maanantai 15. kesäkuuta 2015

Desucon 2015


Tervehdys tuulisesta Desuconista reilun viikon takaa!

Kyseinen asu on conin viimeiseltä päivältä, sunnuntailta. Perjantaina päälläni oli suosikkini Dazzlin-kukkamekko ja lauantaina sama hattaramaiseen mekkoon perustuva asu kuin Helloconissa. Noina päivinä en saanut yhtään kelvollista kuvaa, mutta tämä yksikin kuva on jo riittävä muisto Desuconista.

Kovin ihmeellistä rupateltavaa conista ei tälläkään kertaa ole. Conit nyt vain sattuvat olemaan Suomessa lähes ainoita sosiaalisia henkireikiä Japanin (ja sen populaarikulttuurin) suuntaan, joten kyllä ne tavallisen viikonlopun voittavat milloin tahansa. Cosplayn kyllästämä tunnelma on aina oikein mukava, mutta puheohjelmansa puolesta conit ovat harmikseni alkaneet tuntua jokseenkin laimeilta. Etenkin kun itse on jo opintojenkin ansiosta melko syvällä japanilaisessa kulttuurissa, alkaa väkisinkin käydä vähän turhauttavaksi seurata, kun animea ja muuta analysoidaan (jopa puhujan tiedostamatta) länsimaisista lähtökohdista ja länsimaisin ajattelutavoin, jossain määrin välinpitämättöminä tai tietämättöminä monista Japanin kulttuurisista seikoista ja kielestä. Silloin käsittely yleensä jää enemmän tai vähemmän pinnalliseksi. Myöskään useiden luentojen (muka-)humoristinen esitystapa ei oikein iske. Onneksi poikkeuksiakin on - muutamat luennot tässäkin Desuconissa vaikuttivat esimerkillisesti asiaan perehtyneiltä ja mielenkiintoisilta.

Viihdyin kuitenkin joka tapauksessa, kiitos siitä myös kavereille ja tuttaville. Pienestä ohjelmakritiikistäni huolimatta on upeaa, että Suomessa edelleen järjestetään niin paljon coneja. Suurista kesä-coneista jäljellä ovat vielä Animecon ja Tracon, joskaan niihin osallistumisestani en ole vielä varma.

"Ihana matkalaukku! Ja niin on tyttökin." - Näin ihanasti minulle sanottiin hostellin vastaanotossa <3

45 kommenttia:

  1. varmasti alkaa vähän ns kyllästyttämään, kun olet sen verran tietoisempi, kuinka itsekkin sanoit :<

    Mutta aivan ihana asu sinulla! Varmasti ihana kuulla nuin suloinen kommentti respassa :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo. Mutta pitää tosiaan ottaa huomioon, että vapaaehtoiset harrastajat niitä luentoja vain pitävät, joten olisi ehkä kohtuutonta asettaa niille liian suuria odotuksia.

      Kiitos tosi paljon! Oli tosiaan mukava alku conille se kommentti n__n

      Poista
  2. Vau Momo toi eka kuva sinusta laiturilla on jotenkin kertakaikkisen onnistunu.
    Tuuli tuivertaa hiuksiisi ja ilmeesi on jotenkin just sopivan haikea(hyvällä tavalla)
    Ja onhan tuo mekko aivan ihana.

    T.Petra

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Petra <3!
      Minäkin olen siihen aika tyytyväinen, koska naamaani ei näy kunnolla hiusten takia (heheh). Lähinnä ilmeeni johtuu harmituksesta tuulen suhteen ("Että pitääkin tuulla näin kovin!"), mutta onneksi kuvassa se näyttää sopivan haikealta ^^'

      Poista
  3. Onko tuossa ekassa kuvassa kaikki sun omaa tukkaa? :o
    Ihanat!! ♡_♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä!
      Kiitos paljon ♡!

      Poista
    2. Mitä kaikkea käytät tukan kasvattamiseen? T: pitkätukasta haaveileva ;____;

      Poista
  4. Näin sut monta kertaa sunnuntaina. Sulla tosi niin ihana mekko ja näytit upealta! :)

    VastaaPoista
  5. Oi, jäi koukkaamatta Lahden kautta. Ihana mekko sinulla! :-)

    VastaaPoista
  6. Näköjään et hyväksy kuin positiivisia kommentteja. Ikävä kyllä sinusta ei koskaan voi tulla naista, vaikka miten pukeutuisit mekkoihin. Sinä olet poikana syntynyt ja sellaisena myös fyysisesti pysyt, vaikka tietysti voit alkaa itseäsi leikellä. Naisena oleminen on täysin muutakin kuin ulkoinen olemus. Sitä sinä et voi koskaan ymmärtää, koska olet mies. Ja synnyttäminen myös yksi niistä, jota et voi kokea. Onnea matkallesi se ei ole helppoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Näköjään"? Kaikki kommentit kyllä tulevat näkyviin ilman mitään minun hyväksymisiäni. Niin negatiiviset kuin positiiviset kommentit ovat tervetulleita, kunhan ne on asiallisesti kirjoitettu.

      Tiedän mainitsemasi surulliset seikat erittäin hyvin, mutta onhan se kiva kun niistä aina silloin tällöin muistutetaan. Kiitoksia vain.

      Poista
  7. Hei anonyymi.
    Ikävä kyllä kommenttisi aiheutti minussa niin suurta hämmennystä jonkun aikuisen(?) ajatusmaailman mustavalkoisuutta kohtaan, ja laski uskoani ihmiskuntaan siinä määrin, että vastoin tapojani otin tehtäväkseni yrittää raottaa valoa siihen mustaan aukkoon, jota myös voisi kutsua empatiakyvyksesi ja tietoisuudeksesi tästä aiheesta, josta kovinkin itsetietoisesti tunnut esitelmöivän. Jos olet trolli, onneksi olkoon. Toivottavasti koet suurta mielihyvää ja elämäsi täyttymystä päästyäsi tavoitteeseesi: sait saarnan, jota toivoitkin, ja nyt voit mennä tyytyväisyydestä hiherrellen nukkumaan herätäksesi seuraavana aamuna elämääsi, johon edes näyttösi ei pysty valaisemaan kovinkaan suurta tarkoitusta kakaramaisen ihmisten kiusaamisen lisäksi.

    Jos sen sijaan kirjoitit kommenttisi niin suuren harkinnan varassa kuin sinulta voi odottaa ja ilman päihdyttävien aineiden vaikutusta, puhkuen uskoa ajatusmaailmaasi ja mielenmaisemasi jakamiseen kaikille muillekin sen koko mittaamattomassa intellektuellissa kiistattomuudessa, toivon, että ihan vaikka vain tämän yhden, ainoastaan yhden kommentin lukemisen ajaksi koetat katsoa asioita hieman uudesta näkökulmasta.

    Momosta "ei koskaan voi tulla naista", koska hän on sitä jo. Hän syntyi fyysisesti poikana, mutta henkisesti, koko sielultaan, mieleltään ja identiteetiltään hän on vähintään yhtä nainen kuin ne, joiden syntymätodistukseen kirjatun sosiaaliturvatunnuksen toiseksi viimeinen luku on parillinen. Kuten itse sanoit, naiseus tai "naisena oleminen" on niin paljon enemmän kuin ulkoinen olemus. Loppujen lopuksi se, mitä on pään sisässä vaikuttaa housujen sisältöä enemmän siihen, millainen ihminen on, ainakin ideaalitapauksessa.

    Viestistäsi saa myös sen vaikutelman, että naiseutta määrittää vahvasti synnytyksen kokeminen. Jos näin on, ovatko tahattomasti lapsettomat jollakin tapaa epä-naisia? Entä keisarinleikkauksella lapsensa saavat, adoptioäidit ja naiset, jotka ovat tietoisesti valinneet lapsettomuuden? Ei minun mielestäni. Lisäksi haluaisin huomauttaa, että saatat hyvinkin aliarvioida modernin lääketieteen mahdollisuudet. Ensimmäinen kohdunsiirto tehtiin jo vuoden 2012 syyskuussa, enkä hämmästyisi lainkaan, vaikka suhteellisen pian tehtäisiin jo naisen koko lisääntymiselimistön siirtoja. Ja vaikkei tehtäisikään, olen ainakin tähänmennessä kuulemieni synnytyskokemusten perusteella tullut siihen johtopäätökseen, ettei synnytysprosessi ole niin tajunnanräjäyttävän upea kokemus, että sen perään erityisemmin hinkuisin, vaikka fyysisesti minulla sattuisikin olemaan siihen valmiudet.

    Näköjään puolustautumiskeinosi niitä asioita vastaan, joita et ymmärrä on mahdollisimman kova yritys todistella itse keksimilläsi totuuksilla tuo asia vääräksi. Sinun olisi kuitenkin hyvä muistaa, että kukaan voi koskaan täysin ymmärtää muiden ihmisten tilannetta kävelemättä itse heidän saappaissaan. Koeta hetkeksi kuvitella itsesi siihen tilanteeseen, jossa olevaa henkilöä äsken arvostelit ymmärtämättömyydessäsi kovin sanoin. Kuvittele itsesi vastakkaisen sukupuolen kehoon, joka ei ole jatke mielellesi vaan pikemminkin vankila, joka katsoo sinua sinun omilla silmilläsi joka aamu peilistä ja rajoittaa kaikkea, mitä teet ja olet; johon sinä kompastut joka ikinen päivä koko elämäsi ajan, ellet tee asialle jotakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miltä tuntui? Ei varmastikaan hirveän mukavalta. Varmaan tekisit kaikkesi päästäksesi tuosta vankilasta: Sinä pääset siitä eroon lopettamalla kuvittelun, mutta on ihmisiä, joiden ei tarvitse kuvitella. Minä pelkään, että nuo samat ihmiset jatkavat elämistään väärissä kehoissa, koska on olemassa ihmisiä, joiden ei ole koskaan aiemmin tarvinnut edes kuvitella mitään vankiloita. Ihmisiä, jotka kavahtavat joitakin asioita vain, koska ne ovat heille vieraita ja alkavat sen tähden huudella kaduilla, uhkailla väkivallalla tai kenties kommentoida blogiviesteihin nimettömyyden turvin. Noiden ihmisten takia minä kunnioitan momoa ja muita hänen kanssaan samaa taistelua käyviä äärimmäisen paljon. En pysty käsittämään, miten suurta rohkeutta vaatii lopulta alkaa tekemään itsestään kokonaista, alkaa murtaa vankilaansa tiili tiileltä, kun vastassa saattaa olla jotakin melkein yhtä hirveää kuin elää ja kuolla vankilassaan. Meillä kaikilla on täällä vain yksi elämä käytössämme. yritetään käyttää ne niin, että kaikki saisivat lähteä täältä mahdollisimman kokonaisina.

      Toivoisin, että kävisit täydentämässä tietojasi trans-ihmisistä esimerkiksi SETAn sivuilta.
      Onnea matkallesi kohti elämää, jossa jonkun muun ihmisen onnellisuus ei vaikuta omaan onneesi negatiivisesti. Se ei ole helppoa, mutta mahdollista se on.

      Poista
    2. Vau, olen ihan sanaton. En pysty tämän kielen keinoin mitenkään ilmaisemaan sitä, miten paljon arvostan sitä, että joku kirjoittaa minun vuokseni näin pitkän ja vaikuttavan kommentin. Kiitos tuhannesti <3

      Poista
  8. Kivoja argemetteja, mutta miten toinen anonyymi voi kommentoida toista " tai kenties kommentoida blogiviesteihin nimettömyyden turvin". Itsehän syyllistyy aivan samaan!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei anonyymi nro 3, onnittelut ihailtavan tarkasta pilkunviilauksesta.
      Tuolla nimettömänä kommentoimisella viittasin siihen, että useimmiten juuri anonyyminä tai nimimerkin takaa ihmisten on helpointa jättää ne kamalimmat ja ajattelemattomimmat mietintönsä. Kun ei tarvitse huolehtia sukulaisten tai tulevien työnantajien löytävän mitään ja voi jättää kaiken vastuun kantamatta sanomisistaan, on huomattavasti helpompi oksentaa ajatusmaailmansa näppäimistölle ja ehkä jopa unohtaa, että sen tekeleen vastaanottaja on tunteva ja ajatteleva ihminen, jolle allekirjoittamattomat raapustukset eivät välttämättä ole mitään iltapäiväviihdettä joka unohtuu viidessä minuutissa vaan iskuja vasten kasvoja. Sanoista voi jäädä ne kaikista kipeimmät arvet.
      - anonyymi nro 2, aka Maija R. Turunen, Oulu.
      Jos luet tätä, arvon tuleva työnantajani, ja mikään tässä kommenttiosiossa sanomani saa sinut vakavasti harkitsemaan kyvykkyyttäni työntekijänä, en ole varma haluanko työskennellä leivissäsi.
      Harvoin olen pystynyt tai edes tahtonut seisoa sanojeni takana niin paljon kuin nyt.

      Poista
  9. Siis argumentteja puhelimella täällä sorry virheet.

    VastaaPoista
  10. Moi Momo! Haluaisin udella, oletko osallistumassa tällä viikolla Pride-tapahtumiin? Olen seurannut blogiasi jo pari vuotta (onpa aika mennyt nopeasti!), ja muutin uutenavuotena Helsinkiin. Minulla ei ole täällä kavereita, ja haluaisin tutustua sinuun. En halua olla mitenkään tungetteleva, mutta vaikutat tosi mielenkiintoiselta tyypiltä. Haluaisin käydä jossain Pride-tilaisuudessa, ja olisi kiva, jos olisi seuraa.

    Kesäterkuin,
    Bidoof

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos viestistä Bidoof!
      Suureksi harmikseni kesätyöni haittaavat tällä viikolla Pride-tapahtumiin osallistumistani, mutta perjantai ja lauantai ovat kokonaan Pride-tapahtumien käytössä. Olen menossa ainakin Naistenbileisiin, kulkueeseen ja puistojuhlaan ja mahdollisesti muihin, mikäli sopivaa ohjelmaa löytyy. Et vaikuta yhtään tungettelevalta vaan viestiesi perusteella oikein mukavalta (muistan sinut vaihtoblogistanikin!), joten ihan mielelläni minäkin tutustuisin :) Voisitko laittaa vaikkapa sähköpostia tuohon sivupalkissa näkyvään osoitteeseeni, niin katsotaan tarkemmin?

      Terkuin Momo ^___^

      Poista
    2. Voi, en ole kuullut sinusta vielä mitään... :(

      Poista
    3. Anteeksi Momo! Asiassa tapahtui typerä sekaannus. Lähetin sinulle juuri äsken sähköpostia, jossa selitän asian. Olen oikeasti todella, todella pahoillani!

      - Bidoof

      Poista
    4. Ei se mitään. Pelkäsinkin, että kyseinen sekaannus oli mahdollisesti tapahtunut. Tapaamisiin joskus toiste sitten!

      Poista
  11. Maija R. Turunen saanko nauraa. Esität kiihkeenä mielipiteitäsi, mutta silti pelkäät mitä mahdollinen työnantajasi mahtaa sinusta ajatella. Varsinaista kaksinaismoralismia! Luultavasti olet nuori henkilö joka ei edes vielä ole työelämässä tai sitten jostain muusta syystä et ole saanut töitä. Koitapa tehdä töitä, koe ja nähdä elämää ensin. Ja tule sen jälkeen pätemään tänne mielipiteilläsi. Maailma ei edelleenkään ole muuttunut, vaikka haluaisit. Miehestä ei voi tulla nainen eikä naisesta mies. Eihän sitä momonkaan vanhemmat edes hyväksy. Itse oksentaisin jos luulisin miestä naiseksi ja paljastuisi häneltä sitten miehen
    elin. Oksettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kannattaisi tutustua ensin henkilöön eikä oksentaa vain sen takia, mitä housuista/hameen alta löytyy. Vaikka en Momoa tunnekaan kovin läheisesti, ollaan juteltu vähäsen, niin en missän vaiheessa ole ajatellut, että juttelisin pojan kanssa. Hänen juttunsa ja ajatusmaailmansa on ihan sama kuin minulla tai muilla tyttökavereillani. Suhtaudun Momoon kuin keneen tahansa tyttöön. Mielestäni annat liikaa painoarvoa sukupuolelle. Eikö kuitenkin tärkeintä ole se millainen ihminen on ja miten kohtelee muita? Varmasti Momo kertoo tilanteestaan mahdollisille seurustelukumppaneille, joten senkään puolesta ei tule yllätyksiä. Hänhän kertoo jo täällä julkisessa blogissaankin avoimesti itsestään ja transsukupuolisuudestaan (onko oikea termi?).

      Mitä tulee tuohon Maijan kommenttiin niin valitettavasti jotkut työnantajat saattavat googlettaa työntekijöitä ja muodostavat mielipiteensä sen perusteella, mitä netistä löytävät. Mikäli työntekijöiden arvomaailma tms. eivät kohtaa työnantajan kanssa, voi jäädä paikka/ylennys yms. saamatta, vaikka se laitonta onkin.

      Ja kyllä, myös sinulla on oikeus mielipiteeseen ja jos et hyväksy transihmisiä, niin se on sinun asiasi, mutta fakta on se että miehestä voi tulla nainen ja naisesta mies. :)

      Poista
    2. Kiitos Ansu <3

      Viimeisin anonyymi: "Itse oksentaisin jos luulisin miestä naiseksi ja paljastuisi häneltä sitten miehen elin." Anteeksi vain, mutta tuollainen ajattelutapa tässä pikemminkin oksettaa. Miksi aina pitää puhua sukupuolen yhteydessä elimistä - entäpä jos itsekin vihaan kyseistä elintäni? Eikä kyse ole ollenkaan mistään piilottelemisista ja paljastumisista. Jos joskus päätyisin seurustelemaan tytön kanssa, tilanteeni tulisi olemaan hänelle täysin selvä alusta saakka.

      Mitä työnantaja-asiaan tulee, niin olen kyllä samaa mieltä Maijan kanssa. Mikäli järkevästi kirjoitetut mielipiteet vaikuttavat jonkun työnantajan päätöksentekoon negatiivisesti, sellaisen työnantajan palvelukseen tuskin olisi muutenkaan mitään asiaa. Vaikka kuinka olisi paikat ja ylennykset kyseessä.

      Poista
  12. Huh huh mitä tuubaa taas :D Välillä nuo "vihakommentoijat" viesteineen menevät aivan yli ymmärryksen. Kyseiset ihmiset tuntuvat voivan itse huonosti ja haluavat myös levittää tätä pahoinvointiaan muihin. Valtavirrasta poikkeavat ihmiset ovat tietysti helpoin kohde. Tietämättömyys ja pelko synnyttävät voimakkaita reaktioita, joita sitten roiskitaan etenkin tuntemattomien ihmisten naamalle netin syövereissä. Toivon, ettet Momo käytä liikaa aikaa sellaisten ihmisten huomioimiseen, vaikka se ei helppoa aina olekaan. Aina tulee olemaan niitä, joilla on jokin poikkipuolinen sana sanottavanaan - mikään ei ole koskaan hyvin. Mikään ei ikinä miellytä. Tällaisten "negaajien" huomioiminen rakentavalla tavalla ei yleensä auta mitään vaan lisää vettä myllyyn, sitähän ne haluavat, että joltakulta mahdollisesti menee pasmat sekaisin tai ainakin saada jotain huomiota. Hyvähän tässä on puhua kun en itse ole "julkisesti esillä", pidä blogia tms. kerro elämästäni (enkä ole transsukupuolinen), joten en voi samalla tavalla samaistua. Silti mua alkaa ehkä enemmänkin säälittää sellaiset ihmiset, jotka ovat selkeästi päättäneet asennoitua tietyllä tavalla ja tuoda itseään ilkeästi esille. Sellaiset ihmiset jäävät lopulta yksin. Inhoan vastaavanlaista urpoilua, mutta loppujen lopuksi nämä "negaajat" ovat niitä, jotka ovat heikoimmilla. Elä elämääsi niin kuin parhaaksi näet. Sä olet voittaja, Momo.

    Ps. Olen blogiasi jo jonkin aikaa seurannut, mutten ole tainnut aiemmin kommentoida.. niin tai näin, kaikkea hyvää myös jatkoon! Näillä näkymin en olekaan tulossa lauantaina Prideen, muuten olisin varmaan tullut nykimään hihasta jos olisin sinut bongannut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mieltälämmittävästä kommentista, Liitokala!
      Pasmani eivät mene sekaisin "negaajien" viesteistä, sillä olen nähnyt niitä jo riittävästi tottuakseni niihin :) Koen kuitenkin yleensä hyväksi vastata niihinkin, koska eihän sitä koskaan tiedä, jos vastaus saakin kirjoittajan tajuamaan oman kommenttinsa typeryyden.

      Poista
  13. Olen seurannut blogiasi jo pitempään. Ja ihaillut rohkeuttasi. Itse olen syntynyt naiseksi, mutta en ole koskaan kokenut oikein omikseni noita perinteisesti naiselliseksi tai naisille ominaisiksi kuuluvia asioita. Korkokengät, huulipunat ja röyhelömekot ovat itselleni kauhistus, enkä osaa niitä käyttää. Täysin hetero kyllä olen ja koen olevani ihan riittävästi nainen ilman valtavaa määrää noita naisellisuuden symboleja. Vapaus omaan kehoonsa ja vapaus olla ihan sitä, miltä itsestä tuntuu (on se sitten nainen, mies tai jotain siltä väliltä), on meidän jokaisen perusoikeutemme. Olin tänäkin vuonna Pride-marssilla mukana, marssimassa juurikin tämän ajattelun vapauden puolesta. Ja näin sinut ennen marssin alkua Senaatintorilla. Ja kyllä, sinä olet kaunis nainen, täysin riippumatta siitä, mihin vartaloon olet syntynyt. Sinulla on aivan huikeat sääret ja upea tukka, josta tällainen hamppupesäkettä päänsä päällä raahaava turilas saa olla suorastaan kade. Eikä siinä kaikki: sinä olet rohkea, olet rohkeasti oma itsesi. Ja se on paljon enemmän, kuin mihin monikaan noista anonyyminä lokaa heittelevistä tyypeistä pystyy. Kaikkea hyvää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta viestistä - arvostan aina tosi paljon, kun minulle jaksetaan kirjoittaa tällaisia kannustusviestejä. Kaikkea hyvää sinullekin! <3

      Poista
  14. Minusta olit paljon naisellisempi ilman otsatukkaa. Otsatukassasi olet minusta enemmän miehisempi, mutta tämähän on vain minun mielipiteeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä. Jos vain mahdollista, olisi mukava kuulla yksityiskohtaisemminkin, miten otsatukka saa näyttämään minut miehisemmältä.

      Poista
    2. En ole tuo edellinen anonyymi, mutta mitä itse olen katsonut, niin asiaan saattaa vaikuttaa se, että otsatukan kanssa kulmakarvat eivät näy. En nyt olisi itse asiaa noin muotoillut kuitenkaan, mutta minusta ne kuvat joissa olet näyttänyt kaikista tyttömäisimmältä ovat ajalta ennen otsatukkaa. Mutta vaikea juttu, koska toi sun otsatukka on tosi kiva ja sun hiukset muutenkin kuin jostain hiusmainoksesta :D

      Poista
    3. Ah, ymmärrän :) Samaa kulma-karva-asiaa olen pohtinut itsekin. Toisaalta olen ajatellut, että helposti ryppyyn menevän (ja siten miehekkään) otsani näkymättömyys on jopa tärkeämpi asia kuin se, etteivät kulmakarvat näy. Mutta onhan kulmakarvoilla tosiaan iso merkitys, kuten blogissani aiemminkin on käynyt ilmi.

      Poista
  15. Elin ei oo naisella hyvä. Toisaalta ei oo löysä emätinkään.

    VastaaPoista
  16. Hei mitä sulle kuuluu ja miten prosessi etenee? Ollut hiljaista yli kuukausi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä! Mukava kuulla, että jotakuta kiinnostaa pärjäilemiseni <3
      Kuuluu ihan ok, mutta prosessille kuuluu huonoa. Olen ajatellut pitkään kirjoittaa tänne ajatuksiani, mutta kesätyöt ovat pitäneet (liian) kiireisenä ja vapaa-ajalla olen ollut liian väsynyt jaksaakseni muotoilla kimurantteja ajatuksiani lukukelpoiseen muotoon :( Olen pahoillani hiljaisuudesta. Palaan vielä, kunhan vain nyt löydän sopivan ajankohdan!

      Poista
  17. Heippa!

    Tuli mieleen noista desu hommista, että mitä jos itse pitäisit luennon jossain conissa joskus? :3 Juurikin kun kyseessä on harrastelijat, jäävät ne syvällisemmät kulmat koluamatta. Sinun luennoille olisi varmasti tulijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa :)!

      Vai niin, kiitos paljon ^^' Olen kieltämättä miettinyt, että olisi upeaa pitää joskus luento jossain conissa. En ole kuitenkaan vielä keksinyt aivan sopivaa aihetta - sellaista, jonka tutkimiseen jaksaisin panostaa riittävän paljon pitääkseni siitä kokonaisen luennon (ja kandiaiheestani ei enää välttämättä huvittaisi puhua). Nykyään kun en animeakaan katso aivan valtavasti... mutta jos sopivan aiheen keksin niin kyllä luennonpito kiinnostaa!

      Poista
  18. Pliis postaa ees jotain tylsää! käyn joka päivä katsomassa et onko tullut uutta eikä vieläkään :c

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos uskollisista käynneistäsi ;__;!
      Ja saamasi myös pitää! Postasin äsken harvinaisen tylsän postauksen.

      Poista