tiistai 20. elokuuta 2013

Lips filled!

Olin viikko sitten huulten täytössä! Mieskehollehan on paljon naiskehoa yleisempää, että huulet (ja etenkin ylähuuli) ovat melko ohuet. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, ylähuuleni on lähes olematon. Ajattelin siis, että tekemällä huulista hieman muhkeammat saisin jo ennen hormonien aloitusta huulistani (ja siten toivottavasti myös koko kasvoista) ehkä vähän naisellisemmat.

Where's my upper lip :(
Ostamani huulten täyttö maksaisi normaalisti jopa 469 euroa, mutta sain sen hyvän tarjouksen ansiosta vain 199 eurolla. Silti summa on tietysti valtava, ja heti maksun suoritettuani (joka tapahtui jo muutama kuukausi ennen itse toimenpidettä) aloin miettiä, olikohan sittenkään järkevää käyttää noin paljon rahaa näin "pieneen" asiaan. Ajattelin kuitenkin, että sittenpähän on ainakin kokeiltu. Ja ties vaikka yllättyisin positiivisesti.

Ennen toimenpidettä en edes ymmärtänyt ajatella, että täyttö voisi jopa sattua. Olin kai ajatellut sen vain vähäsen nipistävän, mutta pian saavuttuani työntekijän huoneeseen minulle kerrottiin, että muutama kyynelkin saattaa toimenpiteen aikana vierähtää - huulten alueella kun on puudutuksestakin huolimatta niin herkkä tunto. Tekijä oli kyllä todella miellyttävä ja ystävällinen, mistä tuli mukavan rento ja turvallinen olo. Hän mm. kertoi kysymyksiini vastaten, että lopputulos kestää huulissa korkeintaan 6 kuukautta huulten vilkkaan verenkierron takia ja että täyteaine (hyaluronihappo) on terveydelle täysin vaaratonta - kyllä sen oikeastaan tiesinkin, mutta terveydestä stressaavana minun on aina pakko varmistaa.

Aloitettiin huulten puudutus. Tekijä levitti huulilleni paksulta rasvalta tuntuvaa valkoista ainetta, jonka oli määrä puuduttaa huulet 20 minuutissa. Hän neuvoi välttämään aineen joutumista suuhun, koska se maistuisi pahalta ja kieli saattaisi mennä tunnottomaksi. Odotteluaikana ainoa tekemiseni oli lukea täyteaineesta kertovaa esitettä (johon en kyllä jaksanut ollenkaan keskittyä, koska puudutusaineen puuduttava vaikutus vei kaiken huomioni) ja ottaa kuvia kännykän kameralla tästä jännittävästä tilanteesta:
 
(Olin poikamoodissa >.<)
Puudutusaine tehosi hyvin ja suun alue meni täyain puutuneeksi. Hitaiden 20 minuutin jälkeen pääsin operaatiotuolille ja tekijä pyyhki puudutusaineen pois. Tässä vaiheessa sitä tosin meni hiukan suuhunkin aiheuttaen tosi ikävän maun, joten sain luvan käydä sylkemässä pesualtaalla.

Ja sitten kohti täyttöä! Ensin tekijä teki ylähuulen oikeaan reunaan pienen reiän ja ilmeisesti raivasi jotenkin tilaa ruiskulle, jonka vuoro olisi seuraavaksi. Ja niin hän pisti ruiskun huuleni sisään - huulen reunasta melkein keskikohtaan asti! Pidin koko ajan silmiä kiinni. Pikku hiljaa hän alkoi pursottaa ainetta huuleeni, ja siitä alkoikin pahin sattuminen. Tuntui vähän siltä kuin ylähuulta olisi revitty irti. Lopulta ylähuulen ensimmäinen puolisko oli tehty, mutta minulla alkoi olla jo aika pyörryttävä olo, ja odotin kauhulla seuraavaa osiota eli vasenta puoliskoa. Onnistuin kuitenkin selviämään siitäkin jotenkin. Mainitsin olostani tekijälle, joka totesikin minun näyttävän aika kalpealta. Aloin jo valmistautua alahuulen täyttöön, mutta täydeksi yllätyksekseni koko operaatio olikin jo ohi! Tekijä sanoi, että huuleni imivät ainetta tosi hyvin - alahuuleen ei siis riittänyt mitään, toisin kuin oli suunniteltu. Alussa nimittäin oli pohdittu, että käytössä oleva 0,8 (g?) määrä laitettaisiin suht puoliksi ylähuuleen ja alahuuleen, ylös hieman enemmän. Nyt kaikki meni ylähuuleen, mutta näin jälkeenpäin ajateltuna se oli varmasti paras ratkaisu huulten sopusuhtaisuuden kannalta.

Toimenpide meni kaiken kaikkiaan tosi hyvin, koska mustelmia ja vuotoja ei tullut, vaikka nekin olisivat olleet mahdollisia. Huulet olivat vielä parina seuraavana päivänä puutuneen näköiset ja sattuivatkin vähän joutuessaan tiettyihin asentoihin, mutta sehän oli normaalia. Hankalinta oli syöminen, kun yritin välttää ylähuulen koskemista kuumaan ruokaan (sauna, solarium sekä kuumat juomat ja ruoat olivat kiellettyjä seuraavien päivien aikana). Nyt puudutus on jo päiviä sitten laskenut ja huulet tuntuvat muutenkin ihan normaaleilta (vaikka täyteaineen olemassaolon tuntee ehkä juuri ja juuri).

Otin tietysti pakolliset "Ennen"- ja "Jälkeen"-kuvat, mutta niissä ei huomaa suurtakaan eroa. (Paitsi erisävyisyyden...)

Ennen
Jälkeen
Peilistä katsoessani huomaan muutoksen kyllä jotenkuten, mutta sitten kun tämä täyte on (ensi vuoden alussa?) kulunut pois, en kyllä aio mennä uusimaan. Kallista toimintaa suhteutettuna siitä aiheutuvaan hyötyyn. Mahdollisista hormoneista tulee olemaan paljon enemmän hyötyä paljon pienemmällä rahalla :) Oli kuitenkin mielenkiintoinen kokemus! (Eipä ole muuten vielä kuvaa uusista huulistani meikattuina, sellainen varmaan tiedossa myöhemmin)

Short English summary: I got my lips filled! The purpose of it was especially to make my thin upper lip stand out more and thus make my lips (and face, therefore) look at least a bit more feminine. The operation was originally 469 e but I got it for less than half that price so I thought why not try it. Well, the operation hurt a lot and I felt a bit dizzy after it. The upper lip suck in all the substance so that nothing was left for the lower lip, but that's okay. The lip was a bit sore for a few days after the operation but now it feels completely normal again. It was a nice experience but I'm not going to have it done again once the effect's faded away. Too pricey when compared with the actual effect, in my opinion.

32 kommenttia:

  1. Hyvä että toimenpide meni hyvin ja oikein hyvät noista huulista tuli :))

    VastaaPoista
  2. Hui! Kuulostaa aika pelottavalta 0.0 Hienoa että meni hyvin ja tärkeintä on et oot itte tyytyväinen^^ Ja aivan pakko sanoa, että oot järjettömän kaunis eikä poikamodiakaan ihan heti pojaksi veikkaisi<3
    Oot järjettömän rohkea ja toivon kaikkea hyvää sulle ja sun muutosprojektille
    - Sophie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti? Eikö veikkais o.o!? Äää KIITOS <3!!

      Kiitos niiiin paljon! ^__^ Kaikkea hyvää sinnekin!

      Poista
  3. Kuulostaa aika pelottavalta toimenpiteeltä :S Mutta hyvähän se on kerran kokeilla niin ei jää mietityttämään että pitäisikö mennä vai ei :) Ja toisaalta nyt kun huomasit ettei se ole sun juttu, niin säästyy aika paljon rahaa kaikkeen muuhun kivaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin :) Ja kun sitä kaikkea muuta kivaakin on niin paljon...

      Poista
  4. Huih kuulostaa pelottavalta tuollainen (nimimerkki. paniikki kohtaus pelkästään hampaan paikkauksesta, joka ei onneks satu :D) Mutta onhan se 6kk aika pitkä aika, silleen.
    Mut kuten Sophie sanoi, ei sinuu heti pojaks tunnistais, ainkaa tosta kuvasta :D Olet todella kaunis~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, onhan 6 kk loppujen lopuksi pitkähkö aika :3 Oli se kyllä aika pelottavaa, mutta ei se kuitenkaan kaikkein pelottavimpia kokemuksiani ollut ^^

      Äää oonko mä hypnotisoinut teidät lukijat jotenkin... minäkö kaunis poikamoodissakin ;___;? Kiitos ihan mielettömästi <3!

      Poista
    2. Kyllä! Kaikki lukijat olemme hypnoosissa! <3

      Poista
  5. Auts, kaikkea säkin uskallat! (Ja miten niin hampaan paikkaus ei satu? Terv. hampilääkärikammoinen.)

    Ja nykyinen poikamoodisi on naisellisempi kuin mun arkilook <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkea sitä tuleekin uskallettua C: Mitähän seuraavaksi...

      Hih kiitos n___n! <3 Odotapas, olen tekemässä poikamoodistanikin aina vain naisellisempaa ;)

      Poista
  6. Auts, pisteet siitä että uskaltauduit tuohon toimenpiteeseen! Itse en ikinä voisi, pelkkä ajatuskin kauhistuttaa :D

    Onneksi huulista voi saada "muhkeammat" myös vähemmän kivuliailla konsteilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Jos olisin etukäteen tiennyt millaista siellä on, itsekin olisin varmaan ollut kauhuissani jo monta päivää etukäteen x)

      Niin. Hormoneista ei ehkä tule kipua, mutta niissä on sitten omat riskinsä :(

      Poista
  7. Kiva ois nähdä meikin kanssa et millaset niistä tuli. Yleensä itse en kyllä pidä filleri huulista, koska aika usein ne näyttää tosi feikeiltä. Tietty oma on valintasi. Mun mielestä oot kaunein just sellasena kun olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, meikattu kuva tulee jossain myöhemmässä postauksessa.

      Itsekään en pidä feikin näköisistä fillerihuulista. Suurimpia pelkojani olikin, että täytettä tulee liikaa ja saan sellaiset "ankan huulet". Kiitos kauniista sanoista, mutta huolesi on tässä tapauksessa turha - nämä näyttävät 100% luonnollisilta ja selvästi kauniimmilta kuin ennen, vaikka muutos onkin niin pieni. Olin vanhempienkin luona ja he eivät huomanneet mitään :)

      Poista
  8. Enempi kyllä tytöltä näytät tossa kuvassa kuin pojalta...tosin säikähtäneeltä sellaiselta, peura ajovaloissa-demonstraatio, voi raukkaa:) Aika rohkea kyllä olet kumminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos :)! Säikähtänyt, mutta tyttö kumminkin ^.^

      Poista
  9. kaunis tyttö oot!

    VastaaPoista
  10. Ootko koittanut huulikiiltoja, jotka turvottaa huulia, ku sellasiakin on nykyään olemassa?

    http://karkkipaiva.indiedays.com/2010/07/14/vertailussa-pullistavat-huulikiillot/

    http://janninahakola.blogspot.fi/2013/04/dior-addict-lip-maximizer.html

    lieköhän noi sitte toimii :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Woou! En ollut edes kuullut tuollaisten olemassaolosta :D! Kiitti, pitää lueskella noista ja ehkä kokeillakin!

      Poista
  11. Bongattu turun messuilla. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Waaaa!! Missä kohtaa XD! Olin siellä tosiaan (mut poikamoodissa koska oon vanhempien luona...)

      Poista
    2. siinä turun sanomien standin kohalla pariinkiin otteeseen. :D tunnistin heti.

      Poista
    3. (Ääh olin kyllä niin epäedustavan näköinen D:...)

      Poista
    4. Sun hiukset oli kasvanu ihan sairaan nopeesti ja sopis sulle. :)

      Poista
    5. Voi kiitos paljon :)) Tuskin mua kuitenkaan ihan tytöksi pystyi tunnistamaan, mutta pikku hiljaa...

      Poista
    6. Jos en blogias olis lukenu ja olisit esim tyttönä ollut siellä niin en olis edes epäilly. Vaatteet paljasti nyt.

      Poista
    7. Vaatteet joo... mutta ihana kuulla <3!

      Oli ihan ok messut vai mitä. Mutta etenkin seuraavia messuja odotan innolla: Kauneus- ja muotimessut Helsingin messukeskuksessa lokakuun puolivälissä ;)

      Poista
  12. voi kun olet suloinen ;_;

    VastaaPoista