Two months to go!

NONIIN! Loppuviikosta tuli taas mieleistä postia!

Ensimmäinen transpolikinikka-aikani on nyt selvillä, ja se on 17.1.2013! Enää alle kaksi kuukautta, tarkalleen ottaen 57 päivää! 57 voi näyttää paljolta, mutta se menee varmasti nopeasti hitaasti. Kirjeen mukana tuli jonkinlainen mielialatesti, johon pitäisi vastata ennen käyntiä. Eka käynti ihan varmasti helpottaa oloani paljon, koska saan varmaan jo joitan vastauksia kysymyksiini sekä seuraavien käyntiaikojen päivämääriä. "Vähän" jo jännittää (ja oi kuinka paljon tulen jännittämään siinä odotushuoneessa!), mutta onhan tässä nyt aikaa valmistautua henkisesti.

Kirjeen tulo sai minut taas ajattelemaan prosessia enemmän, kuinkas muuten. Pariksi viikoksi olin saanut asian jo mielessäni taka-alalle ja pystyin keskittymään paremmin arkipäiväisiin juttuihin, mutta nyt monet ajatukset vilistävät taas päässäni ja odotus on lähes sietämätöntä. Aina peiliin katsoessani mietin, miten mieskasvoni mahtavat muuttua prosessin alettua. Välillä jostain tietystä kulmasta katsoessani olen jopa näkevinäni vilauksen tulevaa naisminääni peilikuvassani.

Taas olen myös katsellut Youtubesta transition-videoita, vaikka ne saavat minut ahdistumaan: kun näen prosessin läpikäyneitä, upeiksi naisiksi tulleita ihmisiä, iskee sanoinkuvaamaton malttamattomuus. Tuntuu, että jokainen päivä miehenä menee hukkaan ja on pois naisena olemisesta. Ja kun katson alle 20-vuotiaana hormonit aloittaneiden videoita, iskee kauhea ikäkriisi ja epäusko omiin mahdollisuuksiin, vaikka tiedänkin olevani vielä suht nuori. Olisi hyvä pyrkiä pois kaikenlaisesta perfektionismista, koska siitä ei tässä prosessissa ole kuin haittaa ja ahdistusta. Pitäisi vain tyytyä omaan tilanteeseen, odottaa kaikessa rauhassa ja uskotella, että kyllä kaikki järjestyy hienosti. Mutta kun se on niin vaikeaa.

Pahoittelen, tästä ei ole tarkoitus tulla mitään valitusblogia, mutta suht alakuloiset tunnelmat tässä nyt tällä hetkellä on...

Kokoan pientä listaa prosessin hyvistä ja huonoista puolista (lista varmasti venyy vielä jatkossa):

+ saan naisellisemman ulkonäön (rinnat, pehmeämpi iho, lihakset pienenevät, karvat vaalenevat, muutoksia kasvoissa ym.)
+ hormonien vaikutuksesta pystynen ilmaisemaan tunteitani paremmin
+ laittautumisesta tulee hyväksyttävää
+ yhteiskunta alkaa kohdella minua täysin naisena (toivottavasti)
+ tunnen itseni onnellisemmaksi?
(+ mahdolliset muut leikkaukset jatkossa)

- huonot välit perheen/suvun kanssa?
- tyttöystävän löytäminen vaikeutuu?
- työpaikan saaminen vaikeutuu?
- hormonien terveysriskit
- ääneni ei muutu, joten se saattaa silti paljastaa miehisen alkuperäni (ellen onnistu treenaamisessa)
- en voi saada lapsia perinteisellä tavalla
- jotkut kaverit varmasti hylkäävät (mutta sittenpä eivät olleet oikeita kavereita)

Miinuspuolissa on elämän kannalta tosi isojakin juttuja, mutta toisaalta plussapuolissa on esimerkiksi niinkin oleellinen asia kuin onnellisuus (vaikka naiseksi pääseminen onkin vain yksi osa onnellisuutta). Toisaalta monissa jutuissa on perässä kysymysmerkki, mikä kertoo tulevaisuuden ennalta-arvaamattomuudesta. On vaikea aavistaa, millaista elämäni naisena tulisi käytännössä olemaan.

***

Mainitaan vielä, että eilen tuli pitkästä aikaa ostettua jotain kivaa eBaystä: kaksi peruukkia, molemmat vain noin 9 e/kpl ja ei postikuluja. Tuon olkapäihin ulottuvan väriksi valitsin "Dark Brown" ja lyhyemmän "Light Brown". Halusin välillä kokeilla vähän lyhyempiä peruukkeja.

English summary: I received a letter in which they told me the first date when I will meet my transition doctor: It will be on 17th January which means only 57 days to go! I'm very nervous. I've been watching transition videos on Youtube but somehow, they sadden me a bit. I'm also thinking about the various pros and cons regarding the transition. Yesterday, I bought a few wigs, both shorter than usually.

Transtwenties! (My first fashion show)

Tästä minun on pitänyt kirjoittaa jo kuukausia, mutta aina se on vain jotenkin jäänyt. Kyseessä on toukokuun lopulla Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla pidetty HAMK Wetterhoffin 3. vuosikurssin jalkine- ja vaatesuunnittelijoiden muotinäytös 2012, johon pääsin mukaan uskomattomalla tuurilla. Siitä tulikin yksi vuoden ihanimmista ja muistettavimmista päivistä.

Kaverini lähetti minulle suunnittelijakaverinsa puolesta näytöstä edeltävänä päivänä viestin, jossa hän kysyi, pääsisinkö malliksi muotinäytökseen esittelemään miestransvestiiteille suunniteltua mallistoa. Eräs malli nimittäin oli perunut tulonsa, ja korvaajaa kaivattiin. Arvatkaa innostuinko heti! Minulla piti kuitenkin olla töitä juuri näytöspäivänä, mutta soitto työnantajalle paljasti, että kuin maagisesti työvuoroni olikin peruuntunut!

Mallisto oli Laura Kokon suunnittelema "Transtwenties", jota tapahtuman nettisivuilla kuvaillaan näin:

"Transtwenties on 1920-luvun innoittama naistenvaatemallisto – miehille. Kohderyhmänä ovat Male-to-Female -transvestiitit eli miehet, jotka pukeutuvat naisten vaatteisiin. Mallisto ottaa kantaa pukeutumisen sukupuolirooleihin. Housuihin pukeutuvaa naista paheksuttiin vielä 1920-luvulla, mutta nykyään moinen syrjintä olisi naurettavaa ja perusteetonta. Miksi siis mekkoon pukeutuvaa miestä syrjitään vielä vuonna 2012? Malliston suunnittelija, Laura Kokko, löytää inspiraationsa erilaisuudesta ja häntä kiehtovat erityisesti ns. ”valtaväestöstä” poikkeavat kohderyhmät. Kokon suunnittelutyössä tärkeää on filosofia tai tarina, jonka hän pyrkii kertomaan suunnittelemiensa vaatteiden kautta. Kokko leikittelee mielellään erilaisilla tunnelmilla, ja hänen tuotteissaan onkin usein havaittavissa ripaus huumoria tai dramatiikkaa."

Edeltävänä päivänä soitin vielä suunnittelijalle kysyäkseni lisätietoja. Selvisi esimerkiksi, että mallistoon kuului neljä asua - työasu, arkisempi oloasu, talvitakki ja juhlamekko - joista minä saisin pitää näytöksessä juuri juhlamekkoa! Jihuu! Yöllä sain nukuttua melko hyvin, mikä on yllättävää, kun ottaa huomioon miten paljon yleensä jännitän kaikkea. Oli tosi  jännittävää ajatella, että seuraavana päivänä menisin ensimmäistä kertaa suuren yleisön eteen naiseksi pukeutuneena! Jännitystä lisäsi se, että olin ymmärtänyt muiden mallien olevan jokseenkin kokeneita, jolloin erottuisin helposti joukosta kömpelyydelläni. Aamulla pakkasin sitten kiireesti peruukin, pari kenkäparia ja meikit (joita tosin ei olisi tarvittu) mukaani matkalaukkuun ja suunnistin poikamoodissa aurinkoisessa Helsingissä Vanhalle Ylioppilastalolle, jossa esityksen valmistelujen ja harjoittelun piti alkaa jo puolenpäivän jälkeen.

Saavuin ajoissa paikalle, ja pian eteeni avautui upea sali catwalkeineen. Oli ihmeellistä ajatella, että illalla minäkin sitten kävelisin siellä kaikkien tuijottaessa... Löysin pian Lauran, malliston suunnittelijan, ja hänen kanssaan odottelimme tovin muiden malliemme saapumista. Yhtä lukuun ottamatta he saapuivatkin pian, ja lähdimme käymään lounaspitsalla ennen valmistelujen alkua. Jännitystä helpotti se, että mallistomme mutkin mallit olivat ilmeisesti kaikki tuuraajia, joten en olisi ainoa ensikertalainen lavalla. He olivat vieläpä todella mukavia, ja tutustuin kahteen heistä paremminkin.

Lounaan jälkeen valmistelut alkoivat toden teolla. Pääsimme pian ammattilaisten meikattaviksi, ja meille tehtiin mallistoon sopivat 1920-luvun tyyliset meikit. Meikattavana ollessa tuli kyllä ihanan naisellinen olo, kun tunsi olevansa yksi meikattava tyttö muiden tyttöjen joukossa siinä ahtaassa huoneessa (vaikka tunnelmaa vähän latisti jonkun meikkaajan sanoma "transumeikki"-sana). Meikki oli mielestäni ihan onnistunut varjostuksineen ja 20-lukulaisine huulineen, vaikka ei se täysin kasvojen miehekkyyttä poistanut (jäin miettimään, oliko jopa tarkoituskin, että transvestiittiys näkyi jotenkin meikistäkin). Peruukkiini tehtiin 20-luvun tyylinen kampaus, josta tuli loppujen lopuksi hieno nuttura.

Iltapäivällä pidettiin myös pieni kenraaliharjoitus, josta ei ole sen kummempaa kerrottavaa. On aika siirtyä illan kohokohtaan, itse muotinäytökseen!

Kuva: Tom Höglund

Näin paljon salissa oli katsojia ennen näytöksen alkua, jonkun arvion mukaan jopa 400.

Youtubesta löytyy myös näytöksen video. Meidän mallistomme alkaa kohdasta 9:37, ja minä tulen lavalle sen neljäntenä ja viimeisenä jäsenenä.

Ennen näytöksen alkua jännitys oli tietysti huipussaan. Kun salin puheensorina lakkasi ja juontaja aloitti alkupuheensa, jännitys oli käsin kosketeltava - "Se on menoa nyt!" Pian näytöksen taustamusiikki alkoi soida, ja mallijonon ensimmäinen malli astui parrasvaloihin. Ja minä jännitin kuin hullu. Pikku hiljaa jono edessäni lyheni ja lyheni, ja joka askel toi minua lähemmäksi lavallemenoaukkoa ja tihensi sydämenlynötejäni. Näin mallistotoverieni menevän lavalle ennen minua yksi toisensa perään, ja pitkien sekuntien jälkeen koitti oma vuoroni. Lavallaolosta minulla on aika vähän muistikuvia, koska olin niin jännittynyt. Jälkeenpäin harmittelin, että seisoin olin ensimmäisessä poseerauksessa liian vähän aikaa, ja muutkin poseerauksetkin tein aika vauhdilla. Lähtiessäni kävelemään takaisinpäin catwalkin päästä sain kuitenkin valtavan itseluottamusboostin, kun jostain syystä yleisö antoi minulle huimat suosionosoitukset. Ei voi olla kuin kiitollinen siitä kannustuksen määrästä :). (Videolla ääntä on ilmeisesti hieman editoitu.)

Tässä kuva asustani. Asussa yhdistyy hienosti modernius ja 1920-luku, ja pidinkin siitä aika paljon. Se tosin oli suunniteltu hieman minua kookkaamalle henkilölle, ja vaikka sitä viime hetkillä yritettiinkin vielä muokata kapeammaksi, jäi se silti vähän väljäksi. Valitettavasti tämäntyyppiset kampaukset eivät juuri imartele piirteitäni naisellisessa mielessä, mutta kampaus oli kuitenkin todella hauska kokeilu. Jos totta puhutaan, ei minua varmaankaan kovin naiselliseksi voi tämän kuvan perusteella kuvailla - mielestäni näytän enemmän androgyyniltä.

Tässä vielä pari (huonoa) illalla kotona otettua kuvaa meikistäni ja kampauksestani.

Kaiken kaikkiaan päivä oli aivan mahtava elämys. Tämä on osoitus siitä, miten yhdenkin päivän varoitusajalla jokin unelma saattaa toteutua. Suuri kiitos Lauralle, että pääsin mukaan!

English summary: I got a wonderful opportunity to take part in a fashion show in which I wore a dress that was designed for male-to-female transvestites. I got to taste what a model's life feels like. Professionals did my makeup and hair. Before the show I was really nervous but everything went pretty well and the reaction of the crowd was positive. The day was a great experience!

Pictures for a change

Transpolilta ei ole kuulunut mitään uutta, joten yritän vain saada jotenkin ajan kulumaan. Vaikuttaa siltä, ettei aika ehdi tulla pitkäksi kaikkien näiden koulutöiden keskellä... Kirjoitin muuten japanin aineen tästä aiheesta! Aiheena oli "Unelmani", ja naiseksi tuleminenhan on ehkä suurin unelmani, joten pakkohan siitä oli kirjoittaa. En tiedä, pitääkö opettaja minua nyt jotenkin "henkisesti sairaana", mutta ei sillä ole mitään väliä. Ennen pitkää hän kuitenkin tulisi tästä tietämään.

Nothing new from the transclinic and I'm just trying to pass the time. However, it appears I will be busy because of the loads of school work... By they way, I wrote an essay about this subject! The title was "My dream", and becoming a woman might well be my biggest dream, so of course I had to write about it. I don't know if the teacher now thinks I'm "mentally ill", but I don't care. She would've learned about my case sooner or later in any case, so why not.

Liian pitkään aikaan en ole postannut kunnon asu- ja naamakuvia, joten tässä muutamia kuvia viime viikoilta. Ei mitään kovin uutta, mutta näettepä minkä oloisena olen oleskellut.
It's been a long time since I last posted any decent outfit / face pictures so here are a few photos of how I've been looking recently.

Tältä näytin pari viikkoa sitten, kun Amanda, Tiia ja Katja tulivat luokseni ja Amanda ja Katja taas ihanasti meikkasivat minut!
This is how I looked when Amanda, Tiia and Katja came over and Amanda and Katja did my lovely makeup!

Tällaisena olin maanantaina sen jälkeen, kun olin käynyt kertomassa lääkärille asiani (lääkärissä olin kuitenkin ollut poikana). Näin taas hetken Amandaa, ja kävimme UFF:illa. Samalla reissulla "palkitsin" itseni ostamalla pari kivaa juttua: mustat ballerinat (joissa on rusetti) ja uuden hajuveden (Jeanne Arthes Lover)!
This was the outfit I put on on Monday after I had went to the doctor's (although I met the doctor in boy form). I hanged out with Amanda for a while and we went to UFF. I even "rewarded myself" by buying a few nice things: black ballerinas (with a ribbon) and a new perfume (Jeanne Arthes Lover)!

Nyt kun ostokset tuli puheeksi, pitää myös mainita tänään saapuneet alaripset!
I also have to mention the downer lashes that I received today!

Seuraavana päivänä Katjan luo. Katja lainasi vähän asusteita, ja niiden kanssa tulikin tosi kivoja kuvia.
The next day I went to Katja's place. She lent me a few accessories and I got some lovely pictures wearing them.

Tältä siis näytän vielä poikana. Innolla ja jännityksellä mietin, miten naiselliseksi hormonit pystyisivätkään minut tekemään. Vaikka kovasti tekisi mieli, vielä ei saa iloita - ei ole mitenkään varmaa, pääsenkö koskaan hormoneihin asti, eihän tutkimusprosessi ei ole vielä alkanutkaan. Viime postauksissa olen vaikuttanut itsevarmalta prosessin suhteen, mutta siitä huolimatta pitää pohtia vielä todella tarkasti, olisinko aivan varmasti joka tavalla valmis tähän suureen elämänmuutokseen. Mä niin toivon että olisin. Tällä hetkellä ajatukset vaan tuntuvat olevan yhtä vuoristorataa, kun erilaiset pelot ja epävarmuudet muutoksenjälkeisestä elämästä tulvivat mieleen. Kirjoittelen varmaan piakkoin taas syvällisempää postausta, kun ajatukseni vähän tästä selkiytyvät.


This is how I look still as "a boy". I'm really looking forward to how feminine the hormones could make me! As much as I'd like to, I shouldn't rejoice before I get to know if I'm ever even allowed to start hormones - the examination process hasn't even started yet. Even if I sounded pretty confident in my earlier posts, I still have to consider if I'm really ready for this great change in life. I really hope I was. At the moment it feels like me thoughts are like a rollercoaster, as different fears concerning post-transition life come to my mind. I'm planning on writing a more deep analysis on this again after my thoughs clear up a bit.