Sateelta paossa Zarassa ennen Ladies' Nightia |
Helsinki Priden aikaan tunnetusti missasin Naistenbileet, joten ajattelin edes osittain korjata vahingon menemällä viikko sitten DTM:n Ladies' Nightiin, joka yökerhon nettisivujen mukaan kuulosti paljon Naistenbileitä vastaavalta tapahtumalta. Alkoholi ja länsimaisen musiikin tahtiin tanssiminen eivät edelleenkään juuri kiinnosta, joten menin paikan päälle lähinnä uusien ihmissuhteiden toivossa. Kuten todettu, kovametelinen baari ei ole ehkä paras paikka tutustua ihmisiin, mutta ajattelin, että suht harvoin järjestettävään Ladies' Nightiin päätyisi todennäköisesti muitakin sinkkunaisia, jotka etsivät seuraa.
Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä tapahtuman osallistujamäärä oli melko pieni ja lähes kaikki tuntuivat olevan liikkeellä oman kumppaninsa kanssa tai isossa tiiviissä ryhmässä. Erään mukavan ihmisen kanssa päädyin lopulta juttelemaan, mutta mitään kovin ihmeellistä ei tapahtunut. Oli kuitenkin mukava viettää aikaa kavereideni asiotuksen ja milkyoolongin kanssa. Kotiin lähdin jo melko pian puolenyön (ja nopean McDonald's-visiitin) jälkeen, jotta saisin edes vähän unta ennen aamun lähtöä Turun lolitamiittiin.
Ennen tapahtumaa olin katsellut uusia juhlamekkoja netistä, mutta lopulta päädyin kuitenkin käyttämään mustavalkoista mekkoa, jonka olin ostanut eBaystä jo maaliskuussa. Itse asiassa olin aikonut käyttää sitä jo ensimmäisenä DTM-kertanani, mutta silloin en sovittaessani tuntenut oloani ollenkaan itsevarmaksi se päällä, sillä tunsin mekon leikkauksen korostavan hartioitani liikaa. Tällä kertaa mekko kuitenkin pääsi läpi seulasta (osin pihiyteni takia), ja se taisikin olla ihan onnistunut valinta, eikö vain?
Kokonaisuutena Ladies' Night oli pieni pettymys - käytännössä "tapahtuma" oli vain muusta tilasta eristetty alue, jonne päästettiin ainoastaan naisia. Muutoin se ei nähdäkseni eronnut muusta DTM-oleskelusta mitenkään. Mutta tulipahan käytyä!
Voi, oot noissa kaikissa kuvissa tosi naisellinen ja ylipäätään kaunis! ^^
VastaaPoistaVoi kiitos Panduli ^^! <3
PoistaOi vitsi että toi eka kuva varsinkin on söpö ja nätti!!
VastaaPoistaKiitoksia hirveästi! c:
PoistaMä luulin eka, et tos ekassa kuvassa on joku sun tyttökaveri!
VastaaPoistaOih <3! Ihana kuulla, kiitos tosi paljon! ^^
PoistaTäs oot kyl ihan ultranätti!! *0*
VastaaPoistaKiitos niin paljon, nättimys! *w*
PoistaTosi mielenkiintonen blogi :) Eilen lueskelin suurimman osan postauksista läpi.
VastaaPoistaSuurkiitos :)! Jännä ajatella, millainen kuva minusta mahtaakaan muodostua, jos lukee paljon vanhoja postauksia perätysten. Itse kun en vanhoihin postauksiin kovin usein tule palanneeksi. Pitää kokeilla joskus ja miettiä samalla, mitä paljon sitä onkaan muuttunut.
PoistaMä oikeesti suosittelen sulle sitä Suomi24-treffipalstaa. Laita sinne rohkeasti että kuka olet ja jos tulee munapäiltä viestejä niin Ohita ne kylmästi. Siellä on varmaan Suomen laajin tarjonta eli saumat sille että löytyy joku on hyvät.
VastaaPoistaP.S. Kun lähtee baariin kannattaa lähteä ihan vaan kavereiden kanssa hengailee. Käy vaikka kerran kuussa kääntymässä selvin päin, ihan vaan omaksi iloksi. Kun ei ole kauhea haku päällä niin ihmiset alkaa kiinnostumaan kun ei ole ns. yli-innokas tai epätoivoinen.
Sielläpä olen ollut rekisteröityneenä jo parikin viikkoa - heti siitä lähtien kun joku minulle sitä blogikommenteissa ehdotti. Toistaiseksi aktiivisimpia viestittelijöitä ovat kuitenkin olleet miehet, joista en valitettavasti ole kiinnostunut... mutta palsta vaikuttaa jotenkin paremmalta kuin odotin, joten seurailen siellä tilannetta.
Poista"Omaksi iloksi" on ehkä väärä sanonta, baarikäynneissä kun ei sellaista varsinaista "iloa" minulle niin paljoa ole. Jotenkin koen baarikäynnit jopa hieman epämiellyttävinä, mutta olen vain ajatellut, että DTM:ssä olisi silti kuitenkin 100 kertaa todennäköisempää törmätä minusta kiinnostuneeseen lesbo/-bi-naiseen kuin sattumanvaraisesti kadulla, ja pelkän internetinkään varassa en haluaisi olla. Postauksessa mainittujen kaverien kanssa mä tosiaan siellä hengailinkin, enkä mielestäni vaikuttanut yli-innokkaalta tai epätoivoiselta - innokkuuden sijaan olin suorastaan ujo, ja epätoivon tunteen koen olevan ennemmin tiiviisti omassa pääkopassani kuin käyttäytymisessäni tai olemuksessani.
Toi mekko on vaa niin ihana sun päällä! ;_; ♥ Ei yhtään tarvii miettii, et korostaako se liikaa sun hartioita kuule! Edellisen anon viestin ps on kyl sitä, mitä ittekin olin aikeissa sanoa - baareihin kannattaa mennä kavereiden kanssa hengailee. Harvemmin sieltä löytää ihmistä, joka on kiinnostunu seurustelusta. <: (Tosta suomi24 palstasta en sit oo niin varma, mut voithan sitäki kokeilla...)
VastaaPoistaMillon sä olitkaan lähdössä sinne Japaniin?
- Laura (joka tuli Berliiniin tänään illalla! :3)
Oi kiitos tosi paljon ♥! ;__;
PoistaKuten tohon ylemmäs ehdin jo laittaa, niin kavereiden kanssa mä siellä oikeastaan nytkin hengailin. Mulla vaan silti oli alitajunnassa, että olis tosi kiva jos törmäisin johonkuhun. Yllättävää kuulla, että harvemmin baareissa olisi seurustelusta kiinnostuneita ihmisiä - jos ei edes siellä, niin missäs sitten? Minulla oli se käsitys, että hyvinkin moni suhde on saanut alkunsa jostain sentyyppisestä paikasta (jos internetiä ei lasketa). Samaan tapaan kuin on olemassa kirjastoja, kauppoja ja sairaaloita, niin pitäisi varmaan kehittää joku selkeä paikka tai laitos, johon ihmiset voisivat varta vasten mennä etsimään kumppania (vaikka päiväsaikaan)! Enpä sitten tiedä toimisiko sellainen paikka, kun on olemassa sitkeästi elävä myytti, että kumppani löytyy vain silloin kun sitä vähiten etsii :I
Lähden Japaniin ihan syyskuun lopussa :) Vaihtoblogissani (http://tokyotokimeki.blogspot.fi/) on vielä aika tyhjää, mutta ihan lähiaikoina sekin alkaa päivittyä.
Oo! Pidä superhauskaa Berliinissä Laura ^^!
Näytätpäs sä näissä kuvissa jotenkin erityisen tyttömäiseltä ja viehättävältä, hyvä asuvalinta mielestäni! Näyttäisit vielä paremmalta jos lihoisit muutaman kilon, toisi tietynlaista pehmeyttä ja naisellisuutta olemukseesi - tosin jos/kun aloitat hormonit niin varmasti asia korjaantuu senkin myötä :) Harmi että bileet olivat pettymys, mutta ainakaan ulkoisestaa habituksestasi ei tuo seuran puute varmasti johtunut, hyvältä näytit!
VastaaPoistaOi kiitos hirmuisesti! *___*
PoistaNaisellista pehmeyttä itsekin olen kaivannut, esimerkiksi kasvoihin, käsivarsiin ja vähän kaikkialle muuallekin. Minulla kun sattuu olemaan vieläpä sellaiset geenit, jotka pitävät minut hyvinkin hoikkana, vaikka söisin miten paljon. Hormoneja siis kaipailen paljon tämänkin asian suhteen - ne pehmentäisivät olemustani aivan varmasti (ja myös iho pehmenisi). Mutta mukava kuulla, jos tästä pehmeyden puutteesta huolimattakin näytin viehättävältä :)
Oot tosi nätti ja naisellinen noissa kuvissa! Ja ihana asu. *O* En itse edes kiinnittänyt mitään huomiota sun hartioihin, musta ne ei ole mitenkään erityisen leveät (itselläni juuri on leveät hartiat xD). ^^
VastaaPoistaKiitos paljon sinulle ♥! *w* Kiva kuulla, etteivät hartiat näyttäisi korostuvan.
PoistaPelkästään leveys ei edes ole oleellista, vaan myös hartioiden (ja käsivarsien) ulkonäkö. Vaikka minulla ei mitään superlihaksia olekaan, niin onpahan silti sen verran, että ne monista kuvakulmista näyttävät melko miehekkäiltä. Mieluummin haluaisin, että hartiani näyttäisivät tuollaisilta naisellisen pehmeiltä, kuten esimerkiksi sinulla blogikuviesi perusteella :)
Aivan ihanat kengät vikassa kuvassa! ♥.♥ rakastuin!♥
VastaaPoistaOi kiitos ♥! Oli kiva päästä käyttämään niitä pitkästä aikaa. (Ennen olin käyttänyt niitä vain erään lolita-asuni kanssa)
PoistaKiitos ^^! Aa, itse taas koin tämän mekon rusetteineen suht samantyyliseksi monien muiden vaatteideni kanssa :) Kyllä mulla jo aika kiitettävästi erilaisia vaatteita on, vaikka tuskin niin paljoa kuin monilla biologisilla tytöillä. Blogissa on näkynyt niistä suuri osa, mutta jonkin verran on myös blogissa näyttäytymättömiä. Hyvin niitä on ehtinyt kertyä etenkin näiden kolmen vuoden aikana, jotka olen asunut Helsingissä yksikseni. Vanhempien luona asuessanihan naistenvaatteideni määrä oli hyvin rajallinen salassapito-ongelman vuoksi.
VastaaPoistaYmmärrän. Oon kyllä ihan varma että pääset niitäkin käyttämään. Monesti uskallus tiettyjen vaatteiden käyttämiseen syntyy vasta pikku hiljaa. Mahtavaa ettet myöskään välitä vaikka luultaisiin homoksi. Minuakin varmasti on joskus luultu. Minkäs sille mahtaa, kun ihmiset ovat niin paljon tottuneempia homoseksuaalisuuteen kuin transsukupuolisuuteen.
Noi kengät on upeet!
VastaaPoistaKiitoksia ^^!
PoistaAsu on kyllä tosi nätti, mekko oli hyvä valinta ja nuo korkkarit on upeet! ❤
VastaaPoistaNäytät niin nätiltä, sulla on niin ihanat sievät jalat. ^___^
Harmi että tapahtuma olikin vähän lattea, mutta ainakin tuli käytä..jos ei olisi mennyt ollenkaan, olis kuitenkin harmittanut ja jäänyt miettimään "entä jos.."
~ Frillycakes ~
Aa kiitos hirveästi Saija ❤! Sepä se, "entä jos":it on kaikkein tylsimpiä!
PoistaTosi ihana asu! Haluan tuon mekon!
VastaaPoistaSulla on muuten tosi kauniit sääret. :)
Voi, kiitos huimasti! (Nopealla etsinnällä en löytänyt mekkoa enää eBaystä, mutta saattaa se jotenkin löytyäkin *-*)
PoistaNäytät oikein söpöltä ja tyttömäiseltä, eikä tuo yhtään korosta hartioita liikaa, päinvastoin katsoin että mitkä hiton hartiat :D Nuo korkkarit sopii asuun kuin nenä päähän, aivan ihana kokonaisuus ^^
VastaaPoistaOlen otettu, kiitos todella paljon ^^!
PoistaNäissä kuvissa hartioissa ei tosiaan ole juurikaan valittamista, mutta ensimmäistä kertaa livenä tätä mekkoa sovittaessani näkymä peilissä näytti aivan toiselta :'D Miten se onkaan mahdollista...
Mistä nuo korkkarit on, aivan ihanat ;_;
VastaaPoistaKiitos paljon! Ne on Spirit Storesta ja vieläpä hullun halpaan alennushintaan, YHDEKSÄN euroa :o! Yksi parhaista ostoistani ikinä <3
PoistaIhania kuvia taas sinusta ja ihqut korkkarit! :-)
VastaaPoistaOi kiitos Pihla :)!
PoistaOi näytät niin nätiltä noissa kuvissa! :)
VastaaPoistaKiitos <3!
PoistaNäytät söpöltä!
VastaaPoistaOi kiitos ;_;!
PoistaYks asia, mikä mua on mietityttäny on, että jos joskus joudut näyttämään henkkarit, esim. baariin mentäessä tms. ja oot tyttömoodissa, niin onko tullu hankalia tilanteita vastaan? ps. oot tosi kaunis:)
VastaaPoistaOon nyt käynyt baarissa kolme kertaa. Kahtena kertana ei ole kysytty jostain syystä mitään. Kerran taidettiin kysyä, mutta silloin ei tullut ulkonäköerosta huolimatta mitään ongelmaa :) Hyvin on siis mennyt! Kerran yliopistoruokalan kassalla vaan myyjä katsoi vähän oudosti (kun opiskelijakortissani on vanha poikamoodin kuva).
PoistaPS. Kiitos <3!
Ekana huomasin kuinka nätisti tuo mekko sinulle sopii^^ Joskushan peittäminen voi korostaa tahattomasti- ja etenkin huomiotta jättäminen peittää "virheitä" muidenkin huomiolta.
VastaaPoistaMutta, olet todella kaunis ja kuvat ovat edustavia. Halauksia sinulle~
Oi kiitos hirmusti ^^! Olisi tosiaan pitänyt jättää mainitsematta koko hartiajuttu, niin kukaan ei olisi tainnut kiinnittää edes huomiota :'D Haliii!~
PoistaOltiin sillon ekaa kertaa kaverin kanssa käymässä DTMssä ihan vaan katsomassa millanen paikka kyseessä ja näin sut siellä :)
VastaaPoistaOi mikä sattuma :D! Mä en siellä nimittäin usein käy.
PoistaRistus nainen, mitkä sääret!
VastaaPoistaNoista baareista, niinhän se tuppaa olemaan, että useimpina iltoina ei mitään sen ihmeempää tapahdu. Villeinä sinkkuvuosina tuli viihteellä rampattua useamman kerran viikossa, ja vaikka sieltä nyt jotain ihmissuhteenpoikasiakin aina välillä mukaan tarttui, niin enempi taisi kuitenkin olla ihan "pikasuhteita" vaan. Ja sitten tietysti ihan vaan niitä omien kavereiden kanssa vietettyjä hauskoja iltoja :) Aika samat naamathan siellä usein pyörii, mutta toisaalta, kun se oma naama alkaa olla useammille tutumpi, saattaa niitä keskustelunavauksiakin tulla enemmän.
Netti taas toisaalta on sikäli helppo seuranhakupaikka, että voi samoin tein lyödä infot tiskiin ja seuloa niitä potentiaalisia tapauksia. Oman kokemukseni mukaan, vaikka baarireissuilta tuttavuuksia tuppasi löytymäänkin, niin netin kautta törmäsi sitten niihin pidempiaikaisiin kumppaneihin, viimeisimpänä tuohon nykyiseen avokkiin. Sie olet Momo vielä nuori, ehdit vielä tavata koko joukon potentiaalisia tyttösiä :)
Ääh kiitos ^^;!
PoistaOsuvia huomioita, noinhan se tosiaan taitaa olla. Toisaalta tykkäisin tavata ihmisiä ensisijaisesti livenä, mutta toisaalta taas netissä on paljon helpompi "seuloa", kuten sanoit... Nuoruus on suhteellista, mutta eiköhän tässä ole vielä toivoa~
Kiitos viestistä (ja pahoittelut supermyöhäisestä vastauksesta *-*)!
Näytätpä sä upealta ton tukan ja asun kanssa :)!
VastaaPoistaKiitos oi kiitos! :)
PoistaOot niin kaunis näissä kuvissa! *_* oikeasti aivan järkyttävän hyvännäköinen vaikka heteronaisena sanonkin. Aaa voi että.. Mustavalkoinen sopii sulle ja hiukset on tosi nätisti.
VastaaPoistaOon niiiin otettu tästä x___x! Kiitos huikean paljon!
PoistaVoi miten ihana mekko, näytät tosi söpöltä c:
VastaaPoistaKiitos tosi paljon Hanna ^^!
Poista