maanantai 4. helmikuuta 2013

ONE YEAR of Momochuu no sekai!

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä, kun Momochuu no sekai syntyi. Aika kuluu ihmeen nopeasti. Muistan vielä, kun kirjoitin ensimmäisiä postauksiani... Sananlaskun mukaan "joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään", mutta yritän suojata silmäni ja muistella vielä hetken mennyttä ihanaa vuotta.

Ensimmäinen postaus oli vielä melko jaarittelua, enkä oikein vielä tiennyt, millaiseksi blogini tie tulisi muodostumaan. Alussahan tuumailin kirjoittavani vähän yleisemminkin elämästäni, mutta hyvinkin pian linja vakiintui, ja aloin käsitellä lähes pelkästään tyttönä olemista ja siihen liittyviä asioita. Hyvä niin, paras keskittyä olennaisimpaan. Alkuvuodesta postailin enimmäkseen asukuvia ja kuvia uusista vaatteista ja meikeistä, joita ostin lolita-harrastuksen päästessä kunnolla vauhtiin. Vuoden mittaan alkoikin sitten tapahtua vaikka mitä: tanssiprojekti, coneja, muotinäytöksiä, shoppailua, ulkomaanmatkoja, hetkiä ystävien kanssa... ja loppuvuodesta itse trans-prosessi pääsi käyntiin. Suoraan sanottuna tämä oli tapahtumarikkain ja ehkä jopa paras vuoteni tähän mennessä. Alle olen vielä valikoinut muutamia kivoja kuvia ensimmäisen blogivuoden varrelta.

It's been one whole YEAR since I started writing this blog. It's unbelievable how fast time flies. I still remember when I was writing my first blog texts...

At the beginning, I still didn't exactly know what direction my blog would take. First I planned to write about my life and interests more in general, but pretty soon it went to writing only about being a girl. Well, it's good to focus on the essential! Early in the year, I mostly blogged just outfit pictures and pictures about new clothes and makeup, as I started to find my way as a lolita. Then, as the year went on, many things started to happen: a dance project, conventions, fashions shows, trips to other countries, shoppings, wonderful moments with friends... and lastly, the transition process. Put shortly, this was the most eventful and thus probably the best year in my life so far. Let's take a look at some pictures from around the year.

YEAR IN PICTURES











































Bloggaamista aloittaessani en mitenkään olisi voinut ajatella, että blogillani tulisi vaivaisen vuoden päästä olemaan huikeat 384 lukijaa... vau! Vuoden aikana blogissani on käyty yli 108 000 kertaa, joten ei voi kuin olla tosi kiitollinen, että elämääni on pidetty mielenkiintoisena. Postauksiani on myös kommentoitu tosi aktiivisesti, ja minua on tultu usein moikkaamaan coneissa ja jopa kaupungilla kulkiessani. Kommenteillanne olette kannustaneet, tukeneet ja rohkaisseet minua lukemattomia kertoja ulkonäköni, asujeni, ihmissuhteiden, prosessin ja monien muiden asioiden suhteen - välillä jopa tuntuu, etten mitenkään voi ansaita näin paljon tukea ;___; Olette piristäneet päiväni vähän väliä ja saaneet itseluottamukseni kasvamaan mielettömästi tämän vuoden aikana. Myös kaikesta palautteesta ja neuvoista olen hyvin hyvin kiitollinen. Vaikken tunne suurinta osaa teistä henkilökohtaisesti, tuntuu ihan siltä kuin olisin saanut satoja uusia kavereita! Olen tosi liikuttunut kuullessani, että jotkut ovat saaneet jopa lisää rohkeutta olla oma itsensä ottamalla esimerkkiä minusta. Itku meinaa tulla, kun ajatteleekin kaikkea tätä. Kiitollisuuttani ei pysty sanoin kuvailemaan, mutta...

KIITOS!!! ♥ Kiitos NIIIIIN paljon tästä vuodesta, kaikki rakkaat lukijani - niin nimelliset kuin anonyymit! ;;_____;;!

Innolla jatkan bloggaamista tästäkin eteenpäin ♥!

When I started blogging, it didn't even come to my mind I would have 384 readers after a single year... just unbeliavable! During the year, my blog has been visited over 108 000 times, and I'm very grateful for that you are interested in my life so much. You have also commented on my posts very enthusiastically, and some of you have even come to me to say hi at conventions or in the city. With your comments you've supported and encouraged me so many times, be it about my appearance, outfits, relationships, the process or anything else - it's even felt like I don't deserve that much support ;__;  You've made my day so many times, and you've made my self-confidence grow amazingly during the past year. Also, I'm super grateful about all the feedback and advice you've given me. Even though I don't know that many of you personally, it feels like I've made hundreds of new friends! I'm so happy to hear that some of you have even got more courage to be yourselves by following my blog. I almost feel like crying when thinking about all this. I can't express my thankfulness in words, but...

THANK YOU!!! ♥ Thank you SO much for this year everybody, both the registered ones and the anonymous!

I'll continue blogging with enthusiasm also from now on ♥!

47 kommenttia:

  1. Suurkiitos itsellesi bloggaamisesta, tätä on ollut ja on ilo lukea. Kirjoitat niin positiivisesti ja olet aina hyvin sievän näköinen, uuden postauksen lukeninen on aina mukava päivänpiristys.
    Kaikkea hyvää sinulle! n_n

    VastaaPoista
  2. Tietysti me kannustetaan sua! ;3; Oot aivan ihana ihminen ja kaiken tuen arvoinen! Kyylään aina sun postauksias innolla ja sit kun postaat niin päivä muuttuu heti paremmaksi. :---)

    + Oot tosi kaunis <3

    VastaaPoista
  3. I don't know why but I found this post touching.. *teary eyed* :_D
    You're gonna be such a pretty lady, you outright some 'real' girls with your beauty already!
    I especially liked this outfit http://2.bp.blogspot.com/-XP5wfn1j6RA/UCuj5VGEjgI/AAAAAAAAAx4/aLxdxsN6eWs/s640/DSC02506.JPG

    Btw have you ever thought about circle lenses? They might suit you and give you a more doll-ish and girlish look :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhh thank you so much ;_;!! It's so nice to hear I could really become a pretty lady <3 I like that outfit, too, and I think that's one of the best pictures in my blog (:

      Yes, I've thought about circle lenses but I've also heard about eye diseases that they've caused to a few of my friends :( So I'm a bit scared of them... But I'd still like to wear them some day because they really do give one a very girlish look.

      Poista
  4. Kiitos itsellesi! Tulen postauksistasi aina paremmalle mielelle, ja on hassua huomata, kuinka huomaa toivovansa kaikkea parasta ja tsemppaavansa ns. "tuntematonta" ihmistä, jonka elämään on saanut tutustua vain netin kautta. ♥

    VastaaPoista
  5. Great to see all these photo's! You're getting prettier every day :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you ♥! I'm not sure about getting prettier, it just feels like the man hormone is slowly making me uglier and uglier D: But soon it will be over...

      Poista
  6. Hirveesti olet kehittynyt tämän vuoden aikana kaikessa, niin bloggaamisessa kuin pukeutumisessakin! Onnea tulevaan, seuraa unelmiasi ja jatka blogin päivittämistä:)!!

    VastaaPoista
  7. Postaukset ovat olleet ihania ja asut ovat olleet myös todella söpöjä sekä kauniita! Olet hyvin tyttömäisen näkönen ollut jo alkuvaiheessa ja todella hienosti on kaikki meikkaukset ja muut kehittynyt :))
    Toivottavasti tästäkin vuodesta tulee sinulle todella mahtava ja antoisa!
    Odottelen jo innolla uutta postausta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Suzume-chi ♥! :) Odotukset tän vuoden suhteen on kyllä aika korkealla, koska musta saattaa alkaa tulla "oikea tyttö" jo tän vuoden aikana (katsotaan nyt milloin saan sitten aloitettua ne hormonit...) Katoin että osallistut moneen coniin tänä vuonna, joten saatetaan törmätä~

      Ja postailen jonkinlaisen postauksen tuossa huomenna ^^

      Poista
  8. Helevetti oot kauniimpi ku minäXD Ja kiitos ittelles ku jaksat kirjottaa tätä blogia !! Älä ikinä lopeta hahaha ♥

    VastaaPoista
  9. Oikeesti, mä en voi kuvitella sua pojaksi. Noi asut sopii sulle sika hyvin ja toi kuva missä sä syöt jotain, näyttää että sä olisit japanilainen nainen jossain mainoksessa niin ihana kuva. Ja kuten edellinen anonyymi sanoi, sä oot kauniimpi kun mä! Ihana blogi ja toivottavasti jatkat tätä vielä toisen ja kolmannen j vielä monta monta vuotta!

    P.S. Sun blogi on varmaan ainut mihkä mun on pakko kommentoida =>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Waaa kiitos Sara ♥! Tosi ihana kuulla ♥!! ;__;

      Kauneudestani en ihan tiedä, koska musta tulee kyllä valtavan paljon huonojakin kuvia. Täytyy olla juuri oikea kuvakulma ja ilme, jotta musta saa hyvän kuvan, ja niin käy valitettavan harvoin :D. Sitä paitsi kaikissa kuvissa on vielä peruukki, haaveena ois olla joskus kaunis omillakin hiuksilla...

      Mutta joo, jatkan kyllä bloggaamista toooosi kauan ^^!

      Poista
  10. Suuri kiitos itsellesi että pidät tätä blogia! En yleensä kauheasti edes lue blogeja, mutta tätä mun on pakko seurata. ^.^
    Pitää sanoa, että ihailen sitä, miten uskallat olla oma itsesi, ihan kaikki ei siihen pysty. Itsekin mietin välillä liikaa, mitä muut musta ajattelee.

    Noita kuvia katsellessa tuli muuten sellanen olo, miten tunnut kokoajan muuttuvan vain tyttömäisemmäksi ja tyttömäisemmäksi. :) Oot muutenkin vaan niin nätti ja sulla on tosi ihania vaatteita. Varsinkin nuo lolimekot, rakastan sitä tyyliä niin paljon. Ne vaatteet vaan sattuu olemaan niin kalliita, ettei mulla koskaan olisi varaa...

    Kaikkea hyvää ja tsemppiä paljon! Toivottavasti pidät tän blogin pystyssä vielä piiiitkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiiii kiitos Millia ♥!! Ihana kuulla että näytän jotenkin tyttömäiseltä... ja mietipä sitten kun saan alotettua ne hormonit :)! Siitä ne muutokset vasta alkaakin.

      Niin, lolimekot on kyllä kalliita ): Itsekin olen yrittänyt aina ostaa halvimmasta päästä ja käytettynä. Tänä vuonna joudun varmaan vähentämään niidenkin ostoa, koska esimerkiksi trans-prosessiini saattaa mennä aika paljon rahaa. Mutta on se varmasti sen arvoista ;_;

      Kiitos, kaikkea hyvää sinnekin! Jatkan bloggausta pitkään, ei huolta :)

      Poista
  11. En ole tainnutkaan vielä uskaltautua kommentoimaan mutta tulen ulos kuorestani. :D Onnea blogisynttäreille! Olet oikeasti yksi rohkeimmista ihmisistä, kehen olen törmännyt ja tätä blogia on erittäin mielenkiintoista lukea. Ihanaa myös että olet saanut tuon prosessin käyntiin, toivottavasti kuulemme lisää sen edistymisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Aino! Hauskaa että uskalsit kommentoida ♥! :D Pidän teidät kyllä ajan tasalla prosessista, vaikka viime kerrasta en vielä olekaan ehtinyt kertoa. Käyntejä on nyt sen verran usein (huomenna jo seuraava), että taidan kirjoittaa kahdesta käynnistä vaikka sitten samalla kertaa ;)

      Poista
  12. Sinä olet kaunis. Yksi lause. Kiitos. <3

    VastaaPoista
  13. Mitenkä kauniit jalat !! C: Saat varmana kuulla niistä kehuja. Minä olen tämmönen koipeliini ja ennen vihasin sitä että olen niin pitkä jo ilman korkokenkiä, mutta nyt olen vaan tyytyväinen pitkistä jaloista.
    Oon lueskellu tätä sinun blogia sillätavalla epäsäännöllisesti viimevuoden lopusta. Noissa ensimmäisissä kuvissa viime vuodelta olet minusta tosi kauniina ja naisellisena/tyttömäisenä, asusta riippuen. ^-^
    Musta tuntuu että sulle sopii paremmin nui vähän "hennommat" ripset, jotenkin ehkä nui viimeisimmät kuvat niin niissä ne ripset on niin jytyt että meikki ei näytä enää niin "huolelliselta", luonnolliselta ja nätiltä. Mutta tätä mieltä minä vain olen! Voihan se olla että luonnossa näyttää paremmalta kuin kamerassa, niinhän asia usein onkin. c:
    You go girl! Toivottavasti pysyt positiivisena, se on mahtava piirre ihmisessä ! C:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :)! Jalkojani (etenkin sääriä) on tosiaan kehuttu jonkin verran, ja transpolilla sanoinkin niiden olevan ainoa asia, josta olen kropassani tyytyväinen :D.

      Kiva kuulla että ensimmäisissä kuvissa on tyttömäisyyttä/naisellisuutta C:! Ripset ovat aika mielenkiintoinen asia. Joskus tuntui, että vaikka minulla oli miten nätit ripset, valokuvissa ne eivät näkyneet juuri ollenkaan. Niinpä siirryin vähitellen aika jytyihin ripsiin, jotta ne näkyisivät kuvissa. Kiitos kommenttisi, nyt tajuan että itse asiassa noin jytyt ripset eivät kuitenkaan sovi minulle. Huomaan sen nyt itsekin etenkin parista kuvasta, joissa minulla on silmät kiinni - ripset näyttävät niissä aika muovihäkkyröiltä. Ja vaikka niillä saisi joitain hyviäkin kuvia, luonnossa ne eivät näytä välttämättä kovin kivoilta. Taidan vähän hennontaa ripsiäni jatkossa c:

      Jos en yrittäisi olla positiivinen, vaipuisin helposti epätoivoon, miksen aloittanut tätä prosessia jo ainakin 5 vuotta sitten :c Jos haluan olla onnellinen tulevaisuudessa, mun on oltava positiivinen ja uskottava että...
      Some day I will be a REAL girl (/woman).

      Kiitos avartavasta kommentista, Nessika C:!

      Poista
  14. olet varmasti iso inspiraatio muillekin kaltaisillesi tytöille :) kiva blogi!

    VastaaPoista
  15. Tää sun blogis on ihana ja oot niin kaunis :) Kiinnostaa vaan tietää, että kuinka pitkä olet?

    VastaaPoista
  16. Hei onks toi kuva, missä syöt penkillä mäkkisafkaa ja taustalla on apteekki, nii onks se Lahden Triosta? :D

    VastaaPoista
  17. Hei!
    Olen seuraillut blogiasi suunnilleen tuosta muotinäytöksestä asti (itseasiassa se on nykyään jopa kännykkäni suosikkisivuihin liitettynä), mutta en ole uskaltanut kommentoida mitään mihinkään, koska olen hieman nyyppä. Tänään oli kuitenkin urheuspäiväni, sillä sain ajettua omaa trans-prosessiani hieman eteenpäin, joten ajattelin samalla vimmalla kehua blogiasi. :)
    Mielestäni on hienoa, että uskallat kirjoittaa itsellesi tärkeistä asioista suoraa ja että olet uskaltanut viedä prosessiasi noin hyvin eteenpäin.
    On ollut transmiehenä mielenkiintoista lukea transnaisen tuntemuksia, sillä vaikka prosessiemme pyrkimys on ilmeisen vastakkainen, tunneskaala näkyy olevan pitkälti sama. Lisäksi blogisi se on avannut minulle aivan uusia näkökulmia naisena olemisesta, mikä on ollut tämänhetkisen itseni kannalta eheyttävää. (<- en oikein osannut muotoilla tuota lausetta, mutta toivottavasti ymmärrät pointin :))

    Kaikkea hyvää siis sinulle ja prosessillesi!
    T.Ben

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Ben!

      Oi, onnea oman prosessisi edistämisestä! Urheus kannattaa! Varmasti on hieno tunne nyt ^^ On tosi mukavaa kuulla, että olet saanut blogistani uusia näkökulmia, vaikka prosessimme menevätkin "eri suuntiin" :)

      Suurimmat kiirokset kaikesta! ♥

      Poista
  18. Sulla on aivan ihania mekkoja :') ihailen tuota tyyliäsi. Samoin nuo muutkin tyttömäiset asut esim. tuo violetti bilemekko tai varsinkin sellainenkin yhdistelmä kuin minihame+paita näyttää sulla niin söpöltä ja raikkaalta että oikeesti ihan kadehdin. Itse naisena edelleen etsin omaa tyyliäni siinä määrin että musta on ihailtavaa huomata miten susta huokuu tällainen naisellisuus ja rohkeus ja aitouskin, myös asenteesi inspiroi minua ja varmasti monia muitakin.

    Minäkin olen hiljaisesti seurannut näitä sivuja ja tässä vaiheessa olen jo prosessisi puolestasi iloinen ja innoissani. Ihminenhän kasvaa koko elämänsä ajan, eikä koskaan ole liian myöhäistä syntyä uudestaan ja alkaa elää. Ole toiveikas, nauti ja haaveile, ota ilo irti tulevasta!

    terveiset pohjoisesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi suurkiitos sinne pohjoiseen! :)

      Onpa ilahduttavaa kuulla, että nuo hieman varhaisemmatkin asukokeiluni näyttävät söpöiltä :) Itsekään en tunne löytäneeni vielä ihan lopullista tyyliäni (ja tokihan tyyli vähän muuttuukin vuosien edetessä), mutta teen kaikkeni jotta löytäisin juuri itselleni sopivat yhdistelmät.

      Kiitos vielä kaikesta tsempistä, jota viestisi pursuaa ♥! Kaikkea hyvää sinullekin!

      Poista
  19. rakastan sun loli mekkoja TT 0 TT voikun mäkin voisin joku päivä omistaa edes yhden semmoisen <3 ja muutenkin sun blogi on tooooosi ihana ja oot super söpö ^ ^
    jatka samaan malliin <3 *haleja*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos *w*! Tässähän ihan punastuu! *haliii* Kivaa kun tykkäät! ♥

      Enpä usko että sun on mitenkään mahdotonta saada lolimekko(j)a joku päivä! Niitä saa tilattua netistä suht edullisestikin ^o^! Suosittelen katsomaan aluksi vaikka Bodylinen sivuja. Mulle voi aina laittaa viestiä jos haluut lisätietoja ^^

      (Ja anteeksi kaikille nämä näin myöhässä tulevat vastaukset :C!)

      Poista
    2. haha <3 joo voisin käydä katselemassa ^ ^/ se on vaan se ongelma kun ne maksaa niin paljon > < pitää alkaa säästää :D

      Poista
  20. Löysin tämän sinun blogisi aivan vastikään, enkä voi muuta sanoa kuin vau! Olet niin uskomattoman rohkea ja ensin luulin sinua syntyperäiseksi naiseksi. :) Olet niin nätti. ♥

    Toivon sinulle hirveästi tsemppiä ja taidan alkaa tämän blogin ihan vakilukijaksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirrrveästi kiitoksia ♥! >w<

      Tervetuloa lukijaksi, toivon että viihdyt :D!

      Poista
  21. Mistä tuo muotinäytöskuva on? Milloin otettu??? Se on mennyt multa täysin ohi. Vau mikä mannekiini! Mutta toisaalta, oot ollut hurjan rohkea kun oot mennyt muotinäytöksiin malliksi ja innolla mukaan vain, oot aina tosi ylväs ja elegantti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ^__^! Yritän jatkossakin hakea näytöksiin malliksi, mikäli asuni vain kelpuutetaan.

      Ai sulta meni se ohi! Siinä tapauksessa sun kannattaa katsoa tää postaus:

      http://momochuunosekai.blogspot.fi/2012/11/transtwenties-my-first-fashion-show.html

      Poista
  22. Sulla on ihana tyyli! :D Ja muute, toi paita mikä sulla on, toi missä on toi huulipuna ja kynsilakka ja se on tollane punane mulla on samanlainen :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aijaa, se on kyl tosi kiva paita 8D! Sellanen just tyttömäinen!

      Poista