Looking for help

Mietin pitkään, uskallanko edes tehdä postausta tästä, mutta lopulta päädyin postaamaan. Aihe on arka, mutta toivon että ymmärrätte. (Jos prosessiin liittyvät ongelmani ovat jo ennestään tosi tuttuja, voitte skipata suurimman osan tekstistä ja siirtyä suoraan tekstin loppuosan tummennettuun kysymykseen)

Olen viime aikoina ollut tosi ahdistunut sen suhteen, ettei prosessini etene ollenkaan. Hormonit odottelevat edelleen kaapissa, vaikka transsukupuolisuusdiagnoosin saamisesta tulee syyskuun alussa kuluneeksi kokonainen vuosi. Ajan kuluminen on myös osoittanut sen, että haluni aloittaa prosessi ei katoa mihinkään. Aloittamisen esteet kuitenkin sen kuin pysyvät. Olen vähitellen tajunnut, että ei ole kovinkaan oleellista keskittyä kahteen vähäisempään "esteeseen" (eli vanhempiini ja hormonien riskeihin), koska niihin pystyy oikeastaan vaikuttamaan hormonien aloittamisen jälkeenkin. Sen sijaan asia, joka on pakko saada kuntoon ennen hormonien aloitusta, on sukusolujen pakastus.

Kuten blogiani seuranneet tietävät, sukusolujen pakastus on suurin murheeni. Pakastettujen sukusolujen avulla minulla olisi mahdollisuus joskus tulevaisuudessa saada oma lapsi (mikäli se myös kumppanilleni sopisi), onhan lapsen saaminen ollut selkeänä haaveenani niin kauan kuin muistan. Arvostan suuresti myös adoptiota, mutta oma lapsi on aina oma lapsi - minkäs sitä unelmalleen mahtaa. Kun en kerran raskaaksi pysty tulemaan, ainoa keino saada lapsi on miessukusolujeni avulla. Hormonien aloitus kuitenkin tuhoaisi sukusoluni todennäköisesti jo hyvin varhaisessa vaiheessa (enkä todellakaan halua laskea mitään sen varaan, että kuuluisin niihin harvoihin, joille lisääntymiskyky palaa takaisin vielä monen vuoden hormonienkäytön jälkeenkin, jos käytön lopettaa). Niinpä haluan sukusolut purkkiin ja hedelmöitysklinikan pakastimeen ehdottomasti ennen aloitusta.

Ennen kuin solut voi pakastaa, asianomaisen pitää saada ne jotenkin itse "ulostettua", koska lääketiede ei muitakaan luotettavia keinoja tunne. Useimmille transnaisille solujen ulos saaminen ei tunnu olevan minkäänlainen ongelma (mitä todella ihmettelen), mutta itsehän en saa niitä ulos omin voimin, vaikka kuinka haluaisin. Itsetyydytys ei houkuttele minua ollenkaan, mutta olen toki yrittänyt - tuloksetta. Eräällä hedelmöitysklinikalla yritin pitkään lähes pomminvarmaksi keinoksi povatun vibraattorin kanssa, taas tuloksetta. Seksuaaliterapeutti puolestaan antoi minulle (viimeisenä keinona?) jonkinlaisia eturauhasta rentouttavia sähköimpulsseja, mutta ei niistäkään hyötyä ollut - koin impulssit vain inhottavina ja halusin laitteesta äkkiä eroon. Tiedän kuitenkin, ettei minulla ole mitään fysiologista vikaa, koska mekanismi kyllä periaatteessa toimii: vuodessa ehkä puoli tusinaa kertaa sukusoluja tulee ulos, mutta vain yöaikaan minun nukkuessani.

Keinot tuntuvat tosiaankinolevan vähissä ja epätoivo alkaa vallata mieltä. Muille asiasta puhuessani olen usein kuullut neuvoja, kuten "opettele tuntemaan itsesi", "kokeile mikä tuntuu hyvältä" ja "sun pitää vain harjoitella", mutta ikävästi tällaiset vain lisäävät epätoivoani ja ahdistustani. En yksinkertaisesti keksi enää mitään asiaa, minkä voisin oppia tuntemaan itsessäni tai mitä voisin yksinäni kokeilla. Toimimattomiksi todettujen asioiden lisäharjoittelukaan tuskin auttaa. Niinpä olen alkanut ajatella, että ehkä ainoa keino saada sukusoluja tulemaan olisi toisen ihmisen avustuksella. Minulla on kutina, että kahdestaan se voisi onnistua paljon paremmin, kun kaikki huomioni ei olisi vain omassa sukupuoliristiriidassani. Tätä ajatustani vahvistivat pari heinäkuista blogikommenttia, joissa muutama anonyymi kertoi myöskin epäonnistuvasta itsetyydytyksestä sekä seksuaalisuutensa (tai miehensä seksuaalisuuden) heräämisestä kunnolla vasta kumppanin myötä. Niinpä kysyn nyt teiltä...

Olisikohan naispuolisten bloginlukijoideni joukossa joku täysi-ikäinen, joka haluaisi auttaa minua sukusolujeni ulos saamisessa?

Toivon tosiaan, etten nyt kuulosta todella oudolta. Tiedän, että ajatus toisen (jota ei ehkä ole edes tavannut) auttamisesta noin intiimissä asiassa tuntuu varmasti tosi jännittävältä. Ajattelin vain, että koska blogini kuitenkin tavoittaa suhteellisen suuren ihmismäärän (joka sentään tuntee minut kohtalaisen hyvin postausteni kautta), olisi tyhmää jättää tämä kanava kokonaan käyttämättä ja harmitella tilannetta vain omissa oloissa.

Auttajan tulisi olla valmis ja halukas fyysiseen läheisyyteen, mutta täysin auttajan ehdoilla mentäisiin. Haluan korostaa, etten todellakaan halua koko projektissa olevan mitään epämiellyttävää auttajalle, vaan kaikki perustuisi auttajan vapaaehtoisuuteen ja omaan tahtoon. Jos ajatus noin intiimin asian kanssa auttamisesta tuntuu liian jännittävältä äkkiseltään, voisimme tottakai tavata sitä ennen ihan vain juttelun merkeissä vaikkapa kahvilassa. En myöskään todellakaan haluaisi auttajan tuntevaan oloaan "kertakäyttöiseksi", vaan tutustuisin mielelläni ihan myös ystävyyden merkeissä (ellei auttaja toisin haluaisi). Asun siis Helsingissä, mutta olen valmis myös tukemaan pääkaupunkiseutua kauempaa tulevaa auttajaa matkakuluissa. Riittävän solumäärän tallettamiseksi näytteitä tarvittaisiin todennäköisesti kaksi (kuten klinikalla on tapana), joten yhdellä kertaa asiaa ei valitettavasti saataisi hoidettua.

Toivon, että kiinnostuneet uskaltaisivat rohkeasti lähettää sähköpostia, vaikka vähän ujostuttaisi. Nyt olisi mahdollisuus tehdä Momochuu äärettömän iloiseksi ja kiitolliseksi.

Ladies' Night @ DTM

Sateelta paossa Zarassa ennen Ladies' Nightia

Helsinki Priden aikaan tunnetusti missasin Naistenbileet, joten ajattelin edes osittain korjata vahingon menemällä viikko sitten DTM:n Ladies' Nightiin, joka yökerhon nettisivujen mukaan kuulosti paljon Naistenbileitä vastaavalta tapahtumalta. Alkoholi ja länsimaisen musiikin tahtiin tanssiminen eivät edelleenkään juuri kiinnosta, joten menin paikan päälle lähinnä uusien ihmissuhteiden toivossa. Kuten todettu, kovametelinen baari ei ole ehkä paras paikka tutustua ihmisiin, mutta ajattelin, että suht harvoin järjestettävään Ladies' Nightiin päätyisi todennäköisesti muitakin sinkkunaisia, jotka etsivät seuraa.

Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä tapahtuman osallistujamäärä oli melko pieni ja lähes kaikki tuntuivat olevan liikkeellä oman kumppaninsa kanssa tai isossa tiiviissä ryhmässä. Erään mukavan ihmisen kanssa päädyin lopulta juttelemaan, mutta mitään kovin ihmeellistä ei tapahtunut. Oli kuitenkin mukava viettää aikaa kavereideni asiotuksen ja milkyoolongin kanssa. Kotiin lähdin jo melko pian puolenyön (ja nopean McDonald's-visiitin) jälkeen, jotta saisin edes vähän unta ennen aamun lähtöä Turun lolitamiittiin.

Ennen tapahtumaa olin katsellut uusia juhlamekkoja netistä, mutta lopulta päädyin kuitenkin käyttämään mustavalkoista mekkoa, jonka olin ostanut eBaystä jo maaliskuussa. Itse asiassa olin aikonut käyttää sitä jo ensimmäisenä DTM-kertanani, mutta silloin en sovittaessani tuntenut oloani ollenkaan itsevarmaksi se päällä, sillä tunsin mekon leikkauksen korostavan hartioitani liikaa. Tällä kertaa mekko kuitenkin pääsi läpi seulasta (osin pihiyteni takia), ja se taisikin olla ihan onnistunut valinta, eikö vain?

Kokonaisuutena Ladies' Night oli pieni pettymys - käytännössä "tapahtuma" oli vain muusta tilasta eristetty alue, jonne päästettiin ainoastaan naisia. Muutoin se ei nähdäkseni eronnut muusta DTM-oleskelusta mitenkään. Mutta tulipahan käytyä!

Museum meetup in Turku

Kun noin kuukausi sitten kuulin ystäväni Medlin järjestävän Turussa lolitamiitin lauantaina 16.8., päätin heti osallistua. Päätös kannatti, sillä miitti oli tosi onnistunut. Oli ihana tavata Medlin lisäksi vanha tuttu HajiAyase, ja minulle uudet tuttavuudet Nera ja pelle olivat myös mitä mainiointa seuraa.

Miitin pääohjelmana oli käynti museo "Ett hemissä", konsuli Alfred Jacobssonin ja hänen vaimonsa Hélènen kotimuseossa, joka yllätti upeudellaan. Tönö oli täynnä erityylisiä huonekaluja, esineitä ja tauluja. Museoille tyypilliseen tapaan siellä ei saanut ottaa kuvia, mutta laitoksen sivuilla on pienoisvalokuvat kaikista kahdeksasta huoneesta. Suosikkihuoneitani olivat konsulinnan huone ja konsulinnan buduaari, miksei myös salonki. Museo oli tosiaankin lolitasopiva kulttuurielämys - asujamme ihastellut henkilökunta jopa pyysi meitä museon vakiokalustoksi. (Kuten näkyy, oma asuni oli sama kuin Animeconissa, ainoastaan hieman suoremmilla hiuksilla.)

Miittikuvista kiitos HajiAyaselle ja apureille!

Museon verannalla. Ylärivi: Medli, minä, HajiAyase. Alarivi: Nera, pelle.

Museon ulkopuolella

Museon jälkeen kävimme Café Voltairessa, jonka ranskalaistyylinen tunnelma ja maistuvat galetit ja jäätelö tekivät käynnistä mieleenpainuvan. Kun tähän lisätään ihana vitsaileva ranskalainen myyjäherra ja miittiryhmän naurunsekaiset jutut ja pohdinnat muun muassa sanasta 'dekadentti', lähestytään erinomaisuutta.

Kinkku-juustogaletti

Varsinaisen miitin jälkeen osa meistä jatkoi vielä kävelyä Turun autiohkoilla mutta tunnelmallisilla kaduilla ja päätyi lopuksi syömään jopa vähän sushia.

Ainoa huono puoli miittipäivässä oli se, ettei minusta tullut mielestäni yhtäkään kovin onnistunutta kuvaa, ellei takaa tai sivusta otettuja kuvia lasketa. Mutta olkoon se vain pieni murhe hienon päivän rinnalla!

My Japan blog is ready!

Japaniin-lähtöni on sen verran lähellä, että oli korkea aika saada vaihtoblogi toimintakuntoon. Olkaa hyvät:
 

TOKYO TOKIMEKI

Vaihtoblogin perustaminen oli minulle itsestäänselvä valinta. Halusin pitää Momochuu no sekain enemmän transasioihin ja ulkonäköön keskittyvänä blogina, jonka en mielisi täyttyvän kaikesta mahdollisesta Japaniin liittyvästä. Aavistelen nimittäin Japaniin liittyvien juttujen kiinnostavan vain osaa lukijoista, joten lienee järkevämpää, että niille on oma lokeronsa.

Tōkyō Tokimeki ei siis ole millään tapaa korvaamassa Momochuu no sekaita, vaan päivitän blogeja rinnakkain. On selvää, että selkeästi transnaisena elämiseen liittyvät asiat tulevat Japanissa ollessanikin päivittymään Momochuu no sekain puolelle - tosin on mahdollista, että ne ilmenevät jotenkin myöskin Tokimekin puolella. Yksinomaan Tokimekin sisältöä puolestaan ovat kertomukset vaihtooni valmistautumisesta, Tokion yliopistossa opiskelusta, asuntolassa asumisesta, yliopiston kerhoissa toimimisesta sekä kaikesta muusta sekalaisesta, mitä en ehkä vielä aavistakaan. En myöskään osaa aavistaa, missä määrin olosuhteet pakottavat minua olemaan Japanissa "poikamoodissa", joten vaihdon aikana Momochuu no sekaihin päätyvän sisällön määrääkin on tässä vaiheessa vaikea ennustaa.

Tervetuloa siis seuraamaan Tokimekia kaikki vähääkään vaihdostani kiinnostuneet! ^^

Spending my summer

Yksi lempikesäasujani!

Suunnilleen tällaiselta olen näyttänyt koko menneen viikon. Tiistaina kävin kampaajallakin, mutta kuten näkyy, mitään suurisuuntaista ei hiuksilleni tehty - ainoastaan pientä kuivien latvojen poistoa ja yleistä tasoitusta. Tästä on hyvä jatkaa hiusten kasvattamista.

Loppukesästä olenkin pystynyt olemaan paljon naisellisemmin, kun kesätyöni muutamaa hajavuoroa lukuunottamatta ovat loppuneet. Olin nimittäin jo kolmatta kesää töissä ravintolassa, missä jouduin työskentelemään poikamoodissa. Ravintola-alallahan on ihan jo hygieniasyistä aika tarkat säännöt (ei korvakoruja, ei vahvaa meikkiä, hiukset kiinni jne.), ja lisäksi täytyy ajatella ravintolan mainetta. Itse en ole opiskellut ravintola-alaa, mutta kerran pohdiskelin alaa opiskelevalle kaverilleni, että voisinkohan työskennellä naisena. Hän mainitsi, että ravintolatyöntekijän ei olisi hyvä näyttää liian erikoiselta (jollaiselta minä hieman androgyynin lookkini kanssa ehkä kuitenkin näyttäisin), koska se voisi vaikuttaa negatiivisesti asiakkaiden mielikuviin ravintolasta. Tämä mielessäni en siis ole tullut edes maininneeksi transsukupuolisuudestani työnantajalleni. Olen hyväsynyt työroolini poikana ja niellyt työkavereiden "pojittelut". Olen ajatellut, että eihän monikaan pysty työroolissa olemaan ihan oma itsensä (koska työpaikoissa on usein omat noudatettavat käytäntönsä), vaikkaan cis-naiset eivät yleensä työrooleistaan huolimatta joudu kuitenkaan häivyttämään sukupuoltaan taka-alalle. Mutta parempi kai olla töissä edes jossain kuin olla ilman kesätöitä sen takia, ettei saa näyttää tarpeeksi kokemansa sukupuolen edustajalta.

Japani-vaihdon alkuun on vielä noin 50 päivää, ja ennen sitä minulla ei näillä näkymin ole paljoakaan töitä tai opiskelua Suomessa - lähes epätodellisen pitkä kesäloma siis. En tosin keksi pienimuotoisen japaninopiskelun ja työskentelyn ohelle paljoakaan tekemistä. Jo ennen kesää haaveilin jonkinlaisesta "girls in Stockholm" -reissusta, koska haluaisin pitkästä aikaa shoppailemaan (ja muutenkin) Tukholmaan, mutta saapa nähdä ehtisikö kukaan enää näin loppukesästä lähteä kanssani sinne. Mutta ainakin tämän viikon perjantaina DTM:ssä on Ladies' Night, johon olen nyt innolla menossa missattuani Priden Naistenbileet!

Problems at pool

Bikineissä - tai ylipäänsä naisten uima-asussa - julkisesti uiminen oli vielä viime viikkoa ennen kaukainen haave. Viime viikon päätyttyä oli naisten uima-asussa käytyjä uintikertoja kertynyt kuitenkin peräti kolme!

Naisten uimapuvussa julkisesti näyttäytyminen oli tuntunut tähän asti mahdottomalta, koska olin kokenut biologisen mieskehoni näyttävän siinä todella karulta. Tavallisia naistenvaatteita käyttäessäni pystyn valitsemaan vaatteista ne, jotka korostavat parhaita puoliani ja saavat näyttämään minut mahdollisimman naiselliselta, mutta uimapuvuissa tätä mahdollisuutta ei juuri ole. Uimapukua pitäessään ihminen on niin alasti, että illuusion luominen vartalonmuodoista muuttuu lähes mahdottomaksi.

Kaikkein pahin ongelma on kuitenkin luonnollisesti jalkovälini, joka vähäsen pömpöttää joka ikisessä naisten uima-asussa - niitä asuja kun ei ole tarkoitettu mieskeholle. Vaikka muut vartaloerot ovat melko helposti selitettävissä naisten erilaisuudella (naisia on monen muotoisia), jalkojenvälin kohdalla näkyvä pullotus on juuri se, joka inhottavasti paljastaa biologisen sukupuoleni. Ratkaisuvaihtoehtoja on ehdotettu kahta. Ensimmäinen on "tucking" (eli elinten "sullominen" piiloon), mutta se vaikuttaa niin kivuliaalta, että sitä en pysty edes harkitsemaan. Toinen vaihtoehto ovat röyhelöiset uimahameet, mutta ne olevan äärimmäisen harvinaisia: Suomessa niitä ei myydä laisinkaan, ja eBaystä kerran ostamani osoittautui niin suureksi pettymykseksi (aivan liian pieni), ettei sen jälkeen ole tehnyt mieli ostaa uima-asuja netistä sovittamatta.

Ensimmäinen kerta

Tyhmä alapää oli ollut tähän mennessä suurin este julkiselle bikineissäololle, mutta vihdoin rohkenin olla välittämättä tuosta seikasta ja otin bikinit mukaan uimareissulle. Uuden askeleen ottamista helpotti se, että mukaan henkiseksi tueksi tuli kaverini Inka. Suuntasimme siis keskiviikkona Helsingin Olympiastadionin maauimalaan. Päivän muusta ohjelmasta (=kesätyö) johtuen olin ennen uimalaan menoa "poikamoodissa", joten miesten pukuhuone tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Koska vierastan suuresti mieshenkilöiden katseita, joita vaaleanpunaisten bikinien pukeminen miesten pesutiloissa saisi aikaan, olin laatinut suunnitelman:

1. Alaosa päälle miesten suihkutilojen vessassa 
2. Miesten uimahousut päälle näköesteeksi
3. Poistuminen miesten suihkutiloista allasalueelle
4. Uimahousut pois bikinialaosan päältä ja bikiniyläosan kiinnitys allasalueen leiripaikallamme
5. Altaaseen!

Suunnitelma toimi hienosti. Bikineissä polskiminen tuntui mahtavalta, pääsinhän ensimmäistä kertaa uimaan haluamani näköisenä. Ainakaan itse en huomannut kovin paljon pitkiä katseita tai hihitystä. Itse tosin häpeilin mieskehoani aina vähän noustessani altaasta ja pyrinkin menemään aina vauhdilla seuraavaan altaaseen. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen kerta meni kuitenkin hyvin, ja tuli tunne, että jatkossa uskaltaisin käyttää bikinejä yksinkin uimaan tullessani.

Yläosa: Cubus. Alaosa: Seppälä.

Toinen kerta

Heti seuraavana päivänä (torstaina) meninkin uudestaan uimaan samaan paikkaan, yksin. Jälleen menin miesten puolelle, koska ajattelin, että biologinen mieheyteni aiheuttaisi todennäköisesti suurta hämmennystä naisten puolella. Vaihdoin bikinit taas saman kaavan mukaan ja menin uiskentelemaan hyväksi toviksi.

Uidessani aloin kuitenkin miettiä, miksi oikein arastelen naisten puolelle menoa. Pelkästään hämmennyksen aiheuttamisen pelon takia? Lukeehan diagnoosilapuissani selvästi, että "prosessi on edennyt tosielämän vaiheeseen ja potilaan on tarkoitus elää jatkossa naisen sukupuolen roolissa" - ja "naisen sukupuolen roolissa elämiseen" kuuluu selvästi naisten pukuhuoneen ja suihkutilojen käyttö. Silloin tein päätöksen, että menisin seuraavaksi altaasta noustuani elämäni ensimmäistä kertaa naisten suihkutiloihin. Oli alkanut jo hieman ukkostaa ja oloni vedessä oli tullut vähän koleaksi, joten ajattelin käydä suihkutilassa nopeasti lämmittelemässä. Tuumin, että totuttaisin itseni käymään naisten puolella pikku hiljaa. Jos kukaan ei kummaksuisi minua lyhyen käyntini aikana, uskaltaisin ehkä ensi kerralla mennä naisten puolelle heti uimalaan tullessanikin.

Niin sitten menin naisten suihkutilaan. Jännitti paljon. Vaikka olin mielessäni päätynyt siihen, että minulla oli oikeus olla siellä, oloni oli kuitenkin hieman nolostunut. Katsoin melkein koko ajan lattiaa, koska en halunnut nähdä muiden katseita. Mitä jos joku sittenkin tunnistaisi minut biologiseksi mieheksi ja tekisi ilmoituksen? Edellisen ja tämän päivän aikana itseluottamukseni ulkonäkööni bikineissä oli kuitenkin hieman noussut, ja ajattelin, ettei minua välttämättä luultaisi mieheksi, kunhan vain pitäisin koko ajan muovikassiani bikinialaosan edessä, kuten myöskin tein. Kävin oikeastaan vain WC-kopissa, minkä jälkeen poistuinkin jo pian takaisin allasalueelle.

Ajattelin kaiken menneen hienosti, mutta luuloni kumoutui nopeasti. Vähän ajan kuluttua olin laittanut miesuikkarit bikinialaosan päälle ja suuntaamassa takaisin miesten suihkutilaan lähteäkseni uimalasta, mutta lähes välittömästi laskeuduttuani portaat miesten puolelle kaksi uimavalvojaa (mies ja nainen) tarttuivat olkapäähäni. Panikoin lievästi, enkä aluksi saanut sanaa suustani. "Hei herra, mennääs tuonne juttelemaan". Siinä kohtaa tuli todella syyllinen olo, ikään kuin olisin suurikin rikollinen. Siirryimme takaisin allasalueen reunalle juttelemaan. Valvojat tietysti tivasivat syytä sille, miksi olin käynyt naisten puolella. Selitin tilanteeni transdiagnooseineen ja olin näkevinäni pienen ymmärryksen pilkahduksen valvojien kasvoilla. He kuitenkin vetosivat uimalan pukuhuonekäytäntöön: käytettävän pukuhuoneen määrittelevät yksinomaan henkilön sukupuolielimet, joten minun olisi diagnoosista huolimatta käytettävä miesten pukuhuonetta. Toki ymmärrän tämän näkökannan, koska kuten aiemminkin mainitsin, biologisen miehen näkeminen naisten alueella voi tuntua monista naisista epämiellyttävältä. Ilmaisin heille kuitenkin mielipiteeni siitä, miten sukupuolielimet ovat aika rajoittava kriteeri, koska eiväthän monet transnaiset edes halua sukupuolielinkirurgiaa (ja silti voivat olla virallisesti naisia). Kerroin myös, että en ollut koskaan edes aikeissa näyttäytyä naisten puolella niin, että vihaamani sukupuolielimet näkyisivät, vaan aina uimapuku päällä. Valvojat yllättäin kertoivatkin eräästä uimapukuun kiinnitettävästä merkistä, joka ilmeisesti sittenkin mahdollistaisi läsnäoloni naisten puolella. Kyseinen sinipohjainen merkki oikeuttaa (ja ilmeisesti myös pakottaa) kantajaansa pitämään uima-asua päällään silloinkin, kun se muutoin olisi riisuttava. Hämmennyin vähän - oliko tässä siis kyse pelkästään siitä, ettei minulla ollut tuota merkkiä, vaikken edes aikonutkaan riisua uima-asuani? Niinkö vaivattomasti sukupuolielinsääntö olisi sittenkin kierrettävissä? Minua pyydettiin soittamaan eräälle korkeammalle taholle, jotta voisin kysyä asiasta lisää, ja niin päätinkin tehdä. Lopulta pääsin lähtemään uimalasta, joskin aika hämmentyneenä.

Kolmas kerta

Kolmantena uintikertana (sunnuntaina) ei kummempia tapahtunut, mutta silloin käytin uutta punaista uimapukuani, jonka olin loppuviikolla ostanut. Tykkäsin oikein paljon! Mielestäni tämä sopii minulle paljon paremmin kuin bikinit.

Uimapukuni Cubuksesta <3

Tänään sain lopulta yhteyden valvojien mainitsemaan henkilöön, jolta kysyin uimapukuun kiinnitettävästä merkistä (tunsin siis merkin jo entuudestaan, mutta en tiennyt, että sitä voidaan käyttää tällaisissakin tilanteissa). Henkilö antoi vahvistuksen valvojien mainitsemaan asiaan: merkki kiinnitettynä uimapukuun minun olisi tosiaan luvallista käyttää naisten tiloja - sillä poikkeuksella, että vaatteidenvaihdon olisi tapahduttava jossain erillisessä ryhmäpukuhuoneessa. Merkin myöntää kuulemma lääkäri, joten varasin heti YTHS:ltä lääkäriajan. Se tosin on vasta elokuun lopulla, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan!