sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Process beginning

Hei vaan kaikki, olen elossa vaikka onkin ollut hiljaista :). Kovasti odottamastani transpolikäynnistä on jo kolme päivää, mutta vasta nyt kirjoittelen tuntemuksistani. Miksi näin myöhään? Käynnistä jäi vähän ristiriitaiset tunnelmat. Etukäteen ajattelin sen olevan helpottava ja valaiseva kokemus, ja niinhän se tavallaan olikin, mutta se loi myös pientä ahdistusta. Ajatukseni ovatkin viime päivinä vain vatvoneet käyntiä ja prosessia hermostuneesti, enkä ole saanut tehtyä oikein mitään. Mutta nyt haluan kertoilla käynnistä!

Edeltävänä yönä nukuin noin kolme tuntia. Heräsin joskus kolmelta, minkä jälkeen en enää jännitykseltäni saanut nukuttua. Aamulla vähän väsytti, mutta ei niin paljon, etten olisi jaksanut vastata lääkärin kysymyksiin. Tuskin edes olisin jännittänyt vähemmän, vaikka olisin nukkunut enemmänkin. Saavuin poliklinikalle hyvissä ajoin, jo melkein puoli tuntia ennen aikaani. Olin ainoa potilas koko huoneistossa, mutta yksinäisyydestä huolimatta aika meni kuin siivillä.

Minua vastaanottamassa olivat lääkäri ja sairaanhoitaja, jotka vaikuttivat tosi mukavilta. Hyvin pian istuuduttuani nojatuoliin alkoikin lääkärin tenttaus, joka oli pitkälti sellainen kuin olin kuvitellutkin: yksityiskohtaisia kysymyksiä aluksi kaikesta yleisestä (perheestä, opiskelusta ym.) ja sen jälkeen itse pääaiheesta eli sukupuoleen liittyvistä tuntemuksistani ja teoistani aina lapsuudesta lähtien. Suurin piirtein samat asiat olenkin kertonut jo täällä blogissa aiemmin, joten ei niistä enempää tällä kertaa. Olin sen verran jännittynyt, että hetken puhuttuani en useinkaan edes muistanut varsinaista kysymystä, vaan ajauduin puhumaan vähän aiheen vierestä. Lopuksi lääkäri kuitenkin kehui, että kanssani on helppo puhua, koska puhun niin paljon.
 
Mistä siis ahdistus? Minua vain jäi mietityttämään, millaisenhan kuvan lääkäri minusta sai. Käyntiin varattu aika (45 min) oli paljon lyhyempi kuin olin odottanut, joten niin monia asioita jäi mainitsematta. Päällepäin kertomani tarina saattoi kuulostaa lähinnä transvestiitin kertomukselta, koska keskustelumme pääpaino oli pukeutumisessani. Onneksi pääsin sentään mainitsemaan identiteettini kolme vaihetta: aivan alussa pidin itseäni pukeutumisen takia sairaana, myöhemmin aloin luulla olevani pelkkään pukeutumiseen tyytyvä transvestiitti, ja lopulta identiteettini tuntuikin itse asiassa olevan transseksuaalinen. En kuitenkaan päässyt vielä kertomaan nykyisestä naisidentiteetistäni juuri mitään. Siitä, miten tunnen joka päivän miehenä menevän hukkaan. Siitä, miten aina sukupuolta kysyttäessä haluaisin rastittaa "Nainen"-vaihtoehdon. Siitä, miten inhoan kun minua kehutaan jossain miehekkyyteen liittyvässä asiassa. Siitä, miten tulen kateelliseksi muista tytöistä ja prosessin jo läpikäyneistä... Silloinkin kun lääkäri lopussa kysyi jotain nykyisestä sukupuoli-identiteetistäni, vastasin olevani sisimmältäni nainen, mutta jollain käsittämättömällä tavalla liitin vastaukseeni mukaan myös vanhempien sanomisista johtuvan syyllisyyden ja epävarmuuden. Vaikka juuri alussa olin sanonut päässeeni yli vanhempien paineesta >.<

Yksinkertaisesti sanottuna ahdistaa, että jostain syystä (kenties omasta ilmaisukyvyttömyydestäni johtuen?) hoitohenkilökunta ei antaisikaan minulle hoitoihin oikeuttavaa diagnoosia, vaikka itse tiedän miten paljon haluan ja tarvitsen sitä. Lohduttaudun kuitenkin ajatuksella, että tämä ensimmäinen käynti oli vasta alkukartoitus, jossa ei vielä tehty minkäänlaisia päätöksiä.

Kaikesta huolimatta tutkimusprosessini julistettiin alkaneeksi. Lopuksi kysyttiin odotuksiani prosessin suhteen, mihin vastasin tietysti haluavani "koko paketin": hormonit, nimenmuutoksen ja leikkauksen. Vietin vielä pikku tovin sairaanhoitajan toimistossa rupatellen, ja yllättäen sain ensimmäisen sairaanhoitajakäyntini ajan aikaisemmaksi kuin uskalsin uskoakaan - 29.1.! Silloin aloitamme elämänkaareni vielä tarkemman analysoinnin. Olen tässä kirjaillut ylös kaikenlaisia kysymyksiä, jotta varmasti muistan kysyä ne ensi kerralla.

Lyhyesti sanottuna tällaista tällä kertaa. Puhuttavaa olisi tietysti paljon enemmänkin, mutta on hyvä pitää postaukset kohtuullisen pituisina.

(Olisin pistänyt tähän vielä yhden musiikkiraidan piristämään tekstimassaa, mutta Blogger nyt vaan kenkkuilee :c)

***

Hi there everybody, I'm still alive even if it's been a bit quiet here recently ^^' It's three days already since my first trans policlinic consultation, but it's not before now that I'm writing about my feelings. Why so late? Well, I've kind of mixed feelings. Beforehand I thought the experience would be a relieving one, and of course it was, yet it left me feeling a bit uneasy. The last few days I've only been thinking about the process nervously so I haven't been able to do anything really. But now it's time to talk about it.

I could only sleep about three hours the night before as I was so nervous. In the morning I was a bit tired but not tired enough to be unable to answer the doctor's questions. Had I slept more, I still wouldn't have been any less nervous I think. I went to the polyclinic well in advance. I was the only patient there, but despite the loneliness time went by real fast.

I was welcomed by a doctor and a nurse who were both really nice. Soon after having sat down on the chair the doctor started asking me loads of trivial questions, first about some general things (family, studying) and then about the main issue, about my feelings and actions regarding gender, starting from my childhood times. As I've already been talking a lot about pretty much the same things here in the blog, I'll leave the questions aside this time. I was so nervous that many times I forgot the actual question and talked about some off-topic things. However, in the end the doctor told me it was easy to talk with me as I spoke so much.

Why the uneasy feeling, then? I'm just wondering what kind of image the doctor formed about me. The time prepared for the consultation (45 minutes) was a lot shorter than I had expected, so many things were still left unsaid. As the main focus of our conversation was on dressing up, I feel like based on this discussion, one could think I'm merely a transvestite. Fortunately, I got to mention the three steps of my identity: sick --> transvestite --> transsexual). However, I didn't get to talk much about my actual female identity. About how I feel every day spent as a man goes to waste. About how I always feel like I should tick the option "Female" in all official question sheets. About how I hate being praised in regards to some manly attribute. About how I envy other girls and those who've already went though the process... As the doctor at last asked about my gender identity, I told her I felt I was a woman, but in some unexplicable manner I also managed drag my parents to the answer, saying I also felt a bit of quilt and uncertainty because of them. But just at the start of the conversation I had said I had been able to overcome the pressure caused by them >.<

Simply put, I'm worrying about not getting the right diagnosis, the one I feel I need. I know how much I need the process, but what if I can't express myself and my identity clearly enough to the staff members? Well, maybe this first consultation doesn't matter that much. I hope so.

Anyway, the doctor decided we should start the examination process. She asked me about my expectations, to which I replied I wanted hormones, name change and the operation, too. I also talked a while with the nurse I would be meeting a lot in the future, and she gave me our next meeting date - January 29th! It was eariler than I could've ever hoped for. Then we'll start looking at my life even more closely. Now I've been writing down questions I need to ask next time so I won't forget them.

There's a lot more to talk about but I guess I shouldn't write too long posts, so let's end it here this time.

52 kommenttia:

  1. mahtavaa, että sait uuden ajan noin lähelle ja käynti meni pääosin hyvin c:

    VastaaPoista
  2. kaikki menee varmasti tosi hyvin!!!:)

    VastaaPoista
  3. Hyvä sinä! Hyvin se tulee menemään. Vaikka ekasta kerrasta jäisi vähän epävarma olo, ei siitä tarvitse huolehtia. En hetkeäkään usko, että siellä annettaisiin diagnoosi ensimmäisen käynnin perusteella...tai että se edes vaikuttaisi kovin paljoa. :) Kai siellä ymmärretään, että ensimmäinen käynti saa ja pitääkin jännittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, täytyy sen niin olla :). Kiitos ♥!

      Poista
  4. Uskoisin, että jokainen hieman jännittää ja "sotkee" ensimmäisellä kerralla, joten hyvinhän tuo vaikutti menneen. c: Harmi tosin, ettet saanut nukuttua. :c

    Toivottavasti jatkossa sujuu yhtä hyvin~ :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥! No juu, varmasti sotkee :D. Kai se sitten hyvin meni. Tää on ehkä vähän samantapainen tunne kuin mulla aina koulussa kokeiden jälkeen: tuntuu menneen aivan penkin alle, mutta menikin tosi hyvin :DD. (Ja nukkumisella ei nyt niin väliä ole~)

      Poista
  5. Hyvinhän se vaikutti menneen, luulenpa että tuolla lääkärillä on kyllä kokemusta jännittyneistä asiakkaista;-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, kyllä sillä varmasti on :). Ei varmaankaan tehnyt mitään (negatiivisia) päätöksiä yhden jännittyneen käynnin perusteella.

      Poista
  6. Mä oon uus lukija, joten en tiedä ootko sanonut tätä mutta ootko siis homo, tai siis kun saat vaihdettua sukupuolen niin tunnetko vetoa miehiin kun olet nainen?(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi uusi lukija, ja tervetuloa ^^!

      On se aina välillä tullut esille, mutta aina on hyvä kerrata: en siis pidä miehistä vaan pelkästään naisista. Tuntuu, että olen "lesbo miehen kehossa". Olen kuullut että hormonit voisivat jotenkin muuttaa seksuaalista suuntautumista, mutta se taitaa olla aika harvinaista. Luulen siis edelleen naisena pitäväni naisista :).

      Poista
  7. Ihanaa että olet päässyt näin pitkälle itsesi toteuttamisessa!
    Aloitin muutama viikko sitten blogisi lukemisen ja varsinkin kysymyspostauksestasi löysin muutamia todella tuttuja ajatuskuvioita! Itse olen 25v tytönalku, lolista ja gyarusta en juurikaan tiedä mutta pidän kovasti näkemästäni :) Olisi hauska joskus tavata ja vaihtaa kokemuksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, hauska tavata :D! Lähetä sähköpostia tuohon sivupalkissa olevaan osoitteeseeni niin voidaan katsoa tapaamista (:!

      Poista
    2. Laitoin postia... anteeksi jos tuli vähän liian tuttavalliseen sävyyn, sitä on niin helppo ajatella tuntevansa kun on lukenut blogia :D Varsinkin jos on joku tämän tason yhteinen juttu *punastus*

      Poista
    3. Ei huolta, ei tuttavallisuudesta ole mitään haittaa :D!

      Poista
  8. Lyhyesti ja ytimekkäästi:
    Ai että olet rohkea! :)
    Halaus ja tsemppiä!

    Terv. lukija, joka uskaltaa nyt vasta kommentoida mutta on hyvän tovin seurannut blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;__;! Ei sitä oikein pysty selittämään, miten hyvältä tällaiset viestit tuntuu. ♥

      Poista
  9. Huomasin postauksesi kello 11 yöällä ja vaika olen internetti lakossa oli pakko katsoa tää kännykällä. Onnea tulevaa

    VastaaPoista
  10. Ihanaa oli taas lukea blogias ♥ Pitää vielä kysyä sellasta, että missä vaiheessa sulla tulee eteen se tilanne, kun lähimmäisilles kerrotaan asiasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Oon suunnitellut että se tulis eteen viimeistään noin puolen vuoden kuluttua, kun prosessissa on läheistapaaminen, jossa hoitohenkilökunta kertoo kaiken perheelle (ja muillekin paikalle tulleille läheisille). Silloin en joutuis itse kertomaan mitään, mutta toisaalta tieto tulis läheisille vähän yhtäkkiä ja aika lyhyellä sulatteluajalla.

      Saatan kertoa - ja todennäköisesti kerronkin - jo paljon läheistapaamista ennen, ja hoitajakin sanoi että mun kannattais kertoa. Just sen takia että läheisillä ois enemmän aikaa totutella päätökseen. En vaan oo päättänyt miten ja milloin kerron, mutta en usko että ainakaan pariin kuukauteen kuitenkaan. Jotenkin tekis mieli olla jotain "todisteita" ennen kuin kerron, ettei vanhemmat pidä tätä jonain ihmeellisenä päähänpistona. Blogi kaikkine teksteineen ja valokuvineen tietysti on yksi "todiste", jonka varmaan silloin joudun heille näyttämään.

      Oon myös alkanut kuvata sellaista videokoostetta, jossa ystäväni ja kaverini sanovat videolle pari sanaa prosessipäätökseni puolesta. Siitä on tarkoitus käydä ilmi ainakin se, etten menettäisi ystäviäni, vaikka menisin prosessiin. Sen videon ajattelin sitten näyttää perheelleni, ja luulenkin että se olisi aika tehokas näkökulman avartaja heille. (Jos joku nyt sattuu tämän lukemaan, niin toki täältä blogistakin kaikki halukkaat saavat siihen osallistua C:)

      Poista
    2. Minusta on todella hyvä idea näyttää tää blogi sun perheelle, koska oot kirjoittanut tänne kuitenkin rehellisesti ajatuksiasi ym. Ja postaukset aina tulvii kannustavia kommentteja, luulisi niidenkin avaavan vähän sun perheen silmiä:-) Kannattaa antaa heille kunnolla aikaa tutustua tähän blogiin C:

      Poista
    3. Totta, voin vaan kuvitella miten paljon tää blogi tulee avaamaan heidän silmiään. Tietty alkujärkytys on varmasti suuri, mutta siitä toivuttuaan he varmasti tajuavat, mistä oikein on kyse. Mutta jos he jostain kumman syystä eivät siltikään halua ymmärtää, äärimmäisen negatiivinen skenaario olisi se, että he kieltäisivät minua jatkamasta bloggaamista ja vaatisivat jopa koko blogin poistoa :/

      Poista
  11. Mä suoraan sanotusti ihailen sua. Vaikka sulla on aina välillä vaikeeta, meet kuitenkin eteen päin " vaikka koko maailma olisi minua vastaan tahdon toteuttaa unelmani- asenteella. Ja se jos joku on rohkeeta. Aloin vähän aikaa sitten lukea sun blogia ja tää on ihan megahyvä !! On ihanaa kattoo nnoita kaikkia kuvia ! :3'Jatkan seurailemista. Onnea ekasta käynnistä, toivottavasti muutoksesi alkaa sujua hyvin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ♥! Niin, unelmat on tehty saavutettaviksi ^^ Ihanaa jos tätä on jonkun mielestä kiva lukea, itse kun olen hirmu itsekriittinen kaikista kirjoituksistani :D. Mutta kiitos vielä, hih~

      Poista
  12. Hei, vaikka minulla ei olekaan tästä aiheesta minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta, niin se kiinnostaa itseäni aivan suunnattomasti!
    Olen nähnyt pari brittidokumenttia sukupuolenvaihdoksen läpikäyneistä ja ne koskettivat minua todella paljon. He kertoivat kuinka jo lapsena tunsivat olevansa väärässä kehossa jne. Tämä transgender (onkohan tämä se oikea termi...) asia on kyllä todella kiinnostava aihe, jonka pitäisi olla enemmän esillä jotta ihmiset ymmärtäisivät että tämä on mahdollista ja ihan oikea "ongelma" josta ihmiset kärsivät usein salassa, koska pelkäävät yhteiskunnan reaktioita.
    Paljon tsemppiä prosessiin ja kaikkeen mitä tuleman pitää :) Tosi hienoa, että pidät tätä blogia, olet todella rohkea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih kiitos, kiitos paljon! Tällä hetkellä mulla on ihan hyvä mieliala prosessin suhteen. Kun luen Transtukipisteen esimerkkejä sukupuoliristiriidasta, niin huomaan useimpien pitävän omalla kohdallani tosi hyvin paikkansa. Tuntuu että olisi suuri virhe, jos ne eivät antaisi mulle sitä diagnoosia D:! Joten ihan luottavaisena tässä ollaan.

      Olen aivan samaa mieltä, transsukupuolisuudesta pitäisi ehdottomasti tehdä yhteiskunnassa näkyvämpää, jolloin se voisi pikku hiljaa arkipäiväistyä ja päästä eroon tabu-asemastaan. Tällainen yhteiskunta, jossa asiaa edelleen joutuu usein salaamaan ja jopa häpeämään, on aika raskas transsukupuolisille. Tarvittaisiin jonkinlaista asenneilmapiirin muutosta, mutta käytännössä sitä on vaikea toteuttaa, kun ihmisten ennakkoluulot ja puutteelliset tiedot ovat pinttyneet syvälle. Transsukupuolisuus on monille ihmisille vierasta, ja vieras pelottaa.

      Itse asiassa termi "transgender" viittaa suomen kielessä henkilöön, joka elää mieheyden ja naiseuden rajalla, välillä tai ulkopuolella. "Transsukupuolisuus" (johon itse katson kuuluvani) sen sijaan tarkoittaa sitä, kokee sisäisesti olevansa selkeästi toista sukupuolta, mutta on väärässä kehossa. Kolmas termi onkin sitten "transvestisuus" (johon luulin ennen kuuluvani), mikä tarkoittaa henkilön pukeutumista ja eläytymistä toiseksi sukupuoleksi haluamatta kuitenkaan vaihtaa sukupuolta pysyvästi.

      Poista
  13. En tiedä luetko tätä blogia, mutta ajattelin, että se saattaisi kiinnostaa sinua :)

    http://forsakenfashiondolls.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! ^^ Luenkin jo sitä, ja olen jutellutkin bloginpitäjän kanssa (:

      Poista
  14. jee. oot tosi rohkea näissä kaikissa jutuissa. jotenkin tätä blogia lukemalla tuntuu niin ku eläytyisin kaikkeen tähän mukaan ja oon ihan innoissani koko prosessista. n__n

    VastaaPoista
  15. Moikka! Olen luenut blogiasi jo aika kauan, ja olen tosi innoissani, että tämä prosessi on lähtenyt käyntiin :)
    Kuten monet muutkin kommentoijat, sinuun ja tähän prosessiisi on jotenkin helppo samastua, ja vaikutat todella sympaattiselta ihmiseltä. Kirjoituksistasi huokuu lämpö, elämänilo ja myös isot, tärkeät (ehkä ahdistavatkin) asiat käsittelet helposti lähestyttävästi. Tuli siis tässä mieleen, että voisit jopa kirjoittaa näistä kokemuksistasi ja tästä prosessista jonkun ihan oikean "kirjankin". Ensinnäkin ihan itseäsi varten, sillä asioiden ylöskirjoittaminen tunnetusti auttaa selkiyttämään ajatuksia. Toisekseen olen aika vakuuttunut, että tällaiselle opukselle olisi myös kysyntää, koska aihe on erittäin mielenkiintoinen, ja aika vähän ollut julkisuudessa (ainakin Suomessa). Kolmannekseen se voisi auttaa ihmisiä pääsemään kapeakatsesuudestaan, niinkuin tämä blogi on varmasti tehnyt monelle :)
    Ihan vaan tuli tällainen ajatus, kun olet niin hyvä kirjoittamaan :)
    Onnea prosessiin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Woah, kiitos tosi paljon *__* ♥!

      Olen todella otettu, että pidät kirjoitustaitojani ja kokemuksiani jopa jonkinlaisen "kirjan" kirjoittamisen arvoisina. Siis _todella_ otettu. Idea on varmasti miettimisen arvoinen, mutta mieleeni nousi heti myös joitain kysymyksiä.

      Suomessa on paljon jo prosessin läpikäyneitä ihmisiä, joilla olisi ehkä paljonkin enemmän materiaalia kirjaan. Trans-asioiden esilletuonti kirjan muodossa olisi lukijoiden kannalta varmaankin mielenkiintoisempaa, jos mukana ennen prosessia, sen aikana ja sen jälkeen kerättyä materiaalia. Toisekseen, kuten sanoit, kirjoittaminen selkiyttää ajatuksia, ja tämä blogi onkin oiva alusta ajatusten purkamiseen ja selkiyttämiseen. Jos veisin tämän kirjaksi asti, tuntuu, että ajatuksissani pitäisi kuitenkin olla vähän enemmän sisältä - tähän mennessä ne ovat olleet mielestäni vain melko epämääräistä pohdintaa ja fiilistelyä . En myöskään tiedä, antaisiko esimerkiksi perheeni minulle lupaa tulla viitatuksi kirjassa.

      Mutta en suinkaan tyrmää ideaa! Jos kirjan toteuttaisi oikein huolella ja tekisi siitä helposti lähestyttävän suurelle yleisölle, sillä varmasti voisi olla kysyntää, ja se voisi poistaa kapeakatseisuutta. Olen silloin tällöin ohimennen jopa haaveillut edes jollain tapaa edistäväni transsukupuolisuuden ja muidenkin trans-asioiden asemaa Suomessa, ja kirja olisi omiaan siihen tarkoitukseen.

      Tuli mieleen, että ehkä jonkinlainen yhteisopus useista prosessin läpikäyneistä voisi myös olla yksi vaihtoehto? Se antaisi laajemman kuvan, ja sille saisi helposti enemmän pituuttakin. Toki pitää myös muistaa, että ihan myyntiin asti päätyvän kirjan tekeminen on todella ponnisteluja vaativa ja pitkä "prosessi" (heh :D), joten se vaatisi paljon aikaa kaikilta sen tekemiseen osallistuvilta. Opiskelijana periaatteessa joutuisin pistämään opinnot etusijalle, muttaah...

      Kiitos vielä ajatuksesta :D! Jos joku muukin on kirjan kannalla, tai jos kellään on mitä tahansa ideoita tai kommentteja kirjan tekemiseen liittyen, kuuntelen tosi mielelläni.

      Poista
    2. Kiva, jos tykkäsit ideasta ^^
      Ymmärsin, että opiskelet yliopistolla, joten tässähän olisi hyvä tutkimuskohdekin, eli vaan kentälle keräämään empiiristä materiaalia muilta saman prosessin läpikäyneiltä ;)
      Joka tapauksessa paljon halauksia Sinulle :)
      T: sama Ano

      Poista
  16. Hei,
    täällä myös yksi blogiasi jo jonkin aikaa lukenut,mutta nyt vasta ekaa kertaa kommentoiva. Tulin ihan hurjan iloiseksi tästä postauksesta :) olet mahdottoman rohkea ja hoitohenkilökunta ei varmasti ajatellut mitään negatiivista, vaikka olitkin vähän hermostunut. Kukapa ei tuollaisessa tilanteessa olisi, onhan kyseessä senverran iso juttu. Kuuluuko hoitoprosessiin jotain vertaistukiryhmiä, tai onko mahdollista päästä juttelemaan muiden prosessin läpikäyneiden kanssa? Hurjasti onnea tähän prosessiisi kumminkin, olet vahva nainen (kyllä, minun näkökulmastani olet nainen vaikka fyysiset korjaukset vielä ovatkin tekemättä).

    Pakko muuten linkittää tähän loppuun erään toisen transsukupuolisen tytön blogi, http://imvicky.myshowroom.se/ olet ehkä lukenut tätä tai varmasti vastaavia, mutta erinomainen blogi kuitenkin ja näyttää, miten upeita tuloksia on saavutettavissa. Itse kadehdin ko. bloggarin kauneutta, vaikka syntyperäinen nainen olenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lohduttavista sanoista :). Itse prosessiin ei varsinaisesti kuulu vertaisryhmiä, mutta Transtukipisteen tapaamisissa olen käynyt muutamia kertoja. Niistä on ollut apuakin. Ja ihanaa että pidät minua naisena jo nyt, kiitos ♥!

      Ihana blogi tuo! Itsekin kadehdin hänen kauneuttaan. Varmasti on kyllä aloittanut prosessin paljon ennen minua, mutta en minäkään nyt ole heittämässä kirvestä kaivoon :).

      Poista
  17. Halusin vaan tulla sanomaan, että blogisi on oikeasti ihan mahtava! Sua kohtaan on jotenkin tosi helppo tuntea sympatiaa, vaikka ei itse ole samassa tilanteessa. Blogisi kautta olen oppinut ymmärtämään transsukupuolisia ihmisiä todella paljon paremmin, ihan oikeasti, ja varmaan monet muutkin. Todella mielenkiintoista luettavaa! Surullista miten tällainen asia on ainakin meillä Suomessa vielä niin tabu. On niin typerää, kun ihmiset eivät voi tässä yhteiskunnassamme olla omia itsejään vaan pitää piilotella asioita ja identiteettiään ja esittää olevansa jotain mitä ei ole (kokemusta itsellänikin, siltä kannalta että olen kiinnostunut tytöistä vaikka olen itse tyttö). Pitää vaan olla välittämättä muiden mielipiteistä ja olla rohkeasti sitä mitä on...

    Joka tapauksessa, hienoa että prosessisi on alkanut, ja en usko että sinun tarvitsee olla huolissasi :) Olen varma että tulet saamaan oikean diagnoosin ja varmasti seuraavilla kerroilla asiat selviävät enemmän... onnea ihan kauheasti tulevaisuudelle! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Blaze!! ♥ Ihana kuulla että olet viihtynyt & oppinut blogitekstieni äärellä ^^ Yhteiskunnan tilanne tosiaan on mitä on, mutta ties mitä uudistuksia tulevaisuudessa tulee :). Voin kuvitella, kuinka paljon rohkeutta sinäkin olet tarvinnut pitäessäsi kiinni identiteetistäsi.

      Kiitos, haluan todellakin uskoa että sanasi käyvät toteen ja tosiaan saan sen diagnoosin :)! Seuraava käynti onkin jo reilun kahden ja puolen vuorokauden päästä, sitten pääsee taas vähän tekemään selkoa asioista :3!

      Poista
  18. Onnea:-) muista kuitenkin päivitellä sun blogia se on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥

      Joo, muistan todellakin! Aina kun tapahtuu jotain vähänkin mielenkiintoista, niin pyrin kirjoittelemaan tänne ^^

      Poista
  19. Onneksi se ei ole ekasta kerrasta kiinni ^^ Et niillä elämänkaari kartotus seteillä on sit vähän enemmän väliä mut siin käydään osa osalta sun elämääs niin pääset kertomaan varmasti enemmän elämästäsi! ^^

    Meidän pitää nähä joku kerta niin voin kertoa vaika mitä kaikkee siel yleisesti on käyty läpi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh, onneksi maailmani ei ole vielä kaatunut :'D. Tiistaina sitten elämänkaarikartoituksen pariin!

      Joo, näemme kyllä ;)!

      Poista
  20. Oiii tsemppiä! :-) oot tosi rohkee!

    VastaaPoista
  21. Sun blogia on tosi mielenkiintoista lukea :) Oot hyvä kirjottaan, ja seuraan sun blogia ahkerasti. Päivityksiä tosin vois olla useemmin :3

    Kurkkaathan minunkin blogini: http://yumieinthedreamworld.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Yumie! Itseänikin harmittaa päivitysten vähyys, mutta musta tuntuu että kevättä ja kesää kohti päivityksiä alkaa tulla enemmän ;)

      Kurkkasin blogisi, onnittelut bloggaamisen aloittamisesta! Käyn varmasti silloin tällöin katsomassa, miten lolitaharrastuksesi etenee :).

      Poista
  22. Onnea ekasta ajasta transpolille! Ei siinä mitään jos ensikartoituksessa jäi jotakin sanomatta, koska elämänkaaren läpikäyminen sh:n kanssa on niin perinpohjaista ettei siinä kyllä mitään jää toteamatta. Ja voithan aina kysyä sairaanhoitajaltasi, voitko tarkistaa epikriisisi, jos jokin jäi mietityttämään.
    Tosi paljon onnea ja jaksamista ja kärsivällisyyttä :---)) olet ihana.

    VastaaPoista