Suuri paljastus tapahtui jo 2½ viikkoa sitten, mutta kirjoitan tapahtuneesta vasta nyt, kun tilanne on jo vähän rauhoittunut. Viikonloppu 9.-10.2. oli viimeinen viikonloppu, jonka vietin vanhempieni luona niin, että he olivat vielä täysin tietämättömiä kaikesta. Vanhempani ovat aina iloisia, kun käyn parin kolmen viikon välein heidän luonaan, mutta tällä kertaa en voinut olla miettimättä, olisiko tämä kenties viimeinen kerta koskaan, kun vanhempani ovat enää iloisia minulle. Oli selvää, etten uskaltaisi kertoa kertoa paljastusta kasvotusten. Olin tullut siihen tulokseen, että - kuten blogissakin minulle ehdotettiin - kertoisin asiat kirjeen avulla: niin en tulisi keskeytetyksi tai tunteiden murtamaksi, vaan saisin selitettyä asiat tarkasti juuri niin kuin ne ovat, enkä myöskään joutuisi näkemään vanhempieni reaktioita. Yritin kuitenkin tunnustella ilmapiiriä ja antaa pieniä vinkkejä vanhemmilleni jo viikonlopun aikana.
Äiti: "Meidän pitäisi mennä katsomaan sinulle uutta [miesten] pukua kevään ylioppilasjuhlia varten."
Minä: "Ei sillä ole kiire, eihän sitä tiedä millainen tilanne silloin on..."
Äiti: "Miten niin?"
Minä: "..."
(Hyvästellessä:)
Äiti: "Hei hei!"
Minä: "Heihei... Luetko sähköpostia töissä?"
Äiti: "Luen."
Minä: "..."
Äiti: "?"
Maanantaina 11.2. klo 13.40 lähetin sitten äidilleni sähköpostitse 12-(Word-)sivuisen kirjeen, jossa selitin pääpiirteittäin koko yli 10-vuotisen "historiani" alkaen murrosajan ensimmäisistä tuntemuksista aina nykyhetken sukupuolentutkimusprosessiin asti. Eipä ole koskaan sähköpostin lähettäminen jännittänyt niin paljoa - vasta viime hetkellä, kun oli aivan pakko lähteä kouluun, uskaltauduin painamaan Lähetä-nappia. Olin kirjoittanut viestiä viikon monena päivänä (jopa tuona viimeisenä viikonloppuna) ja vasta junassa matkalla takaisin Helsinkiin sain sen valmiiksi. Halusin kirjeestä mahdollisimman perusteellisen, jotta vanhemmilleni ei jäisi mitään epäselvyyksiä tai harhaluuloja vaan kaikki selviäisi samassa viestissä. Jotta pystyisi ymmärtämään nykyhetken, pitää tietää myös menneisyys. Viestin alkupuoliskolla selostinkin, miten naisidentiteettini alkoi ilmetä minussa murrosiän aikoihin ja siitä eteenpäin, ja miten esimerkiksi jouduin salailemaan naiseksi pukeutumistani. Suunnilleen viestin puolessa kerroin tärkeimmän, eli prosessiin lähtemisen, ja sen jälkeen yritin monelta näkökannalta perustella, miksi se on oikea ja hyväksyttävä ratkaisu. Kerroin viestissä myös yleisesti paljon tunteistani ja tuntemuksistani, joita tämä asia, sen salaaminen ja muiden siihen suhtautuminen ovat minussa vuosien aikana ja nykyään aiheuttaneet. Blogista en kuitenkaan maininnut vielä mitään, mutta laitoin liitteeksi tämän kuvan.
Mutta miksi kerroin näin yllättäen? Olinhan vahvasti suunnitellut, etten kertoisi vanhemmille vielä moneen kuukauteen. Pitkään jopa ajattelin, että antaisin hoitohenkilökunnan kertoa asian vasta prosessiin kuuluvassa omaistapaamisessa, joka olisi vuorossa vasta joskus loppuvuodesta. Sairaanhoitajani kyllä kehotti minua kertomaan jo aiemmin, jotta vanhemmille jäisi enemmän sulatteluaikaa, mutta se ei ollut ainoa syy tähän kertomiseen. Syy on se, että naiseutumisprosessini sai nopeuttavan käänteen, minkä takia katsoin tarpeelliseksi kertoa vanhemmillenikin jo mahdollisimman nopeasti. Nimittäin...
Minulla on jo hormonit. HORMONIT! Totta se on, vaikken itsekään meinaa sitä vieläkään käsittää. Sehän tarkoittaa sitä, että halutessani voisin aloittaa prosessin omatoimisesti jo vaikka tällä sekunnilla. Virallisen prosessin kautta saisin hormonit ehkä vasta ensi vuoden alussa, mutta helmikuun alussa minua onnisti, kun sainkin hormonireseptin jo yksityiseltä lääkäriltä. Kävin siis heti ostamassa apteekista muutaman kuukauden hormonit. Ne odottavat vielä kaapissa, mutta tähtään siihen, että pääsisin aloittamaan jo huhtikuussa. Nyt oli siis jo korkea aika kertoa vanhemmille, koska tuntuu kohtuulliselta antaa heille ainakin pari kuukautta aikaa tottua ajatukseen. Omatoiminen aloittaminen ei toki tarkoita sitä, ettenkö kävisi myös virallista tutkimusprosessia normaalisti loppuun. Mutta miksi en aloittaisi jo aiemmin, jos haluan estää kehoni miehistymisen mahdollisimman nopeasti ja olen varma, että tämä on se mitä haluan? (Hormoneista riittää puhetta myöhemminkin, joten palatkaamme postauksen varsinaiseen aiheeseen.)
Kirjeen lähetettyäni minulle tuli sekava olo: toisaalta olin helpottunut vapauduttuani salailun taakasta, mutta toisaalta iski suunnaton jännitys vanhempien reaktiosta. Iltapäivän rullatessa eteenpäin jännitys vain kasvoi, ja hieman pelottikin mennä sähköpostiin kurkkimaan, josko äidin vastausviesti olisi tullut. Olin vielä kaupungilla, kun yhtäkkiä rohkaisin mieleni ja surffasin sähköpostiin kännykälläni - ja siellähän äidin vastausviesti oli, saapunut noin kolme tuntia oman viestini lähetyksen jälkeen. Jos oli viestin lähettäminen jännittänyt, niin vähintään yhtä paljon jännitti vastausviestin avaaminen. Kaupungin hälinä tuntui katoavan ympäriltäni, kun aloin lukea viestiä.
Ja millainen vastaus se olikaan: ei vihaa, ei suurta vastustelua, mutta suuri suru ja järkytys. Äitini kirjoitti, että on surullista menettää "ainoa poika" ja "isoveli". Vastustelu tuntui ennemminkin prosessin lykkäämiseltä kuin suoranaiselta vastahakoisuudelta: en kuulemma saisi aloittaa hormoneita aivan vielä, sillä minun pitäisi olla "normaali" vielä siskoni ylioppilasjuhlissa keväällä. Vedottiin myös siihen, etten voisi aloittaa prosessia isoäitini elinaikana, koska hän saisi varmasti sydänkohtauksen. Vanhemmat myös halusivat ehdottomasti keskustella kanssani, ennen kuin tekisinn mitään lopullista, ja toki se minulle sopii. Mikä tärkeintä, kirjeen lopussa luki, että he rakastavat minua kaikesta huolimatta. Kaiken kaikkiaan vastustelu oli paljon pienempää kuin olin odottanut. Yllätyin, miten "alistuvan" vaikutelman viesti jättikään. Silti vastauksen luettuani mieleeni tuli heti ajatus, onko minun tosiaan aivan pakko lähteä prosessiin, jos aiheutan perheelleni niin paljon surua. Olen kuitenkin lohduttautunut sillä, että suru ja järkytys varmasti katoavat ajan mittaan, vaikka äitini epäilikin, ettei muutokseen ehkä ikinä voisi tottua.
Seuraavina päivinä lähettelimme vielä muutamia sähköpostiviestejä. Vanhempani vaikuttivat vieläkin kovin järkyttyneiltä ja sanoivat, ettei heillä erinäisten kiireiden takia olisi edes aikaa keskustella asiasta ennen kesää tai syksyä. Lopulta he kuitenkin myöntyivät, että voisimme puhua tästä kasvotusten 2.3., joka onkin jo huomenna. Emme ole sähköpostiviestien jälkeen soitelleet toisillemme kertaakaan, joten tuo livetapaaminen jännittää aika lailla! Vanhempani varmaan katsovat minua aivan eri tavalla nyt paljastuksen jälkeen. Mutta eiköhän sekin hyvin mene!
Tähän ehkä lopettelen pitkän viestin, mutta keskustelu voi jatkua kommenttiosiossa, jos teillä on kysymyksiä :3. Ensi postauksessa tunnelmia HelLoConista.
***
Actually, the big revelation happened two and a half weeks before but I’m writing about it now that the situation has become more stable. February 9th and 10th was the last weekend I spent with my family them being still completely unaware of my process and everything related to it. My parents are always happy when I come to visit them every few weeks so I thought maybe this was the last time they would ever be happy to me anymore. It was clear I couldn’t tell them anything face to face. I had come to the decision that telling them by letter (via email, actually) was the way to go. That way I wouldn’t have to worry about getting interrupted or too emotional, and I woulnd’t have to see their reaction with my own eyes. However, already during the weekend I tried to read the atmosphere and give some hints about the forthcoming revelation.
In the afternoon of Monday 11th I sent my mom a 12-page letter in which I explained my whole history, everything from the feelings in my teen years to this sex re-assignment process. Never before had I been so nervous about sending an email. I had been writing the email on many days during the week, and it was not before the trip back to Helsinki that I finished writing it. I wanted to make it as clear and as detailed as possible so it wouldn’t leave my parents guessing about anything. In order to understand the present, one has to know about the past. Therefore, I in the first half of the letter I wrote everything about secretly dressing up and so on. Then I made the big revelation, and the other half of the letter tried to explain why I should do the process and why it’s right and acceptable. In the letter I also wrote a lot generally about my feelings regarding this matter. I also attached this picture to the message.
But why did I make the revelation already? As I’ve written in the blog, I had planned to postpone the revelation until the last stages of the process. My nurse had also recommended me to tell my parents soon but that wasn’t what triggered me to tell them this soon. The thing is, I got the HORMONES already. It’s hard to believe it but I really have the needed hormones in my possession already. Getting the hormones through the official process would have taken still about a year, but I was lucky enough to get a prescription for them by a private doctor. If I wanted, I could start the process any second I wanted, but now I’m aiming for April. That being said, it’s high time I told my parents already – it’s reasonable to give them at least a few months time to get used to the change. Of course, starting do-it-yourself hormones doesn’t mean quitting the official process. I’m still going to go through it normally, but why would I wait so long to start the hormones if I want to stop my body from getting any more masculine and if I know this is what I want?
Having sent the letter I had mixed feelings: I was happy not to have to hide things anymore, but on the other hand I was so nervous about how my parents would react to my letter. As the afternoon went on, my nervousness also went up. It was a bit scary to go and check if a reply had come. However, suddenly I got some courage and went to check my mail on my phone, and there it was – a reply from my mom, arrived about three hours after I had sent my message. Opening the reply was easily as scary as sending my own message! People and noises around me seemed to disappear as I started reading what my mom had written.
And what a reply it was: no hate, not big resistance, but quite a sorrow and a shock. My mom wrote it was so sad to lose “the only son” and “the big brother”. However, the resistance felt more like trying to postpone the process than any real resistance. My mom wrote I shouldn’t start the hormones before my sister’s matriculation examination party in the spring because I should still be “normal” at that time. She also wrote I shouldn’t start before my grandma has passed away since this might be too big a shock for her. In addition, my parents really wanted to discuss about the process with me before I do anything unchangeable. Well, that’s okay for me. What I’m really happy about is that she wrote they’ll still always love me, no matter what I did. To sum it up, their resistance was so much weaker than I would’ve ever imagined. However, after reading my mom’s reply I immediately came to think if I really need to do this process – I wouldn’t like to cause so much sorrow to my family. Nevertheless, I’ve kept telling myself that eventually the sorrow will go away, even though my mom thought it’d be impossible to ever get used to this change.
During the next few days, we sent a few more emails to each other. My parents still seemed to be quite shocked and told me they wouldn’t even have time to talk about the matter before summer because of their busy life. However, in the end they accepted we could talk about the process on March 2nd which is already tomorrow. We haven’t talked to each other by phone after the emails, so I’m quite nervous about the live meeting. Maybe my parents look now look at me in a completely different way? I hope it goes well!
Well, this is getting rather long. If you have any questions, we can continue in the comment section :3. Next time I'll show you pictures and else about HelLoCon!
Hienoa että kerroit asiasta suoraan vanhenmillesi! Kannattaa olla tarkkana kaikista heidän antamistaan deathlineista naiseksi ryhtymiseksi. Ensin se on "odota siskosi lakkiaisiin" sitten "isoäitisi hautajaisiin", ja loppujen lopuksi se voi olla vaikka "sitten kun minä itse kuolen". Helposti vanhemmat vaatii lapsiltaan asioita, ilman että huomioivat heidän omia valintojaan. Jos jotain haluaa, niin siitä kannattaa pitää kiinni eikä antaa periksi liikaa :D
VastaaPoistaJep samaa mieltä! Aseta itse omat deadlinesi=)
PoistaKiitos, deadlinen kanssa pitääkin olla tarkkana. Helpostihan tässä saattaisi käydä niin, että ajattelen liikaa vanhempieni mielipiteitä ja lykkään aloittamista toukokuuhun, sitten kesäkuuhun ja aina vain eteenpäin... mutta yritän kaikin keinoin pitää kiinni siitä, että aloittaisin huhtikuussa. Kuitenkaan siskoni lakkiaisissa hormonien aiheuttamat muutokset eivät olisi vielä liian silmiinpistäviä, ja voisin hyvin olla kertomatta asiasta isoäidilleni ilman että hän huomaisi mitään erikoista :).
PoistaNimenomaan - jos pukeudut tavallisesti jne niin kukaan ei huomaa siskosi lakkiaisissa mitään ihmeellistä, miestne puku on kumminkin aika peittävä ja muutosten alkamisessa menee useampia viikkoja. Itse tietysti huomaat ne nopeammin mutta eivät muut sitä huomaa, varsinkaan sellaiset sukulaiset joita et näe koko ajan.
PoistaOlehan varovainen jos aloitat hormonit itsenäisesti (sivuvaikutukset?). Toivottavasti aloittamisesta ei ole haittaa ns. viralliselle prosessille? Saattavat siellä vähän ihmetellä jos alat naisellistua.
Huh! Onnea ja haleja!
VastaaPoistaEn jaksanut lukea juttua englanniksi (en ole vielä mennyt nukkumaan) mutta eiköhän se ole tarpeeksi tarkka käännös, että voin näyttää sen Ericalleni. Jos se vaikka joskus uskaltaisi tehdä saman, eli kirjoittaa kirjeen vanhemmilleen hormoneista jne.
Ei tietenkään ihan verrattavissa oleva muutos, mutta lävistyksistä oma äitini sanoi ollessani alaikäinen, että sitten kun olet 18, saat ottaa niin paljon lävistyksiä ja tatuointeja kuin haluat ja värjätä tukkasi vaikka vihreäksi jne. Ja minä intin vastaan, että halusin vain sen yhden kielikorun. Kun sitten olin 18, äiti sanoi, että kun muutan pois kotoa, saan ottaa niin paljon jne. Kun sitten olin muuttamassa/muuttanut pois kotoa: "Vain minun kuolleen ruumiini yli." Äiti sanoi poistavansa minut testamentistaan jos ottaisin tatuoinnin. Ja edelleen on muuten tietääkseni sitä mieltä ettei osallistu mahdollisten häitteni järjestelyyn, ellei minulla ole pitkähihaista hääpukua niin ettei tatuointi näy. Inhoaa tatuointejani, lävistyksiäni ja sitä, että värjään tukkaani punaiseksi (näytän hänen mielestään venäläiseltä sen takia), mutta on vähitellen oppinut elämään asioiden kanssa, aloittaen siitä, että hyväksyi lähes jokapäiväiset mustat vaatteeni. Itse hyväksyn sen, että Salossa pitää aina olla pitkähihainen tai vähintään joku huivi mukana, jos tulee vanhempi sukulainen vastaan, nyt niitä "onneksi" on vain yksi jäljellä, koska mummu ei liiku vanhainkodista mihinkään enää. Ja ehkä sitten, kun se yksi (äidin serkku ~85 v) on poissa katukuvasta, voin näyttää Salon Ericalle.
Ihan mahtavaa, että uskalsit kertoa. Odotan innoissani seuraavaa päivitystä! Muista se hymy niissä kuvissa ;)
Kiitos Deena!
PoistaTein englantikäännöksen aika nopeasti (pahoittelen virheitä!), mutta eiköhän siitä jotenkuten ymmärrä oleellisen. Kenties Erica saisi siitä hieman rohkaisua...
Kiitos perusteellisesta omakohtaisesta esimerkistä. Tuolla tavalla ihmiset (etenkin vanhemmat) tosiaan tuntuvat toimivan - aina vaan uusia deadlineja. Vanhempien ei pitäisi vaikuttaa täysi-ikäisen tekemisiin, mutta salakavalasti näissä tilanteissa onkin kyse perherauhan säilyttämisen ja itsensä toteuttamisen & oman onnellisuuden välillä tasapainoilusta. Hankalia tilanteita.
(Seuraavan postauksen kuvissa on sentään vähän hymyä, mutta nyt jälkeenpäin on vaikea tehdä enää mitään asialle xD)
Olet uskomattoman rohkea! Mahtavaa, että sait asian lopulta ulos; vaikka vanhemmillasi varmasti kestää kunnolla sopeutua asiaan, niin nyt se totuttautumisprosessi on jokatapauksessa laitettu aluille :) Vaikka itse hyväksynkin(tuntuu kummalliselta käyttää ko. sanaa ihmisen sukupuolesta puhuttaessa,mutta menköön :D)transsukupuoliset täysin, niin ymmärrän tavallaan, että asia on äärimmäinen shokki vanhemmillesi. Heidän tulee silti ymmärtää, että sinä tarvitset nyt tukea eikä heidän tehtävänään ole syyllistää tai saada sinua tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, kuka olet. Naiseutesi ei ole mikään päästä keksitty juttu tai "harrastus", vaan todennäköisimmin ihan synnynnäinen ominaisuus.
VastaaPoistaMiten ajattelit menetellä hormonien kanssa, kun vanhempasi pyysivät sinua lykkäämään aloitusta? Ja miten on mahdollista, että sait reseptin jo näin nopeasti? :o Jokatapauksessa lykkyä tykö vanhempiesi kanssa, olet rohkea ja upea tyttönen :)
Kiitos paljon Ano! ♥
PoistaJoo, tärkeintä on että suurin pommi on nyt pudotettu ja totuttautuminen on alkanut... Tästä eteenpäin asioiden luulisi menevän vain parempaan päin :3
Ymmärrän kyllä, miten äärimmäinen yllätys ja shokki tämä oli vanhemmilleni, mutta nyt kolmen viikon jälkeen paljastuksesta tilanne vaikuttaa jo varsin lupaavalta. Tulin juuri äsken vanhempieni luo, ja nyt istun keittiössä heidän läheisyydessään - ja kaikki on ihan kuin ennen paljastusta! Prosessia ei ole vielä otettu puheenaiheeksi, mutta ilmapiiri on sen verran hyvä, että olen tosi tyytyväinen.
Varmasti huomenna keskustellessa otamme puheeksi hormonien aloitusasian, ja silloin yritän saada vanhempani ymmärtämään, että vaikka aloittaisin huhtikuussa, siitä ei olisi kenellekään mitään haittaa. Reseptin saaminen puolestaan kävi nopeasti, koska satuin törmäämään hyvin yhteistyökykyiseen lääkäriin :).
ai niin, unohtui kysyä tuossa aiemmin; olen jostain saanut käsityksen, että sinulla oli vanhojentansseissa ylläsi mekko? Miten vanhempasi siihen suhtautuivat, vai eivätkö he olleet tietoisia siitä? :o
VastaaPoistaOi, oletpa lukenut tarkkaavaisesti kun tuon muistit :D! Valitettavasti joudun toteamaan, että olin vanhojentansseissa miesten puvussa ja miehen roolissa - "päivä prinsessana" meni siis sivu suun, mikä harmittaa PALJON. Vanhojentanssien aikoihin rohkeuteni ei vielä mitenkään riittänyt edes ehdottamaan kellekään sitä, että olisinkin tansseissa mekossa. Koulukaan ei varmaan olisi tykännyt hyvää sellaisesta päätöksestä, koska koulussamme oli muutenkin pulaa pojista :/
PoistaNykyään minulla kuitenkin on vanhojentanssimekko, kaksikin :D! Ostin molemmat viime vuonna - toisen edullisesti (ja uskomattomalla tuurilla) UFF:ista ja toisen eBaytä. Nyt olen tosi onnellinen ja innoissani, koska huhtikuussa on luvassa tilaisuus, jossa pääsen jopa käyttämään toista mekkoani! Aivan varmasti postaan sitten kuvia blogiinkin *__*!
Sä olet ihanan rohkea ihminen! Varmasti sun vanhemmilla menee jonkin aikaa tottua tilanteeseen, mutta ne ei kuitenkaan sun asioista saisi päättää. Teet juuri niin, kuin itsestä tuntuu parhaalta. Vaikka sun sukupuoli muuttuu, pysyt silti samana ihmisenä, varmasti olet myös onnellisempi. Tsemppiä! :3
VastaaPoistaMun täytyy vielä sanoa, että ihailen sua. Vaikutat tosi mukavalta ja ihanalta ihmiseltä ja uskallat olla oma itsesi. Haleja <3
Kiitos paljon ^w^ ♥! *hali halii*
PoistaVanhempani kovasti puhuvat "menetyksestä", mutta minusta se on ihan hassu ajattelutapa. Minä olen silti minä, vaikka fyysinen sukupuoleni muuttuisi - sama ihminen, sama mieli :). Sitä olen yrittänyt vanhemmilleni muistuttaa, ja varmasti he sen pikku hiljaa ymmärtävät.
Olen samaa mieltä tässä! He eivät menetä mitään, vaan vihdoin lakkaavat menettämästä, kun heidän vanhin tyttärensä voi olla oma itsensä kokonaisena.
PoistaVarmasti he ymmärtävät lopulta, kunhan tarpeeksi rakastavasti jaksat yhä uudelleen ja uudelleen heitä muistuttaa. :)
Toivottavasti ):. He eivät kyllä vielä ollenkaan pidä mua tyttärenään, koska olin lapsenakin kuulemma niin poika kuin vain voi olla. Mutta perusteellisemmin siitä keskustelusta ensi postauksessa... x__x
PoistaOikein oikein OIKEIN paljon onnea ja iloa sulle siitä miten sun prosessi edistyy! Ja oot ihan uskomattoman rohkea, kun onnistuit tekemään noin. Vaikka saattaa olla kireät tunnelmat nyt, onnistuit kertomaan ja tilanne toivotavasti helpottuu ajan kuluessa. :)
VastaaPoistaOot kyllä aivan uskomattoman ihailtava ihminen. Voimia tulevaan!
OIIIKEIN paljon kiitoksia TeddyLou ^w^! Olen saanut teiltä lukijoilta niin paljon voimia, että itseluottamukseni prosessin suhteen on tällä hetkellä aivan loistava :)! Kiitos!
PoistaNyt ei itse asiassa ole kovinkaan kireä tunnelma: olen vanhempieni seurassa ja he ovat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan *_*! Eri asia on, millainen tunnelma huomisessa keskustelussa on, mutta nyt tuntuu olevan aika hyvät edellytykset, että se menisi hyvin...
HIENOA!!! Ihanaa, että vastaus oli noinkin hyväksyvä! Uskon vakaasti, että sun vanhemmat kyllä tottuu ajatukseen, joten nyt vaan huolettomasti eteenpäin:) Oot kyllä todella rohkea. Oijoi, tulin taas niin iloiseksi! Tsemppiätsemppiä!
VastaaPoistaKiitos Anoryyniii ^o^! ♥ Äh, niin ihanaa kun tulette iloseksi minun puolestani ;__; Olen tosi onnellinen tyttö teidän ansiostanne.
PoistaTosi hienoa, että vanhempasi ottivat asian noinkin hyvin! Olen todella iloinen puolestasi, olet tosi rohkea! :) Kaikkea hyvää ja onnea prosessiin!
VastaaPoistaKiitos paljonnn C:! Tapasin juuri vanhemmat, ja tuntuu ihan ihmeelliseltä olla nyt niiden seurassa niin, että nyt ne TIETÄÄ asioita *-* Eiköhän tää hyvin mene! Kaikkea hyvää sinnekin ^^
PoistaAlkoi tänään ihmetyttää, kun ajattelin sun blogia, että minkä ihmeen takia mä en oo liittyny lukijaksi vaikka aktiivinen stalkkeri oonkin. No, asia korjattu. :)
VastaaPoistaIhana kuulla tuollainen uutinen! Oot tosi rohkea kun sait kerrottua. Vanhempiesi järkytys on helppo ymmärtää, mutta naiseksi tuleminen on sitä mitä sä todella haluat. Tietysti heillä menee aikaa tottua tilanteeseen, sehän oli arvattavissa, mutta tärkeintä on oma tahtosi. :3 Mitenkähän kaunis susta tulee "oikeana" naisena, kun jo nytkin olet noin kaunis <3
Hei, onnittelut prosessin edistymisestä! :) Taas on yksi askel otettu kohti päämäärää!
Äh, tuntuu jotenkin tökeröltä kommentilta, anna anteeksi ;__; Haleja ja tsemppiä! *hali*
Waaah kiitos Elsa ♥!! En kyllä ymmärrä, miten noin ihanaa kommenttia voisi pitää tökerönä o.o Ei mitään anteekseja! *halirutistus*
PoistaJoo, kyllähän sen järkytyksen ymmärtää - ei tällaisia paljastuksia ihan joka päivä tule vastaan. Mutta naiseksi tuleminen kyllä varmasti on sitä mitä mä todella haluan, taitaa se tästä blogistakin aika hyvin välittyä, vai mitä ^^'?
Ääh, kiitos kun pidät mua jo nyt kauniina ;__;. Mutta ei kannata odottaa hormoneilta mitään ihmeitä. Tietty toivon, että ne tekisivät kasvoistani vieläkin naisellisemmat, mutta pitää ajatella että jo pienikin muutos olisi plussaa.
Nyt on tämä askel otettu, ja seuraava askel onkin sitten... hormonit :D!? Huhhuh... Jännittäviä aikoja.
Äsh, onnistuin lähettämään tän viestin väärään postaukseen :'D Laitan nyt uudestaan, ja tällä kertaa oikeaan paikkaan:
VastaaPoistaLöysin blogisi sattumalta eilen illalla, kun viimein kyllästyin pänttäämään historiaa ja pidin "pienen" tauon. Ensivaikutelmani oli "Oi, ihana ulkoasu! Tämä tyttö on kyllä tosi suloinen lolitassa ♥", jonka seurauksena luin koko sivun läpi. Nyt on kyllä pakko sanoa, että olet upea ihminen niin ulkoisesti, kuin sisäisestikin. Ajatuksesi ovat mielenkiintoista luettavaa. On ihana huomata, kuinka paljon olet vuoden aikana kehittynyt. Näytät todella hyvältä! Kaiken lisäksi olen kamalan kateellinen sääristäsi :'D
Liikutuin kovasti lukiessani tätä postausta, koska olin niin ylpeä sinusta. Kaikkea hyvää sinulle - pidän peukkuja ja jään varmasti stalkkaamaan blogiasi (:
Ps. Niin, ja sulla on hyvännäköiset tissit (y)
Voi, kiitos kaikesta ♥! Itsekin tässä liikuttuu näin ihanaa kommenttia lukiessa ;__; Loppujen lopuksihan olen vain oma itseni - trans-ihmisten tapauksessa se vain joskus vaatii hieman rohkeutta.
PoistaKaikkea hyvää sinullekin Julia!
Ps. Hih, kiitos! Ja pian on ihan aidotkin tissit C: ♥
Tiesitkös, blogisi on yksi harvoista blogeista, joissa 99% kommenteista ovat positiivisia (en uskalla sanoa 100% kun en ole jokaista kommenttia lukenut) ja varsinkaan kun kommentit eivät mene hyväksyntäsi kautta, vaan ne julkaistaan suoraan! Sellanen on aika ainutlaatuista nykypäivänä!! Ja uskon syyn olevan siinä, että olet niin ihana!
VastaaPoistaJoo, olen huomannut ilmiön - aivan uskomatonta *_*! Blogiini on tullut tähän mennessä noin 1000 kommenttia, joista vain muutama on ollut selvästi asiaton. Ei voi muuta kuin olla kiitollinen kaikille kommentoijille, te niitä ihania olette c:!
PoistaKiitos! ♥
Vauutsii ♥ Tosi rohkeaa, oikeasti :'--DDd Ihailen sinua suuresti, sillä itse en kyllä uskaltaisi (jos olisi tälläinen tilanne) ;AA; Mutta itse näin nuorena naisen alkuna en katsoisi asiaa mitenkään surettavana, olethan silti sama oma itsesi :--) Mutta tietysti vanhempasi ovat vanhempiasi ja mie olen vain pikkuinen tattinen ^^' Mutta tosi paljon tsemppiä !! Toivottavasti saatte asianne puhutuksi >:d
VastaaPoistaKiitos ♥!!!
PoistaVielä puoli vuotta sitten en uskaltanut ajatellakaan kertomista, mutta jostain se rohkeus vain löytyi... lienee teidän lukijoiden tsemppauksellakin osuutta asiaan ^^. Ja nyt kun tosiaan olisi mahdollisuus aloittaa hormonit jo nopealla aikataululla, niin oli yksinkertaisesti pakko kertoa, koska en vain kehtaisi aloittaa hormoneita kertomatta asiasta mitään vanhemmille ö__ö Se olisi tuntunut jotenkin väärältä.
Huh, kolmen tunnin päästä olen jo keskustelemassa... sydän lyö jännittyneesti, mutta eiköhän se hyvin mene :3! Kiitos!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOijoi, poistit kommentin :c? Ehdin kuitenkin lukea sen, ja se oli tosi kannustava ;_;. Kiitos joka tapauksessa ♥!
PoistaSuuria muutoksia, suuria päätöksiä! Ja juuri oikeaan suuntaan. Tosi ilahduttavaa lukea näin suurista uutisista.
VastaaPoistaOlet jatkuvasti todella hienotunteinen perhettäsi kohtaan ja välität suuresti heidän tunteistaan ja reaktioistaan, ja toivon että he myös tosiaan näkisivät tämän. Joudut olemaan päättäväinen ja rohkea ja se voi ehkä tuntua yksinäiseltä kun sua pyydetään jatkuvasti luopumaan tavoitteestasi ja unelmistasi, vaikkakin jonkun yksittäisen tapahtuman vuoksi.
Oletko puhunut siskosi kanssa, onko hänelle tosiaan väliä sillä, oletko aloittanut prosessisi jo ennen hänen valmistumisjuhliaan? Totta kai juhlat on hänen omansa, ja hän on niissä pääosassa. Se näkyykö sinusta silloin muutosta on varmasti täysin toissijaista. Ja vähän samaa tarkoitan isoäidin suhteen - eivät kai vanhempasi oikeasti halua valehdella hänelle vain siksi, että hän on vanha? Kukaan ei ole koskaan kuollut siihen, että lapsenlapsi on transsukupuolinen, tästä olen varma.
Oletko muuten miettinyt jotain nimenmuutosta?
Kirjoitin "luopumaan" vaikka voidaan toki tulkita että kyse olisi siirtämisestä myöhempään määrittelemättömään tulevaisuuteen, mutta valitsin tämän sanan koska koen että onnellisuuden tavoittelun kannalta "mulle heti nyt"-asenne on suotavampi. Kuka muu kuin minä itse, tai sinun tapauksessasi sinä itse, voi nyt tehdä itsesi onnelliseksi? Miksi muiden tilapäinen onnellisuus olisi tärkeämpää juuri nyt kuin oma pitkäkestoinen ja lopun elämän pituinen onnellisuus?
PoistaKiitos rithrin!
PoistaKuten kirjoituksistani on varmaan käynyt ilmi, perhe ja heidän hyväksimisensä on minulle tosi tärkeä asia. En voisi kuvitellakaan eläväni täysin irrallaan heidän elämästään (silloin en ainakaan olisi täysin onnellinen), joten oli tosi ilahduttavaa kuulla, etteivät he misään nimessä laittaisi välejä poikki tämän asian takia. Tuntuu, että asia etenee nyt aika hyvin, kun molemmat osapuolet ovat hienotunteisia toisiaan kohtaan :). Parin tunnin päästä päästäänkin sitten keskustelemaan, ja yritän tosiaan hienotunteisesti saada heidät näkemään, että hormonien aikaisemmasta aloituksesta ei olisi kellekään mitään haittaa (mahdollisia sivuvaikutuksia lukuunottamatta, mutta niille nyt ei voi mitään).
Kehoni muutosten näkyminen lakkiaisissa ei ole ainoa huolenaihe: en kuulemma myöskään saa kertoa siskolleni mitään koko prosessista ennen kirjoituksia - hän saattaisi järkyttyä niin, ettei pystyisi enää keskittymään kunnolla ylioppilaskokeisiin lukemiseen. Tuntuu vähän oudolta että niin kävisi, mutta tietäen miten herkkä siskoni on, en toisaalta ihmettelisi, jos hän alkaisikin surra asiaa - ja sitten (mahdollisesti) pieleen menneistä kirjoituksista olisi helppo syyttää ainoastaan minua.
Mitä isoäitiini (80 v) tulee, vanhempani tuntuvat kyllä rehellisesti ajattelevat, että paljastus aiheuttaisi hänelle sydänkohtauksen. He kun oikeasti haluavat, että hän eläisi lopun elämäänsä "valheessa" ja siten onnellisena. Kun muistelen muilta trans-ihmisiltä kuulemiani kokemuksia, monille isoäiti on ollut sellainen henkilö, jolle asian on voinut kertoa jopa ennen vanhempia ja joka on suhtautunut todella ymmärtäväisesti. Meillä tilanne tuntuu olevan hieman päinvastainen. Voin kyllä kuvitella, miten asia voisi olla omalle isoäidilleni hankala, koska biologista sukupuolta kyseenalaistamattomana ihmisenä hänelle sukupuoliristiriita on varmasti täysin tuntematon (ja varmasti hämmentävä) käsite. Kuten vanhempani aina sanovat, "vanha koira ei opi istumaan", joten vaikuttaa siltä että isoäidin saamista ymmärtämään pidetään täysin mahdottomana tehtävänä.
Nimenmuutos, ehdottomasti! Tähän mennessä mietintälistalle kertyneitä nimiä ovat Saara ja Amanda. Nimen pohdinta on vielä tosi alussa, joten uusia nimivaihtoehtoja varmasti vielä tulee :3
Ihanaa että äitis ja vanhempies vastaus ei ollut mitenkään pahempi tai sellainen että olisi käskenyt lopettaa prosessin tai että eivät olisi voinut enää hyväksyä sua. Uskon että vanhempaa tottuu melko pian tilanteeseen ja hyväksyvät aivan täysin sen että haluat olla tyttö.
VastaaPoistaToivottavasti livetapaamisenne menee todella hyvin tai edes hyvin! :)
Niin, sanopa muuta ♥! Odotin paljon suurempaa vastustelua... Ehkä kirjeeni oli sen verran perusteellinen ja vakuuttava, että vanhempani tosiaan ymmärsivät, että tämä on se mitä haluan ja mistä tulen onnelliseksi.
PoistaKiitos! Enää pari tuntia niin pääsee juttelemaan x__x!
Tämä paransi päivääni huomattavasti. Ihanaa, että vanhempasi olivat noinkin ymmärtäväisiä. Oot kyllä järjettömän rohkea ja amfkfnkuh so awesome. Toivottavasti jatko sujuu hyvin !
VastaaPoistaKiitos niin paljon kuragemon! Liikutun kun asioideni edistyminen parantaa jonkun muunkin päivää ;_; ♥ Olette parhaita.
PoistaVau. Veti lähes sanattomaksi tää postaus. Uskomattoman rohkeaa kyllä ja voin suorastaan tuntea sen jännityksen mikä sinulla varmasti oli... Hyvä juttu ettet saanut perheeltäsi asiaan niin suurta vastustusta kuin olisit voinut kuvitella eivätkä välinne katkenneet tms. Vaikka he tuntevat surua ja järkytystä se aivan varmasti ajan kanssa helpottaa kuten kaikki järkytys, eikä saa estää sinua toimimasta juuri niinkuin haluat; kehosi ja elämäsi kuuluvat sinulle. Onnea huomiselle, oot aivan mahtava!
VastaaPoistaKiitos superpaljon! ♥ Kyllä se järkytys varmasti menee ohi, viimeistään kun he tajuavat, etteivät oikeastaan "menetä" mitään vaan saavat tilalle vain onnellisemman minän. Vähäsen jännittää, mitähän juttuja he aikovat nyt sanoa tuolla keskustelussa parin tunnin päästä. Pitää vain pitää pää kylmänä... Kiitos vielä tsempistä!
PoistaRohkea päätös, jos vanhempasi epäilevät muitten suhtautumista tähän asiaan niin anna heille tämän blogin osoite. Huomaavat varmasti että sinua tuetaan täällä. =) Pian voitkin käydä äitisi kanssa kaupungilla ostelemassa mekkoja ja kaikkea kivaa nwn
VastaaPoistaVoih, ihana ajatus ;_;... Vuosi sitten äitini itki jo kuvitellessaankin minut mekossa, joten aika paljon asenteet saisivat muuttua, jos hän lähtisi kanssani jopa mekko-ostoksille. Mutta ei sitä tiedä, ehkä joskus.
PoistaJuuh, blogin näyttämistä olen harkinnut! Kerroin heille kirjeessä jo esim. kaikesta julkisesta liikkumisesta naisena, mutta blogista he näkisivät kaikki kuvat niin konkreettisesti, että kuvittelen sen olevan heille vielä liian suuri järkytys näin aikaisessa vaiheessa. Katsotaan nyt, miten tuo tämänpäiväinen keskustelu menee. Kuitenkin ennemmin tai myöhemmin näytän blogin, se on varmaa. Tuen määrä on täällä aivan uskomaton ♥
Kiitos kommentista Sara ♥!
Ps. tässä aivan ihana video, Lana Wachowski sai palkinnon esikuvallisesta toiminnastaan ja kertoo m.m. elämästään julkisuudessa. http://www.youtube.com/watch?v=crHHycz7T_c
VastaaPoistaOo! Kiitos linkistä, katsoin mielenkiinnolla o: Ihailtava ihminen, ehdottomasti.
PoistaHienoa että sait kerrottua vanhemmillesi! Mua ihan jännitti sun puolesta, kun luin tätä postausta. Mutta hyvä, että sun vanhemmat oli loppujen lopuksi kuitenkin ymmärtäväisiä.
VastaaPoistaVanhempiesi järkytys on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta eiköhän sekin laske ajan kanssa kun he oppivat hyväksymään tilanteen. Joten älä pode sen takia huonoa omatuntoa. :)
Tsemppiä vielä tänäiselle! (vai oletko jo puhunut heidän kanssa?)
Kiitos Millia ^o^! Joo, eiköhän se järkytys laske.
PoistaNyt on monen tunnin keskustelu takana, ja se jättikin aika mietteliääksi. Tuli niin paljon asiaa, että taidanpa tehdä siitä ihan oman postauksen...
Onnea tosi paljon! Olen sitä mieltä, että oli hyvä kertoa totuus asiasta. Kyllä sun vanhemmat vielä tottuu ajatukseen, ajan myötä:)!
VastaaPoistaKiitos paljon ♥! Ehdottomasti tää oli oikea ratkaisu. On paljon kevyempi olo, kun näistä asioista voi tästä lähtien puhua vapaasti vanhempien kanssa. Tän päivän keskustelun perusteella näyttää selvältä, että he kyllä tulisivat tottumaan ajatukseen, mikäli tosiaan prosessin aloitan (he nimittäin yrittivät hieman käännyttää minua, mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa).
Poistasua ei voi muuta kuin ihailla! tosi rohkeeta kertoa sun vanhemmille tuosta, monella ei olis rahkeita tuommoseen! :) ihanaa että saat aloitettua prosessin mitä oot jo kauan halunnut. eiköhän sun vanhemmatkin totu ajan myötä ajatukseen! tsemppiä vielä tosi paljon tulevallekin ajalle <3
VastaaPoistaKiitos paljon C:!! Edelleen haluan tosi paljon aloittaa prosessin, mutta vanhemmat sanoivat tänään aika jänniä juttuja, joita jäin väkisinkin pohtimaan. Lisää ensi postauksessa.
PoistaOlen seurannut blogiasi jo pitkään mutta nyt kommentoin ensimmäistä kertaa :) On aivan mahtavaa kuulla, että olet kertonut asiasta vanhemmillesi ja että heidän suhtautumisensa on ollut noinkin positiivista. Mutta se, että vanhempasi tulevat olemaan ihan sinut asian kanssa vie varmasti vielä aikaa, mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa :) Ihan jännitti lukea postaustasti ja nyt on hieno fiilis sun puolesta!
VastaaPoistaHii, mukavaa että kommentoit gunagolu ^^! Se on vaan niin ihanaa kun te lukijat olette hengessä niin täysillä mukana ja jopa jännitytte puolestani - ihania olette ♥! Kiitos!
PoistaHei onnea että uskalsit kertoa :) Ihan kauheesti voimia ja jaksamisia sinne ja toivottavasti tapaaminen vanhempies kanssa meni hyvin!
VastaaPoistaKiitos paljon! Yritän jaksaa, vaikka vanhemmat pisti mut taas miettimään asioita oikein kunnolla :S Taidan kirjoittaa keskustelusta ihan oman postauksen...
PoistaOot aivan ihana ihminen! Oon lukenut tätä sun blogia jo kauan enkä voi muuta sanoa kuin että olet ihana,vahva,rohkea ja suloinen persoona♥ ^u^ ja on aina ihana nähdä että jaksat vastata jokaiseen kommenttiin erikseen :)
VastaaPoistaOon niin ylpeä susta kun uskalsit jo kertoa vanhemmillesi! :3
Oletkos muuten tulossa tämän vuoden Animeconiin..? Ois ihana jos olisit menossa ja pääsisin tapaamaan sua ihan livenä :3
Kiitos ihan huikean paljon Tanja ♥! Tottakai mä vastaan, koska oon vaan niin valtavan iloinen että jaksatte kommentoida mulle (:
PoistaJeppp! Ehdottomasti pääset tapaamaan mut tän vuoden Animeconissa ^u^!
Oot upean rohkea! Ja muista, että elät täällä itseäs varten. Vaikka sun vanhempas ja sukulaises olis "pettyneitä" tms. sun päätökseesi, ei heillä ole silti oikeutta päättää sun elämästä. Jos jokin asia tekee sut onnelliseksi, tee se! Mut luultavasti tiedätkin sen jo :---) Vielä kerran, oot rohkea ja upee ihminen, ihailen sua!
VastaaPoistaVoi kiitos Anna! Kiitos ;__;
PoistaYmmärrän jotenkin mun vanhempia: he ajattelevat onnellisuuttani niin paljon, että ennen kuin aloitan prosessin, he haluavat minun todella varmistuvan siitä, etten sittenkin pystyisi tulemaan onnelliseksi miehenä. Mutta mä yksinkertaisesti uskon tulevani onnellisemmaksi naisena. Sukulaisten pettymyksistä en jaksa enää välittää.
Ymmärrän että vanhempas on järkyttyneitä mutta luulis että nekin tajuaa jossain kohtaa että tää ei oo sulle mikään ohimenevä vaihe vaan se mitä haluat oikeasti olla. Oot vaan rohkeesti oma ittes ja nekin toivottavasti tajuaa sen että tää on sulle parasta ja sitä mitä itse oikeasti haluat :)
PoistaJooh, kiitos ♥! Tuskinpa tosiaan on ohimenevää, vaikka he kovasti haluaisivat minun vielä etsivän miehisyyttäni ):
PoistaOon seuraillu paljon ftm (female to male) ihmisiä utubessa mutta mtf on jäänyt vähän varjoon. Voin hyvin samaistua ftm ihmisiin (koska olen poikamainen tyttö) niin jotenkin tuntuu tyhmältä että joku poika haluiskin olla tyttö. Mutta tietenkin ymmärrän sen täysin, sama asiahan se on! Jotenki tää anime juttu häiritsee, mutta mun täytyy yrittää vaan hyväksyy kaikenlaiset ihmiset! :) Mut hienoo että oot uskaltanu lähtee tohon hommaan! Joskus mietin et miten kukaan trans pystyy elämää masentumatta. Ja harmi kun niin monet ihmiset tuomitsee. Itekki tuomitsen usein kaikki amikset, hevarit, taidehörhöilijät, tupakoitsijat yms... Et mullakin on niin paljon petrattavaa vaikka trans/homo/bi -ihmiset hyväksynki!
VastaaPoistaKyllähän sen ymmärtää, että päinvastainen prosessi voi tuntua vastakkaisesta näkökulmasta oudolta. Mutta hienoa että ymmärrät senkin :)!
PoistaAnimejuttu? Lolitatyyli ei itsessään liity mitenkään animeen, ja animea olen käsitellyt oikeastaan vain kahdessa postauksessa :D.
Ai masentumatta? Niinhän joskus käy, että trans saattaa masentua ennen kuin pääsee aloittamaan prosessin. Mutta yleensähän prosessi parantaa elämänlaatua, ja useimmat minun tuntemani transihmiset ovat hyvinkin onnellisia. Niin vahvoja ihmisiä, etteivät pienistä vastoinkäymisistä lannistu.
onnea! c: sie oot miun mielestä tosi rohkee ihminen, ihe en pystyis kertoo tollasta asiaa vanhemmille. :DD mutta joo, tosiaan mie oon lukenu siu blogia jo ekasta tai tokasta postauksesta asti, ja mie ihailen sinuu suuresti. jaksamisia!
VastaaPoistaKiitos paljonnn!! Juu, kyllä minä siut muistan hyvin jo niiltä ajoilta :D!
PoistaI'm glad they reacted better than you thought they would do! Good luck with everything!
VastaaPoistaThank you ;_;!
Poistavoih momo pieni :(
VastaaPoistaVoih ;_; kiitos ♥
PoistaVoi ootan jo jännityksellä uutta postausta! Mutta suosittelisin kyllä linkkaamaan tämän blogin vanhemmillesi. Uskon, että kaikki nämä sadat positiiviset kommentit saattaisivat saada vanhempasi avaamaan silmäsi. Voi meinaan olla, että he vähän pelkäävät muidenkin reaktioita. Täällä he näkisivät, että olet tosissasi ja sinulla on monen monta tukijaa!
VastaaPoistaKiitos ehdotuksesta :3! Minäkin pitkään ajattelin, että näillä kommenteilla olisi heidän silmiä avaava vaikutus. Vanhempani tietävät jo kirjeeni perusteella, että minulla on aika paljon tukea, mutta on käynyt ilmi, ettei saamani tuen määrällä olekaan heille niin suurta merkitystä. Heidän vastustelun syynsä tuntuvat nimittäin liittyvän vähän muihin asioihin. Lisää seuraavassa postauksessa, jonka postaan myöhemmin tänään tai huomenna... siinä tulee olemaan aika tylyjä kommentteja äidin taholta ):
PoistaMä oon niin ilonen sun puolestas. On varmaan ihana ja vapauttava olo, kun noin isoa asiaa ei tartte enää pitää sisällään salassa vanhemmilta. Oon varma, että ajan myötä vanhempasi suhtautuvat asiaan paljon myönteisemmin, kunhan selviävät tästä "alkushokista" ja oppivat paremmin ymmärtämään tilannettasi.
VastaaPoistaTätä blogia on ollu ihanaa lukea ja huomata, miten oot kehittyny naisena ja miten rohkeutesi on vain kasvanut. En todellakaan ihmettele, miksi melkein kaikki kommentit täällä ovat niin positiivisia. Ei tänne vaan voi kirjottaa mitään negatiivista, kun olet niin ihana :D Arvostan sua tosi paljon. Susta tulee kaunis ja upea nainen. Sen huomaa jo nyt :)
t. Aktiivinen blogisi seuraaja
Kiitos paljonnn ^3^! Ihania olette kyllä te lukijat :D!
Poista(Tämä tulee parissa osassa.)
VastaaPoistaAktiivisena blogisi seuraajana voin melkein yhtyä epärehelliseen Spiritomb-pelaajan kanssa. En kyllä luota hänen sanomiinsa, koska hän pelasi sinua vastaan epäreilusti.
Itse löin jo blogin alkuaikoina vetoa, ettet tule vaihtamaan sukupuoltasi. Olen edelleen sitä mieltä – ja aion voittaa tämän vedon. Miten aion voittaa?
Olen jo pari kertaa miettinyt postaavani jotain. Viimein Spiritomb postasi jotain, niin päätin minäkin. Viimeksi meinasin jo laittaa, kun olit lapsellisesti laittanut itkupotkuraivariviestin ”Voisin aloittaa hormonihoidot vaikka heti, jos haluaisin!” Tähän voi nostaa hyvät sanat ”jos haluaisin.”
Ensimmäisinä ajatuksina tuli mieleen miksi edes haluat vaihtaa sukupuoltasi? Jo useampaan otteeseen todettu alhainen itsetunto on hyvä varma pataässä näissä asioissa. Et varmasti olisi näin pitkällä blogisi kanssa ilman näitä 100%:n positiivisia palautteita, jotka väistämättä kannustavat sinua tekemään sukupuolen vaihdoksen. Oletko edes pohtinut oikeasti näitä asioita? Jos menet lääkäriin keskustelemaan hormonihoidoista, sinun on käytävä psykiatrin luona keskustelemassa. Itseäni kiinnostaa mitä he ovat sanoneet? Miten he ovat huoltaneet sinua? Hormoneja ei pystytä aloittamaan ennen kuin psykiatri antaa vihreän valon. Psykiatrin puolella ei tule heti ensimmäisenä ”vaihda sukupuoltasi!” –ehdotus. Muutenkin tuon yksityisen lääkärin antamat pillerit ovat mielestäni vastuutonta toimintaa.
Toisena mielessäni on ollut blogin ajan vanhempasi – ja sinun menneisyytesi. Se miten olet laputtanut ja taistellut samaan aikaan koulussa. Se on jo todettu, että vanhempasi kusivat kasvatuksesi. Nyt joudut yksin kasvattamaan itse itsesi vapaana. Onko sinut kasvatettu liiallisessa kurissa vai onko hiillostettu liikaa kouluarvosanoissa? Eikö edes psykiatrilla ole keskusteltu aiheesta ”stressi?” Vanhempiesi jälkipyykkäys on hieman turhaa, ja suurin osa äidin kommenteista kuulosti pakottamiselta kuin ehdottelulta.
Kolmantena on tämä yltiöpäinen 100% positiivinen palaute sinun touhuistasi. Ihan mitä vain teet – olet rohkea ja mahtava. Eikö edes tule mieleen, ettei ole nyt ihan normaalia saada pelkkää positiivista palautetta. Muutenkin hommasta katoaa koko juju, jos et saa ”kuraa niskaan.” Spiritombin viestissä mainitsit olevasi kovin liikuttunut, ja vanhempiesi juttelun jälkeen kovin ahdistunut. Sinulle tulee takapakkia, ja joudut itse ajattelemaan. Ei ihminen ahdistu turhasta – se on hälytysmerkkejä jolloin voi huonosti tai jotain on pielessä. Itsellä tarkoitan sinua – ei kommentoijat, ei vanhempasi, ei Spiritomb, ei kukaan muu. Sinä olet yksilö, ja sinä päätät omista tekemisistäsi.
Hei Ano!
PoistaMielenkiintoisia väitteitä. Annapas kun kommentoin niitä kohta kerrallaan. Aluksi on mainittava, että "Voisin aloittaa" -kommentti ei ollut tarkoitettu vähimmässäkään määrin itkupotkuraivariksi - sillä oli vain tarkoitus konkretisoida havainnollistavasti uusi tilanne, että prosessin aloitus tosiaan olisi mahdollinen nopeallakin aikataululla.
1) Haluan "vaihtaa" (siis korjata oikeammaksi) sukupuoltani, koska minulla on sukupuoliristiriita miehen kehossa. Niin yksinkertaista se on - en koe voivani tulla onnellisimmilleni tässä kehossa. Ehkei huono itsetuntokaan loppujen lopuksi ole kovin hyvä "pataässä", vaatiihan kuitenkin itsetuntoa uskaltaa jatkuvasti mennä laittautuneena ulos satojen ihmisten eteen ja jopa joidenkin halveksunnan kohteeksi. Huomaa myös, että 100% palautteesta ei kehota minua menemään väistämättä prosessiin: usein toistuva teema on ennen kaikkea se, että minun tulee kuunnella omaa sydäntäni.
Puhut vain "lääkäristä" ja "psykiatrin luona keskustelusta", joten käsityksesi hormonihoidon aloittamisesta on hieman vajavainen. Noiden lisäksi siihen kuuluu paljon muutakin, kuten sairaanhoitajan kanssa keskustelua ja psykologikäyntejä - olen jo hyvässä vaiheessa prosessin tutkimuskäynneillä, joten tiedän kyllä. Diagnoosin saamiseksi vihreää valoa on tultava useammastakin suunnasta. On ihmeellistä väittää, etten olisi muka "oikeasti pohtinut näitä asioita". Viimeistään lähetteenhakemispäivästä lähtien tähän päivään olen joka päivä miettinyt asiaani, monista näkökulmista. Et kai luule, että tosissani olettaisin saavani diagnoosin sillä perusteella, että "palautteeni ovat positiivisia". Ihan omilla ajatuksillani minä siellä tutkimuskäynneillä vastailen.
2) Missään ei ole todettu, että he "kusivat" kasvatuksen. Miten laputtaminen ja koulussa taisteleminen edes tähän liittyvät - ne ovat olleet elämässäni aina sulassa sovussa. Minusta kasvatus itsessään oli lähes moitteetonta, mutta keskustelun ytimsessä onkin ollut kasvatuksen aikana puuttunut "miehen mallista". Vanhempani luulevat sillä olleen vaikutusta, mutta onhan se jo usein todistettu asia, ettei vanhemmilla oikeasti ole vaikutusta lapsen sukupuoli-identiteettiin tai seksuaaliseen suuntautumiseen. Minua ei todellakaan ole kasvatettu liiallisessa kurissa (vaan mielestäni juuri sopivassa), ja kouluarvosanoissa ei ole koskaan hiillostettu - menestymiseen tähtääminen on ollut aina täysin oma valintani. Stressistä ei ole juuri prosessissa keskusteltu, mutta ainakaan sitä ei ole tullut vanhempieni suunnalta. Enkä toki pidä miehen elämää sen stressaavampana kuin naisenkaan - en vain tunne miehen elämää mitenkään omakseni.
3) Blogissa palaute on enimmäkseen positiivista - mutta ei todellakaan kaikkialla muualla. Minusta on tehty netissä useita keskusteluja, joissa niskaani on heitetty kuraa: on sanottu monilla tavoilla epänormaaliksi ja ällöttäväksi, haluttu jopa lyödä nyrkillä naama uuteen uskoon. Perusteetonta transvihaa, josta ei tietenkään ole syytä välittää.
En ihan ymmärrä, miten Spiritombin viestistä liikuttuminen liittyy mihinkään. Yritin vain ilmaista arvostavani sitä, että kyseinen henkilö käytti niin paljon aikaansa minun tilanteeni analysoimiseen. Vanhempien viestistä ahdistuminenkin ("takapakki") lienee normaalia: kuten monet ovat jo sanoneet, ihmismielen on aivan luonnollista hämmentyä noin voimakkaista vanhempien sanoista. Ahdistuminen kertoo siitä, että vanhempieni sanoilla on minulle oikeasti merkitystä.
Neljäntenä päästään jopa sinuun asti. Lähinnä tämä on alkanut harrastuksesta. Luuletko jotenkin pääseväsi parempaan maailmaan, jos korvaat oman maailman harrastuksellasi? Tulet kuitenkin aina olemaan se luinen hinteläpoika, joka haaveilee normaaleista asioista. Se että ruoho olisi mukamas vihreämpää aidan toisella puolella – noh, ei taida pitää paikkaansa. Miten paljon muutat ulkokuortasi, niin et ikinä muutu sisältä toisenlaiseksi. Blogin kirjoitukset ovat olleet epävarmoja, mutta kun palautteesi on 100% positiivista. Joko aiheesi käsittelee ”En tiedä mitä teen” ”nyt haluan muuttua” ”itkuparkuvonku.” Jos et ole 120% varma sukupuolenvaihdoksesta, miksi sitten teet? 100% panostus ei riitä, koska se on loppuelämän päätös. Itsestäni tuntuu, ettet edes mene 80% voimalla tässä. Muutenkin mietit mitä muut miettivät sukupuolenvaihdostasi. Anteeksi, mutta mitä vittua? Sinä itse päätät mitä teet itsellesi. Sinä elät päätöksiesi kanssa. Äitisi ei elä sinuna, eikä kukaan muukaan. Vanhempasi tukevat sinua – tai eivät tue. Ihmiset elävät uuden minäsi kanssa – jos elävät. Jos et pysty pitämään puoliasi tästä aiheesta, miten edes kuvittelit vaihtavasi sukupuolta? Vai pyritkö vain saamaan viimein vanhempiesi huomion?
VastaaPoistaViidentenä! Mitä muihin tuntemiini transsukupuolisiin ihmisiin tulee.. He ovat mählänneet ja eläneet miehenä, jonka jälkeen ovat ymmärtäneet ja tajunneet olevansa naisia eikä miehiä. He saattavat olla päästään vialla, tai muuten vain sairastaa mielisairauksia. He kaikki ovat olleet 120% mukana niissä. Vaikka olet vuoden vanhempi, niin en siltikään sanoisi että olet järin fiksu käytännön asioissa. Jos et ole edes kokeillut mitään seksuaalista miehenä naisen kanssa, niin miten voit edes tietää haluavasi olla tyttö? Nämä muut ovat aina olleet parisuhteissa, ovat olleet tillintallin asioista A, B, C, ja ovat tulleet siihen tulokseen ettei tämä nyt ihan toimi näin. Sinulta puuttuu vielä niin paljon. Olen hieman samoilla linjoilla Spiritombin kanssa, koska hänen viesti on lyhyesti ”Sinulla ei ole tarpeeksi kokemusta, jotta voisit tehdä näin isoja päätöksiä.”
Kuudentena! Enkä usko että kyse on edes mistään sukupuolesta – tai siitä että haluaisit olla edes tyttö – tai edes mies. Aiemmin todettu seksuaalinen kokemattomuutesi asettaa sinut muutaman askeleen taaemmaksi aikuisuudesta. Miten kauan ajattelit tämän suojakuplan kestävän – ja pystyt suojaamaan itseäsi maailmalta? Sukupuolen vaihdos ei ole todellakaan mikään oikotie onneen, jos sitä yrität.
Kuitenkaan tässä maailmassa ei ole vääriä tai oikeita ratkaisuja. Loppuvaiheessa sinä sen arvioit tuliko tehtyä oikein vai väärin.
Hyvä ano, jos nyt jättäisit tuon täysin puuttellisiin tietoihin ja tietojen sijasta uskomuksiin perustuvan keittiöpsykologointisi omaksi tiedoksesi. Sotket mm. seksuaalisuuden ja sukupuoli-identiteetin ja oletat tuon identiteetin liittyvän jotenkin äitisuhteeseen tai itsetuntokysymyksiin!!
PoistaJokaisella on oma polkunsa, ja sitä kyllä punnitaan perusteellisesti prosessissa, johon Momo on rohkeasti lähtenyt sisäisen äänen johdattamana. Lopputuloksena voi syntyä ehyt elämä naisena, jota eivät ainakaan hänen ulkoiset puitteensa tule estämään. Prosessissa on ihan oikeastikin vaikeita asioita ratkottavina, enkä ymmärrä, miksi haluat niiden päälle kaataa hänen päällensä omat omituiset "haluan kritisoida, koska luulen tietäväni, mistä on kysymys"-spekulaatiosi ylimääräiseksi painolastiksi.
Anteeksi että tämä vastauksen jälkipuolisko tulee näin myöhään ><
Poista4) Miten niin tämä on alkanut harrastuksesta? Esimerkiksi lolitaharrastus on identiteettini seuraus, ei syy. Enkä tietenkäään luule pääseväni parempaan maailmaan - tavoittelen vain omaa onnellisuuttani (kuten kuka tahansa) tässä samassa maailmassa. Korjausprosessiin lähteminen on parantanut niin monien onnellisuutta ja elämänlaatua (mikäli haastattelututkimuksia on yhtään uskominen), sitä on turha kiistää. "Et ikinä muutu sisältä toisenlaiseksi" - no sehän tässä ei ole tarkoituskaan, koska hormonit muuttavat juuri ulkokuorta vastaamaan henkilön sisintä (vaikka toki hormoneilla on myös hieman vaikutusta tunteiden ilmaisuun ja mielialoihin). Mitä tuohon varmuusjuttuun tulee, niin kuten yksi transihminenkin tuossa uudemmassa keskustelussa sanoi, niin _kukaan_ trans ei ole 100% varma hoidoista. Niihin liittyy niin paljon riskejä ja muita hämärän peitossa olevia juttuja tulevaisuuden kannalta, että olisi hyvin outoa olla 120% varma hoidoista - riskien, lastensaannin järjestämisen ym. miettiminen kuuluu asiaan, näin minulle transpolillakin sanottiin.
5) Eikö riittävää kokemusta voi muka tulla ilman noita "mähläysvaiheita"? Mielestäni oman sukupuoli-identiteetin tunnistamiseen ei kyllä tarvita mitään seksuaalista kokeilua. Sukupuoleen liittyy niiiin paljon muitakin asioita kuin seksi. Se, että kaikki tuntemasi transsukupuoliset ovat menneet tuota reittiä, ei tarkoita että se olisi ainoa oikea.
6) En ihan ymmärrä tämän argumentin pointtia. Tulin kai vastanneeksi tähän jo aiemmin, mutta todetaan vielä, että en koe olevani missään "suojakuplassa", ja koen kyllä olevani aikuinen seksuaalisesta kokemattomuudesta huolimatta. SukupuolenKORJAUS ei toki ole mikään "oikotie onneen", mutta tietyille ihmisille se vain sattuu olemaan ainoa perusta, jonka päälle onnellisuutta voi edes ryhtyä lähteä kasaamaan.
Olen nainen. mutta olen oikeasti mies. mä aina selailen sun blogia silloin tällöin. nyt oli pitkä väli viimeisimpään vilkaisuun. tämä postatus oli ilmestyyt tänne sillä aikaa. Mä tiedän mitä sä tarkotat tällä kaikella. koska mulla on se vielä edessä. Mä en vaan usko että mun oma suku ja perhe olisi noin jyrkkä asian suhteen. tiedän että tulen saamaan kaiken tuen, vaikka isäni ei sitä suoraan osoittaisikaan.
VastaaPoistaVaikka mulla se ei tule tapahtumaan aivan heti nyt tässä, se tulee tapahtumaan vuoden tai kahden sisään. Kerään vielä rohkeutta.
Kun eräänä iltana näin videon asiasta kuinka voi vaihtaa sukupuolta tunsin kamalaa ahdistusta. En saanut asiaa mielestä pois. Mutta nyt tiesin tarkalleen sen mitä ennen olin hakenut kokeilemalla kaikkea. Nyt tiesin sen oikeilla sanoilla että identiteettini on olla mies. Nyt kaikki on kirkkaampaa. Nyt näen itseni ikäihmisenä. Vaikkakin toisessa sukupuolessa. mutta silti. valo alkaa paistamaan,
En itse osannut lapsena jo sanoa että olen vääärssä sukupuolessa. Koska silloin etsin itseäni kokeilemalla kaikkea. Kokeilin tyttömäisintä tyttöilyä vaaleanpunaisten vaatteiden ja kiharrettujen hiuksien kanssa. Kokeilin rekkalesbotyyliä. Kokeilin miestenvaatteita. Kokeilin kirjaimellisesti kaikkea. Mutta tässä viimeisen vuoden aikana olen huomannut että katson miehiä sillä silmällä "oikun ihanat hiukset, kunpa sopisi mulle" "mistähän toi takki on ostettu" ect.
kahden viime vuoden ajan olen kasvattanut hiuksiani, mutta kokoajan olen miettinyt mitä näille nyt pitäisi tehdä? Sitten leikkasin nämä lyhyiksi ja et usko kuinka tuntin palojen loksahtavan paikoilleen. ja sitten totesin että voin ihastella naistenvaatteita pukematta niitä päälle, menin suoraan miesten osastolle ensin kiertämättä naistenpuolta epätoivoisesti kiroten. Kaikki tämä muutos on pelottavaa mutta se tuo myös mielihyvää ja tunnetta oikeasta minästä.
tunnen järkyttävää mielihyvää.
p.s anteeksi avautumiseni.