Animecon 2014 - All's well that ends well

Viime coneista on ollut vähänlaisesti kirjoitettavaa, mutta parin viikon takaisen Animecon-reissun alku oli niin dramaattinen, että siitä irtoaa sana jos toinenkin.

Animeconia edeltänyt torstai-ilta meni alkuosaltaan hyvin: värjäsin hiukseni ensimmäistä kertaa itse (lähinnä peittääkseni harmaan tyvikasvun ruskealla) ja pakkasin kaikki matkatavarani valmiiksi. Olin nimittäin aikeissa mennä Kuopioon jo torstain ja perjantain välisenä yönä (halvalla) yöbussilla, jolloin ehtisin viettää koko conia edeltävän perjantaipäivän kuopiolaisen kaverini kanssa, jota näen harvoin. Tapani mukaan en kuitenkaan päässyt kotiovesta ulos niin aikaisin kuin olin suunnitellut, ja loppujen lopuksi jouduin juoksemaan täysillä ratikkapysäkille. Ehdinkin kuitenkin juuri ja juuri raitiovaunuun.

Ratikkaan päästyäni koin kuitenkin kauhun hetken: kännykkä ei ollut enää vaaleanpunaisen hupparini taskussa. Aloin penkoa matkatavaroitani paniikissa, mutta kaikki paikat tutkittuani hyväksyin sen karmean seikan, että kännykän oli täytynyt tippua kadulle ravatessani raitiovaunuun. Etsimisessä oli kulunut niin paljon aikaa, että raitiovaunu olikin ehtinyt jo keskustaan. Jäin pois heti seuraavalla mahdollisella pysäkillä lähteäkseni vastakkaiseen suuntaan menevällä raitiovaunulla takaisin kotiin päin tarkistaakseni, olisiko kännykkä vielä kadulla kierittelemässä. Mahdollisuus siihen alkoi tuntua häviävän pieneltä, koska olin melko varma, että joku kulkija olisi napannut sen jo itselleen. Takaisinpäin lähtiessäni jouduin myös tekemään sen valinnan, että missaisin bussin, jolla minun oli tarkoitus mennä Kuopioon. Päätös oli itsestäänselvä - en pystyisi nauttimaan koko Animeconista, jos tietäisin yli 430 e maksaneen kännykän hävinneen. Paluuratikkaa sainkin sitten odotella ikuisuudelta tuntuneet 6-7 minuuttia.

Varsinainen asiani, josta halusin kertoa, tapahtui tuon odottelun loppupuolella. Kaksi ulkomaalaista poikaa/miestä ilmestyi nimittäin yhtäkkiä eteeni ratikkapysäkillä.
(Pahoittelen mahdollisia epätarkkuuksia tai puutteellisuuksia vuorosanoissa. Kännykän katoamisesta johtuneen hieman sekavan mielentilan takia muistini ei tuolloin ollut parhaassa iskussa.)

Mies: "Why are you dressed all pink?"
Minä: "..."
Mies: "You're not even a girl, you're a guy!"
Minä: "I'm going to the tram..." *osoittaen juuri lähestyvää raitiovaunua*
Mies: "I'd kill you if I had a knife". 

Miesten olemus vaikutti alun perinkin vähän uhkaavalta, mutta viimeistään tuon kuultuani pelästyin. Miehet katsoivat minua intensiivisesti ja toinen otti minua kädestä/ranteesta kiinni. Pelkäsin, että nyt voisi oikeasti käydä huonosti. Molemmat kouraisivat rintojani pari kertaa ivallisesti nauraen, mutta pääsin kuin pääsinkin livahtamaan kuin pelastukseksi saapuneeseen ratikkaan.

Satuin tällä kertaa olemaan poikkeuksellisesti ilman meikkiä, koska ajattelin, että meikittä olisi mukavampi nukkua ja että meikkaisin vasta aamulla Kuopion rautatieasemalla. (Muutoin päälläni oli mustat leggingsit, mustat ballerinat, kesän postauksistani tuttu vaalea pitsimekko sekä vaaleanpunainen huppari.) Ehkä juuri meikittömyydestä johtuen miehet tunnistivat biologisen sukupuoleni niin vaivatta. Tilanne nostaa mieleen kysymyksen: voiko läpimenossa tosiaan olla kyse elämästä ja kuolemasta - jopa Suomessa? Oli tuossa miehen viimeisessä lauseessa mukana "huumoria" tai ei, niin tappouhkaukseksi se on luokiteltavissa.

Joka tapauksessa pääsin siis raitiovaunuun, joka prutkutti hitaasti takaisin kotikonnuilleni, missä vainukoiran lailla aloin jäljittää kännykkää. Vähän aikaa tiellä edettyäni ja kännykkää etsittyäni näin muuan miehen nostavan jotain maasta noin 50 metrin päässä. Salamana lähdin juoksemaan miestä kohti, ja siinä se oli miehen kourassa, Samsungini vilkuttamassa merkkivaloaan. Onnekseni mies oli äärettömän ystävällinen ja luovutti juuri poimimansa kännykän minulle heti tilanteeni kerrottuani. Kuka tietää, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi huomannut tuota nostoliikettä. Mies vaikutti niin mukavalta, että olisi saattanut palauttaa kännykän muutenkin selvitettyään sen omistajan, mutta koskaan ei voi olla varma.

Loppujen lopuksi kaikki päättyi siis suhteellisen hyvin. Ostin uuden (yö)bussilipun vuorokautta myöhemmäksi ajankohdaksi, jolloin päädyinkin Kuopioon aikaisin lauantaiaamuna. En ollut arvannut Kuopion rautatieaseman vessassa olevan sininen valo, mutta paremman paikan puutteessa päätin kuitenkin meikata siellä. Hankalan värisestä valosta huolimatta lopputulos oli ihan kelvollinen.

Taaskaan en ottanut conissa juuri kuvia, vain muutaman perinteisen asukuvan. Päälläni oli nyt ensimmäistä kertaa japanilaisesta huutokaupasta voitettu Innocent Worldin Polkadot-mekko, joka osoittautui jopa laadukkaammaksi kuin olin kuvien perusteella luullut. Etenkin nuo pallot ovat ihanaa materiaalia! Asuun hienosti sopivan Sweet-Sweetin päärusetin sain vaatteidenvaihtomiitissä kesäkuun lopussa.

Minä ja ihanan pelottava Meimei. Kuva: Emilia Lahtinen.

Mari-chan, yksi monista mukavista ihmisistä conissa

Yöbussista ja muutenkin liian vähäisestä nukkumisesta johtuen olin conissa ehkä tavallistakin väsyneempi, mutta toivottavasti se ei liian pahasti näkynyt ^^' Niinpä en kuitenkaan jaksanut hirveästi jaksanut keskittyä moniin conin ohjelmiin. Tässäkin conissa - kuten oikeastaan aina aiemminkin - parhaiten mieleen jäivät tapaamiset bloginlukijoiden ja muiden ihanien ihmisten kanssa. Kiitos! Jännittävissä merkeissä alkanut reissu päättyi lopulta hyvin.