Growing my hair out!

Monet ovat kyselleet täällä blogissa, aionko koskaan kasvattaa omia hiuksiani. Olin pitkään  horjumattomasti peruukkien kannalta, mutta prosessipäätöksen tehtyäni tajusin, että eihän minulla olekaan enää estettä olla kasvattamatta hiuksiani. Kun tässä hiljattain äidilleni kävi ilmi, etten menisi enää parturiin, hän oli tietysti ihmeissään yllättävästä päätöksestä. Sanoin, että kasvattaisin "japanilaistyyliset hiukset" - aika kätevä ilmaisu, sillä se on täysin totta mutta samalla tarpeeksi epämääräinen! Äitini luonnollisesti ajattelee sen tarkoittavan monien japanilaisten miesten suosimaa runsasta tukkapehkoa, kun taas minulle se tarkoittaa japanilaisten naisten ihania gyaru- ja hime-tyylisiä kampauksia. En toki rajoitu pelkästään japanilaisiin hiustyyleihin, mutta tässä vaiheessa tuo selitys kelpaa vallan mainiosti vanhemmilleni ;).

Many of you have asked me if I was ever going to grow out my own hair. For a long time I unquestionably preferred wigs, but after making the decision about the process I realized I didn't have any reason not to grow my own hair. As I told my mom about my plans about not going to the barber's anymore, she was of course a bit suprised. I said I was going to grow a "Japanese style" hair. It's a great way of saying - it's true but still vague enough! For my mom, it naturally means a dense hair favoured by many Japanese men, whereas for me it means the lovely gyaru and hime style hairdos of Japanese women. Of course I won't limit myself to only Japanese style hairdos, but at this time that explanation is enough to keep my parents uninvolved ;).

Olen nyt siis kasvattanut hiuksiani kolmisen kuukautta tavoitteenani pitkät, tuuheat ja naiselliset hiukset. Lopetin parturissa käynnin joskus lokakuun alussa, ja siitä lähtien noin sentin pituiset hiukseni ovat saaneet kasvaa vapaasti. Tämähän on kuin paluu menneisyyteen - viime kerran minulla oli pitkät, yli olkapäiden ulottuvat hiukset noin 20 vuotta sitten!

So, I stopped going to to barber's about three months ago, thinking of growing a long, dense and feminine hair, and since that time, I've let my hair grow freely. In a way, this is like a return to the past - last time I had long hair was about 20 years ago!

Kasvu on ollut aika hidasta, mutta viikko sitten sain kuulla mielenkiintoisesta nopeutuskeinosta. Amanda nimittäin antoi minulle vinkin biotiinista, lisäravinteesta, joka nopeuttaa hiusten kasvua (ja samalla myös muiden karvojen sekä kynsien kasvua). Kyselin ja etsin tietoa eri biotiinivalmisteista, ja lopulta pääyin eläimille (kissoille, koirille ja hevosille) tarkoitettuun Biotiini Forteen. Siinä biotiinia on moninkertainen määrä ihmisille tarkoitettuihin valmisteisiin nähden. Internetissä kehutaan vuolaasti kyseisiä tabletteja, joiden monet ovat sanoneet kasvattavan hiuksia jopa 3-5 cm kuukaudessa.


The growth has been pretty slow, but last week Amanda told me about an interesting way to boost the growth, a supplement called biotin. After searching information about different biotin products, I decided to go with Biotin Forte, a product made for animals (cats, dogs and horses). It contains a lot more biotin than any products for humans. On the internet I could find many people praising these pills, telling their hair had grown as much as 3-5 cm a month!

Tableteilla ei pitäisi olla edes haittavaikutuksia, joten aloitin kuurin innolla maanantaina. Nyt olen syönyt 6 tablettia (2 per päivä), joten purkillinen menee sopivasti kuukaudessa. Sitten aion pitää kuukauden tauon ja sen jälkeen syön varmaankin toisen purkillisen. Vielä ei tietenkään kasvua ole havaittavissa, mutta eiköhän sen pikku hiljaa ala huomata, jos nämä ovat tepsiäkseen. Pitää vaan toivoa, etteivät nämä lisäisi viiksien ja parran kasvua...

According to what I've read, these shouldn't even have any nasty side effects. Thus, I enthusiastically started taking them on Monday afternoon, so by now I've eaten a total of 6 pills (2 each day). Then I'll have a one-month break and then have another set of 60 pills. Of course these haven't had any effect yet but soon we will see. I just hope this won't grow my moustache or beard any longer...

Tältä hiukseni näyttävät nyt. Pituuden suhteen ei vielä kehumista, mutta ehkä tästä vielä hyvä tulee?

This is how my hair looks now. Not that long but maybe I shouldn't lose all hope just yet.

***

PS. Viikon päästä eka transpolikäyntikin on sitten ohi ja seuraava aika jo tiedossa. Mahassa on pikku jännitys!

PS. After a week, my first visit to transpoliclinic will be over already, and I'll have got the next date to wait for. My stomach is bursting with excitement!

The Chests (and something about Christmas and New Year)

Hyvää uutta vuotta kaikki Momochuu no sekain lukijat! ♥ Toivottavasti vuodestanne tulee mahtava. Kiitos myös kaikille menneestä vuodesta ja ihanista kommenteista ^^!

Happy new year to everybody reading my blog! ♥ I hope your year will be great. And thank you all for last year and all those lovely comments ^^!


Toivottavasti kaikilla oli mukava joulukin! Tässä pari kuvaa lolitapipareistani, jotka leivoin jo ennen joulua. Pikkusiskoni, joka leipoi minua vastapäätä, oli vähän hämmentynyt pipareistani ja kyseli, miksi leivoin "prinsessoja" ;).

I hope you alao had a very nice Christmas! Here are a few pictures of the lolita gingerbread women I made before Christmas. My sister sitting opposite of me was a bit confused and asked me why I was making "princesses" ;).

Mitä joululahjoihin tulee, sain Henriikalta ihanan rusetin ja korun. ♥
 

As for Christmas presents, Henriikka gave me a bow and a necklace, both so lovely.  ♥

Olen nyt siis viettänyt joululomaani vanhempieni luona ja olen täällä vielä ainakin muutaman päivän. Täällä ollessani onkin ollut hyvä tilaisuus ottaa kuvia muinaisista vaatekätköistäni - arkuista!

I've been spending my Christmas holiday at my parents' place and I think I will stay here at least for a few days or so. That means I've had a great opportunity take photos of my ancient cloth storages - the chests!

Tässä ne ovat, kolme vanhaa ystävääni. Nämä olivat luotettavat vaatekätköni silloin, kun vielä asuin vanhempien kanssa samassa kotitaloudessa. Mikäpä olisikaan parempi tapa pitää vanhemmat tietämättöminä naistenvaatteistani kuin lukolliset arkut. Kahta suurinta säilytin luonnollisesti sängyn alla ja pientä sinistä hyllyllä. Kaikkia minulla ei kuitenkaan ollut heti alussa, vaan ne kertyivät pikku hiljaa. Käydäänpä arkut läpi yksitellen, vanhimmasta uusimpaan.

Here they are, three old friends of mine. These were my trusty cloth storages at the time I was still living with my parents. What could have a better way to have my parents unaware of my womens' clothes than locked chests. The two big ones I naturally kept under my bed, and the small blue one was on a shelf. At first I didin't have all of these, though, but they came to me little by little. Let's go though the chests now, starting from the oldest one.

Vanhin ja muistorikkain arkkuni. Tämä oli ensimmäisen naistenvaatteeni, pinkin halterneck-topin säilytyspaikka. "Treasure Box" on nimensä mukainen - toppi oli oikeastaan suurin aarteeni niihin aikoihin. Arkku on mitoiltaan tosi pieni, joten kyllähän sen arvaa, että arkkuun survottu toppi meni nopeasti aivan ryppyiseksi (enkä tietenkään päässyt silittämään sitä missään vaiheessa).

This is my oldest and most memorable chest. In this chest I stored my first women's piece of cloth, a pink halterneck top. This really was a "treasure box" for me as the top was probably my most precious treasure at the time. The chest is very small so the top got really wrinkly (and I didn't have the possibility to iron it).

Sitten kuvioihin astui ensimmäinen "kunnon" arkku, vaikka melko pieni sekin. Sen sainkin todella sattuman kautta, nimittäin joululahjaksi tädiltäni (muistaakseni vuonna 2006). Heti arkun paljastuttua paketista tajusin sen lukemattomat mahdollisuudet: se oli entistä arkkua suurempi ja siinä oli numerolukko - siis täydellinen uusien naistenvaatteiden säilytykseen ja piilottamiseen! (Mutta mitähän tyttöilystäni tietämätön tätini oli alun perin tarkoittanut minun säilyttävän siinä...) Numerolukon ansiosta vanhemmillani on vaivaisen pieni 0,1% mahdollisuus saada se auki. Ilman tätä lahjaa en olisi ehkä koskaan itse tajunnut ostaa tällaista, enhän edes tiennyt näin kätevien arkkujen olemassaolosta. Arkun saaminen tarkoittikin sitä, että nyt minulla olisi taas tilaa uusille vaatteille, joten voisin huoletta mennä ostamaan lisää. Pian ostinkin Gina Tricotista ensimmäiset rintaliivini sekä pinkin tunikan, ja tämä arkun muistankin parhaiten juuri niiden säilytyspaikkana. Samoihin aikoihin ostin myös ensimmäisen peruukkini, jolle myös oli tilaa tässä arkussa. Jopa juhlamekon jouduin tähän arkkuun tunkemaan kaiken muun lisäksi.

Then I got my first "real" chest (which isn't that big either). I got it by chance as my aunt gave it to me as a Christmas present (in 2006 if I remember correctly). As soon as I saw it I realized its limitless possibilities: it was bigger than the blue one and there was a number lock in it - great for storing new womens' clothes! (It's interesting to think what my aunt had originally meant me to keep in a lockable chest like this...) Because of the number lock, the chance of my parents getting it opened was as little as 0,1 percent. Without this gift I might never have had the idea to buy a chest like this, considering I didn't even know about the existence of these things. Getting a new chest also meant I could buy more womens' clothes. Therefore, the next things I bought were my first bra and a pink tunic, and those are the things that first come to mind when thinking about this chest. Around the same time I also bought my first wig which I also kept in this chest. At one point I even had to tuck a long evening gown in there.

Kolmannen arkun ostin ehkä noin vuoden kuluttua edellisestä. Tädiltä saadusta arkusta ilahtuneena ymmärsin, että sellaisiahan olisi hyvä olla lisääkin, etenkin kun tila alkoi jo loppua. Jotenkin sain selville, mistä edellinen arkku oli ostettu, nimittäin korukaupasta. Niinpä menin samaan kauppaan, ja siellä arkkuja tosiaan oli useampaakin kokoa. Päädyin tietysti suurimpaan kokoon, mutta siinä oli avaimellinen lukko. Se on numerolukkoa kehnompi sikäli, että jos hävitän avaimen, en saa avattua arkkua itsekään. No, pikkujuttu. Kaikessa laajuudessaan tämä arkku ajoi hyvin asiansa, ja sinne päätyi esimerkiksi pitkä valkoinen hame, eräät mustat sandaalit ja pari paitaa.

I bought the third chest about a year after getting the previous one. There wasn't much room in it anymore so I was desperately in need of a new one. Somehow I got to know where my aunt had bought the chest: in a jewellery shop. Therefore, I went to the same boutique and saw a range of chests of different sizes. Of course I went with the biggest one even if it had a key lock instead of a number lock. If I lost the key, it would be all over. Anyway, this chest has been wonderful in its largeness, keeping inside for example a white long skirt, black sandals and a few shirts.

Onneksi en ollut kuitenkaan ihan pelkästään arkkujen varassa. Niiden lisäksi sain vielä yhden piilopaikan kirjoituspöydän kaapistani, kun jossain vaiheessa tajusin siitää kaikki lautapelit sen sisuksista muualle. Jostain kumman syystä siinäkin sattuu olemaan avaimellinen lukko, ja tälläkin hetkellä suurin osa vanhempien luona olevista naistenvaatteistani on turvassa siinä kaapissa.

Fortunately, the chests weren't my only hope. A part of my writing desk is a key-lockable closet, so at some point I removed all the board games from there and got a great new hiding place. Even at the moment most of my womens' clothes at my parents' place are hidden in this closet.

Nyt kun huoneeni asiat tulivat puheeksi, on aivan pakko näyttää vielä ihana julisteeni. Siinä on Kanon Wakeshima, jonka lolita-tyyliä (ja musiikkia!) ihailen kovasti. Olin hänen konsertissaankin Helsingissä 2011 marraskuussa.

Now that I started talking about things in my room, I absolutely have to show you my lovely poster. It features Kanon Wakeshima whose lolita style (and music!) I adore. I even attended her concert in Helsinki in November 2011.

Hmm, tämä ensimmäinen päivä tammikuuta herättää karvaita muistoja. Nyt on tasan vuosi siitä suuresta välienselvittelystä, jossa jouduin kynsin ja hampain puolustelemaan naiseksi pukeutumistani perhettäni vastaan. Tappiohan siitä tuli, kolme yhtä vastaan, ja sen jälkeen ei asiaa olla perheen keskuudessa käsitelty. Onneksi tämä vuosi ei alkanut yhtä dramaattisesti... tosin tänä vuonnahan on odotettavissa se todellinen pommi, kun ennen pitkää heille on pakko kertoa prosessistani - ja siinä sivussa varmaan blogistakin. Mutta sitä ei kannata vielä murehtia.

This date, January 1st, brings me sour memories. It's exactly one year since the big clash in which I had to defend my cross-dressing by all means against my family. Well, didn't stand a chance and lost miserbly, three against one. Since that day we haven't discussed the matter among the family. I'm happy this year didn't begin that dramatically... but oh well, later this year I'll have to drop the big bomb and tell them about the whole process - and maybe about this blog, too. But I shouldn't worry about that yet!

16 päivää jäljellä...
16 days to go...

Challenge: 8 facts!

Sain haasteen Superblondilta! Suurkiitos ♥!

Haasteen säännöt: 

1. Kiitä haasteen antajaa   
2. Jaa haaste 8:lle bloggaajalle    
3. Ilmoita näille 8:lle haasteesta   
4. Kerro 8 satunnaista asiaa itsestäsi

Haastan Amandan, Pinjan, Black_Rosen, Jessican, SugarycottoNin, Vilun, Asio Otuksen ja Helin!

Tässä tulee kahdeksan (8) satunnaista faktaa minusta, Momosta. Koska monet varmaankin jo tietävät paljon naiseuteen liittyvistä asioistani, ajattelin nyt kertoa jotain vähän yleisempää.
Here are eight facts about me, Momochuu. As many of you already know a lot about my womanship-related things, this time I thought it'd be nice to tell you some general facts about myself.
 

1. En ole ollut kuumeessa kahteen vuoteen. Olen aika harvoin kipeänä.
I haven't had fever in two years. It's very rare to see me bedridden.

2. Minulla on tapana juosta, vaikkei olisi kiire mihinkään - etenkin talvella, kun en halua olla kauaa pakkasessa. Juokseminen säästää aikaa ja on terveellistä.
I tend to run even without any reason to hurry - especially in the winter when I want to reduce the time spent in the freeze. Running saves your precious time and it's healthy.

3. Olen todella laiska tekemään ruokaa, joten ruokavalioni koostuu pääasiassa valmisruoista, hedelmistä ja koulussa syödyistä ruoista.
I'm vary lazy to cook so my meals basically consist of pre-made food, fruit and food eaten at school.

4. Lapsena unelma-ammattini olivat sarjakuvapiirtäjä, peliarvostelija ja tenniksenpelaaja. Tällä hetkellä selkeää unelma-ammattia ei ole.
When I was a kid, I wanted to be a cartoonist, game reviewer or tennis player. At the moment I don't have any clearly defined dream professions.

5. En ole ilta-ihminen, joten saatan joskus olla hieman väsynyttä seuraa esimerkiksi pitkälle venyvissä juhlissa.
I'm not an evening person so sometimes I may be a bit boring company for example in late-night parties.

6. Kotoa lähtiessäni tarkistan monta kertaa, että kaikki valot ja sähkölaitteet yms. ovat pois päältä.

When leaving home, I always check many times that lights and electric devices etc. are turned off.

7. Olen pelannut Pokémon-korttipeliä noin 10-vuotiaasta lähtien eli yli 12 vuotta. SM-kisoissa olen ollut 8 kertaa ja kerran myös pelin MM-kisoissa USA:n Orlandossa (Floridassa).
I've been playing Pokémon Trading Card game since I was about 10 so that makes over 12 years. I've participated 8 times in National Championships and once in the Wolrd Championships in Orlando, Florida.

8. Olen tosi kankea. Kun yritän suorin polvin kurottaa varpaisiini, varpaiden ja sormien välille jää vähintään 20 cm. 
I'm quite clumsy. When I try to reach my toes, there is always a gap of at least 20 cm between my toes and fingers. 

***

Ja hei... enää tasan YKSI KUUKAUSI ekaan transpoli-käyntiin! Suuri päivä lähestyy!
It's only ONE MONTH until the first visit to trans policlinic! My big day is coming!

New outfits!

Viime maanantaina näin taas Amandaa ja Tiiaa, ja kuten perinteenä on, Amanda toimi meikkaajana ♥. Tällä kertaa silmämeikki oli Angelina Jolie -vaikutteinen. (Vahingossa meikit vähän levisivät.)
Last Monday I met up with Amanda and Tiia, and as usual, Amanda did my makeup. This time inspiration to my eye makeup came from Angelina Jolie. (Accidentally the makeup got a bit scruffy.)

 


































Perjantaina oli Katjan ja Tiian juhlat! Pohdin, mitä pistäisin päälleni, ja olin päätymässä tähän asuun (kuva alla). Sekä alla olevan että yllä olevien kuvien vaatteet sain viime kuussa vaatekaappiaan tyhjentäneeltä kaveriltani Henriikalta - aivan parasta ♥!
Katja and Tiia's party was held on Friday. Wondering what to wear, I almost decided to go with this outfit (picture below). I got these clothes and the ones above from Henriikka, a friend of mine who was getting rid of clothes she didn't wear anymore - such awesome ♥!

Päätin kuitenkin laittaa pitkästä aikaa lolitaa! Kokeilin myös alaripsiä ensimmäistä kertaa, ja tältä valmiit silmäni näyttivät:
In the end, I decided to wear lolita! I also got to use my downer lashes for the first time, and this is how my makeup looked like:

Kuva ennen lähtöä...
A picture from before going out...

... ja ulkona lumisateessa:
... and out in snowfall:

Tässä ehkä päivän onnistunein kuva, onnistuneissa juhlissa otettu:
Here's probably the best picture of the day, taken at the great party:

Muuten kuuluu ihan hyvää, vaikkakin kiireistä. Prosessin ekaan käyntiin on 46 päivää. Olen muuten alkanu kasvattaa hiuksiani naisellisiksi eli en mene enää parturiin! Nyt ne ovat vasta 3 cm, mutta koko ajan ne tässä kasvavat.
I'm just fine, even if busy. 46 days left before the first process visit. By the way, I've decided to let my hair grow freely to make it more feminine! It's not longer than 3 cm yet but it's growing all the time.

Two months to go!

NONIIN! Loppuviikosta tuli taas mieleistä postia!

Ensimmäinen transpolikinikka-aikani on nyt selvillä, ja se on 17.1.2013! Enää alle kaksi kuukautta, tarkalleen ottaen 57 päivää! 57 voi näyttää paljolta, mutta se menee varmasti nopeasti hitaasti. Kirjeen mukana tuli jonkinlainen mielialatesti, johon pitäisi vastata ennen käyntiä. Eka käynti ihan varmasti helpottaa oloani paljon, koska saan varmaan jo joitan vastauksia kysymyksiini sekä seuraavien käyntiaikojen päivämääriä. "Vähän" jo jännittää (ja oi kuinka paljon tulen jännittämään siinä odotushuoneessa!), mutta onhan tässä nyt aikaa valmistautua henkisesti.

Kirjeen tulo sai minut taas ajattelemaan prosessia enemmän, kuinkas muuten. Pariksi viikoksi olin saanut asian jo mielessäni taka-alalle ja pystyin keskittymään paremmin arkipäiväisiin juttuihin, mutta nyt monet ajatukset vilistävät taas päässäni ja odotus on lähes sietämätöntä. Aina peiliin katsoessani mietin, miten mieskasvoni mahtavat muuttua prosessin alettua. Välillä jostain tietystä kulmasta katsoessani olen jopa näkevinäni vilauksen tulevaa naisminääni peilikuvassani.

Taas olen myös katsellut Youtubesta transition-videoita, vaikka ne saavat minut ahdistumaan: kun näen prosessin läpikäyneitä, upeiksi naisiksi tulleita ihmisiä, iskee sanoinkuvaamaton malttamattomuus. Tuntuu, että jokainen päivä miehenä menee hukkaan ja on pois naisena olemisesta. Ja kun katson alle 20-vuotiaana hormonit aloittaneiden videoita, iskee kauhea ikäkriisi ja epäusko omiin mahdollisuuksiin, vaikka tiedänkin olevani vielä suht nuori. Olisi hyvä pyrkiä pois kaikenlaisesta perfektionismista, koska siitä ei tässä prosessissa ole kuin haittaa ja ahdistusta. Pitäisi vain tyytyä omaan tilanteeseen, odottaa kaikessa rauhassa ja uskotella, että kyllä kaikki järjestyy hienosti. Mutta kun se on niin vaikeaa.

Pahoittelen, tästä ei ole tarkoitus tulla mitään valitusblogia, mutta suht alakuloiset tunnelmat tässä nyt tällä hetkellä on...

Kokoan pientä listaa prosessin hyvistä ja huonoista puolista (lista varmasti venyy vielä jatkossa):

+ saan naisellisemman ulkonäön (rinnat, pehmeämpi iho, lihakset pienenevät, karvat vaalenevat, muutoksia kasvoissa ym.)
+ hormonien vaikutuksesta pystynen ilmaisemaan tunteitani paremmin
+ laittautumisesta tulee hyväksyttävää
+ yhteiskunta alkaa kohdella minua täysin naisena (toivottavasti)
+ tunnen itseni onnellisemmaksi?
(+ mahdolliset muut leikkaukset jatkossa)

- huonot välit perheen/suvun kanssa?
- tyttöystävän löytäminen vaikeutuu?
- työpaikan saaminen vaikeutuu?
- hormonien terveysriskit
- ääneni ei muutu, joten se saattaa silti paljastaa miehisen alkuperäni (ellen onnistu treenaamisessa)
- en voi saada lapsia perinteisellä tavalla
- jotkut kaverit varmasti hylkäävät (mutta sittenpä eivät olleet oikeita kavereita)

Miinuspuolissa on elämän kannalta tosi isojakin juttuja, mutta toisaalta plussapuolissa on esimerkiksi niinkin oleellinen asia kuin onnellisuus (vaikka naiseksi pääseminen onkin vain yksi osa onnellisuutta). Toisaalta monissa jutuissa on perässä kysymysmerkki, mikä kertoo tulevaisuuden ennalta-arvaamattomuudesta. On vaikea aavistaa, millaista elämäni naisena tulisi käytännössä olemaan.

***

Mainitaan vielä, että eilen tuli pitkästä aikaa ostettua jotain kivaa eBaystä: kaksi peruukkia, molemmat vain noin 9 e/kpl ja ei postikuluja. Tuon olkapäihin ulottuvan väriksi valitsin "Dark Brown" ja lyhyemmän "Light Brown". Halusin välillä kokeilla vähän lyhyempiä peruukkeja.

English summary: I received a letter in which they told me the first date when I will meet my transition doctor: It will be on 17th January which means only 57 days to go! I'm very nervous. I've been watching transition videos on Youtube but somehow, they sadden me a bit. I'm also thinking about the various pros and cons regarding the transition. Yesterday, I bought a few wigs, both shorter than usually.

Transtwenties! (My first fashion show)

Tästä minun on pitänyt kirjoittaa jo kuukausia, mutta aina se on vain jotenkin jäänyt. Kyseessä on toukokuun lopulla Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla pidetty HAMK Wetterhoffin 3. vuosikurssin jalkine- ja vaatesuunnittelijoiden muotinäytös 2012, johon pääsin mukaan uskomattomalla tuurilla. Siitä tulikin yksi vuoden ihanimmista ja muistettavimmista päivistä.

Kaverini lähetti minulle suunnittelijakaverinsa puolesta näytöstä edeltävänä päivänä viestin, jossa hän kysyi, pääsisinkö malliksi muotinäytökseen esittelemään miestransvestiiteille suunniteltua mallistoa. Eräs malli nimittäin oli perunut tulonsa, ja korvaajaa kaivattiin. Arvatkaa innostuinko heti! Minulla piti kuitenkin olla töitä juuri näytöspäivänä, mutta soitto työnantajalle paljasti, että kuin maagisesti työvuoroni olikin peruuntunut!

Mallisto oli Laura Kokon suunnittelema "Transtwenties", jota tapahtuman nettisivuilla kuvaillaan näin:

"Transtwenties on 1920-luvun innoittama naistenvaatemallisto – miehille. Kohderyhmänä ovat Male-to-Female -transvestiitit eli miehet, jotka pukeutuvat naisten vaatteisiin. Mallisto ottaa kantaa pukeutumisen sukupuolirooleihin. Housuihin pukeutuvaa naista paheksuttiin vielä 1920-luvulla, mutta nykyään moinen syrjintä olisi naurettavaa ja perusteetonta. Miksi siis mekkoon pukeutuvaa miestä syrjitään vielä vuonna 2012? Malliston suunnittelija, Laura Kokko, löytää inspiraationsa erilaisuudesta ja häntä kiehtovat erityisesti ns. ”valtaväestöstä” poikkeavat kohderyhmät. Kokon suunnittelutyössä tärkeää on filosofia tai tarina, jonka hän pyrkii kertomaan suunnittelemiensa vaatteiden kautta. Kokko leikittelee mielellään erilaisilla tunnelmilla, ja hänen tuotteissaan onkin usein havaittavissa ripaus huumoria tai dramatiikkaa."

Edeltävänä päivänä soitin vielä suunnittelijalle kysyäkseni lisätietoja. Selvisi esimerkiksi, että mallistoon kuului neljä asua - työasu, arkisempi oloasu, talvitakki ja juhlamekko - joista minä saisin pitää näytöksessä juuri juhlamekkoa! Jihuu! Yöllä sain nukuttua melko hyvin, mikä on yllättävää, kun ottaa huomioon miten paljon yleensä jännitän kaikkea. Oli tosi  jännittävää ajatella, että seuraavana päivänä menisin ensimmäistä kertaa suuren yleisön eteen naiseksi pukeutuneena! Jännitystä lisäsi se, että olin ymmärtänyt muiden mallien olevan jokseenkin kokeneita, jolloin erottuisin helposti joukosta kömpelyydelläni. Aamulla pakkasin sitten kiireesti peruukin, pari kenkäparia ja meikit (joita tosin ei olisi tarvittu) mukaani matkalaukkuun ja suunnistin poikamoodissa aurinkoisessa Helsingissä Vanhalle Ylioppilastalolle, jossa esityksen valmistelujen ja harjoittelun piti alkaa jo puolenpäivän jälkeen.

Saavuin ajoissa paikalle, ja pian eteeni avautui upea sali catwalkeineen. Oli ihmeellistä ajatella, että illalla minäkin sitten kävelisin siellä kaikkien tuijottaessa... Löysin pian Lauran, malliston suunnittelijan, ja hänen kanssaan odottelimme tovin muiden malliemme saapumista. Yhtä lukuun ottamatta he saapuivatkin pian, ja lähdimme käymään lounaspitsalla ennen valmistelujen alkua. Jännitystä helpotti se, että mallistomme mutkin mallit olivat ilmeisesti kaikki tuuraajia, joten en olisi ainoa ensikertalainen lavalla. He olivat vieläpä todella mukavia, ja tutustuin kahteen heistä paremminkin.

Lounaan jälkeen valmistelut alkoivat toden teolla. Pääsimme pian ammattilaisten meikattaviksi, ja meille tehtiin mallistoon sopivat 1920-luvun tyyliset meikit. Meikattavana ollessa tuli kyllä ihanan naisellinen olo, kun tunsi olevansa yksi meikattava tyttö muiden tyttöjen joukossa siinä ahtaassa huoneessa (vaikka tunnelmaa vähän latisti jonkun meikkaajan sanoma "transumeikki"-sana). Meikki oli mielestäni ihan onnistunut varjostuksineen ja 20-lukulaisine huulineen, vaikka ei se täysin kasvojen miehekkyyttä poistanut (jäin miettimään, oliko jopa tarkoituskin, että transvestiittiys näkyi jotenkin meikistäkin). Peruukkiini tehtiin 20-luvun tyylinen kampaus, josta tuli loppujen lopuksi hieno nuttura.

Iltapäivällä pidettiin myös pieni kenraaliharjoitus, josta ei ole sen kummempaa kerrottavaa. On aika siirtyä illan kohokohtaan, itse muotinäytökseen!

Kuva: Tom Höglund

Näin paljon salissa oli katsojia ennen näytöksen alkua, jonkun arvion mukaan jopa 400.

Youtubesta löytyy myös näytöksen video. Meidän mallistomme alkaa kohdasta 9:37, ja minä tulen lavalle sen neljäntenä ja viimeisenä jäsenenä.

Ennen näytöksen alkua jännitys oli tietysti huipussaan. Kun salin puheensorina lakkasi ja juontaja aloitti alkupuheensa, jännitys oli käsin kosketeltava - "Se on menoa nyt!" Pian näytöksen taustamusiikki alkoi soida, ja mallijonon ensimmäinen malli astui parrasvaloihin. Ja minä jännitin kuin hullu. Pikku hiljaa jono edessäni lyheni ja lyheni, ja joka askel toi minua lähemmäksi lavallemenoaukkoa ja tihensi sydämenlynötejäni. Näin mallistotoverieni menevän lavalle ennen minua yksi toisensa perään, ja pitkien sekuntien jälkeen koitti oma vuoroni. Lavallaolosta minulla on aika vähän muistikuvia, koska olin niin jännittynyt. Jälkeenpäin harmittelin, että seisoin olin ensimmäisessä poseerauksessa liian vähän aikaa, ja muutkin poseerauksetkin tein aika vauhdilla. Lähtiessäni kävelemään takaisinpäin catwalkin päästä sain kuitenkin valtavan itseluottamusboostin, kun jostain syystä yleisö antoi minulle huimat suosionosoitukset. Ei voi olla kuin kiitollinen siitä kannustuksen määrästä :). (Videolla ääntä on ilmeisesti hieman editoitu.)

Tässä kuva asustani. Asussa yhdistyy hienosti modernius ja 1920-luku, ja pidinkin siitä aika paljon. Se tosin oli suunniteltu hieman minua kookkaamalle henkilölle, ja vaikka sitä viime hetkillä yritettiinkin vielä muokata kapeammaksi, jäi se silti vähän väljäksi. Valitettavasti tämäntyyppiset kampaukset eivät juuri imartele piirteitäni naisellisessa mielessä, mutta kampaus oli kuitenkin todella hauska kokeilu. Jos totta puhutaan, ei minua varmaankaan kovin naiselliseksi voi tämän kuvan perusteella kuvailla - mielestäni näytän enemmän androgyyniltä.

Tässä vielä pari (huonoa) illalla kotona otettua kuvaa meikistäni ja kampauksestani.

Kaiken kaikkiaan päivä oli aivan mahtava elämys. Tämä on osoitus siitä, miten yhdenkin päivän varoitusajalla jokin unelma saattaa toteutua. Suuri kiitos Lauralle, että pääsin mukaan!

English summary: I got a wonderful opportunity to take part in a fashion show in which I wore a dress that was designed for male-to-female transvestites. I got to taste what a model's life feels like. Professionals did my makeup and hair. Before the show I was really nervous but everything went pretty well and the reaction of the crowd was positive. The day was a great experience!

Pictures for a change

Transpolilta ei ole kuulunut mitään uutta, joten yritän vain saada jotenkin ajan kulumaan. Vaikuttaa siltä, ettei aika ehdi tulla pitkäksi kaikkien näiden koulutöiden keskellä... Kirjoitin muuten japanin aineen tästä aiheesta! Aiheena oli "Unelmani", ja naiseksi tuleminenhan on ehkä suurin unelmani, joten pakkohan siitä oli kirjoittaa. En tiedä, pitääkö opettaja minua nyt jotenkin "henkisesti sairaana", mutta ei sillä ole mitään väliä. Ennen pitkää hän kuitenkin tulisi tästä tietämään.

Nothing new from the transclinic and I'm just trying to pass the time. However, it appears I will be busy because of the loads of school work... By they way, I wrote an essay about this subject! The title was "My dream", and becoming a woman might well be my biggest dream, so of course I had to write about it. I don't know if the teacher now thinks I'm "mentally ill", but I don't care. She would've learned about my case sooner or later in any case, so why not.

Liian pitkään aikaan en ole postannut kunnon asu- ja naamakuvia, joten tässä muutamia kuvia viime viikoilta. Ei mitään kovin uutta, mutta näettepä minkä oloisena olen oleskellut.
It's been a long time since I last posted any decent outfit / face pictures so here are a few photos of how I've been looking recently.

Tältä näytin pari viikkoa sitten, kun Amanda, Tiia ja Katja tulivat luokseni ja Amanda ja Katja taas ihanasti meikkasivat minut!
This is how I looked when Amanda, Tiia and Katja came over and Amanda and Katja did my lovely makeup!

Tällaisena olin maanantaina sen jälkeen, kun olin käynyt kertomassa lääkärille asiani (lääkärissä olin kuitenkin ollut poikana). Näin taas hetken Amandaa, ja kävimme UFF:illa. Samalla reissulla "palkitsin" itseni ostamalla pari kivaa juttua: mustat ballerinat (joissa on rusetti) ja uuden hajuveden (Jeanne Arthes Lover)!
This was the outfit I put on on Monday after I had went to the doctor's (although I met the doctor in boy form). I hanged out with Amanda for a while and we went to UFF. I even "rewarded myself" by buying a few nice things: black ballerinas (with a ribbon) and a new perfume (Jeanne Arthes Lover)!

Nyt kun ostokset tuli puheeksi, pitää myös mainita tänään saapuneet alaripset!
I also have to mention the downer lashes that I received today!

Seuraavana päivänä Katjan luo. Katja lainasi vähän asusteita, ja niiden kanssa tulikin tosi kivoja kuvia.
The next day I went to Katja's place. She lent me a few accessories and I got some lovely pictures wearing them.

Tältä siis näytän vielä poikana. Innolla ja jännityksellä mietin, miten naiselliseksi hormonit pystyisivätkään minut tekemään. Vaikka kovasti tekisi mieli, vielä ei saa iloita - ei ole mitenkään varmaa, pääsenkö koskaan hormoneihin asti, eihän tutkimusprosessi ei ole vielä alkanutkaan. Viime postauksissa olen vaikuttanut itsevarmalta prosessin suhteen, mutta siitä huolimatta pitää pohtia vielä todella tarkasti, olisinko aivan varmasti joka tavalla valmis tähän suureen elämänmuutokseen. Mä niin toivon että olisin. Tällä hetkellä ajatukset vaan tuntuvat olevan yhtä vuoristorataa, kun erilaiset pelot ja epävarmuudet muutoksenjälkeisestä elämästä tulvivat mieleen. Kirjoittelen varmaan piakkoin taas syvällisempää postausta, kun ajatukseni vähän tästä selkiytyvät.


This is how I look still as "a boy". I'm really looking forward to how feminine the hormones could make me! As much as I'd like to, I shouldn't rejoice before I get to know if I'm ever even allowed to start hormones - the examination process hasn't even started yet. Even if I sounded pretty confident in my earlier posts, I still have to consider if I'm really ready for this great change in life. I really hope I was. At the moment it feels like me thoughts are like a rollercoaster, as different fears concerning post-transition life come to my mind. I'm planning on writing a more deep analysis on this again after my thoughs clear up a bit.