Paljon blogissakin mainostamani Josocon on nyt takanapäin, ja minulla on ilo kirjoittaa siitä raporttia, vaikkakin tyypilliseen tapaani viikon jälkijunassa.
Jännitin Josoconia niin paljon, että joka päivä kouluun mennessäni ja valtavaa pihalle pystytettyä "Days to go" -countdown-laskuria katsoessani pienet perhoset lentelivät vatsassa. En hermoillut niinkään kisan lopputulosta kuin paria muuta seikkaa: mitä ihmettä laittaisin päälleni ja miten välttäisin lavalla totaalijäätymisen?
Muutamia päiviä ennen kisaa päätin lopulta käyttää yhtä Japanista ostamistani classic lolita -mekoista. Kyseessä on Mary Magdalene -brändin vaalea mintunvihreä mekko, jonka ostin eräänä päivänä Ikebukuron Closet Childista. Ajattelin, että miksipä mennä lavalle arkimekossa, kun voisi kerrankin olla oikein kunnolla nättinä! Viimeisinä päivinä ennen kisaa oli vielä asuun sopivien asusteiden metsästystä. Tällaiset kenkien ja mekon väriin sopivat koristukset onnistuin löytämään:
Huonosti nukutun yön jälkeen festivaalin sunnutaipäivä sitten koitti, ja puoleltapäivin oli vihdoin aika mennä lavalle. Järjestäjien kanssa käyty tiivis sähköpostien vaihto kulminoitui tähän hetkeen. Olin muun muassa pyynnöstä tiedottanut heille, minkä kappaleen haluaisiin soimaan lavalletuloni taustamusiikiksi. Pitkän pähkäilyn jälkeen olin keksinyt kappaleeksi Kanon Wakeshiman Princess Charlestonin, johon olinkin harvinaisen tyytyväinen. Laulu on ihanan pirteä ja sopii sanoineen kutakuinkin täydellisesti kisan teemaan. Kanon on myös ollut tunnettu lolita-tyylistään, joten siinäkin suhteessa kappalevalinta sopi yhteen asuni kanssa. Musiikin rämähtäessä käyntiin nousin lavalle tekemään lyhyen tervehdysniiauksen ja siirryin taakse riviin odottamaan. Katsojia näytti olevan ainakin yli 100!
Olen hämmästynyt, miten rennon oloisesti selvisin koko tunnin ohjelmasta. Hieman asiaa toki helpotti se, että show'n kaava oli minulle tuttu, sillä finalisteille oli annettu kisan käsikirjoitus etukäteen luettavaksi.
Aluksi oli lyhyt esittäytymisosio, jossa vain lyhyesti kerroin olevani Momo kaukaa Suomesta. Jo tässä vaiheessa kolme kisaajista esitti vapaaehtoisia (ja yleisön rakastamia) erikoisnumeroitaan - kaksi tanssi ja yksi harjoitti kalligrafiaa.
Kisan seuraava osio, talk show, olikin etukäteen ajateltuna ehkä jännittävin. Olin kuumeisesti miettinyt etukäteen, mitä sanoisin lavalla japaniksi, ja olen tosi yllättynyt, miten kommelluksitta se loppujen lopuksi menikään - en takellellut paljoa ja yleisökin tuntui ymmärtävän sanomani. Käsikirjoituksessa oli listattu liuta kysymyksiä (kuten "Mistä kaikki sai alkunsa?", "Huvittavia sattumuksia?", "Perheen ja kaverien reaktiot?", "Meikkaamisen opettelu?", "Tämänpäiväisen asun teema?" jne.), mutta aikarajan puitteissa niistä ehdittiin käsitellä yllättävän harvoja. Talk show oli siis ohi oikeastaan jo ennen kuin ehti alkaakaan. Alla olevassa kuvassa vastailen "asun teema" -kysymykseen kertoen asuni väristä ja vilauttaen korvakoruanikin.
Kolmas osio oli arvauspeli. Siinä jokaisen kisaajan piti esittää määrätty sana eleiden avulla muille finalisteille tarkoituksenaan saada heidät arvaamaan se. Tietysti etukäteen jännitti, sattuisiko omalle kohdalle tuntematon tai vaikeasti esitettävä sana. Turha pelko, sillä sanat olivat helppoja. Omani oli "omena" (jap. ringo), jonka elehdin yksinkertaisesti haukkaamalla kädessä olevastani ilmaomenasta palasen ja osoittamalla sitä sormella. Muiden esittämiä sanoja olivat esimerkiksi "Minni Hiiri", "kissa" ja "kana". Olin vähän yllättynyt tällaisista sanavalinnoista - etukäteen olin varma, että tässä osiossa pitäisi näytellä jonkinlaisia tunnetiloja. Toisaalta olin helpottunut, että selvisin näin helpolla.
Lopuksi yleisölle annettiin äänestyslipukkeet ja kisaajia pyydettiin poseeraamaan lavalla. (Poseerausten jälkeen oli itse asiassa vielä hetken talk show -osiota sillä aikaa kun tulosta laskettiin.)
Nettiäänestyksen ja paikan päällä tapahtuneen äänestyksen yhteistulos oli selvillä tuota pikaa, ja kärkikolmikon nimeäminen aloitettiin kolmanneksi tulleesta - joka satuinkin olemaan minä. Toiseksi tuli ruskeamekkoinen kisaaja, ja aivan ennakko-oletusten mukaisesti voitto meni hänen vieressään istuvalle valkoneuleiselle. Hän oli kerännyt eniten suosiota Twitterissä, teki lavalla upeaa kalligrafiaa, vastaili kysymyksiin hauskasti ja vieläpä näytti oikein kauniilta - ansaittu voitto siis! Voittaja taisi saada palkinnoksi ilmaisen aterian jossain ruokalaketjussa, ja muut finalistit saavat kuulemma jälkeenpäin Onna no ko ni naritai -kirjasen.
Kisa ei pettänyt odotuksiani - siitä tuli juuri sellainen ikimuistoinen kokemus kuin olin toivonutkin. Kiitos vielä hurjasti kaikille minua äänestäneille!
