sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Into a lesbian club we go...

Yksi vaihtoni toiveista oli tutustua mukaviin japanilaisiin ja saada kavereita, satumaisimmassa tapauksessa jopa seurustelukumppani. Ensimmäinen on toteutunut joissain määrin. Jälkimmäinen ei, eikä varmasti toteudukaan, ellen osoita edes pientä aktiivisuutta - asuntolassa istumallahan ei mitään tapahdu. Niinpä otin suunnaksi yhden Shinjukun LGBT-alueen lesbobaareista, vaikken niin baari-/klubi-ihmisiä olekaan.

Lesbobaariin meno oli ollut tarkoituksena jo syksyllä, mutta ajatus oli jotenkin ajan mittaan kuihtunut. Tällä kertaa meno realisoitui kenties etenkin siitä syystä, että mukaani tuli kaveri (minusta on nimittäin jotenkin pelottavaa mennä klubeihin yksin). Suomalainen opiskelukaverini oli nimittäin tutustuttanut minut erääseen japanilaistyttöön, joka innostui suurestikin, kun ehdotin Diamond Cutterin Women Only -tapahtumaa. Mukaan tulivat myös hänen kaksi kaveriaan, jolloin meistä muodostui neljän tytön ryhmä.


Pasela Resortsissa herkkuja syötyämme ja iloisesti muun muassa Suomesta jutusteltuamme suuntasimme kohti Diamond Cutteria. Jännitys alkoi kasvaa - olisikohan minulla mitään mahdollisuutta päästä sisään väärän sukupuolimerkinnän takia? Joku laittoi joskus kommentin, ettei uskoisi minulla olevan hankaluuksia Japanin lesbobaarien sisäänpääsyssä, ja japanilainen kaverini oli jo edellisenä päivänä soittanut paikkaan tiedustellakseen minun (transhenkilön) sisäänpääsystäni. Hän oli kuulemma saanut hieman ympäripyöreän vastauksen, ja vastaanottajapäädyn melukin oli estänyt kunnollista kommunikaatiota, mutta hän oli kuulemma myös saanut käsityksen, että kunhan näyttää naiselta, ongelmaa ei pitäisi olla.

Niinpä askelsimme kohti portsarinaista. Tilanne meni niin, että automaattisesti kaikki ottivat esiin henkilöllisyystodistuksensa (vaikka hetken jo luulin, ettei moista edes välttämättä tarvitsisi näyttää, kun mielestäni hetkeä aiemmin sisään menneetkään eivät olleet näyttäneet). Yksi kerrallaan seurueemme jäsenet pääsivät läpi portsarin seulasta ja siirtyivät odottamaan sisälle. Viimeisenä olin vuorossa minä, ja jännittyneenä ojensin residenssikorttini naiselle. Hän suuntasi taskulamppunsa siihen, vilkaisi minua, oli hetken hiljaa mietteliään näköisenä ja sanoi lopulta: "Odota hetkinen." Paikalle tuli toinen järjestäjäpuolen henkilö, jolle eteisvahtimestari selitti tilanteen. Paikalle tullut henkilö lähti kysymään asiaa ilmeisesti korkeamman puolen taholta, jolloin portieeri, minä ja japanilainen kaverini jäimme ulos kolmestaan. Portsari oli kyllä mukava - hän sanoi, ettei hänellä itsellään olisi mitään sisäänpääsyäni vastaan ja että hänen mielestään näytin ulospäin ihan naiselta. Hän myös kutsui minua oneesaniksi (naiseen viittaava sana). Näistä sanoista olin tietty iloinen. Kaverini sanoi "Daijoubu desu!" ("Kaikki järjestyy!"), mutta pian aiempi henkilö jo palasikin laittaen käsivartensa japanilaisille tyypilliseen tapaan ristin muotoon kiellon merkiksi - sisäänpääsyä ei myönnetä. Kaverini viittilöi sisällä oleville kavereilleen, että meidän pitääkin lähteä.

Tilanteessa tuntui, kuin suuri kuilu olisi jälleen muodostunut minun ja biologisten naisten välille. Tällaiset tilanteet myös herkästi luovat itsetuntoa heikentäviä "susi lampaan vaatteissa" -mielikuvia, vaikkei sellaisiin olisikaan mitään syytä. Yritin vain nollata tilanteen, vaikka pettymys vähän varjosti mieltäni loppuillan. Päädyimme sitten menemään Shibuyaan johonkin tavalliseen klubiin. Siellä kyllä huomasi, miksei kyseessä ole oikea paikka minulle, sillä minua lähestyivät siellä vain muutamat miehet luoden vähän vaivaannuttavia tilanteita.

Saapa nähdä, yllynkö loppuvaihtoni aikana enää menemään muuhun baariin/klubiin. Kumman vähän minulle sopivia (tai sallittuja...) paikkoja Shinjukun Ni-Choomesta eli LGBT-alueelta tuntuukin löytyvän. Suomessahan transnaiset kuulemani mukaan pääsevät mukaan naisille tarkoitettuihin tapahtumiin. Jätin muuten trans-paperilappuni kokonaan Suomeen, koska ajattelin, ettei siitä suomenkielisenä olisi pienintäkään hyötyä Japanissa. Tuskinpa sen näyttäminen tuossa tilanteessa olisikaan auttanut.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Enjoying Kansai area


Heipä hei! Ehtipä taas pitkä aika vierähtää viime kerrasta. Tuli käytyä viikon matkalla Kansain alueella (Osakassa, Kiotossa ja Narassa) ja muutenkin on ollut sen verran tekemistä, etten ole valitettavasti ehtinyt blogeja päivittää. Enää tasan kolme viikkoa vaihtoa jäljellä, joten sitä yrittää nauttia ja puuhata niin paljon kuin pystyy, keksii ja jaksaa. Tässä kuitenkin (pääosin kuvien muodossa) vähän tunnelmia matkaviikolta.

Klaudia, Don Kihooten maskotti ja minä Osakan Shinsekaissa

Myöhemmin maskotti tuupertui. Vai voiko tätä muka istumiseksi kutsua?

Naapurini Totoro. Eikun siis kampaajani Masuda.

Parin päivän päästä menimme perinnekaupunki Naraan.

Syntymäpaikkani (ei oikeasti).
 
Hyvähän se on mennä silittämään taistelevia peuroja.


Ei päivää ilman makeaa.


Matkan aikana olivat myös ekaa kertaa käytössä uudet silmämeikit (vaikka tuttuun tapaan kuvissa ei ripsariani edes lainkaan huomaa). Sensai 38 -ripsarista eivät kosmetiikkakaupan myyjät olleet kuulleetkaan, joten päädyin ostamaan Viséé-ripsivärin. Senkin mainostetaan lähtevän pois pelkällä lämpimällä vedellä (kuten myös tuon ostamani eyelinerin), joten ajattelin sen sopivan paremmin silmilleni - tosin kyllä sekin alkoi viimeistään loppupäivästä vähän kirveltää. Viime päivinä olen myös ollut huomaavinani pientä epätarkkuutta kaukonäössä, mutta tuskinpa ripsari nyt sentään näköä voi heikentää. Suoraan sanottuna tekisi mieli olla ilman mitään silmämeikkiä (niin kuin nyt suuren osan ajasta olen ollutkin), mutta sitten silmäni näyttävät niin tihruilta ja miesmäisiltä...