Last thoughts before Japan

Viimeisiä päiviä viedään. Kuuden kuukauden (1.10.2014 - 31.3.2015) vaihto-opiskeluni Japanissa on alkamaisillaan ja tunnelma on sen mukainen - hermostunut ja jännittynyt. Jännityksen lomassa olen myös pohtinut, miten kyseinen elämänmuutos vaikuttaa (trans)naisena elämiseeni.

Ensinnäkin tyhjensin hiljattain vanhempieni avustuksella asuntoani, koska vaihtoni ajaksi siihen tulee asumaan alivuokralainen. Minun oli siis siirrettävä lähes kaikki tavarani väliaikaisesti vanhempieni luo. Koska tavarat oli määrä kuljettaa heidän autollaan, tiesin heidän saavan nyt todellisen käsityksen siitä, kuinka paljon minulla onkaan naistenvaatteita (joita he eivät toivoisi minun käyttävän). Jännitin asian paljastumista, mutta kaikki meni suhteellisen hyvin. Äiti näytti vähän nyrpeältä eikä halunnut edes katsoa vaatteisiini päin, mutta mitään suurta tunteenpurkausta ei onneksi tullut. Eriskummallista ajatella, että vaihtoni ajan kaikki vaatteeni - lolimekot mukaan lukien - ovat vanhempieni talossa minun entisessä huoneessani. Samaisesta huoneesta yritin vielä viisi vuotta sitten etsiä vimmatusti uusia kätköpaikkoja, joihin saisin piilotettua vaatteitani, jotteivät vanhemmat vahingossakaan niitä löytäisi. Nyt huone on täynnä (laatikoituja) naistenvaatteita, jotka vaihtoni ajan ovat periaatteessa vapaasti perheenjäsenten ulottuvilla. Ajat ovat muuttuneet.

Tässä matkalaukussa lolimekkoni viettävät ainakin seuraavat kuusi kuukautta

Itse vaihtoon liittyen on ollut mielessä Tokion asuntola-asia. Inokashira-puiston vieressä sijaitseva asuntolani vaikuttaa ominaisuuksiltaan erinomaiselta, mutta siinä on yksi iso varjopuoli: se on 100% miesasuntola, jonne naisten on kiellettyä astua jalallaankaan. Tietysti minut lasketaan mieheksi, koska passissani sukupuoleni on mies, minkäs sille mahtaa. Pelkkä diagnoosini ei näin virallisessa asiassa auta. Seka-asuntoloitakin olisi ollut tarjolla, mutta tämä asuntola vaikutti muine ominaisuuksineen (etenkin kahden vuokraan sisältyvän päivittäisen aterian takia) niin loistavalta, että siihen oli vain pakko päätyä. En tietenkään aio olla koko puolta vuotta ankeassa poikamoodissa, mutta pelkään joutuvani miesasuntolassa ongelmiin, jos näytän ihan naiselta. Naisen näköisen henkilön bongaaminen paikassa, jossa oletetaan olevan pelkästään miehiä, saattaa herättää henkilökunnassa ja muissa asukkaissa epäilyksiä sääntörikkeestä. Voin kuvitella, kuinka usein joutuisin "väärinkäsityksen" kohteeksi (vaikka eihän minun naiseksi luulemiseni edes oikeastaan ole väärinkäsitys...). Ainoa ratkaisu lienee se, että selitän asuntoloitsijalle ja muille asukkaille tilanteen ja toivon heidän ymmärrystään.

Mahdollista asuntolaongelmaa lukuun ottamatta transnaisena elämisen Tokiossa pitäisi kuitenkin olla suhteellisen helppoa. Kulttuurin sisäänrakennetuista kohteliaista käyttäytymismalleista johtuen ihmiset eivät yleensä huutele mitään tai edes tuijota, joten etenkin kaupungilla voi liikkua rennoin mielin. On kuitenkin esimerkkejä Japanin (työ- ja) koulumaailman nihkeästä suhtautumisesta transihmisiin, joten en voi olla aivan varma, miten minuun suhtauduttaisiin, jos menisin yliopistoon naisena. Yleisesti ottaen ulkomaalaisten toimintaa katsotaan kuitenkin Japanissa vähän läpi sormien - "nehän ovat vain gaijineita (= ulkomaalaisia)". Hyvältä kuulostaa joka tapauksessa se, että yliopistolla on virallinen LGBT-kerho, UT-topos, jolla vaikuttaa olevan monenlaista toimintaa aina lounastapaamisista elokuvakäynteihin. Varon nostamasta odotuksia liian korkealle, mutta on mahdollista että kerhosta tulee jopa vaihtoni kohokohtia.

Lopuksi on vielä mainittava valitettava fakta: edelleen ratkeamattomasta pakastusongelmastani johtuen en saanut aloitettua naishormoneja ennen vaihtoa, vaikka kovasti sitä toivoin. Näin ollen en pysty aloittamaan hormoneja ainakaan seuraavaan kuuteen kuukauteen, koska Tokiossa en käytännön syistä ryhdy mitään pakastuksia yrittämään. Toivottavasti tietoisuus kuuden kuukauden pakollisesta tauosta ei ala ahdistaa minua liikaa vaihdon aikana. Lohdutukseksi aion ostaa ainakin paljon söpöjä vaatteita :<

PS. Postailen tähän blogiin toki Tokiossakin, mutta etenkin vaihdon alkuviikkoina huomattavasti useammin päivittynee vaihtoblogini Tokyo Tokimeki.

Tracon 9

Terveisiä Traconista tänäkin vuonna! Tampereen mukavassa animetapahtumassa tuli taas loleiltua. Perinteisen asukriisin jälkeen valitsin päälleni vanhan mutta niin ihanan J&J-mekon, jota tajusin käyttäneeni conissa viimeksi yli kaksi vuotta sitten (Animeconissa 2012). Tällä kertaa halusin kokeilla, miltä mekko näyttäisi omien hiusteni kanssa, joita yritinkin kihartaa oikein kunnolla. Conipaikalle päästyäni ne olivat kuitenkin lässähtäneet vain kevyesti laineileviksi, mutta mitäpä pienistä.

Mitkä asiat tekivät juuri tästä Traconista mieleenpainuvan? Ensin tulee mieleen kaksi harmillista asiaa: jatkuva matkustaminen ja liikkumisen kurjuus. Matkustaminen johtui siitä, että ensimmäistä kertaa koskaan tulin kaksipäiväisen conin väliseksi yöksi kotiin Helsinkiin nukkumaan, koska pihinä en halunnut maksaa vähintään 60 euroa hotelliyöstä. Meinasin vieläpä myöhästyä junasta molempina päivinä! Liikkumisen kurjuus puolestaan johtui Midnight Runin aiheuttamasta sitkeästä polvikivusta, joka teki etenkin conirakennuksen portaiden käyttämisestä tuskallista (mutta tätä kirjoittaessani polvi on jo paljon parempi). Jos joku ihmetteli toisinaan vaivalloista kävelyäni, niin siitä se johtui.

Hyviä juttuja oli kuitenkin enemmän! Ensimmäinen niistä tapahtui jo lauantaiaamuna junassa. Heti vieressäni käytävän toisella puolella istui pari keski-ikäistä naista, joista toinen oli (ainakin jotenkuten) perillä Traconista ja toinen ei. Tietävä selitti tietämättömälle, kuinka monet ovat pukeutuneet mitä villimpiin asuihin, todeten lopuksi: "... mutta nämä tytöt ovat pukeutuneet tosi kauniisti". Epäilemättä hän viittasi minuunkin, vieläpä ihan oikealla sukupuolisanalla. En vain pysty kuvailemaan, miten hyvä mieli näinkin pienestä asiasta tulee.

Muita hyviä juttuja olivat esimerkiksi conialueen ruokakojut - conin uutuuskeksintö - joista ostin kuusi metrilakua ja ruoka-annoksen. Polvikipuineni arvostin tätä ruokailumahdollisuutta, joka säästi minut paljolta kävelyltä. Viikonlopun ilmakin oli aivan upea, ei tuntunut kovinkaan syksyiseltä vaan pikemminkin loppukesäiseltä! Conin ohjelmasta parhaiten mieleen jäi mukavan informatiivinen Danganronpa-luento. Mutta conien parasta osuutta, ihmisten tapaamista, ei mikään pysty horjuttamaan. Kaikki halaamiset, kuvapyynnöt, mekkokehut, juttelutuokiot... muistelen niitä lämmöllä! Kiitos kaikille, tuli niin hyvä mieli <3

Asukuvista suuri kiitos teille, Louis ja Sophie!

Aurinko vähän häikäisi...

Helsinki Midnight Run 2014

Elokuun lopulla kuulin sattumalta Midnight Run -nimisestä juoksutapahtumasta, joka herätti heti mielenkiintoni - tykkään nimittäin juoksemisesta ja ylipäänsä kilpailuista. Olin itse asiassa haaveillutkin osallistuvani joskus johonkin suureen juoksukisaan, niistä kun huokuu aina niin upea tunnelma. Tässä tapahtumassa tunnelmaa vasta riittikin, mistä pitivät huolen kelpo ihmismäärä (ilmeisesti ainakin 8500 juoksijaa) sekä tapahtuman hienot tunnelmalliset puitteet.

"Keskiyön juoksussa" juostiin siis 10 kilometrin reitti pimeässä Helsingin keskustassa, ei tosin ihan keskiyöllä vaan jo iltayhdeksästä alkaen. Rata alkoi Senaatintorilta ja ydinkeskustan itäosassa aikansa kiemurreltuaan päättyi samaan paikkaan. Reitin varrella oli tasaisin välimatkoin erilaisia musiikki- ja tanssiryhmiä kannustamassa juoksijoita, mutta itse ehdin kiinnittää niihin vain vähän huomiota. Yritin nimittäin porhaltaa kisassa maksimisuorituksen, sillä halusin saada selville todellisen kuntoni. Viime Cooperin testistä on aikaa jo 3½ vuotta, ja silloin tulokseni oli 3050 metriä 12 minuutissa. Laskin siis juoksevani 10 km parhaimmillaan 40 minuuttissa, mikäli jaksaisin juosta koko ajan Cooper-vauhtiani (mikä olisi kyllä epätodennäköistä). Ilmoittautuessa piti valita lähtöryhmä oman tavoiteajan perusteella, mutta nopein minulle valittavissa ollut ryhmä (3A) vaikutti 50-55 min tavoiteaikansa perusteella hieman verkkaiselta. Niinpä jouduin juoksun aikana ohittelemaan juoksijoita paljonkin. Itse asiassa juoksuni oli jatkuvaa ohittelua, mikä ehkä hieman heikensikin aikaani. Maalissa olin totaalisen poikki (ja jalkojen särkyä kesti vielä monta päivää juoksun jälkeen + toinen polvi on edelleen jotenkin revähtänyt), mutta tunnelma oli odotetusti mahtava. Loppuajakseni muodostui 43:41, jolla olin suureksi yllätyksekseni peräti sijalla 36 (/5326) naisten sarjassa.

Kyllä, naisten. Erityisen mielenkiintoisen tapahtumasta minulle tekikin se, että olin ilmoittautumislomakkeessa ilmoittanut sukupuolekseni "nainen" - ensimmäistä kertaa urheilukontekstissa. Vaikka diagnoosini perusteella minulla on lupa elää sosiaalisesti naisena, on helppo ymmärtää, miksi urheilussa olisi loogista kiinnittää huomio ennen kaikkea biologiseen sukupuoleeni: urheilussahan lihaksilla on keskeinen merkitys, ja minun lihakseni ovat (tahdostani riippumatta) saaneet ylimääräistä vahvistusta mieskehon testosteronimäärän vaikutuksesta, jolloin ne ovat vähän epäreilussa asemassa muihin naisiin verrattuna. Tästä syystä olen automaattisesti joutunut esimerkiksi virallisissa tenniskisoissa aina miesten sarjaan sukupuoli-identiteetistäni huolimatta. Nyt uskalsin kuitenkin ilmoittautua naisten sarjaan, koska Midnight Run ei vaikuttanut ihan niin viralliselta kisalta (vaikka sarjojen parhaille palkinnot jaettiinkin), vaan sitä mainostettiin enemmänkin "juoksujuhlana". Ajattelin siis, etteivät järjestäjät ehkä olisi niin tarkkoja biologisen sukupuoleni suhteen, kuten eivät olleetkaan. Missään vaiheessa kukaan ei kyseenalaistanut naisten sarjaan osallistumistani (miehen etunimestä huolimatta), mistä olen tosi iloinen. Tuntuikin mahtavalta saada ensimmäistä kertaa osallistua sen sukupuolen sarjaan, johon tunsin kuuluvani. Toivottavasti kukaan naiskilpailija ei vain pahastunut, että tulin mieskehoineni "vääristämään" naisten tuloslistaa. Toivon, että ensi vuonna Midnight Runin aikaan olen syönyt jo pitkään hormoneja ja lihakseni ovat muovautuneet sellaisiksi kuin niiden naisten hormonitasoilla kuuluisikin olla. Voisin sitten juosta vähän paremmalla omallatunnolla, ja aikani olisi vertailukelpoisempi muiden naisten aikojen kanssa.

(PS. Edellinen postaukseni on edelleen voimassa~)