Yliopistossa olen siis ollut "poikamoodissa". Jotain lohtua tuo se, että sekin moodi on muuttunut naisellisemmaksi - useimmiten minulla on päällä pinkki Superdry-huppari (tai Harajukusta ostetamani Minni Hiiri -huppari), ja ihan hiljattain ostin sellaisen mustan söpöhkön olkalaukun. Lookkini ei-naisellisemmat osuudet johtuvat mukavuussyistä - (miesten)farkut eivät purista ja kengätkin ovat käytännölliset pitkin kävelyihin (tosin söpömmän takin tarvitsisin). Pari päivää sitten yksi japanilainen mies piti minua eräässä tilanteessa selvästi naisena, vaikka olin edellä mainitussa lookissa ja ilman meikkiä. Tuollaiset tilanteet - joita on sattunut pari aiemminkin - ovat kyllä aina ehdoton päivän piristys. Kunnollakin tietysti olen toisinaan laittautunut (kuten aiemmissa postauksissa on näkynyt), mutta varjopuoliakin olen päässyt kokemaan: jokin Japanista ostetuissa meikinpoistoaineissa on tavallista enemmän ärsyttänyt silmiäni, ja nipin napin mahtuvat korkokengät ovat tehneet varpaistani muhennosta ja olleet mitä todennäköisimmin osasyynä eräänlaisen jalkasilsan syntyyn. Tämäntapaisista syistä "poikamoodi" on tullut kyseeseen useammin. (Vaikka poikamoodini onkin naisellisempi, niin jos vietän siinä liikaa aikaa, alan salakavalasti nähdä peilikuvassani yhä enemmän miehisyyttä ja "unohtaa" että pystyisin halutessani näyttämään kauniimmalta, minkä seurauksena ahdistun. Samaa ilmiötä on tietty Suomessakin, mutta täällä se on tainnut korostua, kun olen laittautunut tavallista harvemmin.)
Olen muuten miettinyt, mitenhän minun kävisi, jos yrittäisin ostaa elokuviin ladies' day -lippua. Tokiossa nimittäin tuntuu (ainakin lähes) joka elokuvateatterissa olevan käytäntö, että keskiviikkoisin naiset pääsevät elokuviin 1100 jenillä, kun normaalilippu on 1800 jeniä ja opiskelijalippu 1500 jeniä - melko suurikin alennus siis. Aluksi mietin, miksihän juuri naisia tällä tavoin kannustetaan käymään elokuvissa, mutta joku ehdotti, että sillä yritettäisiin houkutella kotirouvia teattereihin. Joka tapauksessa haluaisin muiden naisten tapaan hyödyntää tarjousta (koska Japanin leffavalikoima on minulle hyvinkin mieluinen, täysin eri planeetalta kuin Suomessa). Kysysiköhän lipunmyyjä/-tarkastaja henkilötodistustani ja eväisi minulta ladies day -lipun, vai tunnistavaisivatkohan he kysymättäkin minut naiseksi ulkonäköni perusteella? Kynnys ottaa selvää on iso, sillä mahdollisesta kieltävästä vastauksesta aiheutuva syrjinnän tunne olisi pistävä.
Samaa estetyksi tulemista olen pelännyt lesbobaarien suhteen. Shinjukussahan on kuuluisa homo- ja lesbobaarialue, jossa on muutamia (Internetin perusteella) hyviä lesbobaareja. Koska tyttöystävän löytyminen Suomesta on osoittautunut aika lailla mahdottomaksi, olen ajatellut, että minun kannattaisi täällä olla aktiivinen asian suhteen - ja mikäpä olisikaan parempi paikka tavata (trans)naisista kiinnostuneita naisia kuin lesbobaarit. Ne vain ovat kaikki Women Only. Jo lokakuussa kävin kyseisellä alueella vakaana tarkoituksenani mennä johonkin niistä, mutta kun Japanissa matkalla ollut naispuolinen kaverini joutuikin yllättäen perumaan tulemisensa, jäin yksin, enkä enää uskaltanutkaan yrittää sisäänpääsyä peläten tulevani torjutuksi esimerkiksi ääneni perusteella. Sen koommin en ole kyseiselle alueelle mennyt, koska en uskalla mennä yksin, eikä ole minulla täällä ketään naispuolista kaveria, joka voisi tai haluaisi tulla kanssani.
Seurustelu- ja rakkausaiheeseen liittyen täytyy toki velä kommentoida erästä Suomessa vähän aikaa sitten hyväksyttyä lakiuudistusta, johon liittyen olen seurannut tiiviisti uutisia täältä Japanistakin käsin. Upea juttu niin monille suomalaisille, olen iloinen heidän kaikkien puolestaan. Sukupuolineutraali avioliittolaki saattaa joskus liittyä keskeisesti omaankin elämääni: mikäli saisin jossain vaiheessa muutettua virallisen sukupuoleni naiseksi, pystyisin myös menemään naimisiin naisen kanssa, mikä olisi tavattoman mahtavaa. Käytännössä olen kuitenkin ollut paljon kyynisemmällä kannalla. Kaikkialla hoetaan, että "rakkaus voitti" yms., mutta uskokaa tai älkää, itselleni koko rakkaus (perheenjäsenten välistä rakkautta lukuun ottamatta) on ilmiönä edelleen yksi suuri mysteeri. En käsitä, miten ihmiset pystyvät rakastumaan toisiinsa, ja minun on hyvin vaikea kuvitella, että itse joskus kokisin aitoa rakkautta, vaikka se suurimpia unelmiani onkin. Niinpä olen loppujen lopuksi aika skeptinen sen suhteen, että laista kuitenkaan käytännössä olisi minulle henkilökohtaisesti mitään hyötyä.
 |
| Asuntolan joulukuusi |
Jouluaattokin on huomenna, ja yksinäisyyden tunteeni - vaihtarikavereista huolimatta - vain korostuu. Joulu on nimittäin Japanissa länsimaisen perhejuhlan sijaan parien ja rakastavaisten juhla, jolloin ravintolat täyttyvät heistä. Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin yrittää unohtaa yksinäisyys joulukakkua syöden ja Joulupukin kuumaa linjaa katsoen. Sen erikoisempaa tekemistä en taida keksiä. Joulupäivänä olisi kuitenkin Harajukun eräässä pannukakkupaikassa ulkomaalaisten lolitojen järjestämä lolitamiitti, joka on ilmeisesti kaikille avoin. Se voisi olla mukava kokemus, jos vain tarkenen mennä sinne täältä ostamissani lolitavaatteissa. Tällä hetkellä olen aika 50-50 osallistumiseni suhteen.
Ostin muuten tällä viikolla jo viidennen (brändi)lolitamekkoni täältä. Vasta yksi, eli Josoconissa käyttämäni Mary Magdalene -mekko, on päässyt näytille blogissa, joten teillä on vielä paljon nähtävää ^___^! Ja tuskin mekkojen osto tähän edes loppuu. Vuonna 2015 ei siis varmaankaan tule olemaan sitä ongelmaa, ettei olisi mitään, mitä laittaa päälle esimerkiksi coneihin.
Mutta nyt on aika toivottaa riemuisaa ja rentouttavaa joulua kaikille teille ihanille lukijoilleni <3!
