maanantai 5. toukokuuta 2014

Humdrum life


Eräässä sosiaalimediassa pyörivän arkihuvahaasteen innoittamana ajattelin tässä postauksessa pohtia lyhyesti arkeani. Sanakirja kertoi, että humdrum tarkoittaa tapahtumaköyhää - siispä täydellinen sana kuvaamaan nykyistä arkeani.

Elämässäni ei tällä hetkellä tapahdu oikein mitään, mikä on vähän surullista. Tuntuu, että viikot viuhuvat ohitse mielettömällä vauhdilla ilman, että elämässäni tapahtuu juuri mitään merkittävää. Usein elämä tuntuu menevän suorastaan hukkaan, ja yleisin tunteeni nukkumaan mennessä onkin eräänlainen turhautuneisuus: taas yksi päivä (lähes) hukkaan. Ikään kuin eläminen olisi muuttunut pelkäksi olemiseksi. Niin sanotusti opiskelen (ja saan toki tältäkin vuodelta kasaan kelpo opintopistepotin), mutta vaikka olen edelleen kiinnostunut Japanin kielestä ja kulttuurista, tuntuu ettei suurimpaan osaan kursseista ole erinäisistä syistä juurikaan motivaatiota - sivuaineista puhumattakaan. Vaikutuksensa on silläkin, etten vieläkään ole keksinyt tulevaisuudenuraa, jota kohti pyrkisin innolla. Toki arjessani mukaviakin hetkiä on, kuten kaverien näkeminen silloin tällöin ja eräät pienet tapahtumat, mutta nekään eivät itsessään riitä tuomaan elämään kaipaamaani punaista lankaa.

Toivoisin vain, että elämäni saisi jonkin selkeän suunnan. Se suunta voisi löytyä monella tapaa. Jos vaikka keksisin, miksi haluaisin isona (edes suurin piirtein), ja saisin uuden innon opiskeluun. Tai jos tapaisin ihmisen, joka mullistaisi elämäni. Tai ehkäpä kauan haaveilemani hormonien aloittaminen olisi elämäni puuttuva palanen. Haluaisin vain, että edes jotain tapahtuisi, jotta tästä pääsisin eroon tästä tyhjäkäynnistä. Tuntuu, etten kuitenkaan pysty vaikuttamaan tarpeeksi edellä mainittuihinkaan asioihin, vaan kaikki on aikamoisen sattuman varassa. Jos ei aiemmin, niin toivottavasti suunta löytyisi edes Japanin-vaihtoni aikana. Viiden kuukauden kuluttua opiskeluni Tokion yliopistossa onkin jo alkanut. Tulen muuten kirjoittamaan tämän blogin ohella myös vaihtoblogia vaihtoni ajan!

Toivottavasti en kuulosta tosi negatiiviselta, mutta halusin vain kirjoittaa vähän tuntemuksistani. Päällisin puolinhan elämäni menee ihan hyvin, mutta sisäisesti vain on vähän tyhjä olo. Yritän kuitenkin olla stressaamatta asioista liikaa ja elää toiveikkaana päivä kerrallaan. Loppuun muutama arkinen, totutun huonolaatuinen kuva.

 

Mekkoa sovittamassa
Toista mekkoa sovittamassa
Yleensähän blogissani ei ole juuri mitään musiikkimakuuni viittaavaa, mutta tämä kappale (kuten Sekai no owarin muutkin kappaleet) on piristänyt mieltäni viime viikon ajan niin paljon, että poikkeus on paikallaan:

26 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika samalta ku meikän elämä sen osalta, että kaikki tuntuu olevan ihan joutavaa : < Mutta pidän teikälle peukkuja että jotain hauskaa, jännää ja mielenkiintoista rupeis tapahtuun et sais elämään jotain sisältöö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mäkin pidän sulle peukkuja!

      Poista
  2. Jos yhtään lohduttaa, niin täällä yksi omat opintonsa päättänyt ja omalta alalta töitä saanut (ja niitä ahkerasti tekevä), parisuhteessa oleva ja rakasta urheilulajia harrastava, joka kuitenkin tuntee elämänsä aina joskus toooooodella sisällöttömäksi. Toisilla kavereilla on lapset (joita voi kahdehtia) ja nuoremmilla kavereilla taas opinnot ja niiden tuoma vapaus ja sosiaalinen elämä, kun ehtii käydä kavereiden kanssa kahvilla tai pyörimässä kaupoissa. Eiköhän meistä jokainen tunne elämänsä sisällöttömäksi aina joskus, vaikka oikeasti elämässä olisikin sisältöä. Siitä vaan puuttuu vielä jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä oikeassa, että kaikilla on noita tuntemuksia silloin tällöin. Ihan kuin mulla vaan ois keskivertoa useamminkin. Jotenkin vaan tuntuu että mulla jotain tosi oleellista puuttuu - sullakin on sentään työt ja parisuhde, joista itse vain haaveilen. Joka tapauksessa kiitos kommentista ja lohdutuksesta :)

      Poista
  3. Kyllä sä varmasti johonkin oikeaan tyttöön vielä törmäät ja keksit jonkun kivan duunin - voisithan vaikka ruveta kääntämään japania tai mitä vaan :D Etköhän sä saa ne hormonitkin aloitettua, mun mielestä sekin saattaa olla osasyy tohon; elämäsi tuntuu jotenkin "keskeneräiseltä" kun olet loppujenlopuksi vasta jotain miehen ja naisen väliltä. tsemppiä kovasti, tosi mielenkiintosta kuulla vaihdosta kans! :) Paljonko muuten sulle tuli kustannuksia tosta? Itseä kiinnostas kans japanin yliopistovaihto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Eiköhän tää tästä jotenkin. (Japanin käännöstöitä tosin ei ole Suomessa ihan hirveästi tarjolla, enkä tiedä onko kääntäminen ihan mun juttuni loppujen lopuksi. Onhan mulla vielä monta vuotta valmistumiseen, joten hyvinkin jotain mielenkiintoisia Japani-aiheisia työtilaisuuksia voi vielä ilmaantua - ellen sitten pääse töihin jopa Japaniin)

      Tähän mennessä kustannuksia on tullut vasta 220 e verran IELTS-englanninkokeesta (se vaadittiin hakuprosessissa), ja vähän ajan päästä joudun ottamaan rokotuksia muutamalla sadalla eurolla. Omat kustannuksensa tulee sitten tietysti viisumista, lennoista, vakuutuksista, asumisesta... ja yleisesti Japanissa elämisestä.

      Poista
  4. vautsi, ompas sun hiukset kasvanu paljon! ja älä hätäile, kyllä se "jokin" sieltä löytyy :)

    VastaaPoista
  5. Oi, vaihtovuosi kuulostaa ihanalta, itseltäni jäi se opiskeluaikoina ikävä kyllä kokematta. Toivottavasti joskus pääsen silti itsekin ulkomaille asustelemaan.
    Ja voin niin bondata tuohon tyhjyydentunteeseen. Miulla on vakituinen työpaikka, hyvä asunto johon muutin vasta ja kaikki siis ihan hyvin, mutta sitten vaan tuntuu ettei ole mitään suurempaa motivaatiota lähteä tavoittelemaan mitään enempää :/ Mikään ei erityisemmin kiinnosta, kaikki on vaan ihan ok. Toivottavasti löydät omat puuttuvat palaset, ja tuohan tuo vaihtovuosikin ihan uutta suuntaa elämään kun näkee uusia paikkoja ja ihmisiä ja kokee vaikka mitä! : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Tosi kurja kuulla että sinullakin on tätä ikävää tyhjyydentunnetta :( Toivottavasti sinäkin pääset kokemaan ulkomaita. Ehkä ulkomailla käynti/asustelu auttaisi sinuakin(?)

      Poista
  6. Ikävä kuulla että sulla on tollanen olo. :( Äläkä yhtään epäröi purkaa sitä, koska pelkästään sekin saattaa joskus auttaa paljon...
    Musta on itseasiassa tuntunut vähän samalta viime aikoina. Tai ainakin tekstisi perusteella kuvittelisin, että on samankaltanen olo. Kai elämässä vaan sitten on niitä ''tyhjiä vaiheita'', jolloin tuntuu ettei elämällä oikeen ole mitään merkitystä. Mutta toisaalta, sitten pitää vaan luottaa siihen, että asiat kyllä rullaa eteenpäin vaikkei siltä tuntuiskaan. Ehkä tällästen vaiheiden tarkotuksena on hidastaa vähän ja ajatella? En tiedä...
    Mutta kaikkea hyvää sulle ja jaksamisia. :) Jos yhtään lohduttaa, niin olet naisellistunut ihan mielettömästi. :)
    Ja kiva kuulla, että jatkat bloggaamista sitten siellä Japanissakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tosiaan oli sellainen olo, että oli pakko purkautua. Tosi ikävä vaan kuulla että sullakin on tämäntyyppinen olo :( Sanoit kyllä hyvin tuon, että ehkä tällaisillakin vaiheilla on tarkoituksensa - uskon että niin se varmasti loppujen lopuksi onkin.

      Kiitos paljon, ja kaikkea hyvää ennen kaikkea myös sinulle! Ja todellakin lohduttaa kuulla tuollaista, kiitos ihana <3

      Poista
  7. Kyllä se siitä varmasti helpottaa ennemmin tai myöhemmin. Malttia vaan. ^^ Ja pakko sanoa, et näytät kyllä niin paljon naiselta, vaikket vielä hormonejakaan käytä. C:

    Ja sitten oma huolenaiheeni, johon oletan sun tietävän vastauksen. Kauanko odotit kutsua tutkimuksiin, kun olit niihin menossa? Mulla on jo mennyt lähete TAYSin EVA-yksikköön, mut en oo vieläkään saanut kutsua... En ees oo varma, kauanko oon odottanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Sori, kun vaivaan sua mun omilla ongelmillani. Ei pitäis... Mut oon kai vähän malttamaton. x)

      Poista
    2. Kiitos paljon Velox!

      Et sä mitään vaivaa, mielellään vastaan :) Tossa vaiheessa jokainen on varmasti malttamaton! Lähetteen haettuani mulla meni muutama viikko siihen, että sain kirjeen, jossa kutsuttiin tutkimuksiin. Tutkimukset alkoi lähetteen saamisesta vähän alle kolmen kuukauden päästä. Tosin tässä on kyse Helsingistä, TAYS:ista en osaa sanoa mitään.

      Poista
    3. Ohoo. Lyhensit mun käyttiksen oikein. :D Laskeskelin tässä, et siitä on hiljakseen kulunut se muutama viikko, et kai se pian saattaa kolahtaa postilaatikkoon. :)

      Pakko vielä sanoa, et tiedän, miltä sun vanhempien suhtautuminen tähän tuntuu, kun itselläkin vähän saman tapaista... Käyttäytyy melkein kuin aikoisin tappaa itseni. Oli suorastaan ihme, et ne hyväksyi sen lähetteen lähettämisen. Se miinuspuoli olla vielä alaikäinen.

      Poista
    4. Hei! Ihan mielenkiinnosta kysyn, että paljonko nää teidän hoidot yms. lääkärikäynnit maksaa suunnilleen? :D Tosi mielenkiintoista lukea teidän blogeja, ootte tosi rohkeita molemmat! Ja tsemppiä kummallekin! :)

      Poista
    5. Moi! Tutkimusprosessin sairaanhoitaja-, lääkäri- ja pyskologikäynnit eivät kyllä muistaakseni maksaneet mitään. Verikokeita otettaessa saattoi olla jotain toimistomaksuja, en muista. Käytännössä tutkimusvaihe on lähes ilmainen. Eniten rahaa (noin 80 e / 3 kk) on mennyt hormoneihin, jotka on edelleen kaapissa odottamassa. Myös laserkarvanpoistot (joissa kävin 2 kertaa ennen diagnoosia) maksoivat 200-250 e, diagnoosin jälkeen 30 e (joka on ilmeisesti pelkkä toimistomaksu). Yhteensä olen käynyt naamakarvanpoistossa kai 5 kertaa.

      Paljon kiitoksia tsempistä!

      Poista
    6. Mitä itsekin oon lukenut, et ei sen pitäis loppujen lopuksi paljoa maksaa. Mä olen onnekkaassa asemassa, kun aloitin näin nuorena, ni ei tarvii esim. laserissa käydä niin paljoa, kun on partaa tuskin ollenkaan. Riippuen tietenkin, kuinka kauan diagnoosiin menee. En kyllä tiedä, pilaako vanhemmat tän jutun kokonaan, kun sain kutsun tosiaan tänään (siinä oikeesti meni se muutama viikko :D) ja siinähän pyydetään vanhempiakin mukaan ja ne ei halua osallistua tähän ollenkaan... Mun ei kyllä tarvii odottaa ekaa käyntiä niin kauaa, kun se on jo päälle kuukauden päästä. :3

      Ja täältäkin kiitoksia tsempistä. Sitä tarvitaan. c:

      Poista
  8. Hei, löysin blogisi täysin sattumalta tuossa pari tuntia sitten ja luin läpi osan postauksistasi. Kirjoitat hyvin ja kiinnostavasti, tekstisi herättävät paljon ajatuksia ja haluan kiittää avoimuudestasi. Uskon että jos törmäisin sinuun kadulla, kategorisoisin sinut tytöksi olisi vaikkapa äänesi minkälainen tahansa. Toivon todella että löytäisit oman tapasi olla maailmassa ja vanhempiesi vaikutusvalta elämänvalintoihisi alkaisi hellittää. Lisäksi uskon että vaihtariaika Japanissa on tärkeä ja antoisa, siellähän voit olla tyttö koko ajan jos tahdot.

    Eheytyvän minäkuvan työstämiseen kuuluu selvittää sekavia tunteita ja ahdistusta auki sanoiksi, mutta samalla myös kehottaisin pohtimaan josko tarkasti kuvatut intiimiasiat (äitisi kommentit sukupuolenkorjausprosessiisi, suorat vastaukset esim. masturbaatiokysymyksiin) olisi parempi jättää vähän pienemmän piirin luettaviksi, ystäville tai sitten ihan vaikkapa terapeutin kanssa käsiteltäviksi. Siksi että sinun ei tarvitse olla kaikille avoin, et ole kellekään velvollinen jakamaan fiiliksiäsi. Myös siksi että jokin päivä olet juridisesti ja sosiaalisesti nainen ja internetin muistijäljen avulla nekin ihmiset (työnantajat, potentiaaliset treffikumppanit) jotka tutustuvat sinuun naisena saattavat päätyä lukemaan sellaista avautumista, joihin et välttämättä enää tahdo palata. Uskon että olet ihan harkintakykyinen näiden tekstien kanssa, mutta omasta kokemuksestani tiedän että joskus avautumisessa tapahtuu virhearviointeja, kun haluaa saada hyväksyntää ja erityisesti jos perhepiiri ei tue muutosprosessia.

    Ja mitä tulee tähän viimeisimpään postaukseen, tässä ajassa monilla elämänvaiheessasi olevilla akateemisilla nuorilla aikuisilla on aika ahdistavat fiilikset tulevaisuuden suhteen, mutta sinulla on erityisen vahvat syyt tuntea tyhjyyttä. Sinun transprosessisi on välitilassa ja uskon että siihen liittyvät ahdistukset ja yksinäisyys on syytä purkaa jotta pääsisit eteenpäin ja saisit esim. rohkeutta hormonihoitojen aloittamiseen.

    Joku oli aiemmin jossain yhteydessä kommentoinut että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat täysin toisiinsa liittymättömät asiat, mutta itse queertyyppinä olen vahvasti eri mieltä. En tiedä tilanteestasi, mutta toivon että sinulla on mahdollisuus päästä asiantuntevan ammattilaisen pakeille keskustelemaan tuosta vanhemmuusasiasta, joka on aidosti esteenäsi prosessin eteenpäinviemisessä. Yksi paikka mistä voisit saada apua, on (nimestään huolimatta) Helsingin Poikien Talo. Siellä on erittäin mukava seksuaaliterapeutti Tommi, joka osaisi ohjata sinua eteenpäin transasioissa. Hän on hyvin perillä sukupuolen monimuotoisuudesta ja mm. järjestää transmiehille äänityöpajaa. http://poikientalo.fi/sexinfo

    Kesää kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos pitkästä kommentista!

      Suurkiitos ensinnäkin kaikista ensimmäisessä kappaleessa mainituista asioista <3

      On tosiaan käynyt mielessä, olenkohan blogissa välillä liiankin avoin. En toki ole velvollinen jakamaan fiiliksiä (enkä toki kaikkein henkilökohtaisimpia juttuja tänne kirjoitakaan), mutta nuo mainitsemasikin jutut ovat vain tuntuneet niin oleellisilta, että olen välttämättä halunnut kirjoittaa niistä. Niiden poistaminen tässä vaiheessa tuntuisi ehkä hieman turhalta, etenkin kun muistijälki internetissä on jo niin vahva :/ Vaikea sanoa, olisivatko ne sittenkin virhearviointeja.

      Hauska sattuma, että aamulla kun huomasin kommenttisi, olin juuri menossa täksi päiväksi varaamalleni seksuaaliterapeutille (joka ei tosin ollut tuo mainitsemasi). Käynti oli siinä mielessä positiivinen, että se antoi pientä toivoa sukusolujen pakastumisen onnistumisesta, ja seuraavalla käynnillä ensi viikolla selviää lisää. Parhaassa tapauksessa olen valmis aloittamaan hormonit jo tässä tai ensi kuussa, mutta ei pidä mennä asioiden edelle. Kiitos paljon kuitenkin myös Poikien Talo -vinkistäsi (sen nimestä huolimatta). Mikäli näiden käyntien jälkeen vielä on tarvetta, minun voisi olla hyvä käydä siellä.

      Syks... kesää kohti! :)

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi! Vaikka lukiessani joitain juttujasi nousi mieleeni huoli siitä ettet itse näe kuinka paljon jaat yksityisasioitasi netissä, on mielestäni hienoa että kirjoitat asioista niiden oikeilla nimillä ja käsittelet vaikeitakin kysymyksiä tässä blogissa. Sillä kuten sanoit, ne ovat oleellisia juttuja. Ja olen todella iloinen että olet löytänyt toivonkipinän seksuaaliterapeutin kautta! Sinä ansaitset mahdollisuuden vanhemmuuteen siinä missä kuka tahansa muukin. Toivon sinulle kärsivällisyyttä ja ajan laukkaamista kohti syksyä!

      T. Edellinen nyymi

      Poista
  9. Tuliko teidän vaihtotulokset jo? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo(i)llekin tuli, mut mulle ei ainakaan tietääkseni oo vielä saapunut :o

      Poista
  10. Itsekin olin 'tyhjäkäynnillä' monta vuotta ja sitten löysin alan jota rakastan (valokuvaus)! Uskon että vaihtovuotesi tuo elämään vauhtia ja vipinää, just wait. Ehkä tämä on vain tyyntä myrskyn edellä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jousia ;_;! Toivon tosiaan että tää on vaan tyyntä suuren ja ihanan myrskyn edellä. Vaihtovuosi (siis puoli vuotta mun tapauksessa) menee kyllä tosi nopeesti, joten pitää vaan toivoa että saan sen ajan käytettyä niin hyvin kuin mahdollista ja suunnan löytymisen kannalta oikeisiin asioihin keskittyen >.<

      Poista