattaisikin ensin käydä jossakin terapiassa juttelemassa muista ongelmistasi ( itsetunto yms.) ja pyrkiä ratkaisemaan ne, ja vasta sitten miettiä sukupuolenvaihdosprosessia uudelleen. Terapiassa saisit ehkä ajatuksiasi järjestykseen ja saisit varmuuden siitä tarvitsetko todella sukupuolenvaihdosta vai piileekö ongelma jossain muualla.

    Sinulla on varmasti rankkaa, kun joudut käsittelemään näin isoja asioita, mutta uskon, että loppujen lopuksi kaikki järjestyy parhain päin ja löydät oikean ratkaisun. Älä kuitenkaan tee hätiköityjä päätöksiä, ne eivät tuo onnea.

    Paljon voimahaleja Sinulle! <3 :)

    -E

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinko kuvitella tulevani onnelliseksi miehenä? Hyvin vaikeaa kuvitella, niin kauan kuin sukupuoliristiriita on olemassa. Enkä ymmärrä, miten se voisi kadota. Identiteetissäni on niin syvä kaipuu olla aito nainen.

      Jos tapaisin elämäni tytön? Luultavasti en silti pystyisi olemaan onnellinen, koska inhoaisin itseäni...

      "Huonosta itsetunnostani" on muodostunut (äitinikin toimesta) ehkä vähän vääränlainen kuva. Asia nimittäin on niin, että ainakin omasta mielestäni itsetuntoni on nykyään paljon _parempi_ kuin ennen - mikä johtuu varmasti juuri siitä, että olen voinut olla enemmän oma itseni ja sellainen kuin haluan olla. Itsetuntoni on siis tullut paremmaksi, koska olen pystynyt ilmentämään identiteettiäni ja naisellisuuttani paremmin kuin vaikka muutama vuosi sitten. En siis oikeastaan näe tarvetta sille, että menisin juttelemaan itsetunnosta kenenkään kanssa. Muita ongelmiahan (masennusta ym.) ei edes ole. Ainoat "ongelmat" liittyvät prosessin huonojen puolien (riskit ym.) pohtimiseen.

      Joka tapausessa, paljon kiitoksia ja haleja E ♥!

      Poista
  27. Tuntu ihan omassa mielessä ja sydämessä hieman viiltäviltä nuo jotkut kommentit mitä olit tuohon postaukseen laittanut. Olen ehkä ainut mutta jotenkin sain käsityksen että vanhempasi yrittäisivät kuihduttaa sinusta pois kaiken tyttöjutut ja muut.
    Mutta voin hyvin myös ymmärtää heidänkin ajatuksiaan ja sitä mitä he ajattelevat. On kuitenkin hienoa että he antavat sinun tehdä itse pääätöksiä ja silleen, eivätkä täysin estä tekemisiäsi.
    Ja todelliset ystävät ovat (mun mielestä) niitä jotka tukevat aina, ovat tukena silloin kun pitääkin ja hyväksyvät sinut (ja muutkin) sellaisena mitä on.
    Ja sanon vielä sen että vaikka päättäisit jäädä pojaksi niin se ei tekisi sinusta pelkuria tai mitää muuta vastaavaa negatiivistä. Ja jos jatkat prosessia ja tyttönä olemista niin onhan se hieno juttu että et jätä asiaa ja uskallat sekä haluat vielä olla tyttö vanhempiesi sanojen jälkeen :))
    (pahoittelen jos oli hieman sekava ;A; )

    Pärjäile ja pidä päätöksistä kiinni joista olet täysin varma ja jotka haluat toteuttaa! Kaikki tulee menemään hyvin :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, et ole ainut *_*! Sitähän he juuri yrittävät: kuihduttaa tyttöjutut pois ja saada tilalle miehisyyden.

      Oikeassa olet, eivät todelliset ystävät hylkää, tein minkä päätöksen tahansa. Tulen joka tapauksessa tekemään niin kuin itse parhaaksi lopulta päätän, enkä usko että kukaan minua sen takia pitää pelkurina.

      Et ollut yhtään sekava! Kiitos paljon Suzume-chi!

      Poista
  28. Minusta vanhempasi nostavat monia tosi olennaisia asioita esille ja noista kommenteista kyllä huomaa että susta välitetään tosi paljon :). Osa noista tuntuu tietenkin aika vanhanaikaisilta, mutta kyllä tuolle on paljon hyviäkin pointteja. Varsinki tuo "Valitettavasti et tule rakastamaan itseäsi yhtään enempää keinotekoisena naisena. Rakastat vain sitä luomaasi haavekuvaa, joka mielestäsi näyttää onnen perikuvalta.". Ainakin sen kuvan mukaan, minkä blogissa annat, on käsityksesi "naiseudesta" aika muovinen. Kiharaa, irtoripseä, pinkkiä ja pitsiä. Tuntuu vähän lapsen prinsessaunelmalta.
    Minusta sinun kannattaisi käydä jossain terapiassa (enkä tarkoita nyt mitään identiteettihoitoterapiaa yms.) juttelemassa tuntemuksistasi. Tällaista päätöstä ei kannata tehdä hätäisesti tai blogikommenttien yllyttämänä.

    Pahoittelut jos kuulostin ilkeältä :). Itseäni alkoi vaan ärsyttämään nämä "omg sun vanhemmat on niin väärässä!!!11" -kommentit, jotka edustavat mielestäni juuri sitä, mitä sun vanhemmat tossa facebook-kaverikohdassa tarkoittavat. Valitset varmasti lopussa sen, mikä on sulle parhaaksi, mutta ei kannata tehdä sitä valintaa ennen kuin olet ihan sinut itsesi kanssa.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä vikaa on tuossa "lapsen prinsessaunelmassa"? :3
      Itse ainakin koen paljon muovisemmaksi sen kuvan naisesta, mitä monet miehet yrittävät hakea "tietynlaisista lehdistä ja elokuvista" (ymmärtänette, mitä tarkoitan). Lolita on tyyli, joka rikkoo monilta osin nykymedian luomaa kuvaa naiseudesta, joka korostaa seksikkyyttä. Lolita viehättää monia naisiakin nimenomaan pisien, röyhelöiden ja pastellisävyjen (tai joissakin alalajeissa tummanpuhuvuuden) vuoksi. Kyseinen tyyli antaa ainakin itselleni vahvan tunteen siitä, että saan aivan vapaasti olla niin yltiötyttömäinen kuin haluan. Tähän ei ole minun kohdallani vielä mikään muu tyyli pystynyt, vaikka olenkin syntyjäni nainen. Jokaisella on omat käsityksensä siitä, mikä on naisellista ja ainakin minusta lolita tyylinä on naisellisuutta parhaimmillaan. :)

      Poista
    2. Anteeksi jos olin epäselvä, en todellakaan tarkoittanut mitenkään dissata lolitaa tai vähätellä sitä verrattuna "valtavirta"naiskuvaan :). Tarkoitin lähinnä sitä, että naiseus on ihan eri asia kuin pukeutumistyyli. Lapsen prinsessaunelmassa ei ole mitään vikaa, mutta kukaan ei ole pari- tai kolmikymmpinen ikuisesti. Nainenkin vanhenee ja keski-ikäistyy, ja pointtini oli lähinnä siinä, että välillä tuntuu, että bloggarin käsitys naiseudesta on vaan tuo ikuinen söpöilevä nuoruus, eli eräänlainen haavekuva. En myöskään puhunut naisellisuudesta, mikä viittaa oikeastaan vaan tosi kulttuurisidonnaisiin asioihin, vaan naiseudesta.
      Ei siis mitään lolitavihaa ollut :D

      Poista
    3. Ei se mitään, et kuulostanut ilkeältä :). Voin hyvin kuvitella, että prinsessamaisen ulkoasun ja kaikkien lolitajuttujen takia blogistani ehkä välittyy joillekin "muovinen" kuva naiseudesta.

      Blogin luomasta kuvasta huolimatta pidän käsitystäni naiseudesta kuitenkin realistisena. Tiedostan hyvin, että nainen vanhenee. Vanhetessa tietysti tyylinikin tulee muuttumaan, se on selvä tosiasia. Sen lisäksi, että pidän lolitasta tyylinä jo ihan pitsien ja röyhelöiden yms. takia (kuten toinen Anonyymi), sen pukeutumiseen on ollut myös ihan käytännöllinen syy: se yksinkertaisesti sattuu sopimaan hyvin miesvartalolle peittäessään lantion ja siten pienentäessään miesmäisten hartioiden leveyden ja lantion kapeuden ristiriitaa. Käyttäväthän biologiset naisetkin parhaiten omalle vartalotyypilleen sopivia vaatteita, joten miksen minäkin :). Kyllähän jokainen nainen varmasti nuoruudenkin haluaa kokea (ja minähän olen vielä nuori :D), mutta otan vanhenemisen ja sen mukanaan tuomat jutut rauhallisesti. Ja tiedän toki, että naiseus on paljon muutakin kuin ulkonäkö tai pukeutumistyyli :)

      Kiitos tsemppauksesta!

      Poista
  29. Heii, olen itse aika samassa tilanteessa oleva transtyttö, samanlaista tekstiä olen saanut kuulla myös omilta vanhemmiltani. c: Ylläolevissa kommenteissa oli tosi hyviä ja tärkeitä juttuja tästä, mutta voin sanoa että tää on todella yleistä transnuorille.

    On tosi yleistä että vanhemmilta tulee tän tyylisiä kommentteja ja asian mitätöimistä, ne jotka eivät ole käyneet läpi sitä kaikkea ei voi kuitenkaan ymmärtää millaista se on. Kaikki se ahdistus, tunne että joudut vetämään roolia poikana, yms. sitä on tosi vaikea ulkopuolisen ymmärtää tai usein edes nähdä ulkopuolelta. Läheiset näkee asiat omalta kantiltaan, on yleistä että he miettivät mielummin tekosyitä asialle ja yrittävät taivutella siitä pois, kuin hyväksyisivät sen. Osa noista jutuista on ihan oikeita huolenaiheita joita on todella tärkeä miettiä, mutta osa taas tosi absurdeja. Aika yleistä että monet sanoo hyväksyvänsä transihmiset yms, mutta kun se sattuu oman lapsen/puolison/vastaavan kohdalle, niin he ovat keksimässä kaikkia mahdollisia argumentteja sitä vastaan. :/

    Mutta se on ymmärrettävää, tosi harvalla on todellista ymmärrystä transihmisistä ja siitä millaista se on, etenkin kun media antaa meistä niin epärealistisen kuvan... >.< Kaikki ei tosiaan ole vaatimassa mekkoa neljävuotiaana, se ilmenee hyvin eri tavoin. Usein transihmisten läheiset ei ymmärrä sitä kuin vasta nähtyään miten onnellisempia he on saatuan elää oman identiteetinsä mukaan, se vaan vaatii aikaa valitettavasti.

    Mutta he tuntuu välittävän tosi paljon, mä uskon että he ymmärtää lopulta!

    Tutkimusjakso ja sen kesto on tosi yksilöllinen, mutta sulla ei tarvitse olla kaikkia vastauksia sen alussa. Oikeestaan kenelläkään ei ole, siihen kuuluu tosi paljon keskustelua ja monille selkenee vasta tutkimusten aikana mitä he toisaalta tarvitsevat ja toisaalta haluavat. Tutkimuksiin kuuluu myös myöhemmin läheistapaaminen jonne vanhemmat tulisi viedä, se on tosi hyvä tilanne käydä läpi vanhempien pelkoja hoitojen suhteen. ;u;


    Voin muuten sanoa varoituksena, että ikävä kyllä virallisen diagnoosin ja hoitojen aloittamisen kanssa voi mennä pitempään kuin odottaisi. >.< Poliklinikalla on usein pitkät ruuhkat ja vähän työntekijöitä, se voi jumittaa tutkimukset pitemmäksikin aikaa. Mutta se on tosi yksilöllistä, yksi samanikäinen kaveri sai aloitettua hoidot todella nopeasti! Hoidot itsessään on kanssa tosi yksilölliset, osalle riittää hormonit, osa menee pitemmälle. Näistä asioista keskustellaan tutkimuksien ohessa paljon, ne kyllä ymmärtää riskit ja pelot mitä monilla on.


    Hormonihoitojen aloittaminen itsenäisesti on vaihtoehto, siihen sisältyy kuitenkin riskinsä eikä ne transpolilla tykkää siitä hirveästi. Se on kuitenkin mahdollisuus silloin jos sitä tarvitsee todella ja virallinen reitti on liian hidas.

    Kannattaa jutella paljon eri transihmisten kanssa, se tuki ja ymmärrys on todella tärkeää tuossa vaiheessa. Saat myös realistista kuvaa siitä millaista elämä on hoitojen aikana ja jälkeen! Mutta kuten sanottu, se on tositosi yksilöllistä ja jokaisella on oma polkunsa ja kokemuksensa.

    Transtukipisteellä kannattaa myös käydä minkä mainitsitkin, he on asiantuntevia ja nähneet kaikenlaisia elämäntilanteita. He osaa antaa keskusteluapua ja neuvoja miten edetä itsesi ja perheen yms. kanssa.

    Voin sanoa vielä, että kukaan transihminen ei ole hoidoista 100% varma. Näitä samoja pelkoja on kaikilla, niihin ei ole helppoja ratkaisuja. Mutta niille jotka uskaltaa eteenpäin kaikesta huolimatta, se on lähes aina sen arvoista.

    Ihana blogi muuten, en ole ennen paljon kommentoinut mutta oli nyt pakko. :D Tosi tosi paljon onnea ja haleja ja yms yms jaksamisia eteenpäin, asiat selvenee ja paranee lopulta! Sulla on tosi paljon tukea kuten kymmenistä kommenteista varmaan huomaat, yritä pitää se mielessä aina. Sori kun tuli tosi paljon sekavaa tekstiä, toivottavasti sait edes jotain irti tästä :'3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään pahotteluja, sehän oli hieno perusteellinen kommentti! Joitain noista transpoliin liittyvistä jutuista tiesinkin jo, mutta on kiva kuulla asioita vähän eri näkökulmista :)

      Itsenäisestä hormonialoituksesta olen kyllä kuullut, että transpolilla suhtauduttaisiin siihen aika välinpitämättömästi. Vai mikä on oma kokemuksesi?

      Puhuit prosessin hitaudesta, mutta minulla se on ainakin toistaiseksi mennyt melko nopeasti - sairaanhoitajavaihe on hyvin todennäköisesti ohi vähän yli 2 kk jälkeen prosessin aloituksesta. Saapa sitten nähdä, missä vaiheessa ne pitkät jonotusajat iskevät. Ehkä psykologille jonotettaessa?

      On myös lohduttavaa kuulla, ettei kukaan ole 100% varma hoidoista.

      Pahoittelut lyhyehköstä vastauksestani, mutta suurkiitos kaikesta :3!

      Poista
  30. Mä olen osittain äitisi kanssa samaa mieltä. Jos joku mulle läheinen ihminen lähtis tekemään jotain noin radikaalia, niin mä käyttäisin kaikki keinoni sen estämiseksi, koska jos se sen kaiken jälkeen on vielä varma siitä, niin mä voisin myös olla varma että se on oikea ratkaisu. Mä en tahdo ruokkia kannustamalla sitä ajatusmaailmaa, koska jos se ajatusmaailma onkin väärä ja just joku noista syistä on johtanut siihen, niin sitä ei voi enään ton prosessin jälkeen peruuttaa. Vaikka joku asia tällä hetkellä tuntuu oikealta, niin myöhemmin se ei välttämättä tunnu samalta.
    Mä en halua millään tavalla masentaa ja sä oot varmaan miettinyt pääs puhki tän asian suhteen, joten mä uskon että sä oot oikealla polulla. Jos sä kumminkin yhtään epäröit, niin mä suosittelisin ottamaan aikalisää ja miettimään vielä kun se on mahdollista.
    Mä pidän itseäni sukupuolineutraalina ihmisenä, koska se mitä mä nyt oon ei tunnu oikealta, mutta ei se toinenkaan vaihtoehto tunnu sen paremmalta. Oon ajatellut et jos olisin syntynyt vastakkaiseen sukupuoleen, niin voisin olla onnellisempi, mutta koska en tiedä asiaa, niin en lähde myöskään testaamaan. Oon vuosien varrella oppinut siihen ajatusmaailmaan että musta on tullut tällänen ja tälläsenä mä elän. Kyllä se vaikuttaa joihinkin elämänalueisiin, mutta mun vaan pitää diilata asian kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tilanteesi. Pääasia että olet päätynyt ratkaisuun, joka tuntuu mahdollisimman oikealta. Omalla kohdallani en usko kuitenkaan olevan kysymys sukupuolineutraaliudesta.

      Pidän tässä nyt tosiaan pientä aikalisää hormonien aloittamisen suhteen. Käyn transpolikäynneillä ja mietin päätäni yhä enemmän puhki. Juttelen transkavereiden, muiden kavereiden ja Transtukipisteen henkilön kanssa. Kyllä se siitä :3.

      Kiitos!

      Poista
  31. Hei :) lukematta aiempia kommentteja aion vain todeta, että sinä tiedät itse mikä sinun kohdallasi on oikein. On luonnollista hämmentyä noista vanhempiesi voimakkaista sanoista sillä ihmismieli on melko monisuuntainen, totta kai nuo ulkopuolisen ja eräänlaisen 'auktoriteetin' sanelemat ja perustellut väitteet tunkevat läpi, mutta on toisaalta helppo vain katsoa toisen elämää ja luetella mistä mikäkin johtuu.

    Omillakin periaatteillasi ja ajatuksillasi on monta haaraa, monta suuntaa ja syytä, joten ikävätkin väitteet kanavoituvat jonnekin ja saavat sinut epäilemään itseäsi. Huono itsetunto (mainittu siellä) vaikuttaa myöskin, sekin on moniulotteinen käsite. Uskon silti, että koska pystyt kyseenalaistamisen jälkeenkin sanomaan että tahdot jatkaa prosessiasi enemmän kuin mitään, silloin oikeasti myös tahdot. Kuuntele itseäsi, mieti asioiden eri puolia. On helppo hätääntyä suurista valinnoista sillä ne ovat loppujenlopuksi niin abstrakteja, missään et voi konkreettisesti mittailla ja nähdä miltä asiat näyttävät, voit vain tuntea. Siksi onkin tärkeää että kuuntelet ja tunnustelet omia ajatuksiasi. Intohimon ja tarpeen tunnistaa. Tämä prosessi on sinulle tarve ja halu, sillä aiempi elämäsi ei ole ollut mielekästä. Olen varma että löydät itsevarmuutesi tämän asian suhteen. Ulkopuolisenahan minun on tosiaan hyvä tilannettasi arvioida (kuten sanottu..) mutta kaikki sinussa viestii siitä että olet oikealla tiellä. Toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan.

    Tsemppiä, ihan oikeasti! Luota vain itseesi ja toiveisiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah! Nauroin hieman ja syy on ainoastaan selitysten osittaisessa provokatiivisuudessa. Älä anna ihmisten painostaa sinua. Olet valinnut tiesi; paina kaasua ja vedä täysillä. Jos satut osumaan siihen kylän ainoaan liikenteenjakajaan, niin aina voit kömpiä kavereidesi luo turvaan, kunnes pahmmat vauriot on korjattu. Eli siis itse olen huomannut, että ihminen tietää satavarmasti päätöksensä pitävyyden ja oikeellisuuden vasta kun tämä on kokenut sen. Jos et kuole ensin, et voi syntyä uudestaan, neh? Raju vertaus, mutta sopii tilanteeseen. Jos muutoksen jälkeen heräät, ettei tämä ollutkaan se oikea ratkaisu, niin aina voidaan hioa vaikka porukalla jatkosuunnitelmaa.

      Aikuisena ihmisenä, en itse sallisi ikinä kenenkään tulla päätösteni tielle. En halua, että sinäkään. Ota "valistuslauseet" ennemminkin haasteena. Sinua halutaan testata. Ylitä esteet ja selviä voittajana. Voittajana, jona sinut tunsin, kun tapasimme. Voimia!!!

      Poista
    2. Anonyymi: Hei :)! Uskon ymmärtäneeni. Tunnut tietävän paljon psykologiasta, joten kommenttiasi oli tosi mielenkiintoista lukea. Tuo abstraktius on tosiaan tässä niin vaikeaa - en voi mitata prosessin tarpeellisuutta mitenkään, joten on vain luotettava omiin tuntemuksiini. Kunpa vain oppisin kuuntelemaan ja tunnustelemaan omia ajatuksiani vielä asteen herkemmin, niin asiat alkaisivat ehkä selkiintyä. Mutta kuten sanoit, itsevarmuus löytynee kyllä ajan mittaan.

      Kiitos todella paljon!

      Slayer: Oih, hei vanha toveri! Sinä se osaat kirjoittaa upeasti ;__; Olen pohtinut samaan tyyliin: näin abstraktin päätöksen oikeellisuutta voi miettiä ja simuloida mielessään loputtomiin, mutta lopullinen varmuus tulee vasta päätöksenteon jälkeen, kokemalla. Toki mietiskelen vielä aikani, mutta tuo on hyvä pitää mielessä.

      Kiitos, kiitos paljon!

      Poista
  32. Vau. En osaa sanoa mitään uutta. Monella minua ennen kommentoineella on ollut paljon hyviä mielipiteitä, joten en ala toistelemaan asioita, jotka jo tiedät. Minun on vain pakko kommentoida ihan vain kertoakseni, että mitä ikinä valitsetkin, tulen (monen muun tavoin) kunnioittamaan päätöstäsi ja olemaan tukenasi (:

    VastaaPoista
  33. Tylyä tekstiä vanhemmiltasi, ikävä lukea tuollaista ja varmaan vielä pahempi kuulla suoraan :( Itse ainakin menettäisin luottamukseni (ainakin vähäksi aikaa) vanhempiini jos heiltä jotain tuollaista kuulisin. Joukossa voi olla asiaakin, mutta perustelemattomat olettamukset ja "kyllä minä tiedän" -asenne nostavat pahasti karvat pystyyn... voimia edelleen sinulle ja onnea itsesi voittamisesta taas kerran <3 Varoituksen sanana pysyisin kaukana kristillisistä ja muista uskonnollisista piireistä, heidän käsityksensä asioista voivat helposti perustua enemmän dogmaan kuin asioiden rationaaliseen tarkasteluun. Mutta ennen kaikkea luota itseesi, kukaan muu ei tunne sinua yhtä hyvin kuin sinä itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tosi ikävältä tuollaisten olettamusten kuuleminen tuntuu. Kunpa he tajuaisivat sen, että vaikka olen heidän useita vuosia kasvattama lapsensa, he eivät silti tiedä mieleni syvimpiä tuntemuksia, jotka eivät ehkä näy ulospäin ):

      Kuulostaa mahdolliselta, mutta käyn siellä kuitenkin nyt edes kerran, koska vanhemmat sitä niin vaativat :I Hyvällä tuurilla saan sieltä hyödyllisiä näkemyksiä ja perusteluja, joilla voi olla jopa positiivista vaikutusta vanhempieni ajatteluun.

      Kiitos Minka <3!

      Poista
  34. Luin tämän ensimmäisen kerran eilen illalla, mutta menin siitä niin sekaisin, etten pystynyt kommentoimaan vielä. Sen sijaan päädyin seuraamaan näitä kommentteja ja minua oikein harmittaa, etten varmaankaan pysty esittämään asiaani yhtä valaisevasti, kuten jotkut täällä ovat tehneet. Aion kuitenkin yrittää.

    Äitisi antoi paljon ajateltavaa. Hän on antanut hyvin valaisevia vastakkaisia näkökulmia ja pukenut sanoiksi joitakin asioita, joita olen miettinyt tilassasi (en jotenkin pidä tuon sanan käytöstä), vaikka olen eri mieltä hänen kanssaan sen suhteen, mitä sinun pitäisi tehdä. Olen mm. miettinyt sitä, kuinka paljon meidän "fanityttöjen" kommentit ovat johtaneet siihen, että hankit hormonit etuajassa. Tosin, se, että täällä on ollut ihmisiä kannustamassa sinua jne. on varmasti auttanut sinua lähtemään prosessiin - ja se on hyvä asia, jos koet sen itsellesi hyväksi. Lisäki olen miettinyt, millainen todellinen naiskuvasi on, sillä tämän blogin kuvien perusteella se on aika muovinen. Sinä kuitenkin selitit sen tuolla ja olen täysin sinun puolellasi. Et muuten olisi varmaankaan lähtenyt koko prosessiin ja muistan kerran lukeneeni sinun kirjoittaneen jotain niinkin pientä kuin sivumaininnan siitä, että olet kaihoisasti kirjoittanut siitä, kuinka joku aamu ehdit onneksesi pitää naisten paitaa vähän aikaa. Se vaikutti minua. :) Jokainenhan kuitenkin loppujen lopuksi itse rakentaa naisellisuutensa ja miehisyytnesä. Minä tunnen olevani täysin nainen (yh, ihan kuin vielä korostaisin sitä), mutta vähän löysemmissä farkuissa ja tennareissa kulkiessani tunnen itseni hyvinkin miehekkääksi ja se saa minut todella iloiseksi, keikkui sitten käsivarrellani kuinka naisellinen laukku tahansa.

    Tuolla on moni ihminen sanonut samaa kuin minä nyt: kuuntele sydäntäsi. Eräs anonyymi transtyttö sanoi viisaita sanoja, selvästi tietäen, mistä puhuu. Ehkä sinun tosiaan pitäisi päästä juttelemaan jonkun ihmisen kanssa, joka osaa vähän arvioida tilannettasi. Jos ei yhden käynnin jälkeen (kuten ei varmaan pystykään), niin sitten jossain vaiheessa. :) Tai sitten selvität sen pikkuhiljaa itsellesi. Pidä kuitenkin mielessä, että tuolla on paljon ammattitaitoista porukkaa prosessi ja muualla, ja he kaikki ovat varmasti valmiita auttamaan sinua. Lisäksi täällä on hurja liuta lukijoita, joista jokainen varmasti olisi valmis juttelemaan sinulle.

    Halusin vielä tämän sanoa, vaikkei se ehkä ole tarpeellista, mutta kuitenkin. Tuolta tulee joku päivä tyttö, joka rakastaa sinua. Miehenä, naisena, minä tahansa välimuotona heidän välillään. Se päivä koittaa vielä. Sinä vaikutat niin mahtavalta persoonalta tuon kaiken tekstisi alla, etten voi olla epäilemättä sitä, vaikka tunnen sinusta vain pikkiriikkisen palasen. Tiedän tämän kaiken siksi, että voisin olla itsekin kiinnostunut sinusta, jos haluaisin alkaa typeräksi nettihörhöksi, joka kuvittelee itsestään liikoja sen sijaan, että keskittyisi heihin, joista oikeasti on kiinnostunut tällä hetkellä. :D

    Mutta niin, toivottavasti näet pointtini ja ihan hirvittävästi haleja ja tsemppiä sinne! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuo ei ollut valaisevasti selitetty, niin mikä sitten :D!

      Luulen, että hormonien etukäteen hankkiminen oli aika pitkälti oma päätökseni - halusin ihan oman mielenrauhanikin kannalta edes mahdollisuuden aloittaa prosessi etuajassa. Naiskuvani tosiaan on paljon blogin antamaa "muovista" kuvaa laajempi: prosessin alettua tulen varmasti kulkemaan myös ei-niin-naisellisissa vaatteissa, omilla hiuksillani, ilman tekoripsiä jne. - ollen silti täysin nainen :)

      Ihanaa, että olet luottavainen kumppanin löytymisen suhteen ;__;

      Kiitos hirvittävän paljon Pipa ♥! Haleja! Kuuntelen sydäntäni ja keskustelen tästä ammattilaistenkin kanssa, niin eiköhän tämä pikku hiljaa selkene :)

      Poista
  35. (Hei, Jukka tässä, Rittiksen laukkujenkantaja ja Cremen kassatyöntekijä. Sain linkin tähän R:ltä.)

    Äidiltäsi tuli joitakin kommentteja, joista moniin en osaa varsinaisesti sanoa mitään. En osaa kommentoida hormoniriskiryhmiä tai muuta vastaava, mutta seuraavat kaksi asiaa jäivät vaivaamaan pahasti:

    1) Argumentti siitä, ettei voi tietää onko onnellinen jonkin peruuttamattoman päätöksen jälkeen on täysin typerä, sillä ei ole yhtään sen mahdollisempaa tietää onko onnellinen, jos ei sitä tee. Kahdesta olemassaolevasta vaihtoehdosta molempien tulevaisuudennäkymät ovat aivan yhtä lailla hämärän peitossa - ihmiset ovat yleisesti ottaen surkeita ennustamaan tulevaisuutta. Ei kukaan ole selvännäkijä, mutta voi miettiä, moniko ihminen on kuolinvuoteellaan mahtanut voivotella, että voi kunpa vain en olisi tehnyt kaikkia niitä asioita jotka aina tahdoin tehdä.

    Äitiäsi tuntuu vaivaavan yleinen ajatusvinouma, että on jotenkin parempi pysytellä tilassa jossa on mahdollista liikkua useaan eri suuntaan kuin oikeasti siirtyä jonnekin - tai mitä luultavimmin hän vain oikeasti tahtoo suostutella sinua liikkumaan toiseen suuntaan, kuin itse tahdot. Tästä päästään seuraavaan (leikkaan tässä kohtaa, merkkiraja iskee):

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2) Tämä on tärkeämpi, pidempi, ja vähän raskaampi pointti. Tiivistettynä tähän alkuun: minun mielestäni äitisi tapa kommunikoida on vahingollinen.

      Olen viime aikoina lukenut kirjaa psykooseista. Yksi esille tullut selittävä tekijä mielenterveyden ongelmille on perheen kommunikaatiotyyli, tapa ilmaista tunteitaan jne. Yksi skaala, jolla tätä mitataan, on "intrusiveness", tunkeilevuus: tällä tarkoitetaan tapaa puhua toiselle ihmiselle niin, että tehdään selväksi että tiedetään itse paremmin mitä toinen ajattelee, miltä hänestä tuntuu ja mistä nämä tunteet johtuvat. Tällainen kommunikaatiotapa voi ihan oikeasti olla vahingollista ainakin kasvaville lapsille ja nuorille, mutta en usko sen aikuisiässäkään, varsinkaan tietyssä mielessä sinua "ylemmältä" taholta tullessaan (vanhemmat nähdään auktoriteetteina) tekevän hyvää.

      Äitisi kommenteissa toistuu jatkuvasti asenne, että hän tietää sinua paremmin, miksi olet päätynyt tietynlaiseen identiteettiin ja tiettyihin ratkaisuihin. Hän esittää pintapuolisesti joitain asioita "mitä jos" -tyyppisinä ehdotuksina, mutta sitten pomppaa välittömästi siihen, että "näinhän muuten ON, älä yritä väittää vastaan". (Ovela vallankäytön muoto, ensin "pehmitetään" toista ehdotuksella ja sen jälkeen käyttäydytään niin kuin se olisi aukottomasti todistettu.)

      Sinänsähän oman näkemyksensä esittäminen ei ole paha, mutta äitisi ei todellakaan esitä sitä niin neutraalissa valossa kuin mitä keskustelun avaus antaisi ymmärtää. On puhtaasti tekopyhää väittää, että "haluamme vain varmistua että jos teet ratkaisun, se on sinulle oikea" ja sitten tyrmätä täysin sinun näkemyksesi aiheesta.

      Jos ratkaisuvaihtoehtoina on A) prosessin aloittaminen tai B) tästä aikeesta luopuminen, ja vanhempasi eivät halua estää sinua tekemästä omaa päätöstäsi, mutta silti ovat sitä mieltä että vain B on "varmasti oikea ratkaisu" eivätkä tästä kannastaan luovu, kyseessä ei ole keskustelu. Tätä ei voi korostaa kylliksi: keskustelu muuttuu käännytystyöksi sillä hetkellä, kun joku osapuolista ei suostu edes harkitsemaan sitä vaihtoehtoa, että on väärässä. Minusta ei antamiesi esimerkkien perusteella vaikuta siltä, että äitisi suostuisi kyseenalaistamaan omien keittiöpsykologin analyysiensa paikkansapitävyyttä hetkeksikään.

      Minä en koe, että äitisi väitteet olisivat erityisen hyvin perusteltuja, vaan pikemminkin niitä on valtava liuta, joka voi toki tuntua musertavalta. En tunne sinua, en tiedä itsetunnostasi tai menneisyydestäsi, mutta tunsin tai en, äitisi tapa puhua näistä asioista ei kaikessa väitetyssä rakastavassa välittävyydessään todellisuudessa kunnioita sinua juurikaan. Mitä järkeä on keskustella tuntemuksista, jos sinun tuntemuksesi kuitataan harhoina tai itsepetoksena? Voisit aivan yhtä hyvin väittää äitisi hallusinoineen sinun olleen lapsuudessasi poika.

      Sinun äitisi ei ole sinä, eikä tiedä sinua paremmin miltä sinusta tuntuu. Hänellä ei ole oikeutta sanella sinun tuntemuksiasi tai ajatuksiasi.

      On ihan ajattelun arvoinen pointti, että olet saattanut "innostua liikaa" ja ehkä toisten kannustuksen myötä rynnännyt johonkin suuntaan harkitsematta kunnolla. Harkinta on aina jees, uskoisin että sinulla on aikaa. Voi olla, että päädyt siihen tulokseen, että jotkin äitisi sanomat asiat ovat totta, mutta se ei kuitenkaan tarkoita, että se kaikki olisi totta, tai että hänen ajamansa agenda olisi sinulle hyväksi. Älä ainakaan ns. heitä lasta pesuveden mukana.

      Poista
    2. Vau! Loistavia pointteja, ja etenkin tosi avartavaa kuulla noin asiantuntevaa tekstiä äitini kommunikaatiotyylistä. (Täytyy ottaa huomioon, että äitini argumentit ovat hänelle lähettämäni paljastuskirjeeni kommentaaria - ne ottavat siis suoraan kantaa kirjeessä esittämiini ajatuksiin, eivätkä ehkä kontekstista irrallaan muodosta kovin yhtenäistä tai järkevää kokonaisuutta. Uskon kuitenkin, että teoriasi pitää siitä huolimatta paikkansa.)

      Kiitos paljon, Jukka, erittäin valaisevasta kommentista!

      Poista
    3. Heh, ole hyvä vaan. Älä kuitenkaan sorru pitämään tätä minään asiantuntijalausuntona, minä nyt vain satuin lukemaan kirjaa jossa sivuttiin ilmiötä, joka nähdäkseni toteutui tässä. En ole alallani vielä edes kandi :D.

      Tosiaan, ei tässä varmaan kukaan voi tehdä mitään täydellistä tulkintaa äitisi tarkoitusperistä, ja usein ihmiset ovat vain vähän huonoja ilmaisemaan itseään tarkasti. Psykologia sikseen, mielestäni on yleensä hyvä yrittää soveltaa logiikkaa ihmisten sanomisiin. Jos huomaa selkeitä ristiriitaisuuksia, jotain on pakosti pielessä, vaikka se voikin olla vain ajatusvirhe puhujan osalta.

      Äitisi on selkeästi huolissaan, mutta sen perusteella miten olet kuvaillut vanhempiesi asennetta yleisesti, minusta ei vaikuta että "haluamme vain että olet onnellinen" olisi ihan rehellinen lausunto. Heillä on näkemys siitä, miten sinun olisi suotavaa olla onnellinen.

      That said, oletan että vanhempasi ovat sinulle tärkeitä ja että et halua aivan suoralta kädeltä hylätä kaikkia heidän sanomisiaan. Yritän tässä lähinnä tarjota apua siihen, miten "suodattaa" sinulle sanotuista asioista pois sinun alueellesi tunkevat osat. Ehkä voit puhua tästä äitisi kanssa, en tiedä - oma kokemukseni on että omille vanhemmilleen voi olla hyvin vaikea saada taottua läpi sitä, että heidän tapansa kommunikoida on huono.

      Poista
  36. Voi ei, uskon, että mahtaa olla vaikeaa just nyt... :/ Isot halit multa sinne! <3 Siinä suhteessa äitis on kyllä oikeassa, että ongelmia ja askaruttavia asioita ei koskaan kannattaisi jäädä liian pitkäksi aikaa muhimaan päänsä sisällä yksin (hetkellisesti se tosin voi auttaa saamaan asioita järjestykseen, mut niin, kohtuus kaikessa) vaan keskustella muidenkin kanssa asiasta. Mut mulla pisti jotenkin vihaksi se, miten paljon tuossa tunnuttiin korostavan sitä, että sun vanhempinasi he tuntee sut täysin ja läpikotaisin, vaikka eihän kukaan muu voi tuntea henkilöä sen paremmin kuin henkilö itse.

    Totta kai sun kannattaa miettiä koko prosessia huolella ja joitain äitisikin esille nostamia pointteja, mutta muista, ettet anna sen näkemyksen rajoittaa sitä, mitä olet. Onhan prosessi toki pitkä ja aika lailla peruuttamaton, mutta jos vielä harkinnankin ja keskustelujen tuolla transpolilla jälkeen olet varma päätöksestäsi, niin anna mennä vain!

    Tavallaan ymmärrän äitis pointin siinä, että huono itsetunto voi vaikuttaa tohon asiaan, mutta kannattaa muistaa, että sekin, jos taipuisit äitisi tahtoon, vaikka se ei loppuviimeksi ois sama kuin omasi, vois johtua siitä, että silloin helpommin jää muiden pompoteltavaksi. Tuskinpa äitisikään loppujen lopuksi haluaisi, että olet poika (tai "poika") vain, koska et uskaltanut pistää vastaan.

    Siitä en kans oikein tykännyt, että korostetaan nykyajan "trendi-ilmiöitä". Uskon, että kaikkina aikoina on transsukupuolisia, muita sukupuolivähemmistöjä, seksuaalivähemmistöjä ja vaikka mitä ollut ihan yhtä paljon, mutta vasta nykyään sitä uskalletaan tuoda esille näinkin paljon, mikä on vain ja ainoastaan hieno asia. En usko, että kukaan oikeasti on vaikka justiinsa transsukupuolinen vaan, koska se on "hienoa", koska eiköhän jokainen ole tietoinen niistä ongelmista, joita se voi muassaan tuoda.

    Uskon, että sun vanhempasi haluavat varmasti vain sun parastasi, mutta ei vielä osaa suhtautua tähän ihan niin neutraalisti kuin sä (ja ehkä ne itsekin, who knows) haluaisit. Toivon, että suhtautuminen muuttuu ajan myötä pehmeämpään suuntaan. Kannustan sua keskustelemaan vanhempiesi kanssa asiasta jatkossakin kyllä, mutta älä alistu pelkästään niiden mielipiteeseen. Toki niitäkin kannattaa miettiä ihan vakavissaan näin ison asian kanssa, mutta päätös on sun. Ei kukaan muu voi tietää, mitä sä tunnet, mitä sä olet ja mitä koet pääsi sisällä. Ja imo pään sisäiset asiat on ihan yhtä suuri osa sukupuolta kuin ne jalkojenväliset.

    Tuntuu, että tässä mun kommentissakin vaan junnataan samaa asiaa uudelleen ja uudelleen ja mitä muutkin varmaan on sanoneet... :p Mutta, ei ehkä tunneta, mut haluan vaan jotenkin ilmaista tukeni. :D Voimia, toivottavasti saat tehtyä päätöksen ja olet onnellinen siihen, oli se sitten kumpaa tahansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä se nyt on parasta että en hätiköi vaan keskustelen rauhassa polilla ja Transtukipisteella. Sitä alkaa itsekin tajuta, että ei tässä ehkä niin tulenpalava kiire ole. Parempi mennä prosessia rauhassa eteenpäin kuin tehdä liian nopeita päätöksiä, joita voisi mahdollisesti katua.

      Itsekin yritin heille selittää, että miten transsukupuolisuus muka voisi olla "trendi-ilmiö", jos se yleensä kuitenkin tuo muassaan kaikenlaisia ongelmia. Eivät biologiseen sukupuoleensa tyytyväiset ihmiset sentään niin ajattelemattomia ole, että näin suurissa asioissa toimisivat "muodin" takia vastoin aivojaan tai sydäntään.

      Aion toki keskustella vanhempien kanssa jatkossakin. Heti siitä lähtien kun olimme keskustelleet viime lauantaina, asia on ollut helppo ottaa puheeksi milloin tahansa. En aio alistua, mutta pidän kuitenkin korvat auki :).

      Paljon kiitoksia kommentistasi Ano <3! Halejaa!

      Poista
  37. Kesti kauan lukea tämä postaus ja kaikki kommentit, kun piti surra välillä kun harmitti niin kovin, joten kirjoitan nyt uudestaan sen mitä eilen illalla mietin. Sanon nyt tässä samaa kuin mitä olen sanonut kai aikaisemminkin mutta ihailen sun tapaa välittää sun perheestä. Rakastat heitä todella ja haluat kuunnella mitä ikinä he keksivätkin sanoa, silloinkin kun he hädässään sanovat loukkaavia asioita. Mä näen tässä että sulla on vaihtoehtona jatkaa heidän kuuntelemista ja ilmeisesti myös haluat joitain heidän toiveitaan toteuttaa, vaikka ne näyttävät tähtäävän prosessisin hidastamiseen tai sen lopettamiseen. Vaihtoehtoa, että pidät kiirettä ja teet kuten itse haluat, et näytä itsekään harkitsevan, vaan koetat löytää keinoja pitää heidät mukana matkallasi.

    Noniin, ihan vähän itsestäni, vertailun vuoksi... Mulla itselläni ei riittäisi hermoja kuunnella vastaavaa omilta vanhemmiltani, valitettavasti. Saat siis ainakin kaikki pisteet siitä. Vaikutat ymmärtävän sen, että vanhempasi haluavat suojella sinua, mutta he tulevat samalla tehneeksi sen varsin kurjalla tavalla, jota eivät varmaan itse tajua. En tiedä voiko heille osoittaa kuinka huonosti he argumentoivat, tai missä kohtaa he loukkaavat? He vaikuttavat hyvin haluttomilta mihinkään konfliktiin ja haluavat siirtää myöhemmäksi tai kokonaan päiväjärjestyksestä konfrontaatioita, jolloin joudut olemaan itsepintainen. Pystytkö sanomaan heille, että hädän tarvitsisi olla tämän näköinen eikä tässä tarvitsisi nyt olla ongelmaa?

    En valitettavasti taustani takia voi nähdä mitään hyvää minkäänlaisten kristillistin piirien luo hakeutumisella, koska mun kokemukseni on, että konservatiiviset ja jopa taantumukselliset pitävät siellä ääntä helpommin kuin liberaalit ja rakastavat sellaiset ja "Jumala loi transsukupuolisetkin" ei ole erityisen yleinen argumentti. Mutta voisivathan vanhempasi vaikka tutustua Marja-Sisko Aallon tarinaan. :D

    On mainittu itsetunto, tuo maagillinen outo asia. Joskus menevät itsevarmuus, itsetunto ja itsetuntemus puheissa sekaisin, mutta on vaikeasti määriteltäviäkin. Kyllä kiltillä ihmisellä voi olla itsetunto kohdallaan ja itsevarmuuttakin. Itsetuntemus on sitä että tietää mitä haluaa, mikä on itselle tärkeää, mitä asioita vaalii itsessään.

    mietin tuossa että tarviiko sun välttämättä hakeutua terapiaan tai johonkin, jos sulla ei ole masennusta tai mutia ongelmia, joihin kaipaat apua. Kun siellä prosessissa jo käydään läpi psykologiset näkökohdat. Yksi vaihtoehto vois olla perheterapia, koska tää tuntuu olevan vanhemmille isompi ongelma kuin sinulle. Voin antaa vinkin yhdestä paikasta Turussa jos tarvii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mä kieltämättä välitän perheestäni tosi paljon (ei sitä aina tule ajatelleeksi, mutta tällaisissa tilanteissa se tulee hyvin ilmi). Niinpä mun on pakko jatkaa tuon mainitsemasi ensimmäisen vaihtoehdon kannalla, koska en yksinkertaisesti pysty olemaan kuuntelematta heidän mielipiteitään. Niin kauan kuin ne herättävät mielessäni näinkin suurta epävarmuutta, en usko pystyväni aloittamaan hormoneja itsenäisesti ennen diagnoosia.

      Tavallaan vanhempani kyllä sietävät konfrontaatioita - myöntyiväthän he nopeasti tähän 2.3.-keskusteluun, vaikka aivan alussa yrittivät siirtää keskustelua peräti kesään. Uusia konfrontaatioita he eivät varmastikaan halua, ennen kuin olen pystynyt löytämään asiaan uusia näkemyksiä tai todistettavasti kumonnut heidän aiempia väitteitään ja luulojaan. Yhteistyökykyisyyden merkkinä minun olisi kyllä syytä käydä siinä kristillisessä piirissä kääntymässä, vaikkei siitä varsinaisesti apua olisikaan. (Marja-Sisko Aallosta puheen ollen: yhdessä viestissä vanhempani sanoivat, että menihän Marja-Sisko Aaltokin prosessiin yli 50-vuotiaana, joten eihän minulla ole mikään kiire. Että näin.)

      Terapiasta olen samaa mieltä, prosessin psykologisen kartoituksen ja transtukipisteen työntekijän lisäksi en näe oikein tarvetta muulle. Perheterapiastakin olen vähän skeptinen - pystyykö terapeutti edes selkeyttämään tilannetta vanhemmille, ennen kuin itse varmistuu siitä, että oikeasti olen transsukupuolinen (minkä varmistumista pitäisi periaatteessa odottaa virallisen prosessin loppuun). Vähän sekavasti sanottu, mutta toivottavasti ymmärsit.

      Kiitoksia kaikesta tuesta rithrin!

      Poista
    2. Niin, no, silloin kun Marja-Sisko Aalto oli parikymppinen, vaihtoehtona olisi ollut mielisairaala, ei sukupuolenkorjaus. Joten mun näkemykseni on se, että on murheellista, että hän joutui odottamaan niin kauan, vaikka onkin todella kaunista, että hän uskalsi lopulta. Ihminen ehtii elää elämänsä aikana montakin elämää, monet tekee hyvin erilaisia asioita eri vaiheissa taipalettaan.

      Mutta oikeasti, ei se ole argumentti, että joku muukaan ei ole heti halutessaan voinut olla oma itsensä. MUTTA se on sentään sallivampi kuin jos kokonaan kieltäisi mahdollisuuden tähän.

      Ja tiedätkö, nyt kun oon miettinyt pari päivää, niin mä melkein alan tulkita näitä vanhempiesi sanoja varsin positiivisessa valossa. Vai mitä mieltä olet, kun minusta kuulostaa siltä kuin he kiertelisivät ja kaartelisivat koska eivät halua sanoa että antaa mennä, koska se tuntuisi kummalliselta, mutta he ehdottomasti eivät myöskään halua sinulta prosessin mahdollisuutta kieltää. Joten viesti on niin salliva kuin suinkin ja sisältää paljon toppuuttelua, jotta olisi aikaa tottua ajatukseen. Ja se mitä ehkä pidin syyllistämisenä (et saa pilata ylppärijuhlia tms) on ehkä enemmänkin suojelunhalua, ettet joutuisi silmätikuksi... No nää on mun mietteitä, ei ehkä vastaa sun käsitystä ollenkaan! Mutta kuulosti melkein niin sallivalta kuin suinkin ottaen huomioon että he ehkä kokevat paineita konservatiivisuuteen.

      Poista
    3. Ohoh, mielenkiintoinen tulkinta! Minun on silti hyvin vaikea ajatella asiaa noin - minusta kaikesta tuntuu paistavan läpi se, että keinolla millä hyvällä he yrittävät saada käännettyä pääni, vaikka nimellinen valinnanvapaus minulle annetaankin.

      Mutta ehkä sittenkin olet oikeassa? Hmm...

      Poista
  38. Hei!

    Haluaisin jakaa omaa kokemusta itseni etsimisestä:
    Itse tulin lesbona ulos kaapista pari vuotta sitten, 20-vuotiaana. Asia oli vaikea, lähes koko sukuni on vanhoillinen ja kaikki odottivat, että löydän sen oikean, miehen, itselleni.
    Kuitenkin olen lapsesta asti ihastunut naisiin, Titanicia katsoessa 2. luokkalaisena haaveilin Kate Winsletistä, kun kaverini kuolasivat DiCaprion perään. Ja ihastuin milloin keneenkin. En kuitenkaan oikean elämän tyttöihin, esimerkiksi luokkakavereihin.
    Olin myös todella kiusattu koulussa ja oikeastaan koko elämäni aina 18-vuotiaaksi asti, mutta luulen sen johtuneen pitkälti siitä, etten oikein itsekään tiennyt kuka olen ja mitä haluan.
    Minulla oli todella tunne, että valehtelen itselleni, jos yritän seurustella miesten kanssa ja sopeutua naisen muottiin. En tunne enkä ole koskaan tuntenut itseäni kovin naiselliseksi. Tietyllä tavalla kyllä, mutta en ole koskaan osannut esimerkiksi käyttää mekkoja. Tietynlaisia hameita kyllä. Myös värejen käyttö on vaikeaa.
    Kuitenkin löysin sen oikean, naisen, ja olemme kihloissa. (Olen siis seurustellut myös miesten kanssa, mutta ne suhteet eivät ole toimineet.)
    Kuitenkin sisimmässäni olen aina ollut vähän erilainen, ehkä siksi äidilleni oli helpompi hyväksyä asia. Hän ei voi vedota samoihin asioihin, mitä äitisi sinulle kirjoitti, vaikka voisin hyvin kuulla samat asiat oman äitini suusta.
    Äiti toki odottaa vieläkin, että tämä on vain vaihe, joka menee ohi.
    Voi olla niinkin, mutta sitten on. (Isoäidilleni ei ole kerrottu, mikä toisaalta harmittaa, mutta toisaalta suojelen häntä tältä asialta, jota hän ei voisi ymmärtää.)

    Kannattaa kuunnella itseään: todellisen itsensä löytämiseen voi kulua pitkä aika. Ei riitä välttämättä vuosi tai pari. Välillä joku suunta voi tuntua oikealle ja sitten yhtäkkiä taas joku toinen. Kukaan muu ei ole oikea henkilö kertomaan mitä tehdä, kuin henkilö itse.
    Anna itsellesi aikaa.

    Tsemppiä projektiin! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heei!

      Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Voin kyllä samaistua siihen monilta osin (omasta näkökulmastani), vaikka oma kokemukseni alkoikin ehkä vähän myöhemmin. Ihanaa kuulla, että olet löytänyt sen oikean ja äitisi on hyväksynyt asian suurimmilta osin. Antaa kyllä uskoa omalle kohdallenikin.

      Tuntuu, että jo tässä tilanteessa (=prosessin alkuvaiheessa) oleminen on pitkälti sen ansiota, että olen uskaltanut kuunnella itseäni. On kulunut yli 10 vuotta ensimmäisistä varsinaisista tuntemuksista, ja nyt palapelin palaset vaikuttavat vihdoin olevan loksahtamassa kohdilleen. Yhtäkkinen suunnanmuutos tuntuu siis hieman epätodennäköiseltä, mutta olet oikeassa - vielä tässäkin vaiheessa on epäilemättä tärkeää antaa aikaa itselleen. Kuten jo ylempänäkin kommentoin, en tee mitään harkitsematonta vaan etenen nyt rauhassa transpolin ja Transtukipisteen kautta eteenpäin.

      Kiitos paljon Ano :).

      Poista
  39. Kirjoitin juuri Pitkän ja Valaisevan tekstin, mutta sitten se katosi.
    Joudut kuulemaan sen sitten livenä ;F

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiii eii ><! Et ole kuulemma edes ensimmäinen, jolle niin käy tässä samassa kommenttiosiossa x___x

      Mutta kiitos viestistä, se kuulostaa olleen hyvin Pitkula ja Valoisa! Livenä sitten :)

      Poista
  40. Hei, vierailin blogissasi ensimmäistä kertaa ja haluaisin sanoa sinulle, että minusta on aivan uskomattoman hienoa, että jaat tuntemuksiasi ja fiiliksiäsi ja kerrot elämäsi vaiheista. Täytyy sanoa myös, että näytät todella kauniilta ja suloiselta kuvissa. Paljon voimia ja rohkeutta varmasti vaikeisiin valintoihin ja prosessiin. Ei voi muuta kun nostaa hattua rohkeudellesi :) Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
  41. Jos sua yhtään kiinnostaa kuunnella 17-vuotiaan elämää koskien lievästi hämmentyneen tytöntapaisen otuksen mielipidettä, tässä se on:

    Osa äitisi kommenteista pisti ihan vihaksi ja melkein pahoinpitelin tyynyn ihmisten kapeakatseisuuden takia. Jos sä oikeasti haluat jotain (ja blogia kauan lukeneena tiedän että sä haluat), ÄLÄ ANNA MUIDEN ESTÄÄ SUA SAAVUTTAMASTA SITÄ.

    Mun mielestä on tosi alhaista yrittää pelottelemalla saada sua horjumaan päätöksessäsi. Ja vaikka ne vanhempasi rakastavat sua ja välittävät susta ja haluavat vain sun parastasi... vain sä tiedät mikä on sulle parasta ja mitä sä haluat.

    Huhhuh, montakohan klisettä tuohon tuli ympättyä? Joka tapauksessa, se on sun keho ja sä päätät. Tsemppiä sulle, ole hyvä ja ota virtuaalihalaus ^w^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielellään otan! Kiitos paljon Emmily ♥! Kyllä mä tän jotenkin selvitän >.<

      Poista
  42. Kun täällä nyt on Pokemon-porukka muutenkin osallistunut niin kai se on pakko :D (Oli pakko olla utelias ja selvittää kenen kanssa tuo Spiritomb-matsi oli x3) Sen verran kauan tätä nyt seuraillut. Todella jännää seurata millaisia asioita ei-läheisten-mutta-tuttujen ihmisten elämistä välillä löytyy. Ei olisi kyllä ikinä uskonut vielä joitakin vuosia sitten kun pelasit Shuppetia ja silleen :D Aluksi coneissakin porukka suhtautui lähinnä sellaisella pienellä huvittuneisuudella minkä nyt voikin kuvitella kun joku tuttu josta ei päällepäin uskoisi alkaa tyttöillä. Munkin pääasiallinen suhtautuminen oli että kunpa sä näyttäisit tyttömäisemmältä että se olis sulle helpompaa x3 Ja vielä enemmän wtf oli tajuta että kyse ei olekaan pelkästä tyttöilystä.

    On ollut ihan mahtavaa seurata tätä ja tajuta kuinka tosissasi sä olet tän kanssa ja millaista sun elämä on. (Hyvä että keskityit tässä blogissa juuri tähän, sillä tavalliset muoti-/elämäblogit on kamalan tylsiä...) Sitä suuremmalla syyllä noita joitakin äitisi argumentteja on todella vaikea sulattaa, tuntuu todella väärältä kuulla näin pitkään ja tarkkaan mietittyä ja tärkeää asiaa kutsuttavan jonkinlaiseksi häiriöksi. Mutta kuten tässä nyt on jo vaikka kuinka moni sanonut niin eivät ne kaikki argumentit ole mitenkään päteviä. Kyse on kuitenkin sinun ajatuksistasi ja sinun päätöksestäsi, ei sitä voi kukaan muu tehdä. Ihanaa kuulla kuitenkin että vanhempasi hyväksyvät päätöksesi jos todella aiot prosessiin mennä, se on tärkeintä ja muut heidän kommenttinsa osoittavat lähinnä että he tarvitsevat vain aikaa tottua muutokseen.

    Komppaan myös niitä jotka ovat olleet hormonien ennenaikaista aloittamista vastaan. Luottaisin siihen että transpolilla tietävät mitä tekevät, joten fiksumpaa seurata sitä reittiä vaikka se hidasta olisikin. Ja tietenkin tälläiseen prosessiin kuuluu epävarmuus kuten mihin tahansa peruuttamattomaan asiaan. Sitä varten muutoksen kuuluukin olla hidasta ja täytyy kuulla niitä vastakkaisiakin mielipiteitä jotta voisi tulla varmemmaksi asiasta.

    Mitä ikinä tapahtuukin, tsemppiä! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, jännää kun paljon Pokemon-ihmisiä tulee tänne kommentoimaan ^^ Tosi mielenkiintoista lukea teidänkin mietteitänne asian suhteen!

      Voin kuvitella miten yllättävää tämä oli Pokemon-ihmisille, joille oli turnauksissa muodostunut aika erilainen kuva minusta. Mielenkiintoista, että päällimmäinen ajatuksesi liittyi juuri "epätyttömäisyyteeni" - toisaalta useat täälläkin olleet sitä mieltä, että näyttäisin paljonkin tytöltä. Kai tämä vain kertoo, miten paljon vaikutelma riippuu katsojasta: "kauneus (tässä tapauksessa tyttömäisyys) on katsojan silmässä". Mutta tottahan se on, että mitä enemmän näyttäisi tytöltä, sitä helpompaa tämä olisi. Kiitos myötätunnosta.

      Vanhemmat eivät tosiaan antaisi päätökseni olla rakastamisen esteenä. Mutta esimerkiksi eilisten puhelinkeskustelujen perusteella en ole ollenkaan vakuuttunut, että he silti "hyväksyisivät" päätöstäni koskaan. Äiti vertaa edelleen prosessiani kuolemaan, koska hänen mielestään mitään "entisestä" minästäni ei jäisi jäljelle. Samoin kuin kuolemasta, prosessistakin jäisi heille ilmeisesti ikuinen suru. Aika näyttää, miten todellisuudessa tulee käymään.

      Joo, ainakin tällä hetkellä olen aika vahvasti "virallisen reitin" kannalla, johon olen pikku hiljaa mielessäni päätynyt. Luultavasti ennenaikainen aloittaminen aiheuttaisi kuitenkin niin paljon kaikenlaista ylimääräistä stressiä (olen vieläpä poikkeuksellisen stressaava luonne), että siitä voisi olla elämälleni enemmän haittaa kuin hyötyä.

      Kiitos paljon Rai-chan~!

      Poista
  43. Äitisi kommentit ovat pääosin rakastavan ja hyvää tarkoittavan vanhemman puhetta ja ajattelua. Ongelmana vain on, että hänen kokemuksensa ja suhteensa Sinuun on se, jonka hän on omaksunut poikaansa kasvataessaan.

    Siitä johtuva ensimmäinen ongelma on se, että hän ei kykene arvioimaan motiivejasi ja muita mielenliikkeitä muusta näkökulmasta. Tähän tuo toivon mukaan apua se, että hänelle tulee transilmiö enemmän tutuksi.

    Toinen ongelma on se, että hän edelleen katselee tilannetta poikansa vanhempana, ei oman tiensä valitsevana täysivaltaisena aikuisen kanssa keskustelijana. Tämä varmaan korostuu juuri nyt, kun hän kokee tilanteen kriisiksi, jossa hänen on vaistonvaraisesti toimittava. Se näkyy sitten kyllä käytännössä oman tahtosi mitätöintinä melkoisena uhkailunakin...

    Vanhempasi ovat nyt sellaisessa kriisin vaiheessa, jossa he ilmeisesti kieltäytyvät vastaanottamasta selvää viestiäsi. Parhaassa tapauksessa, jos Sinulla voimia riittää, voit toki miettiä nuo heidän teesinsä läpi sparrausmielessä. Toivon, että et tällöin sorru syyllistämään itseäsi heidän hädästään, vaan jatkat asioiden eteenpäin viemistä siihen suuntaan, mikä perusteellisen harkinnan ja sisäisen äänen kuulemisen lopputuloksena aukeaa.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, äitini ei katso asiaa muusta näkökulmasta, koska on niin varma omastaan. Hän vetoaa siihen, että olen aina ollut äkkipikainen päätöksissä - hän ajattelee, että tämä on taas tällainen äkillinen tempaus, jota varmasti katuisin myöhemmin.

      Aikuisena äiti ei tosiaan minua pidä, olen hänelle edelleen todella lapsi. Hänen mukaansa minulla on niin vähän elämänkokemusta, etten millään voi pystyä päättämään tällaisista asioista vielä tässä iässä.

      Pakko noita teesejä on edelleen miettiä, tuskin edes voisin aloittaa prosessia ennen kuin saan ne pois mieltä kalvamasta. Tässä kyllä helposti syyllistää itseään, kun on saanut äidin jo parikin kertaa itkemään tämän asian takia... kun vielä tietää, ettei vanhemmilla muutenkaan ole elämässä ihan helpoimmat ajat juuri tällä hetkellä. Mutta sille ei mahda mitään. Yritän vähentää asiasta puhumista heidän kanssaan, jotteivät he joutuisi ajattelemaan sitä niin usein. Jatkan vain asian eteenpäin viemistä sisäisen ääneni johdattamana :).

      Kiitos kommentista Anukatariina!

      Poista
  44. Tee yksinkertaisesti niin mikä tuntuu oikealta. Älä anna minkään lannistaa sua, kyllä kaikki järjestyy ! Me tuetaan sua :)
    ♥:Leea

    VastaaPoista
  45. Mielestäni on ärsyttävää, miten äitisi kokoajan hokee "huonosta itsetunnostasi" ja sanoo sen olevan syynä trans-seksuaalisuuteesi. Eikö huono itsetunto olisi (paitsi mahdollinen syy) myös osittain seuraus siitä, että koet eläväsi väärässä kehossa? Tiedän millaista on inhota omaa kehoaan ja mitä se tekee itsetunnolle, joten jos koet, että olisit onnellisempi naisena, muutos varmasti auttaisi parantamaan myös itsetuntoa.

    Kuten joskus ensimmäisellä lukion psykologian tunnilla opittiin, "Ihminen on psyko-, fyysis- sosiaalinen kokonaisuus." Toisinsanoen ihmisen psyyke & minäkuva eivät synny pelkästään kasvatuksen pohjalta, vaan niihin vaikuttavat sosiaalisen kasvuympäristön lisäksi myös geenit sekä yksilön omat kokemukset, herkkyys ja luonteenpiirteet. Eli äitisi väite siitä, että heidän kasvatuksellaan voidaan selittää koko minäkuvasi ja itsetuntosi on mielestäni täysin väärä.

    Mitä tulee sukupuolen korjaamiseen, sitä päätöstä ei kukaan muu voi lopulta tehdä kuin sinä itse. Uskon että löydät kuitenkin hyvää apua asiantuntijoilta ja lääkäreiltä yms, jotka kuitenkin ovat nähneet vastaavia tapauksia ennenkin ja voivat antaa oman arvionsa siitä, oletko heidän mielestään muutokseen valmis. Voithan myös testata eri vaihtoehtoja mielessäsi: Millainen ajattelisit loppuelämäsi olevan miehenä vs. naisena? Näkisitkö itsesi mieluummin vaarina vai mummona puiston ankkoja ruokkimassa? :)

    Voimia ja jaksamista! Sanon samaa mitä niin monet muutkin (epäilemättä Disneyä fanittavat) täällä: "Kuuntele sydäntäsi!" :D

    T: Innokas blogisi lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disneyn motto pätee kyllä hyvin tähän :D. Kiitos kaikesta ano!

      Poista
  46. Muakin harmittaa aika paljon tuossa tekstissä se, että Äitisi puhuu koko ajan huonosta itsetunnosta. Usein ihmisillä on tapana ottaa joku asia täytenä totena, jos sen sanoo joku auktoriteetti. Itse kun koulutan paljon opiskelijoita työelämäasioihin liittyen niin monella nuorella (eteenkin tytöllä) on todella huono itsetunto oman itsensä tuntemisen suhteen. Monet vähättelevät kamalasti saavutuksiaan ja eivät osaa kehua ja kertoa itsestään oikein mitään kun yritetään kirjoittaa työhakemuksia. Tätä blogia luettuani en ikinä uskoisi että takana olisi joku huonosta itsetunnosta kärsivä henkilö. Välillä ehkä jossain noista postauksissa, joissa puhut poikana olemisesta on vähän sellainen vähättelevä olo, mutta tyttönä taas ei ollenkaan. Olet selkeästi paljon itsevarmempi ja itsetietoisempi kun puhut tyttönä olemisesta. Ei itsestään epävarma henkilö laittaisi noin paljon kuvia ja henkilökohtaisia asioita itsetään nettiin kaikkien nähtäväksi. Kaikkihan etsivät itseään jossain vaiheessa elämää ja vaikeiden päätösten tekeminen on osa sitä. Tee siis niin miltä itsestä tuntuu. Itsevarmuushan kasvaa sen myötä jos kokee onnistumisen tunnetta ja tietää olevansa jossain hyvä. Eli jos tunnet olevasi hyvä tyttönä niin tietenkin sitä pitäisi saada olla koko ajan. Ja monissahan noissa kuvissa ei oikeastaan voi sanoa olevan tyttö vaan UPEA nainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mielenkiintoista kuulla, millainen kuva itsetunnostani tulee netin välityksellä :). (Etenkin kun sanojana on alan ammattilainen!)

      Kiitos tosi paljon, Merli!

      Poista
  47. Nimenomaan huono itsetuntoinen hakisi hyväksyntää tytöksi pukeutumisella ja niiden kuvien lisäämisellä nettiin, koska blogia lukevat ovat luultavasti oikein "trans, homo ja muu erilaisuus"-asioita oikein kannustavia ja kehuvat ja ihailevat joka kohottaa itsetuntoa. Kuitenkin minun mielestäni suurin osa ontäysin tietämättömiä huonon itsetunnon aiheuttamista ongelmista, eikä ketään missään tapauksessa saisi kannustaa olemaan tyttö, ilman että on kokeillut toista vaihtoehtoa.

    Suosittelisin kuuntelemaan vanhempiasi, he ovat asiallisia ja heillä on täysin oikeat pointit. Älä mene harhaan. Moni ihminen luulee toimivansa oikein kuuntelemalla niin kovasti sitä sisäistä ääntä, mutta entä jos sisäinen ääni onkin paha? Harhaa joka ei ole oikeaa.

    VastaaPoista