Nopeammin kuin uskoinkaan, minulla on ilo ilmoittaa kaikille, että...
Olen nyt virallisesti transsukupuolinen!
Ihan mieletöntä, enää ei tarvitse jännittää! Diagnoosista (F64.0 eli transsukupuolisuus) on nyt kolme päivää, mutta sitä on vieläkin vaikea uskoa todeksi. 17.1. alkanut tutkimusvaihe päättyi 232 päivän eli vähän yli 7½ kuukauden jälkeen diagnoosin asettamiseen 6.9.2013. Kun muistetaan, että tutkimusvaiheen määrätty vähimmäiskesto on 6 kk - joka helposti venähtää vuoteen tai vielä pitempään - olen tosi tyytyväinen oman tutkimusvaiheeni vauhdikkuuteen.
Viimeksi kun kirjoittelin blogiin tutkimusvaiheesta kesäkuun lopussa, olin juuri selvinnyt psykologikäynneistä. Sen jälkeen ei ole ollut paljon kirjoitettavaa, koska transpoli hiljeni henkilökunnan kesäloman ajaksi. Seuraava aikani olikin vasta 29.8. eli ihan hiljattain, jolloin oli Naistenklinikan Hormonipoliklinikalla hyvin pintapuolinen terveystarkastus. Käynnillä kerrottiin myös hormonien vaikutuksista, joista tiesin kyllä jo melkein kaiken etukäteen.
Vain reilu viikko tämän jälkeen (6.9.), oli tutkimusvaiheen kenties jännittävin käynti, läheistapaaminen. Läheistapaamisen tarkoituksena on, että hoitohenkilökunta (yleensä lääkäri ja sairaanhoitaja) kertoo potilaan valitsemille läheisille, esimerkiksi vanhemmille, mistä oikein on kysymys, ja vastaa näiden mieltä painaviin kysymyksiin. Valitsiin tapaamiseen tietysti vanhemmat, koska toivoin että hoitohenkilökunta saisi esitettyä heille asiat niin, että he voisivat muuttaa näkökantaansa edes vähän myönteisemmäksi. Vanhemmat toki suostuivat tulemaan, ajattelivathan he tapaamisen olevan "viimeinen mahdollisuus" pystyä itse vaikuttamaan tapahtumien kulkuun.
Niin koitti perjantaiaamu, jona vanhempani huristelivat kaukaiselta paikkakunnalta transpolin pyöreän pöydän ääreen, valmiina esittämään omia näkemyksiään minusta ja prosessista. Jo poliklinikan parkkipaikalla he joutuivat kokemaan järkytyksen nähdessään minut ensimmäistä kertaa naisten vaatteissa (persikanvärisessä takissani) eikä itse kokous ollut heille yhtään sen mieluisampi. Lääkärin ja sairaanhoitajan emännöimä keskustelu alkoi rauhallisesti (vaikkakin tunnelman kireys oli aistittavissa), mutta jo äidin ensimmäisestä puheenvuorosta lähtien kaikille paikallaolijoille kävi selväksi, että vanhempani pitävät prosessiin ryhtymistä maalaisjärjen- ja moraalinvastaisena tekona (suurena syntinä), eivät tulisi arvomaailmastaan johtuen _koskaan_ tottumaan muutokseeni (saati tukemaan sitä), ja että heidän mielestään en ole liian heppoisten tutkimusten takia oikeasti transsukupuolinen. Itsekin olin välillä äänessä, joko kommentoimassa äidin väittämiä tai vastaamassa muutamiin lääkärin kysymyksiin.
Tapaamiseen varattu aika kului nopeasti. Väittelynomainen keskustelu olisi voinut jatkua iltaan saakka, mutta noin viisi minuuttia ennen tapaamiseen varatun ajan loppumista lääkäri siirtyi yllättäin toiseen aiheeseen - diagnoosiini. Saisinko diagnoosin jo nyt?! KYLLÄ! Lääkäri kertoi, kuinka tutkimusryhmä oli ollut yksimielinen siitä, ettei tapauksessani ilmennyt mitään, mikä olisi voinut estää tai lykätä diagnoosin saamista, ja ojensi diagnoosipaperit minulle. Olin niin yllättynyt äkillisestä julkistuksesta, etten osannut edes iloita, etenkään vanhempien läsnäollessa. Olin ollut varautunut, että saisin diagnoosin myöhemmin syksyllä tai ehkä vasta alkutalvena, mutta henkilökunnan aikataulukiireiden ja tapaukseni selkeyden vuoksi läheistapaaminen ja diagnoosin paljastava hoitoneuvottelu olikin päätetty yhdistää.
Läheistapaaminen kääntyi siis äkkiarvaamatta hoitoneuvotteluksi, jossa minun oli määrä valita, mitä hoitoja haluan. Aluksi minulta kysyttiin, saavatko vanhempani olla samassa huoneessa hoitoneuvottelun ajan, ja vastasin sen kummempia ajattelematta myöntävästi. Mutta heti kun olin ehtinyt päästää suustani, että toivoisin saavani lähetteet ainakin hormoneihin ja foniatrille, kasvattajani hyppäsivät ylös tuoleistaan. "Nyt meille riitti". He eivät yksinkertaisesti kestäneet kuulla näin "radikaalia" asiaa poikansa sanomana ja lähtivät vauhdilla ulos huoneesta. Niin paljon kuin olenkin prosessia halunnut, minun kävi heitä tosi sääliksi - ja käy edelleen. Hormonien ja foniatrin lisäksi sain lähetteet laser-karvanpoistoon (jossa olenkin käynyt jo kaksi kertaa aiemmin poistamassa parransänkeä) sekä nimenvaihdokseen. Aataminomenan höyläystä en ainakaan vielä rohjennut valita, sillä moisesta en ollut aiemmin kuullutkaan enkä arvellut sille olevan niin suurta tarvetta.
Lähetteitä on nyt vaikka minne ja prosessi valmiina alkamaan, joten eivätkö asiat ole loistavasti? Valitettavasti eivät. Tunnelma on hyvin sekava, ja suurimpana syynä siihen ovat juuri vanhempani. Kyse ei ole siitä, ettenkö pystyisi aloittamaan prosessia ilman vanhempien tukea. Mahtavaa tukea saan perheen ulkopuoleltakin, kuten ystäviltä ja teiltä lukijoilta. Mutta koska välitän perheestäni varmasti yhtä paljon kuin he minusta, pahimmalta minusta tuntuu se, miten paljon surua ja ongelmia aiheutan heille, jos ryhdyn prosessiin. Perjantaina sain esimerkiksi ensimmäistä kertaa kuulla, että helmikuinen paljastuskirjeeni oli aiheuttanut heille jopa rytmihäiriöitä. He eivät olisi kuulemma noinkaan hyvässä kunnossa ilman ystäviensä tukea. Kun kuuntelen heidän juttujaan, syyllisyydentunne valtaa usein mieleni. Esimerkiksi isäni täyttää syksyllä pyöreitä vuosia, mutta vanhempani harkitsevat suunniteltujen (pienimuotoisten) sukujuhlien peruuttamista, koska he ovat varmoja, että ruokapöytäkeskustelu kääntyisi sukulaisten toimesta hiusteni pituuteen ja FB-profiilikuvaani ja lopulta ehkä jopa sukupuolenkorjausjuttuihin, joten tilaisuus olisi päivänsankarin (ja muun perheen) kannalta kaikkea muuta kuin iloinen. Käytännössä juhlat siis peruutettaisiin minun takiani. Myös lauseet kuten "niin paljon olemme tehneet sinun eteesi ja tämänkö saamme palkaksi" ovat omiaan lisäämään syyllisyydentunnetta.
Koska perheelläni on vahvasti kristilliset moraalikäsitykset ja arvomaailma, heidän suruaan lisää suuresti myös se, että he "tietävät" rakkaan poikansa joutuvan prosessin takia helvettiin kuoleman jälkeen, koska Jumalan syntymässä antaman ruumiin luonnoton muokkaaminen on mitä suurin synti. Synnithän voi tunnetusti saada anteeksi, mutta koska en itse pidä prosessia syntinä, en tietenkään pysty saamaan sitä anteeksi. Mutta miten voin edes tehdä syntiä, jos en aiheuta pahaa kenellekään? Heidän mukaansa teen pahaa heille (koska saan heidät suremaan) sekä ennen kaikkea Jumalalle, joka on laatinut minulle suunnitelman miehenä, ei naisena. Vaikka ajatus helvettiin joutumisesta sukupuolenkorjauksen takia tuntuu mielettömältä, pelottelu pistää miettimään. "Mitä jos olemmekin oikeassa?", he sanovat. Tokihan on transsukupuolisia sekä transsukupuoliset hyväksyviä kristittyjä, mutta vanhempieni mielestä nämä ovat etääntyneet oikeasta uskosta eivätkä puhu mitään kristinuskon tärkeimmistä asioista eli Jeesuksesta ja synnistä.
Löysin netistä pari kirjoitusta, jotka katsovat transseksuaalisuutta kristillisestä näkökulmasta ja voisivat olla melkeinpä vanhempieni kirjoittamia. Mitä mieltä olette - onko prosessi tosiaan nieltävä syntinä vai voisiko sitä selittää kristillisestä näkökulmasta millään muulla tapaa?
Juttu 1
Juttu 2
Haluaisin niin kovasti välttää perheeni surun, joten väistämättä tulen kysyneeksi itseltäni, onko minun tosiaan pakko aloittaa prosessi. Jotkuthan sanovat, että prosessi kannattaa aloittaa vain, jos ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Mutta minähän olen sukupuoliristiriidan tuntemuksista huolimatta kuitenkin kohtalaisen onnellinen jo nyt, ainakin monet ovat sanoneet minun vaikuttaneen onnelliselta. (Eri asia on, miten suuri osa onnellisuudesta onkin johtunut juuri siitä, että olen tiennyt prosessin lähestyvän) Olen myös pyöritellyt mielessäni, miten tärkeä asia sukupuoli minulle oikeastaan on. Olen nyt ollut viikon ajan naisena koulussa, ja olen huomannut että luentoihin keskittyessäni oikeastaan jopa unohdan, mitä sukupuolta olen. Tältä kannalta mietin, pärjäisinkö ehkä jopa loppuelämäni biologisena miehenä niin, että minulla olisi jotain mielenkiintoista ajateltavaa (mielenkiintoinen työ tms.) ja jättäisin sukupuoleen keskittymisen tavallaan taka-alalle. Onhan kuitenkin selvää, ettei koko elämä voi olla pelkkää "flow-tilaa", joten vaikka väliaikaisesti saisin oltua välittämättä sukupuoliristiriidan tuntemuksista, luultavasti ne palaisivat jossain vaiheessa entistä pahempina.
Vaikka edellä pohdin keinoja välttää prosessi, ei pidä unohtaa, että haluan sitä edelleen todella paljon. Jokin selittämätön tunne sisälläni kannustaa minua aloittamaan prosessin, meni syteen tai saveen. Tuntuu, että nyt olen siinä tilanteessa, etten koskaan tule tietämään itselleni parasta ratkaisua, ellen edes kokeile hormoneja. Olen yrittänyt sanoa vanhemmilleni, että he antaisivat minun edes kokeilla, koska varmasti lopettaisin hormonien käytön, jos huomaisin niiden olevan jollain tavalla sopimattomia minulle. Sopivuuden huomaisi todennäköisesti muutaman viikon sisällä, ja siihen mennessä mitään peruuttamatontakaan ei olisi ehtinyt tapahtua.
Miten siis tästä eteenpäin? Hoitoneuvottelussa minulle sanottiin, että saisin hormonipoliklinikalta hormonit muutaman viikon päästä, joten ainakin siihen asti on siis vielä aikaa harkita aloittamispäätöstä. Hormonien käyttö aiheuttaa ennen pitkää lisääntymiskyvyttömyyden, joten tällä viikolla olen myös menossa säilömään eli pakastamaan sukusoluja hedelmöityspoliklinikalle, jotta pidän vielä elossa mahdollisuuden omiin biologisiin jälkeläisiin - lapset ovat kuitenkin olleet jonkinlaisena tulevaisuudenhaaveenani jo pienestä pitäen.
Olen pohtinut asiat puhki tässä kuukausien mittaan, mutta nyt diagnoosin tultua kaikki tuntuu vain niin paljon konkreettisemmalta. Nyt kun aloittamispäätös on virallisesti vain ja ainoastaan minun käsissäni, päätöksen tekeminen tuntuu vaikeammalta kuin koskaan.
(En saanut tähän postaukseen kuin pintaraapaisun ajatuksistani, mutta toivottavasti saitte jonkinlaisen käsityksen!)
English summary: I got the diagnosis so now I'm officially transsexual. My parents didn't take it lightly and they say it'd be a great sin to start the transition. Therefore, I'm wondering what to do - continue like this or take the step to transition.
Kristittynä voin sanoa että tämän asian (kuten myös homoseksuaalisuuden voi nähdä monelta kantilta) Esim. Marja-Sisko Aalto. Toivoisinkin, että ihmiset eivät teilaisi kristinuskoa tämän takia, koska kristinusko suoranaisesti ei ole syynä tähän, vaan se, että yksi perusteista sattuu joillakin ihmisillä olevan kristinusko. Samoin kristinusko on peruste joillekin hyväksyä tämä.
VastaaPoistaKysymys kuuluu, mitä ovat nuo hyväksyvät perusteet? Varmasti perusteita löytyy, mutta vanhempieni mukaan sellaisilla perusteilla ei ole merkitystä, jos ne poimitaan irrallisina lauseina ilman koko Raamatun kontekstia, jolloin saatetaan unohtaa esimerkiksi Jeesus ja synnin käsite.
Poista^ En ole edellinen anonyymi mutta pakko sanoa ainakin se, että vanhempiesi perustelu siitä että sinut on tehty mieheksi, on melko helppo kumota. Mikäli aivan oikeasti koet olevasi nainen etkä vaihda sukupuolta joistakin...no, en edes väitä että voisi olla mitään muita syitä, niin eikö silloin voitaisi sanoa, että jumala on luonut sinut tuollaiseksi?
PoistaTähän voi vastaperustella niin, että sittenhän sinun pitäisi tyytyä olemaan ruumiillisesti mies, jos jumala on luonut sinut naiseksi miehessä, mutta toisaalta; kyllä ruumiilleen voi tehdä muitakin leikkauksia jotka eivät ole millään tavalla syntiä. Eihän meidän tarvitse kristinuskon mukaan tyytyä olemaan myöskään jalattomia jos olemme sellaisiksi syntyneet, vaan on täysin hyväksyttävää hankkia tekojalka (huono esimerkki käytännössä mutta ymmärrät kyllä).
Vai pitävätkö he tälläistäkin muokkaamista luonnottomana?
Ja tässähän on käsittääkseni kyse vain ruumiista, kun kerran nainen olet.
Homovastaiset yms. jutut Raamatussa ovat lähinnä Vanhan Testamentin puolella ja Uusi Testamentti on ainakin minun näkökulmastani kristitylle se oleellisempi. Vanhassa Testamentissa kuvataan vanhaa liittoa, joka on tehty Israelin kansan kanssa. Uusi Testamentti taas on uusi liitto Jumalan ja kaiken kansan välillä ja tavallaan "kumoaa" vanhan liiton. Uusi liitto ei kuitenkaan kumoa lakia eli 10 käskyä. Kymmenessä käskyssä ei taas minun mielestäni ole mitään transsukupuolisuutta vastaan olevia kohtia.
PoistaUudessa Testamentissa oleellisia taas ovat Jeesuksen opetukset, ja opetusten sisältö on lähinnä lähimmäisenrakkauden tärkeyden korostamista ja muiden huomioon ottamista. Ei siis mitään transsukupuolisuutta vastustavaa. :) Mielestäni koko Raamattua ei ole edes mahdollista käyttää kontekstina, koska se vilisee niin jumalattomasti ristiriitoja. Oma tulkintatapani Raamattua kohtaan on eksistentialistinen eli minusta oleellisinta Raamatusta on löytää ajaton sanoma, joka pätee tänäkin päivänä. Minusta se on lähimmäisenrakkaus. :)
1. Ano: "Aivan oikeasti koet"... Tämä kokemisjuttu on kyllä monimutkainen. Olen miettinyt sitä paljon prosessin aikana ja kertonut näkemykseni polillakin. Vahva käsitykseni on, että en voi kokea olevani täysin/oikeasti olevani nainen, koska kokemus sukupuolesta on mielestäni osittain sidoksissa kehoon. Jos siis olen ollut koko elämäni miehen kehossa ja muutenkin hormonitoiminnaltani pääosin testosteronin alaisena, en vain pysty sanomaan, että tietäisin miltä tuntuu kokea olla nainen. Niinpä sanonkin, että koen olevani nainen niin paljon, kuin se tässä kehossa on mahdollista. Transsukupuolisuudessa merkittävänä tekijänä pidän kokemisen ohella myös halua, josta diagnoosikriteereissäkin puhutaan: "halu elää ja tulla hyväksytyksi vastakkaisen sukupuolen edustajana".
PoistaTuo on hyvä pointti, jota olen vanhemmillenikin sanonut useampaan otteeseen. Pidän luonnottomuutta huonona perusteena, koska ihmiseen voidaan hyväksytysti asentaa paljonkin metalli- ym. osia, kuten esimerkissäsi mainitset. Valitettavasti vanhempieni mielestä sellaiset muokkaukset ovat ihan eri asia kuin sukupuoleen kajoaminen, joka on niin perustavanlaatuinen juttu. En muista, onko heillä asiaan tarkempia perusteluja.
2. Ano: 10 käskyä on kyllä vahva peruste. Siitäkin olen maininnut vanhemmilleni, mutta valitettavasti en muista heidän vastaustaan. (Saattaa olla, että heidän mielestään jokin 10 käskystä oli jotenkin epäsuorasti sovellettavissa transsukupuolisuuteen, mutta tästä ei tosiaan ole selkeää muistikuvaa)
Lähimmäisenrakkaus on tosi kinkkinen. Vanhempani käyttävät sitä juuri omana perustelunaan: he eivät rakastaisi lähimmäistään mielestään kunnolla, elleivät estäisi tätä ryhtymästä asiaan, jota he pitävät syntinä :/ (Transsukupuolisuuden syntinä pitäminen kumpuaa heillä yksinkertaisesti luomiskertomuksesta, jossa mies luotiin mieheksi ja nainen naiseksi)
Ja vielä 1. anolle: "eikö silloin voitaisi sanoa, että jumala on luonut sinut tuollaiseksi?"
PoistaTähän vanhempani sanovat, että ei Jumala ole luonut ihmisille esim. halua varastaa tai tappaa, vaan se johtuu syntiinlankeemuksesta. Samanlaisena syntinä he pitävät sitä, että ihminen aloittaa trans-prosessin.
Tuo on tosiaan kinkkistä, että kaikilla on oma tapansa tulkita Raamattua ja sen ohjeita. Muista kuitenkin, että vanhempiesi tapa ei ole sen oikeampi kun kenenkään muunkaan. Eli he voivat olla yhtä väärässä kuin kuka tahansa muukin. Se, että he keksivät aina jonkun asian, jolla perustella omaa kantaansa, ei tee heidän kannastaan ainoaa oikeaa suurta totuutta. Tärkeää on miten itse tulkitset Raamattua ja sen sanoman. Mitä se sinulle sanoo?
PoistaT: 2.Ano
P.S
Pistä vanhempasi kuuntelemaan Lady Gagaa:
"I'm beautiful in my way
'Cause God makes no mistakes
I'm on the right track, baby
I was born this way" :)
Kiitos muistutuksesta. Vaikka he esittävät kantansa 110% varmoina sen oikeellisuudesta, täytyy muistaa että se on silti vain heidän tulkintansa.
PoistaHeh, en usko että vanhempani perustavat paljoa lyriikoista, mutta voin yrittää c:
Mun on pakko kommentoida vähän ohi aiheesta: Että vastaat kommentteihin aina tosi mukavasti! Itse en varmaan pystyisi tuohon ja tulin lukemaan kommentit kauhulla koska tiesin että kristityt tulevat nussimaan pillkua noin mitättömästä asiasta. Tässä ei ole kysy koko uskonnosta vaan vanhempiesi suhtautumisesta joka satuttaa sinua. Ja on vielä kurjempaa että joidenkin tarvitsee tulla pätemään uskonnosta sen jälkeen kun on lukenut tekstisi joka ei selvästikkään solvaa ketään.
PoistaVoimia tosi paljon sulle ja vertaistuki olisi tärkeää! Uskon että moni muukin on ollut samanlaisessa ns pattitilanteessa. Kun läheisten suhtauminen sotkee pään aivan pyörälle ja saa epäilemään omia päätöksiään
En tiedä onko kommentteja poistettu mutta mikäl ei, niin on surullista että olet itse tulkinnut väärin kommentteja jotka eivät selvästikään solvaa ketään. Kirjoittajahan nimenomaan "pyysi" näkemyksiä aiheesta "onko prosessi tosiaan nieltävä syntinä vai voisiko sitä selittää kristillisestä näkökulmasta millään muulla tapaa", ja mielestäni kaikki aiheesta kommentoineet nostavat lähimmäisenrakkauden syntejä suuremmaksi kristinuskossa, eli kukaan ei ole nussinut pilkkua tai pätenyt uskonnosta..?
PoistaKiitos!
PoistaKommentteja ei ole poistettu (kuten en koskaan poista). Itse en ole edes tulkinnut mitään kommentteja solvaaviksi, joten ei ongelmaa sen suhteen :)
Ihan hirveästi voimia ton päätöksen tekoon! Kannattaa tietenkin miettiä huolella, onhan tää iso päätös, jossa ei pidä kiirehtiä. Toivon vain, että päädyt päätökseesi, oli se sitten mitä hyvänsä, itsesi, etkä vanhempiesi vuoksi. Yhtä hyvin sä voisit kysyä heiltä, että entäpäs, jos he eivät olekaan oikeassa uskonasioissa, ja sä elät onnettomana vain mututuntuman varassa.
VastaaPoistaKiitoksia <3
PoistaNo, ei Raamattu ihan mututuntumaa kuitenkaan ole. Vaikea mun on kyseenalaistaa kyseisten uskonasioiden oikeellisuutta ilman kunnon perusteita :/
Musta on todella hienoa, kuinka analyyttisesti pohdit kaikkia asioita. Polilta saat varmasti myös psygologista apua ja mahdollisuuden terapiaan, jos sitä haluat. Terapiassa on hyvä käydä läpi syyllisyyden tunteita. Vaikeista asioista ei oikestaan omasta mielestäni pääse yli kuin puhumalla, kirjoittamalla ja asioita pohtimalla.
VastaaPoistaSen suhteen, että pystyisitkö elämään täyspainoista elämää ns miehenä on kiistanalaista. Monien tutkimuksien mukaan se, että tuntee olevansa vastakkaista sukupuolta, mutta ei asiaa mitenkään pysty toteuttamaan käytännössä, tai ettei voi muuttaa itseään, aiheuttaa usein vakavaa masennusta ja jopa itsemurhia. Sen takia luulen, että sinulle parasta on tehdä juuri sitä, mitä itse ihan oikeasti haluat. En voi painottaa tarpeeksi paljon sitä, etteivät vanhemmat aina tiedä mikä on parasta. Omat vanhempani tekevät paljon asioita, joita en hyväksy. Enkä minä voi heidän toimintatapaansa muuttaa. Se on vaan ikävä totuus.
Ja kristinuskosta vielä, niin käsitykseni mukaan taivaaseen pääsee sillä, että uskot Jeesukseen. Millään muulla ei ole väliä. Jos itse tunnet, että kristinusko on sinulle läheinen asia, suosittelen että puhut myös jonkun kirkon sisällä olevan ihmisen kanssa (papin tms), joka on asioihin perehtynyt. Ehkä sitä kautta voit myös yrittää selittää asiaa vanhemmillesi. Ja tämä kyseinen henkilö voi myös sinua asiassa tukea.
Muista että olet oikeasti todella tärkeä, todella monelle ihmiselle, mm minulle.
P.S. Mitä nimeä olet ajatellut itsellesi? Osaankohan enää kutsua sinua muulla nimellä kuin Momo :D.
Kiitos Kaichi <3
PoistaHmm, en usko että polilla on varsinaisesti psykologista tukea - heidän psykologinsa keskittyvät lähinnä potilaiden arvioimiseen diagnoosin kannalta. Terapiatarpeeseen Transtukipiste ja yksityiset terapeutit saattaisivat olla parempi vaihtoehto. En tosin ole ihan varma tarvitsenko edes terapeuttista apua: vaikka nuo vanhempien sanomat jutut ovat lisänneet syyllisyydentunnetta, tiedän kyllä etten ole syyllinen. Parasta terapiaa uskoisin olevan sen, että näkisin vanhempieni pääsevän yli surustaan.
Niin. Se, pystyisinkö elämään täysipainoisesti miehenä, riippuu siitä millaiseksi sukupuoliahdistukseni tulevaisuudessa muodostuisi. Hankala ennustaa :/
Minustakin käsityksesi on oikea. Vanhempieni vakuuttamisen kannalta oleellista olisi löytää kirkonsisäinen henkilö, joka ei olisi vanhempieni mielestä liberaali, mutta silti hyväksyisi transsukupuolisuuden.
Kiitos, muistan <3 Sinäkin olet todella tärkeä ystäväni.
(Amanda-nimeä olen silloin tällöin ajatellut, mutta ei siitä vielä sen enempää)
Tuolta linkistä seurattuna tuli tällänen sivu vastaan. http://www.kotipetripaavola.com/Seksuaalisuus.html
VastaaPoistaOhoh, vai niin. Minulla se toimii jostain syystä ihan oikein. Siitä pitäisi aueta tämä sivu:
Poistahttp://www.kotipetripaavola.com/transsukupuolisuus.html
Wau, sä olet niin rohkea, kun kerrot asiasta täällä blogissasi!
VastaaPoistaJa mun mielestä sulla ei ole mitään syytä tuntea syyllisyyttä, koska transsukupuolisuus ei ole mitään vapaastivalittavaa tyyliin, "että nytpä oonkin transsukupuolinen, okei", ehei! Pää pystyssä vaan etiäpäin, ja älä tunne syyllisyyttä siitä minkälainen olet, kun et mitään pahaa kenellekään omalla olemuksellasi aio. :)
Kiitos :)
PoistaTranssukupuolisuuteni olisi etenkin vanhemmilleni ymmärrettävämpää, jos se olisi ilmennyt esimerkiksi tyttömäisyytenä heti varhaislapsuudessa. Mutta koska trans-tyyppisiä tuntemuksia ilmaantui selvästi vasta murrosiässä, voidaan tietty spekuloida kaikenlaisilla "häiriöillä" ja "valinnoilla". Eihän transsukupuolisuuden ei-synnynnäisestä synnystä ole pystytty tekemään mitään tarkkoja tutkimuksia. Mutta tuskinpa se minulla silti mikään valinta oli :/
Omien havaintojeni mukaan tutkimukset eivät myöskään ole niin vedenpitävät, että transsukupuolisuusdiagnoosin saanut olisi täydellä varmuudella oikeasti transsukupuolinen. Itsekin vielä mietin, että ansaitsinkohan nyt todellakin oikeasti tämän diagnoosin. Toivottavasti.
Tekstisi tosiaan antaa sellaisen kuvan, että olet ajatellut asioita kunnolla läpi. On oikeastaan ihailtavaa, miten paljon ajattelet myös perheesi puolesta. Vanhemmistasi sen verran, että he tarvitsevat aikaa, mutta heidän pitäisi ajatella myös sinunkin puolestasi edes jonkun verran, jos ei kokonaan (tuntuvat olevan nyt kokonaan kieltolinjalla). Saattaisin uskoa minunkin porukoiden olevan kylä täysin samanlaisia, jos sanoisin, että haluan olla mies. Minulla vanhemmat kontroloivat liikaa mm. silloin kun aloin seurustelemaan ja muuton yhteydessä; he eivät uskoneet että heidän pikku prinsessasta on tullut aikuinen. Tilanne ei olisi todellakaan edennyt minnekkään, jos en olisi ollut määrätietoinen ja heittänyt kissaa pöydälle. Nyt porukat tulevat toimeen sen kissan kanssa. Koska vanhemmillasi tuntuu olevan myös fyysisiä ongelmia asian kanssa, suosittelisin heille terapiaa, sillä he tuntuvat olevan ongelmasi suurin syy tällä hetkellä. Uskon kyllä, että sen ehdottaminen ei ole helppoa... Mielestäni muutenkin terapiaan meneminen tuntuu olevan ihmisille liian vaikeaa, vaikka jokainen ihminen kokee välillä vaikeuksia, johon voi olla hyvä saada apua ammattilaiselta. (eli mielestäni terapiaa voi tarvita "normaalitkin" henkilöt)
VastaaPoistaJa tuosta uskonnosta. Itse olen mielestäni aika "uskovainen" henkilö. Ja en tuomitse sen pohjalta päätöksiäsi tai tekojasi. Ennen olin hyvin aktiivinen seurakunnan jäsenkin, mutta viime aikoina olen tuntenut pitkään sellaisia ajatuksia, jotka eivät sovi yhteen kirkkoni tai monia sen alajärjestöjen linjaukseen. Syynä on se, että jokainen niistä soveltaa uskoa kuten he niin itse parhaiksi näkevät (eli ottavat vain kirskikat kakun päältä ja unohtavat muun) ja siksi ovat ristiriitaisa joskus sanomisiensa ja linjauksiensa kanssa. Vähän niin kuin: "Nämä synnit ovat pahoja, otetaan nämä, nämä ei enää toimi, unohdetaan nämä...". Lisäksi: Tämä synti on pahempi kuin tämä". Synti mikä synti. Olen tullut siihen tulokseen, kuhan itsellä on hyvät välit Jumalan kanssa, on aivan sama mitä mieltä muut ajattelevat. Ja kuten Kaichikin sanoi, vain uskomalla pääsee taivaaseen, kukaan ei ole synnitön. Raamattukin on loppujen lopuksi ihmisten kirjoittama kirja, jota en mielellään lue sanatarkasti. Tärkein on se, mitä se haluaa kertoa rivien välistä.
Lähetän paljon halauksia ja voimaa sinne, tunnut niitä tarvitsevan! <3
Kiitos paljon Sera!
PoistaKirjoitit, että "heidän pitäisi ajatella myös sinunkin puolestasi edes jonkun verran". Sitä he oikeastaan sanovat tekevänsäkin: ajattelevansa ainoastaan minun parastani. Estämällä prosessin aloittamisen he ovat varmoja, että tulen onnellisemmaksi tulevaisuudessa. Muuten vanhemmat eivät kontrolloi minua juurikaan: he esimerkiksi antoivat minun valita opiskelupaikkani vapaasti, vaikka tiesivät, että minulla olisi ollut potentiaalia hakea "parempaankin" paikkaan.
Terapiaan meneminen olisi vanhemmilleni varmasti vaikeaa. Olen ymmärtänyt että he pitävät ainoana terapianaan Raamattua. Mikäs siinä, jos he pärjäävät sen avulla.
Kertomasi valikoivat uskonnollisuudet kuulostavat melko liberaaleilta, sellaisilta joita vanhempani yleensä vastustavat. He eivät myöskään allekirjoittaisi väitettä, että Raamattu on ihmisten kirjoittama :/
Itsekin olen ajatellut, että tärkeintä ovat vain hyvät välit Jumalan kanssa. Ennen kuin vanhempani aloittivat nämä syntipuheet, minulle ei tullut mieleenkään, että trans-jutut voisivat olla syntiä.
Vastahaleja sinne <3!
En osaa muuta sanoa kuin että olen onnellinen puolestasi ja voimia tulevaa varten :)
VastaaPoistaKiitos paljon!
PoistaIhanaa tietää että olet nyt virallisesti transsukupuolinen (: mutta asiaan.
VastaaPoistaToi on nyt varmana tosi hankala paikka, mutta sun pitää itse päättää nyt omasta tulevaisuudestasi. Vanhempasi ei voi sille mitään, jos heidän toiveensa ei toteudu sun suhteen. Jos ne on nyt niin kristittyjä, kai ne tajuaa että Jumala antaa kaikki synnit anteeksi. Jeesuskin kuoli sen takia. Jumalahan on luonut kaikki ihmiset sellaisiksi, kuin he ovat ja siinä ei pitäisi olla mitään väärää, jos on alunperin ollut mies ja haluaa naiseksi.
Voimia sulle tosi paljon ja oot monille todella tärkeä ihminen kuten mulle!
Kiitos niin paljon Meki-chan!
PoistaTuossa syntijutussa taitaa vaan olla se koukku, että anteeksi voi saada vain ne synnit, joita katuu. Vaikea kuvitella, että pystyisin aidosti katumaan prosessia, mikäli sen päätän aloittaa... Se olisi jotenkin ristiriitaista.
(Ihana kuulla että olen sinullekin tärkeä <3! ;__;)
Yritä jaksella ja onnea edistyksestä. :)
VastaaPoistaKiitos Vilu!! <3
PoistaOnnittelut diagnoosista ja edistymisestä! Huh, tosi hankala tilanne vanhempiesi kanssa. En kyllä tajua, millä logiikalla se voisi olla muka syntiä.
VastaaPoistaMinun näkemykseni mukaan transsukupuolisuus on sairaus, eli lääketieteellistä hoitoa vaativa tila, siitä kai diagnoosi-sanakin jo kertoo. Eikä sen hoitaminen voi olla yhtään sen enempää syntiä kuin vaikka diabeteksen hoitaminen lääkkeillä.
Tsemppiä!! Tässä asiassa sinun on pakko kuunnella itseäsi enemmän kuin vanhempiasi. Itsesi kanssa elät 24/7 ja todennäköisesti vuosikymmeniä kauemmin kuin vanhempiesi kanssa.
Ovatko mahdollisiin juhliin tulevat sukulaiset samalla kannalla kuin vanhempasi? Vai voisiko olla mahdollista puhua heidän kanssaan vaikka etukäteen ja pyytää ottamaan huomioon kielletty puheenaihe, tai jotain? Tai ihan suoraan sopia vanhempien kanssa, että jos puhe meinaa kääntyä siihen suuntaan niin sanot ettei tästä vaikeasta ja henkilökohtaisesta aiheesta toistaiseksi keskustella tms?
Eksäni käyttää hormoneja vanhempiensa tietämättä, transsukupuolisuus on kielletty puheenaihe ja suvulleen hän näyttäytyy hyvin pukeutuneena pitkätukkaisena (usein kai ponnaripäisenä) miehenä, meikit ja kynsilakat huolellisesti poistettuina. Ja hänestä tykätään. Ei mikään ihannetilanne kai, mutta vanhemmat asuvat eri kaupungissa eikä tätä näyttelemistä tarvitse usein harrastaa. Facebookissa hän joutui vanhempien painostuksesta vaihtamaan oikean sukunimensä pois kun kuva ja nimi olivat liian naisellisia ja joku sukulainen oli ihmetellyt.
Ei voi muuta kuin toivoa, että aika tekee tehtävänsä ja teidän kummankin vanhemmat tajuavat, että tytär on parempi vaihtoehto kuin ei lasta ollenkaan. Näin raadollisesti sanottuna.
Kiitos Deena!
PoistaTranssukupuolisuuden pitäminen sairautena on sikäli ongelmallista, että sairausasiaan on helppo käyttää tätä "loogista" perustelua: sairauksiahan yritetään saada pois (tai ainakin pitää kurissa) lääkkeillä, joten miksi ihmeessä transsukupuolisuutta ei sitten hoideta pois, vaan päin vastoin vahvistetaan entistä "pahemmaksi" - eihän muissakaan sairauksissa sairauden oireita pyritä vahvistamaan vaan päin vastoin poistamaan. Miksi transsukupuolisuus olisi ainoa sairaus, jossa ei pyritä takaisin lähtötilaan (=biologinen mies) vaan mahdollisimman kauas siitä (="keinotekoinen" nainen)? Tämä ei käy heidän järkeensä.
Mahdollisiin juhliin tulevat vieraat eivät tiedä koko asiasta, mutta heidän ihmistyyppinsä perusteella on helppo olettaa, että he kiinnittäisivät huomiota juuri hiuksiin ja että asia tulisi sitä kautta puheeksi (ellen sitten keksi jotain tekosyytä hiuksilleni... ja profiilikuvalleni). Vanhempani häpeävät, että minusta on tullut tällainen, koska he pitävät sitä niin selvänä kasvatusvirheenään, joten eivät tietenkään halua sukulaisten tietävän asiasta ja siten pitävän heitä jotenkin "epäonnistuneina" kasvattajina. Periaatteessa voisin kyllä vanhempien tietämättä kertoa kaikille juhliin tuleville sukulaisilleni ( transsukupuolisuusdiagnoosistani etukäteen (sitten olisi sekin tehty!) ja kieltää puhumasta aiheesta, mutta on vaikea kuvitella, ettei joku lipsauttaisi näin suuresta aiheesta jotain itse juhlassakin.
Eksälläsi on siis ilmeisesti ihan ok tilanne. Saapa nähdä ajautuisinko itsekin vastaavanlaiseen tilanteeseen, vaikkei se toivottavaa ole.
Pitääpä tosiaan edelleen jaksaa uskoa, että ajan kulumisella olisi jotain vaikutusta, vaikka äitini on sen moneen kertaan kieltänyt. Kiitos <3
Ihan vaan tarkennukseski tuosta transsukupuolisuuden tautiluonteesta: Se ei ole tauti samalla tavoin, kuin tuhkarokko tai hinkuyskä, vaan hoitoa vaativa tila, kuten raskaus. Tästä syystä molemmat ovat tautiluokituksessa. esimenrkiksi transvestisuus sieltä juuri poistettiin.
PoistaMm, olet oikeassa. Eniten vanhempani pitävät transsukupuolisuutta "häiriönä", koska täällä sanotaan niin:
Poistahttp://wiki.puuteri.org//Puuteri/Tautiluokitus
Sanalla "häiriö" on niin negatiivinen kaiku, että sehän antaa vaan uutta puhtia vanhempieni mielipiteille...
"Transsukupuolisuutta on historiallisesti pidetty psykiatrisena häiriönä ja sen diagnoosikin perustuu tähän. Kuitenkin nykykäsityksen mukaan kyseessä on enemmän kehitysbiologinen ominaisuus, johon voivat vaikuttaa geenit ja sikiöaikaiset hormonialtistukset."
PoistaSana häiriö on todella leimaava eikä sekään siis vastaa asian parasta kuvausta. Se on paremminkin yksi variaatio sukupuoli-identiteeteissä. Ja se eroaa useimmista "psyykkisistä häiriöistä" sillä, että a) sitä ei voi hoitaa pois ja b) sen hoito on antaa ihmisen toteuttaa se elämä, joka vastaa hänen identiteettiään. Nämä molemmat ominaisuudet tuovat sen lähemmäksi raskauden kaltaista, hoitoa vaativaa tilaa "sairauden" tai "psyykkisen häiriön" sijaan.
"a) sitä ei voi hoitaa pois"
PoistaVanhempani rinnastavat sen esim. homoseksuaalisuuteen, jonka "poishoitamisesta" he ovat löytäneet tutkimuksia, joihin he aina jaksavat viitata :/ Ovatpa he näytäneet minulle dokumentinkin, jossa eräs kertoo tulleensa homosta heteroksi uskonsa ansiosta. Jos tällaisia tapauksia on olemassa, en yksinkertaisesti voi väittää, että tätä ei VOI hoitaa pois. (Eri asia tietysti on, miten tällaisia homoseksuaalisuuteen liittyviä tapauksia voi yleistää koskemaan esim. transsukupuolisia)
Mutta kuitenkin, mielenkiintoiset pointit. Kiitos!
Olen halunnut jo kauan kirjoittaa, mutta nyt vasta pääsin tähän asti - tähän mennessä olen vain lukenut ja pitänyt peukkuja sinulle. Olet todella, todella rohkea ihminen. Heti alkuun onnittelut kauan kaipaamastasi diagnoosista.
VastaaPoistaNäin aina tytön kehossa eläneenä tyttönä haluan paljastaa sinulle, etten minäkään koko ajan ajattele tyttöyttäni, tai ylipäätään sukupuoltani. Ne hetket ovat yllättävänkin harvassa. Minä nautis asioista, jotka ovat perinteisesti kuuluneet miehille - kuten aidan rakentamisesta, esineiden korjaamisesta ja tietokoneella leikkimisestä - ja toisaalta myös useista asioista, jotka ovat olleet naisten töitä - muun muassa ruuanlaitosta, virkkaamisesta ja kukkien hoitamisesta. Toivon, että otat huomioon omassa prosessissasi sen, ettei sinun tarvitse muuttua "tyttömäiseksi tytöksi", vaan oma identiteettisi riittää. Tyttöydellä tai naiseudella ei ole vain yhtä muottia, johon me kaikki kuuluisimme.
Tämän kaiken sanottuani haluan kuitenkin painottaa, että tunnen myös oloni kotoisaksi omissa nahoissani, omine naisellisine ja miehisine piirteineen. Jos sinusta ei tunnu siltä, että voit olla oma itsesi, kannustan jatkamaan jo valitsemallasi tiellä, vaikka se onkin hieman kivikkoisempi kuin muut vaihtoehdot. Ainakaan tunteita työhön upottamalla sinusta todennäköisesti ei tule onnellista, joten toivon koko sydämestäni, että löydät ainakin lopulta itsellesi parhaan ratkaisun.
Oikeastaan ryhdyin kirjoittamaan juuri siksi, että tämä kristinusko-asia tuli puheeksi. Olen itse samoilla linjoilla kuin mm. Anonyymi tuolla keskustelun alussa, mielestäni Jumala on luonut sinut sellaiseksi kuin olet syystä. Ehkä se syy on opettaa läheisillesi (kuten minulle) nöyryyttä ja muiden kunnioittamista, ehkä jokin muu, mutta joka tapauksessa luotan siihen, että Hän varmasti vartioi myös sinun askeliasi yhä edelleen, mikä ikinä onkaan päätöksesi.
Yritän kuitenkin vielä kaivella hieman lisää Raamatun perusteita - näinä aikoina on todellinen rikkaus, kun lähipiiristä löytyy positiivisesti mm. homoihin suhtautuva raamatuntutkija ;)
Kaikkea hyvää jatkoon, ja toivottavasti jaksat jatkaa myös tämän blogin kirjoittamista, koska se saa minut joka kerta pysähtymään hetkeksi. Toivon sinulle jaksamista läheistesi suhteen - ehkä he antavat anteeksi sinulle ja itselleen kuukauden, ehkä kymmenen vuoden kuluttua, mutta uskon, että niin tulee tapahtumaan vielä jonakin päivänä. Sillä välin voit rauhassa keskittyä oman identiteettisi vahvistamiseen.
"Jos sinusta ei tunnu siltä, että voit olla oma itsesi - -"
PoistaTämä on yksi avainkysymyksistä: mikä minussa loppujen lopuksi on "omaa itseä", ja mikä halua olla jotain muuta? Joissain tilanteissa tunnen olevani ihan hyvinkin "oma itseni" "miehenäkin", välillä taas en. Arkisessa naisena olemisessa taas on minulle jonkin verran uusia asioita, ja tarkkailen ja kontrolloin itseäni jotenkin aktiivisemmin, mutta ei kai se tarkoita, etten silti voisi naisena "oma itseni"? Kyseessä on kai tottumiskysymys - lienee ymmärrettävää, että siirtyminen pois roolista, johon on pari vuosikymmentä tottunut, saattaa tuntua uudelta ja erilaiselta.
Kappale, jossa kirjoitat kristinuskosta, on erityisen lohduttava. Kunpa vanhempanikin ajattelisivat noin.
Kaiken kaikkiaan todella mieltälämmittävä kommentti, kiitos paljon Veera!
Onnea diagnoosista!
VastaaPoistaVoin kuvitella, miltä vanhempiesi suhtautuminen tuntuu. Itsellä on ollut joskus tosi vakavia riitoja ongelmia perheessä ja suvussa, ja se on aina yhtä kamalaa ja tuntuu kaikista pahimmalta, kun riitelee vanhempien tai suvun kanssa. Oma kanttini asiaan on kuitenkin, että koska lähdit tähän kaikkeen mukaan alunperin, luultavasti tulisit katumaan jos sen jättäisit kesken. Sinuna siis ehdottomasti edes kokeilisin hormoneja.
Vaikka sukupuoli saattaisikin olla sulle toissijaisempi asia loppujen lopuksi, jäisi tästä "projektista" kokonaan luopuminen varmasti kaivertamaan. Juttujesi perusteella tässä blogissa vaikuttaa, että olet erittäin tosissasi siitä että haluat olla nainen, joten siis ehdoton mun mielipide on että go for it.
Kuinka paljon voisit menettää, loppujenlopuksi? Uskon, että verrattuna siihen onneen mitä joskus koet kun voit kokea itsesi (periaatteessa) täysin naiseksi, se ei varmaankaan ole mitään.
Aika parantaa haavat, varmasti myös vanhempiesi ja sinun välit. Ihan varmasti. He antavat anteeksi kyllä (vaikka eihän sinulla mitään anteeksipyydettävää ole, mutta jos ymmärrät mitä meinaan).
Koskaan en pysty ymmärtämään ns kiihkokristittyjä. Ihan Raamatussakin sanotaan, että Jeesus rakastaa kaikkia. Miksi ei siis heistä ole näin? Raamattua on tulkittu ikävän väärin, toki mahdollista että monet eivät edes sitä ole lukeneet ja uskovat kuulemansa... Synti on nimenomaan jonkin vahingoittamista, tahallisesti. Tällaisella asialla et todellakaan vahingoita ketään tahallisesti. En itse usko mihinkään, mutta vähän aiheesta poiketen vähän aikaa sitten minulle tuli puistossa juttelemaan uskonnosta kristitty mies, jolta kyselinkin mielipiteitä homoista ja transsukupuolisuudesta. Hän oli yksi näistä älykkäämmistä kristityistä, ja kertoi ettei tuomitse ketään, koska ei Jeesuskaan. Toivottavasti kaikki ymmärtäisivät tämän jo...
Sekavaa tekstiä eikä varmaan erityisesti mitään hyödyllistä sulle, mutta ajatuksiani tästä sun blogia alusta asti seuranneena :) tsemppiä. ♥
Niin, varmasti mieltäni jäisi kalvamaan ikuinen epävarmuus, jos en ainakin kokeilisi hormoneja.
Poista"He [vanhemmat] antavat anteeksi kyllä"
Uskon vanhepien kannan olevan tämä: he eivät ihmisinä voi antaa anteeksi Jumalaa kohtaan tehtyä syntiä, vaan anteeksiantaminen on Jumalan tai Jeesuksen tehtävä. He voivat ainoastaan yrittää rakastaa minua tekemästäni "synnistä" huolimatta :/
Vanhempieni mukaan syntikään ei ole pelkästään jonkin vahingoittamista, vaan syntiä voi tehdä Jumalaa kohtaan toimimalla esimerkiksi itseään kohtaan väärin, toisin kuin Jumala haluaa.
Äh, tämä meni taas vanhempien tulkintatapojen esiintuomiseen :( Joka tapauksessa paljon kiitoksia viestistä cawi, hyviä pointteja ♥!
"Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.' Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jos te rakastatte niitä, jotka rakastavat teitä, minkä palkan te siitä ansaitsette? Eivätkö publikaanitkin* tee niin? Jos te tervehditte vain ystäviänne, mitä erinomaista siinä on? Eivätkö pakanatkin tee niin? Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen."
VastaaPoista"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan. Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi? Kuinka voit sanoa veljellesi: 'Annapa kun otan roskan silmästäsi', kun omassa silmässäsi on hirsi? Sinä tekopyhä! Ota ensin hirsi omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä."
Tässä sinulle hieman tuomitsevia Raamatun sitaatteja ;)
Kiitos niistä! :)
Poista(Mitä rakkauteen tulee, niin vanhempani kyllä epäilemättä rakastavat minua. He vain ajattelevat, että parasta lähimmäisenrakkautta on, jos he estävät lähimmäistään tekemästä syntiä, jollaisena he trans-prosessin näkevät. En myöskään usko että vanhempani itse ovat tuomitsemassa minua mitenkään, käsittääkseni he vain muistuttavat minua Jumalan tuomiosta, joka kaiken järjen mukaan koituisi tuollaisesta synnistä. Anyway, voisin kuitenkin muistuttaa heitä tuosta kohdasta...)
Ensiksi onnittelut prosessisi edistymisestä! Vaikka kaikki varmasti on nyt sekavaa, niin läheisten kuin omien ajatustenkin suhteen, niin asioilla on tapana järjestyä. Koska kyseessä on näinkin merkittävä asia sinulle, niin prosessin jatkoa varmaankin saa miettiä omaan tahtiin?
VastaaPoistaNuo linkkaamasi tekstit... no, en tiedä itkeä vai nauraa. "Biologinen ja psyykkinen sukupuoli ovat keinotekoisesti keksittyjä termejä..." Eikä, kirjoittaja ei selvästi tunne aihetta - ainakaan muista näkökulmista kuin omastaan. Tietysti on ihmisiä joille sukupuoli on noin yksinkertainen asia, mutta oma kokemus kertoo ettei näin aina ole. Ihmettelen erityisesti, miten on mahdollista uskoa kuolemattomaan sieluun mutta samalla kieltää sukupuolen psyykkinen ja sosiaalinen puoli? Fyysinen sukupuoli on useimmiten yksiselitteinen, mutta se ei määrää miksi ihminen itse itsensä tuntee.
... Haluaisin kovasti kirjoittaa paljon enemmän jo siksikin että sukupuoli aiheena on lähellä sydäntäni, mutta yhdessä asiassa - jonka mainitsit joskus aikaa sitten - olen samaa mieltä vanhempiesi kanssa. Vaikka tunnut kirjoittavan itsestäsi hyvin avoimesti en tunne sinua oikeasti, ja vakiintuneesta nimimerkistä huolimatta olen lähinnä anonyymi ja kasvoton blogin lukija joka ei mitenkään liity päätökseesi. Toivon sinulle kuitenkin voimia ja halauksia, ole armollinen itsellesi. Kirjoituksistasi välittyy kuva ystävällisestä ja valoisasta ihmisestä, joka ansaitsee tulla hyväksytyksi omana itsenään. Tässä kohtaa sukupuoli on ehdottomasti toissijainen, oli se muuten mitä hyvänsä.
Joo, jatkoa saa toki miettiä ihan omaan tahtiin. Diagnoosi oikeuttaa hoitoihin, jotka voi aloittaa nyt tai myöhemmin, mutta mitään hoitoa ei ole pakko aloittaa.
Poista"- - mutta oma kokemus kertoo ettei näin aina ole."
Pitää tähän liittyen mainita, että vanhempieni mukaan ihmisen kokemus on harhaanjohtava. Heidän mukaansa ihmisen tulisi seurata ennemmin Raamatun ohjeita kuin omaa kokemustaan.
Viittaat siis siihen, ettet halua vaikuttaa päätökseeni, koska emme tunne toisiamme oikeasti? Ymmärrän c:
Joka tapauksessa, kiitos paljon Louis!
Surettaa ettei vanhempasi hyväksy tätä. Uskon kuitenkin että he haluavat vain parasta sinulle, joten on aika miettiä itse, jos prosessin aloittaminen tuntuu parhaalta ITSESI kannalta, eikun vaan!
VastaaPoistaKiitos! Mietintä on kova...
PoistaOon sanaton. Ikävää, että sun vanhemmat ei hyväksy prosessia. :( Hirmusesti voimia päätöksen tekoon ja jaksuhaleja♥
VastaaPoistaKiitos paljon ♥! Kyllä mä jotenkin jakselen näitä päätöksenteon aikoja :) Elämää tämä kuitenkin vaan on.
PoistaOh dear Momochuu..it's hard to read all of this..I wish your parents would support you..I can understand it comes all of a sudden and hard for them, and too fast...but I hope they will understand that you will need this. I understand that you value your family's opinion alot, I think alot of people do that. But In the end, it's your life, and you ae the only one who has to live your life. In the end it's you who has to decide, not them. Don't they want you to be happy? That should be the most important thing for a parent. As long as you are happy!
VastaaPoistaI wish you alot of strength dear ♥ And lots of hugs!
(I tried and translate you big amount of text, but it was hard. So I hope I have understood everything good enough.)
I'm so sorry you had go through the trouble of translating this by a translator program. The text was just too long for me to translate manually and I think I express myself better in Finnish, so... it's so unfortunate :(
PoistaIt seems you understood good enough. My parents actually do want me to be happy - they just think preventing me from starting the process is what will really lead me to happiness. Such a difficult situation. Also... my parents don't even think that people should seek happiness that much but concentrate more on how the Bible wants us to live.
Anyway, thank you so much dear! ♥
Kamala kuulla, että sun vanhemmat on heittämässä sua helvettiin, eivätkä anna sulle tukea silloin kun itse sitä tarvitsisit. Tuollainen syyllistäminen on todella lapsellista.
VastaaPoistaÄlä jätä hoitoja tekemättä sun vanhempien takia, kyllä ne asiaan vielä sopeutuu (ja jos ei sopeudu, niin se ei ole sun asiasi. Et ole vanhempiesi vartija). Joskus pitää olla itsekäs, eli jos todella haluat vaihtaa sukupuolesi, niin anna mennä. Sulla on sun ystävien ja meidän lukijoiden tuki puolellasi! Uskon, että tämä tulee olemaan sulle todella vaikeaa aikaa, mutta kyllä sä tästä selviät :3
Haleja ja pusuja, olet vahva! <3
Kiitos paljon Poonamus <3! Enköhän mä selviä c:
PoistaVoi Momo...
VastaaPoistaOlen pitkäaikainen lukijasi, ja nyt tuli kyllä kyyneleet silmiin. Olet selkeästi ahdistunut perheesi ennakkoluulojen vuoksi, mikä on täysin ymmärrettävää, mutta surullista.
Pohdit tekstissäsi, voiko prosessilla olla kristilliseltä kannalta mitään moraalista oikeutusta. En ole itse lainkaan uskonnollinen, mutta voin kertoa, että on: Kristinusko perustuu lähimmäisenrakkauteen ja Jumalan rakkauteen kaikkia (siis kaikkia) ihmisiä kohtaan. Oletetaan, että on olemassa kaikkivoipa jumala. Miksi ihmeessä hän olisi tehnyt sinusta sellaisen kuin olet, jos se olisi jotenkin väärin? Ei kaikkivoipa jumala tee virheitä :) Ehkä hän on tarkoittanut sinut jonkilaiseksi suvaitsevaisuuden lähettilääksi, ainakin olen itse oppinut sinulta tosi paljon suvaitsevaisuutta ja positiivisia elämänarvoja.
Pohdit myös tekstissäsi sitä, josko voisitkin elää miehenä ja "hukuttaa" sukupuoliahdistuksen pitämällä itsesi kiireisenä. En usko, että se toimii. Sukupuoli on ehdottomasti yksi tärkeimmistä identiteetin määrittäjistä. Miten voit rakentaa identiteettiäsi ja olla aidosti onnellinen, jos olet väärässä kehossa?
Tiedän, että perheesi jyrkät arvot ahdistavata sinua, ja se on ihan normaalia, rakastathan heitä. Nyt on kuitenkin hyväksyttävä se, että meillä on vain tämä yksi elämä, jota et voi elää vanhemmillesi. Vanhempasi ovat sinua varten, et ole heille mitään velkaa :) Olen varma, että lopulta, jossain vaiheessa, vanhempasi tulevat todella onnellisiksi sinun onnestasi.
Nyt tsemppiä :) Olet ajatuksissa.
- Aurora
Minäkin aina ennen ajattelin, että varmasti Jumala teki minusta tällaisen. "Miksi ihmeessä hän olisi tehnyt sinusta sellaisen kuin olet, jos se olisi jotenkin väärin?" Vanhemmillani on tähän karu vertaus: Miksi Jumala tekee joistain ihmisistä tappajia? Syntiinlankeemuksen takia. Vanhempani ajattelevat, että ihmiset tekevät "pahoja" asioita syntiinlankeemuksen takia eikä siksi, että Jumala olisi tarkoituksella tehnyt heistä sellaisia.
PoistaNiin, sukupuoliahdistuksen "hukuttaminen" tuskin onnistuu. Nyt vain pitää jotenkin saada selvyys, onko sukupuoliahdistukseni tosiaan riittävän voimakas prosessin aloittamiseen, ja millaiseksi luulen sen kehittyvän tulevaisuudessa.
Ja mitä tulee "vain tähän yhteen elämään", vanhempieni mielestä tähän maanpäälliseen elämään ei tulisi keskittyä liikaa. Tärkeämpää on kuolemanjälkeinen iankaikkinen elämä, jonka saavuttaa elämällä Jumalan tahdon mukaisesti...
Mutta paljon kiitoksia tsempistä, Aurora! <3
Se, että tappaminen on syntiä, on kiistaton asia. Se on lähtökohtaisesti tuomittavaa lähes kaikissa kulttuureissa, ellei ole kyse joko sinä tai minä -asetelmasta. Sinun "syntisi" on "Jumalan luomisjärjestyksen vastaisesti toimiminen". Se on kaiken kaikkiaan kovin hämärä käsite eikä sitä voi ilman tarkoitushakuisia johdatteluja edes soveltaa trsanssukupuolisuuteen.
PoistaYlipäätään uskonnoissa on syntikäsitteitä, jotka nousevat ihmisten välisistä moraalis-eettisistä peruasetelmista: Murha, varkaus, petos,.... Toisaalta siellä on yleensä joukko Jumalan auktoriteettiasemaan liittyviä käskyjä, joita sitten uskonnon johtohahmot käyttävät hyväkseen uskonkunnan johtamisessa ja hyvin usein omien intressiensä pönkittämiseen. Kielto Jumalan luomistyöhön kajoamisesta kuuluu tähän jälkimmäiseen.
Lisäksi uskonnoissa on paljon johonkin aikaan liittyviä käytännön tai poliittisia sääntöjä. Näihin kuuluu mm. juutalaisten sianlihan syntikielto, joka toisaalta oli käytännöllinen ohje, koska sianlihasta saattoi saada vakavia tauteja ja toisaalta tapa korostaa omaa identiteettiä.
Toinen tällaisiin säännöstöihin kuuluva alue on muinainen avioliittosäädöstö, jossa näkyy voimakkaasti perheen perustamisen taloudellinen luonne myötäjäisineen ym. Tällaisissa yleisissä säännöissä heijastuu sille aikakaudella tyypillinen naisen aseman alisteisuus, mikä näkyy myös siinä, että miehen ottaessa naisen roolin tavalla tai toisella sitä pidettiin erityisen halveksittavana. Tämänkaltaiset aikaansa sidotut säännöt pitää osata lukea sellaisiksi ja suuri osa moderneista kristityista sen kykeneekin tekemään. Niitä ei siis pidä siirtää tämän päivän tasa-arvoiseen maailmaan sellaisenaan.
Kiitos mielenkiintoisista pointeista!
PoistaVoimia! Ihmettelen perheesi suhtautumista ihan oikeasti, itselläni kai sitten on oikeasti käynyt tuuri lähipiirin kanssa, sillä en kuulu kirkkoon ja en ole hetero ja perheeni on niitä, jotka käyvät sunnuntaisin kirkossa ja muutenkin seurakunnassa aktiivisia ja olen heille hyvin rakas, niin kuin he minulle. Minut on aina hyväksytty ja tunnen olevani heille äärimmäisen tärkeä. Ja kokemukseni kristityistä ovat muutenkin hyviä.
VastaaPoistaToivottavasti et masennu kirjoituksestani, vaan toivon, että saat voimia ja toivoa, että kaikki järjestyy! Olet varmasti vanhemmilesi rakas :)
En masennu, hassu :) Mukava kuulla, että sinulla on noin hieno tilanne!
PoistaVanhempieni mielestä homo/trans/ym.-asiat hyväksyvät kristityt olisivat jotenkin etääntyneet "oikeasta" uskosta ja unohtaneet kristinuskon avainkäsitteet, kuten Jeesuksen ja synnin. En ole kyllä ole kovin vakuuttunut, että näin tosiaankaan on.
Kiitos paljon! Kyllä kaikki varmaan järjestyy jotenkin.
Uskonnollisuus, joka nostaa synnin tarkkailun ja uskonnollisten lakien noudattamisen pääasiaksi, muistuttaa farisealaisuutta, jota vastaan Jeesus polemisoi voimakkaasti. Vaikka hän sanoi, että hän ei ole tullut tänne lakeja kumoamaan, hän käytännössä antoi lain tulkinnalle radikaalisti uuden ulottuvuuden rakkauden kaksoiskäskyssä. Olen sitä mieltä, että tuossa Jumalan tuomiolla pelottelussa transsukupuolisuuden takia ei ole Jeesusta juuri nimeksikään.
PoistaOlen uskovainen mut en paheksu sua yhtään... Oon ollu sun blogin lukija jo aika kauan ja vaikutat aivan ihanalta ihmiseltä. :-) En osaa yhtään sanoa mitä sun pitäis tehdä, päätös on kokonaan sinun. Paljon voimia, toivottavasti et tule katumaan tekemääsi päätöstä :--)
VastaaPoistaKiitos paljon Dora <3!
PoistaOnnittelut diagnoosista!
VastaaPoistaTosi surullista että vanhempasi ovat niin vahvasti prosessia vastaan. En ole itse kristitty enkä voi oikein ymmärtää vanhempiesi näkökantaa, mutta eikö uskossa aina puhuta siitä kuinka Jumala hyväksyy jokaisen ja rakastaa kaikkia tasavertaisesti? Miksi transsukupuolisuus olisi syntiä? En osaa oikein antaa vastauksia tähän aiheeseen koska olen itse niin ateisti.
Tiedän että on vaikea toimia läheisten tahtoa vastaan, mutta näin isoissa ja henkilökohtaisissa asioissa pitää laittaa itsensä muiden edelle. Oma hyvinvointisi on tärkeämpää kuin se että joidenkin mielestä teet syntiä. Et ole tekemässä kenellekään pahaa, vanhempiasi voi satuttaa tämä asia mutta se ei ole sinun vikasi!
Paljon tsemppiä tulevaan, jos olisin sinä niin varmasti ainakin kokeilisin hormoneja vastausten löytämiseksi.
Jo luomiskertomuksen pohjalta on kai mahdollista pitää fyysisen sukupuolen muuttamista syntinä, ja vanhempani tulkitsevat ilmeisesti useiden muidenkin kohtien viittaavan siihen :(
PoistaHyvinvointi on niin kokonaisvaltainen juttu - omaan hyvinvointiini vaikuttaa toisaalta lähipiirin hyvinvointi, joka prosessin myötä "hieman" järkkyisi :( On vaan toivottava, että prosessi parantaisi yleistä hyvinvointiani eikä suinkaan huonontaisi sitä...
Joo, minäkin uskon että kokeileminen on ainoa tie vastausten löytämiseen. Ei tässä varmaan muu auta.
Kiitos paljon kommentista <3!
En usko että voisit hukuttaa sukupuolesi mielestäsi esim. työnteolla tai millään tekemättä itsellesi haittaa. Ja ihminen joka käy läpi tällaista prässiä kuin sinä juuri nyt ei ole liikkeellä millään kepeillä perusteilla niin että asian voisi vain päättää sivuuttaa ja haudata mielestä muiden mieliksi. Punnitset asian läpikotaisin ja myös rakkaittesi kannalta, mikä kertoo kuinka paljon heistä välität. Et ole tekemässä kenellekään mitään pahaa, täytyyhän itseäänkin rakastaa voidakseen elää, ei kukaan voi siitä tuomita. Elämä on lahja, ei voi olla syntiä jos siitä pyrkii tekemään täysipainoista. Varmaan läheisesi ajan kuluessa ymmärtävät asian ja haluavat sinun olevan onnellinen. Voimia!
VastaaPoistaMuistaakseni jokin sanontakin sanoo, että jos ei ensin rakasta itseään, ei voi rakastaa ketään muutakaan. Hyviä pointteja, kiitos paljon <3
PoistaOnneksi olkoon uudesta askeleesta kohti naiseutta! Olen erittäin iloinen puolestasi, mutta samalla olen surullinen puolestasi, koska minusta vanhempasi eivät ole kohdelleet sinua oikein.
VastaaPoistaAnteeksi jos kuulostan ikävältä vanhempiasi kohtaan, mutta minusta vanhempiesi käytös on vähän itsekästä, koska he argumentoivat muutostasi vastaan vain omilla syillään. He eivät tule lainkaan ajatelleeksi sitä, miten iso asia tämä on sinulle, miten paljon hämmennystä ja epämukavaa oloa sukupuoli-identiteettiin liittyvä kriisi voi aiheuttaa ja sitä, että et sinä varmasti tätä tahallasi tee. Itse yritän aina ihmisenä ajatella asiaa myös toisen näkökulmasta ja mitä jokin asia toiselle merkitsee, ja minusta se kuuluu jokaisen aikuisen sivistyneeseen toimintaan. Varsinkin kristilliset arvot koen vähän ikävinä, koska niissä enemmän tuomitaan muita ja muiden elämäntapoja kuin korostettaisiin läheisen rakkautta ja hyvän tekemistä toiselle. Toki ymmärrän vanhempiesi kokeman mielipahankin, mutta en pysty hyväksymään heidän syyllistävää asennetta sinua kohtaan.
Sanoit että ystäväsi ovat kehuneet sinua viime aikoina onnellisemman oloiseksi. Mutta mistä tämä johtuu; johtuuko se siitä että olet saanut vapaammin olla oma itsesi (esim. pukeutua tyttönä) vai siitä, että olet saavuttamassa jotain, mitä olet jo halunnut pitkään ja joka tuntuu oikealta eli biologinen naiseus? Minä itse uskon että koko prosessin eteneminen on syy onnellisuuteesi, vaikkemme tunne irl. :)
Mainitsit myös mahdollisuudesta elää ilman täydellistä sukupuolenvaihdosta loppuelämän keskittymällä elämässä muihin asioihin. Minusta se ei kuitenkaan ole kannattavaa, koska elämän "flow" tulee ja lähtee siitä, että tuntee kokonaisuutena olonsa hyväksi sekä fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti. Jos ne ovat kohdallaan, ei niihin tule kiinnittäneeksi huomiota esim. luennoilla ja tämän voin kertoa kokemuksella, koska joskus omassa elämässäni psyykkinen ja sosiaalinen puoli eivät olleet kohdallaan. Jos mietin että eläisin samassa tilanteessa, minun olisi mahdotonta elää onnellisena koko elämääni tuntematta kehoani ja sukupuoltani oikeaksi ja sillä olisi varmasti voimakas vaikutus mm. parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen, jotka ovat minusta yksi elämän tärkeimpiä osa-alueita.
Summa summarum, minusta sinun ei kannata keskeyttää muutosta vanhempiesi takia, vaan tehdä se jos oikeasti tunnet olevasi menossa oikeaan suuntaan. Ja kaikki mainitsemani asiat ovat vain minun mielipiteitäni, päätit miten tahansa olen virtuaalisesti sinun tukenasi. :3
Tavallaan he kuitenkin tiedostavat, miten iso asia tämä on minulle, mutta pitävät sitä silti häiriönä. Niin varmoja he ovat omasta oikeassaolostaan :/ Taidan hokea tätä liikaakin, mutta vanhempieni mielestä synnin tekemisen estäminen on juuri suurta lähimmäisenrakkautta.
PoistaNiin, onnellisen oloiseksi ovat muutamat sanoneet *_* Tämä on hämmentävää, sillä olen tuolloin saattanut olla ihan poikamoodissakin, enkä tiedä paljonko prosessiasiat ovat edes olleet mielessäni niinä hetkinä. Saattaa tietty olla, että kaverit ovat tulkinneet mielentilani positiivisemmaksi kuin se on todellisuudessa ollut. Mutta mitä jos oikeastikin olen joskus tuntenut oloni hyvinkin onnelliseksi poikamoodissa? Voidaanko sitä pitää "hälytyskellona" sille, ettei prosessia ehkä kannattaisikaan aloittaa?
Eli kyllä tässä joutuu vielä hetken pohtimaan, onko tämä todella "oikea suunta". Kuten kaikki tietävät, prosessi on toki ollut erittäin suurena haaveenani todella pitkään, mutta nyt kun sen aloittaminen olisi käsillä, iskeekin hirveä varmisteluvaihe. Toivon niin kovasti, että pystyisin huolettomin mielin päätymään pian johonkin päätökseen.
Suurkiitos tuesta, Inna!
Millaisia nimiä olet miettinyt? Varmasti jotain hiukan eksoottisimpia kuin perus suomalaiset nimet kuten Jaana, Leena, Noora, Matilda, Mari, Sari jne...
VastaaPoistaAinakin sellaisen käsityksen sinusta saa :D
-----------------------------------------------
petripenna.blogspot.fi
Se on hyvinkin oikea käsitys, en nimittäin ole harkitsemassa ihan perus suomalaisia nimiä. Amanda olisi nyt yksi vahva vaihtoehto!
PoistaEnsinnäkin, onnea diagnoosista! <3 Olen vakuuttunut, ettei sitä kyllä ihan heppoisin perustein myönnetä.
VastaaPoistaSurettaa myös kovasti puolestasi, kun vanhempiesi suhtautuminen on mitä on :( Mielestäni sinun pitäisi nyt vain olla itsekäs ja ajatella itseäsi. Itseäsi vartenhan olet prosessiin hakeutunut, kyse on SINUN elämästäsi, identiteetistäsi ja onnellisuudestasi. Ymmärrän kyllä, että vanhempien mielipiteet vaikuttavat, mutta niille ei saisi antaa liikaa painoarvoa. He selvästikin ovat suvaitsemattomia ja uskonsa sokaisemia ja uhraavat aivan liikaa energiaa sen murehtimiseen, mitä sukulaisenne ja tuttavanne SAATTAISIVAT prosessistasi ajatella. Entä jos tosiaan kertoisit joillekin läheisimmille sukulaisillesi aivan itse? Sitten heillä olisi aikaa tottua asiaan ja kun isäsi syntymäpäivät lähestyvät, kenties kukaan ei enää jaksaisi sen kummemmin päivitellä. Vai onko tämä ihan kaukaa haettua?
Joka tapauksessa PALJON tsemppiä, mielestäni olet oikealla tiellä! <3
Niin... nuo sukulaiset vaan tuppaavat kaikki olemaan sellaisia, jotka eivät käytä mitään sosiaalisia medioita, joten sitten joutuisin varta vasten soittamaan heille puhelimella, se olisi vähän awkward ^^'...
PoistaKiitos Aintsu :)! <3
Moikka taas :)
VastaaPoistaOlen sama (MtF)tyttö joka selitti ettei uskaltanut tulla juttelemaan sulle Prideissa XD
Mutta siis...luin tän sun postauksen ja tulin hyvin surulliseksi siitä.
Ymmärrän että olet huolissasi vanhemmistasi, niin tulee ollakin, mutta nyt tuntuu, että sull on oikeus elää tavallisen naisen elämää, miettivätpä vanhemmat mitä hyvänsä...Älä ala kantamaan syyllisyyttä, siitä että haluat olla nainen, sillä nainen olisit vaikka eläisit miehen elämän sillä naiseuden tunne tuskin katoaisi ;)
On olemassa moniakin transsukupuolisia, jotka ovat kristittyjä, ehkäpä he voisivat auttaa?
Henk.koht. en usko transsukupuolisuuden olevan syntiä, sillä tällä asialla on erä toinenkin nimi:
Harry Benjaminin syndrooma.
Suomeksi et löydä tietöa, mutta voit googlata "Harry benjamins syndrome" ja linkkejä tulee paljon.
Harry Benjaminin mukaan ja häntä tukevien lääkäreiden, transsukupuolisuus (tai vaihtoehtoisesti tuo HBS), on intersukupuolinen tila, jossa tyttölapsi syntyy pojan sukuelimillä ja poikalapsi tytön, mistä myöhemmin aiheutuu vastakkaisen sukupuolen murrosikä.
Kantsii lukea aiheesta ja näyttää myös vanhemmillesi, että mistä johtuen olisit tyttö ollut aina :D
Nita
Moikka!
PoistaItsekään en usko, että tunne katoaisi, mutta sinunkin mainitsemasi "tuskin" sisältää pienen mahdollisuuden siihen. Vanhempieni mielestä "mieheyteen palaamista" pitäisi yrittää, jos on pienikin mahdollisuus :/
Transsukupuolisilla kristityillä ei luultavasti (ilman TODELLA hyviä argumentteja) olisi mitään vaikutusta vanhempiini, koska vanhempani yksinkertaisesti osoittaisivat näkemänsä "puutteet" näiden uskossa. Pelkkä "kristittynä oleminen" ei tarkoita vanhemmilleni mitään, vaan tärkeämpää heille on se, millainen itse usko on.
Mielenkiintoista, HBS:ään en ollut ennen törmännyt. Lukemani perusteella HBS vaikuttaa tosin enemmänkin "primääriltä transsukupuolisuudelta", joka ilmenisi jo lapsena, joten mietin voiko itselläni kuitenkaan olla sitä. Olen sentään pienenä pitänyt itseäni ihan poikana, joten tuntuu jotenkin kummalta sanoa, että olisin ollut aina tyttö, vaikken ole tiennyt olevani.
Kiitos kommentista Nita!
Paljon onnea diagnoosista.
VastaaPoistaBlogiasi ihan alusta asti seuranneena tiedän että kaikki tulee menemään hyvin.
Ja toivon että vanhempasi jonain päivänä hyväksyvät sinut tyttönä.
Mitä tulee noihin kahteen linkitettyyn juttuun.
Niin siinä vaiheessa kun alettiin vertaamaan Hirosimaa ja Tsernobylia intersukupuolisuuteen niin oli pakko lähteä vetämään kolmannet hermosavut.
Tsemppiä Momo
XOXO Petra
Kiitos paljon Petra! Tuo hyvin meneminen kuulosti tosi lohduttavalta, kunpa se nyt vaan tosiaan olisi totta ;_;
PoistaJos vanhempies mielestä synti on kristinuskon keskeisiä asioita, he voisivat katsoa hiukan peiliin. Voi alottaa vaikka lähimmäisenrakkaudesta ja ensimmäisen kiven heittämisestä.
VastaaPoistaSä et ole vastuussa heidän onnestaan vaan omastasi.
-Tuuli
Monet tuntuvat nyt viittaavaan (lähimmäisen)rakkauteen, mutta kun juuri sitä vanhempani sanovat olevansa toteuttamassa estämällä läheistään tekemästä syntiä, koska eivät rakkautensa takia halua tämän joutuvan kadotukseen/epäonneen :( Kysymyksen ydin palautuu siis ainoastaan siihen, voiko sukupuoliprosessia pitää syntinä.
PoistaEn ole ihan varma sopiiko ensimmäisen kiven heittäminen tähän tilanteeseen, koska sittenhän sukupuoliprosessini vertautuisi kyseisen Raamatun kertomuksen naisen aviorikokseen, jota taas selkeästi pidetään syntinä ("Mene, äläkä tee enää syntiä"). Vai ymmärsinkö nyt ihan väärin :s?
Joka tapauksessa, kiitos!
En pysty kuvailemaan sanoin, että miten surulliseksi tulin, kun luin vanhempiesi reaktiosta. En oikein osaa sanoa mitään järkevää, kun monet kommentoijat ovat jo sanoneet hyviä asioita. Tai no voisin sanoa, että pidä mielessä se runo (kyllä, olen se, joka haastatteli sua). Ja ihmisen identiteetti on niin henkilökohtainen, ettei siihen saisi puuttua, ei edes vanhemmat. Kerran jossakin elokuvassa kysyttiin, että jos Jumala haluaisi meidän olevan samanlaisia, niin miksi hän tekee meistä niin erilaisia. En ole mikään uskovainen, mutta tuo oli mun mielestä aika hyvin oivallettu, vaikka kyseessä onkin vain elokuva.
VastaaPoistaTsemppiä. <3 Älä anna periksi. Kurkota tähtiin ja toteuta unelmasi. Me eletään vain kerran. :)
Hei taas <3!
PoistaPakko kommentoida tuota "vain kerran" elämistä vanhempieni näkökulmasta. Heidän mielestään elämää ei tulisi elää niinkään onnellisuutta tavoitellen, vaan Jumalan tahtoa noudattaen, koska niin saavuttaa iankaikkisen elämän. Tällä tavoin puheet elämän lyhyydestä siis tavallaan kumoutuvat - maanpäällisen elämän jälkeen alkaa "todellinen" elämä.
En silti usko tekeväni mitään väärää mahdollisella prosessillani. Pidän myös sen runon mielessä ;) Kiitos paljon Ewwi!
Hei! Sano vanhemmillesi että valmistaudut nyt jo seuraavaan elämään, että tekisit muutoksen kuitenkin seuraavassa elämässä. Onnea prosessiin!
PoistaEivät he kuitenkaan maanpäälliseen uudelleensyntymiseen usko. Kyseinen "iankaikkinen elämä" on vähän erilaista elämää taivaassa, siellä tuskin sukupuolia edes on olemassa...
PoistaKiitos!
Hei, ja paljon paljon PALJON onnea diagnoosista!
VastaaPoistaVanhempiesi suhtautuminen on kauhean surullista, mutta olet niin rohkea ja päässyt jo niin pitkälle, että toivottavasti jaksat pinnistellä vielä vähän pitempään. On tietenkin kamalaa tuottaa pettymyksiä ihmisille, joita rakastaa ja jotka rakastavat sinua, mutta jokaisella on oikeus tuntea olonsa mukavaksi omassa kehossaan.
Vaikutat ihan mielettömältä ihmiseltä! Paljon tsemppiä ja pysy vahvana :)
Hei!
PoistaKiitos todella paljon! Yritän pysyä vahvana.
Näin isoissa asioissa, jotka eivät kosketa fyysisesti muita kuin itseäsi, sinun pitäisi kuunnella vain itseäsi. Kyse on sinun kehostasi ei heidän.
VastaaPoistaKiitos <3
Poista"Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan."
VastaaPoistaOlen kristitty, joka hyväksyy homot, transseksuaalit yms. Sanon yleensä, jos joku saa tietää uskonnollisen vakaumukseni ja kysyy kantaani em. asioihin, niin vastaan, että minun tehtäväni ei ole tuomita muita.
"Tähän vanhempani sanovat, että ei Jumala ole luonut ihmisille esim. halua varastaa tai tappaa, vaan se johtuu syntiinlankeemuksesta."
Ihmisen halu varastaa tai tappaa johtuu ihmisen vapaasta tahdosta, jonka Jumala on ihmisille antanut. Kristinuskon oppien mukaan kaikki punnitaan tuomiopäivänä. Mielestäni transseksuaalisuus ei ole mitenkään verrattavissa tappamiseen, varastamiseen yms joten mielestäni voit olla huoletta :)
Paljon voimia päätöksentekoon! Sainkohan nyt jotenkin puettua sanoiksi sen mitä mieleeni tuli :D
Hmm, eivät vanhempanikaan minua oikeastaan tuomitse (kyllä he tietävät Jumalan tekevän lopullisen tuomion), mutta ymmärtääkseni kellä tahansa on oikeus varoittaa toisia synneistä ja niiden seurauksista? :s
PoistaNiin, kunpa se ei olisi verrattavissa. Tavallaan transsukupuolisuudessakin on kyse tahdosta, tahdosta muuttaa oma fyysinen sukupuoli. Esimerkiksi tappamisen synti on helppo ymmärtää ihmisiin kohdistuvan kärsimyksen takia, mutta yhtä lailla synti voi kohdistua pelkästään Jumalaa kohtaan, kuten vanhempieni mukaan tässä minun tilanteessani.
Mutta, kiitos voimista <3
Sinua pohdituttaa, voitko toimia Jumalan luomisjärjestyksen vastaisesti pyrkiessäsi muuttamaan kehosi ja elämäsi naisen sellaisiksi. Uskonnolliset ihmiset käyttävät tuota perustetta tässä asiassa toisten tuomitsemiseen, mutta heitä ei häritse pätkääkään eläinten tai kasvien jalostus, jossa luomisjärjestykseen myös puututaan. Tämä esimerkki kertoo, kuinka tarkoitushakuista tuo tuomitseminen on: Asioille, joita itse pidetään outuoina, etsitään Raamatusta perusteet - ja niitähän löytyy sovitellen miltei mihin tahansa.
VastaaPoistaTuohan on aivan totta. Kiitos!
PoistaOlen pohtinut tätä asiaa vieläkin ja mieleeni tuli selkeä ajatus siitä, että ihmisyys on se joka ratkaisee: pohjimmiltasihan jäät samaksi ihmiseksi kuin ennenkin vaikka sukupuolijutut muuttuisivat, ei "sielu" tai sisin muutu sen huonommaksi tai katoa vaan pysyt samana ihanana ihmisenä kuin ennenkin. En tiedä osaanko selittää tarkoitukseni, tämä vain tuntuu niin päivänselvältä. Luulenpa (siis tiedän...) että jos olisin tilanteessasi, kokeilisin hoitoja. Myöskin tajuan että päätös on yksin sinun omasi ja että tämä kirjoitus on siihen nähden ehkä liian "yllyttävä". Tosin tiedän myös ettet ole minkään yksittäisen kirjoituksen vietävissä:) Vaikeaa!
VastaaPoistaVaikeaa totta vie :(
PoistaYmmärsin hyvin mitä tarkoitat ja olen kyllä aivan samaa mieltä, juuri noin olen ajatellutkin asiaa "sielun" kannalta. Olen myös sanonut vanhemmilleni, että silti minussa säilyisivät vanhat muistot, sama huumorintaju, sama älykkyysosamäärä... kaikki tämäntapaiset jutut. Mielialavaihtelua hormonit tunnetusti aiheuttavat, mutta se nyt ei pitäisi olla sentään niiin iso juttu. Pahinta vanhemmilleni olisi varmasti juuri ulkonäön "radikaali" muutos.
(Ei kirjoituksesi ollut liian "yllyttävä", harkitsen toki edelleen tarkasti :))
Kiitos ano <3!
Tämä on varmaan kumma kommentti. Mutta
VastaaPoistaKun luin tätä tekstiä, sain jostain syystä vision valokuvasta, jossa seisoisit kauniissa tyttölookissasi vahvana, kädessäsi lapsuuskuva (jossa tietenkin olet poika) ja kyltti jossa lukisi ANTEEKSI.
Kai se ajatus oli jotain "olin tätä ennen, olen tätä nyt, tällaisena aion pysyä, anteeksi siitä" Asiassa ei tietenkään ole mitään anteeksipyydettävää, mutta jotenkin vanhempien puoleen se ehkä sopisi kaikesta "pahasta mitä olet saanut aikaan ja minkä he saivat palkaksi jne"
Hii, tuttu mielikuva! (Ei oo kumma kommentti!) Olen nähnyt Youtubessa jotain tuontyyppisiä juttuja ja miettinyt, että omastakin (mahdollisesta) muutoksestani saisi varmasti vanhemmille jonkin anteeksipyyntövalokuvan tai -videon, jossa näkyisi sekä "uusi" että "vanha" minä. Luulen, että sellaisen katsominen olisi heille aika surullista, mutta varmaan jonkin tuollaisen kuitenkin sitten tekisin...
PoistaLisäsin Traconissa otetun yhteiskuvamme blogiini, niin ei kai haittaa? :)
VastaaPoistahttp://oonaangel.blogspot.fi
Ei tietenkään haittaa <3! Anteeksi kun taidan vahingossa katsoa tuossa kuvassa johonkin toiseen kameraan :(
PoistaOli kiva nähdä! :)
Jotenkin sain sellaisen mielikuvan että vanhempiesi kielteisen asenteen takia olet alkanut hieman perääntymään ja ymmärrän sen kyllä hyvin. Vanhemmat kuitenkin merkitsevät aina jotain vaikka kuinka olisi välit mennyt tai muita mutkia tullut matkaan. Ja oli läheisenä sitten vanhemmat tai joku muu, niin eihän sitä haluaisi aiheuttaa mielipahaa heille vaikka kyseessä olisikin omat valinnat omassa elämässä. Kaikki tämä kertoo vain läheisen välittämisestä ja kirjoituksestasikin huomaa kuinka kaipaat vanhempiesi hyväksyntää, etkä tahtoisi menettää heitä kokonaan. Ei siis mikään ihme jos olet hämilläsi.
VastaaPoistaMuista kuitenkin ettet voi elää sellaista elämää jota muut sinulle määräävät, jos et itse sitä halua. Itse olen ajatellut niin että elämme oikeastaan vain kerran ja jokaisena päivänä tulisi pyrkiä olemaan onnellinen ja tehdä niitä asioita, jotka tuo itselle mielihyvää, oli se sitten jotain pientä arkista tai jotain suurempaa. Toisaalta en tiedä ajatteletko itse samoin, siis että eläisimme vain kerran.
Käytä nyt siis kaikki tämä miettimisaika hyväksesi ja koita keskittyä nyt siihen mitä sinä haluat. Päätös on suuri ja se muuttaa elämääsi, mutta tekeekö se sinut onnelliseksi? Vai oletko jo nyt niin onnellinen, ettet muuta tarvitse? Hoidot tuskin muuttavat sisimpääsi ja sisin muuttuu ihmisessä kasvamisen myötä, kun nähdään ja koetaan enemmän elämässämme. En voisi sanoa itsekään olevani nyt näin parikymppisenä täysin sama ihminen kuin vaikka 15-vuotiaana, olen tullut vain (toivottavasti) hieman fiksummaksi ja kokenut erilaisia asioita näinkin lyhyessä ajassa, joiden myötä olen kasvanut. ;)
Muista toki myös rentoutua ja hengähtää välillä, vaikka se taitaakin nyt olla hieman vaikeaa. Nyt sinun oikeastaan pitää olla jo itsekäs. Tsemppiä tyttönen!
Mm, mielikuvasi täsmää aika hyvin. Täytyy lisätä, että on tässä vielä vanhemmista riippumatonta pohdintaakin vähän mukana. Selittänen tarkemmin tulevissa postauksissa.
PoistaKunpa ehtisinkin miettiä asiaa oikein rauhassa ja hengähtää, mutta koulu kandidaatintutkielmineen, ja muine rasitteineen puskee päälle niin kovaa, että oikein ahdistaa.
Kunpa myös pystyisin jotenkin tietämään, miten prosessi tosiaan vaikuttaisi onnellisuuteeni. Nopeasti ajateltuna asia on ilmeinen, mutta mitä enemmän asiaa pohdiskelee, sitä hankalammalta onnellisuuden ennustaminen alkaa tuntua.
(Elämien lukumäärään en osaa ottaa kantaa)
Paljon kiitoksia kommentista!
Olet todella vaikean valinnan edessä, voimia. Minulle yksinkertaiset ja suht vähämerkityksisetkin valinnat tuottavat suurta stressiä, joten en voisi kuvitellakaan joutuvani tekemään tuollaisen valinnan. Vanhempien hyväksyntä taitaa olla tärkeää melkein jokaiselle ihmiselle jollakin tasolla.
VastaaPoistaTärkeää on kuitenkin muistaa, ettet elä vanhempiasi varten tai ole heidän jatkeensa. "Oikeuttasi" korjausprosessiin voisi perustella lukemattomilla järkisyillä, mutta ongelmallista on juuri tuo vanhempiesi uskonnollisuus. Vakaumukseensa nojatenhan he voivat tosiaan kokea suojelevansa sinua vain helvettiin joutumiselta. Siitäkin huolimatta voisivatko he todella elää tyytyväisinä tietäen, että sinun maanpäällinen elämäsi on tällöin onnetonta? Näin kerran dokkarin eräästä transtytöstä (syntyi siis poikana mutta koki itsensä tytöksi, toivottavasti meni termi oikein :D), jonka äiti totesi hienosti että "olen äiti, joten velvollisuuteni on hyväksyä asia". Kenties jokin tämänkaltainen juttu voisi avata vanhempiesi silmiä?
Sekava teksti, pahoittelen. Yritin siis lähinnä pohdiskella, millä saisit vanhempasi hyväksymään tilanteen ja todella tarkastelemaan sitä epäitsekkäistä näkökulmista (en jotenkin jaksa uskoa, että vain tämä uskonnollinen juttu on vaikuttimena kielteiselle asenteelle).
Olen aika varma, että "hyväksymisvelvollisuus äitinä" on merkityksetön pointti omassa tilanteessani, sillä vanhempanihan kokevat velvollisuudekseen juuri "käännyttää" minut pois tästä rakkauteen vedoten. Mainitsemasi tilanne osoittaisi heidän mielestään juuri rakkauden puutetta. Ihmeellistä, miten päinvastaisesti ihmiset voivatkaan ajatella asioista. (Transtyttö-termi meni ihan oikein ;)!)
PoistaKielteiseen asenteeseen vaikuttavat toki pienemmät tekijät (he esim. eivät halua minun ottavan pieniäkään terveysriskejä, häpeävät suvun reaktioita ja yksinkertaisesti vierastavat uutta), mutta minulle on käynyt selväksi, että suurimpana tekijänä on ehdottomasti tämä uskonnollinen juttu.
Kiitos kommentista! Vaikka tilanteeseeni ei todellakaan ole helppoa ratkaisua, arvostan paljon että jaksatte kuitenkin pohdiskella asiaa kanssani :)
Oot ihana!!♥ Näin sut Traconissa,mutta en uskaltanu/viittiny pyytää kuvaa ;---; nyt harmittaa ;_;
VastaaPoistaKiitos paljon ♥! Voii :( Mutta jos tulet jatkossakin coneihin niin varmasti näet minut ja sitten voit ^^!
PoistaYmmärrän tuon uskonnollisen jutun, vaikka kuten edellä on mainittukin, minusta tärkein (ehdottomasti) on se lähimmäisenrakkaus... noh, ja ymmärrän kyllä terveysriskitkin, mutta suvun reaktio??!! Onko se oikeasti tärkeää vanhemmillesi? Ei pitäisi olla, vaan sinun hyvinvointisi ja onnellisuutesi. Itse ainakin elän pääasiassa lapsiani varten, ja äidinrakkauden tulee olla ehdotonta. Luuletko että sukulaiset reagoisivat negatiivisesti? Mitä jos kaikki onkin ok, auttaisiko vanhenpien suhtautumiseen?
VastaaPoistaJos kaikki olisikin ok sukulaisille (mikä on hyvin epätodennäköistä), niin ehkä se vähän poistaisi vanhempien häpeäntunnetta, en tiedä. Kuten sanottua, sukulaiset on vanhemmille vain yksi vastustuksen syy, ei käsittääkseni läheskään oleellisin.
PoistaHyvinointini ja onnellisuuteni ovatkin vanhemmilleni tärkeitä, mutta he nyt tosiaan uskovat minun saavuttavan ne vain, jos jätän käymättä prosessin. Voi vain vain pohtia, missä määrin "oikean" elämänreitin pystyy tunnistamaan henkilö itse ja missä määrin vanhemmat, joilla on "enemmän elämänkokemusta".
Tuosta syntiasiasta ja helvettiin joutumisesta ottaisin kantaa. Olen opiskellut teologiaa ja ollut varsin aktiivinen kristitty, joten tiedän mistä puhun. Suoranaisesti Raamatussa ei oteta kantaa transsukupuolisuuteen, mutta jokainen voi toki tulkita ko. kirjaa miten haluaa, mutta tärkeintä on se, että Jeesus aikoinaan otti KAIKKI mahdolliset syntimme kontilleen, kun kuoli ristillä. Mikään synti ei ole toista suurempi tai pahempi - jos varastat karkin kaupasta, niin se on yhtä suuri synti kuin jonkun murhaaminen. Teemme niin jatkuvasti syntiä ettemme edes tiedosta tekevämme sitä, mutta Jeesus otti nämä kaikki kontilleen, jotta kukaan joka häneen uskoo ei joutuisi kadotukseen vaan saisi iänkaikkisen elämän. Vanhemmillesi voisin siis sanoa, että vaikka he tulkitsisivat prosessisi synniksi (minä en tulkitse) heidän lapsensa ei ole todellakaan joutumassa helvettiin mikäli hän on vain uskossa. Hekin pääsevät taivaaseen, vaikka ajattelevat joistakin ihmisistä toisinaan pahaa ja tekevät valkoisia valheita tai mitä ikinä syntiset eli kaikki nyt tekevätkään, mikäli he ovat vain uskossa. Meillä ei ole mitään tapaa, että synnit pitäisi säännöllisesti tunnustaa, vaan jokainen on syntinen ja ihminen tekee jatkuvasti syntiä, mutta iankaikkisen elämän saa uskomalla eikä siihen muuta tarvita.
VastaaPoistaKiitän suuresti. Kommenttisi sai minut tosi huojentuneeksi.
PoistaAinoa mitä jäin miettimään, on se, eikö syntejä sitten pitäisi mitenkään pyrkiä välttämään, jos tiedostaa synnin ja on mahdollista välttää sen tekeminen. Eihän ole oikein esim. murhata ihmistä ajatellen, että "teen nyt syntiä mutta kaikkihan tekevät sitä, ja saan sen kuitenkin anteeksi koska olen uskossa". Mainitsit synnin tekemisen olevan usein tiedostamatonta (ja siten tavallaan mahdotonta estää), mutta äskeinen esimerkkini ja jopa prosessiin menemiseni tuntuvat tiedostetuilta synneiltä. Luulen, että jotain tämäntyyppistä vanhempanikin saattaisivat nostaa esiin. Olisiko sinulla (tai muillakin) jotain mietteitä tähän liittyen?
Prosessiin menoa voidaan pitää syntinä, jos siihen jollain tavoin liittyvät Raamatun kuohdat otetaan puhtaana Jumalan sanana ja ne kasataan syytelistaksi. Siellä esimerkiksi paheksutaan sitä, että mies asettuu naisen asemaan, mikä oli häpeällistä yleisesti tuon seudun kulttuureissa tuolloin yli uskontorajojen. Jos asiaa ajattelee modernin teologian lähtökohdista niin, että tällaiset tarkat moraalisäännökset ovat vain sen ajan ihmisten ajatusten heijastetta ja että tämän päivän ihmiset ajattelevat toisella tavoin esim. lisääntyneen ihmistieteellisen ymmärryksen takia, syntikäsitys muuttuu. Synniksi jäävät tällöin ne teot, joilla vahingoitetaan toisia ihmisiä tai luontokappaleita teoin tai ajatuksin(enkä tässä tarkoita vanhempiesi mielipahaa, joka olisi painavampi kuin Sinun elämällesi välttämättömät asia). Tällöin prosessiin menemisesi jää kirkkaasti syntikäsitteen ulkopuolelle.
PoistaHei, en tiedä oletko törmännyt youtubessa henkilöön nimeltä Ben Green (http://www.youtube.com/user/DivaDarlingChic), ellet, suosittelen tutustumaan. Hänellä on mielenkiintoisia ajatuksia kauneudesta, identiteetistä yms. Ben ei ole trans, vaan hänen käsityksensä sukupuolesta on häilyvämpi. Suosittelen erityisesti Q&A-videoita.
VastaaPoistaMutta onnea prosessiin! Blogistasi saa erittäin sydämmellisen kuvan sinusta ja toivon kaikkea hyvää tälle haastavalle tielle :)
Hei! En ole törmännyt, joten menen tutustumaan c:
PoistaKiitos oikein paljon! <3
Hei, ystäväiseni
VastaaPoistaLuin hieman noita artikkeleja ja toinen vaikutti melkein legitiltä, kunnes mentiin siihen perusteluun mitä oma äitinikin voisi sanoa: Koska Jumala. Sama ku joku sanoo välillä, että koska Hitler. Suomeksi sanottuna se, että uskot johonkin, ei ole pätevä perustelu sille, että jokin asia olisi väärin. Jos olisit murhaamassa jonkun tai satuttaisin läheisiäsi tjs, se olisi väärin, eikö? Tai varastaisit toisen vaivalla ansaitsemaa omaisuutta. Sekinhän on väärin? Mutta sinä prosessoit itseäsi siihen suuntaan mihin haluat ja ajat takaa onnellisuuttasi. Haluat sitä. Onko onnellisuuden haluaminen väärin/syntiä? Viimeksi, kun tarkastin niin ei.
Mitä tulee vanhempiesi suhtautumiseen, suosittelen antamaan heille aikaa. Jos he eivät silti voi hyväksyä asiaa ensishockien jälkeen, ei välttämättä tarvitse olla heihin yhteydessä ainakaan vähään aikaan. Itse olen joutunut katkaisemaan suhteen isääni(korjaan sen siinä vaiheesa kun katson sopivaksi), ja se on jättänyt yhden vähemmän asian huolehdittavakseni/stressattavakseni. En sano, että sinun pitäisi, mutta stressaa vähemmän muita, jos omat näkemyksesi eivät millään mene kaaliin. Miksi pitäisi hajottaa itsensä sillä, että muut eivät tykkää/ymmärrä. Ja tiedän, että kyse on omista vanhemmista, mutta tässä vaiheessa et kaiketi aio perääntyä. Ainakin toivon niin. Olet tehnyt valintasi. Terästä mielesi ja jatka sillä linjastolla loppuun asti. Tahdonvoimaa ja voimia sinulle!
-Slayer-
Kiitos paljon, vanha kuoma ;_;
PoistaFakta vain on se, että jos en olisi heihin yhteydessä vähään aikaan, molemmat osapuolet tulisivat tosi stressaantuneiksi. Mutta kiitos kannustuksesta joka tapauksessa, aion jatkaa "tällä linjastolla" (mikä on erityisen hieno sanonta, tulee ihan koulun/armeijan ruokalinjastot mieleen)
Ai vittu hajosin kun tossa otettiin Aatamin ja Eevan ehjyys ja täydellisyys esimerkeiksi. Raamatun sanoma tulee tulkita kunkin ajan mukaan, ja nykyään voimme ajatella esim. homoseksuaalisuuden olevan ok, koska Raamatussa käsketään suvaitsemaan, arvostamaan ja rakastamaan. Tuollaisten asioiden kieltäminen johtuu senaikaisista yhteiskunnallisista käsityksistä ja arvoista.
VastaaPoistaNäin minäkin olisin taipuvainen tulkitsemaan. Kiitos kommentista!
PoistaKoska täällä on tuotu niin mahtavia argumentteja esiin aiheen tiimoilta, en viitsi toistella näitä ~kumouksellisia~ mielipiteitäni uskontoon liittyen.
VastaaPoistaYksinkertaisesti ihmettelen, miksi vanhempasi - tai kukaan muukaan - ihminen kuvittelisi, että lähtisit näinkin vaikealle ja kivikkoiselle matkalle "ihan vaan huviksesi" tai jonkin synnin ohjailemana? Kuka haluaisi käydä fyysisesti kivuliaat ja henkisesti rasittavat vaiheet läpi ihan vain "kännissä ja läpällä" tai mukamas jonkin perversion/synnin/whatsoever ajamana?
Myös rakkain ystäväni aloittaa pian matkan kohti elämää, joka hänelle kuuluu. Miehenä tosin.
Toivon sinulle voimia prosessiin, ja jatkan ehdottomasti blogisi lukemista. (Vaikka kieltämättä, kyllä katumuotikin minua tänne päivitystesi äärelle vetää 8D)
Nyt on kyllä pakko sanoa oma kommentti tähän mukaan, en tosin tiedä kuinkahan paljon tätäkin on täällä jo toisteltu :'D Olen itse uskossa ja olen bi-seksuaali (jonka kylläkin tajusin vasta lähikuukausina) ja hyväksyn täysin kaikki seksuaalivähemmistöt, olen aina hyväksynyt. Tää on aina ollut todella arka aihe mulle, siis se, mitä raamattu asiasta sanoo. Vanhempani (aivan ihania, mutta...) ovat varsin homo-, jne-vastaisia; 'raamattu sanoo...', 'homo ei pysty rakastamaan samalla tavalla kuin mies naista', 'jumala on luonut joko mieheksi tai naiseksi', 'homous tai muu vastaava ei ole jumalasta' jne. Itse ajattelen, että jumala on luonut sellaiseksi kuin on ja hyväksyy sellaisenaan. tärkeintä että oma suhde jumalaan on kunnossa ::)) Luin liittämäsi jutut ja se oli aika painavaa tekstiä, pieni järkytys. Olo on aika usein ristiriitanen, kun miättii mitä raamattu sanoo, ei tiädä onko nämä asiat sittenkään oikein... Ajattelutapani ei kuitenkaan sen takia kumoudu, välillä miäli järkkyy mutta perusajatuksessa pysytään :D Toivotan sulle paljon voimia ja onnea, kaikki on lopussa parhain päin, pysy vaan ittepäisenä ja positiivisena, eiköstä? ;D
VastaaPoista