Trans in Tokyo

Hei! Ajattelin vähän kertoa, miten minuun transtyttöön on suhtauduttu täällä Tokiossa ensimmäisen vaihtokuukauteni aikana. Suuren osan ajasta olen ollut niin sanotussa poikamoodissa (koska yliopistoon meno laittautuneena on ainakin toistaiseksi tuntunut liian jännittävältä kaiken muun stressin ohella), mutta nätimpänäkin olen päässyt liikkumaan kohtalaisesti.

Ennen vaihtoon tuloani ajattelin, että Japanissa minun olisi helpompi olla kaupungilla oma naisellinen itseni kuin Suomessa. Käsitys myös tuntuu pitävän paikkansa. Eihän Suomessakaan varsinaista hätää ole ollut (muutamaa ikävää tilannetta lukuun ottamatta), mutta Japanissa ulkona liikkuessani minulla tuntuu olevan vieläkin rennompi ja vapautuneempi olo. Vaikka jotkut ovatkin välillä katsoneet pitempään, katseet eivät ole tuntuneet oudoksuvilta tai paheuksuvilta - kuvittelen monen katseista liittyneen ennen kaikkea "eksoottisen" ulkomaalaisen tai ylipäänsä asukokonaisuuden tarkastelemiseen. Mitenhän monen japanilaisen silmä on edes harjaantunut havaitsemaan ulkomaalaisista naisista mahdolliseen transnaiseuteen viittaavia piirteitä? Ehkä joidenkin, mutta voisi myös kuvitella, että esimerkiksi minunlaiseni pitkän tytön nähdessään monet japanilaiset yhdistävät pituuden helpommin länsimaalaisuuteen kuin transnaiseuteen.

Olen myös aika iloinen, että saan tämän puolen vuoden ajan asustaa tällaisessa pukeutumiskulttuurissa. Suomalaisnaisten joukossa hieman aasialais-/japanilaistyyppinen söpö pukeutumiseni (lolita mukaan lukien) tekee minulle välillä itsetietoisen ja joukosta erottuvan olon, mikä on valitettavasti omiaan lisäämään tietynlaista joukkoonkuulumattomuuden tunnetta, jota minulla muutenkin transnaiseuteni takia biologisten naisten joukossa alitajuisesti hieman on. Täällä sen sijaan sulaudun pukeutumiseni puolesta hyvin massaan, kun monilla tytöillä on vastaavantyyppisiä söpöihin mekkoihin/hameisiin, kenkiin ja asusteisiin perustuvia asukokonaisuuksia. Vaikka joukosta erottautumisessa ei mitään vikaa olekaan, yleisesti ottaen transnaiset - minä mukaan lukien - tykkäävät pukeutumisensa puolesta sulautua massaan, koska silloin ihmiset tulevat yleensä kiinnittäneeksi vähemmän huomiota mahdollisiin biologisesta sukupuolesta viestiviin seikkoihin. Ihanaa kun kerrankin pystyy (länsimaalaista ulkonäköä lukuun ottamatta) jossain määrin sulautumaan massaan, vaikka käyttäisi lempimekkoaan!

Yksi asia, mistä olen ollut valtavan ilahtunut, on se, miten ystävällisesti japanilaisten vaatekauppojen myyjät ovat suhtautuneet minuun. Useammankin kerran on käynyt niin, että vaikka olisin ollut koulun jälkeen kiertelemässä kauppoja "poikamoodissa", myyjät ovat hyvinkin herkästi tulleet kysymään, haluaisinko sovittaa vaatteita. En muista, että Suomessa naistenvaatekauppojen myyjät olisivat poikamoodissa ollessani suoraan tulleet kysymään, haluaisinko sovittaa jotain. Jopa eräitä rintaliivejä hetken katsottuani eräs myyjä tuli iloisena kysymään näin! Vaikka joku voisi ajatella taustalla olevan vain myynnin edistämisen, tuntuu kuitenkin ihanalta, että kenties hämäävästä ulkonäöstäni huolimatta monet myyjät pitävät minua biologisten naisten kanssa tasavertaisena, sovitustakin kaipaavana asiakkaana. Toisaalta voi myös miettiä, onko ulkonäköni "poikamoodissakaan" enää kovin poikamainen (mm. hiusten, korvakorujen ja BB-voiteen takia). Varmasti Suomessakin on yhtä mukavia myyjiä, mutta Tokiossa sellaisia tuntuu olevan niin suuri osa.

Kävinpä myös tutustumassa yliopiston LGBT-kerho Topokseen viikko sitten. Olin kuvitellut siellä olevan edes joitain edustajia joka kirjaimesta, mutta kävi ilmi, että kerho koostuukin melkeinpä pelkästään G-ihmisistä - vaikka olisihan siihen oikeastaan pitänyt varautua, sillä Tokion yliopiston opiskelijoista 80% on miehiä. Tapaamani ihmiset olivat oikein mukavia, mutta toki omasta näkökulmastani olisi ollut hauskaa tutustua myös muiden kirjainten edustajiin.

Muuten, asuntoloitsija tuntuu tottuneen nopeasti naisellisempaan ulkonäkööni, sillä nähdesään minut seuraavan kerran laittautuneena hän ei enää nauranut ollenkaan vaan sanoi: "Nyt en enää ylläty!"

Purikura

Sunnuntaina näin Erikaa! Kiersimme jonkin aikaa Ikebukuron Sunshine Cityn kaupoissa ja kävimme syömässä, minkä jälkeen menimme purikuraan. Tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin purikuraan edes jotenkuten laittautuneena, joten olin aika innoissani!

Prettied up in Tokyo! Dormitory reactions

Ensimmäisten Tokio-viikkojen kiireiden jälkeen nyt viikonloppuna tuli vihdoin tilaisuus laittautua ja olla naisellisemman näköisenä! Kirjoitettavaa on paljon, mutta kerron aluksi vain vähän ostoksistani ja asuntolan reaktioista.

Vaatteiden ostaminen

Olin tullut Tokioon enemmän tai vähemmän pakottavista syistä ilman mitään naistenvaatteita (yhtä hupparia ja muutamaa alusvaatetta lukuun ottamatta). Niinpä halusin mahdollisimman pian vaateostoksille, jotta saisin aluksi kokoon edes yhden asukokonaisuuden, jota käyttää kaupungilla. Suunnitelma eteni hyvin: yhtenä päivänä ostin mekon, toisena kengät, sitten taas laukun ja niin edelleen. Shibuya 109:ssa on tullut käytyä monena peräkkäisenä päivänä kiertelemässä ja pohtimassa. Päädyinkin ostamaan sieltä mekkoni (8000 jeniä, 60 e) Dazzlin-nimisestä liikkeestä ja laukun (4000 jeniä, 30 e) eräästä laukkukaupasta. Kyseinen laukku oli kuulemma putiikin suosituin tuote, ja Dazzlin-mekkoa sekä sen hameversiota on näkynyt hämmästyttävän monella vastaantulijalla (eri sävyisinäkin)!  Kaikkea muutakin pientä olen ostanut - alla olevassa kuvassa näkyy esimerkiksi erään päivän saalis (joskin kengät on ostettu eri päivänä).

Kengät ostin Harajukun edullisesta No Fallista. Kuten odotettavissa oli, kengissä viheliäinen ongelma on ollut pienuus. Minulle mahtuu korkeintaan 24,5 cm jalalle tarkoitettu LL-koko (Japanissa XL on LL), joka vastaa suunnilleen kengänkokoa 39. Suurimmasta koostaankin huolimatta kenkäni alkoivat puristaa varpaitani valtavasti ja kävely muuttui jo lauantaina tuskaiseksi, sunnuntaista puhumattakaan. Niinpä sunnuntaina piti ostaa uudet, tällä kertaa lähes korottomat kengät, jotka tosin nekin aiheuttivat kipeyttä, vaikkakin vähemmän kuin edelliset. Hämmästyttävää, miten paljon kengistä johtuva kipu aiheuttaa ärtyneisyyttä ja väsymystä.

Asuntolan reaktiot

Voi miesasuntola, miten pelottava paikka oletkaan. Pitkään aikaan ei ole jännittänyt laittautuminen yhtä paljon, kädetkin ihan tärisivät meikatessa. On se kumma, että vaikka näiden vuosien jälkeen itseluottamusta pitäisi olla jo suht paljon, edelleen huomaan jännittäväni etenkin miesten reaktioiden kohtaamista. Kun olin lauantaiaamupäivänä laittautunut huoneessani, kuuntelin tarkasti oven läpi kuuluvia ääniä löytääkseni hetken, jona kukaan ei olisi liikkumassa käytävällä. Yllättävän pitkään siinä menikin (joku menee vähän väliä vessaan tai ravaa muuten vaan käytävällä), mutta lopulta onnistuin pääsemään alakertaan ja ulos asuntolasta kenenkään - paitsi siivoojan - huomaamatta. Joskus asuntoloitsija (vähän vanhempi japanilainen nainen) istuu eteisessä valvontakopissaan, mutta ei onneksi tällä kertaa.

Heti ulkona törmäsin kuitenkin lenkillä olleeseen naispuoliseen vaihtarikaveriini, joka asuu vastapäisessä naisasuntolassa. Hän suhtautui asiaani tosi hyvin, kuten olin arvannutkin. En ollut kertonut transsukupuolisuudestani vielä kenellekään (en asuntoloitsijalle enkä vaihtarikavereille), koska olin vielä odotellut sopivaa ja luontevaa hetkeä. Tai oikeastaan olin yhdelle! Jo ensi päivänä tavatessamme eräs hollantilainen miesvaihtari otti oma-aloitteisesti kiinnostuneena puheeksi mahdollisen transsukupuolisuuteni - hän nimittäin oli päätellyt asian nähtyään Facebookin Todai-vaihtariryhmässä lyhyen esittelytekstini, jossa sanoin aikovani liittyä LGBT-kerhoon. Hän on tosi mukava ja olen kertonutkin hänelle jo paljon tilanteestani. Tosi mukavaa, että asuntolassa on ainakin joku, jolle voi puhua vapaasti transjutuistakin.

Kuten hollantilainenkin arveli, kaikki asuntolassa eivät olisi yhtä ymmärtäväisiä. Kun tulin lauantai-iltana takaisin asuntolaan, minut näki vain eräs japanilainen, joka sattui olemaan lukemassa lehteä aulassa. Nähdessään minut hän näytti luonnollisesti yllättyneeltä, mutta siitä ei kyllä voi vetää johtopäätöksiä hänen suhtautumisestaan. Sunnuntain tilanteesta sen sijaan voi. Samaan tapaan tulin sunnuntai-iltana asuntolaan ja kiisin kohti toiseen kerrokseen johtavia rappusia. Yhtäkkiä valvojankopissa päivystänyt asuntoloitsija ryntäsi kintereilleni huutaen "Dame, dame!" ("Se on kiellettyä!") pitäen minua selvästi luvatta asuntolaan hiippailleena naisena. Kun hänelle selvisi, että kyseessä olinkin minä, asuntolan virallinen asukas, tapahtui ennennäkemätön reaktio: hän puhkesi hysteeriseen nauruun. Hän tuupertui nauraen maahan - ikään kuin olisi pyörtynyt - pitäen kiinni päästään/silmistään. Hän ei saanut naurua loppumaan, mutta yritti sen seassa sanoa "gomennasai, gomennasai" ("anteeksi"). Tuntui tosi kurjalta joutua naurunalaiseksi omimmassa olomuodossani. Koska en usko että hän olisi ymmärtänyt transsukupuolisuutta ollenkaan, vaistomaisesti sanoin tekosyyn pukeutumiselle: sanoin, että asu oli (viime postauksessa mainitsemaani) naiskilpailua varten. Mutta kun kisa on ohi ja laittutuminen silti jatkuu, totuus selviää hänelle väistämättä. Toisaalta miksipä minun edes pitäisi välittää hänen suhtautumisestaan minuun. Pääasia lienee, ettei hän sentään kieltänyt pukeutumistani.

Jottei postaus venähdä liian pitkäksi, lopettelen tähän ja jatkan myöhemmin. Alla muutama kuva asustani (ensimmäinen sunnuntailta, toinen lauantailta).

女装子コン - Momo to a beauty competition?!

Viikon olen nyt ollut Tokiossa ja pieniä vaivojani lukuun ottamatta aivan mahtavaa on ollut. Mutta millaista tämä elely on (trans)naisnäkökulmastani katsottuna? Kaikenlaista siitä voisi kirjoittaa, mutta tämän blogin ensimmäinen vaihtooni liittyvä postaus minun on pakko omistaa eräälle ainutlaatuiselle tilaisuudelle.

Saapuessamme ensimmäistä kertaa Komaban kampukselle yksi asuntolaporukastamme sattui kysymään toiselta, mitä eräässä pääportin lähellä olleessa mainosplakaatissa luki. Itse en ollut kiinnittänyt huomiota mainokseen, mutta pari ohimennen kuultua sanaa Hirokin selityksessä havahduttivat minut: "... muuttua tytöksi...". Mistäs nyt on kyse!? Tuolloin olimme kiirehtimässä japanin kielen orientaatioon, mutta päätin tulla lukemaan mainosta itse heti vapaa-ajan koittaessa.

Pääsin ryntäämään takaisin mainokselle parin tunnin kuluttua. Vieraita kanji-merkkejä oli muutama, mutta ymmärsin viestin: kyseessä on vuosittaisessa Komaba-juhlassa (tänä vuonna 23.11.) pidettävä kilpailu, jossa miespuoliset opiskelijat pukeutuvat naisiksi ja heistä valitaan söpöin - eräänlainen Miss Komaba -kisa siis! Mainos oli itse asiassa kilpailun värväysilmoitus, ja välittömästi sitä lukiessani mieleeni pulpahti ajatus omasta osallistumisestani. Olisi aivan uskomatonta olla Tokion yliopiston suuressa juhlassa lavalla ja vieläpä omimmassa olomuodossani, naisena *___*!

Mieleeni tuli välittömästi myös muutama kysymys. Mietin esimerkiksi, onkohan transsukupuolisten ylipäänsä edes tarkoitus osallistua tähän. Onkohan kisan sävy kovin huumoripainotteinen tai millään tapaa naurunalaiseksi saattava? Mainoksessa käytetyn termin (女装子) mukaan haettavat kilpailijat olisivat nimittäin enemmänkin ristiinpukeutujia, joille naiseksi pukeutuminen on enemmänkin vain harrastus ilman transsukupuolisten sukupuoliristiriitaa. Pahimmassa tapauksessa huumoripainotteinen kisa voisikin olla jopa itsetuntoa laskeva kokemus transsukupuoliselle. Luulisin että varteenotettavampi vaihtoehto lienee kuitenkin se, että katsojat ja ohjelmanpitäjät suhtautuvat ohjelmaan asiallisen vakavasti ja pitävät sitä enemmänkin "missikisana", jossa kilpailijat vain eivät ole biologisia naisia, jolloin ei olisi niinkään väliä, mikä kilpailijan sukupuoli-identiteetti on. Käsite 女装子 (josōuko) on kuitenkin sen verran epämääräinen, että uskon sen voivan käsittää myös minunlaiseni transsukupuoliset, jotka ovat vielä biologisesti miehiä. Itse suhtaudun kisaan vain kauneuskilpailuna, vaikkakaan en suuremmin haaveile siinä menestymisestä - söpöjen aasialaisten ruumiin- ja kasvojen rakenne vain on niin omaa luokkaansa. Tarkoituksena on vain kokea (positiivisessa mielessä) unohtumaton kokemus, jollainen tästä epäilemättä tuleekin! Kilpailun jälkeen ehkä useampi japanilaisopiskelija tunnistaakin minut, mikä voi helpottaa kaverien saamista.

Mietin myös, onkohan ulkomaalaisten edes sallittua osallistua kisaan ja joutuukohan lavalla puhumaan paljon japania (voisi nimittäin olla *hieman* jännittävää suuren natiiviyleisön edessä). Muun muassa näitä kysyin kilpailun komitealta lähettäessäni heille hakemusta viime perjantaina, ja vastaus oli sydämellisesti tervetulleeksi toivottava. Saan osallistua ulkomaalaisuudestani huolimatta, eikä lavalla joudu näillä näkymin puhumaan muuta kuin vastaamaan joihinkin kysymyksiin. Mahtavaa! He kutsuivat minut myös haastatteluun! En jaksa uskoa, että haastattelussa enää karsittaisiin pois osallistujia, sillä kisaan ei oletettavasti muutenkaan tule valtavaa osallistujaryntäystä - viime vuonna kisaajia oli ilmeisesti neljä. Kenties haastattelussa vain kysellään taustatietoja ja otetaan muutama referenssivalokuva. Haastattelun päivämäärä ei ole vielä tiedossa, mutta se on todennäköisesti joko ylihuomenna (!!!) tai marraskuun alkupuolella. Haastatteluun pyydettiin toki tulemaan naisen näköisenä, joten eilen ostinkin jo Shibuyasta ja Harajukusta varsin sieviä vaatekappaleita saadakseni kokoon söpön haastatteluasun. Onneksi huomennakin ehtii vielä ostaa, mikäli päiväksi päätetään lauantai.

Ilmoittelen, miten kisaan valmistautuminen (ja oleskelu muutenkin) edistyy!