Vuonna 2018 (kuten oikeastaan vuonna 2017:kaan) en kirjoittanut yhtään postausta, joten paras aloittaa pienestä viime vuosien yhteenvedosta. Ne onkin helppo tiivistää: keskityin miettimään muita asioita kuin sukupuoli-identiteettiäni - tennistä, lauta- ja konsolipelejä, Japaniin liittyviä juttuja ynnä muuta sellaista. Sysäsin tietoisesti ajatuksiani pois transasioista ajatellen, ettei sukupuolella ole juurikaan merkitystä, kun keskittää energiansa mieluisiin asioihin, joissa sukupuoli jää taka-alalle. Jos esimerkiksi pelaan keskittyneessä tilassa jotain peliä tai tennistä, olen niin syvällä itse toiminnassa, että sukupuoli-identiteetti on toissijainen asia. Vaikka olisin "miesmoodissa", tällaiset mielekkäät flow-kokemukset auttavat kuitenkin jaksamaan eteenpäin arjessa ja tuovat elämään sisältöä, joten miksen voisi elää elämääni jatkossakin niin? Näitä asioita pohdiskelin blogissa jo muutama vuosi sitten.
Vaikka itselle mieluisiin asioihin keskittyminen oli (ja on edelleen) mukavaa, pitkään on kuitenkin tuntunut siltä, että jotain on puuttunut. Puuttuva asia on tietysti naisidentiteettini ilmentäminen. Kalenterimerkintöjeni mukan vuonna 2017 olin naisellisen näköisenä vain 7 päivää, ja vuonna 2018 tuplasti tuon verran, 14 päivää. Luvut ovat niin pieniä, että näitä voidaan pitää lähes täysin miesmoodivuosina.
Tältä näytin kesällä 2018 yhtenä niistä harvoista päivistä, kun näytin mielestäni kivalta. |
Sittemmin olen kuitenkin alkanut ajatella, että ehkä sukupuoli-identiteetillä on kuitenkin oleellista merkitystä hyvinvointini kannalta. Yksilönä tätä elämää kuitenkin viedään eteenpäin eikä identiteettiasioita voi sivuuttaa jatkuvasti. Jos ensin itse tuntee oman olonsa tyytyväiseksi ja hyvinvoivaksi, ehkä suuremmatkin murheet voisivat tuntuvat edes jossain määrin helpommin siedettäviltä ja taklattavilta.
Ehkä naisellisen minäni esiintulo voisikin olla eräänlainen ratkaisu joihinkin huoliini. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, alle kolmen kuukauden päästä täytän 30 vuotta, ja ikäkriisi on iskenyt jo nyt selvästi - etenkin kun muistan kuulemani puheet siitä, että 30-vuotiaana biologiset miehet alkaisivat jollain tapaa "miehistyä" enemmän mieshormonien vaikutuksesta. "20-luku" tuntui jossain vaiheessa loppumattomalta, mutta koska se ei sitä tosiaankaan ole, on alettava elää halutunlaista elämää heti eikä joskus tulevaisuudessa. Toki koskaan ei ole liian myöhäistä, mutta uuden vuosikymmenen lähestyminen tuo kuitenkin mieleen elämän rajallisuuden. Sanoohan tunnettu elämänohjekin, että joka päivä tulee elää kuin se olisi viimeisesi. Jos alkaisin elää jokapäiväisesti naisena, alakuloisuuteni saattaisi vähentyä, eikä ehkä tuntuisi, että päivät menevät niin "hukkaan".
Katsomassa ensimmäistä kertaa balettia ystäväni kutsumana syyskuussa 2019. |
Nämä kolme viikkoa (hyvin lyhyillä pakollisilla katkoilla) ovatkin jo ylivoimaisesti pisin yhtäjaksoinen aika, jonka olen viettänyt naisellisessa olomuodossa. Aiempi ennätys taisi olla neljä perättäistä päivää. Valitettavasti tämä ajanjakso on tuonut taas esille tutut fysiologiset vaivat, joiden takia olen ennenkin joutunut rajoittamaan naisellisessa ulkomuodossa olemista: silmien ärtyminen meikeistä ja haaravälin ärtyminen mistä tahansa naisten housumaisesta alaosasta. Käytän töissä päivittäin hametta (myös kiva työmekko on ostettuna mutta vielä käyttöä vailla), joten sukkahousujen käyttö on pakollista. Olisi aivan mahtavaa löytää sukkahousut, joissa on sukkahousutyyppinen ihonmyötäinen alaosa mutta esimerkiksi miesten pitkien kalsarien tyylinen hyvinkin löysä ja puristamaton yläosa. Koska sellaisia ei taida olla, täytynee seuraavaksi kokeilla ns. miesten sukkahousuja, kunhan oikeanlaiset sellaiset jostain löydän. Meikit ovat toinen riesa, sillä vaikka käyttäisin allergisille tarkoitettuja meikkejä enkä laittaisi niitä edes silmien tuntumaan, päivän kuluessa silmät alkavat kuitenkin kuumotella ja reagoida ikävästi.
Työterveyslääkärin mukaan sukkahousujen käytön ja siitä johtuvan hankauksen ja puristuksen ei pitäisi olla haitallista (ja sukusolujen laatuun sillä ei pitäisi olla heikentävää vaikutusta kuin vasta 10-15 vuoden käytön jälkeen), ja silmälääkärit ovat jo aiemmin sanoneet, ettei meikeistä johtuvalla ärsytyksellä pitäisi olla pysyvää haittavaikutusta silmille tai näölle. Silti oireet ovat olleet niin suuria epämukavuustekijöitä, että aiemmin miesmoodiin on ollut pakko siirtyä muutamien päivien jälkeen. Tällä kertaa olen ottanut eri asenteen: etsin näihin ongelmiin toimivat ratkaisut, vaikka ne olisivat kiven alla! Meikittömyyskin olisi tietysti yksi vaihtoehto, mutta meikittömänä tunnen itseni kauhean miehekkään näköiseksi ja siten epävarmaksi. Jonkinlaiset ratkaisut on vain löydettävä, koska muuten odottaa taas paluu miesmoodiin, ja sitä en millään haluaisi.
Momo syömässä Momo Tokossa pari viikkoa sitten. |
Tyttöystävän löytyminen on suurimpia asioita, joita stressaan tällä hetkellä. Olisi ihannetilanne löytää pian rakastava ja rakastettu elämänkumppani, saada hänen kanssaan lapsi, ja sitten aloittaa hormonit. Niin saisin kaikki suurimmat haaveeni toteutettua. On jotenkin ahdistavaa ajatella, että koko tulevaisuuteni on niin pitkälti tyttöystävän (= toivottavasti tulevan elämänkumppanin) löytymisestä kiinni. Tyttöystävän löytymättömyys on tavallaan lukko, joka saa elämäni junnaamaan paikallaan ja menevän tietyssä mielessä hukkaan. Tällaisessa tilanteessa tyttöystävän etsiminen voi mennä jopa liian väkinäiseksi. En tosin ole edes juurikaan etsinyt, kun en tiedä miten etsiä - deittisivut ja -sovellukset eivät vain tunnu sopivan minulle laisinkaan, kun kukaan ei vasta edes tervehdykseen. Jos vain mahdollista, haluaisin tutustua ihmisiin ensisijaisesti tosielämässä, mutta koska alkoholittomana en viihdy lainkaan baareissa (tai ehkä viihtyisin, jos Suomessa yksikin baari soittaisi j-poppia), tilaisuudet löytää tyttöystävää ovat todella harvassa, etenkin nyt kun olen kokopäivätöissä ja nykyiset harrastuksetkin vievät aikaa. Tuntuisi oudolta alottaa liuta uusia harrastuksia vain, jotta löytäisi tyttöystävän, mutta onko muutakaan tapaa? Ainakin kotiovesta pitää lähteä ulos, mutta minne? Suht ujo luonteenikaan ei helpota asiaa.
Viikko sitten leikkautin taas otsatukan ja värjäytin hiukseni ensimmäistä kertaa kasviväreillä. |
***
Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Paljon kappaleita olisi voinut vielä paisuttaa - kaikkea en ehtinyt edes sivuta - mutta ajattelin pitää postauksen edes jotenkin kohtuullisen pituisena. Oli nostalgista kirjoittaa tänne näin pitkän tauon jälkeen. Tuli ikävä niitä aikoja, kun päivitin tätä blogia suht säännöllisesti, sekä kaikkia postauksissa mainittuja kokemuksia ja tapahtumia. Ne ajat tuntuvat olevan jossain kaukana takanapäin. Ihan kuin viimeiset pari kolme vuotta olisivat menneet puolittaisella pikakelauksella. Pitää vain ajatella, että ikä 30 on uusi alku.
Tulipa jotenkin hyvä mieli kun kirjoitit itsestäsi taas :) Näiden parin vuoden aikana aina joskus oot käynyt mielessä, luin aktiivisesti blogia silloin kun kirjoitit ja jotenkin oon pitänyt sua aina tosi sympaattisen oloisena tyyppinä.
VastaaPoistaUpeaa kuulla, että oot sittenkin alkanut elämään naismoodissa ja että se on tehnyt hyvää. Mulla on eräs biologisesti mies ystävä joka on jo neljänkympin kieppeillä, ja nyt siinä elämän vaiheessa alkanut vihdoin päästää naisminäänsä ulos kuorestaan, ja on ihan uskomatonta seurata miten ihminen vaan voikaan puhjeta kukkaan sen seurauksena että uskaltaa vihdoin olla vapaammin sitä, mitä kokee sisimmässään olevansa.
Samaistun todella paljon yksinäisyyden pelkoon, yksinäisyys alkaa olla ihan kansantauti meillä Suomessa. :( Omassakin lähipiirissäni on ihan nuoria ihmisiä, joilla ei ole kumppania haaveista huolimatta eikä juuri ystäviäkään, ja surettaa kun ei vaan tiedä mitä ihmettä oikein voisi keksiä auttaakseen...
Jos miettii uusia harrastuksia, niin oletko miettinyt jotain Japaniin liittyvää? Itse kiinnostuin viime aikoina aikidosta, ihan jo sen takia, että japanilainen kulttuuri ja filosofia kiinnostaa itseänikin suuresti (ja tietty itsepuolustustaidoista ei ole koskaan haittaa :D) ja muun muassa sitä voi harrastaa monessakin paikassa pääkaupunkiseudulla. En oo koskaan ajatellut olevani mikään kamppailulajityyppi mutta näin sitä voi yllättyä kun kokeilee jotain uutta, että löytääkin siitä ihan superkiinnostavia näkökulmia elämään.
Aikuisopistoissa järjestetään kanssa välillä kursseja liittyen japanilaisiin taiteisiin ja muuhun, esim zen-meditaatioon, buto-tanssiin yms. Uusien asioiden kokeileminen on kuitenkin ihan itsessään jo arvokasta ja mielenkiintoista, ja oikeasti aika hyvä reitti myös uusien ihmisten tapaamiseen.
Ootko muuten siis edelleen haaveillut Japaniin muuttamisesta? Jos, niin onko sulla mitään suunnitelmia/ideoita sen suhteen?
Ihanaa syksyä ja talvea ja uutuuden tuulia <3
Kiitos kommentista! Ihanaa että jotkut yhä edelleen ovat jaksaneet kurkkailla blogiini, vaikka täällä on ollut niin autiota. Ja että olen käynyt mielessä. Kiitos ;_;
PoistaOlen miettinyt joitain harrastuksia, kuten balettia, jota kaverini harrastaa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi kokeilla. Japaniin liittyviä harrastuksia olen myös vähän miettinyt, mutta minäkään en ole ollut koskaan mikään kamppailulajityyppi (kuten en myöskään japanilaisten perinteisten taiteiden tyyppi). Mutta kuten sanoit, yllättäin niistä varmaan voisikin avautua kiinnostavia näkökulmia. Tuntuu vain, ettei aika millään riitä kaikkeen, kun työpäivien jälkeen haluaisi rentoutua nykyistenkin harrastusten (manga, pelit, tennis) parissa, koska niistä saan varmuudella energiaa. Mutta niissä ei sitten uusia ihmisiä tapaa. Elämä on todellakin valintoja. Viisasta varmaan olisi kokeilla rohkeasti jotain uutta.
Kiitos kysymästä, olen lievästi haaveillut muuttamisesta, mutta viime aikoina valitettavasti yhä vähemmän. En vain pysty kuvittelemaan itseäni elämässä niin kaukana perheestäni. Tällä hetkellä perhe on tärkeimpiä yksinäisyyttäni lieventäviä tekijöitä. Esimerkiksi kielitaidon ja kaikenlaisten harrastusten kannalta olisi ihan mahtavaa elää siellä, mutta kohtuullisen työn (jossa ei tehdä japanilaiseen tapaan useita tunteja ylitöitä joka päivä) löytäminenkin on tunnetusti haastavaa. Vaikken tässä elämäntilanteessa tosiaan ole edes työpaikkoja sieltä tarkemmin etsiskellyt.
Seuraava matka Japaniin on kuitenkin luvassa jo tämän vuoden puolella. En haluaisi asettaa matkalle liikaa paineita, mutta olisihan se tietysti kertakaikkisen upeaa, jos Japanista tyttöystävän onnistuisin löytämään. Sellainen voisi muuttaa jopa suunnitelmia muuttamisenkin suhteen. Mutta jos ei muuta, niin ainakin ihania vaatteita toivottavasti löydän Suomeen tuomisiksi. Ainakin söpö talvitakki olisi kiva.
Ihanaa syksyä myös sinulle - toivottavasti sinullakin yksinäisyyden pelko lievittää! <3
Hei, voin kompata ylempänä kirjoittaneen tavoin aikidon mielenkiintoisuutta! Se ei ole edes kovin kamppailulajimainen kamppailulaji sillä siinä ei ole tarkoitus varsinaisesti taistella tai käyttää kovinkaan paljoa voimaa, enemmänkin kiinnostava liikuntamuoto jossa perehdytään paljon kehonhallintaan, koordinaatioon ja tasapainoon (hyödyllisiä skillejä ihan arkielämässä, ja varmaan tukee tennisharrastustakin?), sekä liikkeen toteuttamiseen yhdessä toisen ihmisen kanssa (eli on myös hyvinkin sosiaalinen harrastus). Tosi opettavaista mielestäni, ja japanilainen filosofia on siinä paljon läsnä. Kaikkiin aikidokouluihin voi mennä muutaman kerran ilmaiseksi kokeilemaan, eli ei ainakaan menetä mitään.
PoistaToinen mieleen tullut vähän vastaavan tyyppinen juttu tavallaan on kontakti-improvisaatio, se on melko vapaamuotoista tanssia/liikettä jossa tarkoituksena on myöskin tutkia miten voi liikkua toisen ihmisen kanssa kontaktissa. Kontakti-improtapahtumissa käy myös tosi mukavaa ja rentoa porukkaa (paljon naisia etenkin :-D), ja on helppo löytää juttuseuraa.
Ja hei - kokeile Tinderiä kun olet Japanissa, edes ihan vaan huvin vuoksi!
Kiitos kommentista! Tiedän aikidosta jonkin verran, Japanissa vaihdossa ollessani sen käsittelyyn oli varattu jopa kokonainen luento eräällä luentokurssilla :D Kiva kuulla myös kontakti-improsta, vaikkakin improvisointi on minulle usein todella vaikeaa. Pitääpä tutustua tarkemmin ainakin aikido-tarjontaan, nyt kun sitä näin paljon suositellaan.
PoistaVai Tinderiä! Pitäisiköhän se nyt pitkän tauon jälkeen tosiaan ladata.
Ihana kuulla susta pitkästä aikaa, tätä blogia tuli niin aktiivisesti luettua ja tämä on ollut niin mukavaa luettavaa pohdintoineen että olen pysynyt seuraajana ja toivonut että jossain vaiheessa palaat jotain kertomaan ^^
VastaaPoistaOn oikeasti jotenkin lämmittävää kuulla että olet ryhtynyt elämään naismoodissa vapaammin. Jotenkin se tuntui jopa surulliselta kun viimeksi postatessasi kerroit keskittyväsi enemmän muihin asioihin kuin naiseuteen - jotenkin se tuntui silloin väkinäiseltä kun identiteetti on kuitenkin suurimpia asioita ihmisen elämässä. Kiva että olet nyt alkanut toteuttaa itseäsi vapaammin sen suhteen.
Onnea valmistumisesta ja työpaikasta, eivät ole mitään helpoimpia nyt löytää kumminkaan. Toivottavasti tyttöystäväasiatkin jossain vaiheessa järjestyisivät. Tilanne on toki hankala, mutta älä luovu toivosta! On ymmärrettävästi vaikea jatkaa kun yksinäisyys kalvaa, mutta koita jaksaa ja toisaalta tee ainakin asioita jotka tuovat voimaa. Ettei kuitenkaan mene kaikki energia kumppanin etsimiseen.
Joka tapauksessa, kiva että päätit päivitellä taas. Onnea jatkoon ja jos joskus taas kirjoitat olen innoissani lukemassa juttujasi :)
Kiitos paljon kommentista, Milla. Pahoittelut myöhäisestä vastauksesta.
PoistaKiitos myös onnitteluista - täytyy tosiaankin olla tyytyväinen, että sain minulle mieluisan tutkinnon kasaan ja pääsin suht nopealla aikataululla kelvolliseen työpaikkaan. Opiskelujen loppuminenkin on kyllä selvästi korostanut tätä yksinäisyyttäni, kun nyt edes niitä harvoja opiskelukavereitakaan ei enää näe kuin ehkä joitain kertoja vuodessa eikä tunne oikein kuuluvansa enää mihinkään. Päällimmäisenä mielessä kuitenkin tyttöystäväasia. Sanotaan, että etsimällä ei löydä, mutta vielä enemmän sanotaan, että ei tyttöystävä kotiinkaan kävele. Tuntuu että olen käyttänyt jopa liian vähän energiaa kumppanin etsimiseen, mutta sitäkin enemmän sen puutteesta stressaamiseen.
Mutta kiitos vielä. Tällaisista kommenteista saan yllätävänkin paljon voimaa jaksaa eteenpäin. Ihanaa hevostentäyteistä syksyä sulle!
Heipa hei! Ihan hassua nain yhtakkia vaan tulla kommentoimaan meikeista mutta aattelin etta koska itse oon taistellut allergiaoireiden kanssa niin jospa mun kokemuksista olis jotain hyotya. Kuulin yhdelta dermatologilta etta itse asiassa monissa herkan ihon/allergiatestatuissa tuotteissa on hyvin usein todella allergisoivia ainesosia. Ja kannattaa koittaa selvittaa mika/mitka ainesosat voisivat olla niita ihoa/silmia arsyttavia. Oman kokemuksen mukaan yllattavatkin tuotteet saattavat sopia vaikka eivat todellakaan ole tarkoitettu herkalle/allergiselle iholle. Korealaiset kosmetiikkatuotteet ovat myos tutustumisen arvoisia! Esimerkiksi Innisfree,The face shop,Etude house ja TonyMoly ovat edullisia ja hyvia. Toivottavasti loydat pian erinomaisia ja sinulle sopivia tuotteita,koska on koval laittautua ja vaikka arkipaivinakin vahan juhlia elamaa. Oikein ihanaa marraskuuta!
VastaaPoistaHeii! Kaikki kommentit meikeistä on tosi tervetulleita! Onpa yllättävää, että juuri allergiatestatuissakin tuotteissa on allergisoivia ainesosia. Ostin juuri apteekista IDUN-sarjaa olevan meikkivoiteen - eikä se tunnu yhden käytön jälkeen eroavan aiemmista mitenkään silmien reagoinnin suhteen.
PoistaKorealaiset tuotteet voisivat olla sitten seuraava askel. Varmaankin löydän niitä (tai muita vastaavia) Japanista, minne pian menen, kun Suomessa ei noita taida olla. Etude Housea siellä ainakin paljon on. Minulle meikkaaminen on vähän "pakollista", kun muuten koen näyttäväni vaatteissani liian miehekkäältä. Haluan siis ehdottomasti löytää minulle sopivat tuotteet, vaikka rahaa tällaiseen jatkuvaan kokeiluun kyllä menee...
Kiitos kommentista ja ihanaa marraskuuta sinullekin!
Ihanaa, ihanaa, ihanaa kun kirjoitit! Kävin aina silloin tällöin tsekkaamassa oletko kirjoittanut, mutta viime kuukausina se on jäänyt, koska olen ajatellut että olet jättänyt blogin lopullisesti. Olin yksi niistä, joka kommentoi kuulumisten toivossa tätä edelliseen postaukseen. Kun näin, että olit postannut Instagramiin, tulin heti katsomaan blogin ja täällähän oli teksti! Olen niin iloinen sun puolesta, että et sittenkään painanut piiloon sun identiteettiä ja olet elänyt jo noin pitkään omana itsenäsi onnistuneesti. Olisi kiva kuulla, onko perheesi suhtautuminen asiaan muuttunut mihinkään suuntaan. Kiitos kun kirjoitit ja toivottavasti aina silloin tällöin jatkaisit! Mukavaa syksyä ja Japanin matkaa!
VastaaPoistaJee, sinä! Ajattelinkin, että oletkohan huomannut postaukseni, kun aiemmin sellaista toivoit. Mukavaa että tykkäsit lukea ja ihanaa kun olet iloinen puolestani! Suhtautumisessa ei valitettavasti ole suurempaa muutosta, mutta olen kertonut nykytyylistäni ja suhtautuminen siihen on kutakuinkin neutraali.
PoistaToivon itsekin, että jatkaisin kirjoittamista edes jonkinlaisesti. En voi kuitenkaan luvata mitään varmaksi. Joka tapauksessa kiitos paljon kommentista ja ihanaa syksyä!
Ihana kuulla kuulumisiasi! Välillä olenkin miettinyt, mitä sulle kuuluu:-) Toivottavasti vielä suuret kysymykset selkiytyy vielä, näin ulkopuolisen silmin paljon on jo viime kerrasta selkiytynyt! Tsemppiä jatkoon!
VastaaPoistaKiitos paljon GUITARRA!
PoistaSuurin selkiytynyt asia on ehkä se, että uskallan nykyään olla oma itseni (nainen) oikeastaan kaikissa tilanteissa (poislukien ne harvat joissa minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin näyttäytyä miesmoodissa). Suuria kysymyksiä on silti kuitenkin hurjasti. Mutta päivä kerrallaan toiveikkaana eteenpäin :) Hyvää jatkoa sinullekin!
Hyvin samanlaisia ajatuksia kuin minullakin. Löysin tämän blogin joskus 2012-13 kun aloin itse miettiä omaa sukupuoltani ja nyt tänä vuonna vihdoinkin hakeuduin transtutkimuksiin. Syy oli juuri tuo elämän rajallisuus - ajatus siitä, että olisin 5 tai 10 vuoden päästä vieläkin samassa tilanteessa alkoi ahdistaa liikaa. Keväällä varmaan pääsen aloittamaan hoidot. En ole koskaan seurustellut ja opinnot loppuvat ensi keväänä eli aika samassa tilanteessa ollaan muissakin asioissa.
VastaaPoistaOlisi kiva kuulla muutenkin, miten sinulla menee. Aloin lukea tätä blogia alun perin siksi, että sulla on samanlaisia kiinnostuksen kohteita kuin minullakin. Aloitin coneissa ravaamisen tänä vuonna ja kävin Japanissakin kesällä. Harmi, että blogit ovat aika kuolleita nykyään kun ihmiset ovat siirtyneet YouTubeen. Itse tykkään enemmän lukea kuin kuunnella.
Kiitos kommentista!
PoistaKuulostaa tosiaan jossain määrin samantapaiselta, joskin minulla on se ero, etten todennäköisesti koskaan pääse aloittamaan ns. hoitoja.
Kiva kuulla, että samanlaisia kiinnostuksen kohteita on! Minulla taasen coneissa käymiset ovat jääneet todella vähiin viime vuosina. Niissä vain alkoi tulla sellainen olo, että niillä ei ole enää minulle paljoa annettavaa, tunsin niissä itseni liian vanhaksi, niiden tapa käsitellä japanilaisia asioita oli makuuni liian länsimainen enkä törmännyt niissä kehenkään, jonka kanssa olisi muodostunut vakavampi suhde (mukavia kaverisuhteita tosin). Mutta conit ja kävijätkin muuttuvat toivon mukaan vuosien saatossa - ehkä ensi vuonna olisi hyvä aika aloittaa uudestaan.
Olen huomannut saman ilmiön! Youtube on nykyään mielettömän suosittu, ja kulutan sen parissa toki paljon aikaa itsekin. Tavallaan se on sääli.
Ihanaa kuulla sinustakin pitkästä aikaa, Velo :) Minäkin olen välillä miettinyt, mitähän sinulle kuuluu - hyvää ilmeisesti!
VastaaPoistaTodella iloinen yllätys löytää sulta uusi postaus! Aiemmin säännöllisesti, nykyään harvemmin klikkaan sivusi auki toivoen jotain kuulumisia. Tsemppiä!
VastaaPoistaKiitos paljon! Ihana kuulla että juttujani on odotettu, vaikka blogihiljaisuus on kestänyt uskomattoman kauan. Pahoittelut "turhista" klikkauksksta :(
PoistaHei, luin sun blogia joskus vuosia sitten. Tulit näin yön pimeinä tunteina yhtäkkiä mieleen ja päätin tulla kurkkaamaan josko sulta olis tullut pitkästä aikaa uutta postausta, eikä onneksi tarvinnut pettyä. Oon niin onnellinen sun kuulumisista ja että sulla menee hyvin! Kaikkea hyvää ♥
VastaaPoistaKiitos paljon, lämmittää mieltä. Kaikkea hyvää myös sinulle!
PoistaHei Momochuu <3
VastaaPoistaMinäkin eräänä pimeänä iltana kävin kirjanmerkkejä läpi ja huomasin että olit kirjoittanut pitkästä aikaa. Ja oli kivaa ja samaistuttavaa lukea mietteitäsi ja olen aika ajoin ajatellut sinua, koska muistin että juttelimme transprosessista mutta sinulla oli silloin elämässäsi useampikin lukko tai asia joka meni sen kanssa ristiin.
Itse olen prosessin aloittamisen jälkeen toistuvasti ajatellut että miksi ihmeessä en aloittanut aikaisemmin, mutta olen päätynyt hyväksymään sen että tein kussakin tilanteessa ja hetkessä sen ratkaisun minkä pystyin silloin tekemään sen perusteella miltä silloin tuntui ja mitä silloin tiesin. Asioiden miettiminen vie aikaa ja joskus ainoastaan kokemuksen kautta saa selville mikä on itselle parasta.
Oli mukava lukea että olet päättänyt taas alkaa kokeilemaan ja etsimään sitä mikä olisi sinulle paras tapa elää omana itsenäsi. Transprosessista puhuessa ja lukiessa ehkä helposti unohtuu että ei ole mitään sellaista muottia tai tapaa jolla kaikkien pitäisi se tehdä, vaan jokaiselle on oma yhdistelmänsä ja oma naisellisuutensa. Itse aikanani pyrin jopa liiankin lujaa ahtautumaan stereotyyppiseen naisen muottiin ja kehitin itselleni voimakkaan poikaystävä-kaipauksen. Kesti pari vuotta ennen kuin ymmärsin että olen aina pitänyt enemmän muista naisista, mutta aiemmin ei vain ollut muuta mallia sille kuin heterosuhde ja sen ilmaisutavat, mitkä eivät tuntuneet itselle luontevilta.
Ymmärrän että haluaisit kovasti löytää kaikki toiveesi ja odotuksesti täyttävän tyttöystävän ja on tosi mukava kehitellä ajatusta että löytyisi joku täydellinen ihminen ja sitten... Itse olen ajan myötä alkanut ajatella että jos kytken onnellisuuteni johonkin asiaan tai ihmiseen, aiheutan sekä itselleni että tälle toiselle kovat paineet ja suuret odotukset - alkaa jatkuva stressi siitä onko hän sellainen kuin haluan ja olenko minä sellainen kuin hän haluaa? Voinko kasvaa ja muuttua vai pitääkö minun pysyä tietynlaisena että suhde jatkuu? Jos pysyn tietynlaisena, niin olenko enää oma itseni ja kenestä hän silloin pitää, minusta vai siitä mitä esitän? Päädyin miettimään näitä sitä kautta että ymmärsin että minulla oli neuroottinen tarve miellyttää muita ja saada heidän hyväksyntänsä ja siksi stressasin monissa ihmissuhteissa.
Samoin kuin sinä, ajattelin myös pitkään olevani niin ujo että muihin ihmisiin tutustuminen on hankalaa ja surin ja harmittelin sitä miten en löydä uusia ystäviä. Viime aikoina sekin ajatus on alkanut muuttua kun olen alkanut ajatella että minua vain kovasti jännittää ja pidän ystävistä paljon ja pidän ihmissuhteita niin suuressa arvossa, että olen vain keksinyt tällaisen kätevän tarinan ujoudesta jolla voin estää itseäni ottamasta riskejä. Olen nyt koittanut puhua enemmän muille ja olla avoimempi (osittain siksi tämäkin kommentti on tällainen romaani) ja tuntuu että olen oppinut itsestäni taas vähän lisää.
Toivon että jatkat oman tiesi ja onnellisuutesi etsimistä ja olet tietty tervetullut keskustelemaan ja pohtimaan Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen (ent. transtukipiste) ryhmiin, kunhan ne taas jatkuvat. Olen ollut siellä nyt pari vuotta vapaaehtoisena mukana ja usein aiheena on samoja asioita kuin mitä sinäkin vaikutat miettivän.
Kaikkea hyvää,
Muffinsi
Kiitos pitkästä ja ajatuksia herättävästä kommentista, Muffinssi! Olen pahoillani myöhäisestä vastauksesta.
PoistaPuhut hyvää asiaa "onnellisuuden kytkemisestä toiseen ihmiseen" ja siihen liittyvistä paineista. Toisaalta ihan lähiympäristössä (ja luullakseni monen kaveripiirissä) on havaittavissa todellisia esimerkkejä, joissa toisen ihmisen vierelläololla on kuin onkin suuri yhteys ihmisen onnellisuuteen. Vältän etsimästä täydellisyyttä, koska se ei tule onnistumaan, mutta haluaisin, että edes ihan "peruskriteerini" täyttyvät kumppanissa: ei tupakoi ja pitää muutenkin huolta itsestään, omaa edes joitain samoja mielenkiinnon kohteita, haaveilee lapsista ja pitää feminiinisyydestä (niin minussa kuin itsessään). Jos nämä eivät täyty, minun on vain vaikea kiinnostua - ei kiinnostumista ja viehättymistä oikein voi pakottaa, jos ne eivät tule luonnostaan.
Tekisi oikeastaan mieli kirjoittaa tarkemmin näistä asioista ja taas vähän muistakin kuulumisista, nyt kun poikkeustilanteen aikana on aikaa.
Kaikkea hyvää sinullekin! Mukava kuulla että olet myös oppinut itsestäsi lisää. Ja kiitos kutsusta osaamiskeskukseen. Otan sen harkintaan, kunhan normaaliolot taas palaavat.
Saman ikäisenä naisena en voi kuin kadehtia naisellisuuttasi, tyylikkyyttäsi ja paksuja elinvoimaisen näköisiä hiuksiasi. Pitääpä itsekin skarpata että olisin jatkossa tyytyväisempi peilikuvaani.
VastaaPoistaKiitos tosi paljon! Ja varmasti voit olla tyytyväinen jo nykyiseen peilikuvaasikin, vaikka toki aina on mahdollista skarpata :) Minullakin on monessa asiassa viel skarpattavaa.
Poista