sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Helsinki Midnight Run 2014


Elokuun lopulla kuulin sattumalta Midnight Run -nimisestä juoksutapahtumasta, joka herätti heti mielenkiintoni - tykkään nimittäin juoksemisesta ja ylipäänsä kilpailuista. Olin itse asiassa haaveillutkin osallistuvani joskus johonkin suureen juoksukisaan, niistä kun huokuu aina niin upea tunnelma. Tässä tapahtumassa tunnelmaa vasta riittikin, mistä pitivät huolen kelpo ihmismäärä (ilmeisesti ainakin 8500 juoksijaa) sekä tapahtuman hienot tunnelmalliset puitteet.

"Keskiyön juoksussa" juostiin siis 10 kilometrin reitti pimeässä Helsingin keskustassa, ei tosin ihan keskiyöllä vaan jo iltayhdeksästä alkaen. Rata alkoi Senaatintorilta ja ydinkeskustan itäosassa aikansa kiemurreltuaan päättyi samaan paikkaan. Reitin varrella oli tasaisin välimatkoin erilaisia musiikki- ja tanssiryhmiä kannustamassa juoksijoita, mutta itse ehdin kiinnittää niihin vain vähän huomiota. Yritin nimittäin porhaltaa kisassa maksimisuorituksen, sillä halusin saada selville todellisen kuntoni. Viime Cooperin testistä on aikaa jo 3½ vuotta, ja silloin tulokseni oli 3050 metriä 12 minuutissa. Laskin siis juoksevani 10 km parhaimmillaan 40 minuuttissa, mikäli jaksaisin juosta koko ajan Cooper-vauhtiani (mikä olisi kyllä epätodennäköistä). Ilmoittautuessa piti valita lähtöryhmä oman tavoiteajan perusteella, mutta nopein minulle valittavissa ollut ryhmä (3A) vaikutti 50-55 min tavoiteaikansa perusteella hieman verkkaiselta. Niinpä jouduin juoksun aikana ohittelemaan juoksijoita paljonkin. Itse asiassa juoksuni oli jatkuvaa ohittelua, mikä ehkä hieman heikensikin aikaani. Maalissa olin totaalisen poikki (ja jalkojen särkyä kesti vielä monta päivää juoksun jälkeen + toinen polvi on edelleen jotenkin revähtänyt), mutta tunnelma oli odotetusti mahtava. Loppuajakseni muodostui 43:41, jolla olin suureksi yllätyksekseni peräti sijalla 36 (/5326) naisten sarjassa.


Kyllä, naisten. Erityisen mielenkiintoisen tapahtumasta minulle tekikin se, että olin ilmoittautumislomakkeessa ilmoittanut sukupuolekseni "nainen" - ensimmäistä kertaa urheilukontekstissa. Vaikka diagnoosini perusteella minulla on lupa elää sosiaalisesti naisena, on helppo ymmärtää, miksi urheilussa olisi loogista kiinnittää huomio ennen kaikkea biologiseen sukupuoleeni: urheilussahan lihaksilla on keskeinen merkitys, ja minun lihakseni ovat (tahdostani riippumatta) saaneet ylimääräistä vahvistusta mieskehon testosteronimäärän vaikutuksesta, jolloin ne ovat vähän epäreilussa asemassa muihin naisiin verrattuna. Tästä syystä olen automaattisesti joutunut esimerkiksi virallisissa tenniskisoissa aina miesten sarjaan sukupuoli-identiteetistäni huolimatta. Nyt uskalsin kuitenkin ilmoittautua naisten sarjaan, koska Midnight Run ei vaikuttanut ihan niin viralliselta kisalta (vaikka sarjojen parhaille palkinnot jaettiinkin), vaan sitä mainostettiin enemmänkin "juoksujuhlana". Ajattelin siis, etteivät järjestäjät ehkä olisi niin tarkkoja biologisen sukupuoleni suhteen, kuten eivät olleetkaan. Missään vaiheessa kukaan ei kyseenalaistanut naisten sarjaan osallistumistani (miehen etunimestä huolimatta), mistä olen tosi iloinen. Tuntuikin mahtavalta saada ensimmäistä kertaa osallistua sen sukupuolen sarjaan, johon tunsin kuuluvani. Toivottavasti kukaan naiskilpailija ei vain pahastunut, että tulin mieskehoineni "vääristämään" naisten tuloslistaa. Toivon, että ensi vuonna Midnight Runin aikaan olen syönyt jo pitkään hormoneja ja lihakseni ovat muovautuneet sellaisiksi kuin niiden naisten hormonitasoilla kuuluisikin olla. Voisin sitten juosta vähän paremmalla omallatunnolla, ja aikani olisi vertailukelpoisempi muiden naisten aikojen kanssa.


(PS. Edellinen postaukseni on edelleen voimassa~)

24 kommenttia:

  1. Ihan mahtava tulos, omasta näkökulmasta nyt ainakin! Olisi hauskaa osallistua joskus tohon, jos koskaan saan kuntoni edes jotenkin hyväksyttäväksi kohennettua.. Olit kyllä tosi söpönä juoksemassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! Kunnosta ei kannata ollenkaan murehtia, sillä siellä on juoksuryhmiä ihan kaiken tasoisille :) Ja kiitos hirveästi <3

      Poista
  2. Mahtavaa että olit naisten sarjassa ^^ oon ilonen sun puolestas~ Itse toivoisin että saisin jalkani tuntoon ja voisin harrastaa juoksemista enempi, nyt jatkuvat lonkka kivut aiheuttaa hiukan laiskistumista. Ihmettelen myös miten en lentänyt liikan kurssilta pois oltusni kolme viikkoa lonkkani takia pois tunneilta >_> todettakoon että viiden vuoden futis taustalla on osansa asiaan ja etenkin erittäin fyysisellä pelityylilläni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Panda ^3^~
      Ymmärrän laiskistumisen. Huomaan itsekin nyt polvikipuisena, miten liikuntaa joutuu välttelemään (vaikkakin polvi on jo tulossa paremmaksi). Nuo on niitä fyysisen lajin/pelityylin varjopuolia :( Mahtavaa ettet sentään lentänyt pois kurssilta! Pikaista kuntoutumista <3!

      Poista
  3. Minustahan se on vain hyvä, että käyt innostamassa muita naisia pinkomalla ohi tyylikkäästi :D Ei kaikilla ole hyvä kunto, mutta jos siellä joku vetelee hyvää vauhtia ihmisistä ohi, niin ehkä edes joku intoutuu pitämään kunnostaan huolta. Toisaalta tuskin siellä rapakuntoiset oli muutenkaan vetelemässä.
    Itsekin kun on alkanut käydä lenkillä ja näkee muita lenkkeilijöitä pinkomassa täyttä vauhtia ohi koko matkan, haluaa köpötellä itsekin enemmän kuin sen viitisen minuuttia yhtä kyytiä ennen kuin on pakko kävellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voihan sitä noinkin ajatella ^^' Ohittelusta oli ehkä minullekin jotain hyötyä - ilman ohitettavia en olisi ehkä tullut juosseeksi niin nopeasti, mutta nyt edellä juoksevat loivat minulle koko ajan tavallaan pieniä "välitavoitteita" olemalla ohittamiskohteita.

      Poista
  4. Oooh. Kuulostaa tosi kivalta toi tapahtuma. :) Mullakin on muuten hyvä juoksukunto. Muuten mulla ei ole ylettömiä määriä lihasta (josta olen syystä ihan tyytyväinen, vähemmän miesmäistä). Mullakin meni tossa 9. luokan cooperissa 3000 metriä rikki, muuten. c: Ja muuten mahtavaa, et pääsit naisten juoksuun. Pieni mutta mahtava ilo, luulisin. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Vaikkei tuolla sarjajaolla käytännössä ollut suurta merkitystä itse juoksun kannalta, niin se oli mahtava juttu mulle psyykkisesti, ja lisäksi sain tietty naisten paidan enkä sitä miesten löysää rumaa mallia c:

      (Naisten sarjaan osallistumiseni saattaa tuntua joistakin jopa itsestäänselvältä, mutta täytyy muistaa, että vähän aikaa sitten tuli suuri kohu transsukupuolisesta MtF-kuulantyöntäjästäkin. Hankalia asioita nämä urheilussa ovat.)

      Huhhuh, sulla todellakin on loistava kunto :o En tiedä miten olisin sinun ikäisenäsi juossut, kun itse juoksin ekat (ja ainoat) Cooperini armeijassa .__.

      Poista
  5. Kiitos kiitos :)
    Toivottavasti pääset mahdollisimman pian taas terveiden kirjoihin ja juoksulenkillekin. Juoksusta tulee aina hyvä fiilis. Mä vain olen lisäksi hirveän kilpailuhenkinen ^^;

    VastaaPoista
  6. Ihanaa että oli noin positiivinen kokemus! >u<
    ja tosi kiva tuo look missä juoksit & hyvin saa hiuksetkin kiinni ^-^

    VastaaPoista
  7. Oho, sä näytät myös hiukset kiinni hyvin naiselliselta! :) Yleensä, kun haetaan mahdollisimman naisellista lookia niin pitkät ja avonaiset hiukset tuntuu olevan suuressa roolissa. Mutta sä näytät tosi nätiltä noinkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wiih kiitos :)! Yllätyin vähän itsekin tämän hiustyylin sopivuudesta ^^; Alun perin en uskonut sen sopivan ollenkaan.

      Poista
  8. Vautsi, hyvä juoksutulos! Ja näytät kyllä ihan naiselta noin "arkisemmassakin" moodissa :) Semmosta mietin, että ootko jo miettinyt itselles mitään naisen nimeä? Vois olla kiva lukea joku postaus nimiaiheesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :)! Oon vähäsen miettinyt nimijuttujakin~ Postaus ei ehkä olisikaan hullumpi idea :)

      Poista
    2. Muakin kiinnostaisi nimipohdinnat.

      Näytät muuten noissa kuvissa ihan tavalliselta urheilijatytöltä. Jos kävelisit mun ohi ton näkösenä, niin en kyllä huomaisi sussa yhtään mitään "outoa". En edes kiinnittäisi suhun mitään erityistä huomiota, katsoisin vain, että "tossa on joku tyttö".

      Poista
    3. Ai niillä tosiaan on kiinnostusta, mukava kuulla! Eiköhän niistä sitten postaus tule, mutta saapa nähdä millaisella aikataululla, kun nyt Japanin-vaihto(puoli)vuosi tuottaa omat kiireensä ^^;

      Ja kiitos tosi paljon *-*! Huippumahtavaa kuulla!

      Poista
  9. Näin ohimennen: huomenna ja ylihuomenna olen Tampereella Traconissa, joten jos joku haluaa nähdä niin sieltä minut löytää c:

    VastaaPoista
  10. näin sinut sunnuntaina Traconissa, ja kun tunnistin sinut Momochuuksi hihkaisin ilosta:3 pyysin sinulta myös kuvan, ja kun näytin sen kotona äidille hän kehui mekkoasi eikä ollenkaan tunnistanut sinua pojaksi.
    silloinkin kun parikolme kuukautta sitten löysin blogisi, ajattelin heti sinun olevan biologinen nainen, sillä siltä sinä myös näytät!<3
    kiitos vielä siitä Traconin kuvasta, siitä tuli hyvä mieli sillä arvostan sinua ja rohkeuttasi paljon! tsemppiä sulle, ansaitset sen kaiken:3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apuaaa, minullekin tuli niiin hyvä mieli sekä äitisi että sinun reaktioista ;__;! Super ihana kuulla, kiitos huikeasti <3 On aika harvinaista että näyttäisin hyvältä yksittäisesti otetussa valokuvassa, yleensä pitää ottaa kymmeniä ja niistä ehtä yksi onnistuu. Mutta ilmeisesti nyt kävi hyvä tuuri valokuvan kanssa ^^; Eipä kestä, kiitos itsellesi - mukavaa vain että halusit minusta kuvan!

      Tosi hyvää syksyn jatkoa sinulle (ja toivottavasti oli kiva coni)!

      Poista
  11. Tulin vain ilmoittautumaan tänne uusimpaan postaukseen, että en oo kadonnut mihinkään :D Tää bloggerjuttu oli vaan poistanut kaikki lukemani blogit lukuluettelosta... No eipä se haittaa kun muistan kaikki nää mielenkiintoisimmat ulkoa *hehee*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiva että tulit ilmoamaan itsestäsi \^^/! (Ehdinkin jo miettiä, että mahdoitkohan lukea vastaustani edelliseen kommenttiisi ^^;)

      Kiitos kun pidät blogiani mielenkiintoisena~ <3

      Poista
  12. Aa joo! Oonkin ajatellut että se vois näyttää kivalta! Kiitos :)!

    VastaaPoista
  13. Onnea hyvästä sijoituksesta ja ihanat juoksukengät sulla!
    Itse tykkään myös noista kesän kympinjuoksuista, eikä mulla olis ikinä mitään ongelmaa sun tai kenenkään muun transnaisen osallistumisen kohdalla, vaikka olisit ollut ensimmäisenäkin! :-)

    VastaaPoista