On Gender, Love and Christmas

Ei elämää Josoconin jälkeen? Niin voisi helposti ajatella, jos blogini päivitystaukoa pohtii. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Viime aikojen tapahtumat ovat vain soveltuneet paremmin vaihtoblogini puolelle. Tässä kuitenkin pieni tajunnanvirtamainen postaus muutamista pääosiin sukupuoleen liittyvistä aiheista.

Yliopistossa olen siis ollut "poikamoodissa". Jotain lohtua tuo se, että sekin moodi on muuttunut naisellisemmaksi - useimmiten minulla on päällä pinkki Superdry-huppari (tai Harajukusta ostetamani Minni Hiiri -huppari), ja ihan hiljattain ostin sellaisen mustan söpöhkön olkalaukun. Lookkini ei-naisellisemmat osuudet johtuvat mukavuussyistä - (miesten)farkut eivät purista ja kengätkin ovat käytännölliset pitkin kävelyihin (tosin söpömmän takin tarvitsisin). Pari päivää sitten yksi japanilainen mies piti minua eräässä tilanteessa selvästi naisena, vaikka olin edellä mainitussa lookissa ja ilman meikkiä. Tuollaiset tilanteet - joita on sattunut pari aiemminkin - ovat kyllä aina ehdoton päivän piristys. Kunnollakin tietysti olen toisinaan laittautunut (kuten aiemmissa postauksissa on näkynyt), mutta varjopuoliakin olen päässyt kokemaan: jokin Japanista ostetuissa meikinpoistoaineissa on tavallista enemmän ärsyttänyt silmiäni, ja nipin napin mahtuvat korkokengät ovat tehneet varpaistani muhennosta ja olleet mitä todennäköisimmin osasyynä eräänlaisen jalkasilsan syntyyn. Tämäntapaisista syistä "poikamoodi" on tullut kyseeseen useammin. (Vaikka poikamoodini onkin naisellisempi, niin jos vietän siinä liikaa aikaa, alan salakavalasti nähdä peilikuvassani yhä enemmän miehisyyttä ja "unohtaa" että pystyisin halutessani näyttämään kauniimmalta, minkä seurauksena ahdistun. Samaa ilmiötä on tietty Suomessakin, mutta täällä se on tainnut korostua, kun olen laittautunut tavallista harvemmin.)

Olen muuten miettinyt, mitenhän minun kävisi, jos yrittäisin ostaa elokuviin ladies' day -lippua. Tokiossa nimittäin tuntuu (ainakin lähes) joka elokuvateatterissa olevan käytäntö, että keskiviikkoisin naiset pääsevät elokuviin 1100 jenillä, kun normaalilippu on 1800 jeniä ja opiskelijalippu 1500 jeniä - melko suurikin alennus siis. Aluksi mietin, miksihän juuri naisia tällä tavoin kannustetaan käymään elokuvissa, mutta joku ehdotti, että sillä yritettäisiin houkutella kotirouvia teattereihin. Joka tapauksessa haluaisin muiden naisten tapaan hyödyntää tarjousta (koska Japanin leffavalikoima on minulle hyvinkin mieluinen, täysin eri planeetalta kuin Suomessa). Kysysiköhän lipunmyyjä/-tarkastaja henkilötodistustani ja eväisi minulta ladies day -lipun, vai tunnistavaisivatkohan he kysymättäkin minut naiseksi ulkonäköni perusteella? Kynnys ottaa selvää on iso, sillä mahdollisesta kieltävästä vastauksesta aiheutuva syrjinnän tunne olisi pistävä.

Samaa estetyksi tulemista olen pelännyt lesbobaarien suhteen. Shinjukussahan on kuuluisa homo- ja lesbobaarialue, jossa on muutamia (Internetin perusteella) hyviä lesbobaareja. Koska tyttöystävän löytyminen Suomesta on osoittautunut aika lailla mahdottomaksi, olen ajatellut, että minun kannattaisi täällä olla aktiivinen asian suhteen - ja mikäpä olisikaan parempi paikka tavata (trans)naisista kiinnostuneita naisia kuin lesbobaarit. Ne vain ovat kaikki Women Only. Jo lokakuussa kävin kyseisellä alueella vakaana tarkoituksenani mennä johonkin niistä, mutta kun Japanissa matkalla ollut naispuolinen kaverini joutuikin yllättäen perumaan tulemisensa, jäin yksin, enkä enää uskaltanutkaan yrittää sisäänpääsyä peläten tulevani torjutuksi esimerkiksi ääneni perusteella. Sen koommin en ole kyseiselle alueelle mennyt, koska en uskalla mennä yksin, eikä ole minulla täällä ketään naispuolista kaveria, joka voisi tai haluaisi tulla kanssani.

Seurustelu- ja rakkausaiheeseen liittyen täytyy toki velä kommentoida erästä Suomessa vähän aikaa sitten hyväksyttyä lakiuudistusta, johon liittyen olen seurannut tiiviisti uutisia täältä Japanistakin käsin. Upea juttu niin monille suomalaisille, olen iloinen heidän kaikkien puolestaan. Sukupuolineutraali avioliittolaki saattaa joskus liittyä keskeisesti omaankin elämääni: mikäli saisin jossain vaiheessa muutettua virallisen sukupuoleni naiseksi, pystyisin myös menemään naimisiin naisen kanssa, mikä olisi tavattoman mahtavaa. Käytännössä olen kuitenkin ollut paljon kyynisemmällä kannalla. Kaikkialla hoetaan, että "rakkaus voitti" yms., mutta uskokaa tai älkää, itselleni koko rakkaus (perheenjäsenten välistä rakkautta lukuun ottamatta) on ilmiönä edelleen yksi suuri mysteeri. En käsitä, miten ihmiset pystyvät rakastumaan toisiinsa, ja minun on hyvin vaikea kuvitella, että itse joskus kokisin aitoa rakkautta, vaikka se suurimpia unelmiani onkin. Niinpä olen loppujen lopuksi aika skeptinen sen suhteen, että laista kuitenkaan käytännössä olisi minulle henkilökohtaisesti mitään hyötyä.

Asuntolan joulukuusi

Jouluaattokin on huomenna, ja yksinäisyyden tunteeni - vaihtarikavereista huolimatta - vain korostuu. Joulu on nimittäin Japanissa länsimaisen perhejuhlan sijaan parien ja rakastavaisten juhla, jolloin ravintolat täyttyvät heistä. Ei taida olla muuta vaihtoehtoa kuin yrittää unohtaa yksinäisyys joulukakkua syöden ja Joulupukin kuumaa linjaa katsoen. Sen erikoisempaa tekemistä en taida keksiä. Joulupäivänä olisi kuitenkin Harajukun eräässä pannukakkupaikassa ulkomaalaisten lolitojen järjestämä lolitamiitti, joka on ilmeisesti kaikille avoin. Se voisi olla mukava kokemus, jos vain tarkenen mennä sinne täältä ostamissani lolitavaatteissa. Tällä hetkellä olen aika 50-50 osallistumiseni suhteen.

Ostin muuten tällä viikolla jo viidennen (brändi)lolitamekkoni täältä. Vasta yksi, eli Josoconissa käyttämäni Mary Magdalene -mekko, on päässyt näytille blogissa, joten teillä on vielä paljon nähtävää ^___^! Ja tuskin mekkojen osto tähän edes loppuu. Vuonna 2015 ei siis varmaankaan tule olemaan sitä ongelmaa, ettei olisi mitään, mitä laittaa päälle esimerkiksi coneihin.

Mutta nyt on aika toivottaa riemuisaa ja rentouttavaa joulua kaikille teille ihanille lukijoilleni <3!

Finally - Josocon!

Paljon blogissakin mainostamani Josocon on nyt takanapäin, ja minulla on ilo kirjoittaa siitä raporttia, vaikkakin tyypilliseen tapaani viikon jälkijunassa.

Jännitin Josoconia niin paljon, että joka päivä kouluun mennessäni ja valtavaa pihalle pystytettyä "Days to go" -countdown-laskuria katsoessani pienet perhoset lentelivät vatsassa. En hermoillut niinkään kisan lopputulosta kuin paria muuta seikkaa: mitä ihmettä laittaisin päälleni ja miten välttäisin lavalla totaalijäätymisen?

Muutamia päiviä ennen kisaa päätin lopulta käyttää yhtä Japanista ostamistani classic lolita -mekoista. Kyseessä on Mary Magdalene -brändin vaalea mintunvihreä mekko, jonka ostin eräänä päivänä Ikebukuron Closet Childista. Ajattelin, että miksipä mennä lavalle arkimekossa, kun voisi kerrankin olla oikein kunnolla nättinä! Viimeisinä päivinä ennen kisaa oli vielä asuun sopivien asusteiden metsästystä. Tällaiset kenkien ja mekon väriin sopivat koristukset onnistuin löytämään:

Huonosti nukutun yön jälkeen festivaalin sunnutaipäivä sitten koitti, ja puoleltapäivin oli vihdoin aika mennä lavalle. Järjestäjien kanssa käyty tiivis sähköpostien vaihto kulminoitui tähän hetkeen. Olin muun muassa pyynnöstä tiedottanut heille, minkä kappaleen haluaisiin soimaan lavalletuloni taustamusiikiksi. Pitkän pähkäilyn jälkeen olin keksinyt kappaleeksi Kanon Wakeshiman Princess Charlestonin, johon olinkin harvinaisen tyytyväinen. Laulu on ihanan pirteä ja sopii sanoineen kutakuinkin täydellisesti kisan teemaan. Kanon on myös ollut tunnettu lolita-tyylistään, joten siinäkin suhteessa kappalevalinta sopi yhteen asuni kanssa. Musiikin rämähtäessä käyntiin nousin lavalle tekemään lyhyen tervehdysniiauksen ja siirryin taakse riviin odottamaan. Katsojia näytti olevan ainakin yli 100!

Olen hämmästynyt, miten rennon oloisesti selvisin koko tunnin ohjelmasta. Hieman asiaa toki helpotti se, että show'n kaava oli minulle tuttu, sillä finalisteille oli annettu kisan käsikirjoitus etukäteen luettavaksi.

Aluksi oli lyhyt esittäytymisosio, jossa vain lyhyesti kerroin olevani Momo kaukaa Suomesta. Jo tässä vaiheessa kolme kisaajista esitti vapaaehtoisia (ja yleisön rakastamia) erikoisnumeroitaan - kaksi tanssi ja yksi harjoitti kalligrafiaa.

Kisan seuraava osio, talk show, olikin etukäteen ajateltuna ehkä jännittävin. Olin kuumeisesti miettinyt etukäteen, mitä sanoisin lavalla japaniksi, ja olen tosi yllättynyt, miten kommelluksitta se loppujen lopuksi menikään - en takellellut paljoa ja yleisökin tuntui ymmärtävän sanomani. Käsikirjoituksessa oli listattu liuta kysymyksiä (kuten "Mistä kaikki sai alkunsa?", "Huvittavia sattumuksia?", "Perheen ja kaverien reaktiot?", "Meikkaamisen opettelu?", "Tämänpäiväisen asun teema?" jne.), mutta aikarajan puitteissa niistä ehdittiin käsitellä yllättävän harvoja. Talk show oli siis ohi oikeastaan jo ennen kuin ehti alkaakaan. Alla olevassa kuvassa vastailen "asun teema" -kysymykseen kertoen asuni väristä ja vilauttaen korvakoruanikin.

Kolmas osio oli arvauspeli. Siinä jokaisen kisaajan piti esittää määrätty sana eleiden avulla muille finalisteille tarkoituksenaan saada heidät arvaamaan se. Tietysti etukäteen jännitti, sattuisiko omalle kohdalle tuntematon tai vaikeasti esitettävä sana. Turha pelko, sillä sanat olivat helppoja. Omani oli "omena" (jap. ringo), jonka elehdin yksinkertaisesti haukkaamalla kädessä olevastani ilmaomenasta palasen ja osoittamalla sitä sormella. Muiden esittämiä sanoja olivat esimerkiksi "Minni Hiiri", "kissa" ja "kana". Olin vähän yllättynyt tällaisista sanavalinnoista - etukäteen olin varma, että tässä osiossa pitäisi näytellä jonkinlaisia tunnetiloja. Toisaalta olin helpottunut, että selvisin näin helpolla.

Lopuksi yleisölle annettiin äänestyslipukkeet ja kisaajia pyydettiin poseeraamaan lavalla. (Poseerausten jälkeen oli itse asiassa vielä hetken talk show -osiota sillä aikaa kun tulosta laskettiin.)

Nettiäänestyksen ja paikan päällä tapahtuneen äänestyksen yhteistulos oli selvillä tuota pikaa, ja kärkikolmikon nimeäminen aloitettiin kolmanneksi tulleesta - joka satuinkin olemaan minä. Toiseksi tuli ruskeamekkoinen kisaaja, ja aivan ennakko-oletusten mukaisesti voitto meni hänen vieressään istuvalle valkoneuleiselle. Hän oli kerännyt eniten suosiota Twitterissä, teki lavalla upeaa kalligrafiaa, vastaili kysymyksiin hauskasti ja vieläpä näytti oikein kauniilta - ansaittu voitto siis! Voittaja taisi saada palkinnoksi ilmaisen aterian jossain ruokalaketjussa, ja muut finalistit saavat kuulemma jälkeenpäin Onna no ko ni naritai -kirjasen.

Kisa ei pettänyt odotuksiani - siitä tuli juuri sellainen ikimuistoinen kokemus kuin olin toivonutkin. Kiitos vielä hurjasti kaikille minua äänestäneille!

Josocon tomorrow!

Ei varsinaisesti liity postauksen aiheeseen, mutta tältä näytin vähän aikaa sitten ^^'

Josocon-kisa on huomenna ja olen niiin jännittynyt! Lavalla on talk show -osio ja eräänlainen arvuutteluosio, ja molemmissa olisi kiva pystyä puhumaan japania mahdollisimman hyvin. Olen ollut kovin hermostunut jo mennessäni lavalle lolita-muotinäytöksissä, mutta nyt ei riitäkään pelkkä kävely vaan pitää vieläpä pystyä muotoilemaan asioita japaniksi. Pitää vaan yrittää ottaa rennosti. Lolitasta puheen ollen - vaikka harkitsin myös yllä olevan kuvan mekkoa, päädyin valitsemaan huomiseksi asukseni lolitaa. Tulen siis käyttämään yhtä täältä ostamistani neljästä lolitamekosta. Asuni on suht yksinkertainen, mutta olen siihen melko tyytyväinen.

Lisää tunnelmia sitten kisan jälkeen! Äänestää voi vielä hetken aikaa *täällä* (ja oma nimeni on siis モモちゃん), vaikkei tällainen "kerran per päivä" -äänestys kovin järkevältä systeemiltä tunnukaan.

Halloween outfit

Tässä lyhyt Halloween-raportti paljon myöhässä. Yleensä en vietä Halloweenia mitenkään (jätän sen Suomessa oikeastaan täysin noteeraamatta), mutta koska Japanissa ja etenkin Tokiossa Halloweenia vietetään riehakkaasti, päätin itsekin tällä kertaa pukeutua. Lännessä Halloween-asut mielletään kai yleensä jotenkin "pelottaviin teemoihin" liittyviksi, mutta Japanissa tunnutaan olevan enemmän yleisellä naamiais- ja cosplay-linjalla (vaikka pelottavien teemojenkin asuja tietysti näkyy). Niinpä en itsekään ollut mitenkään pelottavassa asussa - päätin nimittäin olla meido (engl. "maid"). Ostin asuni Don Kihootesta (suosittu sekalaista tavaraa myyvä kauppaketju), josta valtaosa japanilaisista tuntuu Halloween-asunsa ostavan. Etenkin Shinjukun ja Shibuyan Don Kihootet olivat koko Halloweenia edeltävän viikon niin tungoksen valtaamia, että niissä liikkuminen oli vaivalloista.

Kuvaus & editointi: Stephen Kirk

Tällaiselta näytin mennessäni yliopiston Todai Global Interaction Friends -ryhmän järjestämiin Halloween-juhliin. Kuva on otettu aivan asuntolani vieressä ja kaikki kuvassa päälläni näkyvä on Japanista ostettu. Lokakuun puolenvälin paikkeilla Shibuya 109:stä ostamani Delyle Noirin takki (johon ihastuin heti sitä sovittaessani) peittää tehokkaasti meidoasuni, mutta aiempana päivänä otetussa sovituskuvassa se näkyy paremmin:
 

Katsoin parhaaksi peittää meikittömän naamani ^^' Yksi napeista kimmahti pois heti otettuani asun ulos pakkauksesta, enkä tässä ollut sitä vielä korjannut. (Kaverini Stephen kuvasi asuani takittomanakin, mutta vian takia kyseiset kuvat eivät ole nyt saatavilla, joten on tyydyttävä tähän huonolaatuiseen)

Lähinnä ruokailuun ja jutusteluun keskittyneessä Halloween-juhlassa oli myös pieni pukukisa. Yllätyksekseni vaihto-oppilaat äänestivät minut peräti kolmannelle sijalle, ja palkinnoksi sain hauskan origamien taittelua opettavan kirjan. Juhlasta positiivisena jäi mieleen etenkin se, miten monet eivät pitivät minua alusta alkaenkin naisena - biologinen sukupuoleni paljastui usein vasta avatessani suuni (mikä toisaalta on myös sääli).

Youtubeen ladattu Shibuyassa kuvattu Halloween-video kuvaa hyvin Tokion Halloweenin mieletöntä tunnelmaa. Ennen Halloween-juhlaani kävin nimittäin täsmälleen samassa paikassa aistimassa tunnelmaa ja näin osan videon asuista itsekin.

Josocon voting - START!

Kuten aiemmin kerroin, päätin pyrkiä Tokion yliopiston Komaba-kampuksen "koulufestivaalin" kilpailuun ("Josocon"), jossa biologisesti miespuoliset opiskelijat kisaavat siitä, kuka on söpöin tyttö. Nyt on alkamaisillaan kisan nettiäänestysvaihe!

Ensin kerron lyhyesti kisaan liittyneistä aiemmista vaiheista. Vähän ensimmäisen Josocon-postaukseni jälkeen minulle ilmoitettiin päivä, jolloin kisan esikarsintahaastattelu pidettäisiin. Sain tietää siitä alle vuorokauden varoitusajalla, joten mikä onni, että olin ehtinyt ostaa sopivan asun (sen vaalean kukkamekon) ajoissa. Jännitin vähän, miten pärjäisin haastattelussa japaniksi, mutta minulle kerrottiin, ettei sitä tarvitse jännittää, kunhan ulkonäkö on kunnossa.

Haastattelu pidettiin lokakuun alkupuolen viikonloppuna Komaban kampuksen kerhotalossa. Muutama järjestäjäpuolen opiskelija asettui istumaan tyhjään luokkahuoneeseen pitkulan pöydän ääreen ja minä istuuduin omani ääreen heitä vastapäätä. Minulta vain kyseltiin tyypillisiä asioita, kuten milloin aloin käyttää naisten vaatteita ja miten usein nykyään käytän niitä. Lievästi jännittyneenä jankkasin japania melko kankeasti, mutta sain kuitenkin asiani ilmaistua. Lopussa yksi järjestäjistä totesi, että luultavasti pääsen läpi karsinnasta, vaikkei muita ollut vielä edes haastateltu - sen verran vaikuttuneita he tuntuivat ulkonäöstäni olevan.

Noin viikon päästä haastattelusta sainkin tiedon, että minut on valittu pääkisaan. Samalla pyydettiin täyttämään informaatiolomake kisan nettisivuja varten sekä ilmoitettiin kuvauspäivä sivuille tulevien kuvien ottamista varten. Kuvaus järjestettiin pari viikkoa sitten lauantaina, mutta sen alkuosa oli vähän harmillinen. Paikalle oli nimittäin saapunut kisan virallinen kuvaaja, mutta jostain syystä hän jäi odottamaan toisen hakijan laittautumisen valmistumista, ja minua kuvaamaan lähetettiin järjestäjäpuolen henkilö, joka kertoi olevansa hieman heikko kuvaamisessa. Kenties tästä syystä nettisivuille päätynyt kokovartalokuva ei ole aivan parhaasta päästä. Kuvaussession lopussa kameramies kuitenkin liittyi onneksi seuraan, ja hänen ansiostaan minusta saatiin sivuille ihan hyvä lähikuva.

Josoconin tämänvuotisille nettisivuille pääsette allaolevaa logoa klikkaamalla! Eteenne aukeaa heti finalistien esittelysivu, ja kunkin finalistin tiedot näette pikkukuvia klikkaamalla.

Josoconin Twitter-versioon puolestaan pääsette *tästä*.

Esittelysivuni tiedot suomennettuina:

Nimi: Momo-chan (モモちゃん)
Jäsen: Helsingin yliopiston humanistinen tiedekunta, 4. vuosi (vaihto-opiskelija)
Ikä: 24
Lähtöisin: Suomi
Harrastukset: Tennis, blogin kirjoittaminen
Erikoistaito: absurdi huumori
Luonne: tyttömäinen, shimeyaka*
Vapaa-ajanviettotavat: Shoppailu, meikkaaminen
Viehättävin osa: Jalat
Lempiruuat: Jäätelö, pikkunaposteltavat, katsudon
Vapaa sana: Hiukset ovat naisen sielu ♡
Twitter: Ei ole
*shimeyaka = hiljainen, rauhallinen, tyyni; vakava, surullinen, murheellinen; naisellinen, hienostunut, hillitty, lempeä, sulava, viehkeä

Henkilökunta on näköjään pistänyt alle oman (hurjasti liioittelevan) kommenttinsa minusta, joka vapaasti suomennettuna kuulostaa pääpiirteissään tältä:

"Henkilökunta on vauhkona! Kaukaa Helsingistä on saapunut SSS-luokan kaunotar, joka saattaa Hollywood-näyttelijättäretkin häpeään ♪ Enkelin hiukset, läpikuultava lumenvalkea iho ja kauniisti kaartuvat hoikat jalat ovat todellakin Pohjolan synnyttämä ihme! Mutta nekin ovat hänen viehätysvoimastaan vain pienen pieni osa ♪"

Kisa koostuu kahdesta osasta, joista toinen on nettiäänestys ja toinen lavalla käytävä kisa 23.11. pidettävässä koulufestivaalissa. Ilmeisesti kuka tahansa saa äänestää, joten kun olette valinneet suosikkinne, voitte äänestää häntä helposti yhdellä klikkauksella täällä:

***ÄÄNESTYKSEEN***

Hurjan söpöjä nuo japanilaiset kilpailijat! Kävipä "Pohjolan tytölle" miten tahansa, unohtumaton kokemus tulee varmasti~

Hyvää äänestysintoa!

Purikura, Episode 2

Eilen oltiin purikurassa Sarin ja Niinan kanssa! Etsimme Shinjukussa pitkään Club Segaa, koska siellä piti olla Dear Studio -niminen purikura, johon halusimme (ja jossa viime purikurapostauksen kuvatkin otettiin). Mutta kun Club Sega vihdoin löytyi, siellä olikin vain yksi purikura ja se oli tällainen Gyza. Mutta ihan kivoja näistäkin kai tuli!

Minä ja Sari ostimme myös söpöt talvikengät, tosin eri värisinä. Pitäisiköhän tehdä joku ostospostaus - en malta nimittäin odottaa, että pääsen esittelemään kaikkia ihanuuksia, joita olen ostanut! (Tai sitten ostokseni näkyvät kuvissa pikku hiljaa, sitä mukaa kun käytän niitä...) Saattaa olla, että saan ostettua täältä kokonaan uuden, söpön arkityylin Suomeen~

Trans in Tokyo

Hei! Ajattelin vähän kertoa, miten minuun transtyttöön on suhtauduttu täällä Tokiossa ensimmäisen vaihtokuukauteni aikana. Suuren osan ajasta olen ollut niin sanotussa poikamoodissa (koska yliopistoon meno laittautuneena on ainakin toistaiseksi tuntunut liian jännittävältä kaiken muun stressin ohella), mutta nätimpänäkin olen päässyt liikkumaan kohtalaisesti.

Ennen vaihtoon tuloani ajattelin, että Japanissa minun olisi helpompi olla kaupungilla oma naisellinen itseni kuin Suomessa. Käsitys myös tuntuu pitävän paikkansa. Eihän Suomessakaan varsinaista hätää ole ollut (muutamaa ikävää tilannetta lukuun ottamatta), mutta Japanissa ulkona liikkuessani minulla tuntuu olevan vieläkin rennompi ja vapautuneempi olo. Vaikka jotkut ovatkin välillä katsoneet pitempään, katseet eivät ole tuntuneet oudoksuvilta tai paheuksuvilta - kuvittelen monen katseista liittyneen ennen kaikkea "eksoottisen" ulkomaalaisen tai ylipäänsä asukokonaisuuden tarkastelemiseen. Mitenhän monen japanilaisen silmä on edes harjaantunut havaitsemaan ulkomaalaisista naisista mahdolliseen transnaiseuteen viittaavia piirteitä? Ehkä joidenkin, mutta voisi myös kuvitella, että esimerkiksi minunlaiseni pitkän tytön nähdessään monet japanilaiset yhdistävät pituuden helpommin länsimaalaisuuteen kuin transnaiseuteen.

Olen myös aika iloinen, että saan tämän puolen vuoden ajan asustaa tällaisessa pukeutumiskulttuurissa. Suomalaisnaisten joukossa hieman aasialais-/japanilaistyyppinen söpö pukeutumiseni (lolita mukaan lukien) tekee minulle välillä itsetietoisen ja joukosta erottuvan olon, mikä on valitettavasti omiaan lisäämään tietynlaista joukkoonkuulumattomuuden tunnetta, jota minulla muutenkin transnaiseuteni takia biologisten naisten joukossa alitajuisesti hieman on. Täällä sen sijaan sulaudun pukeutumiseni puolesta hyvin massaan, kun monilla tytöillä on vastaavantyyppisiä söpöihin mekkoihin/hameisiin, kenkiin ja asusteisiin perustuvia asukokonaisuuksia. Vaikka joukosta erottautumisessa ei mitään vikaa olekaan, yleisesti ottaen transnaiset - minä mukaan lukien - tykkäävät pukeutumisensa puolesta sulautua massaan, koska silloin ihmiset tulevat yleensä kiinnittäneeksi vähemmän huomiota mahdollisiin biologisesta sukupuolesta viestiviin seikkoihin. Ihanaa kun kerrankin pystyy (länsimaalaista ulkonäköä lukuun ottamatta) jossain määrin sulautumaan massaan, vaikka käyttäisi lempimekkoaan!

Yksi asia, mistä olen ollut valtavan ilahtunut, on se, miten ystävällisesti japanilaisten vaatekauppojen myyjät ovat suhtautuneet minuun. Useammankin kerran on käynyt niin, että vaikka olisin ollut koulun jälkeen kiertelemässä kauppoja "poikamoodissa", myyjät ovat hyvinkin herkästi tulleet kysymään, haluaisinko sovittaa vaatteita. En muista, että Suomessa naistenvaatekauppojen myyjät olisivat poikamoodissa ollessani suoraan tulleet kysymään, haluaisinko sovittaa jotain. Jopa eräitä rintaliivejä hetken katsottuani eräs myyjä tuli iloisena kysymään näin! Vaikka joku voisi ajatella taustalla olevan vain myynnin edistämisen, tuntuu kuitenkin ihanalta, että kenties hämäävästä ulkonäöstäni huolimatta monet myyjät pitävät minua biologisten naisten kanssa tasavertaisena, sovitustakin kaipaavana asiakkaana. Toisaalta voi myös miettiä, onko ulkonäköni "poikamoodissakaan" enää kovin poikamainen (mm. hiusten, korvakorujen ja BB-voiteen takia). Varmasti Suomessakin on yhtä mukavia myyjiä, mutta Tokiossa sellaisia tuntuu olevan niin suuri osa.

Kävinpä myös tutustumassa yliopiston LGBT-kerho Topokseen viikko sitten. Olin kuvitellut siellä olevan edes joitain edustajia joka kirjaimesta, mutta kävi ilmi, että kerho koostuukin melkeinpä pelkästään G-ihmisistä - vaikka olisihan siihen oikeastaan pitänyt varautua, sillä Tokion yliopiston opiskelijoista 80% on miehiä. Tapaamani ihmiset olivat oikein mukavia, mutta toki omasta näkökulmastani olisi ollut hauskaa tutustua myös muiden kirjainten edustajiin.

Muuten, asuntoloitsija tuntuu tottuneen nopeasti naisellisempaan ulkonäkööni, sillä nähdesään minut seuraavan kerran laittautuneena hän ei enää nauranut ollenkaan vaan sanoi: "Nyt en enää ylläty!"