Momolife now

Hei kaikk'! Pitkään aikaan en ole postannut mitään kovin tekstipitoista, joten ajattelin tähän väliin kertoilla vähän kuulumisiani erinäisiin asioihin liittyen.

Transsukupuolisuusdiagnoosin saamisesta on jo 5½ kuukautta, melkein puoli vuotta. Aika on kulunut todella nopeasti, mutta hormonipaketit ovat edelleen avaamattomina kaapissa. Iankaikkisiin hormonien alottamiseen liittyviin ongelmiini ei edelleenkään ole löytynyt tyydyttäviä ratkaisuja - negatiiviset puolet ovat edelleen liian kitkeriä nieltäviksi. Luotan vain siihen, että ajan kuluminen selkeyttää suuntani itsestään. Tällä hetkellä kuitenkin vaikuttaisi vähän siltä, että en aloittaisi prosessia ennen kuin olisi aivan pakko, eli tilanteessa, jossa muuta vaihtoehtoa ei enää olisi.

Hiukset ovat kasvaneet mukavasti. Aloitin kolmannen biotiinikuurin pari viikkoa sitten, jotta kasvuun tulisi taas vähän vauhtia. Noin sentin kuukaudessa nämä tuntuvat kasvavan, eikä biotiini kasvua kyllä kovin paljoa lisää. Joidenkin mielestä lyhyempi pituus sopisi minulle paremmin, mutta haaveenani ovat silti pitkät hiukset. Uskon, että niistä saisi kuitenkin tehtyä minulle sopivia kampauksia.

En tiedä kuvittelenko vain, mutta minusta laserkarvanpoistolla ylähuulen ja leuan alueelta ei ole ollut paljoakaan vaikutusta tähän mennessä. Laskeskelin, että ennen lähtöäni Japaniin vaihtoon ehdin käydä laserissa enää vain noin kolme kertaa, jolloin olisin käynyt siinä yhteensä kuudesti (laser-käyntien välissä tulee nimittäin olla aina vähintään kuusi viikkoa, ja kesällä toimenpiteitä ei voi tehdä rusketuksen takia). Hyvä lopputulos vaatii yleensä yli 10 kertaa. Olen kuullut monissa kuvissani havaittaneen pientä sängen varjoa meikin alta (vaikka olenkin sheivannut), ja kun oikein tarkkaan katsoo, niin tottahan se on - jopa tämän postauksen alemmassa kuvassa sängen voi vähänlaisesti nähdä. Niinpä ostin Make Up Storelta hyvin runsaspigmenttisen peitevärin, joka vaikuttaa peittävän sängen varjoa hieman entistä paremmin, mutta ei sekään valitettavasti ihan 100%:sti.

Samaa tahtia lasereiden kanssa käyskentelen myös ääniterapeutilla. Terapeutti totesi, ettei koulutuksen puutteesta johtuen välttämättä tunne parhaita metodeja transihmisten ääniharjoitteluun, mutta ihan kelpo sessioita nämä kaksi ensimmäistä ovat olleet. Tavoitteena olisi saada tänne blogiinkin mahdollisimman pian ääninäytteitä, jotka kuulostaisivat vaikkapa ainakin 80%:sti naisen ääneltä. Nyt vain pitäisi joka päivä jaksaa harjoitella vähintään 5-15 min.

Arjessa olen ollut naisen näköisenä vaihtelevasti. Viime vuoden loppupuolella ja tämän vuoden alussa olin hieman alakuloinen ja välillä melkein luovuttanutkin ulkonäköni suhteen, ja tuntui, etten ilman hormoneja voisi enää kovinkaan helposti tulla pidetyksi naisena - varsinkaan, kun pikku hiljaa vanhenen ja piirteeni menevät luonnonlakien mukaisesti ehkä vieläkin miehekkäämpään suuntaan. Helmikuun aikana olen kuitenkin saanut taas hyvin lisää itseluottamusta, ja viime aikoina olen ollut entistä enemmän arkena ulkoisestikin naisen näköisenä - lukuun ottamatta käyntejä yliopistolla, jossa olen auttamattomasti ajautunut niin pahaan poikamoodikierteeseen, ettei siitä helposti pois pääse. Pikku hiljaa alan harjoitella myös naisääntäni tositilanteissa, kuten kaupan kassalla asioidessa. On muuten yllättävän vaikeaa saada suusta ulos oikeanlainen ääni, kun sanoo jonkin yksittäisen lyhyen sanan, kuten "moi" tai "kiitos". Pitempi lausahdus tuntuu jollain tapaa helpommalta, koska pitemmän puheen aikana äänen saa jossain määrin korjattua ja viritettyä oikeanlaiseksi.

Toisin kuin tuossa syksyllä, nyt ei pitkiin aikoihin ole ollut perheen kanssa nihkeitä tilanteita. Johtunee tietty siitä, ettei transprosessijutuista ole puhuttu varmaan viiteen kuukauteen. Välillä äidiltä vain tulee toive hiuksien lyhentämisestä, mutta ei kovinkaan tiukkaan sävyyn.

Lopuksi mainitsen, että transasioihin liittyvää kandidaatintutkielmaakin on kirjoiteltu. Lopulliseksi aiheekseni muodostui Hourou Musuko -mangan (engl. Wandering Son) transihmisten representaatio, eli tutkailen, miten manga heijastelee tosielämän transihmisten elämää ja ongelmia Japanissa. Reilut kaksi viikkoa on vielä aikaa kirjoittaa, ja vaaditun merkki- ja sivumäärän suhteen vaikuttaisin olevan aika loppusuoralla. Mielestäni laatu ei kuitenkaan todellakaan päätä huimaa, joten todennäköisesti en tule laittamaan raapustustani näkyviin tänne blogiin ^^'.

Hyvää viikonloppua, lukijat!

Bought some useful thingies!

Heipä taas!

Vihaan pakkasta, joten oli aivan pakko käydä ostamassa talvitakki Vero Modasta. Tähänastiset talvitakkini (lolitatalvitakkia lukuun ottamatta) olivat aina olleet "poikamoodia", mutta tulipa sekin kirous vihdoin rikottua. Syntyi aika ruskea-musta asukokonaisuus, mutta toivon mukaan ruskea sopii minulle. Ei tämä ihan lempitakkini ole, mutta koska tarvitsin kylmään sopivan takin heti ilman odottelua, piti tyytyä Suomen valikoimiin. Innostuin shoppaamaan vähän muutakin: kuvien kengät (New Yorker) ja leggingsit (Gina Tricot) ovat myös samana päivänä ostettuja.


Lisäksi ostin tällaisen HerStylerin suoristajan. Yllä olevissa kuvissa näkyy vielä vähän rippeitä kiharoista, joita myyjä teki sillä hiuksiini. Alun perin ne olivat niin upeat että sinetöivät ostopäätökseni. Vielä on kyllä paljon opettelemista, ennen kuin saan itse tehtyä yhtä näyttäviä kiharoita. Kaupanpäällisenä sain 5 ilmaista HerStyler-kampauskäyntiä, ja suunnittelenkin jo innolla, milloin käytän ne!

Ja tänään saapuivat nämä!

Heti näitä kokeiltuani tajusin, miten paljon paremmat nämä ovatkaan vanhoihin tisseihini verrattuna. Toisin kuin vanhat, nämä tuntuvat aidoilta, painavat aitojen verran ja ovat aidomman muotoiset. Mahtavaa, etteivät nämä hiosta ja kutita vaan tuntuvat mukavilta ja vaikuttavat jopa mukautuvan ruumiinlämpöön. Olin aluksi vähän skeptinen näiden pysymisestä paikallaan, mutta kumman hyvin ne kaarituellisilla liiveillä tuntuvat pysyvän, vaikkakin yläosaan saattaa jäädä pieni rako. Tietty omat luonnolliset tissit olisivat suotavammat, mutta nykyisessä tilanteessani pitää vain tyytyä korvikkeisiin. Alla pari vertailukuvaa vanhoista ja uusista.

Vanhat tissit (= kolme paria silikonirintsikoita päällekkäin) vs. uudet tissit

Fanplusfriendin classic lolita -mekkoa vielä odottelen postista, jostain syystä se nyt antaa odotuttaa itseään...

Osallistuin muuten hiljattain Pokerlistingin haastatteluun, jossa kyseltiin mielipidettä HLBT-pokeriturnauksista. Kiinnostuneet voivat lukea koko artikkelin tästä.

Nyt ei muuta, mutta palailen piakkoin! Kunhan ehdin, tarkoitus olisi myös kirjoittaa vähän pidempi teksti nykyisistä mietteistäni trans-asiaan liittyen.

Viikko sitten tuli taas ikää lisää... tämän ihanan kortin sain Ennulta <3

Wintery hair show!

Hei kaikki! Tosi harmillista, että postaustauot ovat viime aikoina venähtäneet näin pitkiksi... Ei vaan ole ollut mitään todella kirjoittamisen arvoista. Mutta antakaas kun kerron missä sain olla mukana ennen joulua!

Hiusalaa opiskelevan kaverini Jessican koulun joulunäytöksessä! Pääsin Jessican meikattavaksi ja "kammattavaksi", ja tulos näkyy alla. Minusta Jessica teki upeaa työtä c: Oli mahtavaa saada kokeilla vaihteeksi näin erilaista hius- ja meikkityyliä. Kampauksen ja meikin tekemiseen taisi kulua noin kolme tuntia. Olin aika yllättynyt, että hiuksistani saa jo nyt näinkin massiivisen kampauksen! Näytöksen teemana oli talvi, joten alun perin ideana oli tehdä minusta eräänlainen "lumikuningatar", mutta lopulta päädyimme tällaiseen nukkemaisempaan versioon. Kuten näkyy, tämä valkoinen simppeli mekkoni sai nyt käyttöä, kun totesimme sen sopivan näytöksen tarpeisiin. Yksinkertainen mekko tuo paremmin esille kampausta (ja meikkiä). Minut oli laitettu aloittamaan koko näytös, mikä toi hieman lisäjännitystä, mutta kävely taisi mennä kuitenkin ihan kelvollisesti. Catwalkilla kävellessäni taustalla soi Game of Thronesin opening-musiikki (jota en tosin itse olisi tunnistanut, koska en ole katsonut sarjaa).

Kaikista kuvista kiitokset kuvaaja Jari Miettiselle.

Tosi hauska kokemus, oli ilo olla mukana!

En taida tästä erillistä postausta tehdä, joten mainitsen vaan tässä samalla, että olin uudenvuoden aikaan pari viikkoa Japanissa (Tokiossa). Matkasin loistoseurassa, Sarin ja hänen kämppiksensä kanssa. Alun perin matkani yhtenä päätarkoituksena oli vierailla Shinjukun lukuisissa transgender-klubeissa ja päästä jopa juttelemaan joidenkin japanilaisten transihmisten kanssa, mutta loppujen lopuksi en tullutkaan menneeksi klubeihin, kun mielikuvani niiden sulkeutuneisuudesta ja kalliista hintatasosta vei voiton. Sen sijaan söin vain kaikkea hyvää, kävin mielenkiintoisissa paikoissa (kohokohtana Takao-vuori) - ja tottahan toki shoppailin. 29 mangan ohella ostin muun muassa Closet Childistä Emily Temple Cuten mekon, joka varmasti pääsee esille tulevissa postauksissa. Koko matka meni kuitenkin valitettavasti poikamoodissa. Päätin olla ottamatta Suomesta mukaan naistenvaatteita, koska ne olisivat tuoneet matkalaukkuun niin paljon lisäpainoa, etteivät kaikki ostokseni olisi tosiaankaan mahtuneet sinne matkan lopussa. (Lisäksi perheeni oli luonani kun pakkasin, joten olisi ollut vähän ongelmallista saada vaatteita laukkuun heidän huomaamattaan...) Joka tapauksessa matka oli oikein onnistunut. Kuviakin olisi, mutta ne lienevät sen verran tavanomaisia, että tuskinpa niitä olisi kovin mielekästä tänne laittaa.

Ostin myös juuri Fanplusfriendistä uuden classic lolita -mekon ja innolla odottelen sitä! Jos se tulee ajoissa perille ja on kaikin puolin sopiva, saatan käyttää sitä jopa Helloconissa.

The Phoniatrist

Vaikka prosessini etenee tällä hetkellä jähmeästi (lähes minimaalisesti), jotain kuitenkin tapahtuu. Jospa sitä saisi edes äänipuolta vähän edistettyä! Viime perjantaina oli vuorossa foniatrikäynti, joka osoittautui mielenkiintoiseksi.

Pakko sanoa, että minulle osunut foniatri oli aivan mielettömän mukava herra! Hän suhtautui koko trans-asiaan mahtava pilke silmäkulmassa, eikä täten kummallekaan osapuolelle tullut ollenkaan vaivaantunut olo. Varmaan mukavimpia lääkärishenkilöitä joiden kanssa olen asioinut. En tiennyt yhtään mitä ja miten hän asioita tutkisi, joten yllätyin, kun hän kaivoi esiin Peppi-kirjan, jota hän pyysi minua lukemaan pätkän. Olipa yllättävä tilanne (toi mieleen ekaluokan), mutta yritin kuitenkin lukea ihan normaalilla äänellä, sujuvasti ja selkeästi. Tämä jälkeen hän pyysi minua lukemaan myös oikein kovalla ja hyvin hiljaisella äänellä. Näiden jälkeen piti huutaa huudahdus sekä tehdä eräänlaisia "ääniliukuja" alhaalta ylös ja päinvastoin. Vähän väliä foniatri kopautteli äänirautaansa ja hymisi, ilmeisesti selvittääkseen äänenkorkeuksiani. Lopputuomio oli (muistaakseni) se, että ääneni on "ylä-A:n ja ylä-G:n välillä" eli kuulemma aika tyypillinen miehen ääni.

Seuraava osio oli jännittävä. Menimme huoneeseen, jossa oli jonkinlainen näyttöpääte. Foniatri pyysi minua menemään istumaan eräänlaiseen mäkihyppääjämäiseen etukenoon asentoon ja työntämään kielen ulos. Näin tehtyäni hän ujutti pienen kameran syvemmälle suuontelooni kuvatakseen äänihuuliani, samalla kun käskystä päästelin lähes hullunkurisia äännähdyksiä. Näin saatiin noin puolen minuutin pituisia videoita äänihuulteni liikkeistä, joita sitten näyttöpäätteeltä tarkasteltiin. Oli mielenkiintoista nähdä omat äänihuulet tosi tarkasti siitä ruudulta! Valitettavasti minulla ei nyt ole näyttää teille kuvaa niistä, mutta ilokseni ne olivat ihan kunnossa. Olinhan etinyt jo pelätä, että ne olisivat jotenkin vaurioituneet, koska en pysty esimerkiksi tekemään tietynlaisia korkeampia ääniä, joita nuorempana muistan pystyneeni tekemään. Joskus olen miettinyt myös ääneni "narinaa" ja eräänlaista monotonisuutta, mutta foniatri ei ainakaan maininnut näistä mitään sanallakaan. Oli positiivista kuulla, että foniatrin mukaan äänihuuleni ovat ehkä hieman sirommat kuin miehillä yleensä - ei varsin paljon mutta edes vähän kuitenkin. Hän myös suositteli olemaan menemättä mihinkään äänihuulileikkaukseen, koska niiden tulokset ovat hyvinkin epävarmoja. Joo, eipä ole aikomustakaan mennä sellaisiin.

Tämä foniatrikäynti oli vain kertaluontoinen kokemus, mutta hän varasi minulle ajan ääniterapeutille, jonka luona käynkin sitten useammin. Oli rohkaisevaa kuulla, että foniatrin mielestä minulla on hyväkin lähtökohdat oppia naisellisempi ääni ja puhetapa. Hän sanoi, että musikaalisesta taustastani (haitarinsoitosta) on varmasti hyötyä, sillä harjoittelussa tarvitaan sävelkorvaa. Ensimmäinen ääniterapeuttikäynti on kuulemma vasta muutaman kuukauden kuluttua, mutta kyllähän tässä odottelee.

Ihan vähänlaisesti olen jo harjoitellut itsekseni naisellisempaa ääntä ja nauhottanut sitä tietokoneella, mutta ne ovat niin alkeellisia yritelmiä, että tuskin kehtaan niitä näyttää. Todennäköisesti jatkossa saan nauhoitettua parempia, ja jos haluatte, voin laittaa niitä kuulosteltavaksi tänne blogiinkin! ^^

***

P.S. Joku mainitsi asiasta jo viime postauksen kommenteissa, joten ilmoitetaan se nyt virallisestikin: pääsin puoleksi vuodeksi (6 kk) vaihtoon Tokion yliopistoon (10/2014 - 03/2015)!

Modeling at Taidekuja

Tekijä: eräs anonyymi ninja

Viime sunnuntaina olin Glorialla Taidekuja-nimisessä tapahtumassa. Haltijakäpälä oli pyytänyt minua malliksi croquis-työpajaan, johon meninkin yhdessä kivoimmista loliasuistani, nimittäin tässä. Työpajassa minun tuli vain seisoa liikahtamatta 5 minuuttia jalustalla (ilman kenkiä), sen jälkeen istua 3 minuuttia ja lopuksi vielä seisoa 2 minuuttia (kengät jalassa, mikä oli yllättävän vaikeaa, koska penkkimäinen alusta oli niin puffuinen että koroilla seisominen vaati keskittymistä!) samalla kun minua ympäröinyt taitavien piirtäjien joukko luonnosteli kiireesti hahmoani paprulle. Alla olevat upeat piirrokset ovat Pihlajattaren ja erään anonyymin ninjan (kerro jos haluat itsestäsi tarkemman nimimerkin!) käsialaa. Taidekujan myyjien antiin tutustuminen jäi päivän kiireisen aikataulun takia vähäiseksi, mutta mieleen jäi hienoja juttuja - etenkin erään myyjän Pokémon-pienoismallit!

Last Sunday I attended an event called Taidekuja ("Artist Alley"). Haltijakäpälä had asked me to model there at a croquis workshop, and I went there dressed up as gorgeously as I could. Thus, this was my outfit. My modeling consisted of three phases, timed 5, 3 and 2 minutes, during which I was either in a standing or a sitting position. Within those strict time limits, all around me a group of talented artists were sketching my figure on their sheets. The drawings below are made by Pihlajatar and a certain anonymous ninja.

Tekijä: Pihlajatar

Tekijä: Pihlajatar

Tekijä: Pihlajatar

Tekijä: eräs anonyymi ninja

Malleilun jälkeen menin suoraa päätä Annantalolle Japani-päivään, missä parasta antia oli Miika Pölkin zen-luento. Valokuvia ei päivästä juuri ole, mutta onpa edes yksi... ja sekin kotoa :D!
After the modeling I went straight to an event called Japani-päivä at Annantalo where I most enjoyed Miika Pölkki's lecture about zen. I only have one picture from that day but I guess it's better than nothing :D

 



Calm Mind?

Kuukauden hiljaisuuden jälkeen olen kyllä päivityksen velkaa. Tavattoman pitkästä postaustauosta huolimatta mitään kovin dramaattista ei ole tapahtunut, mutta kerronpa mitä kaikkea nyt kuuluu.

Viime postaus päättyi kimuranttiin tilanteeseen sukusolujen pakastuksen suhteen. Suunnitelmissani oli mennä heti lokakuun alussa pakastuksesta vastaavan hedelmöitysklinikan lääkärille juttelemaan ongelmastani ja kysyäkseni mahdollisen toisen vaihtoehdon, kivesbiopsian, järkevyydestä. Mutta koska olen sisimmältäni todella pihi, suunnitelma jotenkin tyssäsi siihen, että lääkärikäynti olisi tullut maksamaan vähinään 50 e. Lähetin myös sähköpostia eräälle seksuaalineuvojalle, mutta koska vastausta ei kuulunut, koko pakastusjuttu jäi ihan taka-alalle. Kuivui kasaan. Minulle usein ehdotettu omakohtainen itsetyydytyksen harjoittelukin tuntuu edelleen mahdottoman vastenmieliseltä, etenkin kun aivoni ovat 100% sitä mieltä, että se ei tule onnistumaan, ja kun siihen ei ole pienintäkään mielenkiintoa.

Syys-lokakuun aikana myös yliopiston kolmas vuosi on osoittanut haastavuutensa. Aivan liian löysäksi muodostuneeseen kakkosvuoteen verrattuna tekemistä on nyt aivan hurjasti, eikä aika tahdo mitenkään riittää kaikkeen. Japanin kielen opiskelun ja kymmen- ja taas kymmensivuisten akateemisten artikkelien lukemisten lisäksi nyt on pitänyt myös tosissaan alkaa miettiä maaliskuuhun mennessä kirjoitettavan kandidaatintutkielman aihetta. Sen suhteen olen onneksi saanut edes pienen kipinän: ajattelin jollain tapaa tutkia Japanin trans-ihmisiä ja heidän ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Japanissa on esimerkiksi länsimaisten "transvestiitti"- ja "transsukupuolinen"-kategorioiden lisäksi paljon omaperäisiä trans-kategoroita, kuten ニューハーフ ("New half") ja 男の娘 ("Otoko no ko"), joita voisi olla mielenkiintoista tutkia jotenkin. Alkuperäisenä ideana oli jopa tutkia, miten trans-ihmisiä kuvataan eri animesarjoissa, onko heidän kuvaamisensa muuttunut vuosien aikana, ja mitä trans-ihmisten näyttäminen ja tietynlainen kuvaaminen animessa kertoo yhteiskunnan ja animeteollisuuden asenteista. Tai jotain sensuuntaista. Saattaa kuulostaa ei-vakavastiotettavalta aiheelta, mutta kyllä tämänlaista tutkimusta nykyään tehdään, esim. eräs Cambridgen yliopiston tutkimus tutkii naishahmojen kuvaamista tietyissä anime- ja mangasarjoissa. Ties vaikka tosiaan päätyisin tähän animeaiheeseen. (Jos jollain on joku hyvä idea tähän aihevalintaan liittyen, saa mielellään kertoa!)

Lisäksi olen hakemassa Japaniin yliopistovaihtoon lukuvuodeksi 2014-2015. Myös hakemisprosessi on aiheuttanut paljon stressiä miettimisineen, opintosuunnitelmien laatimisineen ja motivaatiokirjeineen. Onneksi hakuaika päättyy pian, ja sitten vain toivotaan parasta.

Kaikki koulumaailman stressitekijät ovat vaikuttaneet paljon ajatuksiini ja ajankäyttööni. Olen alkanut miettiä, mikä arjessani on tällä hetkellä oikeasti tärkeää. Voisin kamppailla sukupuoliristiriidan kanssa päivästä toiseen ja sen varjolla jättää koulujutut hunningolle, jolloin todennäköisesti joutuisin syöksykierteeseen opinnoissa. Vaihtoehtoisesti voisin keskittyä kouluun, jotta saisin opinnot suoritettua kunnialla. Kuin huomaamatta kallistuin jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Sekä trans-asia että koulujutut aiheuttavat minulle stressiä, joten toinen oli karsittava (ainakin väliaikaisesti) pois mielestä. Tämä ei tuntunut tietoisesti tehdyltä päätökseltä, se vain tapahtui - mieleni ei olisi yksinkertaisesti kestänyt suurta sukupuoliahdistusta ja suurta kouluahdistusta samaan aikaan, joten kuin luonnollisena reaktiona toinen työntyi sivuun. Olen ollut jopa yllättynyt, miten vähän olen miettinyt sukupuoliasioita viime viikkoina. Voisi sanoa, että koulustressiä lukuun ottamatta mieleni on ollut hyvinkin tyyni. Toisaalta tämäntapaisia "kausia" on ollut ennekin, joten lienevätköhän tuntemukset mihinkään oikeasti kadonneet. Toisaalta voi myös miettiä, onko trans-identiteettini sittenkään riittävän pysyvä, jos saan näin "helposti", ilman sen suurempaa ahdistumista, sivuutettua asian elämästäni (ainakin suurimmilta osin) jopa viikoiksi.

Lopetin myös naisena olemisen koulussa jo viikkoja sitten, valitettavasti. Tulin huomanneeksi, että aamulla laittautuminen (ja illalla sen poistaminen) vei liikaa aikaa. Kun nukkumanmenoaikani tuppaavat muutenkin lipsahtamaan hyvin myöhäiseen, en vain jaksanut enää herätä aamulla yli tuntia tavallista aiemmin - tai sitten halusin käyttää sen aamutunnin koulujuttujen tekemiseen. Ulkonäkö ei yksinkertaisesti enää tuntunut niin tärkeältä asialta kouluarjessa, että pystyisin panostamaan siihen opiskelun kustannuksella. Minullahan on selkeä periaate, että laittaudun joko kunnolla tai en ollenkaan. Jos laittaisin esimerkiksi vain pari naistenvaatetta enkä meikkaisi yms., näyttäisin todistetusti aika kummalliselta (varmaan muistatte sen hiljattaisen sovituskoppikuvan). Niinpä olen taas kokonaan "poikamoodissa", lukuun ottamatta hiuspinniä ja korvakoruja, jotka tuovat kuitenkin sopivasti naisellisuutta poikamoodiinkin. Jos aloittaisin hormonit, vähempikin laittautuminen riittäisi, kun naiseus alkaisi todennäköisesti käydä ilmi ulkonäöstä jo muutenkin.

Pääasian koulussa pitäisi kai olla opetuksen imeminen päähän, ja huomasin että naisena ollessa sekin vaikeutui. Vaikka opettajat olivat jo (kai) tottuneet ulkonäkööni, ja kaveritkin olivat asian suhteen erittäin positiivisia, luennoilla oli silti jotenkin todella itsetietoinen olo. Alkoi jotenkin kontrolloida ja tarkkailla omaa käyttäytymistään ja olemistaan niin paljon, että luennoilla harvoin pystyi keskittymään täysipainoisesti opetukseen. En myöskään etukäteen olisi uskonut, että pienet fyysiset häiriötekijät, kuten mm. hiostavien (teko)tissien alituinen kutiaminen ja ripsivärin kirveleminen (epäilen etteivät silmäni tosiaan tykkää mistään ripsarista...), voisivat muodostua niin suureksi rasitteeksi. Nämäkin syyt omalta osaltaan vaikuttivat päätökseeni siirtyä toistaiseksi takaisin poikamoodiin.

Kaikesta huolimatta en ole mitenkään radikaalisti muuttunut - tykkään edelleen lolitasta (vaikka ehdinkin loleilemaan nykyään tosi harvoin) enkä ole poissulkenut prosessin alkamisen mahdollisuutta. Yhteen sanaan tiivistettynä koulu (=yliopisto) vain on vienyt huomioni viime aikoina täysin muihin asioihin. Toinen tiivistävä sana olisi Pokémon - olen pelannut Pokémon X:ää nyt melkein 100 tuntia kahden viikon takaisesta lauantaista lähtien, eikä loppua pelaamiselle näy. Koulu ja Pokémon luonnehtivatkin lähes täydellisesti tämänhetkistä arkeani. Tarkoitus oli myös mennä Messukeskukseen kauneus- ja muotimessuille pari viikkoa sitten, mutta nämä kaksi asiaa pitivät huolen siitä, etten tullut menneeksi, vaikka olin sitä kauan suunnitellut. Harmi, sillä siellä olisi ilmeisesti ollut mahdollista saada jokin ihana pikakampaus...

Tässä kai oleellisimmat kuulumiset. Kuten tekstistä voinee päätellä, minulta ei ehkä ihan lähiaikoina kannata odottaa kovin runsaslukuisia postauksia, mutta toki aina silloin tällöin!

Otsikko muuten on viittaus sekä tekstin sisältöön että erääseen Pokémon-hyökkäykseen ;)

The start is near... yet so far

Prosessin alku on periaatteessa tosi lähellä. Viime viikkoina postiluukustani ovat tipahtaneet lähetteet niin foniatrille kuin laser-epilaatioon. Marraskuun lopun foniatrikäynnillä aletaan siis harjoituttaa ääntäni naisellisemmaksi ja joulukuun alussa "partakarvoistani" taas osa poistuu pysyvästi (tästä lähtien vihdoin veloituksetta diagnoosin ansiosta!). Nimenmuutoslähete on voimassa koko ajan, joten voin muuttaa nimeni naisen nimeksi milloin tahansa. Itse hormoneista ei kuulunut mitään moneen viikkoon, joten otin itse yhteyttä asianomaisiin tämän viikon alussa ja sainkin reseptin heti seuraavana päivänä. Eilen kävin ostamassa hormonit, joten nyt minulla on kaikki tarvittava prosessin menestyksekkääseen aloittamiseen.

Mikä siis enää on esteenä? Vanhempien vastustuksesta ja hormonien terveysriskien ajattelusta koen päässeeni jotenkin yli, mutta on vielä yksi tärkeä asia, joka on muodostunut lähes ylitsepääsemättömän vaikeaksi - nimittäin sukusolujen pakastus (eli siittiöiden tallettaminen lapsensaantia varten). Kuten olen aiemminkin maininnut, minulla on ollut haaveena vielä joskus saada oma biologinen lapsi (tai useampia), ja kun se ei kerran synnyttämällä onnistu, tämä on minun kohdallani ainoa tapa. Ennen pakastusta en siis voi aloittaa prosessia, koska solujen laatu voi laskea nopeastikin hormonien aloittamisen jälkeen.

Pahoittelen jos tämä kuulostaa hiukan henkilökohtaiselta, mutta... ongelmana on, että noiden solujen kehosta ulos saaminen on minulle äärettömän vaikeaa. Kuullessani ensi kertaa solujen pakastuksesta pidin itsestäänselvänä, että niillä on laitteet ja keinot, joilla solut otetaan ammattimaisesti talteen. Kun keväällä otin yhteyttä pakastuksesta vastaavaan hedelmöitysklinikkaan, karu totuus selvisi: asiakkaan pitää saada solut itse ulos itsestään. Minäpä en sellaiseen ole koskaan pystynyt. Tein jo yhden turhan reissun tamperelaiselle hedelmöitysklinikalle todetakseni yli tunnin yrittämisen jälkeen, että soluja ei näy eikä kuulu (tähän viittasin viime postauksessani). Eikö olekin ironista, että saadakseni kehoni naiselliseksi minun pitäisi ensin oppia käyttämään sitä niin kuin miehet... Toivon vain, että ihme tapahtuisi ja saisin mokoman litkun jotenkin pakastukseen. Heti kun tuo asia olisi suoritettu, ensimmäinen hormonitabletti löytäisi tiensä mahaani. Tällä hetkellä vain on aika umpikujafiilis.

Tällaisia mietteitä tällä hetkellä. Tekstiä piristämään lisättäköön yksi kuva minusta viime viikolta: