Spring outfit

Viime keskiviikkona otin uuden askeleen, kun olin ensimmäistä kertaa ulkona ilman peruukkia (jos poikamoodia ei lasketa). Alkuviikolla olin shoppaillut ystäväni kanssa itselleni ihanan kevätasun, jota oli mahtavaa päästä heti käyttämään. Kaikkein iloisin olen Vilan persikanvärisestä trenssitakista.

On Wednesday I took a step forward as I went out without a wig for the first time (excluding "boy mode"). Earlier this week I had bought this whole outfit for me with my friend, and was really excited to wear it. What I'm the happiest about is this lovely peach-coloured trench coat from Vila.

Minähän näytän melkein eri henkilöltä kuin lolitakuvissa. Serkkuni sanoi, että näytän tässä kuvassa äidiltäni (jep, uskalsin ensimmäistä kertaa näyttää sukulaiselle kuviani)! Nyt ensimmäistä kertaa ilman peruukkia tuli kieltämättä tavallistakin enemmän sellainen olo, että minähän ihmiset minua oikein pitävät. Toivottavasti edes jotkut pitivät naisena, vaikka peruukin tuoma naisellisuus olikin kadonnut. Ilman peruukkia olo tuntui kuitenkin paljon aidommalta, kevyemmältä ja vapaammalta.

Oh, I nearly look like a different person than in my lolita pictures. My cousin said I look like my mother in this picture (yes, I showed my pictures to a relative for the first time)! Now that I was out for the first time without a wig, I thought about other people's thoughts about me more than usually. I hope at least some of them considered me a woman even without a wig. Without it, I felt a lot freer and more genuine.

Loppuviikolla sitten samassa asussa transpolille, kun vuorossa on sairaanhoitajakäyntien jälkeinen ensimmäinen lääkärikäynti. Pitää toivoa parasta, jännitys ei ole ihan pienimmästä päästä.

Later this week I'll be going to the trans policlinic in this very same outfit. It'll be my first visit at the doctor's after the nurse consultations. Have to hope for the best, I'm quite a bit nervous.

Girl without her wig

Toissapäivänä kokeilin ensimmäistä kertaa, näytänkö vielä yhtään naiselta omilla hiuksillani :)!
The day before yesterday I decided to try for the first time if I looked feminine at all with my own hair :)!

Tällainen minä sitten olen. Ehkä hieman tyttömäisempi kuin kuvittelin, mutta poikamaisuutta kuitenkin vielä näkyy harmillisesti (ja vakava ilme vain lisää sitä >.<). Valitettavasti hiukset eivät tässä ole edes aivan puhtaimmillaan, puhtaina ne olisivat ehkä vähän nätimmät ^^'. Vaikka hiusten teippipidennyssuunnitelmani kariutuisi, olisi kuitenkin ihanaa olla kesällä ulkona näin omilla hiuksilla ja tulla silti pidetyksi naisena. Peruukit ovat kesällä kauhean kuumia (ja puristavia), enkä tunne oloani ihan omaksi itsekseni käyttäessäni niitä. Ovathan omat hiukset kuitenkin ihan eri juttu, olo on paljon kevyempi ja aidompi. Onhan niillä pari kuukautta aikaa vielä kasvaakin (aloitan myös seuraavan biotiinikuurin varmaan toukokuun alussa), ja siskoni ylioppilasjuhlien jälkeen menen sitten kampaajalle pyytämään jonkin naisellisen kampauksen (mikäli en tosiaan ihan vielä ota pidennyksiä). Tähän asti on aina menty "parturiin", hienoa päästä ekaa kertaa "kampaajalle"! Uskon että kampaaja varmasti saa näistäkin hiuksista naiselliset. Jos teillä on kampausideoita, sanokaa vaan ^^! Myös väriehdotuksia!

This is the result - maybe a bit more feminine than I expected but I still look a bit boyish. (And that sad face makes it even worse...) I'm sorry my hair isn't even at its cleaniest in this picture, it'd be a bit prettier when washed. Even if my hair extension plans got cancelled somehow, it'd be so great to be able to go out with my own hair in the summer and still be considered a woman! Wigs are terribly hot (and tight) in the summer and I don't feel quite like myself when wearing them. It's such a different thing being with your own hair, you feel a lot lighter and more natural. Well, there's still a few months time for my hair to grow longer (and I think I'll start biotin again at the beginning of May), and then after my sister's matriculation party, I'll go to the hairdresser's and have a very feminine hairdo. Up until now I've always went to "the barber's" but now I'm going to "the hairdresser's" gor the first time in my life - such a great feeling! I'm sure they can turn even this hair into something feminine. If you have any ideas regarding my hairdo (and its color), feel free to suggest ^^!

Eilen päätin kuitenkin pukeutua lolitaan ystäväni synttärijuhlia varten. Lolitaan pukeutuessa tekee  edelleen mieli näyttää peruukkeja, koska asut näyttäisivät aika latteilta nykyisillä hiuksillani.

 

Yesterday I decided to wear lolita because of my friend's birthday party. I still like to wear wigs when dressing up in lolita, as the outfits would look rather plain only with my current hair.

 

Ajatella, tätä ihanaa mekkoa käytin viimeksi heinäkuussa Animeconissa!

Come to think of it, last time I wore this lovely dress was at Animecon last July!

 

Lopuksi vielä todella hyvä uutinen: operaatio "eroon parrasta" alkaa vihdoin! Hassua puhua parrasta kun eihän minulla sitä kovin paljon ole, mutta jos olette tarkasti katsoneet, olette varmasti huomanneet joissain kuvissa meikin alta pilkottavaa tummempaa aluetta etenkin ylähuulen yläpuolella. Vaikka olisin aamulla sheivannut sen pois, iltaan mennessä tumma karva kuitenkin puskee jo esiin meikin alta. Tosi kiusallista. Ylihuomenna menen siis karvanpoistoon, jossa sänki poistetaan pysyvästi laserilla! Tai ainakin osa - ensimmäisellä käyntikerralla kaikki tumma karva poistuu kyllä pariksi kuukaudeksi, mutta vain n. 15% lähtee lopullisesti, joten täytyy käydä uudelleen muutaman kuukauden päästä. Transsuupuolisuusdiagnoosin jälkeen näitä laserkäyntejä saisi ilmaiseksi jonkin verran, mutta asia on sen verran tärkeä ja kiireellinen, että olen todellakin valmis maksamaan, jos pääsen karvoista jo aiemmin eroon. Kunpa olisin jo aiemmin tajunnut mennä poistattamaan. Taloudellisesti tämä on joka tapauksessa kannattavaa, eipähän enää tulevina vuosina mene rahaa parransheivaamisjuttuihin ^^.

 

Good news: I'll soon get rid of my facial hair! Actually I really don't have that much facial hair but if you have looked closely, you may have got a glimpse of some grey areas even under my makeup, especially above my upper lip. Even if I had shaved it away in the morning, it'll surely have appeared again by the evening. So, on Tuesday I'll go to hair removal which will be done by laser! There they'll permanently remove my stubble. This first operation will cause my (dark) facial hair to be away for a few monhs, but only 15 percent will be gone permanently so more operations will be needed after a few months. After getting the trans diagnosis, I'd be allowed to get a few of these removals for free. However, the matter is so urgent that I'm totally willing to pay to get rid of the stubble sooner. I wonder why I didn't have this done even sooner. Also economically this is a very good choice because in the future I won't have to spend money on facial hair shaving anymore ^^.

What's going on

Alkaessani kirjoittaa tätä ajattelin, ettei elämässäni ole tapahtunut juuri mitään viime aikoina. Mutta kuulumisia olikin yllättävän paljon!

 

Pari viikkoa sitten oli sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla viides ja viimeinen sairaanhoitajakäyntini. Tämä kerta oli tähän mennessä tärkein: nyt sain itse lukea sairaanhoitajan kirjoittaman nelisivuisen tekstin, johon hän oli keskustelujemme pohjalta kirjoittanut pääpiirteittäin koko elämänkaareni ja muita ajatuksiani ja tuntemuksiani, ja minun oli määrä korjata tekstin asiavirheet. Yllätyin miten hyvältä teksti kuulostikaan, joten minun ei tarvinnut korjata kuin pari mitätöntä kohtaa. Luin tekstin kuitenkin monta kertaa huolella läpi, koska jos minun hyväksymääni tekstiin nyt jäisi jokin virhe (eli sairaanhoitajan väärä tulkinta), sitä varmasti käytettäisiin jatkossa minua vastaan kuin jossain oikeudessa konsanaan.

 

Tutkimusten ensimmäisessä osiossa eli sairaanhoitajavaiheessa kesti siis vain 2 kuukautta ja 1 viikko! Tosi nopeasti meni, kun otetaan huomioon, että jäljellä ovat enää lääkärin psykiatrinen kartoitus, psykologikäynti (tai parikin käyntiä?), käynti naistenklinikalla (eli jonkinlainen terveystarkastus ja arvojen mittaus) ja lopulta hoitoneuvottelu. Jossain välissä on myös omaistapaaminen, mutta se ei ole mikään edellytys tutkimusten edistymiselle. Kun muistetaan, että tutkimusvaiheen vähimmäiskestoksi on määritetty 6 kuukautta, niin minullahan on melkein 4 kuukautta aikaa selviytyä noista lopuista käynneistä, ja olisin silti vielä nopeassa aikataulussa. Transpoli tosin on koko heinäkuun lomalla, ja muutenkin tuleviin käynteihin lienee paljon pitemmät odotusajat kuin tavallisiin sairaanhoitajakäynteihin, mutta nyt näyttäisi kuitenkin olevan mahdollisuus, että projekti etenee aika vauhdilla. Viimeisin sairaanhoitajakäynnin jälkeen minut siis ilmoitettiin lääkärin psykiatriseen kartoitukseen, ja nyt odottelen kirjettä jossa saisin tietää käynnin päivämäärän. Optimistisesti sairaanhoitaja arvioi psykiatrin odotusajan olevan kuulemma "joitain viikkoja", joten hyvällä tuurillahan se on jo huhtikuussa!

 

Olen suunnitellut, että kesäkuun alussa siskoni ylioppilasjuhlien jälkeen (kun tekemisistäni ei ole enää juhlien ilmapiirille haittaa) vaihdan Facebook-profiilikuvakseni kuvan, jossa selvästi näytän naiselta. Itse asiassa ajattelin laittaa saman kuvan, joka minulla on nyt Blogger-kuvanani. Tähän mennessä olen pitänyt täysin pojalta näyttävää kuva, mikä on tuntunut tosi ankealta. Proffakuvan muutos olisi pieni mutta kuitenkin niin suuri teko - tämä kertoisi sukulaisilleni kuin salama kirkkaalta taivaalta, etten olekaan se 100% poika jona he ovat minua pitäneet. Varaudun tietty selittämään asiaa kyseleville sukulaisille, mutta aivan varmasti myös hämmentyneiltä perheenjäseniltäni udellaan asiaa. Täytyy toivoa että perheeni kestää… Vielä en ole tästä heille maininnut, mutta tulen kyllä mainitsemaan ennen kuin sen teen. Lienee sanomattakin selvää, että täysi-ikäisen pitäisi saada itse päättää, millaista FB-profiilikuvaa pitää, etenkin kun kyse on syvimmästä identiteetistä. Vanhempieni mukaan ”erikoisemmalla” profiilikuvalla varmistaisin nimeäni googlaavien työnantajien oudoksunnan, mutta kas kun en jaksa vaivata päätäni tuollaisilla luuloilla.

 

Samaisten juhlien jälkeen, kesäkuun alussa, ajattelin ottaa myös 50 sentin teippipidennykset hiuksiini! Samalla varmaan värjäisin hiukseni. Kesäkuussa otan myös ensimmäiset ripsipidennykseni, joita varten minulla onkin jo lahjakortti odottamassa. Myös ikääntymisen merkkejä poistavaan kasvohoitoon ja kulmien muotoiluun olen ostanut lahjakortin, jonka käyttöön olen varannut ajan huhtikuun loppuun. Tällä tavoin alan pikku hiljaa muokata ”poikamoodianikin” naisellisemmaksi! Mietin vain, miten esimerkiksi isoäitini sulattaa hiusten muutoksen. Vanhemmat eivät tietenkään halua prosessista kerrottavan vielä tässä vaiheessa sukulaisille, mutta kyllä pidennykset jo varmasti herättäisivät monissa kysymyksiä.

 

Parin viikon päästä tulee tilaisuus, johon on lupa laittautua todella hienosti, kun yliopistossa pidetään ainejärjestöni vuosijuhlat, joiden pukukoodina on ”cocktail-mekko tai pitkä iltapuku”. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsen ensimmäistä kertaa virallisesti käyttämään VANHOJENTANSSIMEKKOANI! Voin paljastaa, että kyseessä on ylivoimaisesti kaikkien aikojen hienoin asuni. Leveähelmainen unelmamekko boleroineen löytyi syksyllä 50 eurolla UFF:ista, ja pienen suurennoksen suorittaneen ompelijan jälkeen hinta tuplaantui 100 euroon ollen silti harvinaisen edullinen supernäyttäväksi prinsessamekoksi. Vähän aikaa sitten satuin ihmeellisellä tuurilla löytämään eräästä putiikista täsmälleen samanvärisen laukun, joka on kuin suunniteltu yhteen mekon kanssa. Viime päivinä olen vielä etsinyt asuun sopivia kenkiä, enkä ihmettele vaikka tällä tuurilla löytäisin jostain asuun mätsäävät kengätkin. Ajattelin käyttää mekon kanssa myös valkoisia pitkiä silkkihansikkaita ja runsasta hopeista kaulakorua. Suurinta päänvaivaa on aiheuttanut kampaus. Olisi paljon juhlavampaa mennä vuosijuhlaan hienoksi laitetuilla omilla hiuksilla kuin hieman muovisen näköisellä peruukilla. Olinkin ostanut juhlaa varten halvan hiuslisäkkeen eBaystä. Se saapui tänään, mutta tietenkään väri ei ollut aivan sama kuin tietokoneen ruudulla - lisäke kyllä erottuisi liian selkeästi omista hiuksistani. Mitä mieltä te olette, miten minun kannattaisi menetellä hiusteni kanssa tämän suuren juhlan suhteen: Käynkö kampaajalla omien nykyhiusteni kanssa? Jostain nopeasti uusi parempi (irrotettava) hiustenpidennys? Vaiko vain tylsästi peruukki ja siihen jokin kampaus?

 

Ilmojen lämmetessä kesäkin on tullut jo vahvasti ajatuksiin. Olen tilannut kesää varten jo pari ihanaa kevyttä mekkoa, joista toinen saapui tänään – ei voi muuta sanoa kuin IHANA! (Kuvia tulee sitten kesällä ;D) Tulevana kesänä aion olla taas entistäkin enemmän omana itsenäni eli naisena. Ajattelin esimerkiksi olla viikon menemättä kertaakaan poikamoodiin – se olisi hyvää totuttelua transprosessin tosielämäkoettakin varten. Esimerkiksi lähikaupassani olen tutuiksi tulleiden myyjien takia aina käynyt poikamoodissa, mutta nyt olisi korkea aika rikkoa tuokin rasite. Kesällä kierrän tietysti myös coneja, ja Japaniinkin olisi jälleen kova into. Tällä kertaa tekisi mieli tutkia muun muassa Japanin runsasta crossdressing-kulttuuria paremmin.

 

Loppuun vielä syvällisempi kysymys, jota olen pyöritellyt päässäni paljon koko prosessin tutkimusvaiheen aikana ja jo sitä ennen: mikä on ”tuntemisen” ja ”haluamisen” ero MTF-transidentiteetissä? Päällisin puolin määrittely tuntuu helpolta: ”tuntiessaan” henkilö kokee olevansa nainen ja ”halutessaan” vain tahtoo tulla naiseksi ilman että kokee olevansa sitä vielä. Asia on kuitenkin paljon monimutkaisempi. Miten transihminen pystyy määrittelemään, että tuntee itsensä naiseksi? (Stereotypioidenko avulla? No ei.) Miltä edes tuntuu olla nainen? Jos henkilö on viettänyt elämänsä ennen hormonihoitoa miehen kehossa ja mieshormonien vaikutuksen alaisena, miten hän pystyy olemaan varma, että tuntee itsensä naiseksi? Ihmisen kokema sukupuoli on epäilemättä ensisijaisesti kiinni mielestä eikä kehosta, mutta uskoisin keholla olevan kuitenkin jotain vaikutusta – tietyt fysiologiset jutut vain toimivat koetusta naissukupuolesta huolimatta kuten miehellä, ja uskon näiden ainakin joillain vähentävän tunnetta naiseudesta. Tässä kohtaa astuu esiin halu – halu siihen, että nämäkin jutut olisivat kuten biologisella naisella ja sitä kautta myös tunne naiseudesta lisääntyisi. Myös transsukupuolisuusdiagnoosi F64.0 puhuu pelkästään halusta (”Halu elää ja tulla hyväksytyksi vastakkaisen sukupuolen edustajana”) mainitsematta ollenkaan sanaa ’tunne’. Kuitenkin niin sairaanhoitajat, lääkärit kuin mediakin tuntuvat usein retoriikassaan käsittelevän asiaa ensisijaisesti tunteen näkökulmasta: ”hän tunsi olevansa nainen miehen kehossa” jne. Pahoittelen epäselvää selitystä, mutta tajuatte varmaan pointtini: transidentiteetissa tunteen olemassaolo on tärkeää, mutta mielestäni tunnetta ei tulisi ylikorostaa, koska tuskin kukaan ihminen tuntee itseään 100% naiseksi. Mielestäni MTF-transihmisen on myös ihan ok tuntea itsensä joiltain osin mieheksi, koska niinhän monet biologisetkin naiset sanovat tuntevansa. Minusta olisi syytä muistaa, että myös halulla on suuri vaikutus ihmisen transidentiteetin määrittelyssä, kunhan varmistetaan, ettei halu johdu vääristä syistä (kuten fetisseistä). Ylenpalttinen tunteen korostus on saanut itsenikin välillä epäilemään transidentiteettini oikeellisuutta (”tunnenko itseni tarpeeksi transsiksi?”), mutta silloin on hyvä muistaa, että myös halulla on suuri painoarvo.

 

Tässä kaikki tältä erää!

 

(I’m so sorry, no English this time :c The text is kinda long to translate but if you want, I can do it later)